AIDASTA JA AIDANSEIPÄISTÄ

Otsikko olisi yhtä hyvin voinut olla pilkun ja muunkin nussimista, mutta eihän sitä kehtaa enää tässä iässä. Apina on tähän saakka lapsellisesti kuvitellut, että kuluttajavirasto jos mikään olisi tavallisen pulliaisen ja jopa ympäristön asialla. Eilinen uutishässäkkä kertoi kuitenkin jotain aivan muuta. Päivittäistavarakauppa ry. halusi nimittäin julkistaa pitkäaikaisen alennuslappukiistansa mainitun viraston kanssa [1]. Byrokraatit kun eivät uskalla Suomessa koskaan ottaa rennosti, vaan sitä pilkkua tuntuu olevan ihan pakko…

No niin. Kuluttajavirasto vaatii, että jos kauppa haluaa myydä alennuksella viimeistä myyntipäivää lähestyviä tai muuten vaan eilisiä tuotteita, siihen ei riitä se, että pussin kylkeen lätkäistään punainen tarra, jossa mainitaan alennusprosentti. Viraston mukaan tuotteisiin pitää merkitä myös alennettu hinta ja alennettu yksikköhinta. Tämä taas teettäisi kauppiaille niin paljon lisätyötä, että tällaiset tuotteet olisi taloudellisempaa kuskata kaatopaikalle kuin ruveta niitä uudelleen hinnoittelemaan. Kaupan mukaan sekajätteen määrä lisääntyisi miljoonalla kilolla vuodessa.

Pitääkö kuluttajavirasto kuluttajia niin onnettomina luusereina, etteivät ne tajua mitään prosenttilaskusta? Miksi meidän on pikku apinoina pakko istua vähintään yhdeksän vuotta koulun penkillä, jos meitä pidetään senkin jälkeen niin tyhminä, ettemme ymmärrä, mitä miinus 50 prosenttia tarkoittaa? Apina ottaa tämän jopa henkilökohtaisena loukkauksena, sillä aletuotteet sujahtavat leppoisasti omaan ostoskoriin aina kun ne sattuvat hyppimään hyllyiltä silmille. Kerrankin apina voi yhtyä kaupan edustajan sanomisiin. Päivittäistavarakauppa ry:n johtaja Ilkka Nieminen: Kuluttajat arvostavat tätä etua. Se on myös sosiaalisesti tärkeä.

Kaiken huippu oli kuitenkin byrokraattien vastaisku. Kuluttajavirasto laittoi hetimiten jakeluun oman selitelmänsä asiasta [2]. Tiedotteen mukaan virasto ei ole kieltämässä aletarroja. Sillä ei myöskään ole mitään sitä vastaan, että asiakkailla on mahdollisuus ostaa viimeistä myyntipäivää lähestyviä elintarvikkeita alennettuun hintaan. Siis mitä ihmettä? Pitääkö virasto meitä kuluttajia laskutaidottomuuden lisäksi myös oikeasti tyhminä, sellaisina supersikauunoina?

Eihän missään oltu edes väitetty, että virasto olisi kieltämässä aletarrat. Mutta jos asiasta tehdään liian monimutkainen ja kallis byrokraattisilla lain tulkinnoilla, lopputulos on sama kuin kielto. Kuluttajavirastohan on uhannut rangaista niskuroivia kauppiaita uhkasakolla ja sama sisältö oli myös tässä uudessa tiedotteessa: olemme ainoastaan vaatineet, että asiakas näkee tarrasta myös lopullisen myyntihinnan. Käytännössä tämä nyt vaan on sama asia kuin kieltäminen. Mitä logiikkaa tämä tämmöinen mahtaa olla?

Heh, selvisihän sekin sitten, se logiikka. Sehän on naaraslogiikkaa. Vasta tässä kirjoittamisen vaiheessa keksin nimittäin vilkaista Kuluttajaviraston sivuja. Ja mitä apinasilmäni näkivätkään. Viraston johtaja on naarasapina Marita Wilska. Myös hänen molemmat varahenkilönsä ovat naaraita, tiedotuspäällikkö on naaras ja johtokunta pursuilee naarasenenergiaa puheenjohtajanaan teollisuusneuvos Sirpa Alitalo ja varapuheenjohtajanaan professori Terhi-Anna Wilska… Naaraslogiikka taitaa suojella meidät vielä jossain vaiheessa hengiltä.

Suomessa on ihmetelty, miksi maassamme ollaan esimerkiksi EU -asioissa paavillisempia kuin paavi itse eli miksi meillä nyhrätään joka pilkun perään, kun jossain Etelä-Euroopassa osataan vetää sopivasti kotiin päin ja tulkita säädöksiä joustavasti. Ehkäpä syynä onkin niin yksinkertainen asia, että siellä etelän mailla päätösvaltaa omaavissa aivoissa esiintyy enemmän testosteronia kuin meillä täällä Suomessa.

Testosteronista puheen ollen, sitä oli tarjoilevinaan tänään Radio Puheessa esitetty Napit vastakkain -ohjelma. Terttu Lensu siinä toimitteli keskustelua, jossa ministeri Pär Stenbäck ja kirjailija Claes Andersson ”väittelivät” siitä, mikä uhkaa suomenruotsalaisuutta – vai uhkaako mikään. Jos apinalta kysyttäisiin, niin eihän sitä mikään uhkaa. Tämä(kin) vähemmistö voi kovin paksusti, kuten eräs toinen, f- alkuinen vähemmistö Suomessa. Joillakin vähemmistöillä on enemmän valtaa kuin toisilla, mikä perustuu joko rahaan tai sukupuoleen. Joskus niillä on enemmän valtaa kuin enemmistöllä, mutta silti ne jaksavat vaahdota demokratiasta.

Myös Claes oli sitä mieltä, että kysymys ankkalampiuhkista on turha. Pär yritti edustaa eri näkemystä, mutta joutui moneen kertaan tunnustamaan haluavansa – jopa ”sataprosenttisesti” – yhtyä Claesiin. Tällaiset lausahdukset aiheuttavat apinan aivoissa automaattisesti mielikuvan puhujien keskinäisestä ruumiineritteiden vaihdosta. Ehkä on niin, että ihmisapinalla tällaista nussimista tapahtuu enää vain verbaalilla tasolla toisin kuin bonoboilla, jotka moisen yhteisen näkemyksen kunniaksi todella yhtyisivät keskenään.

Siinä ”taistelun” tuoksinassa puheeksi tuli myös Folktinget eli Suomenruotsalaiset kansankäräjät. Sehän on vuonna 1919 perustettu ja vuonna 2003 annettuun lakiin perustuva järjestö, joka valvoo suomenruotsalaisten etuja. Claesin mukaan se voisi olla yhteistyöelin, mutta Pärillä on järjestöstä 40 vuoden kokemuksella paljon edistyksellisempi näkemys. Hän paheksuu vieläkin sitä, että SDP kehtasi 1970 -luvulla äksyillä siksi, ettei se saanut järjestössä ääntään kuuluville RKP:n jyrälinjan alla. Eikö demokratian pitäisi toimia juuri näin, että suurin eli tässä tapauksessa RKP päättää, ihmettelee Pär viattomasti.

Niinhän sitä voisi tyhmempi luulla. Kuitenkin muualla kuin kansankäräjillä demokratia tarkoittaa ankkalampilaisten mielestä sitä, että vähemmistö kyykyttää enemmistöä, niin eduskunnassa kuin kaikkialla muuallakin. Pahinmasta päästä on tietysti pakkoruotsi, joka maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle miljoonia, ellei kymmeniä miljoonia euroja vuodessa – sen lisäksi, että tuhansien, ellei kymmenientuhansien lähinnä urospuolisten apinananpentujen koulunkäynti menee päin persettä tällaisen täysin turhan riippakiven vuoksi.

Claes ei halunnut kritisoida RKP:tä, vaikka käytännössä sen tekikin. Ja miksi ihmeessä ei olisi tehnyt? Niin surkeat ministerit kun heillä tässäkin hallituksessa on – suomenruotsalaisilla tuntuu riittävän rahaa, mutta ei henkistä kapasiteettia. Ehkä heille tekisi hyvää istua välillä oppositiossa demokratiaa oppimassa? Claes siis totesi, ettei suomenruotsalaisia mikään uhkaa. Ja kuinka voisikaan, sillä hänen mukaansa meillä on maailman paras vähemmistösuoja, koska olemme itse sen lainsäädännön tehneet… Se mikä uhkaa meitä kaikkein eniten, on meidän oma asennoitumisemme, meidän oma arkuutemme, oma tämmönen jos ei itsehalveksunta niin mitätöiminen. Itsensä mitätöimisestä pitäisi päästä irti.

Meidän pitäisi lopettaa tämmönen uhriksi ryhtyminen, että me ollaan aina se joka kärsimme vääryyttä ja meitä uhataan. Uhrin rooli on hyvin vähän rakentava. Se, joka heittäytyy ja antautuu uhriksi ja väärin kohdelluksi, hän samalla heikentää itseään. Olen sitä mieltä, että viime vuosien keskustelussa on aivan liikaa ollut tämmöistä valitusta ja valittelua ja pessimismiä että meitä uhataan eri tavoin sen sijaan että olisimme rakentavia ja optimistisia valmiita järkeviin kompromisseihin…vähemmän surkuttelua ja enemmän optimismia ja sellaista toimintaa, joka osoittaa, että olemme hyödyksi koko yhteiskunnalle.

Tuskin olisi apina osannut tätäkään paremmin sanoa. Siksi se kannatti lainata vanhalta ja viisaalta mieheltä eli sika-apinalta. Myös eräs toinen vähemmistö ratsastaa uhripropagandalla. Ehkä heidänkin kannattaisi ottaa oppia näistä sanoista?

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 08.09.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: