JANE JA TARZAN

YLE esitti siis viime viikolla ohjelman 10 kirjaa lapsuudesta, jossa teatteripersoonat par excellence, Birgitta Ulfsson ja Kari Väänänen, kertoivat suhteestaan Tarzaniin. On jollakin tapaa surullista, että yhteiskuntamme on niin teennäinen, että pitää olla poikkeuksellisen arvostettu persoona voidakseen olla oma itsensä ja tunnustaa, että esimerkiksi Tarzan on osa heidän sisintään. Muutenhan täällä pitää esittää eksistentialistihörhöä saadakseen kulttuuriuskovaispiirien hyväksynnän ja ollakseen ”sivistynyt” ihminen. Tätä ihmettelivät ohjelmassa myös Ulfsson ja Väänänen.

Edellisen haastattelun jälkeen YLE esitti elokuvan Apinoiden Tarzan vuodelta 1932. Siinä Johnny Weissmüller ja Maureen O’Sullivan nähtiin ensimmäistä kertaa Tarzanin ja Janen rooleissa. Mikä nostalginen katseluelämys! Muistan vieläkin elävästi, kuinka itse pikkupoikana kävin katsomassa kaikki kotikaupunkini elokuvateattereiden tarjoamat Tarzan –elokuvat. Ja kuinka elokuvien jälkeinen kotimatka oli totaalista euforiaa, melkein siinä juostiin pitkin talojen seiniä.

Vaikka elokuvan pääroolissa oli muodollisesti Tarzan, Jane oikeastaan varasti koko shown. Elokuvan Jane on voimakas nainen niin kuin naaraat ovat aina olleet voimakkaita. Hän ampuu virtahepoja siinä kuin miehetkin ja ottaa välillä ohjat käsiinsä miesten ihmetellessä suu auki vieressä – kuten tosielämässäkin tapahtuu. Siksipä tämä onkin naisten maailma, vaikka joskus joku yrittää toisin väittää.

Elokuvassa saattoi nähdä myös kannanoton feministiseen tasa-arvokäsitykseen. Jane vertaili omaansa ja Tarzanin kättä. ”Melkoinen ero”, sanoo Jane ja jatkaa ”taidat pitää tuosta erosta”. Jane ei voimakkuudestaan ja itsenäisyydestään huolimatta ilmiselvästi ollut mikään feministi. Feministihän olisi kieltäytynyt näkemästä koko eroa. Jane myös pohti onnellisuutta, sitä kuinka Tarzan on ollut viidakossa onnellinen ja kuinka hän itsekin tunsi samoin, vaikka tuli ryöstetyksi puiden oksille. ”On vain parempi olla miettimättä asioita ja olla onnellinen”, hän huokaa. Niinpä. Samalla elokuva oli opetus siitä, ettei raha tuo onnea. Janen isä kuoli heti päästyään himoitsemalleen norsujen hautausmaalle.

Elokuvassa on myös terävää havainnointia miesten ja naisten erilaisesta maailmasta, mm. Janen ristiriitaisesta käyttäytymisestä. Siinä oikeastaan hyväntahtoisesti hymyillään naisten toimille. Silti nainen on aina se, joka pelastetaan hinnasta piittaamatta. Miehet uhraavat itsensä pelastaakseen naisen – eikä tähän tarvita muuta kuin naisena oleminen.  Näinhän evoluutio on sen tarkoittanut. Urosten tehtävänä on suojella naaraita ja jälkeläisiä. Naaraiden tehtävänä on suojella jälkeläisiä. Tämä ei siis ole mikään opittu rooli, vaan se tulee ”selkäytimestä” eli geeneistä. Siksi välillä voi olla tarpeen miettiä myös sitä, kuka joskus suojelisi miestä.

Moraalifriikkien voi olla vaikea katsella Tarzan -elokuvia, koska niitä voidaan pitää rasistisina. Yhtä vaikeaa on varmaan biologeilla, kun seeprat juoksentelevat viidakossa ja aasiannorsuista on irtokorvilla tehty afrikannorsuja. Mutta hei, tämähän on seikkailuelokuva ja tehty melkein 80 vuotta sitten! Tämä on yhtä vähän dokumentti kuin Bond –elokuvat. Bondeissa on yhtä paljon rasismia, sillä viholliset ilmeisesti täytyy aina seikkailuelokuvissa esittää vähä-älyisinä typeryksinä. Tärkeintä on tietysti se, ettei Tarzan itse ole rasisti. Itse asiassa hän voisi opettaa meitä rasismin käsitteen laajentamisessa; hänhän pitää jopa eläimiä itsensä arvoisina ja puhuu niiden kieltä.

Itse asiassa meillä ei olisi varaa olla kovin korkeaotsaisia rasismin suhteen. Mikään ei ole muuttunut. Tänä päivänä alkuperäiskansojen asukkaita tapetaan edelleen kuin koiria ja heidän elinympäristönsä on hyväksyttävää tuhota vain siksi, että eurooppalainen kuluttaja haluaa välttämättä puutarhakalusteensa tehtävän sademetsäpuusta. Et kai ihan tosissasi usko, että jokin sertifiointi olisi suojellut sademetsiä? Kokonaisia yhteisöjä katoaa maailmankartalta minkään median tai amnestyläisen kiinnostumatta asiasta. Silti humanistien kaksi tärkeintä kysymystä ovat: (1) mikä on elämän tarkoitus ja (2) miten ihminen eroaa eläimistä. Edelliseen kysymykseen voin antaa vastauksen joskus myöhemmin, jälkimmäisen repostelu sopii tähän yhteyteen.

On jotensakin erikoista, että humanistien ja kulttuuriuskovaisten suurin missio on ollut keksiä toinen toistaan ihmeellisempiä selityksiä sille, mikä erottaa ihmisen eläimistä. Kun luonnontiede on ampunut alas selitykset yksi toisensa perään, tämä tie käy kohta ahtaaksi. Ehkä lopulta humanistienkin on myönnettävä, että ihminen on yksi eläin muiden joukossa, ilman reunaehtoja. Nykyinen aivotutkimus kun on jo todistanut, että eläimillä on tunteetkin. Mutta koska kulttuuriuskovaiset kieltäytyvät lukemasta näitä tutkimuksia, rasistinen väittely jatkuu varmaan hamaan ihmislajin loppuun saakka.

Jotakin paljastavaa on siinä, että Tarzanista väitöskirjan tehnyt Paula Havaste eräässä radiohaastattelussa ihmetteli, kuinka Tarzanista on elokuvissa tehty niin vähä-älyinen. Tämä kun ei opi puhumaan ”ihmisten kieltä”. Näin siis Paulankin ihmisen mitta on se, osaako tämä puhua ymmärrettävää kieltä. Jos sattuu puhumaan apinoiden kieltä tai jotain muuta outoa mongerrusta, on heti vähä-älyinen! Eipä siis ihme, että vaikkapa Australian aboriginaaleja kohdeltiin niin kuin kohdeltiin, kun Paulakin sortuu samaan syntiin. Mutta eipä ole Havasteen väitöskirjakaan kummoinen. Käsittämätöntä jargonia, vahinko, ettei tässä nyt ole tilaa sitä enempää arvioida.

Rasismia Tarzan –elokuvissa on kuulema sekin, että niissä tavarat kantaa musta mies. Mutta näinhän tapahtuu tänä päivänäkin, kun suomalaiset sankarimatkailijat haluavat väkisin kiivetä Kilimanjaron huipulle. Ei siellä itse reppuja kannella ja silti urotekoa on täysin luvallista hehkuttaa lehtien palstoilla. Nimettömät mustat miehet kantavat naisturistienkin taakat, jotta vapautunut länsinainen voi toteuttaa itseään!

Miksi länsi-ihmisillä yleensä on tarve kiivetä vuorten huipuille? Miksi meidän pitää olla ”ensimmäisinä” jossain ”tuntemattomassa” paikassa? Eiväthän ne ole tuntemattomia kuin meille. Paikka on olemassa vasta, kun länsi-ihminen on sen valloittanut ja samalla tuhonnut alkuperäiskulttuurin perustan. Eivät paikalliset ihmiset kiipeile vuorilla huvikseen. Heidän perustelunsa kiipeämättömyydelle on, ”ettei siellä ole koskaan käynyt kukaan”. Länsimaisen öykkärin perustelu kiipeämiselle on, ”ettei siellä ole koskaan käynyt kukaan”. Kumpi tässä nyt lienee tervejärkisempi?

Rasismikeskustelu valitettavasti on yleensä kaksinaismoralismin huipentuma, jota moraalifriikit käyvät keskenään luullen olevansa muita parempia ihmisiä (eivät siis missään tapauksessa eläimiä).

Väänänen kuvaili saapumistaan brasilialaiseen sademetsään valtavaksi kokemukseksi. Uskon tämän hyvin, sillä oma tutustumiseni afrikkalaiseen sademetsään oli lähes uskonnollinen elämys. Siinä jäävät toiseksi maailman mahtavimmatkin kirkkorakennukset. Jos ihmisellä on pakko jokin jumala olla, olkoon se sitten vaikka Tarzan – Tarzan The God. On tässä sentään enemmän uskottavuutta kuin kaikissa nykyisissä jumalissa yhteensä. Perustetaanko siis uusi uskonto vaihtoehdoksi Lähi-Idästä rahdatuille sotaisille valloittajauskonnoille? Muutaman sadan vuoden kuluttua Tarzankultti voisi olla maailman suurin uskonto ja valtionuskonnon asemassa eri puolilla maapalloa.

– – – – –

Aiheeseen liittyvää: Tarzan ja Jane

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 09.06.2008.

2 vastausta to “JANE JA TARZAN”

  1. Kuinkas olikin jäänyt tämä Tarzan -kirjoituksesi lukematta. Vasta vähän aikaa sitten palailin Weissmüllerin ja O’Sullivanin filmien ja Tarzan sarjakuvien muistoihin netin kautta. Asialle omistautuneita sivustoja löytyy ihan mukavasti. Pitäisihän nuo melkein hommata DVD versioina kokoelmiin, sen verran suuren vaikutuksen tekivät Tarzanin seikkailut reilu vuosikymmen sitten niitä ilman rajoja ahmineeseen poikaan. Niitä voisi sitten tarjota aikanaan tulevalle polvelle luettavaksi, jos vielä kelpaavat tietokonepelien ja 3D elokuvien aikakautena, vaan miksipä eivät kelpaisi.

    • Vando Boy! Mukava, että Tarzan on puhutellut Sinuakin. Mikä ettei sama tunnelma kiehtoisi tulevaisuudessakin. Eihän ihmisapina oikeasti miksikään muutu edes muutamassa tuhannessa vuodessa, vaikka pintamuodit saattavat harhauttaa muuta ajattelemaan. Tarzanseikkailujen vahvuus lienee siinä, että ne tapahtuvat ihmislajin alkukodissa eli siinä paratiisissa, johon meillä on niin kova kaipuu.

      Kaipa Tarzan kiinnostaa keskimäärin enemmän poikia kuin tyttöjä. Birgitta Ulfsson on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että myös tytöt voivat innostua viidakkoseikkailuista. Itsekin olen törmännyt naaraaseen, joka on ollut suorastaan haltioissaan tästä sankarihahmosta.

      Itselläni noita elokuvia on aika vino pino, mutta taitavat olla jo vanhanaikaisessa eli VHS -muodossa. Eihän se laatukaan ole DVD:n luokkaa. Muistan vielä, kuinka 1970- luvun alussa ihmeteltiin isän kanssa Sokoksen näyteikkunassa esiteltyjä ensimmäisiä videonauhureita. Olivat silloin vielä aivan liian kalliita tavalliselle apinaperheelle. Niin – silloin oli vielä näyteikkunoitakin. Saattoi käydä näyteikkunaostoksilla. Se tuli paljon halvemmaksi kuin nykyinen shoppailukulttuuri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: