LINTUISA LAHJAVINKKI

On paljon ihmisiä, joilla on jo kaikkea. Ja ehkä vielä enemmän on ihmisiä, jotka luulevat toisella olevan kaikkea. Siksi lahjan antaminen voi tuntua ongelmalta. Ihan sama, voisi joku sanoa. Mutta, mutta. Lahjat eivät olekaan ihan mitä tahansa humpuukia, vaan suorastaan evolutiivinen pakko sosiaalisen lajin menestymiselle tällä planeetalla. Lahjoihin nimittäin sisältyy hau – lahjan henki, joka pyrkii takaisin antajansa luo ja siten ”pakottaa” antamaan vastalahjoja. Näin asian selittävät alkuperäiskansat.

Ranskalaisen, reilu kuukausi sitten satavuotiaana Pariisissa kuolleen antropologi Claude Lévi-Sraussin näkemyksen mukaan perinteisessä yhteiskunnassa lahjan antaminen muodostaa yhteiskunnan selkärangan. Lahjat ovat yhteiskunnan luomiskeino ja lahjan hengestä tulee yhteiskunnan ”sielu”. Sellaisessa yhteiskunnassa lahjoihin vastataan ilman muuta lahjoilla, sillä lahjan hau varmistaa, ettei niin rohjeta olla tekemättä.

Mitä tällä muka on tekemistä modernissa markkinataloudessa, voisi joku apinapolo ihmetellä. Sitä vaan, että markkinatalouskin on evoluution tuote ja sillä on todennäköisesti yhtymäkohtansa vaikkapa banaanikärpästen toimiin. Sieltähän löytyy seltystä esimerkiksi mustasukkaisuuteen ja alkoholismiin, miksei myös työntekoon. YK:n kehitysohjelma UNDP on selvittänyt markkinatalouteen kuulumattoman työn merkitystä ihmiskunnalle ja päätynyt lopputulokseen, että puolet kaikesta maailman tuotannosta onkin itse asiassa lahjoja.

Tor Nørretranders on mainiossa kirjassaan Homo generosus tiivistänyt tämän seuraavasti: ”Elämme lahjataloudessa, joka varmistaa sen, että miehet voivat ansaita jonkin verran rahaa, jolla he voivat tehdä vaikutuksen naisiin”. Inhimilliset yhteydet eivät hoidu markkinatalouden mekanismeilla, vaan siinä on kyse on suhteista, anteliaisuudesta ja toisten huomioon ottamisesta. ”Taitava sairaanhoitaja on itse anteliaisuus, täynnä ylimääräistä tarmoa, joka luonteensa ja tarmonsa voimalla auttaa toista ihmistä saamaan takaisin elinvoimansa ja siten halun parantaa itse itsensä”. Jokainen voi päässään miettiä, kuinka tämä ihanne toteutuu nykyisessä ulkoistetussa tuottavuushypessä.

Sairaanhoitajilla on virka-asu. Niin on myös lentoemännillä, poliiseilla ja sotilailla. Nämähän ovat kaikki suosittuja seksifantasioiden kohteita ja menestynevät hyvin parisuhdemarkkinoilla. Selitykseksi on tarjottu itse virka-asua, mutta tuskinpa se on se varsinainen juju. Taustalla vaanii pikemminkin sukupuolivalinnan miljoonavuotinen perintö: toisen anteliaisuus viestii ylenmääräisestä tarmosta eli hyvistä geeneistä. Tähän sopiikin säkeistö Hávamálista, tuosta viikinkien ”raamatusta”:

Auliit ja uljaat

elävät parhaiten,

heillä on harvoin huolta;

mutta kaikkea murehtii

kehno mies,

on itara antamisessa.

Mutta asiaan. Ympäristön kannalta olisi tietysti parempi, että tavararöykkiöistä päästäisiin eroon. Palvelut ovat ihmiseltä ihmiselle ja siten tavaroita suositeltavampia. Nyt on keksitty myös virtuaalilahjat, joissa lahjan saajalle annetaan vain tietoa. Lahjan antaja maksaa palveluntarjoajalle, joka vaikkapa rokottaa lahjoitussummalla kehitysmaiden lapsia. Lahjan saaja saa kortin, jossa kerrotaan, että tällainen lahjoitus on tehty.

Hänelle pitäisi siis tulla hyvä mieli siitä, että lahjoittaja kehtaa kehua omaa laupeudentyötään. No ehkä tämä oli nyt vähän ilkeästi ajateltu. Mutta hieman tätä silti on vaikea asettaa lahjanannon perinteeseen. Välittyykö siinä se hau? Toki se mainostaa antajansa auliutta ja uljautta täyttäen siten tämän puolen lahjan antamisen filosofiasta.

UNICEF on keksinyt virtuaalisen pehmeän paketin, joka on saanut näyttäväti tilaa myös mediassa. Mutta miksi pehmeä paketti? Siksikö, että se on naisaivojen tuote ja varmaankin naaraat ovat suurin kampanjoinnin kohderyhmä? Sillä kovalla ja pehmeällä on eroa, se ei ole mikään pelkkä vitsi. Urokset tykkäävät kovista ja naaraat pehmeistä paketeista. Tämä näkyy vaikkapa marakattipienokaisten leluvalinnoissa. Heihin tuskin mikään Patriarkaatti on päässyt vaikuttamaan – ellei se iso paha P olekin itse E eli evoluutio.

Koska apina on uros – tai ainakin luulee olevansa – velvollisuuteni on esitellä Sinulle virtuaalinen kova paketti. Sen tarjoaa BirdLife Suomi: linnunpönttö lahjaksi ystävälle ja linnuille. Kun annat lahjaksi esimerkiksi pikkulinnunpöntön (20 euroa) tai pöllönpöntön (75 euroa), lintujärjestön asiantuntijat rakentavat pöntön ja vievät sen metsään. Sinä sen paremmin kuin lahjasi saajakaan eivät näe muuta kuin kauniin lahjakortin.

Näin tietysti helpotetaan monien kolopesijöiden kroonista pesäpulaa, johon nykyinen metsänhoito on streriiliydessään johtanut. Suurista puheista huolimatta metsänhoidossa ei ole tapahtunut riittävää moniarvoistumista. Laho- ja kolopuista on puute. Tällä lahjalla voit siis paikata metsätalouden tyhmyyksiä täällä kotomaassa, mutta samalla auttaa muuttolintuja niiden muuttomatkoilla, sillä pönttökampanjan tuottoa käytetään myös linnustonsuojelutyöhön.

Hyvä idea tämä pönttöjuttu. Mutta ehkä sitäkin voisi vielä parantaa tulevia vuosia silmälläpitäen. Nythän ainoaksi muistoksi tapahtumasta jää pahvinen kortti, jonka kohtalo parhaimmillaankin lienee joulun jälkeinen kartonkikeräys. Mutta jospa käyttöön otettaisiin hieman nykytekniikkaa. Samalla toki pöntön hintaakin voisi hilata ylöspäin. Ensiksi tarvittaisiin lahjan saajan puhelinnumero tai sähköpostiosoite.

Loppu onkin sitten legendaa. Tai jotain sinne päin. Lintumiehet tuntien on päivänselvää, ettei niitä pönttöjä jätetä metsiin mätänemään, vaan joka vuosi jokainen pönttö käydään tutkimassa; kuka siellä asuu ja montako poikasta sieltä maailmalle tupsahtaa. Ehkä se käydään vielä syksyllä siivoamassa talvilintujen yösijaksi. Ja nämä tiedot paikkatietoineen tallennetaan lintuharrastajien mahtaviin tietojärjestelmiin.

Ei kai olisi suuri vaiva – oikeastaan vain napin painallus – välittää näin kertyneet tiedot lahjansaajan (ja miksei samalla lahjoittajankin) puhelimeen tai sähköpostiin. Parhaimmillaan tämän lähetyksen voisi tehdä reaaliajassa pöntön viereltä. Siinäpä vasta yksilöllinen muistutus hyvästä asiasta ympäri vuoden. Keväällä tupsahtaisi viesti pöntön viennistä maastoon paikkatietoineen. Ja kuva pönttömaastosta tietysti liitteenä. Kesällä voisi seurata pesinnän edistymistä muna- ja poikaskuvineen sekä syksyllä sitä, mitä pesäpahnoista löytyikään.

Mikäpä sen mukavampaa, kun voisi sitten työpaikan kahvitunnilla kertoa, kuinka pöntöstäni on löytynyt tänään kuusi munaa. Siihen voisi työtoveri kuitata, että minun pöntöstäni ne jo hyppivät alas pää kolmantena jalkana – tai siipenä. Voi tätä linnunelämän ihanuutta!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 13.12.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: