KELATAAN TAAS

Sinunkin postilaatikkoosi on mitä todennäköisimmin ilmestynyt Elämässä -lehti. Nimestään huolimatta se ei onneksi ole minkään uskonnollisen hihhuliliikkeen käännytysaviisi, vaan hyvin tarpeellinen lehti useimmille suomalaisille apinoille. Niinpä sen painoskin on 2,7 miljoonaa kappaletta. Aika harva lehti Suomessa voi kehua moisella potentiaalisella lukijakunnalla. Ja kuinka ollakaan, tämänkin ehkäpä Suomen suurimman lehden päätoimittaja sekä koko toimitus ovat naisia.

Sillä on tietysti merkitystä, millaisilla aivoilla meille tietoa ja tunteita välitetään. Ihan huvikseni laskin, ketkä meille valtioneuvoston asioista kertovat. Ministeriöiden tiedotus [1] lepää 174 (!) henkilön harteilla. Heistä neljä viidesosaa on naisia. Neljän ministeriön (ulkoasiat, puolustus, maa-ja metsätalous sekä ympäristö) tiedotusta johtaa mies ja kuuden muun johdossa on nainen. Vain puolustusministeriössä tiedotuksen parissa puuhailee enemmän miehiä kuin naisia.

Eduskunnankin tiedotuksessa [2] naiset jyräävät yhdeksän kolme. Ja useimmissa muissakin yhteisöissä yleensä naisääni aina vastaa, kun jotain tiedotukseen liittyvää tulee kysyneeksi. Tässä siis nuorille miehille oiva ammatinvalintavihje. Ruvetkaa opiskelemaan tiedotusoppia, niin saatte seksiä. Aika monessa yksikössä oli vain yksi mies ympärillään jopa parikymmentä naista. Kun yhdessä yksikössä on kolme Minnaa ja kolme Anit(t)aa, siinä voisi kuvitella yhdellä Timolla olevan lokoisat päivät.

Niin, se Elämä (Mitt i allt) –lehti on siis Kansaneläkelaitoksen julkaisu jokaiseen kotiin. Toivottavasti et ole heittänyt sitä jo paperinkeräykseen (no ei hätää, se löytyy verkostakin), sillä ainakin yksi juttu siitä kannattaa lukea, vaikkei mitään aktiivista asiakassuhdetta moiseen laitokseen olisikaan vielä tarvinnut hankkia. Tutkija Tuula Helne paljastaa sivulla neljä ihmislajin eloonjäämisstrategian lyhyenä versiona. Vähän samalla asialla siis kuin apina, mutta paljon suuremmalla äänenpainolla. Toivottavasti hänen juttunsa olisi edes joku poliitikko lukenut. Ja vielä parempi tietysti, jos olisi siitä jotain ymmärtänytkin.

Tuula on lukenut Clive Hamiltonin kirjan Growth Fetish. Ja vaikuttunut. Lyhyt oppimäärä on se, ettei jatkuva kasvu ole mahdollista, sillä kulutamme luonnon loppuun emmekä ole sen onnellisempia kuin ennenkään. Talouskasvu perustuu siihen, että olemme onnettomia. Ongelmamme on se, että kaikkea on liikaa. Köyhyyden poistamisen tiellä on se, että enemmistöä kiinnostaa vain oman tulotason varmistaminen.

Tämä on siis se piru, josta apinakin on yrittänyt uikuttaa. Tällä pirulla on nimikin. Se on raha. Ilmiö näkyy mainiosti alkuperäiskulttuureissa, jotka ovat joutuneet tekemisiin rahan kanssa. Normaalistihan näissä kulttuureissa kaikki jaetaan yhteisön kesken tasan ilman mitään ongelmia. Kalansaaliit ja metsästysretkien lihakimpaleet syödään yhdessä. Mutta jos yhteisö on sellaisessa tilanteessa, että se voi myydä jotain himoittua luonnontuotetta ulkopuoliseen maailmaan ja saada siitä rahaa, tätä rahaa ei enää jaetakaan kenenkään kanssa. Myyjä pitää kaiken.

Rahalla on siis jokin taianomainen voima, joka kyykyttää yhteisöllisyyden ja yhteistyön. Siinäpä selitys pahaan oloomme. Parannuskeinoa onkin vaikeampi keksiä. Raha pitäisi vain jollain ilveellä poistaa käytöstä. En nimittäin usko Hamiltonin ohjeeseen, että meidän pitäisi muuttaa radikaalisti itseämme. Siitä ei ole ollut merkkejä vuosituhansiin eikä tule vuosituhansiin olemaankaan. On vain mahdoton vaatimus muuttaa biokemiaamme, mutta omista keksinnöistämme voisi teoriassa päästä eroon keksimällä jotain fiksumpaa.

Tuula on lukenut toisenkin kirjan, jota suosittelee: Matthieu Ricardin Onnellisuus. Täytyypä laittaa listalle.

Helneen jutun vieressä on haastateltu Kelan osastopäällikkö Anne Neimalaa, joka istuu Sata -komiteassa. Hän sortuu valittelemaan muutosvalmiuden puutetta. Ihmiset potevat  muutosvastarintaa, sanovat monet muutkin pomot työelämässä, kun haluavat ajaa eteenpäin omia ehdotuksiaan. Mutta annas, jos alhaalta päin tulisi vaikka kuinka hyvä muutosehdotus, se yleensä torpataan johdon toimesta. Tällöin kyse ei tietystikään ole muutosvastarinnasta…

Neimala siis haluaa ymmärtämystä Sata -komitean ehdotuksille. Meidän pitäisi uskaltaa tehdä isojakin muutoksia, hän sanoo. Olen samaa mieltä, mutta… Mutta eihän Sata -komitea edes yritä tehdä suuria muutoksia. Muutosvastarinta syntyy yleensä siitä, että ehdotetut muutokset eivät ole tarpeeksi hyviä tai ne ovat jopa heikennyksiä vallitseviin oloihin. Apinalauma olisi nimittäin erittäin onnellinen, jos Sata -komitea ymmärtäisi tehdä todellisen muutoksen eli ”keksisi” perustulon.

Jokaiselle kansalaiselle kehdosta hautaan maksettava perustulo, jolla pysyisi hengissä, mutta ei pääsisi elvistelemään, poistaisi tarpeen lähes kaililta muilta tukimuodoilta ja vapauttaisi tuhansittain työvoimaa tärkeämpiin tehtäviin. Työvoimastahan meillä lienee pulaa, mikäli hallitusta on uskominen. Samalla päästäisiin eroon eläkeiästä, kun sitä ei tarvittaisi lainkaan. Jokainen voisi tehdä töitä niin kauan kuin jaksaisi tai haluaisi. Ei olisi enää työttömiäkään, ei olisi pätkätöitä eikä halveksittuja kotiäitejä. Kuten joskus aiemmin olen sanonut, olisi vain ihmisiä

Ehkä tämä on liian yksinkertainen ratkaisu? Ja tuskin sitä edes Kela kannattaisi, koska sen työntekijämäärä ja painoarvo vähenisivät – ja valta saman tien.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 17.03.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: