INHIMILLINEN (?) TEKIJÄ

Ensin ne virheellisesti sanovat, että tämä on miesten maailma. Sitten ne vetoavat tähän luomaansa illuusioon voidakseen vihata ja uhata miehiä mielestään luvallisesti ja julkisesti, kaikissa medioissa, kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Sitten he tulevat televisioon valittamaan, kun joku uros uskaltaa olla heidän kanssaan eri mieltä. Se, että miehet vain arvostelevat julmuutta, jolla heitä kohdellaan, onkin äkkiä naisvihaa!

Luulin jo päässeeni Akuliina Saarikosken tekemisten kommentoimisesta eroon, muttä tämä naaras osaa näköjään yllättää. Hän tunkeutuu joka paikkaan julistamaan miesvihaansa. Olen tähän mennessä suhtautunut Inhimillinen tekijä -ohjelmaan positiivisesti, vaikka siinä onkin aina häirinnyt jokin outo pohjavire, mikä juontunee siitä, että ohjelma edustaa naarasaivojen tuottamaa psykososiaalista tunnepuhetta puhtaimmillaan. Miesten aivoille ei siinä paljon tilaa tarjota.

Ihan hyvä, että naaraat diskuteeraavat, ei siinä mitään. Tällä kertaa ohjelman toimittaja Anne Flinkkilä oli kuitenkin tehnyt kotiläksynsä huonosti – tai sitten hän tahallaan halusi johtaa katsojia harhapoluille. Hän oli kutsunut (tai hyväksynyt tyrkylle tulleen) Akuliinan vieraakseen esimerkkinä naisvihan uhrista! Olipa uskomaton keikaus. Aivot menivät oikosulkuun, kuten aina naaraiden vetäessä jonkin asian överiksi tarpeeksi korkealta. Puhekyky palasi vasta parin tunnin kuluttua.

Kaikki neljä ohjelman puhuvaa päätä olivat tietysti naarasapinoita, aiheenaan netin pimeä puoli. Ei, ei tällä kertaa puhuttu huijauksista eikä sadismista eikä väkivallasta eikä tisseistä eikä edes pedofiliasta. Ei, nyt puhuttiin paljon tärkeämmästä aiheesta, naarasapinoihin kohdistuvasta nettikirjoittelusta, jonka sekä Akuliina että kansanedustaja Minna Sirniö itsestäänselvästi nimesivät naisvihaksi. Naisviha? Google löytää naisvihalle 3040 hakutulosta. Miesvihalle se listaa 15600 tulosta. Kumpi siis mahtaakaan olla yhteiskunnassamme yleisempää?

Jokainen yhtään aistiensä välittämää todellisuutta arvostava ei voi olla myöntämättä, että miesviha suorastaan pursuilee median otsikoista joka päivä. Se on julkista ja rakenteellista ja näköjään suorastaan hyväksyttyä, koska yksikään urosapina ei ole uskaltanut astella Inhimilliseen tekijään (tuskin häntä sinne kelpuutettaisikaan) kertomaan, kuinka häneltä menee hermot – ja henki, kun joka puolelta syyllistetään. Teki sitten niin tai näin, aina kuitenkin väärin. Mies on sika, on aivan laillista sanoa julkisen palvelun mediatalossa. Miestä saa tähdätä aseella silmien väliin, sekin on laillista Yleisradiossa.

Oikeastaan en ymmärrä kumpaakaan vihan muotoa, liekö niitä edes olemassa. Eiköhän kyse ole yleensä aina jostakin asiasta. Varsinkin naisviha on aika epälooginen asia heteromiehelle. Miehen ainoa tarkoitus kun on suojella ja saada raskaaksi niin monta naarasta kuin mahdollista. Viha kai nyt on huonoin strategia tämän tavoitteen toteuttamisessa?

Ehkä etenkin Akuliinan olisi kannattanut katsoa peiliin ennen kuin tuli valittamaan vihan kohteeksi joutumistaan. Suora lainaus Akuliinan suusta tämäniltaisessa Inhimillisessä tekijässä: Puhe sinänsäkin voi olla väkivaltaa. Vihapuhe ylläpitää vihapuhetta. Ja se synnyttää sitä ja pitää paikalla mailmaa sellaisena kuin se on. Kyllä se sinänsä on väkivaltaista.

Tässä hän tuli paljastaneeksi syyn, miksi on joutunut ikävien kirjoitusten kohteeksi. Vihapuhe synnyttää vihapuhetta. Kuka se kolumneissa ja radio-ohjelmissa päätöikseen julistaakaan vihaa kaikkea normaaliutta, miehiä ja heteroseksuaalisuutta kohtaan? Totta helvetissä haluan murskata heterokultuurin! huutaa Akuliina. Hän tunnustautuu mustapinkiksi ja scumilaiseksi, joiden kantava voima on viha ja tavoitteena maailma ilman miehiä.

Hänen vihansa on niin sisäänrakennettua, ettei hän pystynyt pitämään tässäkään ohjelmassa sisällään mielitermiään valkoinen heteromies, joka hänen mukaansa on vastuussa kaikesta maailman pahuudesta. Hänen mielestään vihan takana on etuoikeutettu apina: mies sanoo naiselle että olet ällöttävä akka. Akuliina ei varmaankaan ole koskaan kuullut naisen sanovan mitään loukkaavaa miehelle… ehkä hän ei miellä itseään naiseksi?

18-vuotiaana palasin (argentiinalaisen vasemmistoaktivistinaaraan opista) Helsinkiin tekemään vallankumousta. Maailma siis muuttuu hyväksi vasta queer-vallankumouksen jälkeen? Meidän on pakko muuttaa yhteiskuntaa ja kulttuuria, jotta vihapuhe loppuu. Ehkä Akuliinalla on tiedossa jokin esimerkkiyhteiskunta, jossa viha on tuntematon ilmiö? Kerropa minullekin. Ja kerropa erityisesti, kuinka siihen päästään vihan voimalla, lietsomalla vihaa seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja yllyttämällä väkivaltaan?

Akuliina vaatii vapautta, mutta ei halua suoda sitä muille, siis niille, jotka ajattelevat eri tavalla kuin hän. Suomalaiset pitää pakottaa vegaaneiksi. Sekö on vapautta? Saahan vapaassa maassa tietysti puhua mitä huvittaa, ellei satu olemaan uusnatsi. Mutta sitä on melkein mahdoton ymmärtää, että kun itse mediassa suureen ääneen ja julkisesti kylvää vihan siemeniä, niin sitten tullaan YLEN:n ohjelmaan suureen ääneen valittamaan, kun törmää omiin hedelmiinsä nuhjuisilla netin keskustelupalstoilla.

Kukaan ohjelmassa ei toki sanallakaan kehdannut muistuttaa Akuliinaa siitä, että hän saattaa olla itse syyllinen tilanteeseensa. Jos satut katsomaan ohjelman Areenasta (vuosi aikaa!), muista kiinnittää huomiota siihen, kuinka Minna Sirniö (vas) jatkuvasti ja alistuneen oloisesti vilkuilee Akuliinaan ikään kuin hyväksyntää omille puheilleen hakien… Mutta Minnahan onkin Akuliinan vihan kohde, sillä hän käyttäytyy heteronormatiivisen yhteiskunnan tapaan, on siis vain yksi eliminoitava Daddy’s Girl...

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 03.10.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: