AMPPARIKESÄ

Nam. Viimeinkin mansikkamaitoa. Kohta se on jo kausi lopussa ja vasta nyt löytyi mansikoita. Ei, en nyt tarkoita metsämansikoita, joita sentään on ollut normaaliin tahtiin, vaan ihan puutarhasellaisia. Ollaan oltu tien päällä ja aikataulut ilmeisesti iltavoittoisia. Ihan oikeasti ei ole tullut mansikoita vastaan. Joku direktiivi on varmaan syyllinen siihen, ettei tienvarsien levähdysalueilla ole näkynyt ainuttakaan mansikanmyyjää. Vai onko porukka jo niin mukavuudenhaluista, ettei kukaan jaksa istua tienaamassa verottomiakaan euroja?

Mansikat ovat melkein parasta suuhunpantavaa, mitä tiedän. Monta vuotta piti kärsiä mansikanpuutteesta lääkärin kiellettyä senkin nautinnon liian vaarallisena. Ja nyt sitten, kun lupa olisi, mansikat ovat hakusassa. Suomi ikään kuin nukahtaa iltakuuden jälkeen. Kaikki myyntikojut lopettavat toimintansa eikä ihmisiäkään näy paljon missään, vaikka on parasta loma-aikaa ja turistien pitäisi täyttää kaikki mahdolliset paikat. Hyvin on tilaa niin tanssilavoilla kuin ruoka- ja majoituspaikoissakin.

Ehkä vika onkin vain apinassa? Pitäisi varmaan nousta ylös virtuaalisen kukonlaulun aikaan, sillä eräs torilla kaloja myyvä naaras kertoi mansikanmyyjän tyhjentäneen varastonsa jo aamupäivän aikana. Kalatkin olivat jo melkein lopussa yhden aikaan iltapäivällä. Hiljaisia ovat kirkonkylien torit. Ihan turha etsiä mitään paikkakunnalle ominaista tai yllättävää. Ikään kuin poikkeus säännöstä oli Vehmersalmen tori, jossa tarjottiin kahvia ja piirakkaa vielä kello viidentoista tunnilla.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kaksi kertaa marketissa tuli vastaan mansikan oloisia punaposkia. Toisella kertaa muovirasiaan oli ripoteltu neljänneskilo nahistuneen oloisia palleroita 13 euron kilohintaan. Jotain rajaa sentään ryöväämisessäkin! Ei tullut kauppoja. Ei tullut siinäkään Halpahallissa, jossa oli vain viiden kilon laatikoita saman nahistuneen tuottajan marjoja. Miten olisi, voisitteko siellä kaupoissa ottaa oppia mäyräkoirakeksinnöstä. Siis että myytäisiin sellaisia hieman ylisuuria pakkauksia, jotka kuitenkin ovat yhdellä kertaa nautittavissa. Mansikoissa se tarkoittaisi noin neljän litran vasua…

Ja miten on ruokapaikkojen mansikkatarjonta? Useimmista ei näin kesäaikaankaan löydy tuoreita mansikoita kuin korkeintaan yksi halkaistu marja jäätelön koristeena (Imatran Valtionhotellin tapaan). Kuka kehtaisi ensimmäisenä panna tarjolle perisimppelin mansikkamaidon? Litra mansikoita ja maitoa maun mukaan – minun makuni vaatii rasvatonta. Tällä herkulla kuittaisi vaikka lounaan joka toinen päivä. Liian yksinkertaista vai? Ainakaan en ole missään ikinä törmännyt ruokalistaan, jossa tällainen herkku olisi ollut tarjolla.

Lakassakin on tullut käytyä. Suo on ihana paikka tuoksuineen, kasveineen, hyönteisineen ja lintuineen, vaikkei marjoja saisikaan. Apina on siis myös suofriikki. Monta kesää on niillä tullut nuorempana vietettyä. Nyt ei hilloja löytynyt kuin litran verran, vaikkei kukaan muu ollut ehtinyt apajille ennen meitä. Sen kyllä näkee jäljistä, pilaantuneiden marjojen puuttumisesta ja tyhjistä kannoista, jos joku olisi suolle vaivautunut. Tämäkin paikka on tien vieressä, melkein kylän keskellä.

Mikä näitä apinoita vaivaa, kun ei edes lakassakäynti enää kiinnosta? Ennen vanhaan oli tietysti toisin. Emoni kertomaa samalta suolta 70 vuoden takaa: parhaina vuosina piti ottaa pyykkikorit mukaan, että sai kaikki marjat rahdattua veneellä kotiin. Meni kolmekymmentä vuotta ja suon laitaan ilmestyi suuri oja-aura, jolla osa suosta tuhottiin. Ei siellä puita kasva vieläkään, mutta ei se ole enää kunnon suokaan. Auran vieressä tuli poseerattua valokuvaajalle autuaan tietämättömänä, että viidentoista vuoden kuluttua työni olisi pelastaa ojitukselta säästyneitä viimeisiä suolaikkuja.

Kasvihuonetta syyttämään

Sunnuntaina aamuyöstä apinametsässä salamoi ja jyrisi ensimmäisen kerran oikein kunnolla tänä kesänä. En yhtään ihmettele, että moinen näytelmä on pari miljoonaa vuotta sitten saanut esivanhempamme keksimään kaiken maailman jumalia, kun ovat salamointia ja jyrinää ja myrskyä puun oksalla tai kallionkolossa ihmetelleet ja pelänneet. Mutta että sama logiikka toimii vielä tänä päivänäkin, jolloin sentään pitäisi viimeistään koulussa oppia, mistä nämä sähköpurkaukset johtuvat…

Meillä on nyt ollut lomalaisten kannalta ihannekesä. Tällaisia voisi kuvitella olevan tulossa enemmänkin ilmaston lämpenemisen seurauksena. Mukavaa vai ei? Hieman yllättäen kaikkia luonnon antimia tuntuukin olevan hintsusti tarjolla. Hilloja ei liiemmin löydy, vähäiset mustikat ja kanttarellit kuivuvat metsiin, vadelmasato hurahtaa ohi ennen kuin vattua ehtii sanoa… Mansikkakausikin uhkaa lyyhistyä nolon lyhyeksi. Viljasadosta tulee pienin kymmeneen vuoteen ja enterovirukset ovat käyneet aivokalvojen kimppuun normaalia aikaisemmin.

Oikeastaan vain sinilevät ovat olleet innostumatta helteistä. Asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu vain siitä, että niillä on nyt puutetta ravinnosta. Sateiden mukana ”ongelma” poistunee ja pääsemme taas nauttimaan tästäkin elämän sulostuttajasta. Mutta ampiaisia riittää – ainakin apinametsässä. Jostakin syystä hyönteistutkija Juhani Itämies on sitä mieltä, että ampiaisia on nyt keskimääräistä vähemmän. Uskotaan häntä. Todennäköisyyksien maailma on erilainen kuin mahdollisuuksien maailma eli tässä tapauksessa apinametsä – tosin Lounais-Suomessa lääkärit ovat törmänneet ampiaisongelmaan paljon useammin kuin aikaisempina vuosina. Tämän vuoden erikoisuus on, että pedot tunkevat suuhun. Kannattaa siis pitää huulet yhdessä ulkosalla liikkuessa.

Oikeastaan olen viimeksi nähnyt Kaarina Hazardin pään kokoisen ampiaispesän viimeksi vuosikymmeniä sitten, olisiko ollut joskus pikkupentuna. Nyt sellainen on ilmestynyt liiterin ovenpieleen. Tyhmyyksissäni satuin huitaisemaan kepillä seinää (yritin katkaista sen sopivan mittaiseksi näin kätevällä tavalla, vaikka sahakin olisi ollut metrin päässä…). Rangaistus tuli alle sekunnissa ja tähtäys meni vain hieman pieleen eli nenänvarteen. Toisen kerran piikki iskeytyi kulmakarvaan luontopolun varrella – liiteri sielläkin. Vaarallisia paikkoja nuo puuvajat, milloin siellä vaanii myyräkuume, milloin myrkkypistiäinen.

Ovat nuo pikkupösilöt aika viisaita, kun yrittävät ilmiselvästi osua silmiin. Jostain luin kaverista, jolla piikki oli uponnut silmäluomeen. Aika paha, onneksi oli ehtinyt luomi suojaksi laskeutua. Laumaani nämä pörriäiset ovat kiusanneet muutenkin poikkeuksellisen ahkerasti tänä kesänä. Paras saavutus taitaa olla viisitoista iskemää yhdellä kertaa – ja keskellä metsää, ilman mitään varoitusta, yllättäen ja pyytämättä kuin pääministerinaaraille vastoinkäymiset. Tuleehan noiden amppareiden kanssa toimeen, kun muistaa olla hissun kissun. Saunapuut on toistaiseksi saanut hiipimällä liiteristä haettua. En ole siis pesää hävittämässä, ainakaan vielä.

112

Kyykäärme ei ole onneksi vielä koskaan purrut. Tänä kesänä tuntuu, että luikertelijoista on niistäkin enemmän juttua liikkeellä kuin aikaisemmin – tai sitten sekin on vain apinametsän rajoittunutta näkökulmaa. Joka tapauksessa uutinen vauvaa olohuoneessa pistäneestä kyystä oli vallan järkyttävä. Ei nyt oikeastaan siksi, että käärme oli pistänyt, vaan mitä sen jälkeen tapahtui. Äiti soitti hätäkeskukseen, mutta sieltä ei suostuttu lähettämään ambulanssia! Vauva oli 11 kuukauden ikäinen ja äitiä vaan neuvottiin viemään lapsi sairaalaan itse.

Hätäkeskusten tunaroinnista tulee tietoja säännöllisin väliajoin. Kaikki suhmuroinnit tuskin päätyvät koskaan mediaan asti. Tiedostavilla uroksilla säilyy tuoreessa muistissa, kuinka hätäkeskus vain naureskeli vaimonsa hakkaamaksi joutuneelle miehelle. Epäsuorasti sieltä kehotettiin lyömään takaisin… Lapsen kädestä suihkusi verta ja hätäkeskus vain kehotti odottamaan, että vanhemmat tulevat kotiin… Työntekijä sai sairaskohtauksen, mutta hätäkeskus ei tehnyt mitään, koska apua soitti työnantaja… (Iltalehti 16.7.). Potilaan olisi pitänyt itse soittaa. Hätäkeskuksen johtaja Juha-Veli Frantti kehui päivystäjän toimineen ohjeiden mukaan: pääsääntö on, että hätäkeskuspäivystäjä pyrkii saamaan yhteyden avun tarpeessa olevaan henkilöön. Tässä tapauksessa oli onni, että sairastunut oli vielä tolkuissaan. Entä jos häneltä olisi tässä pohdinnan aikana mennyt taju?

Tuntuu hieman siltä, että hätäkeskuksissa toimitaan vain ohjekirjojen mukaan, terveen järjen käyttö on kielletty. Tai sitten ohjeet unohdetaan kriittisellä hetkellä. Apinakin tietää, että lapset pitää kuskata sairaalaan kyynpureman jälkeen. Vauvan heitteille jättänyt päivystäjä oli sentään opiskellut kaksi vuotta hätäkeskusoppia, mutta ei ilmeisesti ollut oppinut mitään. Hätäkeskus myönsi virheensä, mutta seurauksena oli vain, että tapaus käsiteltiin kyseisen päivystäjän kanssa. Sic! Tällaisia avuttomia uunoja meillä siis on edelleen hätäpuheluihin vastaamassa. Onko työvoimapula niin hirveä, että kaikista aivottomista apinoista on pidettävä kiinni?

Apinalogiikalla voisi kuvitella, että hätänumeron pitäisi olla valtakunnan luotetuin brändi. Nyt sillä vain tehdään politiikkaa (kärkky Anne Holmlundille pojat), toimipaikkoja suljetaan tuottavuuden nimissä ja vanhoja työntekijöitä potkitaan pois. Tilalle koulutetaan näköjään taysin ala-arvoista ainesta. Tällä systeemillä hätänumeron luotettavuus rapistuu olemattomiin. Kohta sinne soitetaan enää pilapuheluja. Minäkin varmaan miettisin monta kertaa, viitsiikö sinne ottaa yhteyttä, jos jokin hätä sattuisi omalle kohdalle.

Keskeinen asia näissä kaikissa tapauksissa tuntuu olevan hätäkeskuspäivystäjän riskinarviointi. Ainahan se ei voi mennä kohdilleen, vaikka arviointia tekisi millainen fakiiri. Joskus tulee miettineeksi, millä ilveellä ne siellä tekevät diagnoosia pelkän äänen perusteella, kun lääkärikään ei useimmiten tiedä mitään ilman perusteellisia tutkimuksia. Onkohan kukaan tutkinut, kuinka moni apina on kuollut väärän harkinnan seurauksena? Rahastahan tässäkin on kyse. Ambulanssin lähettäminen maksaa. Joku on varmaan jossakin laskenut, kuinka monta ruumista on hyväksyttävä lukumäärä kustannustehokkuuden pitämiseksi aisoissa. Todennäköisyyksien maailmassa tämä on tietysti ihan toimiva logiikka, mutta kun se leikkuri kohtaa mahdollisuuksien maailman, suru on suuri.

Joutsenterroristit

Nuorempana olin jatkuvasti järvessä uimassa. Isäapina viritti järveen poijuna toimivan keltaisen kanisterin 50 metrin päähän laiturista. Siinä sitten uitiin serkkujen kanssa kilometrikaupalla. Armeijassa pääsin kerran jopa kilpauintijoukkueeseen – ainoa urheilullinen saavutukseni kilparadoilla. Vanhemmiten harrastus on himmennyt ja viime vuosina on ollut oikein lääkärin kielto uimaan menemisestä, erityisesti halleihin.

Tänä kesänä piti kuitenkin kokeilla, miltä se vesi tuntuu. Kokemus ei ollut mitenkään innostava, sen verran hermo-ongelmat häiritsivät tätäkin nautintoa. Todella ihmeellinen oli veden kosketus. Suosikkinaaraani sen sijaan on polskutellut minunkin puolestani. Mikäs siellä on viihtyessä, kun mittari näyttää 25 asetetta. Eräs tämänkesäinen uimaepisodi on kertomisen arvoinen, varsinkin kun uutinen maailmalta kertoi hieman samanlaisen tapauksen, tosin paljon ikävämmän.

Joutsenet ovat muutaman vuoden ajan käyneet silloin tällöin tutustumassa apinalampeen. Eivät ole vielä viihtyneet pitkiä aikoja, mutta olen toivonut niiden jossain vaiheessa tykästyvän suorantoihin ja alkavan rakentaa pesäkekoa. Enää en ole varma, vieläkö tämä toivomus on voimassa. Toukokuun lopussa joutsenpariskunta nimittäin kävi naaraani kimppuun. No hieman liioittelua, mutta ne lensivät jostain kauempaa lammelle, kun naaraani oli uimassa. Laskeutuivat aika lähelle ja aloittivat valtaisan kaakatuksen uimalla samalla vauhdikkaasti naarastani kohti. Tilanne oli sen verran uhkaava, että hänen oli kiireesti tultava rantaan.

Joutsenet jäivät päivystämään lähistölle. Äänettöminä tässä vaiheessa, mutta yhtä kaikki ne alkoivat heti lähestyä, kun naaraani meni veteen. Kovin kauaksi rannasta ei todellakaan uskaltanut uida. Ja hyvä niin, sillä se uutinen kertoi, kuinka Latviassa nuori mies oli hukkunut joutsenen hyökkäyksen uhrina. Mies oli mennyt patriarkaatin pakottamana pelastamaan vaimoaan, jota joutsen oli ahdistellut (varmaankin urosjoutsen siis kyseessä…). Lintuasiantuntija arveli linnun puolustaneen poikasiaan. Tämä selitys ei toimi ainakaan apinalammen tapauksessa.

Romania rules!

Olen jaksanut kuunnella kaupallisia radiokanavia vielä toistaiseksi. Jotain hyvääkin sieltä tulee. Stereo Love tunkee tajuntaan monta kertaa päivässä eikä minulla ole siitä mitään valittamista. Täydellistä musiikkia jaksaa kuunnella aika tiukkaan tahtiin. Ja tämä jos mikä on sellaista laatua. Varsinkin harmonikkasoolo ravisuttaa selkäpiitä joka kerta. Siinä on tavoitettu varmaan jotain apinan kehityshistorian ydintä. Alkukantaisen koukuttavaa. Ehkä olen hieman haitarifriikkikin, vaikken itse nuoteista mitään ymmärrä. Pentuni sentään yrittivät urheasti paikata tätä puutetta melodiabassoharmonikan kimpussa ahertaen.

Ei oikeastaan ollut mikään yllätys, että tämä kappale paljastui romanialaiseksi. Ihquihanan Maria Lundin isä Alexandru Ionitza oli myös Romanian musiikkiammattilaisia. Lisäksi tämänvuotisten euroviisujen paras (tai ainakin toiseksi paras) biisi on romanialaista alkuperää. Tässä Playing With Fire -kappaleessa oli jotain samaa stereorakkausmaisen ylivoimaista raikkautta, jota ainakaan heteroapina ei voi vastustaa. Siihen oli sanat ja sävelet luonut urosapina Ovidiu Cernāuteanu. Hän esitti sen Paula Selingin kanssa. Jotain ihmeellistä tuossa maassa siis täytyy olla, jotain ihan muuta kuin kerjäläiset.

Stereo Love -biisin tekijä on Edward Maya. Jotensakin hänessä on jotain samaa raa’an pehmeää seksikkyyttä kuin Ovidiussa. Äänessä on myös Vika Jigulina. Virallisessa esittelyvideossa hän esiintyy oikeaoppisesti ilman rintsikoita. Hyvännäköinen naaras, ei siinä mitään, mutta ei hän mitenkään yllä seksikkyydessä Paulan tasolle. Milloinkahan jompi kumpi – tai molemmat – romanialaisduoista saataisiin vieraisille Suomeenkin?

Peniskauhua

Odotellessa voi sitten ihmetellä ihan kotikutoisia, fennomaanisen alkeellisia kaksinaismoralismin kukkasia. Niitähän on nyt tarjolla paitsi mammutti- myös minikoossa. Koolla ei tässä typeryyden lajissa taida olla väliä. Riittää, että mielikuvat yhtyvät moralistin päässä, niin sensuuri iskee alta aikayksikön. Tällä kertaa kansalaisten mielenterveyttä ovat puolustaneet Kuopion kaupungin nimetön johto ja asuntomessuorganisaatio äänitorvenaan projektipäällikkö Pasi Hulkkonen. Tietysti moinen tiukkapipoisuus ropisi vain mannaa Veeti -mammutin omistavan Mammuttihirsi -firman laariin. Toivottavasti hirsitalojen kysyntä tästä kaksinkertaistuu!

”Ongelma” savolaisten mielestä oli siinä, että urosmammutilla on penis. Siitä tietysti aivoinvalidit saivat mielestään syyn ruveta ”suojelemaan” lapsia. Taas kerran siis törmätään ilmiöön, jossa ahdasmielisyys käyttää lapsia hyväkseen peitelläkseen omaa kieroutunutta maailmankuvaansa. Eivätkö nämä kukkahattutädit ymmärrä vahingoittavansa lapsia, vai eivätkö he välitä? Oma mielenrauha taitaa olla tärkeintä.

Kesä-Suomi on siis saanut ihmetellä, kuinka penis verhotaan milloin armeijan maastoverkkoon tai design-unikkopöksyihin (!) tai milloin se revitään kokonaan irti omistajastaan. Ei voi kuin toivottaa tsemppiä Mammuttihirren toimitusjohtaja Vesa Nylanderille ja patsaan tehneelle taiteilija Kimmo Takarautiolle! Onnettomuudeksenne olette syntyneet urosapinoiksi, joten olette halpoja maalitauluja kaikenkarvaisille häiriköille. Naaraina tekemisenne olisivat Suurta Taidetta ja osoitus ennennäkemättömästä rakkauden diskurssista.

Onneksi ei ole mitään syytä käydä asuntomessuilla eikä edes Kuopiossa. Ylipäätään en tiedä yhtään hyvää syytä koko asuntomessuhypetykseen – ellei sitten naapurin tai paremmin sanottuna elitististen apinoiden lavastettujen kotien urkkimista lasketa sellaiseksi. Jos tarjolla olisi pelkkiä tavallisia asuntoja, aika harvaa jaksaisi kiinnostaa. Melkoisen monet asuntomessut kiertäneenä voin kertoa, ettei messuilta yhtään uutta ideaa tai tiedonmurua mukaan ole tarttunut. Taneli Koponen paljastaa sunnuntain Aamulehdessä, että moni Kuopion messutaloista on tehty huolimattomasti.

Raumalta kantautuu sentään hieman vähemmän hysteerisiä penisuutisia. Raumallahan nyplätään ihan simona ja siellä on parhaillaan menossa pistsiviikko näyttelyineen. Marko Suomi on nyplännyt peniksiä oikeiden mallien mukaan. Näin ilmoituksen nypläyskurssista ja ajattelin, että tuo olisi bimbointa, mitä voisin tehdä, niinpä menin sinne. Ei tästä nyt näytä mitään hysteriaa syntyneen, onneksi. Media yrittää kuitenkin vääntää tästäkin kohua, vaikka tuloksena lienee ollut vain lievä hämmennys. Mikä mahtaa olla selitys sille, että mammutilla ei saa näkyä sama, mikä on ripustettu kehyksiin museon seinille? Onko se juuri se museo?

PS. Kello käy jo puoltayötä ja edelleen lämpömittari näyttää 27 astetta. Kosteus huitelee varmaan sadan prosentin tietämillä. Lehtokerttu vielä pisteli päivällä menemään parasta lauluaan. Nyt kun sattuisi olemaan Punkaharjun Naaranlahdessa, laulukaskaat täydentäisivät tunnelman täydelliseksi tropiikiksi. Sillä poikkeuksella, että tämä ilmanala on jotensakin painostavampaa sorttia kuin mitä missään aidossa tropiikissa käydessäni olen kokenut. Ei silti kannata valittaa, näitä päiviä ei Suomessa ole liikaa. Nautitaan nyt paratiisista – sen lähemmäksi se ei ketään tule, uskon lujuudesta riippumatta.

Saatuani tämän jutun valmiiksi jouduin jo kolmannen ampparirikollisen kohteeksi tänä kesänä. Syyllinen löytyi tällä kertaa liiterivihollisen leiristä, sillä liikuin itse nöyränä poikana valkoisen lipun kanssa. Ei auttanut. Vartija menetti hermonsa ja syöksyi ranteeseen kiinni. Paidasta ei ollut mitään apua. Feministien kanssa ei näköjään voi neuvotella – ampiaisethan ovat tähän aikaan kaikki naaraita. Vielä yksi piikki, niin pesä tukehtuu alta aikayksikön!

Olette varmaan kuulleet, kuinka apinafeministit vaativat erilaisiin rauhanneuvotteluihin naaraiden edustusta, ikään kuin naarailla olisi jotain positiivista annettavaa noihin prosesseihin ja ikään kuin tämä olisi jokin tasa-arvokysymys. Kuitenkin, apinalogiikalla ajateltuna todennäköisin syy urosten neuvotteluedustukseen löytyy evoluution opetuksista. Kuhunkin tehtävään ovat valikoituneet juuri siihen parhaiten soveltuvat aivot. Ihan oikeasti nimittäin urosaivoiset naaraat ovat paljon julmempia ja pidäkkeettömämpiä kuin urokset konsanaan – ja nehän ovat juuri näitä urosaivoisia melkein kaikki naaraat, jotka urosten maailmaan änkeävät.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 26.07.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: