VIIKON KUVA: Sinistä ja valkoista

•27.01.2017 • Jätä kommentti

sinista-ja-valkoista

SHARIA-SUOMI

•27.01.2017 • Jätä kommentti

Evoluutiobiologiaa tai evoluutiopsykologiaa on vaikea ”hyväksyä”, koska ne ovat hyvin kiistanalaisia teorioita ja niiden väitteitä on vaikea osoittaa toteen. Lisäksi uudet arkeologiset löydöt muuttavat koko ajan käsitystä esihistoriallisen ajan kulttuureista.

Ei, tämä ei ole lainaus luomisuskonsa sokaisemien kreationistien sivuilta, vaikka sanamuoto on täsmälleen sieltä. Suomen eturivin feministeihin lukeutuva Laura Honkasalo siinä vaan sattuu paljastamaan, kuinka taantumuksellista maailmankuvaa edustamansa aate edustaa. Eikä Laura edes ole niitä pahimpia telaketjun rasvaajia. Hän kertoo Image -blogissaan, kuinka sai potkut Facebookin feministiryhmästä, koska ei ollut tarpeeksi puhdasoppinen:

Viime syksynä sain potkut Facebookin feministiryhmästä, koska olin vääränlainen feministi. En jaksanut opetella juurta jaksaen nuorten feministien vaatimaa äärimmäisen poliittisesti korrektia kielenkäyttöä. Loputtomia kirjainlyhenteitä ja hämäriä termejä. En myöskään muistanut aina kirjoittaa miesoletettu, vaan kirjoitin hajamielisyyksissäni että mies.

Feministiset netin keskusteluryhmät edustavat vihapuheen eliittiä. Niistä ei paljon mediassa ääntä pidetä, koska toimittajat ovat itse aatteen kannattajia tai pelkäävät kostoa. Lisäksi ryhmät toimivat salasanan takana. Aika rankkoja kertomuksia pois potkituilta netistä löytyy. Onpa ollut tarjolla tukiryhmäkin Feministiryhmän uhreille.

Onko edes Hommaforum kyennyt vastaavaan?

Biologian vihaaminen ei tietenkään ole Honkasalon omaa keksintöä, se on feminismin kovinta ydintä. Sen täytyykin olla, korttitalohan sortuisi, jos aate luopuisi idioomastaan, jonka mukaan (eläinten) sukupuoli on pelkkä kulttuurinen konstruktio.

Kaikesta huijauksestaan huolimatta feministit ovat vallanneet länsimaisen keskusteluilmapiirin, median sekä keskeisen psykososiaalisen päätöksenteon – ja pitävät rautaisella otteella huolen, että jokainen ”terroriteko” rangaistaan. Sen saivat viimeksi kokea teuvalaisen lihatilan yrittäjät Jussi Harju ja Jyri Tanner. He olivat varmaankin kuunneleet sitä luovuuden ja innovatiivisuuden ylistystä, jota hallitusvalta meille alamaisille tuputtaa. Tai sitten he vain ovat luonnostaan lahjakkaita.

Jussi ja Jyri saivat loistavan oivalluksen ja ostivat mainostilaa Helsingin busseista. Ei olisi pitänyt. Ensinnäkään landelaisia ei siellä hyvällä katsota. Ja sushi on ainoa liha, joka oikeaoppisen hesalaiseliitin nielusta alas solahtaa, tietysti piemontelaisen Gaia&Rey 2013 -viinin kera.

Suurin heinähattujen tekemä virhe oli kuitenkin unohtaa suomalainen tasa-arvomafia. Niinpä feministien hallitsema Mainonnan eettinen neuvosto MEN tuomitsi tänäisessä päätöksessään mainoskampanjan naisia halventavana ja tasa-arvon vastaisena. Parempaa lihaa kuin Tinderissä on siis pahimman luokan syntiä.

Tämä on ”tasa-arvon” arkipäivää Suomessa vuonna 2017. Maailma hukkuu ihmisiin sekä paskaan, luonnonvarat hupenevat, aiheuttamamme kuudes sikupuuttoaalto hävittää lajeja sukupuuttoon ja antibiootit menettävät tehonsa, mutta meillä vaan viilataan pilkun paikkoja. Tämänkin kivitystuomion sai aikaan yksi ”moderni nainen”, jonka mielenpahoitusmekanismi pärähti punaiselle ja seurauksena oli kantelu neuvostolle. Perustelu: naisen esineellistäminen!

Neuvostossa lihapäätöksen tekivät puheenjohtaja ja entinen tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanov, Sirpa Juutinen, Rainer Lindqvist, Ville Pohjonen, Johanna Suurpää ja Raija Tuokko. Netistä löytyy jo monta ansiokasta ihmettelijää asian tiimoilta, kuten Martti Asikainen, Terhi Pape-Mustonen ja Kari Angeria.

Kannattaa käväistä tutustumassa MEN:in toimintaan. Tuomion sai sekin urheiluhallin seinällä ollut mainos, jossa on kuvattu bikiniasuinen nainen rannalla, palmujen katveessa. Valituksen tehneen naisen mukaan kuva oli lapsille sopimaton (!), naisia loukkaava (!), rikokseen viittaava (!) ja muutenkin epäasiallinen.

Maahanmuuton vastustajat ovat huolissaan islamisaatiosta ja sharia -lain tulosta Suomeen. Aivan turhaan. Me teemme sen ihan itse.

Tasa-arvomafiaa rahoitetaan jopa verovaroin. Melkein jokaisessa yliopistossa on ”sukupuolentutkimuksen” taakse kätketty feministinen yhteisö, jolla on tieteen kanssa yhtä vähän tekemistä kuin astrologialla. Pitäisikö kuitenkin olla tyytyväinen, sillä Pohjois-Amerikassa ollaan vielä pidemmällä. Esimerkiksi Toronton yliopiston feministisessä tiedekunnassa (!) on kerrassaan 29 professoria – tasa-arvon takaamiseksi kaikki ovat tietysti naisia…

Meillä on enemmänkin näitä sharia -tuomioistuimia, jotka pitävät huolen siitä, että Suomessa saa ajatella ja puhua vain yhdellä tavalla. Media nöyrästi palvelee tätä Yhtä Ainoaa Totuutta, aivan samalla tavalla kuin jossain Iranissa konsanaan.

En jaksa nyt ruveta enempää perustelemaan, miksi tämä on niin tuhoisaa. Kannattaa lukea kahden viisaan Naisen, Ulla Appelsinin ja Sanna Ukkolan, aihetta koskevat analyysit. Ja sopii tuo Honkasalonkin teksti lukea kommentteineen, se paljastaa millainen porukka ajatteluamme kahlitsee.

En ole moneen vuoteen syönyt naudanlihaa. Nyt on ihan pakko pistää tilaus vetämään Lapualle, herkullista Herefordia pöytään!

IDEALISMIN MAHALASKU 1: Syyt

•20.12.2016 • Jätä kommentti

Jos kansa ei ymmärrä ja hyväksy EU n päätöksentekoa, ei kansaa pidä vaihtaa, vaan päättäjät – Mauri Pekkarinen

Yhdysvaltojen presidentinvaalien äärellä joutuu miettimään, onko ihmislajin vai demokratian vika, että lauma joutuu valitsemaan johtajansa ruton ja koleran väliltä. Ehdolla olisi sentään ollut vaikkapa Bernie Sanders, mutta hän kompastui idealistiseeen pakkomielteeseen ”naisen vuorosta”. Saivat sitten Donald Trumpin. Idealistit saavat syyttää vain itseään.

Ihminen on laumaeläin ja lauman hyvinvointi riippuu jäsentensä yhteen hiileen puhaltamisesta, samalla tavalla kuin jääkiekkojoukkueen menestys. Tässä tarvitaan erilaisuuden sietämistä, niin ettei jokaista pientä narahdusta paisuteta itkupotkuraivarin asteelle. Nykyään sietokyky tuntuu ylittyvän pienestäkin poikkeavasta ajattelusta. Twitteristä on tullut uusi sensuroijien käsikassara.

Google on organisaatiotaan sparratessan havainnut, että parhaissa työyhteisöissä kunnioitetaan toisten tunteita. Onko menestyksen salaisuus näin yksinkertainen? Siksikö Suomella ja Euroopalla ja USA:lla menee huonosti, ettemme enää kunnioita toistemme tunteita? Tunteista on tullut kirosana varsinkin idealisteille.

Idealistit ja realistit

Kaikissa laumoissa on erilaisia yksilöitä ja kaikkea sitä erilaisuutta on tarvittu, jotta ihmislaji on Telluksen valtiaaksi yltänyt. Erilaisuuden kirjo on valtaisa, mutta ehkä meidät voidaan ryhmitellä kahta pääsuuntaa edustavaan joukkoon. On vasemmistolaisia ja oikeistolaisia tai liberaaleja ja konservatiiveja. Itse luonnehtisin maailmankuvien eroa sanoilla idealistit ja realistit. Eri luokittelujen välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä. Esimerkiksi oikeistolainen kokoomus kuuluu rahauskossaan Suomen idealistisimpiin puolueisiin.

Idealistien mielestä maailman pitäisi olla sellainen kuin itsestä kivalta tuntuisi. Realistit ehkä aavistavat, että kannattaa ottaa huomioon elämän ja ihmislajin realiteetitkin ennen jyrkänteen reunalta alas hyppäämistä.

On olemassa myös erilaisia ääriryhmiä, joiden vaikutusvalta pitäisi pystyä pitämään aisoissa tasapainoisen yhteiskuntakehityksen avulla. Avainsana tässä on tasapaino.

Tuntuu, ettei tasapainon merkitystä koskaan ole kunnolla ymmärretty. Kestävää tulevaisuutta ei voi rakentaa vain yhden ajattelumallin ehdoilla, koska silloin tapahtuu juuri se, mikä nyt on länsimaissa meneillään, vastaisku. Ja vastaisku on sitä hirvittävämpi, mitä voimallisemmin ihmisiä yritetään yhteen putkeen ahtaa.

Ilman idealistien harjoittamaa manipulointia Yhdysvaltain seuraava presidentti olisi Hillary Clinton, Suomessa presidenttinä toimisi Pekka Haavisto, Britannia jatkaisi EU:n jäsenenä ja Italian Matteo Renzi jatkaisi pääministerinä.

Myös Guggenheim -kritiikki voidaan nähdä osana kansan kyllästymistä valtakoneiston suhmurointiin. Tilannetta vain pahensivat ne yli sata kulttuurieliitin vaikuttajaa, jotka asettuivat hankkeen mainospelleiksi.

Idealistien painostus ja puskeminen koituu, paradoksaalista kyllä, juuri vastapuolen hyväksi. Ei siis ymmärretä ihmisen lajityypillisen käyttäytymisen alkeitakaan. Mitä enemmän ihmisiä yritetään idelistiseen muottiin eritasoisin kieltolaein pakottaa, sitä epävakaammaksi ja haavoittuvammaksi yhteiskunta käy.

Yksi oire yhteiskunnan tasapainon järkkymisestä on poikien heikkenevä koulumenestys ja miesten syrjäytyminen, mistä ikävinä seurauksina ovat Imatran ammuskelutragedian tapaiset purkaukset. Syrjäytyminen tunnustetaan jo pahimmaksi yhteiskuntarauhaa vaarantavaksi tekijäksi, mutta silti mitään ei tehdä suunnan muuttamiseksi.

Jos halutaan etsiä syyllisiä Donald Trumpin voittoon, löydämme ainakin kaksi idealistista toimijaa: poliittinen ja kulttuurieliitti sekä valtamedia. Kummankin tahon vaihtoehdottomuus sai ihmiset liikkeelle. Vaalien jälkeiset reaktiot osoittavat, ettei näillä toimijoilla ole aikomustakaan ottaa opiksi eli moniarvoistaa linjaansa. Samalla paljastuu, ketkä meillä oikein ovatkaan suvaitsemattomia.

1. Poliittinen eliitti: miehiltä äänioikeus pois

Kun britit äänestivät EU -eron puolesta, Angela Merkel kutsui Ranskan ja Italian johtajat miettimään, kuinka Euroopan unionin integraatiota voitaisiin syventää – kun äänestäjien viesti oli ollut juuri päinvastainen! Kansalaisten massiivinen pelottelu eron seurauksista jatkui sekin vielä päätöksen jälkeen. Ei siis oltu opittu kerrassaan mitään.

Maahanmuuttokritiikin eri maissa virittyä idealistit leimasivat asiallisenkin puheen rasismiksi. He siis kieltäytyvät ajattelemasta. Populistiksi haukkuminen on myös ollut helppo keino tappaa arvostelu. Mielenkintoista kyllä, tutkijat määrittelevät populismin kyseenalaistamiseksi. Onko toisinajattelu siis kielletty idealistisessa yhteiskunnassa? Luultavasti se on, sillä EU:ssa on hankkeita feminimikritiikin kieltämiseksi. Feminismi on tyyppiesimerkki idealistisesta aatteesta, joka sivuuttaa sujuvasti kaikki tosiasiat ja rakentaa maailmankuvaansa periaatteella mullekaikkikivanytheti.

Trumpin voiton jälkeen osa Euroopan poliitikoista sortui samaan kulmikkaaseen käytökseen, mistä olivat Trumpia haukkuneet. Monet ranskalaiset ja saksalaiset huippupoliitikot halveksivat ja loukkasivat voittajaa, mukaan lukien Saksan tuleva presidentti Ftrank-Walter Steinmeier. Hän kieltäytyi onnittelemasta tulevaa kollegaansa. Samoin toimi puolustusministeri ja feministi Ursula von der Leyen, joka sanoi Trumpin tulleen valituksi väärällä tavalla (demokratia on siis väärin?). Varakansleri Sigmar Gabriel haukkui Trumpin sovinistiksi eikä edes liittokansleri Angela Merkel jaksanut pitää kaikkia höyryjä sisällään.

Ruotsin sosiaaliturvaministeri Annika Strandhäll oli niin suivaantunut Trumpin voitosta, että halusi poistaa miehiltä äänioikeuden. Tämä on varmaan sitä kuuluisaa ”tasa-arvoa”? Annika on tietysti feministi – kuten itse asiassa koko Ruotsin hallitus. Siksi Ruotsista ei vaalivoittajalle onnitteluja herunut. On se vaan niin kamalaa, kun uros voittaa naaraan…

Suomen hallitus on suhtautunut vaalitulokseen pääosin maltilla. Pääministeri Juha Sipilä vaikuttaa jopa ottaneen opikseen, kun hän ilmoitti perustavansa työryhmän eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Toivottavasti se ei jää pelkäksi sanahelinäksi. Hieman sellainen olo tulee, sillä ei tässä enää riitä eriarvoistumisen pysäyttäminen, kyllä sen vähentämiseksi pitäisi eväitä löytyä.

Suomalaisessa oppositiossa löytyy samanlaista katkeruutta kuin USA:sta. Lisäksi Suomi on täynnä ”asiantuntijoita”, jotka repivät vaalituloksesta turvallisuuspoliittisia uhkia omien poliittisten tavoitteidensa edistämiseksi. Erityisesti tässä ovat kunnostautuneet Ulkopoliittisen instituutin tutkijat, Charly Salonius-Pasternak etunenässä. Hän on harva se päivä mediassa ajamassa Nato -haukkojen, ei suomalaisten, agendaa. Hän demonisoi antaumuksella Venäjää ja pelottelee kansalaisia olkiukoilla romuttaen Suomen puolueettomuutta, jos siinä nyt enää mitään romutettavaa edes on.

Ennen USA:n vaaleja Pasternack oli A-talkin vieraana ja nuiji Yhdysvaltain kansalaisuuden omaavan Johanna Freunlichin kanssa Trumpia maanrakoon. Keskustelu oli siinä mielessä paljastava, että Clintonin kannattajat sortuivat tunnepuheeseen, kun vastapuolella pöytää oltiin asialinjalla. Valtiotieteilijä Pasternakista kuoriutui jopa tyylipuhdas keittiöpsykologi, kun hän pelotteli suomalaisia Jalta kakkosella ja luonnehti Trumpia epästabiiliksi narsistiksi, jonka psykologinen profiili ei kerro, että hän muuttuisi henkilönä… hänestä tulee vanhin presidentti USA:n historiassa… ihmiset eivät tuossa vaiheessa enää kykene muuttamaan psykologian viittä suurta lohkoa, näin ei vaan tapahdu… hän ostaa politikkoja, kiristää ja uhkailee.

Kokoomuslainen Martin Saarikangas innostui kehumaan omia arvojaan (kuten naisten ja toisinajattelijoiden kunnioittaminen) tuomiten siinä sivussa Trumpin ko. asioiden vähättelystä. Erikoinen logiikka Saarikankaalla, sillä Trump oli itse vaalien toisinajattelija ja näyttää kunnioittavan Naisia vähintään Saarikankaan tasoisesti. Trumpin vaalipäällikkönä toimi Kellyanne Conway ja hän on valinnut yritystensä johtoon naisia, usein vastoin asiantuntijoiden neuvoja.

Huomionarvoisinta on kuitenkin se, että suomalaiset Nobel -palkitut ovat osoittautuneet realisteiksi. Martti Ahtisaari ei usko monien tahojen luomiin kauhuskenaarioihin ja neuvoo hysteerikkoja ottamaan rauhallisesti. Bengt Holmström on vielä tarkkanäköisempi. Hän uskaltaa tunnustaa, että ihmisten pahoinvoinnin taustalla on liian nopea globisaatio. Harvinaista ajattelua itsekin eliittiin kuuluvalta henkilöltä.

Myös presidentti Sauli Niinistö näyttää ymmärtäneen, että liikehdinnässä on kyse kansalaisten kyllästymisestä vaihtoehdottomaan ja pelkästään hyväosaisia palvelevaan globalisaatiopolitiikkaan. Ihmiset eivät juoksekaan populistien perässä, vaan haluaisivat pelastaa yhteiskunnan rauhanomaisen jatkuvuuden.

Suomi taisi olla tasapainoisimmillaan punamullan kulta-aikoihin 1980-luvulla. Sen parempaa yhteiskuntakehitystä tuskin on odotettavissa tulevaisuudessakaan. Alkoiko äärevöityminen kokoomuksen pääsystä hallitusvastuuseen vuonna 1987? Nyt joka tapauksessa ollaan jo niin pitkällä, että sote -ratkaisukin on alistettu idealimin alttarille, tosiasioista ja yhteisestä hyvästä välittämättä.

2. ”Faktajournalismi”

Länsimedia ylpeilee sananvapaudella ja kaikilla muilla vapauksilla omassa toimintaympäristössään. Miksi se sitten onnistuu sensuroimaan itse itsensä niin, että moni yhteiskunnallinen ongelma lakaistaan pois näkyvistä? Mitä ylpeilemistä tällaisessa järjestelmässä on? Mihin tarvitaan valemedioita, jos ”vapaa lehdistö” mainostaa olevansa kaikkivoipa? Miksi valtamedian päätoimittajat haluavat sensuroida toisinajattelun ja miksi yhteiskunnan oikeusjärjestelmä valjastetaan sananvapautta rajoittamaan?

Päätoimittajien yhteinen vetoomus edustaa laiskinta mahdollista tapaa puuttua epäkohtiin: kieltolakia kehiin! Kestävämpi linja olisi tietysti miettiä, kuinka omaa toimintaa voisi moniarvoistaa niin, ettei valemedioille jää tilaa. Kuinka ylipäätään on mahdollista, etteivät laatumedian laatupäätoimittajat näin päivänselvää asiaa ymmärrä, vaikka tyhmäksi haukutut rivikansalaisetkin sen näkevät?

Journalistit haluavat esiintyä totuuden äänitorvina. Päätoimittajat mainostavat edustavansa oikeaa tietoa. Yleisradion johtaja Ville Vilén kirjoitti vaalitaistelun ollessa kiihkeimmillään, että Ylen sivistystehtävä on tärkeämpi kuin koskaan. Olisiko hienoista historiattomuutta tuossa lausunnossa?

On oireellista, että sivistyksestä tehdään lyömäase. Sitä käyttävät sivistyksen itselleen omineet idealistit. Sanalla viestitetään, että vain heidän oma käsityksensä maailmasta on oikeaa sivistystä. Tämä on kaukana moniarvoisuudesta, jonka pitäisi kai sivistykseenkin kuulua.

Trumpia kannattaneet olivat sivistymättömiä, se on päällimmäinen valtamedian aikaansaama analyysi USA:n presidentivaaleista. On suorastaan surullista, ettei Suomesta löydy kuin yksi (!) journalisti, joka näyttää neutraaliin ajatteluun pystyvän. Hän on Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, toinen niistä kahdesta toimittajasta, jotka Suomessa uskaltavat arvostella idealistista ääriliikettä, feminismiä. Myös se toinen rohkea muuten on Nainen, Yleisradion Sanna Ukkola.

Edes idealismikuplassaan pyörivät Pyöreän pöydän kaikkitietävät jäsenet eivät median puolueellisuutta pohtiessaan osanneet nimetä muita toisinajattelijoita kuin Ullan. Entinen päätoimittaja Pekka Seppänen sentään myönsi, että

toimittajat ujuttavat uutisiin omaa ideologiaansa ja toistelevat vallanpitäjien valheelliseksikin tietämäänsä viestiä.

Yleisradion Pyöreä pöytä on esimerkki ohjelmasta, jossa tosiasioilla pyyhitään sujuvasti takapuolia. Tämä sopii huonosti toimittaja Johanna Korhosen ylevään toteamukseen, että ”oikeassa mediassa” toimittaja on vastuussa siitä, että haastateltava puhuu totta.

Jos Korhosen periaatetta oikeasti sovellettaisiin, syytettyjen penkille voisi kiikuttaa satamäärin toimittajia joka päivä. Valtamedia esimerkiksi tuputtaa jatkuvalla syötöllä, suurin otsikoin ja täysin vailla kritiikkiä, sukupuolikäsitystä, jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Tämä on malliesimerkki strategiasta, jonka käytöstä Trumpia syytettiin: kun mitä tahansa väitettä toistaa tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totuus. Feministit keksivät tämän jo ainakin sata vuotta sitten.

Kun päätoimittajat kehuvat edustamiensa mediatalojen sitoutumista oikeisiin tietoihin, niin kuinka on mahdollista, että ajankohtaisohjelmia myöten toimittajat tarkoituksellisesti levittävät valheellista propagandaa? Vai pitäisikö todella uskoa, että sen paremmin toimittaja Johanna Vesikallio kuin valtakunnanfeministi Eveliina Talvitiekään eivät A-studiossa höpistessään tienneet, että viime vaalien alla viisi puoluejohtajaa kahdeksasta tunnustautui feministiksi. Vain Sipilä, Soini ja Räsänen kieltäytyivät moista uskoa tunnustamasta.

Esimerkki arjen faktajournalismista Yleisradiossa marraskuun lopulta: toimittaja on ihastunut vaihtoehtohoitoihin ja haluaa tehdä aiheesta radio-ohjelman. Hän kutsuu paikalle kaksi omaa ajatusmaailmaansa kannattavaa ”asiantuntijaa” sekä yhden lääkärin, jonka mielestä pitäisi puhua uskomushoidoista eikä vaihtoehtohoidoista. Toimittaja käyttää haluamaansa termiä, vaikka se luo väärän mielikuvan kyseisistä ”terapioista”. Hän antaa muutenkin ymmärtää, mitä mieltä on asiasta. Puolueetonta journalismia? Kuinka sattuukin, tässä oli nyt kolme naista idealismin ja yksi mies realismin asialla…

Mistä sitten johtuu, että toimittajien joukossa on niin vähän realisteja? Houkutteleeko ala tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä vai sisältyykö journalismin koulutukseen ”aivopesua”? Vai onko kyse rekrytointipolitiikasta; toimituksiin valitaan vain samanlaisen kuplakulttuurin edustajia?

Joka tapauksessa toimittajilla on lukuisia tapoja ujuttaa omaa maailmankuvaansa lukijoille. Sanavalinnoilla inhonsa voi ilmaista huomaamattomasti, kuten Venäjän ja Yhdysvaltain rooleja Syyrian sodassa uutisoitaessa. Toimittaja valitsee haastateltavat ja kysymykset sen mukaan, millaisen mielikuvan haluaa lukijoille välittää.

Medialla on valta vääntää ”uutisia” aiheista, joissa ei ole uutisen juurtakaan. Riittää, että juttu pönkittää toimittajan omaa arvomaailmaa. Hysterioiden luominen on Yleisradion ja Hesarin tapaisissa ”laatumedioissakin” arkipäivää. Riittää, että yksi aatesisar purkaa ahdistustaan netissä, niin kunta tai yritys joutuu pyytämään anteeksi – vaikkei siihen mitään tosiasioihin perustuvaa syytä olisikaan.

Tärkein vaikuttamisen väline on tietysti epämukavien uutisaiheiden jättäminen julkaisematta. Käytännössä kyse on median harjoittamasta sensuurista. Sotakirjeenvaihtaja Rauli Virtanen jos kuka tietää, kuinka kuplinta eskaloituu väkivallaksi. Hän arvosteli mediaa arvovalinnoista, jotka jättävät näyttämättä paitsi suomalaisten huono-osaisuuden, myös valikoivat kansainvälisistä kriiseistä aatteelleen (ja pankkitililleen) edullisimmat.

Suomalaismedia on nyt kallellaan yhtä raskaasti länteen kuin se oli muutama vuosikymmen sitten itään. Riippumattomuus on totta vain juhlapuheissa. Sanataiteilija Jyrki Lehtola kuvaa suomalaiseliitin rähmälläänoloa vastaansanomattomasti:

Se kun meillä historiamme kautta on tämä halu mennä makaamaan alastomana, rahatukko suussa maahan, jotta aito länsimaalainen koskisi meitä edes ottaessaan sen rahatukon itselleen.

Liian moni uutinen jää julkaisematta, koska se ei sovi toimittajan idealistiseen maailmankuvaan. Näin kävi esimerkiksi ruotsalaisministerin haaveelle miesten äänioikeuden kumoamisesta. Suomessa siitä ei kirjoittanut yksikään toimittaja. Jos ruotsalainen miesministeri vaatisi naisten äänioikeuden lakkauttamista, aihe olisi puoli yhdeksän uutisten tärkein juttu – ja kaveri tietysti entinen ministeri.

Se siitä idealistisesta tasa-arvosta.

Suomalaismedia syyllistää hybridisodankäynnistä vain Venäjän. Tietysti on vaikeaa tarkastella kriittisesti oman ideologian taustoja, mutta silti ihmetyttää, ettei läntistä propagandavaikuttamista edes tunnisteta. Yksikään toimittaja ei ihmettele, miksi Suomi haluaa maksaa pari miljoonaa euroa vuodessa Euroopan hybridiosaamiskeskuksesta, jonka suunnittelmissa vihollisiksi on tunnistettu vain Venäjä ja Isis! Yhdysvallat on ajamassa hankketta – äärimmäisen ”puhtaan” omatuntonsa kanssa tietysti.

Suomi on pullollaan Nato-trolleja, mutta se ei tunnu mediaa kiinnostavan, vaikka ehkä pitäisi. Kalliiksi on Yhdysvaltojen suosionkalastelu jo tähän mennessä suomalaisille veronmaksajille tullut – 15 miljardille eurolle olisi ehkä voinut keksiä tuottavampaakin käyttöä (vaikka Helsinki-Tallinna tunneli) – ja uutta hyökkäyskalustoa USA:sta pukkaa.

Laaatumediassa” on turha odottaa puolueetonta tarkastelua esimerkiksi EU:sta. Ei meille edes paljasteta kuinka laajaa unionin vastustus eri maissa itse asiassa on. Kritiikki leimataan yksittäisten impivaaralaisten säälittäväksi meuhkaamiseksi. Kuka tässä nyt sortuukaan tunteelliseen populismiin? Siinä on havaittavissa vastaavaa logiikan puutetta kuin feministi Kaarina Hazardilla, joka haukkuu Sami Hedbergin samoilla eväillä, joiden käytön aatteensa kieltää. Ai niin, mutta sehän menikin silleen, ettei naisten ulkonäköä saa kommentoida eikä naisia saa tytötellä, puhmattakaan vihjailuista naisten sänkyhaluttavuuteen. Mutta kun miehet ovat eläimiä, heitä voi haukkua rajattomasti.

Se siitä idealistisesta tasa-arvosta.

Median valta on rajaton. Ei kannata ryhtyä arvostelemaan toimittajia, sillä heidän herkkähipiäisyydelleen ei löydy rajaa. Tämä tuli jälleen kerran todistetuksi Sipilä-gateksi paisutetussa hysteriassa. Ylireagointi sattui jälleen omaan nilkkaan, sillä se paljasti kuinka mitättömiin asioihin sananvapauden kansainvälinenkin kauhistelu usein pohjautuu. Vain päätoimttaja Pekka Mervola myöntää avoimesti, että kohu oli enemmän muiden paineiden purkua kuin aidoista isoista ongelmista puhumista.

Sipilän tapaus paljasti, että toimittajatkin käyvät pelkällä tunteella. Sinänsä hauskaa, kun he olivat eturivissä haukkumassa Trumpin kannattajia tunteiden orjiksi.

Luonnontiede vs. ihmistiede

Realismi ja idealismi törmäävät valitettavasti myös tiedemaailmassa. Jännite purkautuu yhä edelleen suoranaisena vihapuheena. Sen kohteeksi ovat joutuneet luonnontieteilijät, jotka uskaltavat selittää ihmisen käyttäytymistä esimerkiksi evoluution tai aivotutkimuksen avulla – ihmisen käyttäytymisen selittäminen kun on perinteisesti ollut ihmistieteilijöiden yksinoikeus.

Taustalla on ihmistieteiden ja luonnontieteiden täysin erilainen suhtautuminen todellisuuden perusluonteeseen. Filosofi ja professori Sami Pihlströmin mukaan ihmistieteissä maailma on alisteinen inhimilliselle ajattelulle. Todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen. Näin ihmistieteet itse asiassa kumoavat luonnonlait väittämällä, että todellisuus on olemassa vain ihmismielen kautta. Moinen ihmiskeskeisyys muistuttaa rasistista ajattelua, jossa yksi eläinlaji nostetaan jumalalliseen asemaan muiden yläpuolelle. Ihmistieteissä näyttää edelleen olevan mahdotonta hyväksyä evoluutio ja ihminen sen yhtenä tuotteena.

Suora lainaus Pihlströmiltä:

Fyysikkojen realismin vastapainoksi todellisuutta ”sosiaalisena konstruktiona” pitävät humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen edustajat näyttävät näin omaksuvan idealistisen ajatuksen (yksilöllisestä tai yhteisöllisestä) ihmismielestä maailman ”rakentajana”.

Ihmistieteilijöille ei siis kelpaa maailma sellaisena kuin se on, vaan se haluttaisiin rakentaa sellaiseksi kuin mukavalta tuntuisi. Onko siis parempi elää valheellisessa kuin todellisessa maailmassa?

Tämän pohjalta voi siis ymmärtää feministien väitteen sukupuolesta kulttuurisena konstruktiona, mutta ei käsitystä tietenkään pidä hyväksyä. On tässä jotain aivan perustavanlaatuista ristiriitaa, joka ei taida poistua niin kauan kuin ihmistieteitä ylipäätään pidetään varsinaisena tieteenä. Pitäisikö niitä kutsuakin valetieteiksi tai uskomustieteiksi?

Ihmiskeskeinen ajattelu näkyy esimerkiksi kysymyksessä, jonka aina silloin tällöin kuulee: kun metsässä kaatuu puu, kuuluuko siitä ääni, jos ihminen ei satu olemaan paikalla. Sic! Totta kai siitä muodostuu samanlaisia ääniaaltoja siitä riippumatta, keitä lähistöllä sattuu majailemaan. Jos paikalla olisi vaikka jänis, se voisi todistaa myös kuulohavainnon.

Joudumme vielä nykyään elämään uskomustieteiden kyllästämässä ilmapiirissä, koska idealistinen media levittää mieluummin ihanteellista kuin realistista maailmankuvaa. Luonnontieteiden edustajia näkyy ja kuuluu laatumedioissakin kertaluokkaa vähemmän kuin uskomustieteilijöitä. Se johtunee pitkälti siitä, että toimittajien koulutus tapahtuu uskomustieteiden piirissä, mutta myös siitä, että luonnontieteilijöitä on lukumääräisesti paljon vähemmän. Julkisuuden maailmankuva on pahasti vinoutunut.

Vinoumaa korostavat tieteiden väliset erot tutkimusperinteissä. Luonnontieteet kyseenalaistavat jatkuvasti löydöksensä, mutta uskomustieteissä on enemmän tai vähemmän ennalta sallittuja eli ”oikeita” selitysmalleja, joihin tutkimustulosten halutaan päätyvän. Esimerkiksi muodissa oleva uusklassinen taloustiede ja sitä myöten markkinataloususko perustuvat täydelliseen (ja tahalliseen?) väärinkäsitykseen ihmislajin rationaalisuudesta.

Oikeasti ihminen on mitä vähimmässä määrin rationaalinen eläinlaji. Tämä ”järjettömyys” on ollut jo pitkään tiedetty tosiasia. Siksi onkin erikoista, että maailman taloutta johdetaan edelleen vääräksi tiedettyjen oletusten mukaan. Uskomustieteissä ei nähdä mitään on ongelmaa tässä tosiasioiden ohittamisessa, koska ”idealistinen totuus” tuo suuria voittoja eliitin jäsenille – ja koska totuus on uskomustieteissä pelkkä mielentila.

Esimerkiksi Yalen yliopiston psykologian professori John Barghin mukaan 95% kaikesta inhimillisestä käyttäytymisestä tapahtuu tiedostamattomien prosessien, siis tunteiden ja vaistojen, varassa. Tämän voi jokainen todeta vaikkapa pörssikurssien holtittomasta heilunnasta, kun ”järkevät” sijoittajat näkevät mörköjä milloin missäkin. Onhan se huvittavaa, että tämä kaikkein ”järkevin” kansanosa on samalla kaikkein muutosvastarintaisin.

Tutkimusperinteen erojen vuoksi uskomustieteilijä latelee ilmoille ehdottomia totuuksia, joita toimittajat näyttävät halajavan. Luonnontieteilijä joutuu aina tuomaan arvioissaan esille epävarmuuden, koska se on olennainen osa tieteellisen prosessin keskeneräisyyttä.

Professori Pekka Nuorteva tiivisti hmisen rationaalisuuden ansiokkaasti vuonna 1970:

Kuinka sitten on mahdollista, että maapallon valtiaaksi älyllään noussut eliö on tuhoamassa tulevaisuuden kokonaisella tyhmyyksien sarjalla?

VIIKON KUVA: Mainos ikkunassa

•19.12.2016 • Jätä kommentti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TAKINKÄÄNTÄJÄT

•14.12.2016 • Jätä kommentti

Naiset päättivät tämänkin asian. Britannian X-Factor -kilpailun voitti nuori mies, koska lääpäällään olevat teinitytöt niin halusivat. Ei siinä mitattu laulutaitoa vaan mentiin tunteet edellä, kuten hmislaji on 200 000 vuotta tehnyt ja tekee tulevaisuudessakin niin kauan kuin henki pihisee.

Maailmantähti Saara Aalto sijoittui toiseksi. Onnittelut siitä! Kansainväliset kokemukset paljastavat, että kykykilpailuissa kannattaa tulla mieluummin tokaksi kuin ekaksi. Mikä tuon epäloogisuuden selittää, siihen voisi vaikka joku väitöskirjantekijä paneutua.

Silvennoinen

Saaralla noita kakkostiloja on vaikka muille jaettavaksi. Viimeksi hänet ohitettiin käsittämättömästi UMK 2016 -kilpailussa, jossa ”asiantuntijat” pudottivat hänet euroviisulavalta. Kansa olisi halunnut sinne Saaran. Olisi kaiken sortin asiantuntijoille oikein, että Saara menestyisi Britannian edustajana tuossa kilpailussa.

Saara ei löytänyt Suomesta tarpeeksi suuria saappaita. Ei ollut organisaatiota, rahaa eikä uskojia auttamaan maailmanuralle. Briteissä kaikki oli tarjolla, mikä näkyi Saaran esityksissä. Ei sellaista näyttävyyttä vaan olisi koskaan Suomessa saatu pystyyn.

Mediavaikuttaja Mikko Silvennoinen oli jostain syystä kutsuttu seuraamaan X -Factorin loppusuoraa. Sillä kokemuksella hän sitten hehkutti Saaran loistokkuutta aina Ylen pääuutislähetystä myöten. Vielä keväällä Mikko luonnehti UMK 2016 -finaalin ”asiantuntijana” Saaraa taskuvenukseksi, joita maailma on täynnä. Takinkääntöön tarvittiin reilu puoli vuotta ja ilmainen matka Lontooseen…

Sokos

Sokos oli vielä nopeampi liikkeissään. Takinkääntöön meni vain vuorokausi. Ensin myyntijohtaja Juha Thilman ilmoittaa, ettei Sokos enää hyväksy valikoimiinsa turkiksia tai turkissomisteita niiden epäeettisyyden vuoksi. Tiedotteessaan hän viittaa S-ryhmän vastuullisuusperiaatteisiin ja asiakkaiden palautteeseen.

Olisi tietysti mielenkiintoista tietää, kuinka monta vihaisen animalistin kirjoittamaa palautetta tuollaiseen päätökseen tarvitaan. Ehkä jopa kymmenen? Enemmistö kuluttajista on joka tapauksessa avarakatseisia ihmisiä, jotka karsastavat kaiken sortin kieltolakeja – mutta eivät tee mielipiteestään koskaan numeroa.

Sokoksen tiedote aiheutti paljon negatiivista palautetta ja kas kummaa, seuraavana päivänä SOK:n kakkosmies, kenttäjohtaja Arttu Laine kiirehti selittämään, ettei kyse ollutkaan turkiselinkeinoon tai sen eettisyyteen pohjautuvasta päätöksestä, vaan normaalista kaupankäyntiin liittyvästä tuotevalikoimaratkaisusta. Päätös on tehty puhtaasti kysynnän ja kaupallisen harkinnan perusteella.

Herää tietysti kysymys, kumpi herroista valehteli. Halusiko Thilman vain kiillottaa Sokoksen kylkeä ääri-idealisteja nuoleskelemalla? 

Animalia ei tietenkään malttanut olla pistämättä käpäläänsä hunajapurkkiin. Se piti takinkääntöä todisteena ”painostuskoneiston” voimasta. Rehellisempää olisi tietysti ollut myöntää, että Animalian itsensä masinoimat painostuskampanjat ja turkisten mustamaalaaaminen ovat johtaneet Sokoksen ja muiden toimijoiden idealistisiin ratkaisuihin, joilla on hyvin vähän tekemistä reaalimaailman kanssa.

Idealismi tuntuu jälleen kerran paisuvan yli äyräidensä. Sunnuntaina Kimmo Ohtonen oli kutsunut ohjelmaansa eläinkouluttaja Tuire Kaimion, valtiotieteilijä ja Animalian trofeehenkilö Birgitta Wahlbergin sekä valokuvaaja Jere Hietalan. Tarkoitus oli puhua eläinten älykkyydestä ja asemasta yhteiskunnassa. Ilmeni, että tässä on äänessä ääri-idealistinen kupla, jonka jäsenet kannustavat toisiaan yhä kiivaampaan hurmokseen. Oma mielipide nostettiin ainoaksi eettisesti hyväksyttäväksi näkökulmaksi, eläimen tappaminen ruoaksi on väärin tai vähintään jokaisen lihansyöjän pitäisi tappaa saaliinsa itse.

Eläinoikeuksista puhuminen on tarpeellista, mutta tässäkin mennään usein äärimmäisyyksiin. Asennekasvatuksella ei voi muuttaa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä, vaikka yksilötasolla muutos on mahdollista. Pelkällä kasviravinnolla ihmisestä ei olisi koskaan tullut ihmistä, aivojemme kehitys on liharavinnon ansiota. (Toki voisi olla parempi, että noukkisimme edelleen puiden versoja ja kaivaisimme maasta juurakoita afrikkalaisella savannilla… Tellus olisi huomattavasti paremmassa kunnossa.)

Oman lihapalan metsästyvaade lähes huvittaa, eihän se ole koskaan ihmislajilla niin toiminut. Naaraat ovat aina halukkaasti olleet jakamassa metsästäjien saalista, eivätkä kaikki uroksetkaan ole metsästysretkille osallistuneet. Samalla logiikalla voisimme vaatia jokaista kursimaan kokoon omat kirjansa ja rakentamaan omat talonsa. Työnjako nyt sattuu olemaan yksi ihmislajin vahvuuksista.

Simpansseilla homma menee samoin. Siellä naaraat ovat niin kovasti lihan perään, että maksavat sen saamisesta seksillä…

Sunnuntaina äänessä oli myös kulttuurihistorian tutkija Hannele Klemettilä, joka Dubaista käsin selvitti keskiaikaista eläinkäsitystä. Tuli siinä sivumennen kehuneeksi Leonardo da Vinciä edistykselliseksi, koska tämä oli kasvissyöjä ja vastusti turkisten käyttöä. Erikoisen moralistinen kannanotto puolueettomuuttta edustavalta tutkijalta. Samalla hän kuitenkin mainosti (jopa Suomesta rahdatuilla tunturihaukoilla harjoitetun) haukkametsästyksen jaloutta – kyseenalaistamatta sen eläinoikeudellista oikeutusta.

Alko

Valtion eli meidän kaikkien yhteinen yritys  Alko meni takinkääntöä pidemmälle. Se käänsi selkänsä satavuotiaalle Suomelle.

Ilmeisesti huumeistakin pitää olla tarjolla juhlatuotteita ensi vuoden pippaloihin. Alko on julkaissut listan niistä 24 tuotteesta, joilla kansalaiset saavat sekoittaa aivonsa Suomi 100 -logolla varustetusta pullosta. Mediassa syntyi kohu yhdestä virolaisesta likööristä, joka oli listalle otettu. Valintaa kummaksuttiin Alkon hallintoneuvostoa myöten.

On syytäkin arvostella tuollaista päätöstä, mutta eihän kyse ole vain yhdestä likööristä. Juhlatuotteista suurin osa (13) tulee ulkomailta. Alko siis haluaa rikastuttaa mieluummin ulkomaisia kuin kotimaisia yrittäjiä. Jaa, että globalisaatioko tätä vaatii?

Alko perustelee päätöstä syrjimättömyydellä ja tasapuolisuudella. Se ei saa suosia kotimaisia tuotteita, koska asetus. Näin sanoo osastojohtaja Minna Alitalo. Vai onko se kuitenkin EU? Lähettäisikö EU -komissio poliisipartion Alkoja ratsaamaan, jos tässä olisi käytetty maalaisjärkeä?

Alitalo puolustelee päätöstä myös sillä, että muunmaalaisetkin yritykset olivat halukkaita juhlistamaan Suomen juhlakautta. Totta kai. Yritys tekee mitä tahansa ja vähän enemmänkin saadakseen ihmisiltä rahat pois.

Kovasti on vaikea puhua syrjinnästä, jos Suomessa valitaan tuotteita itsenäisyyttä juhlistamaan. Siinä vedetään syrjimättömyyden idealismi jälleen kerran överiksi.

Kovasti ihmettelen, jos mikä tahansa juhlavuoden tuote valmistetaan muualla kuin Suomessa. Sellaista tuotetta ei pitäisi erikoisasemaan nostaa, mitä ei täällä osata tehdä. Sen verran pitää suomalaista itsetuntoa kannatella.

VIIKON KUVA: Talven jäljet

•14.12.2016 • Jätä kommentti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLE MULLE VÄHÄN AIKAA HELLÄ

•07.12.2016 • Jätä kommentti

Toimittaja Ina Mikkola kinusi Facebookissa lippua Slushiin hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua. Perustelut lipun tarpeelle olivat erikoiset. Hän halusi paikalle sukupuolensa (ja ehkä ulkonäkönsä?) vuoksi, koska kävijät koostuu lähinnä pukumiehistä ja hupparijäbistä. Hän lupasi sopeutumalla joukkoon ravistella statup -kulttuurin miehisiä valtarakenteita. Hän vaati naisille tilaa ja että naiset otettaisiin tosissaan.

Inan mielestä on ongelma, että miehet ovat innovoineet startuppeja naisia enemmän. Onko maailma siis on täynnä salaliittoja, jotka estävät naisten kekseliäisyyden? Tällainen epäily naisten väheksynnästä ei voi johtua muusta kuin huonosta itsetunnosta.

Joku sen lipun hänelle sitten hommasi eli lahjoitti. Ina lähti iltabibileisiin, vaikka tiesi aiempien vuosien kokemuksesta, että siellä vongataan seksiä. Juhlista toivuttuaan hän sitten kirjoitti Facebookiinsa, että about puolet kohtaamistani miehistä joko lähenteli tai ehdotti seksiä (ei kertonut, mikä oli n). Sen mainitsi raskauttavaksi, että joku oli tehnyt ehdotuksen kylmiltään ensimmäisessä lauseessaan. V**tu -sanaakaan ei purkauksessa säästelty ja samalla miesten päihin sujuvasti sijoitettiin kirjoittajan omia ennakkoluuloja.

Saahan sitä Facebookiin kirjoittaa mitä haluaa. Mutta että tällaisista nostatetaan jälleen kerran valtakunnallinen ahdisteluhysteria, siinä on jotain kummallista. Oliko koko kuvio sovittu etukäteen muiden toimittajien kanssa? Joka tapauksessa Inan viesti päätyi lähes kaikkiin medioihin, joissa seksismi, seksuaalinen häirintä, ahdistelu ja sovinismi sekoitettiin lahjakkaasti keskenään.

Ina voi pitää aloitteentekoa huonoa käytöksenä, mutta ei se ole yleinen totuus eikä sen perusteella pitäisi lakeja ruvata rustailemaan. Samalla kiellettäisiin naisten erilaisuus, sillä on paljon heitä, jotka mieluusti lähtevät tarpeeksi tasokkaan aloitteentekijän matkaan. Naistenmiehille suora kysymys on tuottavin taktiikka, ei mene koko ilta tyhjän jahtaamiseen. Tuottavuus lienee avainsana koko kasvuyrittäjyydessä…

Kannattaisi tutkia kasvuyrityksiä perustavien henkilöiden testosteronitasot. Voi hyvinkin olla, että tuon ihmeaineen buustaama rohkeus, itsevarmuus, suorituskyky ja motivaatio johtavat innovatiiviseen käyttäytymiseen. Samalla se tietysti näkyy seksuaalisena aktiivisuutena.

Toivomus ”ole mulle vähän aikaa hellä” ei ole ahdistelua. Ei se ole myöskään seksuaalista häirintää, ei edes sovinismia eikä seksismiä. Sen sijaan käsitteiden tarkoituksellinen sotkeminen  on vallankäyttöä.

Tästä huolimatta Slushin toimitusjohtaja Marianna Vikkula panikoi ja julisti, että meillä on nollatoleranssi kusipäille. Hän lupasi, että tulevaisuudessa tällaiseen käytökseen syyllistyneet miehet poistetaan juhlasta ja että vuoteen 2020 mennessä puolet Slush -yrittäjistä on naisia.

Vilkkula tuli näin luoneeksi uuden maailmanjärjestyksen:

Jos mies on hellyyttä vailla , hän on kusipää!

Nollatoleranssin vaatiminen on melko alkeellinen reaktio. Olen kirjoittanut asiasta tyhjentävästi jo blogini ensimmäisessä postauksessa.

Samalla tuli leimatuksi koko maailmanlaajuinen ja miesvaltainen startup- sekä teknologiamaailma Piilaaksoa myöten seksistiseksi. Se ei tunnu ketään häiritsevän, että seksismi on läpikotaisin poliittinen käsite. Maailma, jossa sukupuolten erilaisuus kielletään, edustaa totalitarismia.

Pari kysymystä nousi tämän hysterian tiimoilta mieleen:

  • Kuinka Slush -organisaatiota voidaan syyttää naisten väheksynnästä, kun ovat miesvaltaisuudesta huolimatta palkanneet naisen toimitusjohtajakseen?
  • Parisuhteissa jo tunnustetaan, ettei toista voi muuttaa; milloin sama oivallus tavoittaisi idealistitkin?
  • Jos miehinen kutsu seksiin kriminalisoidaan, silloin tasa-arvo vaatii, etteivät naisetkaan saa aloitetta tehdä. Sanotaanko parisuhteille kohta goodbye? Kuka on tämän kehityksen takana?
  • Olisiko Ina paheksunut julkisuudessa, jos lesbot olisivat ehdotelleet hänelle vällyjen väliin pujahtamista?
  • Milloin hellyyden ja läheisyyden tarpeesta on tullut Suomessa rikos?
  • Miksi naisilla on oikeus arvostella miesten ulkonäköä ja pukeutumista, kun vastaava on miehiltä kielletty?
  • Onko se tasa-arvoa, että miehet pannaan maksamaan naisten huonosta itsetunnosta?
  • Miksi se koetaan kielteiseksi, että miehet keksivät aina uusia tapoja luoda yhteiskunnalle työtä ja toimeentuloa? Miksi naiset eivät ole yhtä aktiivisia, vaan vaativat ”tasa-arvon” nimissä puolet miesten ”valtakunnasta”?
  • Onko se epätasa-arvoa, että Euroopan kasvuyrityksistä 80 % on miesten perustamia? Pitäisikö miesten rajoittaa innovatiivisuuttaan? Perustetaanko EU -virasto, joka valitsee kenen yritys saa luvan kasvaa?
  • Onko feminismi ottanut papistolta seksuaalisen moraalinvartijan roolin?

Olisi tehnyt mieli kysyä myös, miksi naisten käsitys maailmasta on aina se oikea ja miesten aina se väärä. En sitä tehnyt, koska vastaus on niin päivänselvä. Taustalla tässäkin on ihmisen biologia. Koska nainen on arvokkaampi sukupuoli, evoluution kuluessa miesten aivot ovat herkistyneet naarassukupuolen valituksille. Tämä on edellytys sille, että ihmisyhteisöjen johtajuus on päätynyt miehille.

Aivan sama ”herkkyys” toimii myös lähisukulaisillamme. Simpanssiuroksen on turha yrittää lauman johtoon ilman vanhojen naaraiden hyväksyntää. Bonobolaumoissa valta on naarailla, mutta ne ovat maksaneet siitä ”kovan” hinnan, ainakin mikäli asiaa katsoo ihmisnaaraiden näkökulmasta. Bonobolaumassa seksiä harrastetaan ilman minkäänlaisia rajoja ja seksillä rauhoitellaan kaikki riidat.

Ihmislajilla naaras lauman johdossa on poikkeus. Se ilmenee siinäkin, että lähes jokainen valtaan pyrkivä nainen haluaa jollakin tavalla rajoittaa seksin saatavuutta – miehiltä.

Miesten massiivinen mitätöiminen järkyttää jo yhteiskuntien tasapainoa. Se näkyy muun muassa viimeaikaisissa äänestystuloksissa, poikien koulumenestyksessä ja miesten syrjäytymisenä läntisissä kulttuureissa. Syrjäytymistä pidetään jo suurimpana yhteiskunnan turvallisuusriskinä, mutta silti asialle ei tehdä mitään. Taaperramme edelleen Inojen viitoittamaa polkua helvettiin.

Tänä vuonna Linnan juhlien yhdeksi vahvuusteemaksi oli muodin mukaisesti nostettu tyttöjen mahdollisuudet. Kukapa ei kaunista ajatusta kannattaisi. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä tilanteessa, että pojillekin olisi syytä välittää positiivista viestiä. Optimisti voisi tulkita presidentti Niinistön lausumasta löytyvän kätkettyä tukea miehille, kun hän juhlan kynnyksellä toi esiin suomalaisen vahvuuden, joka on häntä koskettanut. Siinä hän kiitti kaikkea sitä, mikä näkyy Slushin ympärillä, nissä nuorissa ihmisissä, jotka olivat siinä mukana.