VAALIRAHOITUS – LAILLISTETTUA LAHJONTAA

Vaalirahoituslaista ei nyt näytä pääsevän eroon. Paljon on jo puhetta piisannut, mutta tuskin meille on vielä kerrottu kuin pieni hippunen kokonaisuudesta – tämä taitaakin olla vähän kuin doping urheilussa. Aihepiiri kirvoittaa poliitikoissa monenlaisia selityksiä. Kukaan ei tietysti odotakaan, että he kyseenalaistaisivat rahoituksen tai myöntäisivät sillä olevan mitään vaikutusta politiikan sisältöön. Mutta mietitäänpä asiaa nyt ihan pelkällä apinajärjellä.

Ministeri Jyrki Katainen totesi, ettei vaalirahoitus tee poliitikosta jääviä lahjoittajaa koskevassa päätöksenteossa. Pääasia on, että päätösten perustelut ovat vedenpitäviä ja avoimia. Hän painottaa, että vaalilahjoitukset ovat täysin laillista ja hyväksyttävää toimintaa. Vaalirahoitusta tarvitaan Kataisen mukaan jopa siksi, että demokratia toimisi.

Lähes kaikki ihmisapinat elävät laumoissa ja joutuvat siten jatkuvasti luovimaan sosiaalisissa verkostoissa. Se tarkoittaa myös sitä, että yksilöt yrittävät eri keinoin saada muut lauman jäsenet tekemään omalta kannaltaan edullisia tekoja. Tässä vaikuttamisessa ovat käytössä monet keinot kirppujen nyppimisestä kansanedustajien vaalityön rahoitukseen.

On aika lapsellista kuvitella, että joku lahjoittaisi kenellekään rahaa ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Se ei vaan kuulu lajimme käyttäytymiseen. Jopa hyväntekeväisyysjärjestöille tehtävien lahjoitusten taustalla on oman sosiaalisen statuksen kiillottaminen. Se, että rahaa lahjoitetaan poliittisille puolueille, on tietenkin vielä paljon itsekkäämpää kuin jos lahjoitukset olisi suunnattu vaikkapa ympäristönsuojeluun tai kehitysmaiden ongelmien vähentämiseen.

Miksi lahjoitukset pitää kierrättää erilaisten yhdistysten kautta? Mikseivät lahjoittajat muista paljonko ovat rahaa antaneet eivätkä poliitikot muista tai ole tietävinään, keneltä ja paljonko ovat vaalirahoitusta saaneet? Tämähän on ilmiselvää salailua ja suomeksi sanottuna valehtelua. Rehti tuki olisi maksettu suoraan kullekin ehdokkaalle ja se olisi julkistettu ilman pakkoa.

Poliitikko asettaa itsensä aika outoon valoon, jos sanoo olevansa täysin tietämätön niiden rahojen alkuperästä, joita hän on mainontaansa käyttänyt. Silloinhan hän voisi tietämättään käyttää vaikkapa huumerahoja. Jos itse kuvittelisin olevani vastaavassa tilanteessa, olisin jo sen verran uteliaskin, että haluaisin tietää joka euron lahjoittajan.

Kataisen mukaan lahjoituksista ei synny mitään kiitollisuudenvelkaa eikä jääviyttä. Virkamies kuitenkin syyllistyy lahjuksen vastaanottoon jo yhden ilmaisen lounaan syötyään. Sen verran minulla on virkamiestaustaakin, että tiedän lounaan olevan liian vähäistä voitelua päätöksiin vaikuttaakseen – vaikka otetaan virkamiesten huono palkkauskin huomioon. Mutta toki tällaisesta jää aina positiivinen mielikuva ja niitähän sosiaalisissa verkostoissa tarvitaan.

Sen sijaan, jos minulle joku antaisi vaikkapa 500 euroa aivan ilmaiseksi ja ottaisin summan vastaan, tuntisin ilman muuta jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa lahjoittajalle. Pienempikin summa saattaisi riittää. Vaikutuksen ei tarvitse välttämättä näkyä konkreettisina päätöksinä, sillä suuri osa kaikkea työtä on valmistelu ja erilaisissa kokouksissa ja tapaamisissa esitettäviä mielipiteitä ja kommentteja. Aika harva antaa hyväntekijästään negatiivisen vaikutelman.

Sekään ei riitä, että päätösten perusteet ovat ”vedenpitäviä”. Harvoinhan sellaista tilannetta edes on olemassa. Yleensä päätös on tehtävä vastakkaisten intressien tasapainoilussa eikä ehdotonta totuutta jonkun oikean ratkaisun puolesta ole olemassakaan. Silloin pienikin mielenliikahdus voi vaikuttaa lopputulokseen. Konkreettinen tilanne on nyt päällä esimerkiksi ympäristöministeri Paula Lehtomäellä, jonka pitäisi ratkaista, saako kansallispuistoon rakentaa uutta hotellitilaa.

Sen jälkeen kun päätös on tehty, on oikeastaan ihan sama, ovatko päätöksen perusteet vedenpitäviä vai ei. Päätös on tehty ja harvoin sitä muutetaan, ellei kyse ole suoranaisesta laittomuudesta. Mahdollinen moraalinen paheksuntakin unohtuu lajimme yksilöiden mielistä nopeasti, sopivasti ennen seuraavia vaaleja.

Väite, että vaalirahoitus olisi demokratian edellytys, kuulostaa melko erikoiselta. Olen ollut siinä käsityksessä, että demokratia liittyy lauman jäsenten tasa-arvoisuuteen. Demokratia kuulostaa siis periaatteena hyvältä. Kommunismikin on teorian tasolla varsin järkevä. Käytäntö on kuitenkin aina toinen, ei vähiten siksi, että ihmisyhteisöt kuten muutkin eläinyhteisöt ovat hierarkkisia järjestelmiä.

Onhan meillä loistava esimerkkikin rahan ja demokratian liitosta. USA:ssa käydään vaaleja, joissa palaa satoja miljoonia dollareita. Todellisesta kansanvallasta on turha puhua. Raha ratkaisee eikä vähäosaisten ääni ole yhtä kuuluva kuin rikkaiden ja yritysten. Nykyinen presidentti George W. Bush on selvästi toimillaan todistanut, että vaalivelat myös maksetaan tukijoille takaisin. Suomessa mittakaava on pienempi, mutta se on silti olemassa.

Edustaja Marja Tiura lienee Kehittyvien Maakuntien Suomi- yhdistyksen suosikkipoliitikko 20 000 eurollaan. Hän lausui, että on aina kannattanut Ideaparkia, joten hänen ei tarvitse muuttaa mielipiteitään. Ehkäpä raha onkin hänen tililleen putkahtanut juuri tämän tuen vuoksi? Kiitollisuudenvelan maksu ei aina tarkoita mielipiteen muuttamista. Sillä myös varmistetaan mielipiteen muuttumattomuus ja vielä kehittymässä olevien mielipiteiden ”oikea” suunta.

Meillä on maa täynnä yhteiskuntatieteilijöitä. Eikö kukaan ole koskaan tutkinut, miksi joku lahjoittaa rahojaan poliitikoille? Tässä olisi nyt ihan valmis tutkimusaihe vaikkapa Tampereen yliopistolle. Toki tutkimuksen ongelmana olisi yleensäkin alan tutkimusta vaikeuttava tekijä eli se, että lajimme on oppinut myös valehtelemaan lahjakkaasti. Osaamme tuon taidon jopa niin hyvin, ettemme itse välttämättä edes tiedosta puhuvamme vastoin parempaa tietoamme.

Oikeastaan voi sanoa, että vaalirahoitus on ainakin nykymuodossaan laillistettua lahjontaa. Pitäisikö vaalirahoitus sitten kieltää kokonaan? Kieltolaithan ovat aina epäonnistuneet, koska nerokas ihminen keksii aina jonkin kiertotien. Jotain kohtuutta järjestelmään kuitenkin toivoisi, muuten olemme yhdysvaltain tiellä.

Ehkä internet voisi tuoda tähän joitain uusia välineitä. Sinne voisi perustaa yleisiä vaalistudioita, joissa ehdokkaat voisivat kertoa näkemyksistään ilmaiseksi. Kaikki kaupallinen mainonta voitaisiin sen jälkeen kieltääkin. Kun säästyneet vaalibudjetit ohjattaisiin vaikkapa kasvihuoneilmiön torjuntaan, kaikilla olisi ainakin parempi mieli.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 17.05.2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: