TONY JA TAPANI – TAPANI JA TONY

Kirjailijoiden pitää säännöllisin väliajoin punnertaa markkinoille kirjoja pysyäkseen leivän syrjässä kiinni – aivan siitä riippumatta, onko mitään sanottavaa vai ei. Tällä kertaa on vuorossa Tony Dunderfelt, joka on väsännyt kirjan Parisuhteen kemia. Tarkoituksella se on kirjoitettu ylittämään uutiskynnys ja siten myös päätymään myyntilistojen kärkipaikoille. Apina ei ole kirjaa lukenut eikä taida tämänpäiväisen Tonyn haastattelun kuunneltuaan lukeakaan. Jos kaverilla on perusasiat pielessä, ei kirjakaan voi olla kovin antoisa. Pelkkä keskustelun herättäminen ei riitä, jos ajatus perustuu uskomuksiin.

Ei luulisi, että Tonyllekin pitää vielä vääntää rautalangasta, että ihmislajilla on aivot. Aivot, jotka säätelevät käyttäytymistämme ja joiden alkuperä on miljoonien vuosien takana. Tony on sentään oppinut mies, psykologi. Silti hän puhuu ihmisestä kuin laji olisi luotu muutama tuhat vuotta sitten ja jonka käyttäytyminen muuttuisi tuosta vaan nappia painamalla. Se mikä näyttää muutokselta ei aina ole sitä. Pitäisi nähdä rakenteiden taakse, sieltä löytyy ihmislajin tyypillinen käyttäytymismalli, joka ei ole miksikään muuttunut kulttuurien kirjossa tai edes pakkovallan paineissa.

Miksi niin harva, jos kukaan tuntuu olevan kiinnostunut tästä käyttäytymisen suhteellisen muuttumattomasta perustasta? Ehkä vain on niin helppoa höpöttää rooleista ja muutoksista ja pinnasta. Tony Dunderfelt höpötteli tänään Radio Puheen Päiväntasaajassa. Kun historia loppuu hänen mielestään muutaman tuhannen vuoden taakse, ei ole ihme, että miehen ja naisen suhteen perusta näyttäytyy hänelle maanviljelyskulttuuriin sopeutuneen apinan omistuskeskeisyytenä. Agraariyhteisö kaikkinensa kun perustuu omistamiseen. Ennen sitä ihminen kuitenkin eli miljoonia vuosia yhteisöissä, joissa lauma jakoi käytännössä kaiken – ja siihen aivomme ovat edelleen sopeutuneet. Uutta ihmistä sopii haikailla, mutta se syntyy vasta miljoonan vuoden kuluttua.

Sama koskee myös miestä, joka apinan mielestä kuuluu ihmislajiin – eräistä päinvastaisista väitteistä huolimatta. Tonyn mielestä perusmies on siis tämä naisia omistava alistaja, joka sata vuotta sitten jostakin jumalan käden ohjauksesta muuttuikin pehmomieheksi. Nyt sitten on menossa ”kolmannen miehen” rakentaminen. Tony nimittää häntä voimakkaaksi mieheksi, joka ei alista naista, mutta ohjaa häntä oikeisiin valintoihin. Jeees. Ihan hauskaa sepittelyä, mutta ei se nyt vaan näin mene.

Olen joskus ennenkin sanonut, että miesten joukossa on kaikkina aikoina ollut eri ”miesmallin” edustajia, joista on aina helppo noukkia kulloisenkin muodin mukainen esittelykappale. Mutta se keskimääräinen mies siellä taustalla ei ole muuttunut miksikään eikä näillä näppäimillä muutukaan. Sen tosiasian kanssa pitäisi pystyä elämään eikä haikaillea typerien mallien perään. Sellainen on vain ihmisten höynäyttämistä oman rahakirstun täyttämisen toivossa. Apinan mielestä moinen on moraalitonta touhua.

Kehottaisin Tonya lukemaan vaikkapa vain yhden Frans de Waalin simpanssikirjan ja tutustumaan alkuperäiskansojen tapoihin, joissa naisia ei alisteta vaan kaikki yhteisön jäsenet ovat arvokkaita. Se ei tarkoita sitä, että kaikki tekisivät samoja hommia, sillä sehän ei ole tasa-arvoa vaan tyhmyyttä. Yhteisössä, jossa pitää pyrkiä elossapysymisen pakottamaan tehokkuuteen, jokainen tekee niitä töitä, joihin luontaiset kyvyt parhaiten sopivat. Ja sukupuolilla (niillä kahdella ainoalla biologisella sukupuolella) on keskimääräisiä eroja tässä suhteessa. Niiden hyödyntämättä jättäminen vaarantaisi koko lauman olemassaolon.

Sitten meillä on toisia ”tohtoreita”, jotka myös osaavat puhumisen taidon, mutta joilla tuntuisi olevan hieman Tonya rehellisempi ote elämään. Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on pitkään vaikuttanut omalla seudullaan paremman ihmisyyden eteen ja viime aikoina päässyt myös valtakunnalliseen mediaan, mistä voi olla pelkästään tyytyväinen. Jostakin syystä Tonyn haastattelu toi mieleen alkukeväisen episodin, joka sai alkunsa Tapanin lausahdettua jotain naisista. Sehän on aina riskialtista puuhaa nykyisessä psykososiaalisessa ilmapiirissä ja niinhän tässäkin tapauksessa kävi, että Tapani joutui selittelemään sanomisiaan parhain päin.

Naisiin eivät nimittäin päde samat lainalaisuudet kuin miehiin. Tämä on yksi niitä ihmislajin peruskäyttäytymismalleja. Nykyään se vaan saa joskus huvittavalta näyttäviä piirteita. Esimerkiksi mainontaa vahditaan eettisten tuomioistuinten toimesta ja niiden suurennuslasin alla ovat eritoten naaraiden tissit. Niitä ei saa missään tapauksessa käyttää millään tavalla (väärin), muuten tulee pyyhkeitä ja muita ikävyyksiä. Naisia ei myöskään saa halventaa edes hitusen vertaa. Näin ”tasa-arvon” aikana voisi kuvitella, että tämä toimisi myös toisinpäin – mutta eihän se niin mene. Ei tietystikään, koska ihmislajin aivot vain ovat näin rakentuneet. Nyt tämä on sitten virallisesti todistettukin [1].

Niin, se Kiminkinenhän erehtyi toteamaan, että pihtaavat naiset ovat terveysriski siinä missä voissa paistetut silakat. Kiminkisen mukaan maailma olisi terveellisempi paikka, jos vaimot eivät pihtaisi ja silakat paistettaisiin jollakin muulla kuin voilla. Jalkovälin käyttö vallan välineenä ei ole hyvä juttu. Tästäkös sitten syntyi naisten keskuudessa suuri äimistys ja närkästys [2]. Itse kukin astui esiin todistamaan, etten minä ainakaan käytä seksiä vallan välineenä.

Tietysti myös naistutkijoiden piti sanoa tähän kevytkenkäiset sanansa. ”Tutkija” Sanna Rojolan kommentti: Apua, voiko tällaista päästää suustaan tänä päivänä (lue: nykyisen psykososiaalisen mafian aikakaudella). Kuten naisten ikiaikaisiin oikeuksiin kuuluu, hänen mukaansa Kiminkisen lausuma saattaa olla loukkaava ja vahingollinen. Ehkä meille pitäisi mainoskyttääjien lisäksi perustaa jonkinlainen politbyroo, joka sensuroisi kaikkien miesaivoisten apinoiden tuotokset etukäteen?

Rojola keksi tuoda esiin jopa sen, että uutena ongelmana on noussut esiin nuorten miesten haluttomuus. Huomaatteko yhtäläisyyden Tonyn puheisiin? Uutena juttuna esitellään jokin, joka on ollut olemassa ikuisuuksien ajan. Jos meillä on yksi haluton nuori mies tuhannesta, se ei kerro yhtään mitään mistään ongelmasta. Apina ainakin miettisi mieluummin, mistä johtuu, että meillä on 999 seksin puutteessa elävää urosapinaa.

Ja Kiminkinenhän puhui vaimoista! Siis heistä, jotka ovat pappinsa edessä luvanneet antaa, mutta eivät sitten annakaan. Avioliittohan on olemassa juuri antamista varten. Tapani ei puhunut naaraista yleensä, koska varmaankin tietää, että seksi on naaraiden vallankäytön tehokkain väline ja se heille suotakoon. Mutta avioliiton voisi kuvitella olevan eri asia, sillä ei liene kovin järkevää sairastuttaa toista yhteisön jäsentä pihtaamisella. Siinä kärsii sitten molempi osapuoli. Sillä Kiminkinen on todella oikeassa siinä, että pihtaaminen on terveysriski. Se on esimerkiksi suurin yksittäinen syy miesten alkoholiongelmiin.

Bonoboyhteisössä ei siis olisi tarvetta juoda viinaa. Olkoon tämä kommenttina taas äityvään alkoholikeskusteluun [3]. Yhteiskunnallinen keskustelu näyttää olevan yhtä pinnallista kuin usko roolimalleihin. Milloin jokin tilasto näyttää punaista niin eiköhän heti puolet maan psykologeista ole asiaa päivittelemässä. Sen seurauksena lainsäädäntöä sitten rukataan suuntaan jos toiseen, vaikkei asioilla olisi mitään asiallista yhteyttä toisinsa. Keskustelu on turhaa niin kauan kuin kielletään seksin saatavuuden ja viinan käytön välinen yhteys.

Rikottuaan tasa-arvomafian sääntöjä Kiminkinenkin joutui sitten selittelemään sanomisiaan. Valitettavasti apina ei enää muista, mitä selityksiin sisältyi, mutta tuskinpa mitään sellaista viisautta, joka olisi mitätöinyt kohulausunnon totuuden. Tasa-arvo on vaikea laji ylipäätään. Oikeastaanhan sellaista asiaa kuin tasa-arvo ei ihmisyhteisössä sen paremmin kuin luonnossa muutenkaan ole edes olemassa. On vain yhteisön eri portailla askartelevia eläinyksilöitä. Vertailu urosten ja naaraiden välillä on suhteellisen vaikeaa, koska molemmilla sukupuolilla on omat rappusensa, omat vahvuutensa ja omat vallankäytön keinonsa.

Otetaan tähän loppuun yksi esimerkki parisuhderintamalta. Pojille on lottovoitto syntyä rikkaaseen perheeseen, mutta tytöille se tietää ongelmia, sillä heidän potentiaalinen tuleva urosvalikoimansa rajoittuu sitä pienemmäksi mitä rikkaampi perijätär on. Sulhasen tai siittäjän kun pitäisi evolutiivisen aivokemian mukaan olla vähintään samalla tasolla kuin naisen, mieluummin vielä paljon korkeammalla. Muuten naaras tekee huonon valinnan ainakin, jos aikoo lisääntyä. Ja parinvalintamarkkinathan toimivat alitajuisesti pelkästään lisääntymisen ehdoilla. Poikien markkina-arvoa tuhti rahatukku sen sijaan kasvattaa logaritmisella asteikolla.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 20.05.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: