KUOLEMAN VÄRI

Perinteen ystävät viettivät lauantaina pyhäinmiestenpäivää. Ennen vanhaan oli pyhimyksiä ja hehän tietysti olivat kaikki urosapinoita. Heidän muistelonsa kunniaksi kristilliset mainospellet keksivät kaikkien pyhien päivän jo 300 -luvun Syyriassa. Kun sitten keksittiin sellainen pyhä asia kuin tasa-arvo, pyhäinmiestenpäiväkin oli pakko muuttaa pyhäinpäiväksi. Varmaan ihan hyvä peruste, kun päivän tarkoitus on nyt muistella kaikkia kuolleita apinoita eikä vain pyhiä miehiä. Apina muistaa jo pentuna ihmetelleensä, että mitä ihmeen pyhyyttä tässä nyt vietetään ja jotenkin päivä sitten pikku aivoissa yhdistyi sodassa kuolleiden muistopäiväksi.

Mutta eiväthän kristityt ole mitään itse keksineet. Kaikki nykyiset kirkkojuhlat on sijoiteltu ”pakanoiden” perinteisten vuodenkiertomenojen ajankohtiin. Se on tietty tehokas tapa käyttää valtaa, mikä onkin uskontojen perimmäinen tarkoitus. Myös nimittely on yksi alistamisen muoto. Koulussa ja työpaikalla sellaista sanottaisiin kiusaamiseksi, mutta yhteiskunnan mielestä on pelkästään hauskaa, että ”vääräuskoisia” haukutaan pakanoiksi. Sehän on täysin sama asia kuin joidenkin apinoiden määrittely neekereiksi, mutta silti moinen on täysin sallittua.

Itse asiassa tässä vietettiin nyt samhain -juhlaa, joka muinoin kesti pari viikkoa. Silloin siis osattiin ottaa ilo irti elämästä. Tällainen elostelu tietysti loppui, kun kristinusko julisti ilon synniksi. Samasta juhlasta jalostui myöhemmin halloweenkarkelot. Meillä näitä aikoja juhlittiin kekrin nimellä. Kyseessä oli satokauden päättyminen ja vuodenkierron vaihtuminen. Mukana kummittelivat myös vainajien henget, joita erilaisin menoin lepyteltiin. Kun tarkemmin ajattelee, syksy olisi nykyäänkin keskitalvea paljon järkevämpi ajankohta vuoden vaihtumiselle. Eiköhän siirretä uudenvuoden alkaminen syyspäiväntasauksen tienoota juhlistamaan!

Iloton kristinusko määritteli synnintunnon ja katumuksen sekä surun ja kuoleman väriksi mustan. Kuinkas muutenkaan. Tosin musta liitetään kuolemaan monissa muissakin kulttuureissa. Sitten on lukemattomia muita näkemyksiä kuoleman väristä, niin että lähes kaikki sateenkaaren värit pääsevät töihin tälläkin saralla. Esimerkiksi Aasian suunnalla kuolema on valkoinen, kuten se on ollut myös muinaisessa Saksassa ja Espanjassakin keskiajalle saakka. Meksikossa aihetta sen sijaan juhlitaan kirkkain värein – ei taitaisi sopia suomalaiseen mielenlaatuun? Muuten, jos värit kiinnostavat, lähes kaikki mahdollinen tieto löytyy coloria.net -sivustolta.

Ihmissuhteiden päättyminen ja siten kuolemakin on aina surullinen juttu. Siten voi olla ymmärrettävää, että siitä on tiedon puutteessa tehty monimutkaisempi asia kuin se onkaan. Voisihan se tietty olla hauskaa, jos elämä jatkuisi jossain kuoleman jälkeen, mutta siitä ei nyt vaan ole mitään todisteita ja pelkällä apinalogiikallakin ajateltuna moinen usko näyttäytyy silkalta utopialta. Ikävintä tällaisessa uskolla hallitsemisessa on tietysti kuluttajasuojan niukkuus. Olemattomuudesta on paha tulla valittamaan.

Kristinuskon suhtautuminen kuolemaan on jokseenkin kaksijakoinen. Ensin julistetaan, että kuolema on synnin palkka. Syntihän tarkoittaa sitä, etteivät apinat pysty hillitsemään luonnollista ja normaalia käyttäytymistään. Mitä enemmän jaksat kiristää vannetta pääsi ympärillä, sitä parempi apina kirkon mielestä olet. Tässä valossa kuolemaa tietysti voidaan pitää epäonnistumisena ja siten suuren vaikerruksen aiheena. Toisaalta uskovia huijataan taivaan ihanuudella. Jos sellainen kerta on odottamassa, miksi pitää veisata surkeita virsiä, kun saattoväki voisi vaikka soittaa Abbaa ja naiskennella sydämensä kyllyydestä?

Että hautajaiset olisivatkin yhtä kuin orgiat? Mikä ettei. Seksihän on elämän synnyttäjä ja sopisi siten kuoleman jatkeeksi kuin nappi silmään – vai miten se nyt meni. Ehkä jossain tällainenkin on jo keksitty, maailmalla kun on varmaan yhtä monenlaista hautausperinnettä kuin spektristä löytyy värejä. Meillä täällä Suomessa ollaan jämähdetty lähes yhteen ainoaan muottiin. Ruumis arkkuun ja virsien (ei siis vitsien) keralla kuoppaan erilaisten pikku ötököiden syötäväksi. Miksi muuten madot ja bakteerit mielletään miellyttävämmiksi kuin esimerkiksi petoeläimet?

Vainajien syöttäminen petoeläimille ja petolinnuille on ollut maailmalla suhteellisen yleinen tapa. Eikä ollenkaan hassumpi, sillä näinhän ruumiista on jotain hyötyäkin päin vastoin kuin parin metrin syvyyteen kaivetusta lihakasasta. Vielä kun tämän yhdistäisi suosiotaan kovasti kasvattavaan luontomatkailuun, elämyksiä janoaville apinoille voitaisiin tarjota unohtumattomia hetkiä haaskalla käyvien suurpetojen katselun ja kuvaamisen muodossa.

Tasa-arvo ei viihdy hautajaisissa sen enempää kuin missään muussakaan ihmisapinain askareissa. Muistellaanpa vain Egyptin pyramideja, joihin pääsivät pelkästään hallitsijat. Hieman samaa sorttia on tuhkan lennätys avaruuteen. Sellaisenkin yllätyksen ovat eräät raharikkaat päättäneet kuolleille läheisilleen järjestää. Kirsi Virtanen mainosti eräässä pakinassaan plastinaation autuutta. Siitä vaan esi-isät ja -äidit olohuoneen seinustaa koristamaan. Entäpä sitten pakastaminen – saattaako enää suurempaa itsekkyyden astetta kuvitella? Luulet ehkä olevasi niin ainutlaatuinen, että sinut pitäisi herättää henkiin joskus tulevaisuudessa.

Voin vakuuttaa sinulle ja kaikille muillekin, ettei yksikään apina ole sen arvoinen. Ympäristöllä on kestämistä jo nykyisissäkin kaksijalkaisissa. Ikuinen elämä voi tietysti kuulostaa ihanalta unelmalta, mutta eihän sillä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Jonkin ajan kuluttua istuisimme toistemme hartioilla, sillä tilakin loppuu joskus, vaikka kaikki muut ongelmat jonkin ihmeen avulla pystyttäisiin ratkomaan. Ja voitteko uskoa, Suomessakin on tähän uskoon hurahtaneiden yhdistys, Suomen Kryoniikkaseura ry!

Suomalainen vaihtoehdottomuus hautaustavoissa on ymmärrettävää, kun meillä vallitsee hautausbisneksessä monopoli. Ikään kuin ristin varjo oikeuttaisi kaikkien apinoiden asiamieheksi. Kas kummaa, ettei mikään kilpailuviranomainen tai kuluttaja-asiamies ole keksinyt paheksua asiaa. Onhan meillä tuhkaus, joku sieltä ruudun ääreltä tietysti huhuilee. Niin on, mutta sekin on ristinkantajien itselleen omima bisnes. Aito ateisti ei halua olla missään tekemisissä uskonnollisten harhaoppien kanssa eikä siis myöskään tulla poltetuksi jumalien palvomiseen hurahtaneiden yhteisöjen toimesta.

Vaikea yhtälö kaikille Helsingin ulkopuolella kuoleville apinoille. Ei ole kovin ekologista rahdata ruumista vaikkapa Rovaniemeltä Helsinkiin, jossa olisi Suomen ainoa uskontokuntiin sitoutumaton krematorio. Samalla se on myös maamme vanhin alan laitos. Krematoriosäätiön Hietaniemen laitos aloitti toimintansa vuonna 1926. Melko varhain siis, kun ensimmäiset modernit tuhkaukset tehtiin Italiassa vasta vuonna 1876. Jotensakin tyypillistä, että kristillinen kirkko kielsi polttohautauksen aikoinaan pakanallisena tapana. Sitähän se tietysti onkin, sillä monet ”pakanalliset” kulttuurit polttivat ja polttavat edelleen vainajansa erilaisissa rovioissa.

Hautaus on myös ympäristökysymys. Arkkuhautaus vie tilaa ja saattaa pilata pinta- tai pohjavesiä. Wikipediassa esitetään uskomattoman tuntuinen väite, jonka mukaan Kiinassa vanhat hautausmaat vievät kymmenen prosenttia viljelykelpoisesta maa-alasta. Eikä tuhkauskaan mikään luomuoperaatio ole. Esimerkiksi kolmasosa elohopean kokonaiskuormituksesta Ruotsissa tulee krematorioista. Krematoriot toimivat yleensä polttoöljyllä, joiskus maakaasulla. Fossiilisia polttoaineita kaikki tyynni. Ruotsissa vapautuvaa energiaa on sentään osattu käyttää rakennusten lämmittämiseen. Suomen ensimmäinen ponnistus tällä saralla tapahtui vasta tänä syksynä, kun Turussa ruvettiin lämmittämään kappelia ”bioenergialla”.

Mutta Ruotsissa osataan muutenkin. Siellä on keksitty, että ruumiit voi kompostoida. Mikä mainio idea. Valitettavasti en ole kuullut, että Suomessa oltaisiin edes käyty keskustelua moisesta mahdollisuudesta. Ja jos uskovaisilta kysytään, tuskin koskaan käydäänkään. Jostakin syystä uskoville kuollut ruumis on pyhä, mutta elävä ruumis saastainen… Apinaa moinen kompostivaihtoehto kyllä kiinnostaisi, mutta on se Ruotsi liian kaukana, jotta sinne kannattaisi ruumiita lähettää.

Ekologisen hautauksen keksi ruotsalainen Susanne Wiigh-Mäsak. Ideana on upottaa ruumis nestetyppeen, minkä seurauksena se hajoaa mekaanissa käsittelyssä vaivattomasti tomuhiukkasiksi, jotka puolestaan voidaan kompostoida pintamaahan tuottamaan ravinteita kasveille. Ennen maahan sijoittamista aineksesta poistetaan elohopea ja muut metallit [1].

Sillä lailla. Kukahan ennakkoluuloton yrittäjä toisi tämän mahdollisuuden Suomeen. Olisiko Toivosta (Sukari siis) apua? Ideaparkeissa voisi olla tarjolla tällainen uskomaton uusi kokemus. Vai löytyisikö apu Keskisen Vesasta? Kyllähän siihen jonkin miljoonateeman saisi ympätyksi. Mutta jos näistä herroista ei ole toimijoiksi, pitää varmaan keksiä ihan supisuomalainen karvalakkiversio ekologisesta hautauksesta. Eikä siihen edes kovin suurta innovatiivisuutta tarvita.

Meillähän on jo keksitty ja käytössäkin biokaasulaitoksia. Sinne vaan ruhot mätänemään muun biojätteen joukkoon ja hai – meillä on taatusti puhdasta energiaa ja kaupantekijäisinä luomua maanparannusainetta. No ehkä ei aivan luomua, sillä elohopeaa ei tästä systeemistä taida saada pois millään konstilla. Mutta ei kai elohopea mikään ongelma liene, kun EU:kin haluaa levittää sitä energiansäästölamppudirektiiveillään maanosamme joka kolkkaan.

Joku voi pitää mädätyksen ongelmana sitä, ettei vainajasta jää mitään muisteltavaa. Tämäkin pikku probleema on hoidettavissa. Vainajista voitaisiin tehdä geenikartoitus. Näin toimitukselle saataisiin myös rahastuskeino, sillä eihän täysin ilmainen hautaus kiinnostaisi ketään, ainakaan mitään julkkisporukkaa eli laumanjohtajia. Mutta jos geenikartta olisi mahdollista tallentaa johonkin muistolehtoon vaikkapa hiustupsun kera, niin avot! Toki vielä globaalimpi tapa olisi perustaa geenimuistoille nettipalvelu… aivan rajattomat mahdollisuudet bisneksen tekemiselle siis.

Mikä mahtaisi olla apinalle mieluisin kuoleman väri. Valinta ei ole helppo, sillä värimaailma ei ole suurimpia vahvuuksiani. Ei kuitenkaan musta. Eihän se edes ole mikään väri. Pelkkä valokvanttien hautuumaa. Jotain iloista, please. Ehkä se sitten olisi punainen kaikesta siitä harmista huolimatta, mitä se on apinalle aiheuttanut. Kaikille lienee päivänselvää ainakin se, ettei apina halua minkäänlaista siunausta kirkossa tai kappelissa, sen paremmin kuin missään muuallakaan. Jos joku haluaa järjestää juhlat, ne olkoot iloiset elävien apinoiden keskinäistä yhteyttä kannattelevat pidot.

Virsikirjoilla ja uruilla olisi näihin bileisiin pääsykielto. Mikä musiikki? Ensimmäisenä tulee mieleen Harry Belafonte ja Banana Boat Song. Mikäpä apinalle paremmin sopisikaan… Muuten skaala voisi olla Semmareista vaikkapa Madonnan ja Turnerin kautta Rammsteinin Pussyyn. Melkein kaikki käy ja pääasia tietysti on, että juhlijat viihtyvät. Aika vähän apinalla siinä vaiheessa taitaa enää olla asiaan sanomista. Lisäksi tanssia, ruokaa ja juomaa yli yöttömän yön…

Ympäristöongelmistaan huolimatta tuhkaus taitaa olla ainoa vaihtoehto, sillä arkussa ei paljon muualle päädy kuin seurakuntien ylläpitämille palstoille. Tuhkan voi onneksi sirotella melkein mihin tahansa. Paitsi että kirkonmiehet ovat onnistuneet näpelöimään hautaustoimilakiakin omien ahtaiden silmälasiensa läpi niin, että tuhkan sijoittamisen hyväksyy krematorion ylläpitäjä! Näin siitäkin huolimatta, että lain toisen pykälän mukaan tuhkan käsittelyssä tulee noudattaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. Pelkkää sanahelinää siis. Mitähän ne Arkadianmäen apinat ovat tätäkin lakia laatiessaan oikein miettineet.

Onneksi meillä on vielä toistaiseksi Metsähallitus, jonka maille tavallinenkin maata omistamaton tallaaja saa luvan tuhkan sirotteluun. Lupa heltiää myös suojelualueille ja kansallispuistoihin. Eli käyttäkää apinat hyväksenne näin hyvä tarjous! Miten lie tulevaisuudessa, kun myös Metsähallitusta ollaan parhaillaan panemassa lihoiksi. Onkohan kukaan miettinyt tätä tuhkajuttua? Muistelulehdoista ja -lammista voisi jopa saada tulevalle organisaatiolle vallan seksikkään uuden toimialan. Tähän mennessähän Metsähallitus ei ole mahdollisuutta liiemmin mainostanut. Ja kannattaa muistaa, että löytyy meiltä yleisvesialueitakin – paitsi merestä, myös yhdeksästä suuresta järvestä.

PS. Kuoleman kanssa pitää aina muistaa, että ruumis voi olla kanssa-apinoille elintärkeä. Monet odottavat henkensä kaupalla uutta munuaista, maksaa, sydäntä tai jotain muuta elintä. Joka vuosi kymmeniä apinoita kuolee Suomessa vain sen vuoksi, että puruaivoiset omaiset kieltävät luovutuksen. Eihän tässä ole mitään laitaa. Apina lyö vaikka taivaspaikastaan vetoa, että kaikki nämä onnettomat luuserit ovat uskovaisia. Sen verran on tullut elinluovutuskeskusteluja netissä seurattua, että ainoat vastustajat ovat uskoon hurahtaneita apinoita.

Mikä mättää siellä Arkadianmäellä? Voisitte säätää heti huomenna sellaisen lain, että elinluovutus on oletusarvo ja sen voisi estää vain asianomaisen johonkin rekisteriin etukäteen ilmoittama kielto – siis jos ihan oikeasti olisitte huolissanne kansan hyvinvoinnista. Eikä tässä tarvitsisi pelätä edes äänten menetystä, sillä rahvas sattuu nyt (kerrankin) olemaan 72-prosenttisesti apinan kanssa samaa mieltä [2].

PS2. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin apinan mielestä kenellekään ei  pitäisi edes sallia mahdollisuutta kieltää elintensä käyttämistä kuoleman jälkeen. Niistä ei todellakaan siinä vaiheessa ole itselle enää mitään hyötyä.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 03.11.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: