TYÖ, TYÖ, TYÖ

Tuli taas kuunneltua radiota. Ehkä pitäisi vain keskittyä toukkien kaiveluun pesäpuun kuoren alta, niin ei tarvitsisi provosoitua. Olisi ihan sama, syyllistyisikö valtakunnallinen media milloin minkinlaiseen propagandaan ja yksipuolisen aivotyöskentelyn tulosten esittelyyn. Simpanssiaivojen näkökulmasta kun suurin osa median maailmanselityksistä tuntuu periytyvän jostakin ennustajaeukkojen, kahvinporojen ja tarotkorttien ihanasta sekamelskasta.

Tämänkertainen v***tus aiheutui Kaapin paikka -ohjelmasta, jota oli melkein pakko kuunnella riu’ulla istuessa, sillä kaukosäädinkään ei sattunut istuntoon mukaan. Tämä ohjelmasarjahan on omistautunut esittelemään erään f-alkuisen ismin maailmanselitystä samaan tapaan kuin Näin Naapurissa -ohjelma [1] kommunismin ihanuutta vuosina 1975 -1985, noilla kultaisilla Neuvostoajoilla. Ehkä tämä pitäisikin ottaa vain nostalgian kannalta, sillä jo tuolloin apinan stressitasot nousivat moisen yksisilmäisen propagandan vuoksi. Siinäkö on syy apinan nykyisiin terveysremppoihin? Radiokin siis saattaa vaarantaa terveytesi…

Voihan tämä olla jopa feministinen salajuoni. Siis että tapetaan urokset sukupuuttoon täyttämällä eetteri tarpeeksi epäloogisella läpällä, jota urosaivot eivät oikosulkuun menemättä kestä. Kaikesta huolimatta uhmaan ainakin vielä tämän kerran terveyteni rippeet ja ihmettelen, kuinka työstäkin saadaan aikaan sukupuolisota. Feminaaraat kun tuntuvat olevan allergisia kaikelle perinteiselle, vaikka siitä olisi heille pelkästään etua. Heidän mielestään tärkeintä maailmassa on TYÖ.

Siis mitä ihmettä. Apinakulttuurin näkökulmasta teidän ihmisapinoiden työhysteria on aivan käsittämätöntä. Sen vielä voi jotenkuten ymmärtää, että urosapinoiden täytyy päteä naaraita ja seksiä saadakseen eli paremmin sanottuna geeniensä jatkuvuutta turvatakseen. Niinhän kaikki muutkin eläinurokset taistelevat tuosta samasta oikeudesta, monesti verissäpäin ja henkensä uhalla. Te ihmisapinat olette vain jalostaneet tämän saman asian työnteoksi.

Mutta miksi ihmeessä naaraatkin ovat lähteneet tähän juoneen mukaan, vaikka voisivat vain seurata näytelmää sivusta ja nauttia sen hedelmistä? Näinhän jopa niinkin alkeelliset olennot kuin metsonaaraat osaavat tehdä – istuskelevat vain puiden oksilla ylpeinä, kun heistä tapellaan. Valitsevat sitten parhaat geenit ja pyöräyttävät pesään tavallisesti 6-8 munaa. Laji säilyy ja evoluutio jyllää.

Te ihmisnaaraat olette nyt ryhtyneet uroksiksi. Työstä (eli rahasta, sanotaan nyt suoraan) on tullut näiden munien eli pikkuapinoiden korvaaja. Jos joku vielä pyöräyttääkin pennun viime tingassa ennen repsahtamistaan, sen hoito ulkoistetaan, jotta rahantulo ei vaarannu. Näinkö laji säilyy? No ehkä olisikin parempi, että teidän itseriittoinen kautenne maapallolla olisi jo päättymässä.

Niin, siinä Kaapin paikassa [2] haastateltiin tänään Kansaneläkelaitoksen erikoistutkija Anita Haatajaa. Hän hyökkäsi kotihoidontukea vastaan. Ohjelman toimittaja Janne Junttila saattoikin ylpeyden värinä äänessään kertoa, että Norjassa tällaisesta taantumuksellisesta käytänteestä ollaan parhaillaan luopumassa. Kuinka edistyksellistä! Kaikki pirpanat saadaan vihdoinkin kontrolloituun laitoshoitoon. Aina kun apina on noissa laitoksissa käynyt, mieleen on tullut oma armeija-aika. Kaikki tapahtuu aikataulujen mukaan. Jokaisen on pakko nukkua ja syödä ja leikkiä silloin kun käsketään.

Haatajan mukaan kotihoidontuki on tasa-arvon lukko ja kunnat nakertavat naisten tasa-arvoista oikeutta työhön. Studiossa nyökyttelivät Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallio ja valtionvarainministeriön finanssineuvos Elina Pylkkänen. Kun valtiovalta on asettanut työllisyystavoitteita, ne sitten kai ajavat kaiken muun ihmisapinan ymmärryksen ylitse? Jopa naaraiden, joiden käsityskyky kaikilla muilla eläinlajeilla on keskittynyt omien pentujen hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Ehkä valtiovalta on asettanut tavoitteita myös lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi, mutta jostakin syystä ensimmäiselle sijalle naaraiden julkisessa puheessa nostetaan aina työ. Eli siis raha. Apina ei saata ymmärtää. Työhän on vain hengissä pysymisen väline eikä koko elämä. Simpanssilaumassa töitä tehdään vain sen verran, että saadaan jokapäiväinen vihannesannos riivityksi puista. Ei täällä apinametsässä mitään varastoja rakennella. Sama tyyli se on kaikilla teidän alkeellisiksi tai ”villeiksi” leimaamillanne ihmisapinayhteisöillä. Afrikkalainen suku on istunut illat nuotion ääressä kulttuuria toisilleen välittäen ja luoden. Keitä tässä nyt pitäisikään nimittää sivistyneiksi?

Ohjelman naaraiden mielestä on tasa-arvon vastaista, että naiset ovat poissa työelämästä. Siis tasa-arvon vastaista… Ikään kuin jokin mystinen tasa-arvo ajaisi järjen käytön ohitse. Siis että jos nainen hoitaa kolme vuotta kotona lastaan, kaatuuko siitä koko ”sivistynyt” yhteiskunta, ellei ihan koko länsimainen maailmanjärjestys? Apina ei kyllä usko moista soopaa. Ja jos on kaatuakseen, silloin moinen viritelmä joutaakin hävitä. Se ei sitten vaan ole ollut tarpeeksi hyvä, sillä kaikkien ”kehittyneiden” eläinlajien tärkein tehtävä on pitää mahdollisimman hyvää huolta jälkeläisistään.

Jos nyt ihan oikeasti ollaan sitä mieltä, että naaraiden poissaolo työelämästä heikentää heidän urakehitystään tai eläke-etujaan, sehän olisi vallan helppo kompensoida erilaisilla yhteiskunnallisilla järjestelyillä. Apina on näitä jo esitellyt vinon pinon aikaisemmissa jutuissaan, mutta vedetään tähän nyt vain kaikille apinoille maksettava perustulo, joka voisi äideille olla vaikkapa kaksinkertainen. Kaikin mokomin tässä voitaisiin apinan mielestä käyttää myös verotuksellisia keinoja. Miten olisi sinkkuvero kaikille ei-äideille?

Ei ehkä ole kehumisen arvoinen asia, ettei verotuksemme enää tunne minkäänlaista lapsiin liittyviä vähennyksiä. Tästä ohjelman naaraat olivat kuitenkin vallan ylpeitä. Elina todisti, että verotus on saatu tasa-arvoiseksi, siinä ei ole enää mitään eroa naisten ja miesten välillä. Siksi he vastustavat tomerasti pääministerinä vielä toistaiseksi toimivan Matti Vanhasen ehdotusta lisätä perheiden valinnanmahdollisuuksia perheverotuksen muodossa. Minnan sanoin tämä on vanhanaikainen järjestelmä, johon veronmaksajat eivät halua palata, koska ihmisiä halutaan nykyään työelämään eikä kotiin.

Minna siis puhuu kaikkien veronmaksajien suulla. Aika leveää. Apina ainakin irtisanoutuu moisesta manipulaatiosta. Anitan mielestä vain miehet hyötyisivät perheverotuksesta ja naiset häviäisivät. Kiintoisa näkökulma, jos kysymys olisi vanhempien yhteisestä valinnasta. Joku tyhmempi voisi kuvitella, että hyötyjänä olisi perhe ja erityisesti lapset. Mutta feministille tällainen ajatuskulku on varmaankin ideologisista syistä aivan mahdoton ymmärrettäväksi. Työstä on muodostunut heille jonkinlainen punalipun sirppiä ja vasaraa myötäilevä uskonkappale.

Tietysti ohjelmassa vedettiin esiin jokin ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan siellä erillisverotukseen siirtyminen vuonna 1971 lisäsi neljässä vuodessa naisten työssäkäyntiä kymmenellä prosentilla. Janne vallan meinasi vaipua hurmokseen moisen onnen sanoman kuultuaan. Kymmenen prosenttia lisää orjia bruttokansantuotteen kasvattamiseen!!!! Kukaan ei tietystikään kysy, miten kävi lasten hyvinvoinnille tai naisten onnellisuudelle. Miesten onnellisuus ei toki ole edes pohtimisen väärti.

Ohjelmassa myönnettiin, että kotona tapahtuva lapsukaisen hoito maksaa kunnalle vain neljänneksen siitä, mitä laitoshoito. Siksi kuulema yli kaksikymmentä kuntaa maksaa Suomessa kotihoidontuen kuntalisää vain äideille, joilla on työsuhde. Tämäkös nostatti suuttumusta studiossa. Että kunnat kehtaavatkin alistaa naisia. Perheiden ja naisten ja miesten kannalta olisi kuulema parempi, että kaikki olisivat töissä. Kalliiksi tulee tämä työn ja tasa-arvon pyhyyden mantra. Kolmen vuoden nelinkertainen kustannus lasta kohden. Ei kannata enää ihmetellä, mihin ne verovarat hupenevat.

Ohjelmassa ehdittiin puuttua toiseenkin ”tasa-arvo-ongelmaan”. Haataja pitää kauhistuksena sitä, että puolison tulot vaikuttavat työmarkkinatukea pienentävästi, koska tarveharkinnan kohteiksi joutuvat useimmiten naiset. Toisen elätiksi joutuminen ei kyl sovi suomalaiseen mentaliteettiin kuului perustelu. Apina ei sitten varmaankaan ole suomalainen… Juontaja Janne heitti vielä vettä kiukaalle esittämällä studion ladyille feministisen kysymyksen: hyväksyisittekö nuorina naisina, että teidän sosiaalietuihinne vaikuttaisi jonkun henkilön palkka, jonka olette tunteneet kuusi kuukautta.

Siis ihan totta, Janne. Olitko aivan itse keksinyt moisen älynväläyksen? Jos joku naaras on muuttanut kuuden kuukauden tutustumisen jälkeen sian kanssa samaan osoitteeseen, ei pitäisi valittaa sosiaalietuuksistakaan. Toivottavasti sama käytäntö koskee myös lesbosuhteita. Yhdessä asuminen nyt vaan tulee halvemmaksi kuin erillään punkkaaminen, vaikka studionaaraat yrittivät muuta väittää. Kyllä tällä valitusfilosofialla saataisiin kaikki varastetutkin veromiljardit kulumaan. Varsinkin, kun tämä Minnamme oli sitä mieltä, ettei esimerkiksi pääomatulojen kiristäminen auta, koska niiden osuus on vain kymmenen prosenttia verotuloista. Tämä siitä naarasaivojen tuomasta lisäarvosta päätöksenteossa.

Jostakin kumman syystä ohjelman alaotsikoksi oli keksitty Verotetaanko miestä kevyemmin? Siis niille apinoille, jotka eivät ohjelmaa kuunnelleet, välitetään piiloviestinä, että miehet pääsevät tässäkin asiassa helpommalla. Totuushan on päinvastainen, sillä progressiivinen verotus tasaa miesten ja naisten olemattomia tuloeroja.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 01.10.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: