VAPPUPUHEITA: Lintutarha on säilytettävä!

 

Vappupuheet ovat kuin lehtien pääkirjoitukset. Jotain pitää sanoa, kun on pakko ja näin on aina ollut. Jotain pitää keksiä, vaikkei olisi mitään sanottavaakaan. Näin tuntuu olevan ainakin politiikassa. Mitä suurempi vaikuttaja, sitä turhanpäiväisempi puhe. Jos haluaa jotain persoonallista ja elämältä maistuvaa, pitää etsiä blogeista, sillä moni bloggaajakin näyttää keksineen, että hänen on aivan pakko kirjoittaa oma vappupuhe – toisaalta, mitä muuta blogikirjoitukset ylipäätään muuta ovatkaan kuin ”vappu”puheita?. Valitettavasti sitä hauskinta eli Andre Wickströmiä ei löydä suomenkielellä, vaan pitää yrittää tavailla rupikonnaruotsia [1].

Median kynnystä ei kuitenkaan läpäistä puheen sisällöllä, vaan sillä kuka puheen jossain tuulisessa torinnurkassa sattuu ääneen paperista lukemaan. Kuulijana on ilmapallojen kanssa hereille ängettyä vaalikarjaa, joka ajattee puheen sijasta jotain ihan muuta. Ehkä sitten uutisista katselevat, mitä tulivat kuunnelleeksi. Puheet onkin tarkoitettu lähinnä toisille poliitikoille ja ehkä myös medialle. Tämän vapun kovin puhuja oli pääministeri Matti Vanhanen, ainakin mikäli mittaamme suosiota mediajulkisuudella. Ja miksemme mittaisi.

Vanhasen pääsanoma oli, että Suomi tarvitsee tasa-arvon vuoksi keskustalaisen naispresidentin. Siis onko tasa-arvoa se, että demarin jälkeen saataisiin Kepulainen Nainen Mäntyniemeen vai se, että Naisen jälkeen saataisiin Nainen presidentiksi? Apinan mielestä pelkkä ”tasa-arvo” on kovin huono peruste millekään valinnalle. Sen on todistanut Tarja Halonen omalla olemassaolollaan. Sillä eihän presidenttiys hänen aikanaan ole ollut muuta kuin olemista. Tekeminen on jäänyt taka-alalle. Tarjan suurin panos ulkopolitiikassakin on ollut se, että EU on kattanut hänelle yhden ylimääräisen päivällislautasen. Halvaksihan se sellainen presidenttiys tietysti tulee. Kun ei tee mitään, ei tee hirveästi virheitäkään.

Hieman vähemmän näkyvyyttä sai oppositiojohtaja Jutta Urpilainen. Hän vaati hallitukselta lisää työpaikkoja. Oppositio siis vaatii hallitukselta lisää rahaa! Kuinka tajuntaa räjähdyttävän uusi ja luova vappupuhe! Kannatta sitä varten sonnustautua krapulapäissään toreille ja turuille, ehkä jopa marssimaan. Hyväähän se liikunta toki aina tekee… Paljon enempää sisältöä ei ollut vasemmistoliiton Martti Korhosellakaan. Hän kun innostui normaalijargonin sijaan vaatimaan lisää pätkätöitä! Oikeastaan se on jopa hieman radikaali ajatus, joten apinapisteet menevät hänelle. Apinakin on aina ollut sitä mieltä, että vakityö on yliarvostettu asia.

Pätkätyön taivaallisuus paljastuu kuitenkin vain niille, jotka ymmärtävät, että sen rinnalle olisi luotava perustulojärjestelmä. Se loisi vaalikarjalle perusturvallisuuden tunteen. Sitähän nykyisestä elämästä puuttuu. Mutta eipä kukaan poliitikko uskaltanut esittää tällaista radikaalia uudistusta. Ei edes Jyri Häkämies, joka lienee tuurannut Jyrki Kataista puolueen vappupuhujana. Yllättäen hän veti pohjat puheensa populistisuudella. Kokoomus paheksumassa yritysjohtajien ylisuuria palkkoja! Voi kuule Hyvä Kokoomus, emme me aivan näin tyhmiä ole, me vaalikarja. Muistamme vallan hyvin, kuinka puolueenne on käytännössä toiminut tuloerojen kasvattamisen puolesta ja jopa paheksunut ruotsalaisia poliitikkoja, jotka sentään tekevätkin jotain eroja pienentääkseen.

Myös Lauri Ihalainen pääsi otsikoihin pitäessään viimeistä vappupuhettaan SAK:n puheenjohtajana. No onhan sekin syy päästä julkisuuteen. Hän laski pitäneensä 38 vappupuhetta neljänkymmenen vuoden aikana [2]. Onnittelut siitä. Ja kyllähän hänen puheessaan oli ihan järkeäkin, mutta seksikkyys puuttui. Yrityskohtaiset turvapuskurit olisivat varmaan paikallaan, mutta eihän niistä saa myyvää otsikko aikaiseksi. Vielä vähemmän jostakin uudesta teollisuus- ja palveluelinkeinopoliittisesta ohjelmasta tai uudesta, maailmanlaajuisesta, läpinäkyvästä, kansainvälisiä instituutioita vahvistavasta demokraattisesta yhteistyörakenteesta. Kuuden sivun verran tällaista tekstiä – kyllä on kuulijoilla ollut täysi työ pysyä hereillä. Mutta eikös Vappu olekin työn juhlaa… Onneksi toveri -huudahdukset herättivät säännöllisin väliajoin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sai kollegojaan paljon vähemmän näkyvyyttä, vaikka hän käsitteli tärkeää asiaa eli EU:n merkitystä ympäristönsuojelussa ja vaati unionilta Itämeren pelastusohjelmaa [3]. Kerrankin Soini puhuu asiaa ja valtamedia on hiljaa. Tämä varmaan kertoo enemmän mediasta kuin Soinista. Ja Soinista kertoo enemmän se, ettei hänen puhettaan taida löytyä netistä päin vastoin kuin useimpien muiden, sillä sitä ei ole koskaan paperille kirjoitettukaan [4].

Mistään ei sen sijaan löytynyt Ruotsalaisen kansanpuolueen vappupuheita. Eivätkös paremman sortin suomalaiset vietäkään vappua? Tai ehkä he ovat jo niin sivistyneitä, että heille riittää pelkkä biletys. Ehkä he ovat jo sata vuotta sitten huomanneet, ettei pönäköillä puheilla ole mitään merkitystä. Myös Vihreiden ja Kristillisdemokraattien puheenjohtajat taisivat olla osallistumatta puheruljanssiin. Sen sijaan KD:n Kari Kärkkäinen on onnistunut manipuloimaan googlen hakukonetta ansiokkaasti, sillä hänen nimensä putkahtelee esille useammin kuin kenenkään muun – KD Naisten sivuilta! Ehkä yhtymäkohta löytyy siitä, että Kärkkäisen puheen sanoma oli tiivistetty muotoon EU on kuin emakkosika.

Vapun ovat nykyään omineet omiin tarkoituksiinsa myös jeesustelijat. Jeesus -marsseja järjestetään jo eri puolilla maata. Ei varmaan kulu monta vuotta, kun myös erään toisen uskonnollisen liikkeen marssijat ovat keksineet lohkaista oman osansa vapun näkyvyydestä. Oikeastaan on ihme, että feministit ovat vappuna niin hiljaa. Ehkä he asettavat biletyksen etusijalle – miesten piikkiinhän sekin menee…

Jos vappupuheet aiheuttavat Sinulle närästystä, ensi vuoden varalle kannattaa lukea vaikka Ylioppilaslehden ohjeet vappupuheen kohtaamisesta [5]. Samassa kokonaisuudessa EVAn johtaja Risto E. J. Penttilä (hieman yllättäen) vetäisee vappupuheiden ensimmäisen palkinnon vaatimalla, että Heinolan Lintutarha on säilytettävä. Apina on asiasta täysin samaa mieltä.

Kuuleeko Heinola? Lintutarha on säilytettävä!!!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 02.05.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: