KYMPPIVIISUT

Tasavuoden 2010 Euroviisut. Kehitys on vienyt johonkin suuntaan, jos verrataan vaikkapa samoja kisailuja ”kultaisella” 60 -luvulla. Tämä ei tietystikään tarkoita, että kehityksen suunta olisi aina kohti ”parempaa”, kuten aika moni tuntuu uskovan. Jos kehitykselle jokin suunta pitäisi löytää, se olisi ehkä kohti monimutkaisempaa – yhtä hyvin eliöiden kuin tekniikan tai talouden parissa. Bakteerista delfiiniin, aurasta tietokoneeseen, talkootyöstä pankkikriisiin. Kai se on sitten makuasia, pitääkö monimutkaisuutta parempana kuin yksinkertaisuutta.

Norja oli kuulema vetänyt kisajärjestelyjä hieman vaatimattomampaan suuntaan. Ei se ainakaan apinaa häirinnyt. Varsinkin värikkäiden maahanmuuttajien laulullaan johtama koko Euroopan liikuttaminen äänestystulosta odotellessa oli vallan ihastuttava keksintö. Jotain uutta siihen normaaliin oman kulttuurin loistokkuuden mainostamiseen verrattuna, jota lähes jokaisessa viisujuhlassa tähän saakka on harrastettu.

Maahanmuuttokriitikoiden olisi pitänyt katsella tämä ohjelma. Se osoitti, miksi tällainen pohjoinen sisäänlämpiävä yhteisö tarvitsee uusia geenejä. Kolmesta juontajasta yksi oli ylitse muiden ja hän ei ollut kumpikaan niistä kalpeanaamoista – tosin sen naaraskalpeanaaman eli Nadia Hasnaouinkin isä on Marokosta. Ei tosin mitään valittamista uroskalpeanaama Erik Solbakkenistakaan. Hänen kävelynsä mikroaaltouuni- ja shampanjakujalla oli mieleenpainuva.

Mutta Haddy N’jien on aivan omalla planeetallaan. Mikä symmetria, mitkä hiukset, mikä vyötärö-lantiosuhde, mikä väri! Mikä Naaras! Mutta hänen isänsä onkin Gambiasta… Kolmekymppinen oslolainen laulaja, kirjailija ja toimittaja. Mikä mahtaa olla hänen feminismin asteensa? Joka tapauksessa häntä olisi voinut katsella sen kolme tuntia ihan yksinäänkin. Silti hän jäi Viisukuppilan äänestyksessä toiselle tilalle, sillä urosenergia jyräsi taas kerran – eikun siis patriarkaatti, nöyrin anteeksipyyntöni Naisunionille!

Panisitko?

Tällä kertaa viisuesitysten arvostelu tapahtuu asteikolla panisin – en panisi. Tiedättehän tuon nuorten urosten terasseilla harrastaman tavan arvioida ohiliihottelevia naaraita. Oikeastaan sitä tehdään joka paikassa, armeijassakin jo, kun naaraat ovat katsoneet tarpeelliseksi tulla sinnekin uroksia kiihottamaan. Ja sitten, kun he saavat toivotun reaktion aikaiseksi, valittavat armeijan ylipäällikölle seksuaalisesta häirinnästä – ja Halonen tietysti paheksuu moista pahuutta suureen ääneen, ikään kuin se olisi hänen virkakautensa suurin yhteiskunnallinen ongelma.

Nettikin on täynnään sivustoja, joissa apinoiden kuvia voi arvostella sen mukaan panisiko vai ei. Tässä viisuarvostelussa asteikko on nollasta neljään peetä. Urosten esitykset saavat siten automaattisesti nollan, mutta sehän on vain nykyisen tasa-arvolain hengen mukaista. Aloitetaanko juontajanaaraista? Haddy saa viisi peetä (on niin ylivoimainen, että menee asteikon yli), Nadia ehkä yhden – nippa nappa. Eikä syynä todellakaan ole hänen ikänsä (46), vaan hänestä välittyvä annelijäätteemäkimäinen kylmyys.

Mutta sitten itse viisuihin. Ne ovat tässä esitysjärjestyksessä ja arvioinnit ovat sellaiset, mitä finaalin aikana ehdin näpytellä. Jos jotain jälkikäteistä kommenttia on ollut pakko esittää, se on pantu sulkuihin. Arviointia hieman vaikeutti mikrofoni, jota kaikki esiintyjät pitivät kasvojensa edessä. Miksi ihmeessä? Tekniikka toki mahdollistaisi tästä maneerista luopumisen. Onko se jonkinlainen turvallisuustekijä – ainakin on käsille jotain ”pakollista” tekemistä.

Kipaleiden kesto oli jotakuinkin kolme minuuttia. Taitaa olla aika normaali biisin mitta? Ehtiihän siinä jo muodostamaan jonkinlaisen mielipiteen kohteen seksuaalisesta arvosta. Kiintoisaa kuinka tämä on kovin lähellä hiivasolujen vastaavaa pohdintaa. Niillä kuluu keskimäärin kaksi minuuttia päätökseen, haluavatko panna vai lisääntyä pelkästään omin avuin eli vetää käteen. Ehkä iskelmäkappaleiden pituus ei olekaan mitään sattumaa, vaan ikiaikasta evoluutiota?

Lopullinen tuomio

Azerbaidzan pppp

Drip drop kuulostaa niin seksikkäältä, ettei alle neljän peen voi mitenkään mennä. Laulaja on 17 -vuotias, eikä sekään mikään miinus voi olla. Sääret ja hiukset kiinnittävät huomiota ja tietysti korkokengät. Ei (mini)mekossakaan ole valittamista. Ja aina kun naaras polvistuu, uros on sulaa vahaa (siksi varmaankin monissa afrikkalaiskulttuureissa naiset polvistuvat miehen kanssa puhuessaan). Suomalaisjuontaja Asko Murtomäki moitti, että Safuran laulaminen tuntui edelleen jäävän sivuseikaksi. Nomutta, tämähän on kokonaistaloudellinen esitys – ei kai julkispalveluidenkaan kilpailuttamisessa enää tuijoteta pelkkää hintaa.

Espanja 0

Pörröpääuros laulaa pellen, miekkamiehen ja ballerinanaaraan inspiroimana ’jotain pientä’. Ihan tyhjänpäiväinen rakkausvalitus ja turhaa hösellystä muutenkin. Häirikköfania en edes huomannut, tuntui kuuluvan asiaan… silti Espanja sai uusintaesityksen. Ei se siitä parantunut, vaikka kappale onkin suosikkinaaraani mielestä paras. Suomalaisjuontajat hehkuttavat mahtavaa, upea esitys – vahva kappale!

Norja 0

Uroksen rakkausvalitusta taas. Järkyttävän siirappiset sanat, mutta onhan laulaja komea ja äänensä samoin.

Moldova p

Pyörivä viulisti on hauska keksintö. Uros ja naaras siinä laulavat, naaraalla on kammottava silmämeikki. Siinä menevät hänen mahdollisuutensa, sillä muut avut peittyvät tähän pieneen yksityiskohtaan, edes sukkanauhat ja kohtuullisen antelias kaula-aukko eivät nyt auta. Lyhyt feministitukkakin on miinusta.

Kypros 0

Mitäänsanomaton uroksen esittämä rakkaushöpötys. Pianistinaarasta ei näytetty tarpeeksi, hänessä olisi voinut olla potentiaalia.

Bosnia & Herzegovina 0

Olen ennenkin moittinut tällaista maan nimeä. Ei innosta suhtautumaan positiivisesti, jos eivät osaa edes päättää nimeään – ihan kuin Mänttä-Vilppula. Tämäkin uros valittaa kitaroineen rakkaudesta. ’kuivuus on kaikkialla’. No, siihen vaivaan saa erotiikkaliikkeestä liukuvoidetta. Ehkä Bosniassa ei vielä tunneta sellaisia kauppoja – vinkkinä vaan kaikille alan suomalaisyrittäjille.

Belgia 0

Taas kitarahemmo, paikallinen x-factortähti. Mutta tämähän on aivan loistava jo ensivenytyksestä lähtien. Jotain äijämäistä itseironiaa, persoonallista ja rehellistä: ’me and my guitar’. Eihän mies muuta tarvitsekaan? Pitäisikö ruveta fanittamaan? Tämä on sen verran erikoinen kipale, että voisi vaikka voittaa.

Serbia 0

Kai tämä on uros? Liian iso suu mieheksi. Tämä taitaa olla 22 -vuotias Idolsvoittaja. Mistä näitä uroksia riittää? Habitus ei oikein sovi yhteen sanojen kanssa ’ovat rintasi ase tappava’. Kova meno päällä, mutta ei sytytä yhtään.

Valko-Venäjä pp

Tämä on se mahtipontinen perhoskappale. Ei mene apinan aivoihin. Aluksi tällä ei näyttäisi olevan mitään tekoa perhosten kanssa, mutta sitten kolmen naaraan selkään ilmestyvät perhosen siivet, ihan ykskaks. Kaksi urosta pysyvät apinoina. Mitä tasa-arvoa se tällainen on, että vain naaraat kokevat muodonmuutoksen? Kaksi naaraista saa yhden peen ja se toinen blondeista kaksi peetä.

Irlanti 0

Epäsymmetrisen ylipainoinen naaras ei ole apinan makuun, vaikka selostajat kilvan hehkuttavat hänen ihanuuttaan. Jotain rakkauslaulua kai tämäkin on, rukoilemisestakin lauletaan. Tuulikone meni tässä esityksessä kyllä aivan hukkaan. (Lopputuloksista sitten selvisi, ettei esitys miellyttänyt muitakaan eurooppalaisia. Entinen voittaja jäi kolmanneksi viimeiseksi)

Kreikka 0

Sex men on stage. Tämä on jämerää kamaa, mutta samalla iloista kreikkalaista elämää. Äijämeininkiä parhaimmillaan ’sytytän tuleen kaiken menneen’. Tähänastisista paras, tämän toivoisi voittavan. Mikä olikaan Jaana Pelkosen kommentti? (piti oikein tarkistaa Areenasta: ihana miehinen hientuoksu…)

Iso-Britannia 0

Sääli Britanniaa, että joutuu esiintymään Kreikan jälkeen. Tämä on ihan jostain Plutolta, jos edellinen oli Marsista. Että osaakin olla siloposkista metsoseksuaalista diskurssia. Oikein hävettää urosten puolesta. Ponnetonta vääntöä tyhjänpäiväisessä laatikkokontekstissa. (Hahhahhaa, tämähän jäi viimeiseksi koko kisassa ja ihan oikeutetusti. Rahvas ei ole aivan tyhmää)

Georgia pppp

Ai miten ihana naaras punaisessa mekossa! Neljä peetä on ihan must, vaikka kaulassa roikkuu risti eikä tissejäkään esitellä tarpeeksi. Tässä on Naaras! Pitkä tukka, kaunis ryhti ja symmetriaa kotitarpeiksi. Voisiko heteroapina enempää vaatia? Ehdotonta kärkikastia tämä esitys. Jaanankin mielestä Sopho oli uskomaton pakkaus.

Turkki 0

Kai tää on joku hevibändi, mutta laulaa silti rakkaudesta? Onhan tuossa nimessä maNga tiettyä vekkulia mielikuvitusta. Kotiteollisuus on hyvää musaa, mutta ei tämä sytytä, vaikka naarasrobotti sinkoilee kipinöitä. Muutenkin pyroa tunkee vähän liiaksi asti. Robotin strippaus oli esityksen ainoa valopilkku. (Lopputulos kyllä hieman yllätti, kun tämä biisi ponkaisi kakkoseksi. Ei tämä suomalaisten Teräsbetonia parempi ollut, miksi se siis sai ääniä?)

Albania pp

Hengellisiäkin lauluja esittävä 30 -vuotias naaras lavalla. Ei tuo seikka ainakaan myönteistä ilmapiiriä lisää, hiuksetkin laitettu päin persettä. Juurikaan tätä kampaustyyliä ei apinan seurassa kannata kokeilla. Jotain rakkaudesta taas, ei mitään uutta. Taustakuoro on tyylikäs – keskimmäinen voisi ehkä päästä kolmeen peehen, mutta ei heitä tarpeeksi näytetty. Askon kommentti: todella hurmaava taustakuoro USA:sta asti. Eikö tuo käy solistin kunnian päälle, kun vain taustakuoroa kehutaan?

Islanti 0

Naaras ilman yhtään peetä. Tämähän on Irlannin naaraan kasoissisko. ’Vahva oon’ toteutui tässä nyt aivan konkreettisesti. ’Mitä kirkkaimman taivaan ylläin nään’ laulaa islantilaisnaaras tuhkapilven keskeltä. Taustatypytkin ovat hyvinsyöneen oloisia. Ei siis epäilystä, mihin pankkipuhalluksella tienatut rahat on käytetty. Askon kommentti solistista: hurmaava persoona. No, sitä ei näin television välityksellä pysty arvioimaan, mikä tietysti asettaa oman rajoituksensa tälle peearvioinnille. Onko se hurmaavuus sitten sitä sisäistä kauneutta?

Ukraina pppp

Tässä on yksi pee ihan vaan hyvästä sanomasta (Ecovision 2010). Tässä esityksessä on kokonaisvaltaista sisältöä kaikille niille kulttuuripelleille, jotka pitävät ihmistä kaikkivoipaisena puolijumalana. Esittelyvideokin on kuvattu Tšernobylissä, hyvä hyvä. Ehkä se pitäisi esittää eduskunnassa ennen ydinvoimaäänestystä? Hieno kappale sinänsä, ei kuitenkaan mitään hittiainesta. Paha kai tällaisesta aiheesta on hittiä tehdäkään. Esityksessä ei ollut mitään ylimääräistä tanssiketkutusta eikä taustalaulajia, pelkkää raakaa taidetta läpikuultavassa mekossa. Tässä Alyosha -naaraassa on ilmiselvästi sisäistä kauneutta ulkoisen lisäksi – mitenkäs nyt suut siellä feministipiireissä pannaan?

Ranska ppp

Pääosassa on uros, mutta peet tulevat sille käkkäräpäänaaraalle, joka lauloi muutaman säkeen. Vois heittää ehkä neljännenkin, mutta Gaussin käyrä vaatii jotain myös ääripäiden välille. Oikeastaan voisi antaa jonkinlaisen Ranskalisän… Musta uros Kongosta vetää komeasti, tämä on tanssittavaa hittiä! Tässä on munaa! Pepunpyöritys ansaitsee aplodinsa otsikolla ’Kulta, nouse hanuriasi heiluttamaan’. Ei apina pettyisi, vaikka tämä voittaisi. (Sijoitus oli sitten yhdestoista, ei ihan paha)

Romania ppppp

Tämä kappale ei nyt rimmaa mitenkään maasta tulleiden kerjäläisten kanssa. Aivan huippunaaras, tälle täytyy antaa yli asteikon! Yhdestä yöstä Paulan kanssa voisi uhrata taivaspaikkansa. Ei siis epäilystä, että Romania on paras tähän mennessä. Eikä uroskaan ole hullumman näköinen, suosikkinaaraani huokaa… Ensimmäinen hätkähdys tulee jo läpinäkyvästä ”pianosta”. Kaikki läpinäkyvä kun herättää automaattisesti urosten hormonituotannon. ’Jos me yhteen ruvetaan, me koko paikka poltetaan’ – nomutta tässähän on jokin aasinsilta kreikkalaisten viisuun? ’Lähde yöksi minun matkaan’ laulaa Paula. Kuinka moni urosapina voisi kieltäytyä moisesta tarjouksesta? Paulan valovoima suorastaan peittää koko taustakuoron olemassolon – siitä ei siis mitään kommenttia, neljä naarasta vain. ’Himot käy käryämään’. (Romania ylsikin sitten kolmanneksi, hieno juttu!)

Venäjä 0

Edellisen iloittelun jälkeen Venäjän kappale on suorastaan fiasko. Voiko musiikki enää alemmaksi vajota? Ei sitä pelasta edes uroapina mikrofonin varressa. Tämä on tylsää ja surkeaa, jumalastakin pitää jotain höpistä. Tämä menee jo miinusasteille. Miten ihmeessä moinen pääsee loppukilpailuun, kun Kuunkuiskaajatkaan ei pärjännyt?

Armenia ppp

Tukka lantion alapuolelle ja tissit tarjolle. Aprikoosinkivi. Kappale ei nyt ole mikään kummoinen, mutta siitähän ei olekaan kysymys, jos esityksellä on muita ansioita. Martinaaitolehtimäinen piirteiden kulmikkuus ja farkut karsivat kuitenkin yhden peen.

Saksa pppp

Jonkin laulukilpailun satoa tämä nuori 19 -vuotias naaraslaulaja. Eka rytmit jo paljastavat, että tässä kappaleessa on jotain. Erilainen ja positiivinen rakkausveto, nuorta erotiikkaa parhaimmillaan. Rytmiä veressä ja korvissa. Uhkaako tämä nyt jo Romanian valta-asemaa? Lenassa on jotain niin valloittavan viatonta ja nuoruuden intoa, että vanhusta aivan hengästyttää. ’Ei fysiikan lakeja voi uhmata… jopa varpaankynnet vuoksesi lakkasin’. Vau. Tämähän suorastaan uhmaa feministien julistamaa biokieltoa! Hieman haastetta tasa-arvovuohottajille. Pitäisikö antaa vielä yksi – vai kaksi – peetä lisää?

Portugali p

Portugalilla on jokin surkeiden viisukappaleiden ennakkorasitus taustallaan, eikä tämä nyt tilannetta hirveästi muuta. Pömpöösi puku ja ’veriset kyyneleet’. Ei kai tällaisesta tarvitse innostua? Kykykilpailusta on solisti taas löytynyt, kiltti tyttö, jotenkin sievä, mutta ei tarpeeksi symmetrinen. Asko ja Jaana tykkäsivät kovasti!

Israel 0

Harmi, ettei voi antaa miinuspisteitä. ’Veriset kyyneleet’ on keksitty Israelissakin, yöks. Mustasukkaista rakkausvalitusta kansakunnalta, joka on nykyajan natsivaltio. Tänäinen uutinen vahvistaa entisestään Israelin alhaista moraalia. Kumma, että muut valtiot sitä jaksavat kerta toisensa perään sietää. Ei tällainen rasismi voi olla vaikuttamatta apinan mielipiteisiin euroviisulavallakaan. Ihan sama millaiset tissit olisivat raahanneet lavalle, nolla olisi tullut joka tapauksessa. Suomalaisjuontajat sen sijaan olivat suorastaan liikkuttuneita!

Tanska pp

Uroksen ja naaraan parisuhdeläppää. Ihan kohtuullinen esitys, vähän liian mahtipontinen. Liukulava ja väliseinä olivat hauskoja keksintöjä. Naaraalle olisi ehkä voinut antaa kolmannenkin peen, mutta pulloposket pingottivat hieman liikaa – toisaalta tyylipuhdas naaraskaunotar, mutta tiettyä kylmyyttä. Plussaa kuitenkin loppusuukosta!

Pisteitä ropisee

Apinan suosikit olivat siis Belgia, Kreikka, Ranska, Romania ja Saksa. Saksahan kisan sitten voitti. Ei mitään pahaa sanottavaa tähän lopputulokseen. Onnea Lenalle! En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka hän voittoonsa suhtautui. Vastakohta tuli pyytämättä mieleen – Serbian voitto Helsingissä, jolloin Marija Šerifović pui nyrkkiään voiton selvittyä. Päivä ja yö. Ilo ja aggressio. Symmetria ja epäsymmetria.

Pisteiden jakelussa jatketaan perinteitä eli vieraillaan kaikissa maissa vuorollaan. Mikäs siinä. Monet maat panevat tarjolle hemaisevimmat naaraansa tuloksia kertomaan. 26 naarasta ja vain 14 urosta oli saanut tämän kunniatehtävän. Tasa-arvoa tämäkin. Näiden naaraiden peet vaihtelivat nollan (Malta) ja viiden välillä (Islanti, Ranska, Ukraina) – keskiarvoksi muodostui 2,8.

Ei voi kuin ihmetellä suomalaisten Israelhypeä, kun meiltä annettiin niille kymmenen pistettä – eikä Romanialle yhtään. Hävetkää kaikki Suomen apinat! Sen sijaan Venäjä, Portugali, Espanja, Norja ja Ruotsi antoivat Romanialle kymmenen pistettä, Moldovan Fatbardheklooni jopa 12 pistettä.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 31.05.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: