FEMINISTIT VS. ÄIDIT

Homonaisista vain pieni osa on lesboja, loput ovat feministejä. Tämä historiaa mullistava apinateoreettinen oivallus syntyi vähintään yhtä pitkällisen tieteellisen työskentelyn tuloksena kuin teoria lasikatosta. Mutta päin vastoin kuin lasikattoteoria, apinateoria perustuu tosiasioihin poliittisuskonnollisen tarkoitushakuisuuden sijaan. Se perustuu kahteen tosiasiaan. Ensinnäkin, ihmisellä on kaikkien muiden nisäkkäiden tapaan aivot. Toisekseen, nämä aivot lisääntyvät uros- ja naarasmerkkisten sukupuolten keskinäisen seksuaalisen vuorovaikutuksen avulla.

Tässä ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Yllättäen keskuudessamme elää kuitenkin suuri joukko apinoita, jotka eivät ole näitä perusasioita koskaan omaksuneet. He kertovat olevansa milloin kreationisteja, milloin feministejä. Ihan sama lopputuloksen kannalta. Kolmas yleisbiologinen totuus kun sattuu olemaan, että laumaeläimillä on taipumus seurata johtajaa, joka huutaa kovimmalla äänellä. Siksi meillä on riesanamme nämä lukemattomat uskonnot, joiden välinen kilpailu näyttää ohjaavan apinaelämää maapallolla.

Ihmislajin sisäinen ristiriita ei ole miehen ja naisen välinen suhde vaan erilaisten poikkeustapausten kokema ulkopuolisuuden tunne, joka saa erilaisissa historiallisissa vaiheissa vaihtelevia ilmenemismuotoja. Joskus nämä vähemmistöt onnistuvat kovaäänisyydellään jopa manipuloimaan koko yhteisöä. Tällaista aikakautta elämme parhaillaan ainakin läntisessä maailmankolkassa. Tämän ymmärtämiseksi meidän on mentävä tutkimaan sylttytehtaan perustuksia.

Alussa on nainen

Kaikkien ihmisten aivoaihiot ovat heti munasolun hedelmöittymisen jälkeen samanlaisia. Jos mitään ei tapahdu, kaikista apinanpennuista tulisi naaraita. Mutta lajin olemassaolo on ainakin tähän mennessä vaatinut, että osan apinoista pitää olla uroksia. Siksi urospentujen aivojen kehitys kokee dramaattisia muutoksia raskauden aikana. Mieshormonit, joita tässä nyt yksinkertaisuuden vuoksi nimitän testosteroniksi, saavat aikaan sen, että urosten aivot kehittyvät täysin erilaisiksi naaraiden aivoihin verrattuna ja tämä ero vielä levenee murrosiässä.

Mutta sikiönkehitys on altis erilaisille häiriöille. Testosteronia voi tulla liikaa tai liian vähän tai väärään aikaan tai väärälle sikiölle. Siksi meillä on joukossamme homoseksuaaleja. Ja siksi homomiehiä on enemmän kuin lesboja, koska urosaivot joutuvat todennäköisemmin erilaisten virheellisten altistusten kohteiksi. Ja koska näitä altistusmahdollisuuksia on lukematon määrä, myös lopputulemia on lukematon määrä. Biseksuaalien ja transseksuaalien lisäksi on ihmisiä, joilla on ”homoaivot”, mutta se ei näy poikkeavuutena keskimääräisestä seksuaalisesta suuntautumisesta. Heidän aivonsa vain toimivat eri tavalla kuin on totuttu odottamaan tyypillisen pojan tai tytön tai miehen tai naisen käyttäytyvän.

Todennäköisesti nämä hormonialtistuksen virheet vaikuttavat poikasikiöihin voimakkaamin kuin naarassikiöihin, jolloin myös seksuaalinen suuntautuneisuus kellahtaa selvemmin raiteiltaan, mikä selittää lesbojen pienemmän määrän. Naisaivoihin muutokset voivat olla keskimäärin lievemmät – mutta johtaisivat sitten suhteellisesti runsaampaan sellaisten naaraiden määrään, joilla on jollakin tasolla keskimääräistä maskuliinisemmat aivot. Vastaavien lievästi altistuneiden miesten määrät ovat todennäköisesti suhteellisen pienet, mikä selittäisi muun muassa profeministimiesten mitättömän esiintymisen populaatiossa.

Vähemmistövalta

Tässähän ei so far ole mitään ihmeellistä. Mutta kun nämä hieman väärin ymmärretyt yksilöt kokevat tulevansa syrjityiksi ja tekevät siitä poliittisen lyömäaseen, tullaankin jo aivan eri kokoluokan asioiden äärelle. Jossakin vaiheessa voidaan kysyä, alkaako vähemmistö hallita enemmistöä. Otetaan esimerkiksi huumori. Feministien mielestä tyypillinen mieshuumori on huonoa, ellei jopa rikollista. Se ei naurata feministejä. Mutta toisaalta, eihän feministihuumorikaan naurata apinaa. Kumpiko on oikeassa? Jos kysymme feministeiltä, niin oikeassa ovat tietysti feministit. He siis elävät yhden totuuden maailmassa ja heidän mielestään kaikki muutkin pitää pakottaa samaan malliin.

Ei sillä väliä, että suurin osa naisista nauraa myös miesten huumorille, tulee heidän kanssaan toimeen ja jopa hallitsee heitä myötäsyntyisillä avuillaan. Feministien mielestä tämä enemmistö kuitenkin on alistettu patriarkaattiselle vallalle ja heidän tulisi vapautua siitä ja ryhtyä nauramaan niille asioille, jotka ovat feministiuskonnon sallimia. Tämä ei paljonkaan eroa talebanien ajatuksenjuoksusta. Naisten enemmistö on siis väärässä ja sikiöaikana pieleen menneen testosteronialtistuksen tuottamat aivot ovat oikeassa. Missä on logiikka?

Koko nykyinen tasa-arvo ja feministihype on siis peräisin vain siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että miehiset aivot päähänsä saanut nuori nainen kokee elämän ahdistavaksi, kun häneltä odotetaan ”vääriä” asioita. Mahdollisuuksien maailmassa tämä on tietysti ongelma ja kaikille pitää antaa mahdollisuus olla juuri sitä kuin haluaa. Mutta ei tätä ahdistusta voi siirtää todennäköisyyksien maailmaan ja ruveta sillä perusteella muuttamaan normaalisti toimivan enemmistön käyttäytymistä. Seurauksena ei ole muuta kuin pakkoyhteiskunta.

Kuten terävimmät lukijat lienevät jo huomanneet, feministien tulilinjalla eivät ole pelkästään miehet, vaan myös naiset, joiden aivot ovat juuri sellaiset kuin niiden pitääkin olla – siis suuri enemmistö (noin 90 %) naisista. Mutta valistus on tehokasta. Kun joka päivä kuulee olevansa alistettu ja uhri ja mitä milloinkin, laumaeläin saattaa pian uskoa aivopesun suorittajia ja kääntyä uskoon, vaikka omat aivot eivät olisi koskaan mitään patriarkaattista ahdistusta kokeneetkaan. Ihmisapinoiden kyky itsenäiseen ajatteluun on hämmästyttävän alhainen, siitä on todisteena vaikkapa kirkkoon kuuluvien suomalaisapinoiden suuri määrä.

Tulta munasoluille!

Feministisen vihan kärki näyttää nyt kääntyvän entistä enemmän toisia naisia kohtaan – ja nimenomaan äitejä kohtaan. Feministipapeillehan suurin paholainen tuntuu olevan tyytyväinen ja onnellinen, omia jälkeläisiään hoitava naarasapina. Heistä ei saa enää kirjoittaa mediassa riviäkään. Ja tämä näkyy vaikkapa tänä keväänä, näin äitienpäivän kunniaksi. Mediassa on hehkutettu pelkästään äitiyden kielteisiä puolia, kuinka se on pelkkää itkua ja hammasten kiristystä ja kuinka naiset olisivat moninverroin onnellisempia, kun pääsisivät kokonaan eroon lapsista ja synnytyksistä ja raskauksista. Jopa suuresti kunnioittamani toimittaja Kirsi Virtanen kehtasi ohjelmassaan [1] lytätä äitiyden maan rakoon.

Eihän siinä mitään, kaikki asiat saa kyseenalaistaa (ehkä siis feminisminkin?), mutta jokin logiikka ja totuuspohja pitäisi olla arvostelulla ja jopa satiirilla. Ehkä juuri nyt on ollut pakko tiivistää äitivastaista rintamaa, kun Nina Mikkosen ansiosta laitoshoidon järkevyys onnistuttiin kyseenalaistamaan. Lasten laitoshoito ja subjektiivinen hoito-oikeushan ovat naisliikkeen suurimmat saavutukset – eli äitien erottaminen lapsistaan. Feministien suurin huolenaihe on Suomessa se, että täällä yhä edelleen hoidetaan liian moni lapsi kotona! Tämä on mm. väkivaltafeministi Anne Moilasen pääteesejä.

Sopivasti samaan saumaan YLE mainostaa [2] Väestöliiton kirjaa Äitien kielletyt tunteet. Niistäkin toki pitää voida puhua, mutta joskus olisi tasapuolisuuden vuoksi paikallaan käsitellä myös äitiyden ylivoimaisesti suurinta eli positiivista puolta. Muutoin vajotaan sille mediapornon tasolle, jossa kahden prosentin valituksella hallitaan koko yhteiskuntaa. Vain kärsimys on tärkeää. Siinä ilmapiirissä on seksikästä leimata äitiys myytiksi tai alkukantaiseksi vaistoksi. Kärsimys sen sijaan on sivistynyttä ja tavoiteltavaa? Tämä kai perustuu siihen humanistien keksimään myyttiin, että kärsimys jalostaisi ihmistä – mikä ei tietystikään pidä paikkaansa.

Tämä mediaporno kertoo meille joka päivä, kuinka mies pelkästään raiskaa, hakkaa ja pettää, kun nainen taas edustaa kaikkea inhimillistä hyvää. Nyt rinnalle on tullut toinen ulottuvuus, jonka mukaan äiti lyö, äiti ryyppää ja äiti on vaaraksi lapselleen. Isä sen sijaan on lapsen autuas pelastaja, iloinen kotihengetär. Mies on paha, mutta isä on hyvä – nainen on hyvä, mutta äiti on paha!!! Tällainen logiikka on mahdollista vain täysin aivottomille olennoille. Tällä menolla feminismi sekoaa omaan näppäryyteensä. Ei kai epäloogisuus voi loputtomiin kantaa, eihän?

Jos isät olisivat keskimäärin yhtä hyviä pienten poikasten hoitajia kuin äidit, emme olisi sukua apinoille. Ehkä feministit ihan oikeasti näin luulevatkin? Ajattelevathan he niinkin, että mollaamalla äitiyttä ja siinä samalla lapsia, isät saadaan innostumaan tämän autuuden jakamisesta… Feministilogiikan johtopäätös on ollut, että laitoshoito pelastaa lapset. Kun tässä lapsisodassa miehiä kutsutaan hämäyksen vuoksi isiksi, laitoksia vastaavasti kutsutaan päivä”kodeiksi” – vaikkei niillä ole mitään tekemistä minkään sortin kodin kanssa. Ikävintä tietysti on, että sodan kohteilta eli lapsilta ei kukaan koskaan halua kysyä mitään.

Käsi, joka kehtoa keinuttaa

Feministit haluavat valtaa. Siinä innossaan he ovat sortuneet ihailemaan miehiä. Vain miesten tapa käyttäytyä on oikea ja kaikkien naisten pitää saada miesten asema ja miesten palkka, vaikka naisilla on vuosimiljoonien ajan ollut käytössään omat ja vielä miehiä tehokkaammat vallankäytön välineensä. Feministit eivät niitä kuitenkaan tunne, sillä heillähän ei ole naisten aivoja. He luulevat henkisesti olevansa miehiä ja siksi heidän pitää päteä samalla viivalla miesten kanssa. He toisin sanoen alentavat itsensä miesten tasolle.

Naiset sen sijaan ovat aina tienneet, että seksin säännöstely on paras tapa saada kaikki haluamansa ja jälkeläisten kasvattaminen on todellista vallankäyttöä. Maailmanlaajuinen kansanviisauskin sen tietää: käsi, joka kehtoa keinuttaa, hallitsee maailmaa. Miehet ovat pelkkiä naisvalinnan tuloksena syntyneitä apinoita. Naaraat valitsevat parittelukumppaninsa. Vain pieni prosentti jälkeläisistä syntyy raiskausten tuloksena. Naiset myös pääosin kasvattavat niin tyttönsä kuin poikansakin. Tämän biologisen yhtälön tuloksena meillä nyt sitten on sellaisia miehiä ja naisia kuin on.

Feministit siis ovat valmiita luopumaan tästä syvällisimmästä vallan muodosta saadakseen välittömän palkinnon eli muutaman euron lisää palkkaa. Mikä tahansa eläin pystyisi samaan. Jotenkin tämä vaihtokauppa muistuttaa erästä satua, jota apina nyt ei saa päähänsä. Olisiko ollut jokin hölmöläissatu vai mikä lie… Mutta agiteeraus kantaa hedelmää. Viiseisimmästä Cosmopolitan -lehdestä löytyy harhaanjohdettu mies, Janttu Rosvall, joka valittaa, ettei voi synnyttää. Hänen toiveensa on, että tiedeyhteisö keksisi keinon, jolla mies voi kantaa ja synnyttää lapsen… katkeruudessamme päätimme, että jos me (miehet) emme saa olla äitejä, naiset eivät saa olla muuta kuin äitejä…

Kuvan perusteella Janttu näyttää nuorelta urokselta. Eikö koulussa tosiaankaan kerrota mitään testosteronista, evoluutuosta tai aivojen erilaisuudesta? Siitä ei tietystikään kerrota, että naisella voisi olla miesten aivot ja miehillä naisten aivot. Tieto voisi kuitenkin helpottaa nuorten ”itsensä löytämistä” siinä missä homoudesta puhuminen. Ehkä se on liian radikaali tieto nykyisessä feministisessä todellisuudessa, jossa biologiset tosiasiat, kuten äidinvaisto, voidaan sumeilematta kieltää ja tilalle tarjota haikailuja miesten raskauksista.

Kulttuuriennakkoluuloja

Raskausajan monimutkaisesta kemiasta ei taideta tietää vielä kuin pieni pintaraapaisu. Kuinka esimerkiksi ympäristössä ja ravinnossamme piileskelevät hormonihäiritsijät vaikuttavat sikiöiden kehitykseen? Uhkaavatko ne jossain vaiheessa koko lajimme lisääntymistä? Sehän jo tiedetään, että äidin kokema rankka stressi, esimerkiksi sota, lisää homovauvojen osuutta. Jos olet kuunnellut YLE:n Elävän arkiston ohjelmia ajalta ennen viime sotia, et varmaan ole voinut olla huomaamatta, kuinka naisten ääni silloin oli paljon korkeampi kuin nykyään…

Esimerkkinä yksipuolisesta negatiivisesta tiedonvälityksestä voisi mainita romanttisen parisuhdemallin, jota me täällä lännessä pidämme ainoana oikeana. Pidämme myös oikeana sitä, että meille tarjotaan muualta maailmasta pelkiä vääristeltyjä tietoja – harvinaisia poikkeustapauksia yleistetään koskemaan kokonaisia kulttuureja. Vai etkö muka ole sitä mieltä, että esimerkiksi Intiassa nainen on alistettu ja nöyryytetty, mies jyrää perheessä ja järjestetyt avioliitot ovat perseestä? Valokuvataiteilija Magi Viljanen kuitenkin todistaa, että niin se ei missään tapauksessa oo [3]. Ja hän sentään on nainen ja hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus intialaisen kylän arjesta. Hänen visuaalinen viestinsä on nähtävissä Kulttuurien museossa Helsingin Tennispalatsissa. Sinne on ripustettu koko loppuvuodeksi valokuvanäyttely Ram ram Ludia – hyvästi kyläni.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 11.05.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: