ISÄNPÄIVÄN KUNNIAKSI

On kulunut vitsi kauhistella isänpäivän sijoittumista vuoden synkimpään kauteen. Siellähän se on ansaitsemallaan paikalla – en muista kenenkään puolustelleen ajankohtaa sillä, että isät ja isänpäivä toisivat valoa pimeyteen… Toinen selitys ajankohdalle on pohjoismainen tasa-arvokäsitys, sillä muualla Euroopassa päivää vietetään hehkeimpinä kesäkuukausina.

Taas on vietetty miesten viikkoa. Kun katselee viikon ohjelmaa, ei voi kuin nauraa kippurassa, ellei sitten vedä itseään hirteen. Viikon taustalta löytyy feministisen biaksen kyllästämä Miessakit ry, joka kulkee yhtä köyttä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kanssa. Sehän on elin, joka räikeimmin rikkoo sukupuolten välistä tasa-arvoa Suomessa. Tämän TANE:n edustajat ovat keskeisesti mukana miesten viikon toteutuksessa. Ehkä miehiä on Suomessa niin vähän, että vain tietyt yksilöt kelpaavat puhujiksi alan tilaisuuksiin?

Vai olisiko vain niin yksinkertaisesti, että ”oikean” herätyksen saaneita miehiä on Suomessa niin vähän? Kaikki muut ovat entisellään eli edustavat uroksia, joita maapallo on kantanut päällään iät ajat. He eivät ole kehittyneet modernille 2000 -luvulle kelpaavaan muottiin? Nythän on muotia puhua uudesta miehestä ja uudesta isyydestä. TANE:n puheenjohtaja (vihr) Heidi Hautala, kuinkas muuten, puhui Miehen työ -palkinnon (joka voidaan tasa-arvon mukaisesti antaa myös naiselle!) myöntämistilaisuudessa, kuinka naisten muuttuminen ja isyyteen kohdistuvat uudet haasteet pakottavat myös miehet muuttumaan. Miehet kokevat, että perinteinen malli miehisyydestä ahdistaa heitä.

Ei pidä paikkaansa, ei minua ainakaan mikään ahdista. Pelkkää hävytöntä vallankäyttöä moinen läppä, feminististä diskurssia, jolla ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa. Apinat (tai edes Naiset) eivät ole muuttuneet miksikään, kun katsoo lauman käyttäytymistä kokonaisuutena. Miljoonat vuodet meillä on ollut keskuudessamme ”moderneja” ja ”perinteisiä” sekä niiden välillä killuvia naaraita ja uroksia, eivätkä runsaussuhteetkaan ole miksikään muuttuneet. Nyt on vain muotia puhua ”uudesta”, koska se on seksikästä, koska sillä on helppo tehdä politiikkaa ja kerätä pisteitä omaan koriin.

Tässä ei olisi mitään pahaa niin kauan, kuin se rajoittuisi vain läpänheittoon, mutta kun se sotketaan politiikkaan, ollaan railakkaasti tuhon tiellä. Valtiokirkon tilalle meille on hyvää vauhtia syntymässä valtiofeminismi. Ehkä on jo syntynytkin.

Tarralappupolitiikkaa

Feminismi ajaa pienen naisvähemmistön asiaa. Siksi heidän pitää yrittää muuttaa koko maailma ympärillään. Helpoin tapa on tietysti liimailla uusi-tarralappuja kaikkeen olemassaolevaan, aivan kyselemättä kuinka järkevää tai oikeudenmukaista se on. Senkään vertaa heitä ei kiinnosta miettiä, miksi satumme käyttäytymään niin kuin käyttäydymme. Ja jos heille kertoo, että kysymys on biologiasta eli evoluution tuottamasta todellisuudesta, he huutavat WTF! Tässä(kin) suhteessa kreationistit ovat löytäneet kumppaninsa.

Ei kai tämän blogin lukijoille tarvitse kertoa, että kaikki käyttäytymisemme on evoluution tuottamaa – siten myös feminismi ja tämä sukupuolten välinen sota on miljoonien vuosien takaista perintöä. Siinä mielessä ei varmaankaan kannattaisi valittaa. Toisaalta, jos sota kerran on tosiasia, niin sehän tarvitsee taistelijoita. Joutilaana uroksena voin uhrautua. Sinänsä on hauska todeta, kuinka edistyksellisyyttään tirisevä feminismi onkin todellisuudessa vain perinteistä apinahistoriaa.

Miestenviikon ohjelmassa on ollut muun muassa näyttely mieskauneudesta (Itäkeskuksen kirjastossa sunnuntaihin saakka – sinne vaan kaikki uroot ihailemaan!), miesaiheisten kirjojen näyttelyjä, taidetta isyydestä rakennustyömaiden (!) aidoissa, messu, foorumi ja tietysti kasa seminaareja, kuinkas muuten. Puhujina tasa-arvoministeri (rkp) Stefan Wallin, Arto Jokinen, psykososialisti (vihr) Pekka Sauri, Arto Jokinen, 666-asiantuntija (fem) Johanna Lammi-Taskula, Arto Jokinen, TANE:n miesjaoston puheenjohtaja (vas) Kari Uotila jaArto Jokinen, kuinkas muuten. Järjestelyissä mukana Profeministimiehet ja troijalaisyhdistys Suomen Miestutkimuksen Seura, kuinkas muuten. Jälkimmäisen puheenjohtajana muuten toimii Kirsi Kinnarinen (fem) ja sihteerinä Johanna Lammi-Taskula ei mikään yllätys tämäkään.

Suomen virallisilla tasa-arvosivustoilla seikkailu tekee normaaliaivoisen miehen sairaaksi. Ei voi ymmärtää, kuinka tasa-arvosta paasaavien päänupit voivatkin toimia niin yksipuolisesti, etteivät havaitse oman toimintansa epätasa-arvoisuutta. Kaikesta epämiellyttävästä totuudesta vaietaan. Vain oma näkökulma sallitaan. Sinänsä niin inhimillistä tällainen valehtelu, mutta jotensakin se sopii todella huonosti valtiovallan puolueettomaksi miellettyyn imagoon.

Miesten tasa-arvo ry lausui näinkin rankkaa tekstiä keväällä lausunnolla olleesta hallituksen tasa-arvoselonteosta: Se on yksipuolinen, miesten edut ja tasa-arvointressit sivuuttava naisasiaohjelma. Tasa-arvopolitiikasta puuttuu tasa-arvo. Selonteko antaa ymmärtää, että miehet ovat ongelmineen toisen luokan kansalaisia. Julkisen varoin hoidettavaa politiikkaa harjoitetaan totaalisen yksipuolisesta näkökulmasta. Koko selonteko on kirjoitettava alusta lähtien uusiksi modernia tasa-arvoajattelua hyödyntäen.

No, miehethän ovat evoluution tuloksena toisen luokan kansalaisia ja siksi Stefan pyyhkikin tällä lausunnolla takapuolensa.

Kolme vuotta elämästäsi

Isänpäivää vietetään paljon harvemmassa kodissa kuin äitienpäivää. Ei ainoastaan siksi, että moni isä on jo kuollut pois kuleksimasta, vaan myös siksi, että moni isä ei ole läsnä, vaikka hengissä sinnittelisikin. Tämän kouriintuntuvan tosiasian pitäisi saada aikaan joitakin aivosolujen nytkähdyksiä poliitikoissamme, mutta ei. Viimeksi torstaina Ville Niinistö hehkutti pakollisten isäkuukausien perään. Ilmeisesti vihreät feministit ja heidän peesissään moni muukin modernin yksilön leimaa hamuava uskoo 6+6+6 -mallin autuuteen.

Suunnitteilla on siis vanhempainvapaamalli, jossa yksi kuuden kuukauden jakso kuuluisi äidille, yksi isälle ja kolmannen vanhemmat saisivat jakaa sopimallaan tavalla. Ellei isä pidä lomaansa, se menetetään. Valinnanvapautta parhaimmillaan – vanhemmat saisivat päättää kokonaisesta kolmasosasta perhe-elämästään! Wallin on esittänyt, että jokainen työntekijä (miksi taas pääoma unohdettiin?) maksaisi pienen siivun palkastaan rahastoon, josta järjestelmä kustannettaisiin. Perusteluna mallille on, että se antaisi äidille mahdollisuuden palata aikaisemmin työelämään. Anni Sinnemäen (vihr) sanoin Suomi on monella tapaa kotiäitiyhteiskunta. Järjestelmän pitää toimia niin, etteivät rakenteet aja nimenomaan naisia jäämään kotiin.

Kotihoito on Suomessa demonisoitu. Lasten etua ei kukaan tässäkään härvelissä kysele. Tärkeintä on saada naiset sorvin ääreen. Työ on tärkeämpi kuin lapsi, näinhän meille joka tuutista nykyään (modernisti) toitotetaan. Apinamalli olisi se, että kaikille äideille (miksei niille isillekin, jotka ovat naarastaan parempia tässä hommassa) turvattaisiin taloudellinen mahdollisuus hoitaa pentunsa ainakin kolmevuotiaaksi. Sen jälkeen isille kiintiöityä vapaata voisi olla tarjolla vaikka 66 kuukautta, sillä hyvät elämän eväät saaneita pentuja on siinä vaiheessa vaikeampi pilata. Arvelisin, että 86 prosenttia isistä käyttäisi tällaisen tilaisuuden hyväkseen. Näin saataisiin rangaistua myös miesvaltaisia aloja, jolloin työelämän tasa-arvo etenisi reippaasti vauhdikkaammin kuin 6+6+6 -näpertelyllä.

Kiintoisaa, että meillä lienee yksi omia aivojaan käyttävä naaraspoliitikko, kokoomuksen Sari Sarkomaa. Mutta niin, hänhän luopuikin ministerinsalkusta lastensa hyvinvoinnin vuoksi. Hän oli torstaisessa Perheen aikaohjelmassa puhumassa Ville Niinistön ja Maria Guzenina-Richardsonin kanssa. Hän sentään uskalsi kyseenalaistaa Villen hurmoksessa esittämän 6+6+6 -mallin. Sarin mukaan perheet ovat erilaisia ja perheiden pitäisi saada valita. Pakkojärjestelmät ovat päin vastoin vähentäneet isien läsnäoloa perheissä. Lukumäärää on saatu nostettua, mutta kotonaoloaika on lyhentynyt.

Villellä oli muuten aivan lyömätön perustelu mallinsa oikeutukselle. Hän on itse ollut neljä kuukautta vanhempainvapaalla ja saanut lapsilta hyvää palautetta! Kuinkahan puolitoistavuotias on osannutkin kehua isäänsä moisesta ponnistuksesta? Ikään kuin joku asettelisi valmiita sanoja lastensa suuhun.

Gaussin käyrällä

Alle kolmivuotias apinanpentu tarvitsee yhden pysyvän, rajattoman luotettavan ihmissuhteen. Keskimääräisen isän edellytykset sellaisen ylellisyyden tarjoamiseen ovat biologisista syistä huonommat kuin keskimääräisen äidin. Tietysti aina löytyy joitakin isiä, jotka ovat parempia hoivaajia kuin keskimääräinen äiti, mutta eihän sen perusteella voi lakeja säätää. Ja tietysti löytyy jokunen naaras, jonka hoitotaidot ovat keskiarvourostakin huonommat. Ei senkään perusteella voi lakeja säätää.

Alle kolmivuotiaan lapsen hoitotaidossa pätee sama gaussin käyrä kuin esimerkiksi ihmisten pituudessa. Kaipa tämä normaalijakauma on kaikille tuttu jo kouluajoilta? Lauman yksilöiden melkein mikä tahansa ominaisuus muodostaa kauniin gaussin käyrän – tai oikeastaan kaksi, sillä naaraiden ja urosten arvot sijoittuvat useimmiten eri käyrille.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka se ruumiinpituus, koska se on niin konkreettinen. Melkein kaikki voivat nähdä sen omin silmin. Monet naiset ovat keskiarvourosta pidempiä (kuten eräät miehet ovat keskiarvoäitiä parempia hoivaajia), mutta silti miesten ja naisten keskimääräisessä pituudessa on geneettinen ero, jota ei millään kasvatuksella eikä aivopesulla voi muuksi muuttaa. Siksi maailman pisin ihminen on uros ja maailman lyhin yksilö naaras. Tämä ero on evoluution tuotosta eivätkä miehet voi koskaan eivätkä missään oloissa olla eikä tulla keskimäärin naaraita lyhyemmiksi (eivätkä paremmiksi vauvanhoitajiksi).

Tuliko väännetyksi tarpeeksi paksua rautalankaa? Varmuuden vuoksi panin tuohon vielä kuvan, jonka x-akselilla hoivataidot lisääntyvät oikealle mentäessä. Y -akselilta löytyy kunkin taitoasteen omaavien apinoiden lukumäärä. Suurin osa porukasta sijoittuu käyrän keskivaiheille, kuten asiaan kuuluu. He ovat sitä beetaporukkaa. Alfoja ja syrjäytyneitä ceeluokkalaisia on vähemmän. Urosapinoiden käyrä on tietysti se vasemmanpuoleinen. Kuva muuten on modifioitu Simon Baron-Cohenin mainiosta kirjasta Olennainen ero. Siinä se kuvaa ihmisillä tehtyjen empatiamittausten tuloksia. Empatiallakin lienee jotain tekemistä lastenhoidon kanssa? Samanlainen kuva muuten syntyy myös systemointitestien tuloksista sillä erolla, että uroskäyrä on nyt oikeanpuoleisena.

Lasten on tulevaisuus

Jotkut voivat päissään miettiä, että mitä sitten. Että mitä sitten, jos vauvojen hoitajiksi houkutellaan ja suorastaan pakotetaan keskimäärin tehtävään huonommin soveltuvia apinoita. No se tarkoittaa sitä, että meillä on tulevaisuudessa enemmän lasten huostaanottoja ja mielenterveysongelmia ja rikollisuutta ja syrjäytymistä. Hoivaeron ei tarvitse olla suuri, mutta silti se näkyy yhteiskuntakehityksen elinvoiman ja tuottavuuden alentumisena. Se näkyy pahoinvoinnin lisääntymisenä. Ja toden totta, taidamme jo olla tällä tiellä.

Lasten huostaanotot räjähtävät silmille, lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, samoin lasten köyhyys, nuoret naiset masentuvat ja nyt jopa nuoret miehetkin masentuvat. Mikä on se yhteinen nimittäjä tämän kaiken taustalla? Mikä on se asia, jonka jokainen täysijärkinen apina näkee, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen eikä edes tunnustaa itselleen? Tässä maksetaan nykymuotoisen tasa-arvopolitiikan hintaa. Se tarkoittaa alle komevuotiaiden lasten heitteillejättöä ajanjaksona, jolloin luodaan perusta koko loppuelämän kestävälle tai kestämättömälle turvallisuuden tunteelle ja hyvälle itsetunnolle.

Nyt liian moni vauva kiikutetaan laitoshoitoon pelkästään siksi, että äidit halutaan liukuhihnalle. Äideiltä yksinkertaisesti vaaditaan liikaa – ei kai ole ihme, että lasten hoiva kärsii ja rakkaudennälkänsä jää tyydyttämättä, sillä yksinkertaistettuna rakkaus on aikaa ja läsnäoloa.

Päivähoitolaitoksen keksiminen on yhteiskuntamme suurimpia virheitä. Vanhustenhoidossa pyritään kotihoitoon, lapset halutaan laitoksiin, WTF? Ironista kyllä, naisasialiike pitää laitoksia suurimpana saavutuksenaan. Laitoshoito paitsi maksaa moninkerroin kotihoidon verran, se vaarantaa lasten mielenterveyden. Vahvimmat selviävät niukin naukin naarmuitta, mutta liian monen loppuelämä tuhoutuu. Lastenhan pitäisi olla lauman tärkein asia. Niin se on ollut valtaosan kehityshistoriaamme. Koko lauma on uhrautunut jälkeläisten eteen. Nyt lapset joutuvat taistelemaan eläkeläisten ja muiden ryhmien ahneuden keskellä. Lopputulos ei ole kummoinen, jos tuloksena on vain 6+6+6 -malli.

Lapsi -sana kelpaa poliitikoille heitettäväksi julkisuuteen aina kun haluavat nostaa omaa häntäänsä, mutta mitään todellista edistystä ei ole tarkoituskaan saada aikaan. Jos aivan oikeasti oltaisiin lasten asialla, äideille taattaisiin (eli olisi jo taattu) taloudelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kolmivuotiaiksi itse. Lastenhoidon kustannukset on helposti jaettavissa yhteiskunnassa tasan ja oikeudenmukaisesti, jos vain haluttaisiin. Ei siihen tarvita kuin yhden matemaatikon päivän työ. Eikä Suomi siihen kaatuisi, päin vastoin. Tulevaisuudessa voisimme entistä paremmin, kun meillä olisi terveempi jälkikasvu. Lapsissa on tulevaisuus, vaikka se kuulostaakin kuluneelta fraasilta.

Modernia ajattelua

Meille on jo vuosikymmenet opetettu, ettei äitiys ole mitään, äidin paikka on uraputkessa ja kaikkein viimeksi kotona. Tulva -lehden viimeisin numero on tätä puppua tulvillaan. Sen kansi huutaa, ettei nainen ole yhtä kuin äiti. Yhtälöt voidaan lukea myös toisin päin ja sehän tarkoittaa, että Naisasialiiton mielestä äiti ei ole nainen… Feministien talutusnuorassa taapertava Miessakki ry on omaksunut tämän filosofian vallan oivallisesti ja julistaa nyt, että isyys on miesten juttu!

Isyys on miesten juttu, mutta äitiys ei ole naisten juttu. Tämäkö on sitä paljon mainostettua modernia ajattelua? Jostakin syystä on katsottu paremmaksi ruveta vääntämään biologiaa uusille jengoille sen sijaan, että ottaisimme väistämättömät tosiasiat huomioon. Äitiys ei ole rangaistus, kuten feminismi opettaa. Ehkä feministien on pakko näin väittää, koska he kuuluvat siihen gaussin käyrän surkeimpaan päähän äitiystaidoissa. Ehkä he eivät todellakaan pysty parempaan?

Erotilanteissa lapset jäävät yleensä äidille, mikä näkyy myös tuomioistuinten päätöksissä, joissa lähihuoltajuus määrätään useimmiten naaraalle. Miesaktivistit ovat tietysti ottaneet tämän hampaisiinsa ja vetoavat tasa-arvoon. Ei tämäkään nyt mikään tasa-arvokysymys voi olla. Varmaankaan kaikki äitejä suosivat päätökset eivät ole olleet oikeita ja siltä osin tilannetta pitää parantaa, mutta ei sekään voi mikään lähtökohta olla, että joka toinen lapsi määrätään isälle ja joka toinen äidille. Ainakin se gaussin käyrien välinen ero siihen pitää jäädä.

Äitiys on maailman tärkein asia. Jo riittää äitiyden mollaaminen!

PS. 14.11. 2:30. Maikkari onnistui tv-kanavista parhaiten juhlistamaan isänpäivän vaihtumista valitsemalla ohjelmistoonsa Russell Crowen ja Paul Bettanyn testosteronikyllästeisen elokuvan Master and Commander: Maailman laidalla.  Ei haitannut, että olen sen nähnyt aiemminkin, oikein teatterissa pentujeni kanssa. Purjelaivaseikkailuihin ei kyllästy ja kun kohteena olivat Galapagossaaret, niin sitä parempi. Onnekseni olen päässyt käymään saarilla silloin, kun turistimäärät olivat vain kymmenesosa nykyisestä.

Tämä on siis varsinainen äijäelokuva. Kaikki näyttelijät ovat uroksia, mitä nyt kanootista yksi kaunotar lyhyen hetken verran katseli haikein, mutta ah niin kaunein silmin sankareita – jotka olivat todellisuudessa kaukana sankaruudesta. He olivat puolustamassa laumaansa, suojelemassa naaraitaan ja jälkeläisiään valloittajien terrorilta, toisella puolella maapalloa. Erossa perheestään aikana, jolloin isänpäivästä ei ollut hajuakaan.

Vaikka fiktiota onkin, elokuva onnistui välittämään jotain siitä julmasta todellisuudesta, missä urokset ja isät ovat kautta aikain joutuneet elämään. Todellisuus on ollut vielä paljon pahempaa kuin mitä tämä viihdyttävä filmipläjäys kehtasi kertoa. Silti miesten historia on onnistuttu kirjoittamaan ilman uhrivalitusta. Se on sankarihistoriaa, vaikka jokainen nimi on kirjoitettu tuhansien ja taas tuhansien tuntemattomien verellä. Miehet ovat tehneet sen yhteistuumin, mielessään vain lastensa ja naaraidensa tulevaisuus.

Elokuva kertoi johtajuudesta. Kaikista ei siihen ole. Taistelun keskelläkin löytyy silti aikaa musiikin tekemiselle ja tieteen harjoittamiselle. Aina pitää yrittää olla parempi apina kuin onkaan. Välillä on syytä myös nostaa maljoja, milloin amiraali Nelsonille, milloin vaimoille ja rakastajattarille: toivottavasti he eivät koskaan kohtaa! Ennen vanhaan tällainen toive oli vielä realismia, ei enää naarasvetoisessa mediailmapiirissä. Siihen grilliin on viimeksi joutunut kärvistelemään naapurimaamme kuningas Kaarle Kustaa. Tsemppiä sinne Ruotsin hoviin!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 13.11.2010.

2 vastausta to “ISÄNPÄIVÄN KUNNIAKSI”

  1. Oma suosikkini menneen Miestenviikon ohjelmistosta on tämä:

    HALUATKO OPPIA SUTKAUTUKSIA, SANANLASKUJA JA SANONTOJA SOMALIAN KIELELLÄ?
    ”Elämä on ihmisen parasta aikaa” – noloshu waa wakhtiga ugu qaalisan aadamaha.

    Mahtoi olla yleisömenestys. No, ainakin se oli niitä harvoja viikon tapahtumia, jotka eivät pyörineet vain ja ainoastaan isyyden ympärillä. Kummallista tosiaan, että naista ei saa äitiys-jutuilla rasittaa, mutta miehen kohdalla ei muusta puhutakaan kuin isyydestä. Entäs jos mies ei halua isäksi, vaan haluaa luoda uraa. Onko hän silloin jotenkin huonompi mies?

    Kun puhutaan teemasta miehet ja tasa-arvo, ainoa konkreettinen sisältö tuntuu olevan vaatimus vanhempainvapaan jakamisesta 6+6+6 tai 5+5+5 – mallilla. Tämäkin sisältö on suoraan naisjärjestöjen vaatimuslistalta kopioitu. Mitään muuta ei ole. Tai onhan meillä valtavirtaistamisen ja sukupuolisilmälasien kaltaisia mitääntarkoittamattomia täytesanoja, mutta eipä niitä kannata laskea.

    • Niinpä, tuo sananlaskutilaisuus pisti kyllä ohjelmatarjonnassa silmään. Olikohan järjestäjille sattunut isokin moka, kun näin tulivat vahingossa viestittäneeksi eli myöntäneeksi kansanviisauden kuuluvan miesten maailmaan?

      Muutoinhan maahanmuutto on omittu kokonaan naisten asiaksi. Meillä valitaan vuoden maahanmuuttajanainen, ei vuoden maahanmuuttajaa. Kun puhutaan maahanmuuttajien kotoutuksesta, tarkoitetaan vain maahanmuuttajanaisia. Vain heille järjestetään erityiskursseja ja paapomistilaisuuksia – ei miesten vastaavista koskaan ainakaan media mitään kerro. Eihän meillä edes ole olemassa sanaa maahanmuuttajamies. Maahanmuuttajamies pääsee mediaan vain, jos hänen epäillään tai väitetään tehneen jotain rikollista.

      Maahanmuuttokeskustelu on kaikkea muuta kuin tasa-arvoista. Toisaalta, eihän nykyisellä tasa-arvohöpötyksellä muutoinkaan ole mitään tekemistä oikean tasa-arvon kanssa. Pelkkää termikikkailua, kuten mainitsit. Ja sen taustalla valtapolitiikkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: