100/66

Tulin lumitöistä parahiksi radiouutisten Päivän peilille. Olin ehtinyt kolanvarteen kerrankin ennen naapuriurosta, joka on pesäpuumme ahkerin lumimestari. Hän on tuore isä. Ehkä muut puun asukkaat ajattelevat, että hänellä sitä on joutilasta aikaa hoitaa heidänkin osuutensa? Arvelen kuitenkin, että hän tekee lumitöitä ihan mielikseen, kuten minäkin – tuore isoisä. Onhan se nyt kymmenen kertaa mukavampi harrastaa hyötyliikuntaa kuin kiertää sotkuisena talvipäivänä apinapolkua.

Yhtäkkiä tajusin, että nämä Päivän peilin aiheet alkoivat kummallisesti ärsyttää. Pelkkiä idioottiuutisia taas toinen toisensa perään. Rupesin oikein ihmettelemään, mikä tässä taas mättää. Piti jopa kaivaa verenpainemittari esille ja tarkistaa, ovatko paineet kohdallaan. Tulos oli 100/66. Pitäisikö olla huolissaan? Sehän huitelee jo alarajoilla. Äkkiä tajusin, että nythän on tiistai. Mutta toisaalta. Ehkei se olekaan niin, että uutiset olisivat tiistaisin omituisia. Jos sitä on itse jollakin tavalla omituinen. Jospa aivokemia on tiistaisin enemmän sekaisin kuin muina viikonpäivinä?

Australian maailmanloppu

Eka uutisessa vatvottiin Australian tulvia. Nehän ovat melkoinen osoitus luonnonvoimien mahtavuudesta ja ihmisen pienuudesta. Yleensä näissä luonnonkatastrofeissa ollaan huolissaan vain ihmisistä. Nyt sentään kannetaan huolta siitä, että myös Iso Valliriutta saattaa kärsiä myrkkyjen huuhtoutumisesta pelloilta mereen (niin, siellä pelloillahan ne ovat ihan kohdillaan, vai mitä…). Entäs muut (pussi)eläimet ja luontokohteet?

Tällä kertaa ääneen oli päässyt joku suomalaissiirtolainen. Mukavahan se on, että maallikoitakin käytetään hyväksi? Tämä oli sentään Australaasian suomalaisten puheenjohtaja Mikko Hietikko, joka asuu itse tulva-alueella. Nyt oltiin huolissaan suomalaisista. Australiaan on muuttanut pari omaakin tuttavaani joskus 50 -luvulla. Hietikon mukaan tulva-alueella asuu 10 000 suomalaista. Niin kauan kuin heitä ei kuole, tulva pysyy melko neutraalina asiana Suomessa. Niinhän se vaan menee, että sukulaisgeenit ovat lähempänä ”sydäntä” kuin muut. Hietikko kertoi olleensa yhteydessä suurlähetystöön ja meidän konsulitoimistoon Sydneyhin. Suomalaisia ei ole menehtynyt tulvissa tällä hetkellä. Tilanne on kyllä ihan hallinnassa eikä voi tehdä muuta kuin katsoa kun veden pinta nousee.

Tilanne on hallinnassa? Tilanne on hallinnassa, vaikka ei voi muuta kuin vierestä seurata? Tilanne on hallinnassa, vaikka vedenpinnan odotetaan nousevan torstaihin mennessä 5,5 metrin tulvakorkeuteen – tällä hetkellä se on ”vain” kolme metriä.

Ehkä tarkoitus olikin sanoa, että tilanne on hallinnassa niin kauan kuin suomalaisia ei ole vielä kuollut?

SDP hölmöilee

Demarit ja erityisesti puheenjohtajansa ovat ahtaalla. Nyt puolue on käynyt vastahyökkäykseen – niin mitä vastaan? Ikäkuilua ja tiedotusvälineitä vastaan! Aikaisemmin ovat jo ehtineet syyttää muita puolueita.

Jutta Urpilainen ei ole huolissaan alhaisista galluptuloksista. Tunnelmat on ihan hyvät. Meillä on hyvät mahdollisuudet olla eduskuntavaaleissa suurin puolue. Politiikassa kaikki on mahdollista. Tuuli voi kääntyä hyvinkin nopeasti. Tällä kertaa ei tietoakaan valittamisesta. Mutta hän olikin delegoinut valituksen alaisilleen. Viisasta, mutta silti tuhoisaa.

Edustaja Marjaana Koskisen mielestä ikääntyvä kannattajakunta ei saa otetta nuoresta puoluejohdosta: Jos ihmiset on ruokajonoissa ja meillä on 700000 ihmistä, jotka on köyhyydessä niin ei se (unelmahöttö) ehkä kuulosta parhaalta mahdollisesta viestiltä. Tämä oletus demarikannattajien vanhuudesta onkin mielenkiintoinen juttu. Olisiko niin, että nuoruuden ehdottomassa hormonihumalassa mieluusti kannatetaan kovia arvoja eli kokoomusta? Sitten kun hormonitasot tippuvat, voidaan siirtyä jo demareiden linjoille? Ainakin urosapinoilla tämä saattaisi olla hyvä selitys.

Miten sitten naaraat? Heidän voisi olettaa olevan jo nuorempina köyhien asialla, koska naarasaivot toimivat keskimääräisiä miesaivoja empaattisemmin. Käykö näille naaraille sitten vanhemmiten päinvastoin kuin uroksille, sillä heillähän testosteronitasot nousevat? Ja mitä vaikuttaa ympäristöestrogeenien jatkuva lisääntyminen? Nythän ne jo tuhoavat urosten kiveksiä, miksei siis aivojakin. Jos puolueiden kannatusproblematiikkaan haluttaisiin valaistusta, kannattaisi ehkä kääntyä mieluummin biologien kuin yhteiskuntatieteilijöiden puoleen.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson puolestaan syyttää  Jutan ongelmista tiedotusvälineitä. Jos joka toinen päivä nyt iltapäivälehdistä tulee vesisangollinen niskaan milloin niinkun mistäkin ihan toisarvoisesta asiasta, siinä on vaikea oppositiojohtajaan rakentaa uskottavuuttaan. Tämä oli kyllä hirmuinen virhe. Eikö kukaan ole demareille kertonut laumakäyttäytymisen perusteesiä: valittava johtaja on huono johtaja eli kohta entinen johtaja. Eikä siinä auta, että valitus tulee johtajan juoksupojan suusta. Viesti yhdistetään Juttaan. Jutta valittaa, että häntä kiusataan!

Ei olisi eräs Hitler eikä Stalin eikä Mao tai edes Palin päässyt asemaansa, jos he olisivat alkaneet valittaa nilkkoihin potkijoista. Ihan sama, mitä mieltä näiden johtajien poliittisesta agendasta ollaan, he o(li)vat silti hyviä johtajia saadessaan joukot taakseen. En muista Obamankaan valittaneen, että häntä haukutaan ja henkeään uhataan joka päivä moneen kertaan. Suomen naarasjohtajat näyttävät sortuvan tähän virheeseen yksi toisensa perään. Ehkä tästä sukupuoleen sidotusta käyttäytymismallista on liian vaikea päästä eroon? Mutta turha sitten on valittaa kannatuksen vähyyttä.

Yhtä turha kuin on syyttää tiedotusvälineitä, on syyttää muita puolueita tai ylipäätään ketään ulkopuolista. Johtajan pitää kestää aiheeton arvostelu urheasti, muuuten hän näyttää heikolta. Ja kuka nyt heikkoa johtajaa arvostaisi? Johtajuus on myös sitä, että myöntää virheensä itselleen ja edes yrittää korjata niitä.

Kallis Helsinki

Helsinkiläiset valittavat, että tulojen kasvusta jää heille vähemmän käteen kuin muualla Suomessa. Rahat menevät korkeisiin asumiskustannuksiin. Ekonomisti Petri Mäki-Fränti Pellervon taloustutkimuksesta paljastaa, että pääkaupunkiseudulla tulojen kasvu kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Tätäkö se kapitalismi teettää? Jokuhan ne rahat siitä välistä vetävät, eikä se joku todellakaan ole tavallinen palkansaaja. Ja tuskin niitä rahoja enää edes löytyy Suomen rajojen sisäpuolelta. Tästäkään apinat eivät saa aikaiseksi minkäänlaista mielenosoitusta.

Eilinen uutinen kertoi, kuinka Suomessa jo köyhälistökin jakaantuu kahtia. Professori Olli Kankaan mukaan myös köyhistä köyhimpien määrä kasvaa jatkuvasti ja köyhien keskuuteen syntyy kurjien ryhmä. Suomen kurjalisto. Eikö kuulostakin hienolta! Sillähän pääsee kohta kansainvälisiin otsikoihin. On se Ollilan brändiryhmä tehnyt hyvää työtä, kiitos tästäkin, perkele.

Suomen kurjalisto on käyttäytynyt yllättävän rauhallisesti. Hiljaiset leipäjonot vaan pitenevät. Nyt me olemme tavallaan ongelmajätettä. Että poistuttaisi nopeasti näistä rikkaiden jaloista, niin hyvä olisi, muotoilee Sinikka Backman. Päättäjiä ei kiinnosta, kaikkein vähiten kykypuolue kokoomusta. Kuka vielä kehtaa sitä äänestää?

Mauri hölmöilee

Ministeri Mauri Pekkarinen moittii EU:n rakennerahastotukien jakotapaaa. Hänen mukaansa tukea suunnataan liiaksi suuryrityksille. Financial Times paljasti, että tukia on jaeltu muun muassa IBM:lle, Ikealle ja Coca-Colalle. Pekkarinen kehuu tuoneensa Suomen kannan suuryritysten tukiin esiin EU:n ministerikokouksissa erittäin kovaäänisesti.

Tämähän kuulostaa hienolta, eikös vain? Siis tämä Pekkarisen kirkasotsaisuus. Mutta hieman penkaistessamme huomaamme, että taas kerran kovaääninen saarnamies paasaa juuri siitä, mihin on itse syyllistynyt. Olen tainnut sanoa tätä luonnonlaiksi ja sitä se kerta kaikkiaan näyttää olevan. Mainitkaa minulle yksikin julistaja, joka itse tekee samoin kuin vaatii muita tekemään (siis joku muu kuin Pentti Linkola).

Mauri on tehnyt syntiä istuessaan ministerinpostilla, jonka johdolla jaellaan teollisuustukia juurikin suuryrityksille. Mikäs muu Nokia on kuin suuryritys? Vuonna 2009 Nokia sai verkkoyhtiöineen pelkästään Tekes -rahaa 13,6 miljoonaa euroa. Veronmaksajilta kerättyjä euroja siis. Lista on muutenkin pitkä: UPM 5,4 miljoonaa, Wärtsilä 4,4 miljoonaa, Neste 3 miljoonaa, Metso 6,6 miljoonaa…

Maurin johdolla ja nimissä tehty viimevuotinen energiapaketti suosii rankasti suuryrityksiä. Oikeastaan se on vartavasten räätälöity suurten rahankeruuta pönkittämään. Esimerkiksi maatilamittakaavan biokaasulaitokset jätettiin energiapaketin tukien ulkopuolelle! Aivan järkyttävä virhe ja osoittaa, ettei energiapolitiikalla ole mitään tekemistä ympäristönsuojelun kanssa. Suomen hallitus ja Pekkarinen siinä etunenässä kumartavat Suurpääomaa. Täysin uskomatonta, että näin läpinäkyvä peli on meillä mahdollista ilman, että kukaan puuttuu asiaan.

Sama suuruuden ihanne on syynä myös suomalaisen ruoan kalleuteen. Meillä on vain kaksi suurta toimijaa, mistä kärsii sekä kuluttaja että perustuottaja. Ja sitten elinkeinoministeri Mauri kehtaa esiintyä Suurena Pelastajana!

Yrittäjä hölmöilee

Saksan dioksiinikohu on jo vanha juttu. Oikeastaan sekään ei ole mikään yllätys, sillä ruokaväärennökset ja -huijaukset ovat arkipäivää niin Euroopassa kuin kaikkialla muuallakin. Tietäisimme vaan, mitä kaikkea meille syötetään… Nyt sitten dioksiinirehun on todettu saastuttaneen myös sianlihan. Rehua on viety Ranskaan ja Tanskaan. Suomen viranomaiset vakuuttavat, ettei mitään ole kulkeutunut meille asti. Saas nähdä. Ja entä sitten, meillä on omatkin huijarimme.

Oikeastaan tämä saksalainen rehutehtailija on tehnyt loistavan oivalluksen. Moista luovuutta harvoin näkee. Ehkä hänelle pitäisi antaa Innosaksa -palkinto? Keksiä nyt, että jäteöljyistä pääsee kivuttomasti eroon sotkemalla ne rehun joukkoon. Ongelmajätteestä syntyy sujuvasti rahantekokone. Kustannus muuttuu kuin taikatempusta tulonlähteeksi. Tällaiseen ei jokapoika – eikä edes tyttö – pystykään!

Päivän feministi

Ettei olennainen unohtuisi. Ja kun nyt tuli tämä valituskin puheenaiheeksi. YLE:n musiikkitoimittaja Lotta Emanuelsson on päässyt joillakin lihaksilla kulttuuripeiliin kommentoijaksi. Tällä kertaa häntä huolestutti olohuoneen seinä ja  siihen uppoamiseen tarvittava porakone. Se on Lotan mielestä hallitsemattoman tuhovoimainen brutaalin fallinen väline. Aina sitä oppii uutta. En ole tajunnutkaan, että nykynaisten pöksyt kastuvat porakoneen näkemisestä – saati sitten sen muovisen pinnan hivelystä. Kai siihen voisi kiinnittää dildonkin…

Lotan varsinainen tarkoitus tämän paljastuksen ohella oli haukkua rautakaupat. Aika vanhanaikaista. Spede on repinyt siitä aiheesta kaiken irtirevittävän jo kolmekymmentä vuotta sitten. Rautakaupassa vallitsee Lotan mukaan naisrauha. Kukaan ei tule naisasiakasta neuvoilla häiritsemään. Vain miehiä kuulema palvellaan. Koin emensipaatiota suhteessa rautakauppahenkilökunnan patriarkaattiin.

Jos menee mihin tahansa kaupaan sillä asenteella, että myyjät ovat idiootteja, niin lopputulos varmaan on lottamainen. Nykyään rautakaupan myyjistä alkaa olla jo puolet naisia – pitäisikö siis syyttää matriarkaattia? Kyllä siellä hyllyjen välissä mieskin saa oleilla aivan rauhassa. Siksi kannattaakin suunnistaa ensi töikseen palvelupisteeseen. Niin minä ainakin teen, jos en tiedä mitä tarvitsen. Kyllä siihen jossain vaiheessa myyjäkin ilmestyy. Vähän kärsivällistä järjenkäyttöä asiakkaankin taholta, jookosta?

Vain naaras voi naurunalaiseksi tulematta vääntää jutun siitä, että patriarkaatti sortaa häntä, kun kukaan ei huomaa ihanuutensa läsnäoloa. Jostakin syystä tuli mieleen Paavo Väyrynen. Siinähän meillä on poliitikko, joka säännöllisin väliajoin sortuu syyttämään mediaa omista virheistään. Mahtaako Paavolla olla naistyypin aivot? Sekö onkin syynä siihen, ettei hän ylivertaisesta erinomaisuudestaan huolimatta ole koskaan saavuttanut korkeinta pallia?

Lotta muuten tekee väitöskirjaa. Aiheena on saksalaisen liedin traditio Wienin toisen koulukunnan säveltäjien laulutuotannossa…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 11.01.2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: