VAKAAT ISOTOOPIT

Jostakin syystä käytännössä kaikki ulkotöitä tulipalopakkasilla paiskivat apinat ovat uroksia – eikä naisliike näe siinä mitään tasa-arvo-ongelmaa. Tasa-arvo viihtyy vain siisteissä sisätiloissa.

Vanha kansanviisaus toteaa, että olet sitä mitä syöt. Kaikki vanha ei todellakaan ole roskikseen menevää kamaa, ei tämäkään totuus. Moderni vakaisiin isotooppeihin perustuva tutkimus todistaa tämän kansanviisauden oikeaksi. Isotooppibiologia todellakin kertoo, mitä olet viimeisten kuukausien aikana syönyt ja samalla se paljastaa, missä päin maailmaa olet elellyt. Tämä vie olevaisen tuntemisen aivan uudelle tasolle. On tämä sentään aivan jotain muuta kuin teologinen tai humanistinen ihmisselitys – nais”tutkimuksesta” nyt puhumattakaan.

Isotoopeista puhuttiin niissä ainoissa pikkujouluissa, joissa olen nyt käynyt. Osallistujat olivat jostakin syystä pelkkiä urosapinoita. Johtuisiko se aihepiiristä? Jos esitelmän otsikko olisi ollut Tarotkortit elämäsi salaisuuksien paljastajina, sukupuolijakauma olisi varmaankin ollut paljon tasa-arvoisempi. Mitäpä tästä voi päätellä? Ei kai muuta kuin sen, että miesten ja naisten aivot ovat keskimäärin erilaiset ja kiinnostuneet keskimäärin aivan eri asioista.

Siksi poikalapsillekin ostetaan erilaisia leluja kuin tytöille. Siihen EI liity mitään patriarkaattista hapatusta eikä vanhentuneita roolimallikäsityksiä, sukupuolistereotypioista puhumattakaan. Se vain on järkevää rahojen käyttöä. On huimasti todennäköisempää, että nukke on tytön kuin pojan mieleen. Jos sitten sattuu olemaan kysymyksessä sikiövaiheessa ylimääräiselle testosteroniannokselle altistunut poikatyttö, niin siitä vaan hänelle sitten autoa ostamaan – mutta ei niin kuin pro feministi -palkinnon saanut kansanedustaja Kari Uotila opettaa, että käyttäytymisnormien muuttuminen edellyttää, että niihin puututaan jo pienestä pitäen ja siinä leluvalinnat ovat konkreettisia tekoja.

Näin alkeellista ajattelua meillä oli Arkadianmäelläkin vielä tasan vuosi sitten ja tuskinpa kehitys on siitä miksikään kehittynyt. Neuvo siis kaikille lahjanostajille: ostakaa niin perkeleen patriarkaattisia lahjoja kuin vain keksitte, koska juuri se on OIKEIN.

Raamatulla päähän

Näin joulun alla kai on asiallista sanoa jotain Raamatustakin? Uskottomana uskomattomana pitää sentään todeta, että siinä opuksessa on myös monia oikeaan osuvia havaintoja ihmislajin raadollisuudesta. Eivät sitä kirjoittaneet (urokset!) aivan tyhmimmästä päästä ole olleet. He ovat olleet aikansa poppamiehiä, joilla on ollut perimätietoa siitä, kuinka lajimme on aikojen myötä erilaisissa tilanteissa käyttäytynyt. Raamattu on siis aikansa psykologinen huipputeos. Ainoa ongelma kirjassa onkin vain se, että keitokseen sotketaan olemattomia jumaluuksia.

Joel Heleniuksella on miellyttävä ääni ja hän onnistuu valitsemaan vieraakseen mielenkiintoisia persoonia. Siksi hänen radio-ohjelmaansa tulee kuunneltua, vaikka hän kummasti sotkee mukaan raamatunlauseita. On niistä jakeista ollut hyötyäkin. Raamatussa kun todetaan myös seuraavasti: rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. En ole kuitenkaan huomannut, että uskovaiset olisivat suureen ääneen huutaneet rahatalouden lopettamisen tai edes törkeän radikaalin suitsimisen perään. Miksi he käyvät mieluummin heikkojen homojen kuin rahanhimon kimppuun? Siitä yksinkertaisesta syystäkö, että apinat nuoleskelevat vain ylöspäin? Rahaa ei sovi sanoa synniksi, koska samalla tulisi arvostelleeksi valtaapitäviä. Siksi on purettava paha mieli kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Joo, tiedän kyllä, että uskovaiset osaavat selittää tämänkin parhain päin. Raha ei kuulema ole ongelma, vaan se, miten siihen suhtaudumme. Kiitos Herralle, jos hän on suonut sitä sinulle runsain määrin. Voi kuinka alkeellista ajattelua. Ei herra suo mitään, rahavuoret vain ovat ahneuden ja usein rikollisin keinoin hankittuja siksi, että raha toimii ylinormaalina ärsykkeenä lajillemme – tehokkaammin kuin mikään muu yksittäinen asia. Siinä taistossa unohtuvat ja tallautuvat kaikki muut yhteisölliset tarpeemme. Raha itsessään on ongelma siksi, ettei lajillamme ole mitään biologista mekanismia vastustaa sen houkutusta. Uhraamme sen eteen kaiken mahdollisen, kuten hallituksemme ministereitä kuunnellessa voi havainnollisesti todeta…

Raamatun homokannat kuvaavat hyvin silloista tietämyksen astetta. Jos kaikkea arvioidaan vain hyvän ja pahan akselilla ymmärtämättä – tai edes haluamatta ymmärtää – ilmiöiden syitä, lopputulos on tietysti tuomitseminen. Nyt sentään tiedämme homouden syyt (vaikkeivät homojärjestöt jostakin syystä halua sitä myöntää). Tiedämme sen biologiseksi poikkeamaksi, se ei ole enää saatanan salajuoni. Kaksituhatta vuotta sitten homojen karttaminen oli luonnollista, sillä samoin tekevät kaikki muutkin sosiaaliset eläinlajit leijonista alkaen. Erilaisuus eristetään laumasta. Onneksi tiedämme nyt paljon enemmän biologisia totuuksia ja voimme harjoitella suvaitsevaisuutta sillä vähäisellä järjellämme, mikä aivoistamme löytyy.

Abortti on toinen asia, jolla ihmisiä mätkitään päähän Raamatun voimalla. Kuinka paljon onkaan kirjoitettu täysin turhaa pohdintaa siitä, missä vaiheessa se pyhä henki sinne sikiöön putkahtaa eli milloin on kyse elävästä oliosta. Joidenkin mielestä abortti on syntiä aina, koska jumalan tarkoitusta ei saa kyseenalaistaa. Tässäkin sotkeudutaan taas hyvään ja pahaan, vaikka tarjolla on selkeä totuus. Uusi elämä syntyy hedelmöityshetkellä. Ei siinä ole miettimisen sijaa, pelkkää yksinkertaista biologiaa.

Aivan toinen asia on sitten se, että joissakin tapauksissa uusi elämä on parempi lopettaa kuin antaa jatkua. Tiukassa mielessä kyse on murhasta, joka on kuitenkin itsessään varsin suhteellinen käsite. Yksikään murha ei ole tasa-arvoinen, sillä jokaisella uhrilla on erilainen status ja jokaisella tekijällä erilainen hierarkinen asema laumassa. Tuomiot eivät ole edes sukupuolineutraaleja, sillä naaraat saavat samoista rikoksista uroksia pienempiä tuomioita. Abortin vastustajat ovatkin yhtä fanaattisia yhden asian apinoita kuin vegaanit, jotka kieltäytyvät syömästä murhattujen eläinten lihaa – mutta vaativat silti vapaata aborttia!

Tapetaan se huora!

Viimeisimmässä ohjelmassaan Helenius kysyi mikä mullisti lapsuuden. Vastaajaksi hän oli pyytänyt Pelastakaa Lapset ry:n lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkosen. Ja hyviä vastauksia saikin. Jari uskalsi harvinaisen suorasanaisesti ladella totuuksia esille. Jostakin syystä hänkin silti joutui, omien sanojensa mukaan, asettelemaan sanojaan. Nykyisessä psykososiaalisessa ilmapiirissä onkin hätkähdyttävää, ettei tosiasioita saa sanoa ääneen, jos ne ovat vastoin vallitsevaa feminististä doktriinia. Ei tämä mitenkään poikkea 70 -luvun kommunistisesta ideologiaylivallasta, mutta jostakin syystä rohkeita kyseenalaistajia on nyt silloista vähemmän. Ehkä feministejä on syytä pelätä enemmän kuin kommunisteja?

Ehkä niin. Jari tuli ohjelmassa paljastaneeksi, että asiansa todella osaava professori Liisa Keltikangas-Järvinen on saanut tappouhkauksia uskallettuaan kritisoida lasten laitoshoitoa, jota virheellisesti päivähoidoksi kutsutaan. Ketkäpä niitä uhkailuja muut olisivat olleet tekemässä kuin naisliikkeen aktiivit, jotka Anneli Jäätteenmäen johdolla ovat julistaneet päivähoidon suurimmaksi saavutuksekseen. Kriittinen ja asiallinen keskustelu ei tunnu olevan mahdollista, vaan heti kiihdytään ja kuumennutaan niin, että dialogi loppuu siihen… ja kun siihen kuuluu poliittisia sekä tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyviä intohimoja, lasten asia unohtuu helposti, muotoili Sinkkonen taitavasti.

Muistuupa mieleen kuinka eräs Astrid Thors sai myös tappouhkauksia ja niistä tehtiin suuri julkinen haloo. Totta kai, kun ilmeiset urokset olivat asialla. Mutta en ole nähnyt ensimmäistäkään lööppiä Keltikangas- Järviseen kohdistuvista uhkauksista. Se siitä median tasa-arvosta. Surullista, mutta totta.

Sinkkonen oli huolissaan siitä, etteivät lapset enää leiki niin paljon kuin ennen vanhaan. Erityisen huolestuttavaa on se, että vanhemmat ovat tästä jopa ylpeitä. Helppouden ei pitäisi olla lastenkasvatuksen mittari, sillä anarkistiset ideat kuuluvat lapsuuteen. Lasten pitäisi viihtyä mielikuviensa eikä tavaroiden parissa. Ei lapsi voi solmia kiintymyssuhdetta kaikkiin niihin kolmeenkymmeneen pehmoleluunsa… Nykyään lapset eivät saa olla enää omassa rauhassaan, vaan he ovat jatkuvassa ohjauksessa ja valmennuksessa. Ei ihme, että pinna sitten palaa jo kolmekymppisenä.

Sinkkonen uskalsi jopa syyllistää feministejä, jotka sotkevat asioita väittämällä lapsen eduksi sellaista, joka on pelkästään aikuisten välistä vääntöä. Tällä hän viittasi naisten nykyiseen työelämäpakkoon, joka on lanseerattu lasten eduista välittämättä. Naiset ovat tehneet maaseudulla aina töitä, mutta silloin lapset olivat lähellä. Kun muutettiin kaupunkeihin, joillekin miesaivoisille naisille kävi vähän kuin miehille, joilla ei ole edes sitä autotalliaan. Kodinhoito ei riittänyt kaikkien elämänsisällöksi ja näiden kyllästyneiden tahdissa marssitetaan nyt kaikkia naaraita. Oikeudenmukaista? Moniarvoista? Erilaisuuden sallivaa?

Äiti on kuitenkin paras

Sinkkonen peräänkuulutti vaihtoehtoja lastenhoitoon, koska lapset ovat erilaisia. Päivähoito ei sovi kaikille. Ratkaisut pitäisi räätälöidä lasten mukaan. Niin – kuinka tyypillistä, että kaikkea muuta meillä jo yhteiskunnassa räätälöidään, mutta lapset nähdään yhtenä möykkynä!

Kiintymyssuhdetutkijana näkemykseni on se, että lapsi tarvitsee välttämättä vähintään yhden riittävän hyvän, mielellään turvallisen kiintymyssuhteen ja siihen tarjolla on ennen kaikkea lapsen äiti. Tämä on ehkä monen mielestä järkyttävää sovinismia, mutta biologian perusteella se kyllä näin on. Odotusaikana jo syntyy tiettyjä erityispiirteitä sikiövauvan ja äidin suhteeseen, jotka jatkuvat sitten kun vauva on syntynyt. Imettäminen ja se semmoinen valtavan syvä biologinen side tekevät kiintymyssuhteesta yleensä ensisijaisen.

Se voi olla joku muukin kuin äiti, mutta äiti siihen on tarjolla, jos hän on valmis ja siinä psyykkisessä tilassa, että hän voi siihen antautua. Ja silloin, jos hän siihen antautuu ja sallii itsensä heittäytyä, silloin siihen tulee toisenlainen vinkkeli, ettei se olekaan enää jostain ulkopuolelta saneltu, vaan äiti joutuu kuuntelemaan itseään ja katsomaan vauvaansa ja pientä lastaan – nykyään on kuitenkin mahdollisuuksia erilaisiin joustoihin.

Mitäpä tähän on lisäämistä? Hyvä, että Jari uskalsi mainita biologian ääneen, koska se kuitenkin käyttäytymistämme ohjaa – ei mikään kulttuuri, joka on vain biologian seurannaisilmiö. Tässä tuli myös kuolinisku 6+6+6 -mallille, jolle ei ole mitään biologista perustaa. Se on pelkkää populistista politikointia – ehkä siksi kaikkien poliitikkojen huulilla aivan kuten maahanmuuttokriittisyyskin.

Ikävää tietysti, että Jarinkin pelkää tulevansa leimatuksi sovinistiksi tosiasioita kertoessaan. Onko biologia siis sovinismia? Mikäli näin on, minä olen varmaankin oikea perussovinisti.

Lapset ovat laumansa tuotteita, ne heijastavat yhteisön arvoja. Jos vanhemmilta vaaditaan kaikki energia työelämässa, seuraukset valuvat itsestäänselvästi lapsuuteen. Sinkkosen mukaan emme missään tapauksessa ymmärrä, mitä lapsen etu tarkoittaa. Termiä käytetään politiikassa ja tasa-arvokeskustelussa oman edun tavoitteluun, kopsauttelemme sillä toisiamme päähän. Seuraukset näkyvät vaikkapa lasten alkoholinkäytössä, josta Jari on todella huolissaan ja syyllistää asiasta estoitta vanhempia. Todellakin, vanhempia pitää voida myös syyllistää – mikä ihmeen konsensus muka sanoo, ettei vanhemmilta saisi mitään vaatia? Mitä nuorempana aloittaa, sitä suuremmat vaikutukset viinalla on keskushermostoon, eikö tämä nyt yhtään ketään kiinnosta?

Lastenkasvatuksen kulmakivi on leppoisa yhdessäolo, ei hauskanpito ja elämystehtailu. Innovaatiot syntyvät luovasta hulluttelusta, ei robottielämästä. Tämä tulisi muistaa myös kouluelämässä, jota aina vaan väännetään kireämmälle. Työelämä vaatii jo koulumaailmaankin tuottavuutta. Koulutusputkessa tulee kuitenkin pää vetävän käteen – turboahdetut lapset ovat selvästi niitä, jotka uupuvat ja väsyvät aikuisina, kun ovat jo kouluaikoina ylikuormittuneet.

Jari Sinkkonen kirjoitti 20 vuotta sitten kirjassaan Pienistä pojista kunnon miehiä näin viisaita: Suomen henkisessä ilmastossa pojilla on vähemmän hyväksyttyjä tapoja olla poika kuin tytöillä olla tyttö. Poikien on mahduttava pienen muottiin… kuoren täytyy näyttää ulospäin ehjältä eikä mielenliikkeitä saa paljastaa. Sosiaalinen paine pakottaa menestymään kilpailussa. Menestyjä saa käyttää kyynärpäätaktiikkaa ja osoittaa kovuutta. Yhteisö suosii tiedostamattaan aggressiivisuutta. Pojan toisista piittaamaton valloittamisen halu nähdään ominaisuutena, jolla nykymaailmassa on paljon käyttöä.

Näinhän se on. Yhteisön tiedostamaton toiminta tulee sieltä miljoonien vuosien takaa ydinjatkoksesta ja poikien toisista piittaamattomuus systemointiin orientoituneista aivoista. Sekään ei ole hyvä/paha -asia, vaan tarkoituksenmukaisuutta, joka on pitänyt meidät tähän saakka hengissä.

Naisliikken alennustila

Hyvin on ”valistus” kuitenkin mennyt perille. Heleniuskin erehtyi lausumaan, kuinka naisten vapautus tapahtui 60 -luvulla. Vapautus mistä? Äitiydestäkö? Biologiastako? Ja vapautus mihin – työelämäänkö? Ovatko naiset nyt yhtä vapautettuja kuin apinat muinaisessa Neuvostoliitossa? Retoriikka ainakin on samaa.

Missä ovat vihaiset isoäidit puolustamassa lapsia ja äitejä työn ja vääränlaisen tasa-arvon ikeestä? Missä ovat Naiset, jotka puolustaisivat ja olisivat ylpeitä erityistaidoistaan äitiydessä ja uskaltaisivat huutaa ääneen, ettei äiti ole isän korvike. Kuinka keskuuteemme onkin päässyt pesiytymään naarasväkivaltakoneisto, joka lähettää tappouhkauksia lasten puolesta puhuville Naisille?

Jotain sairasta on siinä, että naisliike alentaa itsensä kehumalla vapautukseksi sitä, että lapset tungetaan laitoksiin, pois silmistä ja korvista! Alle kolmivuotiaan laitokseen vievä syyllistyy ihmisoikeusrikokseen ja huonoon äitiyteen. Äiti on huono, jos ei hoida itse alle komivuotiasta lastaan. Tämä on syyllistämistä ja sitä pitää tehdä, koska lapsilla on oikeus hyvään äitiin.

Synnytyksen jälkeen arki iskee aivan liian kovaa nykyisessä ”hyvinvointivaltiossa”. Lauman turvaa ei enää ole, se on uhrattu talouselämän pohjattomaan nieluun. Jossain vaiheessa lauman tilalle yritettiin istuttaa valtiota, nyt isän pitäisi korvatat se lauma, joka sadattuhannet ja miljoonat vuodet on tähän saakka tukenut pienokaisten kasvua. Siis se isä, joka testosteronihöyryissään pystyy hyvin alkeellisesti vastaamaan pienen apinanalun tarpeisiin. Vaikka olisikin kotona, isä ei koskaan voi korvata lauman eli muiden naaraiden, ystävättärien, toisten äitien ja isoäitien verkoston luomaa turvaa, asiantuntemusta ja kokemusta.

Tässä yllättää jopa itsensä pohtimasta, että kristillinen liitto on joissain asioissa oikeassa, kuten kotiäitiyttä puolustaessaan Siinä se on tähän saakka jäänyt yksin taistelemaan muiden puolueiden naisjärjestöjä vastaan! Mikä näitä naispoliitikkoja vaivaa – he lyttäävät naaraiden kaikkein parhaimmat vahvuudet ja maailman tärkeimmän tehtävän vain siksi, että äidit pääsisivät istumaan Siwan kassalle. En saata ymmärtää. Ehkä ainoa selitys todellakin on se, että politiikkaan valikoituu vain miesaivoisia naaraita. Naisten kannalta nämä ovat pahempia kuin miesaivoiset urokset, joilla sentään on evoluution tuottama pakko kuunnella naaraiden mielipiteitä. Miesaivoiset naaraat sen sijaan näyttävät olevan pelkästään omalla asiallaan.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 14.12.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: