ISÄNPÄIVÄ ON JOKA PÄIVÄ?

Isänpäivä on positiivinen asia. Siihen yhteiskunnallinen yhteisymmärrys sitten loppuukin. 95 prosenttia miehistä ei ole koskaan kuullutkaan, että heidän päänsä menoksi suunnitellaan jos jonkinlaista uutta miehuutta tai uutta isyyttä. Ilmiö on sama, josta Anne Tulta Munille Moilanen (missä muuten kaikki muut feministisoturit piilottelevat) antoi miesviikon alkajaisiksi vallan oivan esimerkin. Hänen mukaansa joka viikko on miestenviikko, eikä hän koskaan ole kuullut miestä halventavaa vitsiä. Maailma on siis sellainen kuin sen haluaa nähdä.

Suurin osa miehistä ei ole kiinnostunut näistä miehen tuunaustalkoista eikä niitä siis edes huomaa. Kuinka moni huomasi Miesten viikon, jota vietettiin edellisellä viikolla? Ikään kuin sattumalta samaan aikaan vietettiin myös Ehkäisevän päihdehuollon viikkoa. Ai vitsi, miten hieno ajoitus! Miesten viikko on Miessakit ry:n vuonna 2005 keksimä juttu. Miessakit taas on järjestö, joka tukee miesten henkistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua, koska maskuliinisuuden identiteettikriisiin ajautunut mies ei enää tiedä, kuka hän on miehenä.

Mies tai isä ei enää kelpaa sellaisena kuin hän on. Hänestä on tehtävä jotain parempaa. Perusteena tälle on se huikea havainto, että nykyään on pehmoisiä. Kun yksi sellainen on löydetty, feminististä filosofiaa soveltava logiikka olettaa, että kaikki muut miehet vain ilkeyttään ovat joitain muita kuin näitä bonobouroksia. Tai että heillä on jokin kriisi, joten heidät pitää parantaa. Kuulostaa aivan niiltä uskovaisjärjestöiltä, jotka Jeesuksen nimeen pelastavat homoja karmealta kohtaloltaan.

Esimerkkejä miehen ”muutoksesta” siis löytyy aina siksi, että jokainen näkee sen, mitä haluaa nähdä. Luonnollisen vaihtelun seurauksena tarjolla on kaikenlaisia miehiä. Eri aikoina julkisuuteen vain pääsevät tietynlaiset miehet – mikä nyt milloinkin sattuu olemaan muotia. Tyhmempi ajautuu sitten selittämään, että on löydetty jokin uusi miesmalli.

No myönnetään, että Miessakit tekee ihan hyvääkin työtä syrjäytyneitä auttaessaan, mutta heidän perusfilosofiansa on väärä. Ei mies ole missään kriisissä. Maailma on muuttunut aina, ei tässä ajassa ole mitään erikoista. Miehiä on aina ollut joka lähtöön, pehmeitä ja kovia, luusereita ja sankareita, isiä ja seikkailijoita – muuten lajimme ei olisi edes hengissä. Kaikkia tarvitaan tulevissakin haasteissa, vaikka nyt onkin niin muodikasta vaatia kaikilta miehiltä yhteen pehmomuottiin sujahtamista. Lajimme tulevaisuuden vuoksi on syytä toivoa, ettei tämä utopia toteudu.

Eikä se tietysti toteudukaan. Ei miestä voi muuttaa sen paremmin kuin ihmistä ylipäätään. Ovathan miehetkin kai sentään vielä ihmisiä? Joitakin lehtijuttuja lukiessa tämäkään ei ole enää aivan varmaa. Yksi tällainen juttu oli isänpäivän Helsingin Sanomien pääkirjoitus. Näin siis maan tärkein päivälehti muisti isiä. Ei mikään yllätys, koska jo monena vuonna lehden isänpäiväjutut ovat keskittyneet vain ongelmaisien esittelyyn. Muutaman vuoden takaa muistan sivunkokoisen sarjakuvan, jossa isyyttä herjattiin oikein antaumuksella.

Pääkirjoitusta lukuun ottamatta Hesari oli tänä vuonna maltillinen. Kolme asiallista artikkelia, joista kaksi miestoimittajan tekemiä. Näkyvyyttä suotiin pääkirjoitus mukaan lukien jopa 23 palstan leveydeltä. Keväisen äitienpäivän Hesarissa positiivista äitiasiaa oli 53 palstan verran: yhdeksän artikkelia, kaikki yhtä lukuun ottamatta naisten kirjoittamia. Joukossa oli tietysti yksi juttu, jossa miehet syyllistettiin seksuaalisesta häirinnästä ja yksi, jossa hallitus syyllistettiin yrityksestä tehdä Suomesta 50 –lukulainen kotirouvayhteiskunta. Viimeisen solvauksen takkaa löytyy – kukas muu kuin Anne Moilanen, jonka mielestä naisen osa on olla työläinen eikä äiti.

Tietysti on aivan naurettavaa tehdä tällaisia vertailuja, koska isyys ja äitiys ovat täysin eri planeetalta. Mutta vertasinpa nyt kuitenkin, koska feministitkin mittaavat kaikkia ilmiöitä millimetrin tarkkuudella. On aivan oikein, ettei isää nosteta äidin tasolle, koska hän ei sinne aivokemiallisten rajoitteidensa vuoksi kuulu. Alle kolmivuotiaan hoidossa äiti on keskimäärin kaksikymmentä kertaa miestä parempi. Evoluution näkökulmasta asia on ymmärrettävissä pelkällä apinajärjelläkin. Miljoonien vuosien kehitys ei ole voinut mennä ohitse jälkiä jättämättä. Sen lisäksi asiasta on olemassa iso kasa tieteellistä näyttöä.

Sen sijaan, että aikaa ja rahaa haaskataan turhiin ihmisten muutosyrityksiin, se voitaisiin käyttää hyödylliselläkin tavalla – yhteiskunnallisten rajoitteiden, tabujen ja hallintajärjestelmien purkuun sekä inhimillisemmän, yhteisöllisemmän ja ekologisemman tulevaisuuden rakentamiseen. Siis sellaisten asioiden muuttamiseen, jotka ovat ihmisen määräysvallassa. Paitsi että nykyisessä pään seinään hakkaamisessa energia menee hukkaan, se myös aiheuttaa uusia ristiriitoja, rajoituksia ja paheksuntaa sekä lisää siten yhteiskunnan yleistä henkistä pahoinvointia.

Pieni, mutta loistava esimerkki edellä mainitusta löytyy Saksasta. Siellä kun miehillä on kuulemma tapana lähteä isänpäivänä miesporukassa kaljalle. Saksan perheministeri Ursula von der Leyen haukkui isät maan rakoon: Se on kauheata. Miehet, jotka haluavat isänpäivänä olla mahdollisimman kaukana perheistään ovat vihoviimeistä porukkaa. Ja kun isät vain käyttäytyivät niin kuin ovat käyttäytyneet viimeiset kymmenen miljoonaa vuotta… Jos isänpäivä on joka päivä, miksei äijälaumaa saa tavata juhlapäivänä? Ehkä Saksassa kohta säädetään laki, jossa miehiä kielletään liikkumaan julkisella paikalla ilman naisvartijaa.

Uusionainen Stefan Wallin yllätti isänpäiväblogissaan, jossa hän ensimmäistä kertaa tunnusti, että myös miehillä on tasa-arvo-ongelmia. Vielä kun saman kuulisi jossain julkisessa keskustelussa tai edes juhlapuheessa. Mitään käytännön toimia on kuitenkin turha odottaa, siitä Naisasialiitto Unioni pitää huolen. Nytkin Wallin lienee saanut jo tarvitsemansa ojennuksen ja määräyksen ruotuun palaamisesta.

Valitettavasti hyvää (?) tarkoittava blogikirjoitus mitätöityi sillä, että Wallin mainosti siinä ajatusharhaansa, jonka mukaan vanhempainlomasta pitäisi määritellä pakollinen kolmannes miesten käyttöön. Hän siis uskoo tähän feministien markkinoimaan käsitykseen, jonka mukaan äiti ei sukupuolensa ansiosta olisi lapselle keskimäärin isää parempi hoitaja. Väitteen taustallahan ei ole tutkimustieto eikä lasten etu, vaan feministien pakonomainen tarve saada kaikki naiset työelämään. Jostakin syystä feministit eivät kannata sellaista vallankumouksellista ajatusta, että lasten hoidosta maksettaisiin äideille kunnon palkka eläke-etuineen.

Mies on mediassa yleensä väkivaltainen juoppo, jonka päätyönä on seksuaalinen häirintä. Jokainen tietää, mikä taho tällaista mieskuvaa ruokkii. Siksi on vallan outoa, että sama taho vaatii miestä tasaveroiseksi toimijaksi lastenhoidossa ja pitää miehiä jopa keskimäärin yhtä hyvinä lasten kasvattajina kuin naisia. Apinan aivoilla ajateltuna tässä yhtälössä on jotain todella epäloogista. Jos olisin nainen ja äiti, nostaisin syytteen tätä erästä tahoa vastaan äitiyden herjaamisesta.

Äitienpäivänä valtio muistaa ansioituneita tavallisia äitejä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkeillä. Siis ihan vain sen vuoksi, että he ovat äitejä. Isiä ei palkita. Eihän siihen ole mitään syytäkään, koska virallisen selityksen mukaan palkittavia isiä ei voi vielä olla, koska heidän kasvatuksensa on kesken. Sen sijaan sosiaali- ja terveysministeriö valitsee Vuoden isän. Valinnalla on valistuksellinen sanoma. Titteliä ei saa pelkästään olemalla hyvä isänä, vaan siinä palkitaan mies, joka on eniten pyrkinyt muuttamaan miestä ”hyväksi ihmiseksi”. Käytäntö alkoi, kas kummaa, Tuula Haataisen ollessa ministerinä.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioittaa läsnäolollaan äitienpäivän juhlaa. Isänpäivän juhlaan hän ei ehdi. Neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto selvittää, ettei tässä ole mitään arvolatausta taustalla, että tämä olisi jotenkin vähemmän tärkeää. Tämä on ollut yksi keino yrittää nostaa isyyden asiaa… ja isiä halutaan kannustaa käyttämään perhevapaitaan enemmän. Niin sitä miehiä kasvatetaan – mutta kenen maailmankuvan mukaisesti?

Tänä vuonna vuoden isiksi valittiin kaksi Miessakit ry:n työntekijää. Onnea vain Ilmo Sanerille ja Timo Tikalle. He ovat luoneet ns. Hollolan mallin. He puhuvat isyyden voimaannuttavasta vaikutuksesta. Kun isät osallistuvat alusta alkaen lastensa hoitoon, he eivät jää ulkopuolisiksi, vaan tuntevat kuuluvansa kiinteästi perheeseen. Ai tällä tavalla hajoavat perheet pidetään kasassa? Tämähän on melkein yhtä hyvä lausuma kuin Tanja Karpelan mainos Eri Keeper –liimasta. Ehkä kannattaisi puhua kieltä, jota miehet ymmärtävät. Voimaannuttaminen ei kuulu keskivertomiehen sanavarastoon.

Isyysloman voivottelukuoroon on liittynyt myös kehitysprosessikonsulentti Pentti Arajärvi. Nuoret miehet ovat ylpeitä isyydestään ja haluavat hoitaa lapsia entistä enemmän. Aika löysää puhetta. Minä olen varmaan jokin omituisuus, kun olen ollut ylpeä isyydestäni jo 30 vuotta enkä ole koskaan kokenut mitään kriisiä sen paremmin miehenä kuin isänäkään olemisesta. En ole myöskään kokenut jääväni perheen ulkopuolelle. Mutta minähän olenkin apina.

Jos isäsuhdetta ja perheiden jaksamista ihan oikeasti haluttaisiin tukea, se tapahtuisi luomalla isäloma, joka ei olisi äidiltä pois ja jonka isä voisi käyttää kolme -kuusivuotiaan lapsensa kanssa silloin, kun se perheen tarpeisiin parhaiten sopii.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 12.11.2008.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: