KALLIITA KASVOJA

Missä vaiheessa elämää ruvettiin kutsumaan työksi?

Meillä on laman varjolla tehty reaganilaista politiikkaa jo yli 20 vuoden ajan. Nykyinen hallitus näyttää yllättäen hakkaavan härskiydessä kaikki edeltäjänsä. Ehkä se ei kuitenkaan ole yllätys, sillä pääministeri Jyrki Katainen tunnusti eliitille rahaa lapioineen osinkoveropäätöksensä jälkeen: itse ainakin olin hyvin huolella jo vuosien ajan valmistautunut tähän.

Eliitin etujen ajaminen Amerikan malliin ei ole kokoomukselle mikään lipsahdus, vaan pitkän ja suunnitelmallisen politiikan tulos. Kokoomus on vuosikaudet odottanut sopivaa tilaisuutta kuolettavaan iskuun ja nyt se tuli kehysriihessä, kun kaikki muut ministerit nukkuivat. Tätä on edeltänyt järjestelmällinen lamalla ratsastaminen. Sen varjolla hyvinvointivaltion romutusta on valmisteltu ”ainoana mahdollisena” ratkaisuna. EK kumppaneineen pisti viimeisen vuoden aikana häkäpönttöönsä kaikki mahdolliset panokset ainoana tarkoituksena todistaa Suomen yritysten elävän ”ahdingossa”.

Voihan se tuntua ahdingolta, kun ahneudessaan törkeimmät johtajat oli nostettu lööppeihin roikkumaan.

Kokoomus on harjoittanut thatcherilaista pakkotilapolitiikkaa, jossa ”lamaa” käytetään tekosyynä ideologisen politiikan harjoittamiselle. Muutos on melkoinen, kun kokoomus vielä Margaret Thatcherin vallassaollessa selvästi irtinsanoutui rautarouvan opeista.

Kaikkien aikojen huonoin?

Osa tätä libertarismipolitiikkaa on muutoksella ratsastaminen. Muutos on mainio keino saattaa olemassaoleva tila epäjärjestykseen. Muutoksen varjolla varallisuutta voidaan kätevästi siirtää entistä enemmän eliitin haltuun. Eikö se ole jopa periaatteessa ristiriitaista, että konservatiivit huutavat muutoksen autuutta? Yleensähän muutosta haluavat heikossa hapessa kärvistelevät apinat – nyt tämäkin logiikka on käännetty päälaelleen.

Hallitseeko Suomea paraikaa kaikkien aikojen huonoin hallitus? Koska en ole poliittisen historian professori, en osaa vastata. Harvinaisen surkealta poppoon parivuotinen taaperrus kuitenkin on näyttänyt. Matkan varrelta löytyy kaksi piirrettä, jotka ovat olleet leimallisia hallituksen kaikelle toiminnalle: ideologisuus ja tiedon hyljeksintä. Nämä toki menevät käsi kädessä, sillä ideologia on allerginen totuudelle.

Ideologisuus on hieman kumma piirre yhteisölle, jossa on edustajia äärioikeistosta äärivasemmistoon. Mutta niin se vaan on mennyt, että yksi ainoa aate on ohjannut Suomen 72. hallitusta. Kapitalismi. Vaikkei mitään muuta pääministeri Kataisessa ihailisikaan, niin siitä on annettava pisteitä, että hän on pystynyt manipuloimaan myös vasemmiston reaganilaisen missionsa tueksi.

Kolmas hallituksen toimintaa ohjaava voima on kasvojen säilyttämisen pakko. Kun on tullut jotain hurmoshenkistä päätettyä, sen kanssa mennään sitten vaikka helvettiin. Suurin ongelma tässä on se, että moinen tulee maksajille eli lauman jäsenille kovin kalliiksi.

Varstojen jytkettä

Onko kehysriihi jokin show? Mihin sitä tarvitaan? Onko lauma niin tyhmä, että se tarvitsee tällaisia näytelmiä? Vai onko hallitus niin tyhmä, että kuvittelee lauman tarvitsevan tällaisia näytelmiä? Samaan sarjaa kuuluu termi puolivälitarkastelu. Ikään kuin päättäjien tarvitsisi olla hereillä vain kaksi kertaa vaalikaudessa.

Yrityseliitti sai kehysriihessä kaiken haluamansa, kaupantekijäisten kanssa. Se näkyi EK:n ja kumppaneiden ylistävissä lausunnoissa. Muodon vuoksi hieman harmiteltiin sitä, ettei yritysveroa laskettu 15 prosenttiin. Tosiasiassa EK sai juuri sen, minkä oli halunnutkin eli 20 prosentin yhteisöveron. Totta kai he olivat osanneet mitoittaa vaatimuksensa niin, että saavat puolet esittämästään. Oikeasti elinkeinoelämä vääristeli Suomen asemaa verokilpailussa ja myös työn hinnassa. Suomalainen työ ei ole sen kalliimpaa kuin Saksassakaan.

Kokoomus toi viime hetkillä riiheen esityksen osinkoverotuksen uudistamisesta. Sillä oli tarkoitus kiristää piensijoittajien sekä löysätä suurimpia osinkotuloja nauttivien verotusta – suoraan siis äärirepublikaanisen teekutsuliikkeen papereista kopioitu malli. Valtiovarainministeriö ei ollut edes ehtinyt laskea sen vaikutuksia, mutta silti hallituspuolueiden puheenjohtajat hyväksyivät esityksen yksimielisesti.

Jyrki Katainen tai kukaan muukaan kokoomuslainen ei ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miksi osinkoverotuksesta syntyi sellainen haloo kuin syntyi ja miksi päätöstä kahden viikon jahkaamisen jälkeen oli muutettava. Ei sitä olisi muutettukaan, ellei vasemmistoliitto olisi uhannut lähteä hallituksesta. Vielä pari päivää ennen muutosta Katainen vaati mekkaloijia panemaan jäitä hattuun, mutta kun hallituspuolueissa rupesi paniikki leviämään, hänen oli nöyrryttävä viilaamaan päätöstä. Päätöstä, jota koko hallitus oli suupielet korvissa kaksi viikkoa aiemmin tyypilliseen tapaansa maailman parhaaksi ratkaisuksi hehkuttanut.

Tarvittiin oppositiopoliitikko Juha Sipilä kertomaan Arhinmäelle, mitä vasemmistoliitto oli mennyt hyväksymään. Tarvittiin EK:n hallituksen puheenjohtaja ja pikavippikauppias Ilpo Kokkila sanomaan, että osakkeenomistajia tulisi kohdella tasapuolisesti, ennen kuin Katainen nöyrtyi muutokseen – heti seuraavana päivänä!

Korjattukaan osinkoveropäätös ei poista suurpääoman verokeinottelua holding -yhtiöiden avulla. Sen myöntää jopa täti tiukka, veroministeri Jutta Urpilainen. Päätös tarjoaa esimerkiksi lääkäreille entistä houkuttelevammat mahdollisuudet muuttaa ansiotuloja osinkotuloiksi. Mitä se tarkoittaa sote -uudistukselle? Sitä, että julkiseen terveydenhuoltoon on entistäkin vaikeampi saada lääkäreitä. Eniten verotuspäätöksestä hyötyvät ulkomaalaiset omistajat, mikä kai tukee hallituksen monikulttuurisuusohjelmaa.

Ainoa oikea ratkaisu osinkoverotuksen järjestämisessä olisi tietysti se, että kaikkia tuloja verotettaisiin samalla tavalla. Verotusmielessä meillä olisi vain yhdenlaisia tuloja. Tämä ei missään tapauksessa kelpaa eliitille ja siksi emme tule koskaan moista ihmettä näkemään.

Kehysriihi meni akanoiden puolelle kaikessa mahdollisessa. Pääministeri jopa myönsi, ettei tiedotus mennyt aivan putkeen. Oikeastaan se toimi niin kuin Kataisen hallituksen kaikki muukin tiedotus on tähän mennessä sujunut. Ensin kuusi pepsodent -apinaa ilmestyy kuvaruutuun kehumaan, kuinka hallitus on taas tehnyt historiallisen ainutlaatuisia ja mahtavia päätöksiä. Luotetaan siis siihen, ettei kukaan huomaa tai ainakaan jaksa kiinnostua myöhemmin ilmenevistä ongelmista ja suoranaisista pimityksistä. Esimerkiksi asuintolainojen verovähennysleikkaus unohtui mainita kehysriihen tiedotustilaisuudessa.

Yhteisöveron laskulla yrityksille lahjoitetaan lähes miljardi euroa vuodessa. Miten hallitus moista perustelee, kun kaikkialta muualta kuitenkin niistetään? Vastaus on usko. Hallitus uskoo, että yhteisöveron laskusta aiheutuva vaje täyttyy ainakin puoliksi ”dynaamisilla vaikutuksilla”. Hauska termi, jonka vaikutuksia yksikään valtiovarainministeriön vero-osaston apinoista ei ole suostunut arvioimaan. Mistä Urpilainen sen 450 miljoonaa euroa oikein on nykäissyt? Dynaaminen vaikutus tarkoittaa sitä, että yritysten yhteiskuntavastuun uskotaan paranevan, kun niille annetaan enemmän rahaa. Ei moiseen tietysti mitään takeita ole ja ihmislajin käyttäytymisen tuntien usko vaikuttaa yliluonnolliselta. Sama usko hallituksella tuntuu löytyvän muihinkin asioihin. Kokoomuspoliitikot esimerkiksi hehkuttavat Kyprokselle myönnettävien tukien toimivan, jos kaikki reunaehdot toteutuvat.

Eikö kokoomus tiedä, etteivät kaikki reunaehdot koskaan toteudu? Eivät ne toteudu Kyproksella sen paremmin kuin missään muuallakaan. Kukapa olisi etukäteen arvannut sitäkään, että Portugalin perustuslakituomioistuin torppaa osan troikan vaatimasta säästöpaketista perustuslain vastaisena. Tiesitkö muuten, että Etelä-Eurooppaan on lapioitu jo 1300 miljardia euroa? Vain neljäsosa summasta sisältyy poliitikkojen suurella mediarummutuksella myöntämiin tukipaketteihin. Loppu menee kaikessa hiljaisuudessa Euroopan Keskuspankin kautta, kertoo Matthias Strifler.

Kehysriihi lisäsi yritystukia, vaikka jopa teollisuus itse on ollut valmis niiden karsimiseen. Windfall -veron huojennus tuo yrityksille 120 miljoonaa ja ihmeellinen rikkidirektiivin kompensaatio sata miljoonaa euroa. Yrityselämä kehtasi vielä valittaa näiden pienuudesta! Teollisuusneuvos Matti Pietarisen mukaan valtion antamat tuet yrityksille ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa 50 prosenttia. Ei sekään ole mitenkään näkynyt yritysten yhteiskuntavastuussa.

Kehysriihessä päätettiin myös poistaa yritysten edustuskulujen verovähennyskelpoisuus. Monen mielestä varmaan ihan oikea ratkaisu, mutta se voi vielä käydä kalliiksi suomalaiselle ravitsemus- ja matkailuelinkeinolle. Todella kalliiksi kaikille sairaille köyhille käy kehysriihen päätös, jolla sairaanhoidon matkakorvauksia leikataan – jälleen kerran, edellinen leikkaus tuli voimaan vasta tämän vuoden alussa. Kelalta ei tietystikään kysytty mitään.

Kehysriihessä annettiin rahaa säätiölle, joka rahastaa seuraavat 50 vuotta lasten terveydellä. Täysin käsittämätön päätös. Opiskelijat saivat tahtonsa läpi eli opintotuelle indeksisuojan. Kannattaa siis järjestää mielenosoituksia, rahaa irtoaa näköjään samassa suhteessa kuin osallistujia vaeltaa kaduilla. Tässäkö syy, miksi köyhiä ei kukaan muista? Heidän mielenosoituksissaan kun ei ole muutamaa kymmentä sielua enempää. Ehkä heillä ei ole vara matkustaa pääkaupunkiin saakka. Tai sitten meillä ei todellakaan ole köyhiä – tämähän on se kokoomuslainen selitys.

Riihenlyömättömiä kommentteja

Koska maailma on simpanssifilosofia fiksumpi, lainaanpa muutaman kehysriihtä koskevan osuvan kommentin alan ammattilaisilta.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela paljastaa, että Suomen yritys- ja pääomaverot olivat jo ennen kehysriihtäkin EU:n keskiarvon alapuolella. Pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista oli Suomessa vuonna 2010 viisi prosenttia ja yritysverotus kaksi prosenttia EU -keskiarvoa alempi. Euroissa pääomaveroa maksavat saavat Suomessa neljän miljardin euron potin muuhun EU:hun verrattuna. Työn ja kulutuksen verotus sen sijaan on meillä muuta EU:ta rankempi. Elinkeinoelämän valitus on näin todistettu valehteluksi ja pelkäksi politikoinniksi. Kuinka hallitus menee näin halpaan?

Rahoituksen professori Timo Rothovius lataa hallituksen osinkoveropäätöksestä täyslaidallisen: Olin todella yllättynyt, miten he voivat tehdä niin typerän päätöksen, ei vain vaikutuksiltaan vaan myös poliittisesti. Nehän ovat ihan idiootteja, ei siinä ollut mitään järkeä. Kyllä heidän on täytynyt se ymmärtää. Jos joku ei ole sitä ymmärtänyt, en tiedä kuuluuko sellaisen olla ministerinäkään, on tämä niin iso moka.

Finanssioikeuden professori Esko Linnakangas pitää veropäätöstä ongelmana. Se johtaa siihen, että monessa tapauksessa erittäin isot osingot voidaan nostaa todella kevyellä verotuksella. Näen tämän yhdenvertaisuusongelmana.

Aalto -yliopiston professori Sixten Korkmanin mielestä osinkoverotuksen lopputulos on niin monimutkainen, että eurokriisikin alkaa tuntua helpolta asialta. Hallitus ei nojannut virkamiesvalmisteluun, etujärjestöjen lobbaus sotki valmistelua.

Talouselämä -lehden päätoimittaja Reijo Ruokanen: Kaikkein eniten farssista kärsii verotuksen luotettavuus. Kun ministeritkään eivät ymmärrä, kuinka kansa voisi luottaa? Epäluottamusta seuraa epäoikeudenmukaisuuden tunne ja kansalaisten veronmaksuhalukkuus laskee.

Toimittaja Tommi Parkkonen: Pääministerin nuoren ja kokemattoman esikunnan pääsiäinen onkin mennyt miettiessä sitä, miten omien päätösten ja sanojen syöminen saadaan jälleen kerran näyttämään rohkealta vastuunkannolta ja fantastiselta päätökseltä kotimaisen työllisyyden vahvistamiseksi.

Kuntasote

Kehysriihi ei tietenkään ole nykyhallituksen ensimmäinen, ainoa eikä edes viimeinen möhläys. Kunta- sekä sosiaali- ja terveyshallinnon uudistukset lyövät sen laudalta mennen tullen. Mitään niin kummallista kuin nämä kaksi prosessia on vaikea edes kuvitella. Mistään näin kiireellä pystyynpannusta myllerryksestä ei voi odottaa kuin ongelmia. Miten kukaan voi ajatella, että Suomi on pantava uusiksi niiden neljän vuoden aikana, kun juuri tämä hallituskokoonpano on vallassa? Ainoa perustelu kiireelle on pelko oman vallan menettämisestä seuraavissa vaaleissa ja siksi omia etuja palvelevat muutokset on runnottava läpi kansakunnan parhaasta välittämättä.

Hallituspuolueita siis leimaa oman edun maksimointi lauman edun kustannuksella.

Hallituspuolueita leimaa asiantuntijuuden välttely ja turvautuminen omaa ideologiaa tukeviin apinoihin. Pääministeri Jyrki Katainen halusi väkisin tilata tulevaisuusraportin ryyppykaveriltaan Pekka Himaselta, koska tiesi häneltä saavansa oikeutuksen kokoomuslaisen politiikan jatkamiselle. Kuntaministeri Henna Virkkusen vetämä kivireki eli kuntauudistus tähtää jättikuntien syntyyn, koska kokoomus (vihreiden ja demareiden tapaan) olettaa pääsevänsä niissä valtaan helpommin kuin pienissä kunnissa. Siinä ei yhtään paina se, että tutkimusten mukaan liitoksilla ei ole saatu aikaan minkäänlaisia säästöjä. Samaa todistaa jokapäiväinen uutisvirta. Suuret kaupungit ovat pulassa asiassa kuin asiassa.

Sote -sotku se vasta ideologiaa onkin täynnä. Onnettominta on, että se on alistettu kuntauudistuksen pelinappulaksi. Suurkuntia perustellaan sote -palveluiden turvaamisella, vaikka oikea tapa olisi irrottaa nämä raskaat palvelut kokonaan kuntien tehtäväkentästä ja järjestää ne tarpeeksi suurissa yksiköissä, vaikkapa maakuntatasolla Ruotsin malliin. Tämä ei kelpaa hallitukselle, koska siellä pelätään poliitikkojen (lue: puolueiden) vallan vähentyvän. Oikeasti maakuntamallin vastustus on pelkkää muutosvastarintaa.

Aluksi hallitus kaavaili Suomeen 60-70 sotealuetta. Selvitysmiehet esittivät hallituksen tiukassa ohjauksessa 34 sotealueen muodostamista, mutta kummasti se ei sitten hallitukselle kelvannutkaan. Yht’äkkiä hallitus olikin tullut siihen tulokseen, että 20 on oikea määrä ja siksi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson käveli vasta työnsä valmiiksi saaneiden selvitysmiesten työn yli ja nimitti (jälleen!) uuden sote -ryhmän valiten siihen jäseniksi ”sopivia” persoonia lähinnä omasta puolueestaan.

Mistä se 20 nyt tuli hallituksen linjaksi? Sehän on käytännössä sama kuin keskustapuolueen esittämä maakuntamalli ja se sattuu olemaan myös Manner-Suomen nykyisten sairaanhoitopiirien lukumäärä. Paradoksaalista kyllä, hallitus on kuitenkin jo päättänyt lakkauttaa sairaanhoitopiirit… Kansliapäällikkö Kari Välimäki esitti viime kesänä sotealueiden määräksi 20, mutta missiministeri Maria Guzenina-Richardsson savusti hänet siitä hyvästä pois virastaan.

Mistä se Maria sitten tykkää, on jäänyt kaikille epäselväksi. Hän sivuutti uudenkin kansliapäällikkönsä Päivi Sillanaukeen nimittäessään viimeisimmän työryhmänsä. Ei hän tykkää edes toisesta sosiaaliministeristä Paula Risikosta. Ministeriön ilmapiiri on tulehtunut, koska Risikkokaan ei tykkää Mariasta. Ministeriön sisällä näyttääkin olevan käynnissä oikein perinteinen mirritappelu. Naisministerit ovat muutenkin innostuneet erottamaan sellaisia miespuolisia virkamiehiä, joiden tuoksu ei heitä miellytä. Äänekkäimmät rytinät järjesti feministiministeri Merja Kyllönen, kun hän halusi päästä eroon Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalasta.

Olisivatko nykyiset sairaanhoitopiirien johtajat asiantuntijoita alallaan? Lähes kaikki johtajat arvostelevat sitä, että poliittiset intrsessit ovat ajaneet asiantuntijoiden ohi ja valmistelussa on ollut mukana liikaa poliittista ohjausta.

Sote -uudistus on malliesimerkki siitä, kuinka hallitus jättää kaiken tutkimus- ja asiantuntijatiedon huomioon ottamatta. Miksi meillä ylipäätään on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), kun hallitus ei sitä kuuntele? Luulisi, että se jos mikä olisi Suomen paras sote -asioiden osaaja. Hallitus on kuitenkin raivokkaasti vastustanut kaikkia laitoksen sote -uudistukseen liittyviä esityksiä ja kehysriihessä hallitus jopa päätti leikata THL:n rahoitusta, ilmeisenä kostona niskoittelusta.

Miksi halitus ylipäätään haluaa keskittää sosiaali- ja terveysasiat “vahvoille peruskunnille”? Selitys on yksinkertainen. Tämä vaihtoehto tuottaisi eniten ulkoistamismahdollisuuksia yksityisille yrityksille.

Keskeinen kysymys on myös se, miksei rahoituksesta ole puhuttu mitään. Nythän terveydenhuollon rahoitus jakaantuu moniin puroihin. Työterveyshuoltoa ei tarvittaisi, lainkaan jos terveyskeskusten toiminta saataisiin hyvälle tolalle. Mutta se ei onnistu niin kauan kuin rahavirrat hajoavat moneen pieneen puroon. Nyt julkinen puoli tukee jopa yksityisiä veroparatiisiyrityksiä, mistä lääkäripulakin suurimmaksi osaksi johtuu.

Koskisen kiertokoulu

Osataan sitä muissakin ministeriössä sekoilla kuin vain STM:ssä. Olenkin jo odotellut, milloin maa- ja metsätalousministeri(ö) pääsee lööppeihin. Ja nythän se pääsi, kun ministeri Jari Koskinen aprillipäivän jälkeen perusteli tutkimuslaitosten sivuuttamisen toteamalla, että kai ministeriössäkin saa omilla aivoilla ajatella. Ministeri leimaa tutkijoiden saamat tulokset mielipiteiksi ja ilmoittaa, että hän tietää asiat paremmin, vaikka olisi käynyt pelkän kiertokoulun.

Se siitä koulutusyhteiskunnasta.

Onko Koskinen hallituksen heikoin lenkki? Ainakin ymmärryksensä taso luonnon monimuotoisuudesta on ahdistavaa luettavaa. Meillä on ministeri, joka ei ymmärrä lukemaansa, muuten ei moista palikkalogiikkaa voi käsittää. Koskinen on sivuuttanut tutkimustiedon muun muassa petoeläinten kaatoluvista ja lohikiintiöistä päätettäessä. Lausuntonsa paljastavat, että linja noudattaa hyvin pitkälle ministerin omaa vakaumusta.

Ministeriö myönsi puolta enemmän ilveksenkaatolupia kuin mitä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) oli suositellut. Perustelut ovat omituisia: ihmisiä ärsyttää ilvesten tapa saalistaa valkohäntäpeurojen, metsäkauriiden tai jänisten ruokintapaikoilla. Montakohan tällaista ”ihmistä” Suomesta löytyy? Ruokintaperustelu on yhtä idioottimainen kuin mistä kerron apinaesittelyssäni. Valkohäntäpeura ja osin metsäkauriskin ovat vieraslajeja, joten niihin vetoaminen Suomen eläimistöön kuuluvan ilveksen ampumiseksi on uskomattoman typerää.

EU halusi rajoittaa mehiläisten joukkokuolemia aiheuttavien tuholaismyrkkyjen käyttöä. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on todennut neonikotinoidit mehiläisille erityisen vaarallisiksi. Siitä huolimatta MMM ilmoitti Suomen vastustavan kieltoa, koska jäsenmaiden pitäisi saada itse päättää riskeistä. Suomen kanta hieman lieveni, kun ympäristöministeriökin kiinnostui asiasta.

MMM:ssä on vuosikausia valmisteltu metsälain ja kalastuslain uudistuksia. Molemmista tuntuu tulevan pannukakku ainakin ympäristönäkökulmasta katsottuna. Metsälain takoituksena oli parantaa metsäluonnon monimuotoisuutta, mutta ministeriön tekemä lakiesitys päinvastoin heikentää sitä nykyisestä. Ainakaan tiedon puutteesta ei voi olla kysymys, sillä asiantuntijoista (Tapio, Metla, Suomen ympäristökeskus) koostunut työryhmä varoitti yksimielisesti monimuotoisuuden heikentymisestä viime vuoden lopulla. Se totesi, että lakiluonnos on vastakkainen sille, mitä tutkimustulosten perusteella monimuotoisuuden hyväksi pitäisi tehdä. Lakiesitys on ristiriidassa sekä hallitusohjelman että Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa. Myös akatemiaprofessori Ilkka Hanski on todennut lain johtavan biodiversiteetin vähenemiseen. Tämän näkemyksen kumoamiseen ei Suomesta löydy yhtään pätevämpää apinaa.

Ministeri(ö) kuitenkin pyyhki paperilla takapuolensa! Maa- ja metsätalousministeri Koskinen tulee kokoomuksesta. Ilmeisesti hän on kuunnellut vain metsäteollisuuden toiveita.

Samaan aikaan, kun valtiovalta väheksyy omien tutkimuslaitostensa työtä, se ideologiansa mukaisesti suorastaan tuputtaa euroja yksityisille bisnesguruille eli konsulteille. Valtiontalouden tuottavuusohjelman leikatessa julkisia palveluja konsulttimenot ovat lisääntyneet yli kaksinkertaisesti tuottavuusohjelman säästöihin verrattuna! Tuottavuusohjelma leikkaa myös valtiontalouden tarkastusvirastoa, joten havainnot väärinkäytöksistä jäävät yleensä havaitsematta.

Mainio esimerkki on kuntauudistuksen varjolla tapahtuva rahansiirto yksityissektorille. Kuntaliitosselvitykset ovat konsulttien heiniä ja valtio jopa myöntää niihin erillisrahoitausta, kunhan tekijänä on ulkopuolinen taho. Silti tulokset ovat mitä ovat ja tekstejä jopa kopioidaan selvityksestä toiseen.

Kalasoppa kiehuu yli

Koskisen tontilla on riehunut viime aikoina myös kunnon kalasota. Sekin on MMM:n itsensä keittämä soppa. Ei se ole edes mikään uusi, sillä kalatalouden asiat ovat Suomessa olleet retuperällä vuosikymmenet tai oikeammin sanoen toistasataa vuotta. Kalatalous on joutunut maksumieheksi aina, kun luonnosta on rahaa irti revitty.

En muista, milloin ministeriössä olisi toimittu RKTL:n esittämien tutkimustulosten viitoittamalla tiellä. Ministeriössä on aina tiedetty itse, kuinka asiat ovat. Tämä todentui hienosti A -sream -ohjelmassa, jossa kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen ja ministeriön kalastusneuvos Markku Aro ”keskustelivat”. Aro puhui aidanseipäistä. Se tuntuu olevan tyypillinen MMM:n tapa, koskapa siellä kieltäydytään sitkeästi puhumasta oikeista asioista ja tilalle lietsotaan keinotekoista vastakkainasettelua vapaa-ajankalastajien ja ammattikalastajien välille.

Suomen kalatalouden ongelma on, että merikalastus toimii ammattikalastajien ehdoilla ja sisävesikalastus vedenomistajien ehdoilla. Molemmat tahot ajavat pelkästään vanhoja nautintaoikeuksiaan kalakannoista yhtään välittämästä. Tämä on sinänsä kummallista, koska hyvin hoidetut kalakannat tuottaisivat kaikille entistä parempia saaliita ja siten myös nykyistä paremman taloudellisen tuoton.

Kalatalouden Keskusliitto eli vedenomistajien järjestö on Suomen kalatalouden suurin jarru. Ministeriö kuuntelee sitä eikä tutkijoita, koska jälkimmäisillä on olemattoman vähän poliittista valtaa. Siksi kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että verkkokalastus pitäisi kieltää muilta kuin ammattikalastajilta. Se on ainoa keino, jolla 12 uhanalaisen kalakannan elpyminen voitaisiin saada alulle. Ministeriö ei uskalla nostaa edes petokalojen alamittoja, vaikka nykyinen käytäntö johtaa siihen, että kalat syödään ennen kuin ne ovat päässeet edes kutemaan ja ennen kuin ne ovat ehtineet lihoa kunnon pyyntikokoon. Kaikki voittaisivat, jos muutokseen olisi rohkeutta.

Suomen valistuneimmat kalastajat ovat perhokalastajia. Suuri osa heistä laskee jo nyt saaliskalat vapauteen ja heillä on valmiuksia hyvinkin pitkälle meneviin säätelytoimiin. He jopa vaativat niitä ministeriöltä, kuten tikunnokkaan itsensä kirjoittanut näyttelijä Jasper Pääkkönen. Hänet on valittu Vuoden 203 kalamieheksi ja Ruotsissa Vuoden Lohisankariksi ansioistaan uhanalaisten kalalajien, erityisesti Itämeren lohen puolestapuhujana.

Mitä tekee MMM? Kutsuu Pääkkösen puhutteluun ja vaatii tätä lopettamaan kirjoittelun, joka häiritsee ministeri Jari Koskisen työtä! Ministeriön toimintaa kuvaa mainiosti se, että ministeriön valtiosihteeri Risto Artjoki väitti Pääkkösen kutsuneen itse itsensä. Onneksi Pääkkönen oli säilyttänyt ministeriöstä lähetetyn kutsukirjeen. A -streamissa Markku Aro yritti unohtaa, että mitään kieltovaatimuksia olisi esitetty kokouksessa, jossa oli itsekin mukana. Onneksi Pääkkönen oli nauhoittanut tilaisuuden.

Pääkkösen valitsi Vuoden kalamieheksi 17 -jäseninen raati. Yksi henkilö esitti valinnasta eriävän mielipiteen. Hän oli Markku Myllylä, Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja! Kalatalouden keskusliitto ei halua kalatalouteen mitään muutoksia, koska nykymeno tuo sen jäsenjärjestöille (Kalatalouskeskuksille ja merialueen ammattikalastusjärjestöille Kalastajaliitoille) rahaa. Kalatalouskeskukset välittävät suuren osan maamme kalaistukkaista ja vaikka suurin osa istutuksista on turhia, se on hyvä bisnes.

Jos kalat pääsisivät lisääntymään luontaisesti, istutuksia ei paljonkaan tarvittaisi. Samalla kuitenkin loppuisi rahastusautomaatti. Tällaisilla eväillä Suomessa tehdään kalastuspolitiikkaa.

Tilanne on niin paha, että Lehtonen on ainoita kalatutkijoita, joka uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi. RKTL:n apinat ovat hissukseen, sillä tutkimuslaitos toimii ministeriön ohjauksessa. Eikä RKTL ole ainoa tutkimuslaitos, jonka tiedot eivät ministeriölle kelpaa. Itämeren kestävän lohenkalastuksen tasoa tutkii Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES). Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin esittänyt kaksin- tai nelinkertaisia kiintiöitä ICES:n esittämiin verrattuna. Jopa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta tuntuu olevan ministeriötä fiksumpi, sillä se vaatii ministeriön kannan vastaisesti Itämeren lohen sekakantakalastuksen kieltämistä. Vain RKP:n edustajat komppaavat ministeriötä!

Kalatalousasioiden siirtämistä ympäristöministeriön hoidettavaksi on esitetty ainakin neljännesvuosisadan ajan.Vaatimus sai taas lisäpontta pääkköskohun myötä. Ministeri Ville Niinistöllä on terveentuntuiset ajatukset siirron mahdollisuuksista. Nyt tarvittaisiin vain joku panemaan homma käyntiin. Samalla voitaisiin miettiä, tarvitsemmeko koko maa- ja metsätalousministeriötä. Elintarvikeasiat voisi siirtää STM:ään ja elinkeinopuolen TEM:iin. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen esitti tätä jo kaksi vuotta sitten.

Jotain hyötyäkin lohisopan kiehumisesta saattaa olla, sillä MMM näyttää todella pelästyneen hajoamistaan. Muuten ei ole selitettävissä se, että ministeriö tiedotti viisi päivää A -streamin jälkeen, että se valmistelee kiireellisenä toimenpiteenä muutosta kalastusasetuksen alamittasäädöksiin uhanalaisten ja heikentyneiden kalakantojen vahvistamiseksi. Aivan uusia tuulia ministeriöstä tällaiset, kun samassa tiedotteessa mainitaan myös kalastettavaksi tarkoitettujen kalayksilöiden rasvaevämerkintä, rasvaevällisten kalojen vapautusvelvollisuus, kalojen rauhoittaminen ja pyydystekniset säädökset. Näitähän ministeriöltä on vaadittu vuosikausia!

Tavallisia apinoita

On ympäristöministeriössäkin parantamisen varaa. Siellä asuntoministeri Krista Kiuru hyväksyy maakuntakaavat, joissa on monia ympäristöön liittyviä ongelmakohtia, esimerkiksi turvetuotantoalueita ja tuulipuistoja. Valitukset kaavojen kohtuuttomuuksista eivät mene läpi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tunnetusti haluaa kieltää seksinoston Suomessa. Mikäpä sen nerokkaampaa, kuin että tilaa asiasta selvityksen telaketjufeministin viittaa kantavalta Johanna Niemeltä. Näin saa täysin varmasti sellaisen ”tutkimuksen” kuin haluaa.

Opetusministeri Jukka Gustafsson puolestaan on hirveän loukkaantunut siitä, että hänen epäillään junailleen 2,1 miljoonaa euroa ”tiskin alta” Koululla on väliä -hankkeelle. Ministeriö päätti rahoituksesta yhdessä päivässä! Jotensakin lepsun vaikutuksen tekee tämä demariministeri. Tämä on tullut esille muun muassa Alppilan koulun opettajan erottamisasiassa ja venäjän kielen opettamistarpeessa. Suomessa tarvitaan venäjän osaajia paljon nykyistä enemmän ja tulevaisuudessa tarve vain kasvaa. Miten koululaitoksemme siihen varautuu? Ei mitenkään. Opetusministeri tyrmäsi muutaman itäsuomalaiskunnan kokeiluanomuksen opettaa ruotsin tilalla venäjää. Sen sijaan ministeri lupasi käynnistää toimet venäjän opetuksen kehittämiseksi Itä-Suomessa. Mitä moinen ”kehittäminen” mahtaa tarkoittaa ja miksi vain Itä-Suomessa? Koko Suomi tarvitsee itänaapurikielen osaajia.

Työministeri Lauri Ihalainen on hehkuttanut nuorisotakuutaan. Varmaan hieno ajatus, mutta miksi toteutus epäonnistui? Miksi työharjoittelu ja työelämävalmennus lopetettiin? Työpajatoiminnan edellytykset vesitettiin, eli juuri sen toiminnan, johon elämästään epätietoiset nuoret ovat voineet turvautua. Monissa kunnissa takuu takkuaa myös siksi, ettei rahaa ole tarpeeksi. Entistä vähemmän sitä on tulevaisuudessa, kun hallitus leikkasi kehysriihessä kuntien avustuksia.

Hallituksen uskottavuutta ovat tehokkaasti nakertaneet myös (vihreiden) ministereiden henkilökohtaiset mokat. Kuinka onkin niin, että he ovat päässeet pälkähästä pelkällä anteeksipyynnöllä ja toteamalla olevansa tavallisia apinoita? Eikö ministereiden tarvitse tuntea säätämiään lakeja? Tavallinen perusapina ei möhläilyistään anteeksipyynnöllä selviä, miksi ministerinkään pitäisi selvitä? Varsinkaan, kun he eivät ole tavallisia ihmsiä.

Heidi Hautala rampautti itsensä valehtelemalla ja pimeää työtä teettämällä sekä tehtailemalla matkustusohjesäännön kolminkertaisesti ylittäviä matkalaskuja. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb peesasi Hautalaa matkalaskuissa. Tavalliselle virkamiehelle moinen ei tietenkään olisi mahdollista. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puolestaan on törttöillyt autojen kanssa kolmeenkin otteeseen. Hän kehuu kertoneensa itse ylinopeudestaan. Niinpä, mutta sekin tapahtui vasta puolitoista kuukautta ylinopeussakkojen jälkeen vasta muiden möhläysten tultua julkisuuteen.

Hesari kysyi kaikilta ministereiltä, ovatko nämä teettäneet pimeää työtä. Kaksi kolmasosaa ministeriestä kieltäytyi vastaamasta tai antoi epämääräisen selvityksen: Paavo Arhinmäki, Maria Guzenina-Richardson, Jari Koskinen, Merja Kyllönen, Erkki Tuomioja, Jutta Urpilainen, Krista Kiuru, Carl Haglund, Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Jan Vapaavuori…

VIIKON KUVA: Ding dong

ASIAKASPALVELUA

Olen saanut viime päivinä taas harvinaisen hyviä kokemuksia erilaisilta palveluntarjoajilta, viimeksi eilen. Liian harvoin tulee annettua tunnustusta positiivisista asioista, joita arkipäivässämme on moninkerroin kehnoja enemmän. Yleispiirteenä voi jälleen todeta, että mitä pienempi yritys, sitä hienommin siellä asiakkaisiin suhtaudutaan.

Mutta eipä unohdeta julkista sektoriakaan, koska ihan samat apinat siellä meitä palvelevat. Edes poliisin lupavirastosta oli mahdoton löytää mitään kritisoitavaa, kun kävin passia uusimassa – ellei sellaiseksi lasketa sitä, että jonotussysteemi pukkasi minut urosapinan pakeille, vaikka hemaisevia naarasvirkailijoitakin olisi ollut tarjolla. Entäs sitten apinametsän terveyskeskus. Jostain olen saanut lahjaksi flunssanpoikasen ja se oireili antibioottikuuria vaatien. Soitin perjantaina sairaanhoitajalle kello 13. Kaikki lääkärinajat oli tietysti täyteen buukattu, mutta niin vain seisoin tunnin kuluttua resepti kädessä terveyskeskuksen ulko-ovella.

Vieläkö joku kehtaa valittaa, ettei julkiselta puolelta koskaan saa palvelua?

Nokakkain saa yleensä paljon parempaa palvelua kuin puhelimessa, kuten seuraavakin esimerkki osoittaa.

Nykyään tuntuu olevan muotia käydä terapeutilla. Ihan Amerikan tasolle emme onneksi ole vielä yltäneet. Siellähän eliitti luulee psykoterapian olevan elämän tarkoitus. No, olen minäkin käynyt hoidossa viime vuosien ajan. Sen terapeutin nimi on jalkaterapeutti. Toiset virittävät yläpäitään, minä siis sitä kaikkein alinta sektoria, koska erääseen tautiiin annetut tarpeellisen rankat hoidot pistelivät jalkojen hermoja romukoppaan. Todella viheliäinen vaiva tämä neuropatia.

Jalkaterapeutti on aivan ihana naaras. Siellä käy mielikseen. Ehkä hoidoilla on positiivisia vaikutuksia yläpäähänkin, ken tietää. Viimeisen käynnin jälkeen tuli kuitenkin yllätys. Lasku oli kolminkertainen aiempiin verrattuna. Melko reipas korotus taksoihin. Tämäkö on niitä hallituksen “köyhyydenvaistaisen taistelun” tuloksia?

Pitihän sitä tietysti yrittää selvittää, mistä on kysymys. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Jostain kumman syystä olin saanut tällä kertaa paperilaskun, vaikka ne on jo vuosikausia lähetetty Netpostiini. Laskussa oli vain yksi puhelinnumero. No hyvä, kyllä sekin riittäisi, mutta aavistin vaikeuksia, sillä numero näytti vievän aivan johonkin muualle kuin sairaanhoitopiiriin.

Soittelin ja soittelin. Automaatti vastasi, että puhelu saatetaan nauhoittaa palvelun kehittämiseksi. Mikään muu sieltä ei sitten vastannutkaan, odottelusta huolimatta. Kohta tulisi tämä soittelu kalliimmaksi kuin laskun määrä. Kerkesin siinä jo moneen kertaan ratkaisemaan, miten palvelua pitäisi kehittää. Ensinnäkin pitäisi kertoa, paljonko odottelu asiakkaalle maksaa. Sitten voisi luoda järjestelmän, joka laskisi keskimääräisen odotusajan ja kertoisi sen odottajalle. Sitten voisi panna linjoille jotain parempaa musiikkia, tai voisihan siinä kertoa vaikka jotain hyödyllistä terveystietoakin. Tai eroottisia tarinoita.

Kaikkein tärkeintä olisi tietysti lisätä asiakaspalvelijoiden määrää.

Lopulta olin olevinani ovela. Soitin sairaalan keskukseen ja pyysin yhdistämään laskutukseen. No sama lopputulos siitäkin, automaatti oli taas asialla. Miten niille keskussairaalan laskuttajille kukaan voi soittaa, kun puhelut ohjataan ties mihin päin Suomea? Pitäisi varmaan olla virkailijan nimi tiedossa…

Lopulta sieltä ”asiakaspalvelusta” joku ärtsynoloinen naarasapina vastasi. Oli varmaan saanut edelliseltä soittajalta palautetta palvelun laadusta ja minä tietysti jatkoin samalla linjalla. Kysyin ensimmäisenä, missä päin maailmaa puheluuni vastattiin. Rouva kieltäytyi kertomasta. Paljasti sentään, että kyse on Instrum Justitia Oy -nimisestä (perintä)yrityksestä. Sairaanhoitopiiri on siis ulkoistanut asiakaspalvelunsa yksityiselle firmalle. Sehän on nyt muotia, tai on ollut jo vuosikausia. Julkiset organisaatiot “säästävät” ja panevat asiakkaansa maksumiehiksi.

Pitäisikö tässä nyt haukkua surkeaa yksityistä palvelua (Euroopan johtavalta yritykseltä) vai sairaanhoitopiiriä, joka on näin tyhmän ulkoistuksen tehnyt?

Arvasin jo etukäteen, ettei mikään idioottimaiselta kuulostava Instrum Justitia pysty kysymykseeni vastaamaan. Ei se pystynytkään. Rouva antoi minulle numeron, johon pitäisi seuraavaksi soittaa eli sen, johon olin toivonut sairaalan keskuksen minut yhdistävän. Sieltä vastasi toinen naaras ja kertoi, ettei hän osaa sanoa, miksi laskun määrä on kolminkertaistunut. Pitäisi soittaa jalkaterapeutille!

Saivat nitistettyä. En viitsinyt pilata vielä terapeutinkin päivää, vaan maksoin kiltisti laskun. Näin meitä hallitaan.

VEROPARASIITIT & Co

Vähän turhaan moitin viimeksi Anna-Kaisa Hermusta. Ei hän nyt sentään Suomen huonoin kolumnisti liene. On niitä pahempiakin ja ne taitavat kaikki löytyä tuolta f-osastolta. Vahingossa eksyin pitkästä aikaa Kaarina Hazardin palstalle, jossa tuorein ulostuksensa oli otsikoitu seksikkäästi ”Spermaa ja lihaa”. Kaameaa suomenkieltä ja taas tietysti haukuttiin suomalaista urosapinaa. Tällä kertaa uhriksi oli päätynyt Antti Herlin.

Naaraiden suuri enemmistö on sentään onneksi ihania apinoita. Viimeksi olen läkähtynyt Eva Nilssonin ja Suvi Aallon edessä. Pitäisi varmaan laatia lista ihanimmista julkkisnaaraista. Siitä tulisi pitkä ja sitä olisi päivitettävä alituiseen. Anne Mattila kiilasi heti mukaan, kun äskettäin katsoin Areenasta vanhan Uutisvuodon. Ylituomari Baba Lybeck on toki ollut listalla jo pitkään. Anna Erkssonin mukaanpääsyä on vielä harkittava, vaikka hän laukoikin ilmoille ansiokkaan totuuden: täysin paska maailma. Lausahdus sopii iskelmätähteyden lisäksi moneen muuhunkin nykyajan ilmiöön, joissa on osallisena joko raha tai ”tasa-arvo”.

Hallitus pääsi huokaisemaan helpotuksesta, kun sen osinkoverosotkut unohtuivat hetkeksi median kiinnostuttua uudesta kohusta. Tällä kertaa helsinkiläinen miesopettaja Antti Korhonen poisti hellävaraisesti käytävään kouluruokalassa päätään aukoneen häirikköoppilaan – mutta joutui koskemaan tähän. Siitä naisrehtori Sari Aarniokoski sai tekosyyn maksaa vanhoja kalavelkojaan. Hän teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Tunnetusti episodi päättyi siihen, että Aarniokoskea tuuraamaan tullut va. rehtori, naarasapina hänkin, erotti Korhosen.

Koulu hakoteillä

Mikä rooli sukupuolella on tässä episodissa?

Sukupuolella on merkitystä, sillä kaikki Alppilan koulun silmäätekevät apinat ovat naaraita, poliisitutkintaa johtaa komisario Outi Petersohn-Järvinen ja Helsingin opetusviraston linjajohtajana toimii Outi Salo, joka oli sisarineen ohjeistanut va. rehtoria erokirjeen kirjoittamisessa. Uhrina on suuri ja karhumainen urosapina. Sellainen peto kauhistuttaa hentoja naarasapinoita jo pelkällä habituksellaan.

Korhonen oli siis työntänyt oppilasta muutaman metrin ruokalan oviaukon ulkopuolelle. Siitä ei aiheutunut sen enempää pikkuvarpaan nyrjähdystä kuin henkistä traumaakaan, ellei sellaiseksi lasketa nuoren päässä mahdollisesti tapahtunutta oivallusta, ettei täällä nyt ihan mitä tahansa saa tehdäkään. Mutta mitä kirjoittaa nimettömänä pysytellyt va. rehtori erottamisen syiksi: opettaja on aiheuttanut vakavan vaaran opppilaan terveydelle sekä fyysiselle että psyykkiselle turvallisuudelle… kokonaisarvion perusteella työnantaja pitää opettajan toimintaa törkeänä.

On siis törkeää koskea oppilaaseen. Kuulostaako tutulta? Meille uroksille on jankutettu viimeisten vuosikymmenten ajan, ettei naisiin tai lapsiin saa koskea. Totta kai tällaiseen syntiin syyllistynyttä on rangaistava, sillä kirkonovien eteen tarvitaan varoittavia esimerkkejä.

Tällä kertaa f-pipo taisi kuitenkin karata käsistä. Erottajat eivät ehkä aavistaneet, että yleinen mielipide ei tällä kertaa ollutkaan sukupuolista valtaa käyttävien puolella. Korhosta puolustava nettiadressi ylittää näillä näppäimillä 200 000 allekirjoituksen ja 10 000 kommentin rajan. Aika hyvin muutamassa päivässä! Eilen seurasin tilannetta ja allekirjoituksia virtasi kahden nimen sekuntivauhtia. Siinä monen muun adressin alullepanija raapii päätään…

Asialla on myös vielä vakavampi puolensa. Miksi koulumaailma ylipäätään on päästetty sellaiseksi, ettei opettajilla ole enää minkäänlaista aukrotiteettia? Ei nykyinen tilanne ole mikään luonnonlaki, sen on annettu kehittyä tarkoituksella ja jonkin aatteen ajamana. Luulenpa, että takana ovat ne apinat, jotka suurimpaan ääneen turuilla ja toreilla omaa erinomaisuuttaan kailottavat. He ovat vastuussa siitä, että Suomen koulurauha on OECD:n selvityksen mukaan Argentiinan ja Kreikan jälkeen maailman huonoin.

Jokainen lauma tarvitsee johtajan, muuten seuraa anarkia. Koulu ei tee tässä suhteessa mitään poikkeusta. Miksi idiootivanhempien lapset saavat häiritä muiden oppilaiden koulunkäyntiä ilman että opettajat, joiden pitäisi olla kyseisen lauman johtajia, voivat muuta kuin vierestä katsella? Kenen etua moinen palvelee? Tilanteelleko ei tarvitse tehdä mitään, Sari Aarniokoski, Outi Salo ja toimittaja Mari Pudas? Pudas on niitä harvoja, joiden mielestä Korhosen erottaminen oli hieno homma. Tämä feministin näköinen naaras on sitä mieltä, että Korhosen mallilla lapsista kasvaa vaimonhakkaajia, taksijonossa etuilijoita ja mikä kauheinta – perussuomalaisia!!

Mikä estää näitä pudaksia näkemästä kolikon toisen puolen? Sen, millaisen esimerkin annamme kaikille lapsille sallimalla häiriköinnin. Annamme heille mallin, että kannattaa käyttää nyrkkejä ja rivoa kieltä, niin saa tahtonsa läpi. Tämän viestinkö äärisuvaitsevaiset haluavat nuorisolle välittää? Opettajan erottaminen toimii suoranaisena yllykkeenä rajojen potkimiseen kaikille vanhempiensa hoivaa vaille jääneille nuorille.

Mikä ruuvi näiltä pudaksilta oikein on jäänyt sikiönkehityksen aikana kiinnittymättä? Jossakin vaan menee raja, jolloin häirikkö on pantava aisoihin muun lauman turvallisuuden takaamiseksi. Pudaksen logiikalla emme tarvitsisi edes vankiloita. Mielenkiintoista on se, että Suomen vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila on Pudaksen linjoilla. Ettei vaan taustalla pilkistäisi pelko siitä, että joku sattuisi kysymään vanhemmuuden perään kouluongelmien aiheuttajana?

Ehkä ei pitäisi muistella vanhoja, mutta muistelen silti. Puoli vuosisataa sitten luokissa oli yli 40 oppilasta, pelkkiä urospentuja. Ei kenellekään tullut mieleen mennä haistattelemaan opettajille, vaikka kukaan ei karttakepillä silloinkaan uhkaillut. Maailma muuttuu, ääsisuvaitsevaiset selittävät. Väärä selitys. Ei maailma muutu huonommaksi ilman meidän lupaamme. Jostakin meidät on vallannut mantra, jonka mukaan työ on elämää tärkeämpää. Perheissä ehkä riittää nyt rahaa, mutta se on tehty rakkauden kustannuksella. Siksi kouluhäiriköiden ongelmat eivät ratkea muutaman päivän erottamiselle, kuten (onneksi) entinen opetusministeri Henna Virkkunen loihe julistamaan.

Koulujen ongelmat ovat osa yhteiskunnan ongelmaa. Niin kauan kuin raha määrää kaiken, niin kauan koulukin kärsii. On suorastaan käsittämätöntä, ettei tämä perusongelma tunnu ketään kiinnostavan. Kaikki vain tunkevat johtajahisseihin hinnalla millä hyvänsä. Lapsille ei jää aikaa. Törkeitä rikoksia leivotaan olemattomista asioista samaan aikaan, kun todelliset pahantekijät porskuttavat miljooniensa kanssa päivällispöydästä toiseen. Ja jälleen rikokseksi määritellään pelkkä fyysinen kosketus, ikään kuin henkistä väkivaltaa ei olisi keksittykään! Voi pojat, voisin kertoa paljon niistä vanhapiikalehtoreista, jotka purkivat peniksenpuutteensa meihin oppilaisiin. Sellaista kielenkäyttöä ei ole sen jälkeen monesti kuullutkaan.

Ovatko vanhatpiiat kouluissa jo mennen talven lumia?

Rahantekokoneet

Rahaa voi tehdä lukemattomilla tavoilla. Tehokkaimmin se onnistuu laittomilla tai ainakin moraalisesti arveluttavilla keinoilla. Luultavasti tällä elämänalueella ”epätasa-arvo” velloo räikeimmillään; miesaivoiset apinat eli feministit ja urokset päihittävät naarasaivoiset rahanahneudessa kuusi-nolla.

Otanpa tähän nyt tarkasteluun kolme tapaa tehdä rahaa, kaikki enemmän tai vähemmän ajankohtaisia esimerkkejä.

1. Tunteisiin vetoaminen

Helsinkiin tarvitaan lastensairaala. Valtiovalta on kitkutellut rahanyöriensä kanssa ainakin vuosikymmenen. Aina on ollut muka jotain tärkeämpää ostettavaa kuin lasten hyvinvointi. Mutta parin viikon takaisessa kehysriihessä hallitus avautui ja lahjoitti tarkoitukseen 40 miljoonaa euroa. Mikä muuttui?

Muuttui se, että miljoonat voitiin nyt lahjoittaa yksityiselle säätiölle. Sehän on kapitalismin eli kokoomuksen kostea päiväuni. Kaikki julkinen ulkoistetaan eli verotuksella kerätyt rahavirrat ohjataan yksityiselle sektorille. Heti kun moinen tuli mahdolliseksi, kuuden puolueen unelmahallitus löysi tarvittavat miljoonat.

Sairaalarakennuksen pystyttää säätiö ja se vuokraa tilat lastensairaalalle. Ei tietenkään hyväntekeväisyyttään, vaan raha mielessään. Ja mainio sampohan siitä tuleekin, kun sairaalalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa mitä pyydetään ainakin seuraavien 50 vuoden ajan. Kerta kaikkiaan loistava bisnesidea! Ei tarvitse edes veroparatiiseihin lähteä sikailemaan, vaan rahastus tapahtuu tv-lamppujen loisteessa ”lasten hyväksi”.

On siis perustettu säätiö Stiftelsen Nya Barnsjukhusets Stöd, jonka keulakuviksi ovat lupautuneet muun muassa Martti Ahtisaari, Elisabeth Rehn, Antti Herlin ja Anne Brunila. Säätiö rakentaa sairaalan ja organisaatio sekä lupaprosessit on pantu jo liikkeelle. Valtion lisäksi HUS on luvannut 40 miljoonaa. Loput 50 miljoonaa 160 miljoonan euron kustannusarviosta katetaan lainarahalla.

Sitten on olemassa Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry, joka tehtävänä on kerätä 30 miljoonaa euroa kansalaisilta ja yrityksiltä. Koossa on vajaa kaksi miljoonaa euroa. Puheenjohtajan pallille on viisaasti istutettu naarasapina, Anne Berner. Hänen mukaansa hanke toteutuisi esimerkiksi niin, että jokainen suomalainen lahjoittaisi heille viisi euroa.

Joku tyhmempi eli vähäosainen voisi kysyä, miksi minun pitäisi lahjoittaa viisi euroa, sillä se on suurempi osa omaisuudestani, kuin jos Antti Herlin lahjoittaisi koko 30 miljoonaa. Siinäpä kysymys, jollaiseen ei koskaan saa vastausta. Tai sitten vastaus on sellainen, että tässä onkin tärkeintä yhdessä tekeminen, sillei kun lapsena hiekkalaatikolla, muistatkos…

2. Piiloon paneminen

Yleensä kaikesta rahasta joutuu maksamaan veroa. Ainakin tavallinen perusapina joutuu niin tekemään. Ei voi saada edes muutaman euron ylijäämäpalautusta osuuskaupalta ilman, että verottaja pistäisi käpäläänsä väliin. Hyvä niin, onhan tässä hengissä selvitty. Kaikkien mielestä se ei kuitenkaan ole ok. He haluavat itse kaiken ja vielä korkojen kera. Onneksi maailmalla on kolkkia, jotka ovat erikoistuneet palvelemaan näitä ahneuden sotureita. Tiedäthän, mitä suurempi toimija, sitä ahneempi. Olisivatko Nokia, Kone, Wärtsilä, Outokumpu, Kemira, Stora Enso ja Metsä-Botnia sellaisia? Niiden on jo vuosikausia tiedetty omistavan tytäryhtiöitä veroparatiiseissa.

Useimmiten lienee kyse ”vain” verosuunnittelusta. Siis siitä samasta, jota monet urheilijat tekevät muuttaessaan Sveitsiin tai johonkin muuhun Suomea mukavampaan maahan. Mitä enemmän urheilija tienaa, sitä todennäköisemmin hän Suomen pölyt jaloistaan karistaa. Tämä on vain sitä kapitalismia eli aivan laillista touhuilua.

MOT -ohjelman naarastoimittaja Minna Knus-Galán on tehnyt hienon päivätyön työstäessään kansainvälisestä veroparatiisipaljastuksesta yhteenvedon suomalaisille. Aika vähän siitä villoja kuitenkaan syntyi, mikä kertoo siitä, kuinka hyvin veroparatiisit ovat kansainvälisen eliitin ja poliitikkojen suojeluksessa. Siinä ei paljon paina se, että EU:n alueelta paratiiseihin valuu 1000 miljardia euroa vuodessa. Mietipä tätä summaa – tai eihän sitä kannata miettiä, kun et sen suuruutta kuitenkaan ymmärrä. Sen verran voit kuitenkin havahtua kysymään, miksei EU ole tehnyt mitään huijauksen lopettamiseksi. Samalla voisit miettiä, miksei Suomen hallitus ole tehnyt mitään lainsäädännön kehittämiseksi niin, että veroviranomaiset pystyisivät tehokkaasti tutkimaan veroparasiittien toimintaa.

Jos kysyt pääministeri Jyrki Kataiselta, saat selityksen, ettei Suomi voi tehdä mitään, kun meillä on tämä EU. Jos kysyt komission varapuheenjohtaja Olli Rehniltä, saat selityksen, ettei EU voi tehdä mitään, kun meillä on tämä globalisaatio.

Olet varmaan noteerannut, ettei Jyrkipoika ole kommentoinit veroparasiitteja millään tavalla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sentään kummasteli Itellan paratiisikytkentöjä ja asuntoministeri Krista Kiuru vaati Itellalta avointa selvitystä. Mutta ministeri, jonka reviiriin Itella kuuluu, on ollut hiljaa. Heidi Hautalalla ei taida enää olla kanttia sanoa mistään väärinkäytöksestä yhtään mitään.

Niin, meidän kaikkien postit puunkoloihin kiikuttava Itella lilluu sekin siellä veroparatiisissa. Huono selitys, että tytäryhtiö tuli monta vuotta sitten venäläisen yritysoston yhteydessä. Ja vielä huonompi on selitys, että Netsytsaarilta on tämän vuoden kuluessa tarkoitus siirtyä Kyprokselle!

Kun toimittaja kysyy näiltä veroparasiiteilta selitystä, yleisin kommentti on, ettei tässä mitään verosuunnittelua harrasteta eikä tytäryhtiö oikeastaan toimi millään tavalla. Uskokoon ken kehtaa. Suomen ”johtava” Konsulttiyritys Pöyry häärii sekin verosaarilla. Johtaja Anne Viitala selittää, ettei tällä ole mitään liitäntää meidän toimintaan, mutta olihan se verotehokkain ratkaisu…

Veroneuvos Vesa Hirvosen mukaan meillä ei panosteta veroparatiisien tutkintaan, vaikka hallitusohjelmassa seisoo, että Suomi taistelee eturintamassa veroparatiiseja vastaan. Ruotsissa toiminta on kymmenen kertaa tehokkaampaa ja siellä saadaan jotain aikaankin. Kehysriihessä hallitus taisi antaa kaksi miljoonaa lisärahaa, mutta veroihmiset pelkäävät sen hukkuvat bittiavaruuteen eli tietojärjestelmien mustaan aukkoon. Asia ei selvästikään ole suomalaispoliitikkojen agendalla kovin korkealla ja miksi olisikaan, kun oma tai kaverin nimi saattaisi pian putkahtaa tuutista ulos. Oikeastaan täällä toimitaan päin vastoin kuin pitäisi. Yhteisöveroa laskettiin juuri, vaikka moitimme sen alhaisuutta veroparatiiseissa. Työ- ja elinkeinomisteriö haluaa muuttaa kaupparekisterilakia niin, että yritysten vastuuhenkilöiden tiedot olisivat salaisia. Muun muassa Minna Knus-Galán vastustaa hanketta. Samaa salailun edistämistä edustaa myös hallintarekisterin ulottaminen suomalaisiin osakesijoittajiin. Sitäkin perustellaan EU:lla.

Maailmassa taitaa olla liikaa rahaa, kun sitä kannattaa makuuttaa paratiisisaarilla – odottamassa mitä? Jos olisin miljonääri, vaatisinko minäkin verotukseen negatiivista progressiota ja kävisinkö vuosittain silittämässä laguunin rannalla ruskettuvia miljooniani? Tuleeko kaikista rikkaista apinoista ahneutensa vankeja, onko se meillä geeneissä?

3. Esille tuominen

Onko tämä vastakohta veroparatiisille? Kehutaan pidäkkeettömästi omaa erinomaisuutta, heitellään ”uusia” termejä ja julistaudutaan jonkin muka uuden airueeksi. Todellisuudessa ei kuitenkaan olla keksitty mitään uutta, vaan kierrätetään vanhaa. Eilisiltana Teema esitti kiintoisan uusinnan vuodelta 1989: Jupit, uuden sukupolven ammattilaiset. Siinä sen ajan ihmelapset Sam Inkinen, Mika D. Robanovitsch, Olli Ruuskanen ja Markus Järvinen (kas, kaikki urospinoita) todistivat kuinka nuoruus ja kansainvälisyys ja innovatiivuus ja professionaalisuus pelastavat maailman. Tai jos ei nyt aivan sitä, niin ainakin täyttävät oman rahapussin.

Tässä ei tietystikään ole mitään moitittavaa niin kauan kuin asiakkaat saavat rahojensa vastineeksi muutakin kuin hauskan hetken. Sekin voi olla mahdollista, sillä pojat näyttävät keksineen pyörän uudelleen. Ei nuoruus eikä kansainvälisyys eikä innovativisuus eikä professionaalisuus olleet mikään uusi innovaatio edes 1980 -luvulla. Mutta puhua pojat kyllä osasivat ja sen taidon ovat perineet monet heidän seuraajansa, esimerkiksi eräs Suomen nuorin fiosofian tohtori.

Pojat tuntuivat fanittavan Pentti Kouria. Kourihan tuli kuuluisaksi hieman myöhemmin ns. Kouri -kaupoista, jotka ulottivat lonkeronsa veroparatiiseihin…

Kovin rajoittunut maailmakuva näitä neljää miestä kuitenkin eteenpäin kuljetti. Data, pörssi, taide ja kulttuuri. Siinä ydinasiat, jotka heitä innoittivat. Heti huomaa, ettei tiede mahtunut tällekään listalle. Puheensa olisivat voineet olla vaikka viime viikolta, sen verran ajatonta pöhinää heistä irtosi.

Nuoret möivät itseään Young Professionals -brändin avulla. Se on keksitty jossain maailmalla ja näyttääpä termi elävän edelleen. Siihen aikaan oli siis ihan ok myydä yläpäätään. Salittua se on vieläkin. Tulee vaan ihmetelleeksi, että nyt ollaan tilanteessa, jossa alapään myyminen halutaan kriminalisoida, vaikka se sisältäisi suuremman taloudellisen kasvupotentiaalin kuin ehkäpä mikään muu ala. Voisipa olla, että sen avulla Suomi nousisi lamasta ja kaiken lisäksi rahat virtaisivat naarasapinoille. Kuinka monta naismiljonääriä ja naisjohtajaa maailma menettäisikään, jos oikeuministerin haahuilut toteutuvat!

VIIKON KUVA: Glitteriä

PÄÄ KII, HERMUNEN!

Vanhat ukot on ihan kaameita, ukonkääkillä on huono itsetunto. Nuoret ovat freesimpiä ja raikkaampia.

– Anna-Kaisa Hermunen 65v, 31.3.2013

Minulla on tapana kirjoitella jutunalkuja aina kun tulee jokin herkullinen aihe mieleen. Niinpä arkistoon on kertynyt satoja otsikoita, joita ei koskan ehdi työstää eteenpäin ja jotka aikaa myöten menettävät mielenkiintoaankin. Yksi syy niiden jämähtämiseen on myös se, että sorrun kommentoimaan parhaillaan menossa olevia turhanpäiväisiä hässäköitä, mistä tämäkin kirjoitus on nolo esimerkki.

Tällä kertaa poikkeuksellista on kuitenkin se, että pystyin hyödyntämään viisi vuotta vanhaa aihetta. Olin raapustanut seuraavan otsikon maaliskuun 19. päivä vuonna 2008: Suomen huonoin kolumnisti. Näillä sanoilla luonnehdin toimittaja Anna-Kaisa Hermusta, joka siihen aikaan kirjoitteli kolumnejaan Keskisuomalaiseen. Mahtoiko hän saada siitäkin hommasta kenkää vai miksi jäi pelkkien pohjalaisten kiusaksi Kalevaan?

Nyt sitten on nähty sekin ihme, että pelkkä vittumaisten kolumnien kirjoittaminen riittää perusteeksi Arto Nyberg -ohjelmaan pääsylle. Vai oliko kutsun todellinen syy siinä, että Nyberg taitaa olla ainoa televisiomaailman toimittaja, jota Hermunen ei ole kirjoituksissaan haukkunut? Itse asiassa ohjelmassa paljastui, että Nyberg on Hermusen idoli – ellei suorastaan kosteiden unien kohde.

Hermusen traumat

1. Anna-Kaisa on 65 -vuotias lapseton uranainen. Siksikö hän on keskittynyt erityisesti äitiyttään peittelemättömien naarastoimittajien, kuten Vappu Pimiän ja Maria Hintikan, lyttäämiseen?

2. Anna-Kaisa asuu yksin torpassaan Laukaan ihanan Kuusaankosken rannalla. Siksikö hän haukkui ohjelmassa kaikki vanhat miehet ja siksikö hän on keskittynyt mollaaman niitä miespoliitikkoja, jotka ovat kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen edustajista? Hermusen mukaan miehen innostus naissukupuoleen on rikokseen rinnastettava ilmiö.

Hermunen valitti ohjelmassa, että jos tapaan ikäiseni miehen, mies juoksee yleensä karkuun. Hän luulee keksineensä ilmiölle selityksenkin: julkisuudessa ollutta ihmistä pelätään.

Anna-Kaisa on väärässä. Ei julkisuus tee kenestäkään pelottavaa, ellei hän ole sitä luonnostaan. Kyllä minäkin juoksisin riivinrautaa karkuun, mutta toisaalta suostuisin monen raikkaan televisiosta tutun naaraan vietäväksi, jos vain sellainen tilaisuus kohdalle sattuisi. Sekä Pimiä että varsinkin Hintikka kelpaisivat loistavasti sänkypuuhiin, samoin kymmenet muut ihanat tv-enkelit. En pelkäisi edes Katherine ”Brooke” Kelly Langia, vaikka hän on vehkeillyt ruudussa jo parikymmentä vuotta.

Sisäisellä kauneudella siis on väliä. Julkisuus vain paljastaa sen kaikille. Seksuaalisesti kiinnostavat ihmiset kiinnostavat apinoita riippumatta siitä, ovatko he televisiosta tuttuja vai eivät. Ehkä Ilta-Sanomat ei aikoinaan turhaan vetäissyt otsikkoa: Anna-Kaisa Hermunen ärsyttävin tv-kasvo.

3. Anna-Kaisa sai potkut vuosikymmenen mittaisen Hermunen -keskusteluohjelmansa jouduttua MTV3 säästöleikkurin uhriksi vuonna 2001. Siksikö hän vieläkin muistelee tapausta katkerana ja kertaa tuntojaan jokaisessa haastattelussaan? Luulisi vuosikymmenen jo tasoittaneen pahimmat töyssyt, mutta näyttää käyneen päinvastoin; televisiossa ei ole hänen mielestään enää mitään hyvää, Nybergiä ehkä lukuun ottamatta.

Hermunen luonnehti toimittajakollegojaan pelleiksi, jotka hilluvat ruudussa nollatason yleissivistyksellä ja 75 prosentin narsismilla varustettuna. Erityisen maininnan Nybergin ohjelmassa saivat Mikko Leppilampi, Tuomas Enbuske, Vappu Pimiä, Stan Saanila, Hjallis Harkimo ja kakkosella hilluva reppana Joona Kortesmäki. Kortesmäkeä en ole koskaan nähnytkään, mutta Leppilampi sentään on ainoa suomalainen juontaja, joka ei tarvitse lunttilappuja. Enbuske on maan parhaita toimittajia, vaikken hänen yhteiskunnallisia mielipiteitään kannatakaan. Harkimon synniksi Hermunen mainitsi pehmeyden naisministereiden edessä – mutta tämähän vain todistaa oikeaksi sen, että elämme naisten maailmassa. Alfauroskin siinä väkisin sulaa.

Saat itse arvoida, kumpi mahtaa olla sivistyneempi:

Enbuske: olen aina arvostanut Hermusen ammattitaitoa ja arvostan yhä. Haluan kuitenkin selvittää hänen väitteensä yleissivistyksestäni. Haastan hänet kilpailuun, jossa joku puolueeton taho mittaa sen: minä vastaan Hermunen.

Hermusen vastaus: tyypillistä pelleilyä häneltä. Se on niin lapsellinen, en minä lähde tuohon pelleilyyn mukaan ollenkaan. Olen kypsä ja fiksu nainen, ehdotus vain kertoo hänen tyylistään ja tasostaan. Antaa pojan tehdä rauhassa ohjelmaansa.

Myös Vappu Pimiä suhtautui Hermusen haukkuihin järkevästi: en halua lähteä mukaan tällaiseen lainkaan.

Harmi, että Hermunen pilaa itse viestiensä sisällön, sillä on hänellä on myös hyviä havaintoja Yleisradiosta, kuten kakkosen epäonnistunut profilointi. Olisi hän voinut samalla haukkua Radio Puheenkin uuden ”ilmeen”, mutta ehkä hän ei kuuntele radiota. Ylellä olisi vielä paljon mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa. Miksi esimerkiksi Leikola ja Lähde tarvitsevat ohjelmaansa sihteerin eli Heidi Laaksosen toivottamaan vieraille hyvää päivää ja näkemiin? Jos julkisen palvelun yleisradiotoimintaa oikeasti haluttaisiin tehostaa, Yle Fem ja Teema yhdistettäisiin kulttuurikanavaksi, kakkonen lopetettaisiin kokonaan ja ykkösestä tehtäisiin uutis-, dokumentti- ja tiedekanava. Radiopuolellakin selvittäisiin puolella nykyisistä kanavista. Säästyneet varat voisi sijoittaa nettipalveluihin.

Hermusen oivallukset menettävät uskottavuutensa myös historiantajun puutteen vuoksi. Ei ole mitään, mikä leimaisi ”tätä aikaa”. Kyllä ne sirkushuvit on osattu jo muinaisessa Roomassa ja sitä ennenkin.

Toivotonta touhua

Nybergin hermusgate sai aikaan valtavan polemiikin. Hyvä Nybergille, sillä hermusjaksoa on katsottu Areenassa jo 80 000 kertaa. Edellisviikkoinen ohjelma on saanut vain 4000 klikkausta eli hermuslisä on 20 -kertainen! Toki tähän nosteeseen oman lisänsä tuo punkin uudeksi komeetaksi mainostettu Teemu Bergman, jonka vuoro oli istua tuolille Hermusen jälkeen. Teemu on Pää Kii -yhtyeen keulahamo. Erikoisinta kuviossa on se, että Arto sortui jälkikäteen haukkumaan vierastaan Teemua raskaalla kädellä: ulosanti oli ihan toivotonta!

Niinpä, monilla urosapinoilla on surkea ulosanti, mikä sekin on vain biologiaa. Siitä huolimatta apina puhui pelkkää asiaa.

Eiköhän asia ole niin, että keskusteluohjelman isäntä on vastuussa siitä, keitä ohjelmaansa kutsuu ja miten saa heidät puhumaan. Tuollaisiahan nuo ovat, Nyberg myöhemmin arvioi taiteilijoita yleensä… Hermunen kiivastui ja uhkasi kävellä ulos studiosta, kun Teemu sanoi pari kertaa vittu. Melko suvaitsematonta porukkaa. Miksi kaikkien muka pitäisi käyttäytyä yhdellä ja samalla tavalla? Ja miksi ne ovat yleensä urosapinoita, joiden käytöstä halutaan muuttaa? Homojenkaan ei enää tarvitse istua kaapeissaan, joten ehkä olisi aika löysätä naarasmaailman virittämiä suitsia muillakin elämän osa-alueilla.

Nyberg selitti, että Teemun puheita piti saksia jälkikäteen, ohjelma kun oli nauhoitettu toista viikkoa aikaisemmin. Silti Hermunen valitti omassa osuudessaan, että tääkin pääsiäisviikonloppu meni ihan pilalle, kun piti tulla sua tapaamaan.

Jos Nybergille saisi antaa ohjeen. Kaksi vierasta lähetystä kohden saattaisi toimia kolmea paremmin. Nytkin illan kolmas vieras eli huumetutkija Jussi Perälä jäi kokonaan kahden ”sankarihahmon” varjoon, vaikka hänellä oli kaikkein eniten annettavaa.

Suomen huonoin kolumnisti

Tällaiset muistiinpanot olin kirjoittanut viisi vuotta sitten:

Täydellinen rimanalitus 16.3.08. Olen ennenkin ihmetellyt, miten Keski-Suomen kauneimmassa maisemassa syntyy niin kaunaisia ja ala-arvoisia kirjoituksia, mutta tämä nyt oli pelkkää roskaa. Hermusella ei ollut asiaan mitään uutta näkökantaa. Kannattaisi joskus vaivata aivojaan ja yrittää katsoa asioita muustakin näkökulmasta kuin siitä helpoimmasta, siitä jolla media rahaa tahkoaa. Se on se yhden totuuden menetelmä, jolla sirkushuveja janoava rahvas saadaan huutamaan: tapa se!

Alkajaisiksi Hermusen kannattaisi lukea vaikka naisen kirjoittama kirja The Female Brain.

Kun Hermunen nyt itse aloitti tämän loanheiton, ei voi muuta sanoa, kuin että vanhat kouluajat tulevat mieleen: peniksen puutteessa kituuttavan vanhanpiian säälittävää vallankäyttöä.

Myös Keskisuomalaisen linja ihmetyttää. Tällaisen jutun julkaiseminen (ja jopa siitä maksaminen) kertoo vähintään yhtä huonosta harkintakyvystä kuin mitä ministeri Kanerva on osoittanut.

En ollut kopioinut tuota rimanalitusjuttua, joten jää hieman arvaukseksi, mistä Hermunen oli tuolloin 16.3. kirjoittanut. Ehkä olen kirjannut päivämäärän väärin, sillä Hermusen pari lehteä aiemmin kirjoittama kolumni löytyy vielä netistäkin ja se sopii kyllä hyvin kuvioon. Siinä haukutaan Ilkka Kanerva sekä Matti Vanhanen luokattomiksi miehiksi, koska heillä on silmää naiskauneudelle. Kuukautta myöhemmin Hermunen palasi vielä samaan aiheseen.

Jutussa Hermunen kehtaa sanoa, ettei ole feministi. Ehkä hän ei vain tiedä olevansa, sillä moni asia viittaa syyllisyyteen. Osa naaraista luulee olevansa feministejä, vaikka eivät olekaan ja sitten näyttää löyvän feministejä, jotka eivät tiedä olevansa sellaisia.

VIIKON KUVA: Ruokopotretti