HESARIN SATUNNAISET

En lukenut eilistä Hesaria edes sillä silmällä. Ne vaan pistivät silmiin ja sattuivat aivoihin. Eivätkä ne olleet välttämättä mitään suuria otsikoita tällä kertaa. Pientä piilovaikutusta, mutta sehän onkin sitä kaikkein tehokkainta. Kukaan ei edes huomaa, että aivoissa käydään sorkkimassa. Tekijöinä röyhistelivät yhtä lailla uros- kuin naarastoimittajatkin. Tässä suhteessa tasa-arvo on kohdillaan. Idiotismi on lopullisesti saatu tartutettua tasapuolisesti kaikkiin journalistiikan opiskelijoihin.

Media on oikeasti kulttuurimafian hallussa. Onkohan tiedetoimittajia yhtäkään prosenttia kaikista sananvääntäjistä? SE kai on selitys sille, miksi media käyttäytyy niin epärationaalisesti kuin käyttäytyy. Päivänselvistä asioista tehdään ongelmia, maailmaa selitetään vuosisataisten ellei -tuhantisten diskurssien avulla, kärpäsistä tehdään härkäsiä ja oikeat ongelmat vaietaan kuoliaiksi. Toimittajien maailmankuvaan ei mahdu kuin yksi näkökulma: kulttuuridiskurssi. Siihen sekaan luonnontieteellisen näkemyksen ujuttaminen on todella haastavaa. Muistan yhden kirja-arvosteluni, joka tuli bumerangina takaisin – varmaankin siksi, etten hirveästi kehunut Pekka Saurin ylikeveää kirjaa.

Keinottelijoiden puolustaja

Pääkirjoitussivulla Helsingin Sanomien taloustoimituksen esimies Annukka Oksanen puolustaa sijoittajien kunniaa ja kaataa vastuun rötöksistä tavallisen apinan niskaan. Törkeydet on muka tehty normiapinoiden vuoksi. Siinä mielessä Oksanen ehkä on oikeassa, että olemme valinneet niin surkeat yksilöt politiikan huipulle, että he ovat ostettavissa suurpääoman tahdottomiksi orjiksi. Mutta tätä Annukka ei tarkoittanut. Hän kaipasi meiltä aktiivista otetta markkinatalouteen. Kas näin:

Kuinka moni tuleva eläkeläinen on uhrannut ajatustakaan sille, että osa tulevista eläkkeistä kasvaa ehkä hyvinkin kyseenalaisissa oloissa? Sijoittajia parjaava voisi siis välillä vilkaista peiliin. Finanssiammattilaiset on helppo leimata moraalittomiksi ja ahneiksi, mutta heitä puskee toimimaan myös meidän ahneutemme: me haluamme rikastua, ja me haluamme kunnon eläkkeen.

Tässä on nyt ainakin kaksi perustavanlaatuista ajatusvirhettä. Maailmako muuttuisi paremmaksi, jos työläiset ryhtyisivät kokopäiväisesti pohtimaan eläkerahastojen sijoituspolitiikkaa? Jos ei ole mitään keinoja vaikuttaa asioihin, pohtiminen on täysin turhaa. Toisekseen, kuten Annukka tuli itse todistaneeksi, kukaan ei mieti eläkkeitään etukäteen – eikä siten ole myöskään vaatimassa ”kunnon eläkettä”. Tavallisilta pulliaisilta ei todellakaan tule paineita eläkefirmojen johtajille. Ne paineet ovat aivan sijoitusmaailman sisäisiä; maailman, joka elää täysin irrallaan reaalitodellisuudesta ja sallii pelaamisen muiden rahoilla, kaiken kukkuraksi oman henkilökohtaisen pankkitilin eduksi.

Tyttöystävä jättää

Turhautumisesta nousevaa Välimeren herkkää poliittista tilannetta esitelleen Antti Äimälän juttu Välimeren etelärannalla kytee sentään oli täyttä asiaa. Sieltä pisti silmään lause, joka antaa selityksen melko monelle keittiöpsykologiselle kauhistelulle: jos töitä ei löydy, Osman pelkää, että hänen uusi tyttöystävänsä jättää hänet ja lähtee rikkaamman miehen matkaan.

Siksi Tunisiassa pantiin hösseliksi ja tehtiin vallankumous. Vanha, tuloerojen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskonut valtaklikki kaadettiin. Tässä olisi miettimistä Tuomas Enbuskellakin, joka vannoo tuloerojen nimeen. Ehkä Tuomas ei ole tarpeeksi lukenut evoluutiopsykologiaa, kun ei näytä ymmärtävän, ettei eriarvoistumisen kärjistyminen apinalaumassa tiedä muuta kuin väkivaltaa ja pahoinvointia. Lauman eriarvoistuminen johtaa muun muassa lihavuuden sairaalloiseen lisääntymiseen. Tämäkin on oikeastaan vain pelkkää biologiaa. Sen mekanismit ovat vielä selvittämättä, mutta kyllä nekin jossain vaiheessa meille avautuvat.

Olen joskus todennut, että raha houkuttelee apinat luonnottamaan ahneuteen, koska evoluutio ei ole voinut varautua tällaisen rajattoman resurssin ja sen kahmimismahdollisuuden olemassoloon. Laumadynamiikka lähtee siitä, että kaikista pidetään huolta. Se on sitä yhteisöllisyyttä. Rahan jemmaaminen omaan pussiin rapauttaa tämän luontaisen selviämismekanismin, jonka toiminnasta esimerkiksi Raamatussa on esimerkkejä. Hauskaa, että vetoan nyt Jeesuksen puheisiin, mutta nehän ovat kaikkien tuntemia. Eikös se partasuu sanonutkin jotain siihen malliin, että jos sinulla on kaksi paitaa, niin anna toinen sille, jolla ei ole ensimmäistäkään. Tämä on juuri sitä laumadynamiikkaa.

Punaista ja sinistä

Päivän turhimman jutun oli väsännyt Riku Jokinen. Hän oli huomannut suuren yhteiskunnallisen epäkohdan olemassaolon: Helsingin seudun liikenne (Rikun tapaa tuttavallisesti vain HSL – mitäpä sitä tällaisessa paikallislehdessä suomentamaan, kun kaikki lyhenteen kuitenkin tuntevat) on tehnyt matkakorttien suojaksi kahdenvärisiä suojuksia. Toinen väri on sininen ja toinen punainen. Niin kiellettyä tällainen stereotypia ja roolimaallien tuputtaminen ja feministisen diskurssin sivuuttaminen! Varmaan Jokisen mielestä juurikin nämä kaksi väriä pitää kieltää suunnitteilla olevassa uudessa uljaassa feministivaltiossa. Jokuhan saattaa vahingossa ojentaa naiselle punaisen suojuksen! KÄÄÄÄÄÄÄK!

Naurettava nainen

Taas kerran päiviteltiin sitä, ettei nainen saa tehdä yhtä paljon kuin mies. Sorrutaan siis aina siihen helpoimpaan selitykseen. Mari Koppinen, joka kai on olevinaan toimittaja, oli haastatellut Miitta Sorvalia, joka kai on olevinaan koomikko. Huumorinsa ei vain satu iskemään apinaan – käännän kanavaa, jos hössöttäjä ilmestyy kuvaruutuun. Eikä se johdu siitä, että asialla on nainen, vaan siitä, että huumorinsa on mielestäni tylsää.

Koppinen kysyi tämän klassisen kysymyksen: Miksi naiskoomikoita on ylipäätään ollut aika vähän Suomessa ja miksi… heitä ei ole kestetty? Ja Sorvali antoi klassisen vastauksen: En keksi muuta selitystä kuin että se liittyy historiaan. Miehet ovat saaneet piereskellä ja mennä vapaasti maailmalla. Naisilta ei ole hyväksytty epäsovinnaista esiintymistä.

Näin alkeellisella tasolla on evolutiivinen ymmärrys Suomessa armon vuonna 2011. Oikeastihan lauma sallii naaraille paljon uroksia enemmän. Miehet eivät saa piereskellä, vaan he joutuvat piereskelemään – seksiä saadakseen. Miesten on pakko yrittää olla humoristisia, koska naaraiden virallisen rankinglistan ykkösenä on huumorintajuinen uros. Oikea huumorintaju on merkki hyvistä geeneistä ja niitähän naaraat metsästävät. Urosten on vuosimiljoonien aikana ollut pakko kehittää taitojaan naurettavuuden alalla.

Naarailla tällaista pakkoa ei ole ollut. Heille riittää, että he ovat symmetrisen näköisiä ja heidän vyötärö-lantiosuhteensa on mahdollisimman houkutteleva eli noin 0,66. Eikä tämä mieskoomikoiden ”ylivalta” ole mikään suomalainen ilmiö. Se on lajiominaisuutemme eikä se miksikään muutu, vaikka kulttuuriuskovaiset kuinka paljon asiaa paheksuisivat.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteivätkö naisetkin saisi koomikoida niin paljon kuin huvittaa. Osa heistä on jopa erinomaisia siinä. Mutta ei tämä(kään) todella ole mikään tasa-arvoasia. Jos apinat saavat tehdä vapaasti sitä, mitä haluavat ja missä ovat hyviä, siinä vaan käy niin, että suurin osa koomikoista on miehiä. Jos joku muu suhde halutaan, joudutaan käyttämään pakkoa. Se siitä segregaatiosta.

Antti Tiainen jatkoi Koppisen linjalla kysellessään neljältä hauskalta (?) naaraalta samoja idioottikysymyksiä. Elina Knihtilä osoittautui feministiksi, mutta Krista Kosonen mahdollisesti aivan täysijärkiseksi todetessaan, että ehkä miehet ovat vain luonnostaan hauskempia. Krista taisi päästä top 50 -joukkoon! Tai oikeasti hän siellä jo kauneutensa perusteella olikin, mutta säilytti näin paikkansa myös tässä testissä.

Kennedyfanitusta?

Hesari mainosti Kennedy -dokumenttia ja totta kai se piti sitten katsoa, vanhana JFK -fanina. Siinä meillä on laumanjohtajan malliesimerkki. Uros, jota parempaa lajimme saa odottaa pitkään. Siitä ehkä paras todiste on se, että hänet murhattiin. Eikä siihen ainakaan yksin ollut syyllinen eräs Lee Harvey Oswald, josta väkisin väännettiin syntipukki mahtimaan maineen suojelemiseksi. Kennedy -veljekset nyt vain sattuivat olemaan liian hyviä johtajiksi, liian paljon köyhien ja sorrettujen puolella, liian innokkaasti mafiapomojen kintereillä. Siksi suurpääoma katsoi parhaaksi hankkiutua heistä eroon.

Tästä sorrettujen asialla olemisesta kertoi illan toinen Teemadokumentti, Crisis: Behind a Presidential Commitment. Sepä olikin mielenkiintoinen. Rotuerottelukriisin merkkiteos kertoi Kennedyn veljesten taistelusta mustien opiskelijoiden puolesta. Alabaman kuvernööri George Wallace oli varmaankin vajaaälyinen tai muuten vaan hullu, sillä hän seisoi yliopiston ovella estämässä kahden mustan opiskelijan pääsyn ilmoittautumistilaisuuteen. Näin siitä huolimatta, että oikeuden päätöskin oli opiskelijoiden puolella. Tilanne kärjistyi jopa kansalliskaartilla uhkaamiseen.

Evoluutiopsykologisesta näkökulmasta mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, että dokumentissa näytettiin myös Wallacen kannattajia. He olivat kaikki keski-ikäisiä tai sitä vanhempia naaraita. He antoivat siunauksensa kuvernöörin idiotismille rohkaisten ja kannustaen tätä ”suuressa missiossaan”. Vaikka historiankirjat pursuilevat uroksia, kaikkien heidän takanaan on naaraiden tukijoukko. Ilman naaraita kirjoitettu ja koettu maailmanhistoria olisi täysin eri näköinen kuin miltä se nyt näyttää.

Siksi myös ranskalaisen Patrick Jeudyn tekemä Kennedyt – viattomuuden loppu -dokumentti oli yksinkertaistus kaataessaan kaiken roskan yhden miehen eli Johnin isän Joen niskoille. Ikään kuin suvun naaraat olisivat olleet tahdottomia apinoita. Saattaa olla, että se kaikkein suurin kunnianhimo asuikin Rose Kennedyn aivoissa. Saattaa olla, että myös Joe oli marionetti, niin kuin poikansa olivat jossain yhteydessä sanoneet itse olevansa. Mutta he eivät olisi olleet sitä mitä olivat ilman hyviä geenejään. Kenestä tahansa ei vain tehdä Yhdysvaltain presidenttiä – no, G.W. Bush vahvistaa poikkeuksena säännön.

Jeudyn dokumentin tarkoitus oli esitellä klaanin tekosia suvun lasten näkökulmasta. Ohjelma sortui kuitenkin uskomattomaan keittiöpsykologisointiin patriarkkoineen kaikkineen. Ikään kuin suvun etujen ajaminen olisi pelkästään huono asia. Ikään kuin laumanjohtajan pitäisi revetä joka paikkaan yhtä aikaa. Laumanjohtaja on ennen kaikkea laumanjohtaja. Jos Yhdysvaltain presidenttiä syytetään siitä, ettei hän ole joka ilta lapsiaan hoitamassa, ollaan jossain aivan muualla kuin dokumentinteossa.

Kennedy näyttää kiinnostavan yhä edelleen. Vuorokaudessa dokumenttia on käyty katsomassa Areenassa jo 2800 kertaa. Mielenkiintoisin JFK:n lausahdus löytyy tallenteen kohdasta 41:35. Huoneessani on kaksi alastonta tyttöä ja minä vain luen Wall Street Journalia – olenko tulossa vanhaksi? Hyvä arvaus, siitähän testosteronitasojen tippumisessa juuri on kysymys.

Ruotsalaiset ovat parempia

Säännönmukaisesti suomenruotsalaiset yrittävät todistaa, etteivät he ole sen parempiosaisia ja menestyvämpiä kuin normisuomalaisetkaan – vastoin kaikkea tilastotietoa. Miksi ihmeessä? RKP -läiset ovat oikeastaan sukua feministeille ainakin tässä sumutustaidossa. Tulee ihmetelleeksi, miksi näille vähemmistöille sallitaan rajaton valehtelu ilman minkäänlaisia seuraamuksia – enemmistö jopa saattaa innostua heidän levittämästään propagandasta. Löytyisikö tähänkin selitys biologiasta? Lauman on ollut pakko ottaa huomioon vähemmistönsä edut pysyäkseen hengissä. Pelkkää evolutiivista tarkoituksenmukaisuutta siis. Nykyään tämäkin vain on valjastettu politiikanteon välineeksi.

Tänäinen Hesari paljasti taas kerran, kuinka ruotsinkielisillä menee paremmin – tällä kertaa yliopistomaailman rahoituksessa.

Marjukka Liitenin ja Timo Siukosen jutusta Lahjoituksilla ei juuri merkitystä saattoi päätellä, että ruotsalaisten reviirillä olevat oppilaitokset ovat saaneet suhteettoman suuren osan yksityisten lahjoittajien rahoista – kymmenen prosenttia, vaikka suomenruotsalaisia meillä on vain viisi prosenttia. Hanken, Åbo Akademi ja Vaasan yliopisto ovat pärjänneet parhaiten varainkeruussa suhteessa tavoitteisiinsa: Hanken 128, Vaasa 120 ja Åbo Akademi 113 prosenttia. Hännänhuippuna tulee Jyväskylän yliopisto 41 prosentillaan. Ruotsinkielisille rahaa on virrannut paitsi kaiken maailman säätiöiltä ja rahastoilta (kärjessä Föreningen konstsamfundet 4,5 miljoonallaan), myös Ruotsista.

Vaasan ja Jyväskylän yliopistot ovatkin mielenkiintoinen taistelupari. Oletko ennestään edes tiennyt, että Vaasassakin on yliopisto? Minulle se ainakin on ollut kaikkein tuntemattomin Suomen yliopistoista. Suoraan sanoen en muista koskaan huomanneeni ensimmäistäkään mainintaa kyseisestä oppilaitoksesta. Jyväskylän yliopisto sen sijaan on otsikoissa jatkuvasti. Vaasassa opiskelee 5000 nuorta ja Jyväskylässä 15000. Henkilökunnassa on kuusinkertainen ero. Silti Vaasa on kerännyt yksityistä rahaa 4,8 miljoonaa Jyväskylän 4,1 vastaan.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 23.01.2011.

2 vastausta to “HESARIN SATUNNAISET”

  1. Hyvä juttu! Saman minäkin huomioin Annukka Oksasen kolumnissa: voiko taloustoimittaja olla näin yksinkertainen? Tai ehkä lukijana käsitinkin tuon lauseryppään täysin väärin. Meitä on nyt siis kaksi väärinymmärtäjää.

    Juttu niistä sinisistä ja punaisista kortinsuojuksista nauratti minuakin. Ilmeiseti toimittajalle oli yllätys, että punaiset olivatkin suositumpia kuin vaaleanpunaiset. Tytöt siis perinteisesti tykkäävät punaisesta – ja pojatkin! Harmi feminismin kannalta.

    Miitta-täti saa kenen tahansa oksentamaan.

    • Mukava, että löytyy samalla tavalla Hesaria lukevia! Vielä kun kommentti tulee kaltaiseltasi mestarikirjoittajalta… hieno blogi Sinulla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: