MURPHYÄ VAI MITÄ HITTOA

Apina on siinä onnellisessa tilanteessa, etteivät kalenterimerkinnät kaadu niskaan. Kalenteriin kertyy vuoden mittaan kymmenkunta tulevaa tapahtumaa, joissa olisi syytä olla läsnä. Menneet sattumukset sen sijaan täyttävät Unika minin sivuja tehokkaasti. Tänäänkin apinametsässä ruokaili satakunta tilheä. Pihlajanmarjat tekivät kauppansa. Jostakin syystä keltaiset pihlajanmarjat ovat vielä kaikki puussa. Ehkä niiden viesti ei kiehdo kaksisiipisiä ahmatteja. Ehkä ne siis lähettävät vääränlaista signaalia ympärilleen.

Etukäteismerkinnöistä kaksi tai kolme on erityisen tärkeitä. Silloin pitää olla Helsingissä tutkittavana. Kuinka ollakaan, kaikille näille kolmelle päivälle sattui tänä vuonna myös jokin muu meno. Keväällä samalle päivälle oli viritetty kotikoloyhteisön vuosikokous, kesäkäynnille hammaslääkäriaika ja nyt syksykäynnille sikainfluenssarokotus. Matemaatikot voisivat laskea, kuinka todennäköistä moinen mahtaa olla. Mutta eihän apinan kannattaisi ihmetellä todennäköisyyksiä, kun on sattunut sairastumaan tautiin, joka on harvinaisempi kuin loton päävoitto.

Nämäkin yhteensattumat vielä ymmärtäisi, mutta vuosi sitten kävi aivan samoin. Kevätreissu sattui silloinkin samaksi päiväksi kokouksen kanssa ja syksymatkan aikana minun olisi pitänyt olla täällä apinametsässä kausi-influenssarokotuksessa. Sain silloin erikoiskohtelun ja omahoitaja piikitti minut ihan privaattiajalla. Tänä vuonna samanlaista kohtelua ei ollut luvassa. Puhelimessa vastasi tiukka tätiääni, että tule sitten viikon päästä uudestaan. Ehkä hän oli saanut kuunnella sikaterveisiä jo tarpeeksi sille päivälle. Viikko odottelua tällaisessa kilpajuoksussa aikaa vastaan tuntuu kuitenkin iäisyydeltä.

Tämä koko kirjoitelma on tietysti yltiömäisen ja idioottimaisen elitistinen. Täällä sitä valitetaan sikaflunssarokotusjonoissa samaan aikaan, kun maailman alkuperäiskansat joutuvat taistelemaan olemassaolostaan. Pienten yhteisöjen jäsenistä jopa puolet saattaa kuolla tähän tautiin. Miettikääpä, mitä sellainen merkitsee koko kulttuurin kannalta. Muutenkin tasa-arvo on meksikolaishysteriassa olematonta. Puolet maailman valtioista on sellaisia, joihin ei ole tilattu ensimmäistäkään rokoteannosta. Rikkaat maat ovat tasa-arvon nimissä rohmunneet kaiken itselleen. Köyhillä ei ole rahaa eikä aina edes tarpeeksi tietoa.

Tasa-arvohan on aina suhteellista siitä yksinkertaisesta syystä, että kysymys on täysin fiktiivisestä ilmiöstä. Suurimpaan ääneen huutajat ovat aina tasa-arvoisempia kuin muut. Ja tietysti rahakin auttaa tässä äänenvoimakkuuden säädössä. Siksi yhteisössämme on tasa-arvoista pitää sikainfluenssasta kovaa meteliä. Niin kovaa, että kaikki muut uutiset taas kerran jäävät tämän yhden asian varjoon. Otetaan nyt kuitenkin viime viikon toiseksi tärkein uutinen tähän lyhyeen käsittelyyn.

Kahden lautasen angsti

Rakas presidenttimme Tarja Halonen on jostakin syystä aktivoitunut, kun aikansa lähenee loppuaan. Lauantainen media [1] tiesi kertoa Tarjan huokailuista, ettei kukaan muu presidentti ole koskaan kokenut samaa kuin minä. Halonen näyttää nyt lopullisesti sortuvan raskaan taakkansa alle. Valituksissa ei paina yhtään mitään sellainen pikku yksityiskohta, että monet presidentit ovat joutuneet johtamaan maatamme esimerkiksi sotatilan tai muiden kriisien aikana. Tarjan aivoja rasittaa kahden lautasen politiikka. Siis oikeastaan ihan itse aiheutettu naurettava asiaintila, mutta niin vaan naaraspresidentti saa siitäkin suuria otsikoita aikaiseksi.

Miettikääpä, kuinka naurettavaa olisi ollut, jos vaikka Martti Ahtisaari olisi heittäytynyt marttyyriksi sen vuoksi, ettei hänen lautaspolitiikkansa olisi kaikkia miellyttänyt. Tämä on vain pieni arkielämän osoitus tasa-arvokäsitteen olemattomuudesta. Tasa-arvo-ongelmathan syntyvät vain siitä, että erilaiset aivot kokevat maailman eri tavalla. Asiat näyttäytyvät eräänlaisille aivoille vuoren kokoisina mörköinä, kun taas toisenlaisten aivojen mielestä mitään kumpuja, vuorista nyt puhumattakaan, ei ole edes olemassa. Kumpiko tässä nyt sitten on tasa-arvonsa kanssa oikeassa?

Olen aikaisemmin epäillyt, että Halosellamme on enemmän tai vähemmän urosapinan tyyppiset aivot. Näin on ainakin mitä tulee kyynärpäätaktiikka- ja aggressiivisuuskeskusten olemassaoloon. Johonkin sopukkaan hänellä näyttää mahtuvan myös naisaivoille tyypillinen valitussektori, tuo naaraiden salainen ase, jota urosaivot eivät ole edes evoluution tuoksinassa pystyneet päihittämään. Ja siitä Halonen on nyt ryhtynyt säästelemättä ammentamaan. Hän on ryhdikkäästi ruvennut täyttämään Suomen turhimman naaraan saappaita, jotka jäivät tyhjiksi Anne Moilasen hävittyä julkisuuden valokeilasta.

Kaikki saappaita nuolemaan!

Saappaista puheenollen, satuitko katselemaan viimeperjantaista A- zoomia? Ei se mitään, vielä ehdit käydä Areenassa, josta ohjelma löytyy ensi perjantaihin saakka. Kannattaa vilkaista, sillä kysymys on vuosisadan paljastuksista. Ensinnäkin zuumi paljastaa, miksei demareiden suosio korkeista koroista huolimatta pääse vauhtiin. Sen lisäksi ohjelma kertoo kuinka kansanliike pesee politiikan 6-0, jos nyt käytetään tätä klassisen kulunutta urheiluvertausta. Katso ja hämmästy, kuinka seksikäs onkaan Greenpeace ja kuinka ankean nuhruinen onkaan kokoomus!

Studioon oli kutsuttu demareiden varakuningatar eiku -puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson. Siis tämä naaras, joka jostakin kumman syystä on halunnut tehdä vaikeasta nimestään vielä vaikeamman. Hän on opetellut puhumaan kuten poliitikon kuuluu. Hän ei siis sano mitään, vaikka suu käy tiuhaan tahtiin. Siksi ei kai olekaan mikään ihme, että ainoaksi muistikuvaksi hänen vierailustaan jäivät saappaat. Hän oli valinnut jalkaansa luomukset pornokuvaston huipulta. High heels with lubricated latex… Näitäkö duunareiden pitäisi kanki tanassa ja hurmos poskessa nuoleskella?

Seksi myy, sehän on selvä. Mutta ehkä se ei toimi politiikassa, jos tarjolla ei ole mitään muuta. Ja siltähän se näyttää, kun katsoo demareiden puheenjohtajia. Apinan kuva puolueesta on tällainen: kukkulalla seisoo kaksi vähäpukeista valtavaa amatsonia, joiden jalkojen juuressa sirppi- ja vasaraväki kumartaa otsansa verillä. Tälläkin hetkellä puolueen nettisivujen etusivulla puheenjohtaja Urpilainen nojailee seinään punaisessa nahkatakissa, katseessaan seksin lupaus. Jutussa vaaditaan tukia telakkateollisuudelle. Uskottavaa?

Olisihan puolueella sentään lihallisen rakkauden erityisasiantuntija ensimmäisenä varapuheenjohtajanaan. Jostakin syystä Ilkka Kantolaa ei silti näy missään. Pidetäänkö häntä piilossa, koska hän on urosapina? Vai vaativatko toimittajat nimenomaan naaraita haastateltavakseen? Sekin on mahdollista, kun katselee toimittaja Jyrki Saarikoskea A-zoomin lopulla. Käsin kosketeltavaa on hänen aivoissaan välkkyvä mielikuva siitä, millaista näytelmää hän toivoisi haastattelun jälkeen työhuoneensa sohvalla esitettävän.

Ohjelmassa esiteltiin myös erilaisia politiikanteon muotoja. Esimerkeiksi oli valittu Greenpeace ja kokoomuspuolueen nuorisojärjestö. Molemmat olivat itse saaneet valita teeman, jolle halusivat huomiota. Greenpeace oli valinnut palmuöljytuotannon uhkan sademetsille ja maapallon tulevaisuudelle. Kokoomusnuoret olivat huolissaan pokerinpelaajien rahoista! Jo tämä aihevalinta osoittaa, että poliitikot ja ainakin kokoomuslaiset ovat pudonneet kerta kaikkiaan kelkan kyydistä. Ikään kuin pokerilla olisi mitään väliä nykyisten maailman ongelmien keskiössä. Ainakin se osoittaa, etteivät kokoomusnuoret erota olennaista epäolennaisesta.

Greenpeace tajusi myös miljoona kertaa kokoomusta paremmin, millainen henkilö kannattaa panna tuleen. Heillä oli heittää framille vapaaehtoiskoordinaattori Mai Kivelä. Ymmärrettävästi puhuva, reipashenkinen nuori naaras, vaaleakutrinen symmetrinen kaunotar. Erittäin naitava persoona. Kokoomusnuoret sen sijaan olivat panneet likoon pääsihteerinsä (apina ei voi mitään sille, että moinen nimike saisi heti poistamaan aseesta varmistimen, jos apinalla sattuisi sellainen olemaan). Esa Aula osoittautui ylipainoiseksi poliittiseksi broileriksi, joka hävitti sen vähäisenkin luottamuksen, mitä joku satunnainen apina saattoi vielä poliitikkoja kohtaan tuntea.

Kivelä kiipesi seinille ja ohjasi moottorivenettä raikkaan syksyisellä merellä Nestettä ärsyttämään. Aula lobbasi kahviloissa ja hämärissä kuppiloissa ja yritti esittää kahvikuppinsa kanssa raitista – vaikka muotonsa paljastivat, ettei kaljakaan ole sivu suun valunut. Mistä näitä Jethron klooneja aina pullahtaa julkisuuteen ja millä ihmeen lihaksilla he siellä killuvat? Apina ei voi ymmärtää, sillä ensimmäinen silmäys [2] jo kertoo, millaisista huijareista on kyse. Ostaisitko muka Jethrolta käytetyn auton? Pieni lommo tuli kyllä Hjalliksenkin alfakilpeen, kun hän tiputti Diilistään Jarnon Jethron sijaan.

Sikapossutauti

Mutta asiaan. Eikös tässä pitänyt puhua sikainfluenssasta. Apinalla sattuukin nyt olemaan omakohtaista kokemusta ilmiön eri osa-alueilta. Joten aloitetaan vaikka rokotuksista. Varmaan jo tiesitkin, että apina kuuluu riskiryhmäläisiin…

Rokotustapahtuma. Apinalla oli onni saada rokotus jo puolitoista viikkoa sitten. Toimenpide sujui siihen normaaliin tyyliin, jota media on ansiokkaasti viime viikon ajan esitellyt. Minä sentään selvisin kahden ja puolen tunnin jonotuksella, josta vain puoli tuntia tarvitsi viettää taivasalla. Kovin ympäristöystävälliseksi ei tätä toimenpidettä voinut kutsua, sillä terveyskeskuksen isot ulko-ovet olivat neljä tuntia apposen ammollaan. Mahtoi siinä watti poikasineen haihtua taivaan tuuliin.

Apinat ovat sopeutuvaa väkeä. Kiltisti kaikki seisoivat jonossa paria naarasta lukuun ottamatta. Heillä paloi pinna, kun jono ei heidän mielestään edennyt tarpeeksi nopeasti. Siinä sitten törmäiltiin ja kiroiltiin kovaan ääneen. Apina jäi ihmettelemään, miksi vain naarasaivot poksahtivat. Urokset kuittasivat vitutuksensa hyväntahtoisella huumorilla, jossa muisteltiin muun muassa armeija-aikoja. Siellähän rokotusurakat osattiin hoitaa tehokkuudella, josta naarasvetoinen terveyspalvelusektori ei osaa edes uneksia. Armeijassa tuskin ehti pysähtyä, kun piikki oli jo tyhjennetty olkavarteen.

Kahden tunnin jonotuksen jälkeen pääsi sentään luukulle esittämään asiansa. Siitä selvisi nopeasti Kela- korttia vilauttamalla. Myös perheenjäsenet saivat luvan tulla rokotettaviksi. Jonkinlainen epäilys lepsuudesta hiipi kuitenkin mieleen, sillä ketään ei käännytetty luukulta pois, vaikka arvauskeskuksen tiedotuksessakin oli toivomisen varaa. Ohjeiden mukaan kun siellä luvattiin rokottaa aikuiset ja riskiryhmiin kuuluvat. Eikö koko organisaatiossa sattunut ihan oikeasti olemaan yhtään suomenkielen taitoista apinaa? Joskus silläkin on merkitystä, mihin väliin ja– sanan milloinkin tökkää.

Tulpan muodosti sitten se varsinainen rokotustapahtuma. Vaikka piikittäjinä oli kahdeksan enemmän tai vähemmän sorjaa hoitajatarta, aikaa kului auttamattoman paljon, sillä yhden apinan rokotukseen tuhraantui keskimäärin kuusi minuuttia. Siinä odotellessa oli aikaa laskea tällaisiakin turhuuksia. Voitteko kuvitella, miten alkeellisesti homma oli päätetty toteuttaa: jokainen rokottaja majaili omassa huoneessaan ja kutsui sinne sitten apinat yksitellen ilmottautumislistan mukaisessa järjestyksessä. Siellä riisuttiin vaatteet ja puettiin takaisin, vaihdettiin kuulumiset ja kirjattiin rokotus tietojärjestelmään kaikessa rauhassa. Apina jopa sattui huoneeseen, jossa rokote piti hakea naapurihuoneesta…

Olihan se tietysti mukava, kun sai hoitajan jakamatonta huomiota viiden minuutin ajan. Kiireettömästi, aivan kuten joskus pankkitiskillä, kun takana seisoo kymmenen asiakasta, mutta kassaneidillä ei ole mitään kiirettä. Sitä ei voi kuin ihailla moista kylmäverisyyttä. Apinalla ainakin verenpaine nousisi ja eläkeikä lähestyisi normaalia vauhdikkaammin. Vaikka hoitaja olikin mukava, olisin mielelläni luopunut siitä viidestä minuutista laatuaikaa yleisen tuottavuuden hyväksi. Sekin herätti hieman ihmetystä, että nimiä huudellessa yllättävän monen sukunimi alkoi jollakin muulla kirjaimella kuin mitä juuri silloin oli luvattu rokottaa.

Päivän saldo oli puolentuhatta rokotettua apinaa ja kolmisensataa käyttämättä jäänyttä rokotetta. Mikä mahtoi olla niiden kohtalo, ei selvinnyt ainakaan tavalliselle apinametsän asukkaalle. Olisiko piikin saanut sitten epävirallisesti seuraavana päivänä omahoitajalta, jäi kokeilematta. Mutta niinhän se yleensä on, että röyhkeät menestyvät ja pysyvät hengissä nöyriä paremmin. Aina kannattaa siis yrittää ja varsinkin silloin, kun virallinen tiedotus tai järjestelyt tökkivät. Se on varma vihje siitä, että porsaille löytyy reikiä, kunhan vain osaa röhkiä tarpeeksi kovaa ja oikean oven takana.

Nythän jossain on jo otettu opiksi. Oulussa ensimmäiset jonotuskatastrofit aiheutuivat siitä, että yhden apinan rokotukseen kului puolitoista minuuttia. Siis melko hyvä saavutus sekin apinametsään verrattuna. Viimeiset uutiset kertovat jo sellaisesta ihmeestä, että potilaat valittavat, kun tarjolla olevaa pullakahvia ei ehdi nauttia rauhassa, kun on jo mentävä rokotettavaksi. Kyllä se byrokraattikin siis oppii, vai mitä tästä pitäisi ajatella? Se ainakin paljastui, ettei Suomessa oltu sittenkään varauduttu kunnolla pandemian varalle.

Jos olisi edes hieman käytetty luovaa mielikuvitusta, toimintamalli olisi ollut, että rokotukset olisi viety heti aluksi isoihin halleihin ja otettu aikatavoitteeksi viisi sekuntia per olkapää. Ei tämä mikään mahdoton tahti olisi, jos konsultoitaisiin armeijalaitosta ja rokotuksessa käytettäisiin hieman työnjakoa eikä oltaisi tietojärjestelmien orjia. Rokottajan ei todellakaan tavitse itse naputella tietoja koneelle eikä ainakaan juuri samalla hetkellä kun pyörii niiden neulojensa kanssa. Mutta tätä ei tuntunut esimerkiksi THL:n rokotusyksikön päällikkö Tuija Leino edes viime torstain A- talk -ohjelmassa ymmärtävän.

Rokotusoireet. En muista, että minulle olisi tullut mistään rokotuksesta koskaan ikinä minkäänlaisia oireita. Ehkä hellyyttä pistoskohdassa, mutta hellyyshän kuuluu elämään. Tavallisesta kausi-influenssapiikistä ei nytkään seurannut oikeaan käteen sen enempää. Eikä sikainfluenssakädessäkään ollut kuin hieman vahvempaa hellyyden tunnetta. Ei siis mitään huolta, kun suosikkinaaraallanikaan ei ilmennyt sen enempiä seuraamuksia.

Näin siis meni pari-kolme päivää. Sitten suosikkinaaraani rupesi ihmettelemään, miksi kaikki ruoka maistuu kitkerältä, suorastaan pahalta. Heitettiin herjaa, että varmaan se on elohopean maku… Kohta kävi selväksi, että jopa oma hengityksensä ”maistui” samanlaiselle. Tätä kesti viikon päivät, sitten maku alkoi heiketä, mutta makuaisti ei toimi vieläkään ihan normaalisti. Kukaan ei tietysti osaa sanoa, johtuuko tämä varmasti rokotuksesta, mutta aivan ainutlaatuinen ilmiö se kuitenkin hänelle oli.

Nyt onkin ollut kiintoisaa lukea THL:n ylilääkäri Markku Kuusen viimeaikaisia lausuntoja [3], joiden mukaan 10-20 prosenttia rokotetuista saa rokotteesta flunssan kaltaisia oireita. Oireet ovat kuitenkin lievempiä kuin itse sikainfluenssassa ja menevät ohi nopeammin. Osa rokotetuista joutuu olemaan poissa töistä, mutta kuitenkin vähemmän aikaa kuin jos sairastuisi sikainfluenssaan. Ja arvatkaapas mitä tapahtui apinalle kolmantena päivänä rokotuksen jälkeen. Tietysti tauti iski.

Kukaan ei tietystikään osaa varmuudella sanoa, oliko tämä nyt sitten täpötäydessä junanvaunussa saatu oikea possutauti vai rokotuksen seurannainen. Edellistä vaihtoehtoahan samana päivänä annettu rokote ei olisi ehtinyt estämään. Kuin johdatuksesta eteeni sattui junassa nimittäin istumaan naarasapina, joka pärski estottomasti ympäriinsä. Ei mitään tietoa siitä yskimisvalistuksesta, mitä jossain on yritetty meille apinoille tuputtaa. Koskapa minulta ei otettu missään vaiheessa virusnäytettä, asia jää ikuiseksi arvoitukseksi. Jaa että miksei otettu? Siksi, että yksi analyysi maksaa 250 euroa eikä apinametsässä ole tarpeeksi rahaa.

Taudinkuva. Oma tautini kesti viikon päivät. Jos olisin työelämässä, olisin siis ollut poissa työpaikalta viisi päivää. Kaikki oireet olivat onneksi lieviä eikä kukaan muu pärskimistäni katsellut apina sairastunut. Tämä pistää äänestämään rokotusreaktion puolesta, vaikka omalääkärini arvauskeskuksessa sanoikin, ettei se rokotuksesta johdu, koska aikaa meni kolme päivää ennen oireiden ilmaantumista. Ikävä sanoa tämä, mutta ei sikainfluenssa kyllä tuntunut olevan hänen vahvinta alaansa.

Ensin tuli yskä keskellä yötä ja seuraavana iltapuhteena lievä lämpö. Lihaksia särki, nenä valui, keuhkoputki rohisi ja muutenkin oli sellainen olo, ettei sängystä viitsinyt nousta kuin pakon edessä. Seuraavana aamuna kuumetta olikin jo 38,5 astetta, mutta sekin laski nopsaan ihan ”itsestään”. Apina kun ei tykkää mistään buranoiden popsimisesta. Melkein rupesi päätäkin särkemään, mutta ei sentään. Olisihan se ollutkin kummallista, sillä apina ei nyt muista, että pää olisi koskaan ikinä ollut oikeasti kipeänä. Ihanata elämätä, voisi nyt varmaan joku siellä ruuden ääressä miettiä…

Siihen se tauti sitten hiljalleen lässähti. Seitsemäntenä päivänä olokin alkoi jo tuntua apinamaiselta. Ulos ei kuitenkaan ole arvannut vielä lähteä, jotenkin vielä ”horjuttaa” sen verran. Ehkä sitä on hieman hysteerinen, kun lukee noita riskiryhmäläisten outoja kuolinkuvauksia siitä, kuinka käänne huonompaan on tapahtunut monessa tapauksessa sen jälkeen, kun sikainfluenssa on jo löysännyt otettaan. Varsinkin, kun itselläkin kaikki tällaiset nuhakuumeet ovat viime vuosina kääntyneet aika nopsaan keuhkokuumeiksi.

Hoitokokemuksia. Soitin heti kuumeen noustessa arvauskeskukseen, kuten ohjeet kehottavat riskiryhmäläisiä tekemään. Aikaisemmat keuhkokuumeet tietysti vielä kummittelivat takaraivossa. Oli päivystysaika ja puhelimeen vastasi uroshoitaja. Jotensakin vastenmielisen oloisesti hän suositteli tulemaan päivystyslääkärille. Ihmetys oli suuri, kun aulassa ei ollut yhtään potilasta odottelemassa. Ei se ankea käytös siis ainakaan työn paljoudesta johtunut. Luukulla piti silti odotella kelpo tovi, sillä uroshoitajalla oli takahuoneessaan joku siviilikaveri, jonka kanssa juttu näytti olevan kesken. Eikö näille kelpaa edes raha, sillä eihän siellä nykyään ilmaiseksi käydä – kuten sivistysvaltioissa tapahtuu.

Sattumalta päivystyslääkäri oli naaras, joka siinä jutellessa osoittautui apinan omalääkäriksi. Terve vaan, eipä oltu ennen tavattukaan. Pisteet siitä hänelle, että hän otti asian tosissaan ja määräsi tulemaan seuraavana päivänä pikaserppiin ja keuhkokuvaan. Tamifluta en olisi kylläkään saanut, ellen olisi itse tajunnut pyytää. Siitä sitten vielä ajeltiin apinametsän ainoaan auki olevaan apteekkiin. Itse jäin odottelemaan autoon, kun suosikkinaaraani kävi pikaisesti noutamassa ihmelääkkeen. Pikainen tarkoitti tässä tapauksessa 50 minuuttia.

Ja kuinkas ollakaan, siihen eteeni parkkeerasi peräpäänsä yksi suuresti inhoamistani kaupunkimaastureista. Tämän Land Cruiserin kuski suuntasi samaan apteekkiin ja kun oli sinne mennyt naarastani myöhemmin, myös viihtyi siellä häntä pidempään. Istuessaan autoon naaraani kauhistui, millainen pakokaasu sisällä leijailikaan. Landkruisailija oli tietysti jättänyt moottorin käymään, ettei hänen herkkähipiäinen naaraansa vain kylmettyisi autossa istuessaan! Se siitä ilmastoystävällisyydestä ja muiden huomioon ottamisesta. Itse en ollut huomannut hiljalleen lisääntyvää käryä, mihin nuhanenä varmaan myös oli osallisena.

Tuskinpa dieselin pienhiukkaset tekivät hyvää keuhkorakkuloilleni. Kiitosta vaan niin perkeleesti. Kovasti alkeellisella tasolla tuntuu olevan apinoiden älykkyys muutenkin, sillä siinä odotellessa tuli laskettua ainakin kolme muuta autoa, joista apina kävi apteekissa jonkun toisen jäädessä ohjauspyörän taakse odottelemaan. Ja kaikki tupruttivat tietysti koko odotuksensa ajan myrkkyjä ympäristöönsä. Yksi leveän näköinen kaara parkkeerasi jopa poikittain keskelle jalkakäytävää. Siinä se kökötti ainakin puoli tuntia jalankulkijoiden nöyrästi kiertäessä viereisen talon pihan kautta!

Serppi oli ihan ok ja siltä näytti myös keuhkokuva. Tällaisella tavallisella apinaymmärrykselläkin olisin sanonut, ettei siellä keuhkoissa mitään ole, mutta omalääkäri otti asian varman päälle ja lähetti minut sairaalaan keuhkolääkärin analyysiin. Siellä sain heti hengityssuojaimen naamalleni ja minut pantiin eristyshuoneeseen, jossa kaikki hoitajatkin käyttivät suojainta. Siis näillä räteillä on kuitenkin jotain virkaa! Mutta mitä meille apinoille kerrotaan virallisena ohjeena: riittää kun peset käsiä joka käänteessä. Sairaalassa se ei enää riitäkään.

Eihän kukaan viitsi eikä kehtaa pitää hengityssuojaimia yleisillä paikoilla, jos ohjeet leimaavat moisen hysteeriseksi käyttäytymiseksi. Apina ei kylläkään ole ihan vakuuttunut siitä, ettei suojaimilla ole mitään merkitystä. Rajoittavathan ne nyt sentään hieman pisaroiden leviämistä. Jotensakin pääkoppaan hiipii ajatus, ettei viranomaisten mielestä apinoille kannata antaa kahta ohjetta yhtä aikaa, sillä kokemusten mukaan vain toinen menee (vaivoin sekin) perille. Siinä vertailussa peseminen lienee suojainta tärkeämpi. Autoesimerkin valossa saattavat olla ihan oikeassakin.

Käsihygienia ei ole kylläkään joka paikassa loppuun mietitty asia. Työpaikoilla ei ole hankittu käsidesiaineita – säästösyistäkö? Edes kaikissa työpaikkaruokaloissa ei ole käsidesiä tarjolla. Kun asiaa ihmettelee, vastauksena saa kuulla, ettei Oulusta ole tullut ohjetta. Suuret ketjut on näköjään rakennettu siten, ettei henkilökunnan oman järjen käytölle jätetä minkäänlaista mahdollisuutta.

Erikoistuva uroslääkäri lähetti minut kotiin sairastamaan, sillä sairaalassa olisin vain alttiina uusille pöpöille. Olipa raikasta kuulla jämäköitä sanoja jämäkän lääkärin suusta. Sillä on merkitystä, millä tavalla asiat esittää. Virusnäytettä ei siis otettu täälläkään. Lääkärin mukaan tautini on 90 prosentin varmuudella sikainfluenssaa, sillä se oli se prosenttiluku, joka siihen mennessä tehdyissä testeissä oli tuottanut positiivisen tuloksen. Mahdollisuuksien maailmassa elävälle apinalle tarjottiin selitys todennäköisyyksien maailmasta. Ei siis ihan täydellinen vastaus.

Tamiflu loppui viiden päivän jälkeen ja olo tuntui edelleen sairaalta. Halusin varmuuden, ettei keuhkoissa ole mitään, sillä yskä oli melko rankkaa. Siis arvauskeskukseen. Tällä kertaa asialla oli kaksi naaraslääkäriä. Ei löytynyt onneksi mitään, vaikka serppi olikin hieman noussut edellisestä lukemasta. Lääkäri kertoi, että meidän pojat voi kutsua myös kotiin, jos olo muuttuu huonommaksi. Meidän pojat. En ihan ymmärtänyt, joten piti kysyä tarkennusta. Paljastui, että kyse oli ambulanssimiehistä. Jostakin syystä he siis ovat pääosin uroksia.

Taas siis törmäämme tasa-arvoteemaan. Arvonsa tuntevat tasa-arvonaaraathan pitävät tytöttelyä rankimman luokan sovinismina ja osoituksena naaraiden nöyryyttämisestä sekä aliarvostamisesta. Heidän mukaansa julkisuusläppä ei edes tunne pojittelua, kun taas tytöttely on oire yhteiskunnan kieroutuneesta patriarkaattisesta vallankäytöstä ja naisuhrien hyväksikäytöstä. Todisteena he esittävät, ettei heitä ole koskaan pojiteltu eivätkä he muista kuullensa ketään muitakaan koskaan pojitellun.

Taisin jo edellä mainita, että nykyinen tasa-arvoläppä perustuu tunteeseen siitä, että minua kohdellaan eri tavoin kuin toisenmerkkisiä apinoita. Se ei siis perustu mihinkään mitattuun asiaan. Kun naarasaivot eivät edes huomaa pojittelun olemassoloa, lopputulos on juurikin niin naurettava kuin miltä se puusta katsoen näyttää. Sillä oikeassa elämässähän pojittelu on monta kertaa tytöttelyä yleisempää, mitataan sitä nyt sitten missä kontekstissa tahansa.

Tamiflu. Lääkkeiden pakkausselosteita on mukava lueskella aikansa kuluksi. Yleinen suositus kai onkin, että seloste pitäisi aina lukea ennen lääkkeen käyttöönottoa, mutta aina se ei ole heikkohermoisille sopivaa puuhaa. Mitä sanotaankaan Tamiflusta. Lääkehän on pakattu kuoriloon, jossa on muun muassa rautaoksidia, titaanidioksidia ja indigokarmiinia. Maalithan siinä ensimmäisenä tulevat mieleen. Seuraavaksi tietysti Porin edustan merialueen ympäristötuhot 1960- ja 1970- luvuilla, jolloin titaanidioksidia valmistettiin vain rahankiilto silmissä. Maineen puhdistus maksoikin sitten Kemiralle 600 miljoonaa mummonmarkkaa.

Indigokarmiini aiheuttaa muun muassa ripulia. Kuten kaikilla lääkkeillä, myös Tamiflulla voi olla haittavaikutuksia. Tämä lausehan löytyy sovitettuna kaikkien lääkkeiden selosteista. Tamiflun haittalista on kuitenkin epänormaalin lyhyt ja vaatimaton. Pahoinvointi ja harvinaiset maksan toiminnan häiriöt siitä löytyvät, ei paljon muuta. Mielenkiintoinen oli maininta, ettei lääkkeen vaikutuksista sikiöihin tai imetettäviin lapsiin ole olemassa tietoa. Vastuu siis jätetään lääkärille. Minkälaisilla perusteilla hän sitten ratkaisunsa tekee, kun tietoa ei ole valmistajallakaan?

Selosteessa mainitaan, että Tamifluta voidaan käyttää myös influenssan ehkäisyyn. Silloin sitä otetaan yksi kuorilo päivässä normaalin kahden sijasta, niin kauan kuin lääkäri on määrännyt. Lääke auttaa hidastamaan influenssaviruksen leviämistä elimistössä. Niinpä apinalogiikalla ajateltuna onkin hieman erikoista, että lääkettä määrätään vain viideksi päiväksi, jos tauti kestää vaikka kymmenen päivää. Eikö virusta muka ole enää viiden päivän jälkeen olemassa? Ellei se ole hävinnyt, tyhmempi apina voisi kuvitella, että silloinhan loput virukset vasta riehaantuvatkin – ja aiheuttavat niitä äkillisiä kuolemantapauksia.

Apina saikin toisen kuurin ensimmäisen perään. Mutta ei se tullut ihan ilmaiseksi. Olin jo ennalta varmistanut THL:stä, ettei mitään estettä käyttää Tamifluta pidempään kuin viisi vuorokautta ole olemassa. Naaraslääkäri yritti kyllä keksiä jos jonkinlaisia selityksiä, miksi hänen ei olisi tarvinnut reseptiä kirjoittaa. Yksi selityksensä oli se, että lääke pian loppuu ensi keväänä, jos sitä ruvetaan holtittomasti jakelemaan. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että lääkkeet vanhentuisivat varastoihinsa. Minunkin pakkauksessani komeili viimeisenä käyttöpäivänä 03/2010…

Lystin hinta. Kätevästi Suomen valtio säästi sievoisen summan rahaa poistamalla sikainfluenssan kesällä yleisvaarallisten tartuntatautien listalta siirtäen näin kustannukset tavallisten apinoiden rahapusseihin. Apinalle tämä kierros maksoi noin 150 euroa kelakorvaustenkin jälkeen. Sen lisäksi 12 tuntia odottelua erilaisissa terveydenhuollon tiloissa. Sitä ei kai saata laskea miksikään, että viikko siinä sitten loppuelämästä tuhraantui sängyssä makoiluun. Toivotaan, ettei jäänyt mitään uusia alttiuksia tuleville harmeille. Naaraslääkäri kyllä varoitti, että kaikki pöpöt pääsevät nyt helpommin hyökkäämään, kun keuhkot on yskitty täyteen pikku haavoja.

Simopoika. Simo Frangen keksi sairastaa sikainfluenssan ensimmäisenä julkimona Suomessa. No tuskinpa sitäkään tautia on näytteenotolla varmistettu, mutta saipahan Simo siitä hyvän tekosyyn tehdä pilkkalaulun sikainfluenssasta. Eipä ole kovin kummoinen tekele. Simo puolustaa innostustaan sanomalla, että sellaista asiaahan ei ole olemassakaan, mistä ei voi huumoria vääntää. Apina on samaa mieltä ja jää mielenkiinnolla odottamaan, milloin Simolta ilmestyy saman sarjan tekele aiheena feminismi…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 16.11.2009.

2 vastausta to “MURPHYÄ VAI MITÄ HITTOA”

  1. Tuskin ilmestyy Simolta feminismi aiheista laulua, hällä kun on se oma feminismin airut kotona…

    • Siinäpä se. Feministipuolison vaikutus näkyy selkeästi myös Jan Erolan mielipiteissä. Silloin tällöin tulee ihmetelleeksi, mikä saa urosapinan menemään naimisiin feministiapinan kaa. Onhan meillä näitä profeministimiehiäkin, mutta olisiko jotain merkitystä myös sillä, että naaras (Anne Moilasen tavoin) lupaa pitää feminismin pois makuuhuoneesta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: