KYLÄTEILLÄ – osa 1. Puutikkala

Kesä on matkailun aikaa. Jotkut lentävät kuovinaaraiden kera etelään, toiset sompailevat kotimaassa tai jopa Jäämeren rannoilla. Tällä kertaa pysytään pienissä maisemissa. Ei ajella moottoriteillä eikä vierailla puuhamaissa tai kesätapahtumissa. Moottoritiet tuhoavat apinoiden luonto- ja aikasuhteen. Matka ei ole sinänsä enää merkityksellinen, vaan mahdollisimman nopea pääsy päämäärään – hintaa miettimättä. Kaipa tämä elämäntapa tiivistyy sanontaan aika on rahaa. Kun raha on ainoa konsultti, seurauksena on kiire – vaikkei kukaan itse asiassa tiedä mihin kaikilla on niin kauhea hoppu.

Toisaalta on tietysti hyvä, että moottoriteitä on olemassa. Eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki autoilijat tunkisivat itsensä pikkuteille maisemia, luonnonrauhaa ja maalaiselämää ihastelemaan. Pysykää siis kaikki siellä stressiteillänne, niin meille apinoille jää rauha löytää uimapaikkoja, kesäkahviloita, ikimetsiä, rantalehtoja, kärrypolkuja ja tuulimyllyjä. Löytöretkelle voi lähteä aivan puhtaalta pöydältä sen mukaan, millä suunnalla aurinko näyttäisi paistavan. Pelkän kartankin perusteella voi bongata potentiaalisia, kiinnostavan näköisiä paikkoja.

Sitten meillä on netti ja erinäinen määrä kaiken sortin oppaita, joissa kunnat mainostavat kaunista luontoaan ja kotiseutumuseoitaan. Tällaisella varustuksella meillä on vielä moni kunta liikkeellä, vaikka apinat kaipaisivat ihan jotain muuta – eli tarkempaa opastusta. Pelkkä maininta kauniista luonnosta ei vielä vakuuta ketään, jos tarjolla ei ole yhtään nimettyä kohdetta. Liekö osaamattomuutta vai ymmärtämättömyyttä, mutta apinakin tietää monta kuntaa, jotka eivät ymmärrä istuvansa kultakaivoksen päällä, vaan hautovat upeita luontokohteitaan vällyjen alla.

Kyläteitä kelpaa ajella, jos ne ovat hyvässä kunnossa. Tämä rajaus koskee lähinnä pinnoitteen laatua. Mutkaisuus ja pientareiden kukkameri lisäävät ajonautintoa ja vähentävät automaattisesti niin kiirettä kuin nopeuttakin. Keskimäärin tällaisten vaihtoehtoreittien saldo jää aina positiivisen puolelle valtateillä hurjasteluun verrattuna. Vaihtoehtoja reitinvalinnalle on usein ylenmäärin. Valinnan vaikeutta helpottaisi, jos joku keksisi koota kaikki mielenkiintoiset kohteet samaan karttaan – kauniista näkymistä luokiteltuihin kahvipaikkoihin ja levähdysalueisiin sekä lintutorneihin saakka. Ehkäpä tällainen kartta on jo jossain olemassa, ei ole vaan apinan silmiin sattunut.

Usein pelkkä tiekarttakin kertoo jo paljon, mutta ei sentään kaikkea. Tänä kesänä tuli koukkaistua Längelmäen kirkonkylään ihan vaan kartan houkuttelemana. Kirkonkyläthän on yleensä pilattu modernilla rakentamisella, mutta joskus saattaa kokea positiivisia yllätyksiä. Tällä kertaa yllätys oli omanlaisensa. Kirkonkylä oli todella nimensä mukainen, sillä raitilla ei näkynyt kuin kaksi rakennusta. Toinen oli kirkko (ja sen vieressä kylän ainoat autot ja hautausmaalla ainoat ihmiset) ja toinen hautaustoimisto. Tämäkö viestii suomalaisen maaseudun tulevaisuudesta? Sinällään kirkonkylän miljöö on luokiteltu kulttuurihistorialtaan valtakunnallisesti merkittäväksi.

PuutikkalaToisenlaisen yllätyksen tarjosi sitten Puutikkalan kylä Luopioisissa, jolla silläkin on valtakunnallisesti merkittävän kulttuurihistoriallisen ympäristön status. Kylä tuli vastaan aivan yllättäen ja pyytämättä kuin faksit eräälle entiselle pääministerille. Niinpä reaktio oli voimakas. Tässä on nyt jotain ainutlaatuista, aivot viestittivät. Talot olivat tiessä kiinni ja niitä oli paljon eikä yhtään valkotiilestä tehtyä holvikaaripläjäystä näkynyt missään. Kokonaisuus oli harmoninen ja viihtyisä. Täällä voisivat vaikka apinatkin asua – silmiin sattuikin heti yksi aution näköinen, vanha ja idyllinen pihapiiri…

Puutikkalan raittiTäällä asuu aktiivisia ihmisapinoita, sen huomasi maisemasta ja kylän mainoksista. Paras paikka maailmankartalla ne julistivat ja saattaa olla, etteivät kovin paljon edes liioitelleet. Vaikka oli maakunnansateinen päivä, kylä toi auringon sydämeen. Eikä tämä ole mikään maksettu mainos, sillä apinalla ei ole kylään minkäänlaisia siteitä enkä ole koko Luopioisista koskaan nimeä enempää tainnut kuullakaan. Luopionen onkin nyt apinalle yhtä kuin Puutikkala.

Tulihan sitä käytyä entisen Luopioisten kunnan keskustaajamassakin, mutta ei sieltä löytynyt maanantaina palvelua, kun yritin Mikkolan Navetan taidenäyttelyä katsomaan ja kahvikupposta ostamaan. Varmaan siellä on otettu oppia jostain kaupunkimuseoiden käytänteistä? Samalla jäi näkemättä, mitä tarjottavaa kiinnostavan kuuloisella Terve Talo -keskuksella olisi ollut.

Puutikkalasta sen sijaan palvelua löytyi ja jopa hyvää palvelua, sillä kylällä on myös kauppa – ja millainen kauppa! Sekä puodin ulkoinen että sisäinen olemus loistivat positiivista erilaisuutta. Harvoinpa kyläkaupasta löytää enää näin hienoa tuotevalikoimaa ja näin nuoria kauniita myyjättäriä. Jo tässä on riittävästi syytä poiketa kylälle. Ahonsyrjän kyläkaupasta saa jopa pankkipalveluja ja kivinavetan parvella on heinäkuun viikonloppuina taidenäyttely.

Kylän omat nettisivut kertovat kylän historiasta ja nykyisestä elämästä kesätapahtumineen. Läheinen Kukkianjärvi muiden vesistöjen kanssa tuo lisänsä maisemaan. Jotain kyläläisten mielenlaadusta kertonevat myös mielikuvitukselliset teiden nimet Nurinkehrääjän kadusta Järventaustantanhuaan. Lisäksi ohikulkijoita ja kyläläisiä ilahduttavat raitin varrelta löytyvät taideteokset. Ja tokihan näin aktiivisella kylällä on tehty oma kyläkirjakin.

Putikkalan raittitaidettaPuutikkalan raitin taidetta

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 20.07.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: