TERRORISTI VAI EI?

Onnittelut presidentti Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta! Vastaanottaessaan reilu viikko sitten Unescon rauhanpalkintoa Ahtisaari totesi, että jokaisen menestyvän miehen takana on vielä pätevämpi nainen. Minun tapauksessani tämä pätee. Tässä vain yksi todiste siitä, että maailma on naisten maailma. Miehet tosin yltävät mitä suurenmoisimpiin saavutuksiin seksiä saadakseen.

Ahtisaari on tehnyt merkittävän elämäntyön siitä huolimatta – tai juuri sen vuoksi – ettei ole ollut koskaan osa maamme poliittista eliittiä. Ranskassa vellova Angolagate osoittaa taas kerran, kuinka mätäpesäkkeitä löytyy kaikkein korkeimmiltakin yhteiskunnan portailta. Nobelpalkinto toki helpottaa merkittävästi Jorma Ollilan luotsaaman Suomi –brändityöryhmän työtä ja pääministeri Vanhasen sekä monien muiden silmäätekevien mielestä palkinto tuo kunniaa koko Suomelle. Näinköhän sentään. Sen varjoon on nyt vain hyvä piilottaa Kauhajoki ja muut ongelmat. Eivät ne kuitenkaan mihinkään häviä.

Kouluterrorismia ei saa kutsua terrorismiksi, sanoo mm. suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi ja yrittää siten pestä edustamansa organisaation kädet koko tragediasta. Supo joutuu julkisuuteen näköjään vain nolojen tilanteiden kautta. Apinoille on ihan sama, mitä jokin määritelmä kertoo terrorismista. Salmen mukaan on oikein jahdata kettutyttöjä tai metsäaktivisteja, koska he kyseenalaistavat rahatalouden ylivallan ja pelkän sellunkeiton ehdoilla toimivan metsäpolitiikan järkevyyden. Sen sijaan siinä ei Salmen mukaan ole mitään ihmeellistä, että joukossamme elää ihmisiä, jotka kyseenalaistavat koko inhimillisen kulttuurin olemassaolon.

Jos ajatellaan, että suojelupoliisin tehtävä on suojella kansalaisia, Salmen muotoilu on käsittämätön. Mutta jos Supon tehtävänä onkin vain suojella laillista valtaa ja rahataloutta, lausunto on ymmärrettävä. Eihän Kauhajoella tai Jokelassa kukaan uhannut johtajiemme henkeä eikä suuryritysten tai  rikkaiden varallisuutta – ainakaan noin konkreettisesti. Se ei ollut mikään WTC -isku, vaikka motiivit saattoivat ollakin samanlaiset. Siis hätähuuto epäinhimillistä länsimaista yhteiskuntamallia vastaan, jossa raha ja inhimillisyys ovat vastakkain .

Huolestuttavaa tietysti on se, ettei virallinen Suomi edes näytä ymmärtävän, mistä on kysymys. Salmihan ei ole ainoa korkea virkamies, joka on samanlaisia lausuntoja antanut. Pääministeri Matti Vanhanen ei puolestaan edes tiedä, millä termillä ilmiötä pitäisi kutsua. Salmi on huolestunut myös siitä, että terrorismista puhuminen ”lietsoo turhaa pelkoa” kansalaisissa. Näinhän meitä ”suojellaan” – milloin talouskriisiltä, milloin miltäkin. Totuus kai sitten on liian vaarallista kansalaisten käsissä. Katsellaan me vaan BB –talon seikkailuja.

Oikeastaan on hyvä, ettei Supo sotkeudu kouluterrorismiin, koska se itse näyttää olevan osa tätä epäinhimillisyyskoneistoa. Ehkä Matti Saari ei sittenkään ollut terroristi. Ehkä terroristi onkin suomalainen yhteiskunta, joka alistaa kansalaiset talouden nöyriksi juoksupojiksi ja –tytöiksi? Psykologi Tuula Puttonen tiivistää ajatuksen loistavasti: elämä ei mahdu Excel -taulukkoon. Saaren teko saattoi olla hätähuuto epäinhimillisyyttä vastaan.

Jos yhteiskunta terrorisoi tällä hetkellä kansalaisiaan, se ei tietysti ole ihmiskunnan historiassa mikään ainutlaatuinen tilanne. Mielenkiintoista toki on se, että tällainen on mahdollista myös niin sanotussa demokratiassa. Yhteiskuntamme on nyt tuottavuusyhteiskunta, jossa inhimillisyydelle jää entistä vähemmän tilaa. Poliitikkomme toistavat tuottavuus-sanaa kuin jotain mantraa.

Tuottavuudesta on tullut eräänlainen normi, jota vaaleilla valittu poliitikko ei näköjään uskalla kyseenalaistaa, koska pelkää jäävänsä yksin ja jäävänsä rannalle seuraavissa vaaleissa. Siksipä olisi jo aika modernisoida demokratian käsitettä niin, että kansalaisia edustavat luottamushenkilöt eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa voisivat olla toimessaan korkeintaan kaksi kautta. Poliitikko ei ole mikään ammatti ja kahdeksassa vuodessa ehtii ammentaa sen, mitä ylipäätään kenelläkään on tarjottavana. Saman tien presidentin virkakaudet tulisi rajata yhteen. Ahtisaaren tapaus osoittaa, että yksi kausi riittää parhaallekin miehelle. Ja pitäisi sen riittää naisellekin.

Sovitaanko niin, että poliitikko, joka vielä tämän jälkeen päästää suustaan tuottavuus –sammakoita, erotetaan heti seuraavan aamun sarastaessa?

Miksi sitten juuri koulusta on tullut terrorismin temmellyskenttä? Ehkä siksi, että koulujärjestelmämme jättää varsinkin osan pojista täysin yksin. Se vaatii mahdottomia siinä vaiheessa, kun poikien edellytykset teoreettiseen pinnistelyyn ovat biologisista syistä heikoimmillaan. Kuukautiset ovat naisille sallittu syy erivapauksiin, mutta poikien sen paremmin kuin miestenkään hormonaalisia tarpeita ja pakkoja ei yhteiskuntamme tunnusta eikä tunnista.

Osa nuorista miehistä ei tätä kestä ja syrjäytyy joko sosiaalisesti tai henkisesti – tai molemmilla tavoin. Nuoret miehet ovat otollisimpia terrorismin toteuttajia, koska testosteroni sekoittaa siinä vaiheessa joidenkin pään keskimääräistä pahemmin. Ja koska koulu on heille konkreettinen turhautuneisuuden aiheuttaja sekä heidän jokapäiväinen elinympäristönsä, se on myös luonnollinen valinta terroriteon ympäristöksi.

Miksi sitten tutut oppilaat? Siksi, etteivät he oikeasti ole tuttuja. Kukaan ei lahtaa omaa laumaansa, ellei aivokemia ole aivan sekaisin, ja sen kyllä tunnistaa jo ennen tällaista pitkään suunniteltua tapahtumaa. Tässä tapauksessa Saari ulkoisti itsensä kaikista oikeita ihmisiä sisältävistä laumoista, mikä salli hänen tehdä tekonsa. Hänellä oli korkeintaan virtuaalinen lauma. Tästä syystä ei kuitenkaan pidä nettiä syyllistää, sillä se tarjoaa monille myös kannustavaa yhteisöllisyyttä. Netti voi olla koiran tai kissan veroinen lohduttaja silloin, jos jostakin syystä omaa laumaa ei ympäriltä löydy.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 10.10.2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: