VIITALAN ELÄVÄ PLANEETTA

Eläintieteilijä Jussi Viitala on luonnossa juurikin yhtä hyväntahtoinen ja sympaattinen persoona kuin millaisen kuvan televisiohaastattelut hänestä antavat. Apina on seuraillut hänen uraansa yhtä kauan kuin Leena Palotienkin taivalta eli jostain 70 -luvun puolivälistä saakka. Toivottavasti Jussilla riittää elinvuosia vielä kymmenittäin, sillä hän tuntuu olevan Suomessa omalla tavallaan yhtä harvinainen tieteentekijä kuin Leenakin.

Luonnontieteiden suurin ongelma taitaa olla se, että tutkijoiden aika menee niin tiukasti omassa työssä, että siitä suurelle yleisölle kertominen jää tekemättä. Aina on tietysti poikkeuksia, Palotien lisäksi vaikkapa Kari Enqvist tai Esko Valtaoja. Melko harva jaksaa sitten enää eläkkeelle siirtymisensä jälkeenkään ruveta tieteen popularisoijaksi. Se vaatii paitsi terveyttä ja jaksamista, myös sopivaa luonteenlaatua ja sosiaalisuutta, mikä ei välttämättä ole luonnontieteilijöiden ominta alaa.

Unelmia?

Onneksi meillä on sentään Jussi. Hänellä on edellytykset tulla Anto Leikolan tapaiseksi eläväksi legendaksi. Molemmat ovat eläintieteilijöitä ja in situ karismaattisia persoonia. Jussi on myös armoitettu laulumies. Perusduuniaan eläinten käyttäytymisen saralla Viitala on uurastanut myyrien parissa, mutta hänen tutkimusryhmänsä ovat tehneet muillakin alueilla merkittäviä läpimurtoja, muun muassa todistamalla petolintujen hyödyntävän saalistuksessaan ultraviolettivaloa. Maailma on siis erilainen kuin miltä se meidän silmissämme näyttää.

Elämässä tehtyjä valintoja ei yleensä kannata harmitella. Apinat päätyvät kulloisiinkin tilanteisiin aina parhaiten soveltuvien vaistojensa ja pieneltä osin tietämyksensäkin ohjaamina. Silti tulee mieleen, että jos olisi aikoinaan tullut puhuttua unelmistaan Jussille, ehkä maailma olisi ollut toisenlainen. Ehkä olisin päässyt simpanssien maille sen sijaan, että minusta tuli keskinkertainen virkamies keskinkertaisen byrokratian rattaisiin.

Hänellä olisi varmaan ollut suhteita ulkomaille. Minulla taas oli haaveena tulla suureksi etologiksi afrikkalaisiin sademetsiin. Silloin ei ollut internettiä, josta olisi voinut löytää jonkin tutkimusryhmän yhteystiedot ja olisi voinut lähettää heille anomuksen sähköpostilla. Jos tästä nyt repisi jotain opetusta jollekin uraansa virittelevälle nuorelle apinalle, niin ainakin sen, että unelmistaan kannattaa pitää ääntä – joku saattaa kuunnella.

Psykososiaalinen keskiaika

Viitala on juuri saanut valmiiksi kolmannen ihmisten ja eläinten suhteita käsittelevän kirjansa Älykäs eläin. Ne edelliset olivat Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen (2003) ja Vapaasta tahdosta (2005). Viime vuonna ilmestyi lisäksi Lenkkipolun luontokirja. Eläkevuodet eivät tältä Konneveden biologisen tutkimusaseman pitkäaikaiselta johtajalta näytä kuluvan pelkkien vanhojen aineistojen käsittelyssä, vaan hän on ymmärtänyt tiedon välittämisen tärkeyden tällaisessa psykososiaalisen keskiajan hämärässä – valoa pimeyteen siis.

Elämme nimittäin omituista aikaa. Toisaalla luonnontieteet harppovat kukonaskelin eteenpäin. Se maailma elää kuin omalla planeetallaan. Toisaalla elää sitten lauma apinoita, joiden todellisuus ei ole paljonkaan muuttunut sitten keskiajan. Uskotaan edelleen jumaliin, ufoihin ja horoskooppeihin, jopa naistutkimukseen. Ihmistieteilijöiksi itseään nimittävät kulttuuriuskovaiset eli humanistit ja yhteiskuntatieteilijät pitävät laumaa otteessaan peläten epätoivoisesti valtansa murentumista, mikäli luonnontieteiden saavutuksista tihkuu liikaa tietoja rahvaan korviin. He ovat nykyajan kirkonisiä.

Ja eihän sitä tietoa paljon tihku. Jos mentäisiin torille kysymään tuhannelta vastaantulijalta vaikkapa mikä on grafeeni, hyvä jos yksi sanoisi koskaan kuullensakaan moisesta – vaikka tätä nanoteknologian tuotetta hehkutetaan elektroniikkateollisuuden tulevaisuutena. Ehkä yksi toimittaja tuhannesta on tiedetoimittaja. Jokaisessa arvonsa tuntevassa lehdessä on kulttuuritoimitus (urheilutoimituksista nyt puhumattakaan), mutta aniharvassa tiedetoimitus. Ja jälki on sen mukaista.

Radiossakaan ei ole kuin yksi oikea tiedohjelma, Radiaattori. Kaiken muun eetteriajan täyttää psykososiaalinen mun mielestä tää nyt vaan on tällei -tasoinen jaarittelu, jossa muka-asiantuntijat puhuvat asioista, joiden oikeasta laidasta heillä ei näytä olevan harmainta aavistusta. Arvaa vituttaako. Ja mikä pahinta, tällä freudilaisella asiantuntemuksellaan he vain syventävät lauman ahdistusta ja ahdinkoa. Ensimmäisenä toimenpiteenä termi ihmistiede pitäisi heittää romukoppaan, sillä eihän kysymys ole mistään tieteestä van lähinnä harhaopin tasoisesta pohdiskelusta.

Homo ja trans

Jopa YLE:n tiedeohjelmien kärkenä itseään pitävässä Prisma -sarjassa esitettiin jokin aika sitten täysin luokatonta viihdettä. Tuskinpa edes 4D -toimitus olisi kelpuutanut sitä omaan sarjaansa. Siinä joku transsukupuolinen psykologi ja feministiherätyksen kokenut biologi yrittivät todistella, kuinka sukupuoli on kulttuurin tuotetta. Sic. Yhtä suurella asiantuntemuksella näkövammaiset voisivat väittää, että näkökyky on kulttuurinen tuote, koska sokeitakin ihmisiä on olemassa. Prisman toimitus on varmaan jo neuvottelemassa seuraavasta suuresta innovaatiostaan. Kohta meille kerrotaan, kuinka elämä onkin älykkään suunnittelijan aikaansaannosta.

Miksi sokeat eivät ole tätä koskaan keksineet? Miksi sokeiden täytyy hyväksyä olevansa vammaisia, mutta transihmisten ei? Nythän meillä on jo tarpeeksi tietoa, joka todistaa niin homot kuin transukupuolisetkin kehitysvammaisiksi. Sikiönaikainen kemikaaliannostus ja -ajoitus ei vain ole sattunut nappiin. Eihän se ole sen suurempi häpeä kuin näkövammakaan, miksi ihmeessä sitten pitää yrittää kääntää maailma päälaelleen, jotta oma mielenterveys säilyisi? Onhan se säilynyt sokeillakin. Säilyisi se teilläkin, kun tunnustaisitte tosiasiat ettekä yrittäisi taistella tuulimyllyjä vastaan.

Viitala pääsi sentään ainakin kahteen YLE -ohjelmaan uuden kirjansa tiimoilta. Hyvä että edes Arto Nyberg ja aamuteevee ovat olleet kiinnostuneita ihmisen paikasta eläinten rankinglistalla. Tietysti jos ihmiseltä itseltään kysytään, olemme ylivoimaisia voittajia. Kukapa ei asettaisi itseään ensimmäiselle sijalle, jos on itse koko listan ja sen arviointikriteerit keksinyt ja jopa rajoittanut maailman sellaiseksi, miltä se hänen omilla aisteillaan näyttää. Siinähän voi erehtyä kuvittelemaan olevansa jopa jumalan kuva…

Valaita ja simpansseja

Jotain hassua on tietysti siinäkin, että olemme suuressa viisaudessamme etsimässä älyllistä elämää avaruudesta! Ikään kuin sitä ei olisi keskuudessamme. Miten luulemme ymmärtävämme (tietysti lähes itsemme näköisten) marsilaisten signaaleja, kun emme ymmärrä edes valaiden puhetta? Emmekä edes halua ymmärtää. Jos avaruusälyyn tuhlatut rahat olisi käytetty muiden eläinten tutkimiseen, olisimme paljon nykyistä viisaampia. Ehkä olisikin liian suuri järkytys, jos joutuisimme myöntämään, ettemme olekaan maapallon älykkäin laji? Viitalan mukaan valaiden aivoilla on kaikilla mittareilla mitattuna mahdollisuus olla ihmisaivoja kehittyneemmät.

Valaiden ongelma on tietysti se, ettei niillä ole käsiä, eivätkä ne niin ollen pysty kädestä pitäen meitä opastamaan. Ja kun tuo simpanssin näköinen alaston apina vielä on niin tyhmäkin, ettei ymmärrä, mitä yritämme hänelle kertoa. Viitala esittelee kirjassaan paitsi juoruilevia, myös Brasilian rannikon delfiinejä, jotka ajavat kaloja heittoverkkokalastajien ulottuville ja jopa neuvovat, milloin verkko pitää heittää. Ja tietysti turhautuvat, jos kalastaja on niin pösilö, ettei siltikään onnistu mitään saamaan.

Ja mitä kertookaan älykkyydestämme se, että olemme tappaneet suurimman osan valaista sukupuuton partaalle ja näitä loppujakin pitäisi ainakin japanilaisten, islantilaisten ja norjalaisten päästä murhaamaan, jotta money money money saisi ansaitsemansa. Sairasta touhua. Toki ei yhtään sen sairaampaa kuin simpanssien ja muiden ihmisapinoiden kohtalo. Ensin olemme murhanneet näitä lajeja ihan vaan huvin vuoksi. Gorillan kädestäkin saa siistin tuhkakupin. Apinan aivojen syöminen se vasta siistii onkin. Puhumattakaan nyt koe-eläimistä ja ”lemmikeistä”. Eikös jollakin maailman turhimmalla julkkiksella eli Michael Jacksonillakin sellainen ollut. Nyt sitten viimeisten ihmisapinoiden kodit runnotaan maan rakoon muun muassa kaakao- ja öljypalmubisneksen tieltä.

Norsunluurannikolla eli vielä 60 -luvulla 100 000 simpanssia. Parissakymmenessä vuodessa niiden määrä putosi kymmenenteen osaan ja seuraavien kahden vuosikymmenen aikana taas kymmenesosaan edellisestä. Ja mitä tekevät kettutytöt? Tulevat Kanadasta asti tänne esittelemään tissejään joidenkin turkiseläinten vuoksi. Miksi se asioiden tärkeysjärjestykseen paneminen vaan on joillekin kovin vaikeaa, ellei mahdotonta?

Narrated by Attenborough

Onneksi meillä on BBC. Ilman sitä meillä katseltaisiin vain Jope Ruonansuun älyvapaita vitsejä ja merisäätä. Jostakin syystä brittiläinen kapitalisti on yhtä kateellinen tälle yhtiölle kuin suomalaiset mediatalot YLE:lle. Kummassakin päässä taivutellaan poliitikkoja karsimaan julkisen palvelun tarjontaa, jotta money money money saisi tarvitsemansa. Mutta vielä siis saamme katsella Elävän planeetan (epäonnistunut suomennos tosin, sillä sarjan alkuperäinen nimi on Life) kaltaista ammattityön tulosta. Parhaillaan verkossa oleva jakso esittelee kädellisten taitoja – ensi lauantaihin saakka.

Sarjaa kuvanneeseen naaraskuvaajaan teki suurimman vaikutuksen se, kun hän sai ikuistetuksi hetken, jolloin simpanssiuros antoi käyttämänsä, pähkinöiden rikkomiseen tarkoitetun työkalun naaraan käyttöön – eikä edes vaatinut välitöntä seksuaalista vastapalvelusta. Simpanssit ovat siis yhtä hyväluontoisia apinoita kuin mekin. Luontodokkareiden perinteinen synti on tietysti se, että ne pelkästään rahan vuoksi dramatisoivat elämän jatkuvaksi taisteluksi. Kukapa jaksaisi tuntikausia katsella tavallisen apinaperheen rauhallista syömistä, löhöilyä, leikkimistä ja rapsuttelua.

Vaikka komea sarja onkin, tämän Elävän planeetan ongelma on liian suuren palan haukkaaminen yhdellä kertaa. Mihinkään ei ehditä keskittyä kunnolla ja paikasta toiseen poukkoillaan aasinsiltoja pitkin – ikään kuin kuvaajien huippuotoksista olisi haluttu parsia kokoon jonkinlainen tilkkutäkki. Ehkä tämä johtuu tästä kvartaalitaloudesta. Mitään ei ole vara pysähtyä kunnolla ihmettelemään. Minulle kyllä kelpaisi, vaikka koko kymmenosaisen sarjan verran katseltaisiin pelkästään yhden bonobolauman elämää.

Kahden kerroksen väkeä

Niinpä kädellisten taidoista raapaistiin vain pintaa. Ohjelma ei kertonut, että jokaisella simpanssiheimolla on oma, esivanhemmilta saatu tietoperintönsä eli kulttuurinsa tai että jotkut simpanssit metsästävät keihäillä pieniä puoliapinoita tai että ne päihittävät yliopisto-opiskelijat lyhytkestoisissa muistitesteissä. Ne käyttävät kivisiä tai puisia veitsiä hedelmien pilkkomiseen, jakavat ruokaa toistensa kanssa ja neuvottelevat ruoka-annosten koosta keskenään.

Reesusmakakien on todettu syövän suruunsa. Hierarkiassa alemmalla tasolla olevat syövät enemmän ja useammin kuin korkea-arvoiset yksilöt. Ne ilmeisesti lievittävät runsasenergisellä ruoalla psykososiaalista stressiään. Siinäkö syy ihmisapinoidenkin lihomiseen – mitä epäreilummin yhteisö toimii, sitä paksummiksi riviapinat paisuvat. Lihavuus onkin yhteiskunnan oikeudenmukaisuusmittari?

Toisaalta apinaäidit pussailevat, lepertelevät ja liioittelevat eleitään puhuessaan lapsilleen – aivan samoin kuin oma lajimmekin tekee. Ja mitä vanhempi apina, sitä tarkkaavaisemmin häntä kuunnellaan ja sitä innokkaammin nuoret hänelle vastaavat. Yhdeksän jäsenen marakattiyhteisössä puhetta ylläpitivät kaikki kahdeksan naarasta. Laumaa johtanut uros ei osallistunut keskusteluun lainkaan…

Attenboroughin kädellisjaksossa käytiin seuraamassa muun muassa etiopialaisten vaippapaviaanien reviiritaistelua. Näissä laumoissa järjestys säilyy vain kovalla patriarkaattisella kurilla. Moniavioiset urokset pitivät naaraansa järjestyksessä. Rangaistus seurasi niin vaimojen keskinäisestä kiukuttelusta kuin vieraissa uroksissa hyppäämisestäkin. Yhden kuritetun naaraan ilme muistutti erehdyttävästi erään Tarja Halosen kotkankatsetta…

Japaninmakakien yhteisö on toisella tavalla julma. Nämä apinat elävät talvella lumen ja pakkasen keskellä. Niiden asuinalueella on kuuma lähde, jonka vesi on 40 -asteista. Siihen pääsevät lämmittelemään kuitenkin vain korkea-arvoisimmat naaraat poikasineen. Ovimikkona toimii uros, joka valikoi kylpijät. Köyhät joutuvat värjöttelemään ulkona 20 asteen pakkasessa. Japaninmakakien yhteisö on siis jakautunut kahtia: niihin, joilla on ja niihin, joilla ei ole. Tuntuuko tutulta?

Kädellisillä on kyky siirtää oppimaansa seuraaville sukupolville. Heimollemme ovat luonteenomaisia emon ja poikasen, äidin ja lapsen väliset vahvat siteet. Me ihmiset olemme heimomme täysiverisiä jäseniä.

Järkee vai ei?

Jos apinalta kysytään, niin ei. Viitalan toki pitää olla diplomaattinen, kuten oikeiden tiedemiesten aina. Silti hänkin on turhautunut siitä, kuinka vähän se järki ihmiskunnan toiminnassa näkyy. Järkevä laji ei todellakaan pilaisi omia elinmahdollisuuksiaan – eikä toisaalta kyykyttäisi puolta jäsenistään nälkäkuoleman partaalla. Jussin kirja haastaa meidät viimeiselle matkalle etsimään järjen rippeitä. Ellei löytöretki onnistu, kuolemme yhtä komian joukkokuoleman kuin myyräkannat vuosi sitten. Ehkä se on sitten se monien haikailema maailmanloppu?

Viitala sanoo oivallisesti, ettei korkea älykkyysosamäärä pelasta ihmistä tyhmältä käyttäytymiseltä tai tyhmiltä päätöksiltä – nykyisellä asenteella luontoa eli elämämme ylläpitäjää ei saada missään tapauksessa pelastettua. Hauskaa, kuinka toinen eläintieteilijä ja käyttäytymistutkija Ilkka Koivisto päätyi yhtä synkkään lopputulemaan tänäisessä Miten minusta tuli minä -ohjelmassa. Olemme juurikin samalla kehitystasolla japaninmakkakien kanssa. Riippuu vain näkökulmasta, voiko sitä pitää imarteluna vai pyllistyksenä lajillemme.

PS. Niin se grafeeni on vuonna 2004 löydetty hiilen nanomittakaavainen muoto, joka koostuu yhdestä kerroksesta toisiinsa sitoutuneita hiiliatomeja. Se lienee paras sähkön- ja lämmönjohde sekä tunnetun maailmankaikkeuden ohuin ja kestävin materiaali.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 22.03.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: