KOULUTERRORISMI

Viime vuonna Suomen pysäytti Jokela, tänä vuonna Kauhajoki. Mikä pysäyttää meidät ensi vuonna? Suruliputus heijasti kansakunnan tuntoja ja yritti edes hieman lohduttaa terroristin uhreiksi tavalla tai toisella joutuneita. Samalla se yleisellä tasolla kertoo tunteiden rajoittumisesta omaan laumaan. Kansakunta yrittää olla nykyajan laumamme. Se tarkoittaa myös sitä, että muiden laumojen tragediat koskettavat meitä sitä vähemmän, mitä kauempana ne sijaitsevat. Kerrankin Suomi oli kansainvälisten uutisten pääaiheena. Kunnia ei ole mairitteleva, kun kaikelle maailmalle kerrotaan, että maassamme on kolmanneksi eniten aseita asukaslukuun suhteutettuna – siis koko maailmassa.

Tästä taitaa nyt tulla aika pitkä juttu. Koettakaa kestää. Aihekin tosin on sen arvoinen. Mutta valitettavasti tätäkään juttua ei voi kirjoittaa mainitsematta erästä f –alkuista sanaa. Jo tunneissa koulusurman jälkeen maailmalle levisi feministinen näkemys suomalaisesta väkivaltaisesta miehestä dosentti Johanna Kantolan kertomana. Ja tämä f –alkuinen ismi löytyy myös monien tragedian taustalla olevien yhteiskunnallisten ja erityisesti koulutuspoliittisten ilmiöiden taustalta.

Mutta ensin tämä laumajuttu. Ihmisaivot ovat kehittyneet olosuhteissa, jolloin lauman koko oli enimmillään 150 yksilöä. Tällaisessa laumassa eli yhteisössä toimimme edelleen parhaimmillamme, koska aivomme eivät ole ehtineet noista ajoista miksikään muuttua. Tällainen lauma myös pystyy tarjoamaan jäsenilleen parhaan mahdollisen turvan ulkopuolisia uhkia vastaan. Mitä suuremmaksi laumaa kasvatetaan, sitä heikommin siihen sitoudumme ja sitä huonommin se pystyy tukemaan yksittäistä jäsentään.

Aika yksinkertaista: mitä suurempi yhteisö, sitä välinpitämättömämpi ja turvattomampi yksilö. Valtio yhteisönä on jo aivan mahdoton ajatus eikä se toteudukaan kuin hetkellisesti Kauhajoen tapaisten tragedioiden tai lätkän MM –kultamitalijuhlien yhteydessä. Vuorokauden kuluttua yhteisöllisyyden huuma onkin jo haihtunut ja eduskunnassa on lupa kinastella toinen toistaan äitelämmillä äänestäjiä kosiskelevilla typeryyksillä. Yhteisöllisyyden heikkeneminen näkyy vaikkapa äänestysprosenteissa. EU – vaalit eivät jaksa kiinnostaa, koska kysymys on liian isosta laumasta aivoillemme. Jos joskus perustetaan globalisaation ihanana lopputuloksena ”maailman EU”, sille äänensä uhraavia lasketaan varmaan promilleissa.

Vastaava tapahtuma vaikkapa Nigeriassa tuskin edes pääsisi läntisten uutistoimistojen listalle, kuten eivät pääse paljon suuremmatkaan tragediat. Jokapäiväinen uutisvirtamme kertoo meille uskollisesti jokaisen Irakissa surmansa saaneen, kun samaan aikaan Afrikassa tapetaan satamäärin ihmisiä kaikessa hiljaisuudessa. Jos ihmiskunta haluaisi, Afrikan ongelmat voitaisiin poistaa. Rahaa kyllä riittää asevarusteluun mittaamaton määrä ja Amerikan pankkien pelastamiseenkin 1000 miljardia dollaria. Järjettömiä summia pumpataan keinottelijoiden pelastamiseksi, kun samaan aikaan miljoonat kuolevat veden ja ruuan puutteeseen. Selitys tälle järjettömyydelle on varsin arkinen: vierasta laumaa eivät auta sen paremmin simpanssit kuin ihmisetkään.

Selityksiä kaivataan myös koulusurmille. Ensiksi pitää todeta, että kysymys on terrorismista eikä mistään satunnaisesta ammuskelusta. Terrorisminkaan syytä ei taideta tietää ja tuskin sille koskaan yhtä syytä löytyykään. Terroristeilla on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä. He ovat melkein aina kaikki nuoria (naimattomia) miehiä. Selityksiä käyttäytymiselle on monia.

  • Ensimmäinen selitys: Ihmiseltä voi yksinkertaisesti vain mennä aivokemia sekaisin ilman mitään ulkoista syytä. Koodausvirheitä sattuu.
  • Toinen selitys: Lapsi ei saa tarpeeksi rakkautta ja huomiota alle kolmivuotiaana eikä ole yhteisöä, joka hänet myöhemminkään pelastaisi; ihminen siis syrjäytyy.
  • Kolmas selitys: Jos ihminen lukee liikaa uutisia BB –talon tapahtumien sijasta, saattaa käydä niin, että hänelle valkenee liiankin hyvin maailmanpolitiikan ja ihmislajin käyttäytymisen likainen puoli. Jos se saa yliotteen, seurauksena on helposti viha ihmiskuntaa kohtaan, vaikka henkilöt itse olisivatkin älykkäitä yksilöitä.
  • Neljäs selitys: Erityisesti nuorten miesten kesken on vallalla jatkuva taistelu seksistä. Ilman jääminen voi laukaista traagisen kehitysketjun. Tai terroriteko nähdään ylinormaalina ärsykkeenä seksin saamisessa. Eräät ajavat F1 –autoja, toiset luisuvat terroristeiksi – ainakin paratiisissa seksiä sitten riittää.

Mutta mitä pohtivat päättäjämme? Nyt jos koskaan koko poliittisen kentän pitäisi yhdessä miettiä, mitä inhimillisyyden ja yhteisöllisyyden lisääminen yhteiskunnassa tarkoittaa. Valitettavasti emme koskaan näe tällaista voimainponnistusta, sillä niin moni politiikan ”totuus” pitäisi kyseenalaista.

Emme näe tätä ponnistusta siitäkään huolimatta, että kaikki poliitikot tietävät, mitä periaatteessa pitäisi tehdä. Pääministeri sanoi sen ääneenkin: tällaisten tragedioiden estäminen vaatii erittäin voimakasta yhteisöllisyyttä. Demokratiassa suurten muutosten aikaansaaminen ei vain onnistu, koska koneisto on hidas liikkeissään ja poliitikot pelkäävät valtansa katoamista kesken kaiken.

Tämän ei siis pitäisi olla mikään hallitus – oppositioasetelma. Mutta kuinkas onkaan käynyt? Oppositio vaatii sisäasiainministerin eroa. Muiksi lääkkeiksi tarjotaan aseiden hallussapitokieltoja, aselakeja ja nettisensuuria. Demarit jopa vaativat nettipoliisin perustamista. Miksi ihmeessä, meillähän on jo Suojelupoliisi, jolle terrorisminvastainen taistelu kuuluu. Jos se jahtaa kettutyttöjä, miksei sitten kouluterroristejakin? Mutta demarien mukaan passipoliisin niskoille pitää sälyttää tämäkin erityisongelma.

Hallituksella ei ole oppositiota parempia lääkkeitä tarjolla. On aika järkyttävää, kuinka päättäjämme kilpistyvät siilipuolustukseen ja puhuvat vain aidanseipäistä tai kosmetiikasta, kun pitäisi paneutua syihin – jos siis oletamme, että syrjäytyminen on yksi terrorismia ruokkiva tekijä. Ensimmäiseksi pitäisi kyseenalaistaa kilpailuyhteiskunta. En (valitettavasti) ole kuullut tämänsuuntaista puhetta kuin perussuomalaisten Timo Soinilta. Hän kysyi torstain Eduskunnan kyselytunnilla kilpailuyhteiskunnan lakien väljentämisestä, jotta ihmisillä jäisi aikaa ihan oikeaan elämiseenkin. Hän jäi ilman vastausta.

Suomi on kieltolakien luvattu maa. Jos meillä on jokin ongelma, ensimmäinen lääke on kieltolain säätäminen. Etenkin naispoliitikoille tämä on luonteenomainen käyttäytymismalli. Näin siitä huolimatta, ettei yksikään kieltolaki ole toiminut koskaan eikä missään. Yleensä lopputulos on vain huonompi kuin ennen kieltolakia. Mutta niin vain nytkin suurimman huomion ovat saaneet aseet, vaikka ase sinänsä ei tee mitään. Tarvitaan aina joku painamaan liipaisinta. Ja jos käsiaseet kielletään – mikä minulle kyllä sopii vallan mainiosti – jäljelle jää vielä lukematon määrä muita tapoja, joilla ihmiset haluttaessa saadaan hengiltä. Sama koskee nettisensuurin vaatimusta.

Kansa vaatii kosmetiikka ja sitä meille tarjotaan. Kansa siis saa sitä mitä haluaa tai ansaitsee. Päättäjät eivät halua kohdata omien toimiensa karmeita seurauksia ja syntipukiksi etsitään helpoimmat mahdollisimman populistiset keinot. Tarjolla on vain teknisiä ratkaisuja, ei mitään uusia inhimillisiä ulottuvuuksia. Poliitikot eivät nyt edes varmaan ymmärrä, että tällainen vastuun pakoilu vain vahvistaa sitä inhoa ja vihaa, joka em. kolmannen selitysmallin mukaisten terroristien ja heidän hengenheimolaistensa keskuudessa on vallanpitäjiä kohtaan muodostunut.

Ehkä siis jätämme kieltolait ja ryhdymme sättimään poliiseja, kuten uutisissa on tehty. Päästivät typerykset murhamiehen vapaaksi päivää ennen hirmutekoa. Tämäkin on turhaa jälkiviisautta. Poliisia on täysin turha syyllistää tästä asiasta tai yleensäkään nuorison pahasta olosta. Juuret ovat paljon kauempana. Ei yhden poliisimiehen niskaan voi kaataa koko kansakunnan kyvyttömyyttä vaalia sosiaalisia suhteitaan.

Mutta valitettavasti näin saattaa käydä, sillä hän on helppo maalitaulu, jonka avulla muut voivat pestä kätensä. Nythän nimenomaan opposition naiset ovat jo kiivaasti vaatimassa sisäasiainministeri Anne Holmlundin eroa. Järkyttävää, kuinka tästä yritetään tehdä pelkkä poliisiasia, vaikka oikeampi osoite olisi opetusministeri Sari Sarkomaa tai peruspalveluministeri Paula Risikko. Mutta hei, nämähän ovat kaikki naisia! Naiset kampittamassa toisia naisia. Mikä siis on muuttunut naisten tullessa päättäjien pallille? Toki nykyiset ministerit olisivat tässä asiassa sijaiskärsijöitä. Opetusministerit ja peruspalveluministerit viimeisten 20 vuoden ajalta sen sijaan voisivat katsoa peiliin.

Ajankohtainen kakkonen esitti paljastavia tilastoja siitä, kuinka satsaukset ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ovat kunnissa laskeneet ja kuinka huostaan otettujen lasten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tutkimusprofessori Mikko Rimpelä on ollut asiasta huolissaan jo kauan. Hän sentään on henkilö, jolla luulisi olevan vaikutusvaltaa päätöksentekijöihin. Mutta turhaan näyttää hänkin puhuneen. Miksi tässä siis joku apina vielä yrittää inistä?

Unohtaa ei voi sitäkään, että Suomessa tuntuu olevan ihan sallittua antaa nuorten miesten syrjäytyä. Se ei kiinnosta ketään, koska se ei ole virallisen tasa-arvopolitiikan mukaan mikään ongelma. Viranomaisemme on jo niin hyvin manipuloitu feministien taholta, ettei koulumaailmassa enää edes tunnusteta poikien ja tyttöjen olemassaoloa, saati heidän keskimäärin erilaisia tarpeitaan. Torstain Eduskunnan kyselytunnilla eräs edustaja kysyi opetusministeri Sari Sarkomaalta poikien pahoinvoinnista koulumaailmassa. Ja mitä Sarkomaa vastasikaan: pojilla ei ole koulussa mitään erityisongelmia, mitä ei olisi tytöilläkin! Kuinka ministerillä voi olla tällainen käsitys asioista, kun lukuisat tutkimukset ja arjen kokemus todistavat että pojilla on koulussa paha olla ja oppilasarvostelukin suosii räikeästi tyttöjä?

Tokihan ministerillä on tällainen mielipide, koska Naisasialiitto Unioni on sen hänelle käynyt kertomassa. Jos ei ole olemassa poikia eikä tyttöjä, ei ole olemassa poikien ongelmiakaan – näin helppoa on maailma feministille. Peruskouluasetusta vuonna 2001 uusittaessa koko asiakirja-aineistosta ei edes löytynyt sanoja poika tai tyttö! Opetushallituksen entinen pääjohtaja Kirsi Lindroos uskalsi kuitenkin sanoa, että kaikkein kamalinta on se, että koulu ei tunnista poikien tarpeita. Se johtaa siihen, että koulu ei maistu ja huomiota haetaan häiritsemällä. Nämä ’luuserit’ vain vahvistavat omaa huonoa menestystään. Ja kun oppimisen vaikeuksiin ei puututa ajoissa, ne vain kasvavat… Koulu on voinut olla jopa vahvistamassa tätä (syrjäytymis)kehitystä. Ehkäpä Naisasialiitto tämän vuoksi päättikin, ettei Lindroosilla ole asiaa jatkokaudelle.

Tosiasia kuitenkin on, että joka vuosi 2000 poikaa syrjäytyy pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Koululla on tähän kehitykseen oma osansa. Ja ministeri kieltää koko asian. Vähemmästäkin on ministereitä erotettu. Sarkomaalla on toinenkin päähänpinttymä: koulukiusaamiselle pitää saada nollatoleranssi. Valitettavasti nollatoleranssi on rasismin yksi ilmenemismuoto. Vaikka olemmekin hyväluontoinen eläinlaji, jossakin kohtaa tapahtuu vuotoa. Laumaeläiminä jätämme lauman jäsenen yksin – sitä varmemmin, mitä suuremmassa yhteisössä elämme.

Ihmettelemme suureen ääneen koulukiusaamisen yleisyyttä emmekä tajua, että sama kiusaamisen kierre toistuu joka paikassa, yksilöstä kansakuntiin. Työpaikkakiusaaminen on normaalia ja Georgia sai viimeksi todeta, kuinka isompi naapuri kiusaa pienempäänsä. Virallinen Suomi näytti koululaisille hyvää mallia siitä, kuinka kiusaajaan pitää suhtautua. Ole hiljaa äläkä ole huomaavinasi – ei koske Sinua, pelasta vain oma nahkasi. Eipä Suomessa tosin näkynyt paljon spontaaneja mielenosoituksiakaan, miksiköhän?

Toivottavasti Pisa –hypetys tämän jälkeen vaimenee. Opetusviranomaiset ovat tähän asti olleet niin täpinöissään ulkomaalaisten kiinnostuksesta koulujärjestelmäämme, että olennainen on unohtunut. Koulun päätehtävä ei ole opettaa vuosilukuja tai kaavoja, vaan ihmisenä olemista. Tätä ei suomalaista kouluista löydy, sen ovat monet vertailut osoittaneet.

Olemme kaikki samassa veneessä. Kukaan ei voi ilmoittautua syyttömäksi, kun olemme yhdessä olleet luomassa yhteiskuntaa, jossa yhteisöllisyydellä ei ole enää arvoa ja ainoa tärkeä asia on tuottavuus, kilpailukyky ja raha. Jos aikuisten aika kuluu sorvin ääressä ja lapset jäävät vain hoitopaikkojen hellyyden varaan, on aika turha ihmetellä lopputuloksia. Terroristinkin taustalla on pitkä kehitys, harvoin kenenkään pinna katkeaa varoittamatta.

Olen usein ehtinyt näissäkin kirjoituksissa ihmetellä, kuinka meillä jätetään perheet yksin. Kun työ vie voimat, lasten hyvinvointi ja kehitys vaarantuvat. Tästä lienee riittävästi näyttöä ja myös varoituksen sanoja on julkisuudessa lausuttu. Mutta jostakin syystä talous ajaa aina päätöksenteossa ihmisen edelle. Syyllisiä voi etsiä siis Arkadianmäeltä ja kunnanvaltuustoista. Kansanedustajilla olisi valta päättää melkein mistä tahansa resurssien jakoon liittyvistä asioista. Onko pulaa asioiden ymmärtämisessä vai rohkeudessa?

Tokihan vuosikymmenten päähän ajattelu on vaikeata. Mutta jos siihen eivät kansanedustajat pysty, kuka sitten? Tässäkö on demokratian Akilleen kantapää? Kansahan saa sellaiset hallitsijat kuin se itse haluaa. Ehkä siis jokainen olemme syyllisiä. Kun katsoo suomen toiseksi suurimman nettiportaalin Iltalehden listaa kymmenestä luetuimmasta jutusta, joka toinen näkyy olevan BB- talon tapahtumiin liittyvä. Voisiko tästä vetää jonkin johtopäätöksen äänestäjien mahdollisuuksista ajatella esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden päähän?

Vai olisiko vain niin, ettemme lajina vain pysty parempaan? Emme kerta kaikkiaan jaksa liian vakavia asioita määrättömästi. Tarvitsemmeko sirkushuveja pitääksemme yllä aivojen toimintakyvyn? Voisi kuvitella, että tämän traagisen viikon jälkeen BB –jutut ovat taas listan kärjessä, ehkäpä entistäkin enemmän. Ja muutaman kuukauden kuluttua ilmaantuu uusi Johanna Tukiainen, jonka tekstiviestit ylittävät taas kerran kaiken kohtuullisen järjenjuoksun rajat. Pääsemme jälleen omaan elementtiimme, paheksumaan ja tuomitsemaan muita.

Häiriköitä ei koskaan saada loppumaan, mutta jotain voitaisiin tehdä. Yhteisöllisyys on kohta jo kulunut sana, mutta se on ainoa tie, jolla voimme päästä parempaan lopputulokseen. Ihmisillä pitää olla aikaa toisilleen, paikkoja kokoontua ja kerätä sosiaalista pääomaa. Tarpeeksi pienissä yhteisöissä kukaan ei jää täysin yksin. Jos Matti Saarella olisi ollut riittävä turvaverkko, tämäkin murhenäytelmä olisi saattanut jäädä tapahtumatta.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 27.09.2008.

Yksi vastaus to “KOULUTERRORISMI”

  1. […] lopulla kirjoittamani kouluterrorismijuttu sisälsi neljä mahdollista selitystä tapahtumalle. Tässä tulee vielä viides selitys. Se ei varmaankaan ole korrekti nykyisessä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: