OBAMAN LEIRI

On tämä kasvihuonehysteria niin huvittavaa. Ei niin, ettäkö itse asiassa olisi mitään naurettavaa, vaan tässä lajimme käyttäytymisessä. Toisaalta, mitä hauskaa siinäkään on, että jokin eläinlaji toimii niin kuin geeninsä määräävät? Sehän vain on, eikä muuta voi. Viimeiset kuukaudet ovat osoittaneet havainnollisesti ihmisapinan älyllisten resurssien rajallisuuden. Huipentuma koettiin tietysti ”naapuri”maamme pääkaupungissa Kööpenhaminassa, jonne kerrassaan 120 maan päämiehet olivat kokoontuneet syömään, juomaan ja naimaan.

Onhan se mukava, että johtajat pääsevät matkustelemaan. Lisäksi yli 15 000 edustajaa 192 maasta kaikkien muiden aktivistien ja toimittajien lisäksi. Kun tällainen määrä testosteronia kokoontuu yhteen, ei ole epäilystäkään, että sperma on roiskunut valtoimenaan hotellihuoneissa, kaduilla ja klubeissa. Delegaatioiden omat naaraat eivät varmaankaan kaikille riittäneet, joten kaupungin synnytyssairaaloissa on odotettavissa varsinainen ruuhka yhdeksän kuukauden kuluttua. Ja Tanska saa jälleen uuden piristysruiskeen monikultuurisuutensa uljaalla tiellä.

Suurimman uhrauksen ilmaston hyväksi tekivät kuitenkin kööpenhaminalaiset seksityön ammattilaiset. Hehän lupasivat antaa ilmaiseksi kaikille ilmastokokoukseen osallistuville. Tällaisesta jaloudesta olisi luullut heijastuvan jotain rippeitä myös kokouskappeleihin, mutta eipä mitään. Lopputuloksesta päätellen siellä tuntui vallinneen juuri sellainen ahneus kuin etukäteen oli jo odotettavissa.

Sillä onhan päivänselvää – pelkän apinalogiikankin perusteella – ettei Homo sapiens pysty ratkomaan tämän kokoluokan ongelmia. Syitä on oikeastaan lukemattomia, mutta en jaksa ottaa tässä esille kuin yhden, suuruudenhulluuden. Se taas kytkeytyy rahatalouteen. Niin kauan kuin raha on olemassa, ihmislaji ei kykene tekemään tämän kokoluokan yhteistyötä. Raha mahdollistaa yhteisöllisyyden rapautumisen ja ilman globaalin yhteisöllisyyden tuottamia sosiaalisia paineita kansakunnat pelaavat vain omaan pussiinsa. Sananmukaisesti nautimme nyt yksityinen on yleistä -sloganin hedelmiä.

Tässä ilmasto-ongelman edellyttämässä yhteistyövaateessa on vielä yksi lisävaikeus. Jotta oikeita tuloksia olisi odotettavissa, osan Telluksen ihmisapina-asukkaista pitäisi tinkiä kerskakulutuksensa turhista rönsyistä. Mutta sellainen ei toki tule millään muotoa kysymykseen. Siitä ei edes suostuta keskustelemaan niissä piireissä, joissa päätöksiä tehdään. Kasvun on jatkuttava myös länsimaissa, jotka ovat itsekkäällä pullistelullaan tämän koko ongelman aiheuttaneet.

Optimistiluonteelle tällaisen tajuaminen voisi tuottaa jakomielisiä paineita. Onneksi apinamieli on joustava. Se voi leikkiä täydellistä optimistia hyvällä omallatunnolla, sillä sitä varten on mahdollisuuksien maailma eli tämä yksilötason arki. Joku kuuntelee musiikkia, toinen kalastaa, kolmas nyplää. Ja on onnellinen niin kuin pitääkin. Sitten on se todennäköisyyksien maailma, joka lopulta määrää, onko meillä mitään kalastettavaa tai nyplättävää. Siinä maailmassa ei kysellä optimismin eikä pessimismin perään, sillä siellä toimivat luonnonlait – kuten Kööpenhamina todistaa. Vanha kansa puki tämän evolutiivisen totuuden muotoon joukossa tyhmyys tiivistyy.

Jos joku oli Köpiksessä oikeassa, he olivat kehitysmaiden, alkuperäiskansojen ja erilaisten järjestöjen edustajia. Mahtavat raharikkaat eivät kuitenkaan pälyile heidän selkänsä takana ja siksi heidän äänensä ei kuulu muualla kuin satunnaisissa mediavälähdyksissä. Heistä saa toki viehättäviä ja värikkäitä pikku juttuja, varsinkin jos tarjolle on tuotu eksoottista naaraskauneutta – kuten vaikkapa kaukaiselta, mereen kohtapuoliin hukkuvalta Tuvalulta. Kuinka sattuikaan, että monet Tyynen valtameren saaret puuttuivat kokouspaikalle viritetystä jättiläismaapallosta [1] kokonaan. Noloa tanskalaisjärjestäjille.

Köyhillä ei ole sananvaltaa. Sitä heillä ei ole lauman sisällä sen paremmin kuin laumojen välilläkään. Rikkaat maat imevät pilkkahintaan köyhien maiden luonnonvarat ja kuskaavat jätteensä tilalle. Köyhillä on oikeastaan vain selkänahka, joka sekin rikkaita kiinnostaa. Pieni lohtu köyhille lienee se, että heiltä sentään löytyy rouhitun selkänahkansa alta ranka, joka raharikkailta tuntuu puuttuvan. Näin se on aina ollut ja on aina oleva niin kauan kuin tämä apinalaji maapallon kamaralla tassuttelee.

Kerrassaan 192 maata siis neuvotteli kahden vuoden ajan – turhaan. Kööpenhaminan sängyistä ei löytynyt riittävän vahvoja jousia edes tyydyttävän sopimuksen viritykselle. Epäonnistumisen välittömäksi hinnaksi on laskettu 300 000 ihmisen vuosittainen kuolema [2] kaiken muun ikävän lisäksi. Tämän johtajat ottivat niskoilleen kevyin mielin. Mutta eihän se nyt ole paljon mitään, sillä köyhyys tappaa 18 miljoonaa apinaa joka vuosi – 21 lasta joka minuutti. Siis yksi joka kolmas sekunti – melkein kuin kärpäsiä…

Ihan sama. Ihan sama vaikkapa rauhanpalkinnon saaneelle Barack Obamalle, joka olisi voinut tehdä ihmeen, jos olisi halunnut. Mutta kun geenit eivät antaneet periksi. Tämä maailman navaksi vielä itseään luuleva valtio katsoi parhaaksi liittoutua Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan ja Brasilian kanssa. USA siis etsiytyi itselleen sopivaan seuraan. Samalla se pyllisti paitsi Euroopalle, myös kaikkein köyhimmille maille. Tämä liitto saattoikin pitkässä juoksussa olla Kööpenhaminan kokouksen merkittävin asia.

Voisi myös sanoa, että valinnallaan Yhdysvallat liitti itsensä tietyntyyppisten valtioiden joukkoon. Etsiikö tämä entinen suurmahti vetoapua hätäänsä näistä nopeasti kasvavista talouksista? Mutta missä luuraa Venäjä? Sitäkään ei otettu mukaan Obaman leiriin. Muutenkin se on pitänyt matalaa profiilia koko ilmastoasiassa, vaikka Medvedev paikan päällä käväisikin. Yleisesti on tiedossa venäläisten välinpitämättömyys kasvihuoneilmiötä kohtaan ja monet Tiedeakatemian johtavat tutkijat kiistävät siellä koko asian.

Itänaapurissamme tikittää siis tällainenkin aikapommi, jota voi verrata vaikkapa Yellowstonen supertulivuoreen. Se purkautuu täysin varmasti jossain vaiheessa. Täsmällistä ajankohtaa ei vaan kukaan tiedä. Mutta Suomen poliittinen johto nukkuu Ruususen untaan vain siksi, että kansa ei halua muutosta. Milloin kansa muutosta haluaisikaan ja milloin kansalta muka ihan oikeasti on mielipidettä kysytty, jos jokin päätös on todettu tarpeelliseksi?

Maailmalla jopa epäillään brittiläisten ilmastotutkijoiden sähköpostihakkeroinnin olleen Venäjän tiedustelupalvelun tekosia [3]. Ei mikään mahdoton ajatus. Operaatiohan oli massiivinen ja taitavasti ajoitettu Kööpenhaminen kokouksen alle. Tämä ilmastoskeptikoiden puuhastelu on itsessään oiva esimerkki surkeasta logiikasta. Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on osuvasti verrannut heitä parturiin, joka yrittää neuvoa aivokirurgia työssään.

Sillä eiväthän nämä sähköpostit kertoneet mitään ilmastosta, vaan pelkästään ihmislajin käyttäytymisestä. Miten tiedeyhteisö voisi olla vapaa inhimillisistä heikkouksista, jotka jylläävät kaikilla muillakin elämänaloilla politiikasta uskontoon ja urheiluun? Ihan samat apinanaivot ne siellä keskenään kilpailevat yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kuin dopingin voimalla kilpakentilläkin. Muutama jäynä ei muuta perusasioita miksikään. Todistusaineistoa riittää, vaikka osaa siitä olisikin vallanhimossa sorruttu tuunailemaan.

Eikä tämä ole edes kauheinta, mitä ilmastolla ratsastamisessa maailmalla tapahtuu. Kaikki ovat varmaan panneet merkille, kuinka melkein mikä tahansa tuote on yhtäkkiä muuttunut ilmastoystävälliseksi ja sen ostamisen kerrotaan pelastavan maailman. Väärin tietysti. Yhtä väärin kuin sekin vedätys, jonka viljelemisestä armoitettu presidenttimammamme Tarja Halonen palkittiin Kööpenhaminassa.

Tarja on virassaan tehnyt omaa henkilökohtaista, globaalia vaalityötä tulevaa YK -viranhakuaan varten. Siinä hurmoksessa suomalaiset ovat muun muassa maksaneet 21 köyhän maan naarasedustajan matkan ilmastokokoukseen [4]. Ihan hyvä, jos puolet tai edes kymmenen heistä olisi ollut urosapinoita. Jostakin syystä köyhiä maita edusti tässä joukossa muun muassa Bahama, joka bruttokansantuotteella mitattuna sattuu olemaan maailman 37. rikkain maa [5]

Ei kuulosta kovin tasa-arvoiselta, mutta eihän tasa-arvo näiden puuhanaisten perimmäinen tarkoitus olekaan. He ovat lanseeranneet jopa sellaisen mahdottoman ”totuuden” kuin että naiset ovat ilmastonmuutoksen suurimpia kärsijöitä. Aikaisemminhan naisten on julistettu kärsivän eniten mm. sodista, luonnonmullistuksista ja muista globaaleista kriiseistä. Sattuuko tällä planeetalla olemaan yhtään asiaa, josta naaraat eivät kärsisi uroksia enemmän? Tämä surkeus ei poista kuitenkaan sitä tosiasiaa, että miehet elävät kaikkialla naisia lyhyemmän elämän.

Perusteeksi tällaisille väitteille riittää vain se, että muodollinen päätösvalta on useimmissa kulttuureissa edelleen miehillä [6]. Tästä tiukkapipofeministi näyttää vetävän sellaisen johtopäätöksen, että miehet ajattelevat vain itseään. Tämähän ei pidä paikkaansa, koska evoluutio ei olisi sellaista urosvaltaa voinut edes kehittää. Naaraista se voi tietysti siltä näyttää, koska heidän aivoistaan ei vastaavaa lauman kokonaisedun huomioon ottavaa automaattia löydy. Evoluutio ei ole voinut sellaista väsätä, koska urokset ovat hoitaneet muodollista vallankäyttöä miljoonien vuosien ajan.

Missä näitä logiikan irvikuvatotuuksia jatkuvasti suolletaan? No sehän johtuu siitä, että sukupuolinäkökohdat on naarasvallan oveluudella ujutettu kaikkialle. Jopa IUCN:llä eli kansainvälisellä luonnonsuojeluliitolla on ”gender-asiantuntija”, Lorena Aguilar Revelo, joka vastikään kävi julistamassa juurikin näitä samoja loruja suomalaisille apinoille. Ja lisää samanlaista höttöä on tulossa. Suomi on ollut Halosen johdolla vaatimassa, että ilmastosopimukseenkin liitetään tasa-arvoa ja naisten asemaa koskeva kohta! Ehkä juuri siitä urkenisi Tarjalle hehkeä eläkevirka.

Näistä ansioista naisjärjestöt sitten palkitsivat Halosen Millennium -soihdulla ja Suomen Gender Championships -kunniapalkinnolla. Hurraa! Sen sijaan melkoisen vähän on hehkutettu sitä tunnustusta, jonka Haloslandia sai kansalaisjärjestöiltä heti neuvottelujen aluksi. Se oli Päivän fossiili -palkinto, jonka kansainvälinen, 500 järjestöä edustava Climate Action Network myöntää vastuuttomimpia ilmastonäkemyksiä esittäneille maille…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 21.12.2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: