NAISTEN PELOT JA HARRI OLLI

Kun viimeksi päästiin puhumaan testosteronista, niin enpä malta olla kommentoimatta erästä viime päivien uutista, joka varmaan on kaikille apinoille tuttu [1]. Sen mukaan nuoret (15-21 -vuotiaat) naiset ovat samanikäisiä miehiä huolestuneempia. Ja pelkäävät enemmän. Tällä kertaa huolen aiheena on työelämä. 72 prosenttia naisista on huolestunut taloustilanteesta, 46 prosenttia pelkää työelämää ja 49 prosenttia pelkää saavansa joskus potkut työpaikastaan. Miesten vastaavat luvut ovat 61, 31 ja 35 prosenttia.

Tutkija Markus Keränen selittää eroa sillä, että nuoret tytöt kypsyvät poikia aiemmin ja että nuorille naisille voidaan asettaa nuoria miehiä enemmän paineita. Epäselväksi jäi, kuka näitä paineita asettaisi. Patriarkaatti varmaankin…? Oikeasti nämä selitykset ovat ihan perseestä. Huolestuttavaa on tietysti se, että tällaiset mutuselitykset ovat arkipäivää niin mediassa kuin humanistitutkijoiden pääkopassakin. Ikään kuin kukaan ei olisi koskaan istunut yhdelläkään biologiantunnilla.

Apinalogiikan mukaan tuntuisi ilmeisemmältä, että varhainen kypsyminen olisi omiaan vähentämään turhia pelkoja. Ja jos työelämä nyt ihan oikeasti luo paineita, niin kyllähän ne paineet ainakin toistaiseksi kohdistuvat vielä enemmän miehiin kuin naisiin. Mutta nämä erot peloissa ja huolissahan eivät rajoitu vain työelämään. Naaraat ovat uroksiin verrattuna keskimäärin enemmän peloissaan kaikkien asioiden suhteen.

Tämä olisi helposti ymmärrettävissä, jos olisi edes koskaan kuullut sanan evoluutio ja vielä ymmärtänyt sen koskevan myös apinalajia nimeltä Homo sapiens. Naaraiden on ollut hyödyllistä olla huolestuneita kaikista asioista jälkeläisiä hoivatessaan. Kohtuullisesti huolestuneiden emojen pennut ovat todennäköisesti selvinneet keskimäärin useammin lisääntymisikään asti kuin huolettomien emojen pennut.

Urosten taas ei ole ollut järkevää pelätä jokaista risahdusta. Muuten heillä ei olisi ollut rohkeutta taistella vihollisia vastaan, olivat ne sitten minkä kokoisia, muotoisia tai tuntuisia tahansa. Muutoin mammutit olisivat jääneet kaatamatta ja koko lauma olisi kuollut nälkään ja kylmään. Evoluutio on siis ”keksinyt” varustaa urokset keskimäärin naaraita paremmalla itseluottamuksella, riskinottokyvyllä ja hurjapäisyydellä.

Siksi kaikki formulakuskit ja duudsonit ovat uroksia. Siksi melkein kaikki lentokapteenit, mäkihyppääjät, vuorikiipeilijät ja tutkimusmatkailijat ovat uroksia. Siksi melkein kaikki laumanjohtajat ja suurin osa muistakin johtajista on uroksia. Ja siksi kaikki hissikatsehysteerikot ovat naaraita. Siksi vielä nykyäänkin, kun naaraat joutuvat samaan metsään karhujen kanssa, heidät pitää pelastaa helikopterilla [2]. Ja kuinka ollakaan, kumpaakohan sukupuolta pelastuspartio mahtoikaan edustaa…

Siksi lähes kaikkien ammattien – hoivatyötä lukuun ottamatta – parhaat suoritukset tekee yleensä urosapina. Siksi urosten valtaamia ammatteja arvostetaan enemmän ja niissä maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa kuin naaraiden hallitsemissa ammateissa. Näin siitäkin huolimatta, ettei urosten tekemä työ edes ole yhtä tärkeää tai arvokasta kuin esimerkiksi maailman tärkein eli kotiäidin työ.

Osaavat uroksetkin sentään jostain olla huolissaan. Ehkä testosteroni jollakin ihmeellisellä tavalla pystyy erottelemaan ”oikeat” (lauman elossapysymistä koskevat) ja ”turhat” (yksilötason) huolenaiheet? Vai miten on selitettävissä se, että haudalla seisoi vain urosapinoita, kun maailman johtavat ilmastotukijat kokoontuivat Coventryssä symbolisiin hautajaisiin [3]. Tilaisuudella haluttiin kunnioittaa ilmastokysymysten vuoksi jo kuoleita kehitysmaiden ihmisiä.

Evoluutio on toteuttanut kaiken tämän nerokkaan yksinkertaisella tavalla – maailmanselityksen peruslain mukaisesti: yksinkertaisin selitys on yleensä oikea. Tässä tapauksessa tämä selittävä tekijä on (hieman yleistäen) testosteroni. Sitä on ihmisuroksilla keskimäärin 20 kertaa enemmän kuin naarailla. Tämä yksi sana riittää selittämään 99 prosenttia, ellei tasan sata prosenttia kaikista ”tasa-arvo-ongelmista” ja noin 80 prosenttia kaikista muistakin yhteiskunnallisista ”ongelmista”.

Kun maailma on todellakin on näin yksinkertainen, herää kysymys, miksi niin moni apina väittää sitä monimutkaiseksi, ahdistavaksi, patriarkaattiseksi, pelottavaksi tai huolestuttavaksi. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että jos testosteroni tekee uroksista ja naaraista ruumiinkuvaltaan erilaisia, se tarkoittaa myös erilaista käyttäytymistä? Sillä ruumiin mukana urokset ja naaraat saavat myös erilaiset aivot. Eikö ihmisyys asu juuri aivoissa – mieluummin kuin sydämessä, peniksessä tai klitoriksessa, jotka ovat lähinnä vain kauko-ohjattuja pikku koneita?

Ehkä tämä on liian yksinkertainen selitys, sillä se ei jätä sijaa vallankäytölle, jota erilaiset uskonnolliset selitysmallit julistajilleen tarjoavat. Siksi joudumme jatkuvasti kuuntelemaan ja lukemaan toinen toistaan naurettavampia tai itkettävämpiä selityksiä ihmisen käyttäytymisestä. Ne voisivat olla jopa huvittavia, ellei näistä kokeiluista aiheutuisi niin paljon inhimillistä kärsimystä. Enkä rupea tässä nyt luettelemaan näitä oppirakennelmia, lukija voi tehdä sen vallan mainiosti itsekin, jos hänen aivoissaan itää edes pieni kyseenalaistamisen siemen.

Kun maailma nyt on näin yksinkertainen, esimerkiksi tasa-arvo-ongelmien ratkaisukin on helppoa. Siihen on kaksi tietä. Joko urosten testosteronipitoisuutta alennetaan tai naaraiden pitoisuutta nostetaan. Molempiin löytyy kivuton ja helppo ratkaisu. Miesten osalta asia ratkaistiin jo vuosi sitten. Ratkaisu oli uusionainen. Naaraiden puolestaan tarvitsee vain popsia pillereitä, niin johan itseluottamusta rupeaa löytymään. Sen rinnalla parrankasvun voimistuminen, äänen madaltuminen ja eliniän lyheneminen ovat varmaan harmittomia sivuseikkoja.

Tämä todellakin toimii, sehän näkyy vaikkapa niissä sukupuolenvaihdosoperaatioissa, joissa urosaivoinen naaras haluaa itselleen myös uroksen ruumiin. Apina muistaa enemmän kuin yhden heitä hoitaneen naaraslääkärin todenneen, kuinka heidän omalta feministiseltä maailmankuvaltaan on pudonnut pohja pois, kun he ovat seuranneet testosteronihoitojen vaikutuksia potilaisiinsa.

Tokihan testosteronipitoisuudet vaihtelevat yksilöiden välillä. Saattaa jopa olla olemassa joitakin naaraan ruumiissa eläviä yksilöitä, joilla on korkeampi testosteronitaso kuin joillakin poikkeuksellisilla urosten ruumiissa elävillä yksilöillä. Miksi jotkut naiset ovat ylpeitä korkeista testosteronitasoistaan? Tuskin he tasojaan tuntevat, mutta he käyttäytyvät kuin miehet ja ovat siitä ylpeitä. Feministeissä heitä onkin keskimääräistä enemmän.

Miksi taas harva uros on ylpeä siitä, että hänellä on matala testosteronitaso? Ei hänkään tiedä pitoisuuksiaan, koska terveydenhoitojärjestelmämme ei jostakin syystä ole kiinnostunut koko aineesta. Mutta hän kyllä itse huomaa, jos kilpaileminen tai äijämeininki eivät natsaa. Ehkä selitys on se, että testosteroni itsessään saa aikaan tyytyväisyyden tunteen. Selitys ei siis ole se, että testosteroni olisi jotenkin parempi kuin estrogeeni. Eihän niiden vertailemisessa ole mitään järkeä. Mutta sitähän nykyinen feministivetoinen yhteiskuntamme kuitenkin jatkuvasti tekee.

Testosteroni saa aikaan sen, että esimerkiksi Mato Valtonen voi Tansii tähtien kanssa -ohjelmassa kenenkään paheksumatta kehua, kuinka laihtuminen saa munat näyttämään isommalta. Ja estrogeeni selittää, miksi moinen alfauroksen lausahdus saa tuomaristossa istuvat kypsät naiset kihertelemään teinityttöjen lailla [4]. Jostakin syystä Suomen paras mäkikotka ja alfauros Harri Olli ei kuitenkaan saa paheksumatta olla vastaamatta toimittajien typeriin kysymyksiin.

Median suhde Olliin on ollut koko ajan ala-arvoinen. Millä oikeudella estrogeenikylvyssä marinoitu media voi edellyttää, että kaikkien urosten pitää olla paitsi viimeisen päälle ammattilaisia omassa työssään, heidän pitäisi myös osata tai haluta nuoleskella toimittajia sujuvasanaisesti? Toimittajilla ei tunnu olevan ymmärrystä siitä, että on ryhmä alfauroksia, joiden ei tarvitse lirkutella, koska he saavat muutenkin. Ihan näin miettimättä mieleen tulee nimi Räikkönen.

Olli olisi apinan mielestä voinut syyttää mediaa ahdistelusta, sen verran törkeästi toimittajat taistelivat lausunnoista mm. viime keväänä. Tänä talvena Ollista on tehty milloin kohuhyppääjä, milloin nuuskamies, kiukuttelija, mököttäjä tai äksyilevä mörrimöykky. Testosteronin takia ei näköjään saa olla antamatta lausuntoja, mutta estrogeenin takia saa. Tämäkö on tasa-arvoa? Kun norjalaisnainen Marthe Kristoffersen piti epäonnistuneen hiihdon jälkeen suunsa kiinni ja itki, suomalainen media ymmärsi hyvin, kuinka hän ei kyennyt olotilaltaan puhumaan. [5]

Paljon ei ole kehumista suomalaisissa mäkivalmentajissakaan, jotka eivät näy ymmärtävän, että joskus testosteroni vaikuttaa siten, ettei puhuminen varsinkaan stressitilanteessa oikein luonnistu. Onneksi viimevuotisesta katastrofista, lajijohtaja Janne Marvailasta, on päästy eroon. Hänhän halusi jopa kontrolloida urheilijoiden seksielämää. Päävalmentaja Janne Väätäinenkään ei kertomansa mukaan uskonut syksyllä Ollin mahdollisuuksiin, vaikka tällainen urheilusta mitään tietämätön apinakin huomasi Ollin testosteronit jo vuosi sitten.

Sitten on tämä ihmisenä kasvamisen mafia, johon Väätäinenkin puheidensa mukaan kuuluu. Samaa lajia on joukkueenjohtaja Ilkka Tiilikainen, jonka mukaan Ollin käytöstä tullaan vielä parantamaan. Astetta pahemmaksi veti entinen päävalmentaja Matti Pulli, joka innostui vaatimaan Ollilta henkistä kasvamista. Jopa entinen sankari Matti Nykänen sortui arvostelemaan Ollin käytöstä. Hänellähän siihen on varaakin.

Nämä kasvupuheet ovat tietysti täyttä potaskaa. Hyvä näiden ikämiesten on puhua henkisestä kasvusta, kun se tapahtuu vain ja ainoastaan testosteronimäärien vähentymisen myötä. Pullilla ne tasot ovat jo varmaan sen verran alhaiset, ettähän on saattanut kokea varsinaisen valaistumisen.

On se ihme, jos tällaiset lausunnot eivät mitenkään näy hyppääjän suorituksissa. Eiköhän olisi vain syytä olla tyytyväinen, mitä enemmän Olli töksäyttää, sillä se tarkoittaa myös pidempiä hyppyjä. Ja oikeastaanhan Ollin monet vastaukset ovat olleet virkistävän filosofisia mietelmiä tavallisten tusinalausuntojen seassa [6].

Apina ei nyt tiedä, miten Olli on koulussa menestynyt, mutta voisi kuvitella, ettei moinen laitos hirveästi ole tällaista lahjakkuutta inspiroinut. Tämähän on yleinen tilanne kansakunnan näkyville paikoille päässeiden urosten historiassa. Kukaan ei kuitenkaan vaivaudu miettimään, olisiko koulussa jotain parantamisen varaa, kun se tarjoaa virikkeitä pääasiassa vain tyttöjen aivoille, mutta jättää monien murrosikäisten poikien aivot oman onnensa nojaan.

Joskus vanhat konstit ovat uusia parempia. Voisiko näin olla koulumaailmassakin? Apinan nuoruudessa oli keskikoulusysteemi, joka ajoittui niille pahimmille vuosille. Silloin oli vielä tarjolla erillisiä kouluja tytöille ja pojille. Jos opetusta olisi mahdollista räätälöidä erilaisille aivoille sopivaksi, erilliset koulut (tai edes luokat) voisivat hyvinkin puoltaa paikkaansa myös nykyaikana.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 23.03.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: