SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS – KENEN ASIALLA?

Ympäristön suojelu on vaikea laji. Kun yhtä ongelmaa yrität parantaa, saattaa toinen pahentua. Tai voipa olla, että alkuperäinenkin ongelma vain vaikeutuu, koska kaikkia vaikutusmekanismeja ei oltukaan ajateltu loppuun saakka. Kasvihuoneilmiön torjunnassa tähän on törmätty jo monta kertaa. Tähän asti toteutetut toimet ovat olleet lähinnä kosmetiikkaa. Ja tämä kosmetiikkakin on aiheuttamassa enemmän harmia kuin hyötyä.

Ympäristöasiat ovat kuin kalastus. Kaikki kuvittelevat olevansa siinä asiantuntijoita kuultuaan aiheesta yhden luennon tai käytyään kerran soutelemassa järvellä. Ja vaikka ala on niin tärkeä, sitä ei tunnuta arvostettavan kovinkaan korkealle, mikäli asiaa mitataan palkkamittarilla. Ja miksemme mittaisi? Jos Sinun pitäisi neuvotella talouskasvu-uskovaisten kanssa, joilla on huomattavasti parempi palkka kuin itselläsi, uskottavuutesi ei ole samaa tasoa heidän kanssaan. Näin se inhimillinen käyttäytyminen vain toimii.

Taloussanomia on kiittäminen eri ammattien palkkojen julkaisemisesta. Kuntapuolen palkoissa ympäristönimikkeitä on eniten, joten ne soveltuvat hyvin vertailun kohteeksi. Lisäksi ne kertovat ympäristöalan neuvotteluvoimasta kunnissa, joissa monet tärkeät valinnat tehdään.Ympäristöalan akateemiset ammatit sijoittuvat samalle tasolle kuin huonoina pidetyt sosiaali- ja hoitoalan ammatit. Mitä tämä kertoo julkisyhteisön arvostuksesta alaa kohtaan? Tässä joitakin esimerkkejä kuukausipalkoista:

Kaupungininsinööri 4693
Kaupunginarkkitehti 4289
Kaavoituspäällikkö 4210
Tekninen johtaja 4131
Ylihoitaja 3636
Ympäristöpäällikkö 3635
Johtava hoitaja 3308
Osastonhoitaja, sairaalassa 2897
Ympäristösihteeri 2841
Lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja 2828
Ympäristösuunnittelija 2824
Ympäristönsuojelusihteeri 2816
Ympäristötarkastaja 2783

Liikenne on yksi kasvihuoneilmiön keskiöön joutunut ympäristön kuormittaja. Niinpä Suomen ympäristökeskus selvitettiin, mikä on henkilöauton paras uudistusikä. Tutkimus tehtiin VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston asiantuntemuksen tukemana. Tulos on se, minkä media viikko sitten ansiokkaasti uutisoi. Viestihän oli, että nykyiset autot tulisi vaihtaa uusiin vähäpäästöisiin autoihin välittömästi riippumatta auton iästä. No, itse selvitys ei tietystikään ollut aivan näin kategorinen, mutta tämä oli se viesti, joka kansalle välittyi. Millään muullahan ei oikeasti ole väliä.

Näin Suomen ympäristökeskus tuli vahvistaneeksi hallituksen linjaa, jonka mukaan uuden auton ostaminen on paras ympäristöteko, jonka tavallinen kansalainen voi tehdä. Selvityksestä ei aivan käynyt ilmi se, millainen painoarvo luonnonvarojen käytölle oli annettu. Joka tapauksessa vertailujen pohjana oli pelkästään ilmastovaikutukset. Näin siis päästään kestämättömään johtopäätökseen, että kuluttaminen pelastaa maapallon.

Suomen ympäristökeskuksen rooli olisi kai mieluumminkin sanoa, että vanhat autot on romutettava eikä uusia kannata ostaa tilalle – ryhtykää pyöräilemään, kävelemään ja käyttämään julkisia liikennevälineitä. Hallitus ei ole tehnyt mitään tehokkaan ilmastomuutoksen nujertajan eli julkisen liikenteen hyväksi.

Selvitys on epäilemättä pätevästi tehty ja siitä selviää monia mielenkiintoisia seikkoja suomalaisesta henkilöautoilusta. Se paljastaa mm. sen tosiseikan, ettei Euroopassa ole pysytty missään henkilöautojen tähänastisissa päästövähennystavoitteissa. Sieltä löytyy myös lause: ”Ilmastonmuutoksen hillintään voi osallistua myös vanhalla, päästöiltään epäedullisella autolla, kun vähentää ajokilometrejä”. Tämä olisi ehkä tehokkaampikin tapa päästöjen vähentämiseen kuin uuden auton hankinta. Kun alla on vähäpäästöinen auto, sillä helposti ajetaan entistä enemmän. Kun se nyt on niin ekologistakin! Ja kun Suomen ympäristökeskuskin sitä suosittelee!

Selvityksessä ei siis kyseenalaisteta mitään nykyisiä kulutustrendejä eikä kulutuksen kasvua sinänsä. Liikenteen kasvua pidetään itsestäänselvyytenä. Siinä tarkastellaan asioita vain kasvihuoneilmiön kannalta, ikään kuin se olisi ainoa maapallon kohtalonkysymys. Käytämme maapallon resursseja ikään kuin niitä olisi olemassa viisinkertaisesti maapallolla oleviin resursseihin verrattuna. Jos maapallo ja samalla ihmislaji halutaan pelastaa, tarvitaan rankkaa kulutuksen vähentämistä. Tämä tietysti vaatisi poliitikoilta ja koko yhteiskunnalta aivan uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia tekoja. Meidän pitäisi oppia luopumaan.

Selvitys myös syyllistetään ihmisiä, joilla ei ole varaa uusiin autoihin eli ihmisiä, jotka muutenkin jo kuluttavat vähemmän kuin keskivertoporukka. Selvityksen laatijakin totesi ajavansa vanhalla autolla. Ei ole minullakaan koskaan ollut varaa ostaa uutta autoa. Kuten todettiin, ympäristöalan ihmiset ovat alipalkattuja.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 18.06.2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: