NAISTENPÄIVÄN JÄLKIPYYKKI: koiria ja missejä

Naistenpäivän kunniaksi Neste Oil vihki Singaporessa käyttöön maailman suurimman palmuöljyjalostamon. Greenpeace järjesti mielenosoituksen Sörnäisissä. Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtaja Heidi Hautala (vihr!) ei kommentoi. Mahtoiko olla vihkiäisissä mukana, kukaan ei tunnu tietävän.

Tiistaina vietettiin yhtä maailman turhimmista teemapäivistä. Mediassa sitä silti hehkutetaan enemmän kuin kaikkia muita erikoispäiviä yhteensä. Vai oletko kuullut joskus kansainvälisestä pyyhepäivästä (25.5.)? Kansainvälinen sairaanhoitajien päivä (12.5.) olisi tiistaista suuremman juhlan arvoinen, samoin tietysti maailman ympäristöpäivä (5.6.), maailman syöpäpäivä (4.2.) ja maailman vesipäivä (22.3.). Ne kaikki ovat naisten elämän kannalta tärkeämpiä asioita kuin tämä tiistai – tuskin tiesit sitäkään, että samana päivänä vietettiin myös maailman munuaispäivää. Ja onhan meillä toki 25.11., jolloin vietetään YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamispäivää…

Jotensakin turhauttavaa seurata kuinka koirat… eikun ihmiset on taas kerran höynäytetty juoksemaan väärän jäniksen perässä. Päivän nimihän on täysin virheellinen, ei siinä ole kysymys naisista vaan feministeistä, ei siinä ole kyse tasa-arvosta, vaan pienen miesaivoisen naisryhmän valtapolitiikasta, joka tällä kertaa on kääritty vaaleanpunaiseen lahjapaperiin. Päivä pitäisikin nimetä uudelleen – feministipäiväksi.

Hyvää valitusten päivää

Jos yhtään jaksaa kriittisesti seurata naistenpäivän tapahtumia, ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Varsinkin miehet näyttävät olevan täysin vailla järkeä. Kukkapuskia ostellaan vain siksi, että joku on keksinyt tehdä naiseudella politiikkaa. Itse tuon mielelläni naarailleni kukkia vuoden kaikkina muina päivinä, mutta en missään tapauksessa maaliskuun kahdeksantena. Toisaalta minulle sopisi vallan mainiosti, että Oikeiden Naisten juhlimiselle omistettaisiin vaikka kokonainen viikko. Nykyisellään naistenpäivä on pieni mutta konkreettinen osoitus feminismin ja kapitalismin liitosta. Sinänsä kiintoisaa, kun suurin osa feministiaktiiveista on kuitenkin entisiä tai nykyisiä kommunisteja…

YLE:n Päiväntasaaja -ohjelma paljasti kauniisti naistenpäivän koko idean. Siinä oli keskustelemassa kolme feministiä: toimittaja Marja Ala-Kokko, Naisjärjestöt Yhteistyössä – Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry:n (yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on muuten opetusministeri Henna Virkkunen) pääsihteeri Tanja Auvinen sekä Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen (eli naistutkimuksen) professori Marianne Liljeström. Tällaiset olivat heidän keskeiset teesinsä naistenpäivän kunniaksi:

  • Marja: naisten veroprosenttia pitää laskea!
  • Tanja: ei naisia voi syyllistää mistään!
  • Marianne: naiset ovat toisarvostettuja!

Keskustelu kulki sitä rataa, että suurin osa naisista ajattelee ja elää väärin. Heidät on saatava ajattelemaan uudella tavalla, pois äiti- ja naistenlehtilinjalta. Näin siis pieni vähemmistö katsoo omaavansa oikean uskon avaimet ja haluaa käännyttää kaikki muut oman vakaumuksensa opetuslapsiksi. Mutta eikös tämä ole juuri sitä samaa logiikkaa, jolla meitä on hallittu viimeiset 2000 vuotta?

Toinen rimanalitus naistenpäivänrintamalta voisi olla vaikkapa James Bond -tähden Daniel Graigin suostuminen pelleksi. Hänet puettiin naiseksi ja syyllistettiin kaikista miehen syyksi kuviteltavissa olevista asioista. Tältä näyttää konkreettisesti rusinoiden poimiminen pullasta. Lyhytelokuvan ohjannut postmoderni taiteilija (!?) Sam Taylor-Wood haastaa elokuvallaan miettimään sukupuolten epätasa-arvoa – paljastaen vain kuinka pihalla hän on biologisesta todellisuudesta. Video on malliesimerkki siitä, mitä tosiasioiden väärentämisellä ja tarkoituksenmukaisella valinnalla saadaan aikaiseksi.

Palvellaan siviilejä

Tässä kohkaamisessa ärsyttää se, kuinka pintapuoliseen ajatteluun tasa-arvon varjolla harjoitettava oppi perustuu ja kuinka helposti se läpäisee julkisen ja poliittisen aivotoiminnan. Toisaalta ei tietysti pitäisi tätäkään ihmetellä, kun tuntee ihmislajin biologiaa. Tottelevaisina laumaeläiminä suurin osa meistä uskoisi auringon kiertävän maata, jos asian lobbaamiseen olisi uhrattu yhtä paljon julkista hypetystä kuin mitä ”tasa-arvon” juurruttamisen eteen on tehty.

Tasa-arvoa ajavat eivät tunne edes alkeita ihmisen biologiasta. Tietoa toki olisi tarjolla, mutta ihmistieteiden piirissä sen omaksumiseen ei näytä olevan minkäänlaisia valmiuksia tai haluja, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Naistenpäivän kunniaksi (?) yksi tällainen poikkeus eli Liisa Keltikangas-Järvinen oli jopa päässyt radioon Kalle Haatasen vieraaksi. Tällaisten pienten valopilkkujen ansioista pieni toivo vielä elää siitä, että pääsisimme puhumaan käyttäytymisemme perusteista nykyisen kulttuurijargonin sijaan. Kulttuuria mainostavat näkevät lajistamme vain ohuen pintasiivun ja siihen tuijottaminen johtaa todistetusti harhapoluille. Siinä voidaan jopa olla havaitsematta sitä perus-perusasiaa, että naaras on aina urosta arvokkaampi.

Ei ole ihan sama, mitä yhteiskunnassa puuhaillaan. Yhteisön henkinen kapasiteetti ei ole rajaton, vaikka näinkin olen kuullut väitettävän. Jos vaikkapa kymmenen prosenttia toiminnasta kulutetaan jonkun olemattoman asian pohdintaan, se on pois jostakin tärkeämmästä. Tuloksena saattaa sitten olla vaikka seuraavanlaista. Ministeri Anni Sinnemäen viime vuonna asettama siviilipalveluksen kehittämistyöryhmä luovutti mietintönsä keskiviikkona Sinnemäelle ja esitti siinä tasa-arvoon vedoten siviilipalveluksen avaamista myös naisille. Kaiken kukkuraksi siviilipalvelusta hallinnoimaan pitäisi perustaa erillinen valtion virasto!

Ei näytä rahasta olevan Suomessa pulaa, kun vielä uusia virastoja halutaan hallinnoimaan auringonlaskun alaa. Siviilipalveluksestahan pitäisi päästä eroon kokonaan – ellei siitä sitten kehitetä pakollista vuoden mittaista talkoopalvelusta koko ikäluokalle, sukupuolesta riippumatta, Kiinan kulttuurivallankumouksen hengessä.

Naistenpäivän uutisointi paljasti vahingossa myös pienen siivun siitä valikoivasta uutisoinnista, jolla päitämme käännytetään. Tampereen elokuvajuhlilla on aiheena Iranin nainen. Festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakson mukaan tiedotusvälineiden välittämä kuva iranilaisesta naisesta on kovin yksipuolinen ja tuo esille vain yhden näkemyksen elämän kirjosta. Emme näköjään edes halua ymmärtää muita kulttuureja, vaan hyväksikäytämme niitä omiin tarpeisiimme. Naisten asema Iranissa on hyvin erilainen kuin median väittämät stereotypiat kertovat. Iranissa nainen voi vaikka ajaa taksia, ohjata elokuvia, toimia johtavissa asemissa tai ottaa eron miehestään. Ihmisten haaveet ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa: onnellisuus, lapset, parisuhde, työ. Ihmisten samanlaisuus on elokuvajuhlien perussanoma, mikä on pelkästään hyvä asia.

Uusia railoja

Feministit ovat tehneet perustavanlaatuisen virheen takertumalla mitättömiin pikkuasioihin. Näin koko aate on menettänyt uskottavuutensa ja siitä on tullut naurettavan nipottamisen perikuva. Ei kai kukaan omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevä enää voi pitää feminismiä minkäänlaisena vaihtoehtona yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa?

Pelkkää pintaa katsellen tasa-arvo voi viehättää ja houkutella uskomaan kaikkea, mitä sen varjolla tarjoillaan. Se on kuitenkin liian halpa tapa suhtautua ongelmiin ympärillämme. Myönnän itsekin sortuneeni joskus nuoruudessa moiseen kiiltokuva-ajatteluun. Ansaan on helppo langeta, koska se juontaa juurensa sekin sieltä biologiasta. Universaali koodi naaraan paremmuudesta saa urokset automaattisesti antautumaan.

Mihin tämä halmesmäki – seksuaalinen häirintä -linja onkaan meidät johtamassa? Presidentti Mauno Koivisto oli sunnuntaina Arto Nybergin vieraana ja totesi siinä, ettei politiikassa enää ole sitä, että tuon kanssa ei missään tapauksessa olla tekemisissä – tarkoittaen vasemmiston ja oikeiston välisen vastakkainasettelun löystymistä. Koivisto oli sekä oikeassa että väärässä. Vanha rintamalinja on onneksi saatu kovalla työllä väistymään, mutta nyt meillä on jo uusi railo rakenteilla. Sen synnystä suurimman vastuun kantaa yksipuolisella rynkytyksellään elämöivä feministiliike. Nyt meillä on jo feministipuolue Vihreät ja äijäpuolue Perussuomalaiset, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät mahdu samaan hallitukseen.

Uusi rintamalinja on siis syntymässä akselille miehet-naiset. Miehet ovat kyllästyneet yksipuoliseen syyllistämiseen ja löytäneet sen ainoan edes hieman feministikritiikkä esittäneen puolueen. Vihreiden Heli Järvinen paheksui, ettei Perusuomalaisten vaaliohjelmassa puhuta tasa-arvosta yhtään mitään! Luulenpa, että moni uros ja oikea naaras pitää sitä erityisenä ansiona. Jokainen halmesmäkijuttu sataa puhtaita ääniä Perussuomalaisten pussiin. Kohta meillä kai on hallitus, johon kelpuutetaan pelkkiä naisia – tai miehiä, riippuen siitä, kumpi valtapooli saa enemmän kannatusta kansalta. Mielenkiintoisia aikoja tulossa!

Feministit haluavat painottaa joka välissä puhumisen tärkeyttä ristiriitojen ratkaisijana, mutta mitä he tekevätkään käytännössä? He julistavat sodan! He julistavat sodan heti, jos joku ei ole samaa mieltä heidän kanssaan. Näinhän saimme todistaa kolme vuotta sitten, kun Naisasialiiton virallisen äänenkannattajan Tulva -lehden päätoimittaja Anne Moilanen marssi televisioon vaatimaan tulta munille kaikille miesaktivisteille. Hän oli vihainen siitä, että Suomessa oli muutama mies, jotka uskalsivat esittää naisliikkeen mielestä vääriä ajatuksia!

Pitäisikö tällaisen käyttäytymisen jälkeen vielä suhtautua ymmärtäväisesti siihen muun muassa Tarja Halosen vaalimaan vaatimukseen, että rauhanneuvotteluihin pitäisi saada lisää naisia?

Päätoimittajan haluttomuus

Yksi feministien lempivalituksista on, ettei Suomessa ole naisia sanomalehtien päätoimittajina. Kuinka he ovatkin löytäneet yhden pienen sektorin, jossa vielä sattuu olemaan miesvalta? Kaikkialla muualla mediakentässä kun vallitsee ylivoimainen akkavalta. Lähes kaikkien levikiltään suurimpien (ja muidenkin) aikakausilehtien päätoimittajat ovat naisia. Lisäksi koko tiedotusala on naisten hallussa. Suomen 40 suurimman yrityksen viestintäjohtajista tai -päälliköistä vain viisi on miehiä. Jos otetaan huomioon koko viestintähenkilöstö, naisten yliedustus on vieläkin suurempi. Myös henkilöstöjohto on 80 -prosenttisesti naisten vallassa.

Tämänkin feministit osaavat vääntää epäkohdaksi! Jyväskylän yliopiston feministiprofessori Anna-Maija Lämsä valittaa, että yritykset vain kiillottavat tasa-arvokilpeään palkkaamalla naisia toisarvoisiin (!) tehtäviin. Naisten ylivalta on hänen mukaansa todiste siitä, että yritysjohdon käsitykset ovat yllättävän stereotyyppisiä ja luutuneita. Ihmiset eivät siis saisi tehdä sitä, mihin heillä on luontaisia lahjoja, vaan miten feministineuvosto on päättänyt. Lämsän toteamus nyt vain todistaa sen aiemminkin sanomani, etteivät feministit tule olemaan koskaan tyytyväisiä niin kauan kuin yksikin urospuolinen apina löntystelee maan päällä.

Ikään kuin professoritason apina ei ymmärtäisi, että viestintä on maailman toiseksi tehokkain tapa käyttää valtaa! Se tehokkaintapa on tietysti lasten kasvatus. Käsi, joka kehtoa keinuttaa, hallitsee maailmaa. Senkin feministiliike haluaa tasa-arvokiihkossaan unohtaa.

Tarttuipa apteekista käteen Apteekin hyllyltä -lehti, jonka päätoimittaja on melkein naitavan näköinen Katariina Kalsta. Lehden painos on 450 000. Asiakaslehdeksi siinä on kohtuullisen hyviä juttuja. Joukkoon toki mahtuu sammakoitakin. Vuoden ensimmäisessä lehdessä ääneen oli päästetty seksologi Mia Venhola. Suomalaisen naisen haluttomuus on kuitenkin aika käytännönläheistä. Kun mies tarttuu pölynimuriin, se saa kummasti naisen innostumaan, hymyilee Venhola. Taas tällaista mihinkään tieteelliseen faktaan perustumatonta harhaanjohtavaa hölynpölyä. Olisi mukava nähdä, millaiseen tutkimukseen tämäkin lausahdus perustuu, vai tuleeko se sieltä samasta sammiosta, josta kaikki muutkin naisliikkeen iskulauseet nostellaan.

Naaraiden uroksia vähäisemmät seksuaaliset halut ovat pelkkää hormonien ja erilaisten aivojen biologiaa. Uroksilla ja naarailla on erilainen lisääntymistrategia, aivan turha siihen on pölynimureita sotkea. Voinpa tähän heittää lisänä omat käytännön kokemukseni, jotka eivät millään tavalla tue Mian väittämää. Melkein voisi sanoa, että kotitöiden tekemisen ja seksin määrän välillä on negatiivinen korrelaatio. Sillekin muuten löytynee biologinen selityksensä.

Koulutusmafia

Koulutuksen autuus on yksi naarasaivoissa itsestäänselvyydeksi muodostunut virheolettama. Ainakin viidesosa ikäluokasta kärsii huomattavan paljon tästä koulutusideologian yksiarvoisuudesta. Moniarvoisena ja sivistyneenä itseään pitävä yhteiskuntamme ei tunnista ihmisten erilaisuutta näin perustavaa laatua olevassa asiassa!

Kaikkien aivot eivät vain ole tehty koulunpenkkiä kuluttamaan. Seurauksena on etenkin poikien syrjäytymistä. Jokainen tietää, millaiset kustannukset ja sosiaaliset sekä turvallisuusongelmat siitä on seurauksena – mutta siltikin koulutuksen ylivaltaa edelleen ja yhä jatkuvasti kasvatetaan!

Lähes puolet ikäluokasta hyötyisi työelämälähtöisestä ammattiin kasvamisesta pakko-opiskeluun verrattuna. Se sallisi tutustumisen eri aloihin sekä omien vahvuuksien etsiskelyn ja testauksen – ei tarvitsisi vielä 16 -vuotiaana päättää, mitä tekee lopun elämäänsä. Tämä tietysti edellyttäisi radikaalia muutosta nykyjärjestelmään.

Yrityselämän kanssa pitäisi luoda uudenlainen oppisopimusmaailma, jossa nuorista huolehdittaisiin kokonaisvaltaisesti ja maksettaisiin jopa pientä palkkaa. Unohdettaisiin pakkoruotsit ja -matematiikat ja portfolioiden vääntäminen. Jokainen tietää päässään, että työssä tarvittavat tiedot omaksutaan mielekkäässä tekemisessä vaivatta, aivan eri tehokkuudella ja motivaatiolla kuin pulpetin ääressä.

Ammatillisille oppilaitoksille jäisi rooli yksittäisten, syventävien ja ammattia tukevien kurssien tarjoamisessa. Tämä tietysti tarkoittaisi sitä, että neljä viidestä ammattiopistosta ja ammattikorkeakoulusta saisi laittaa pillit pussiin. Siksi tällaista muutosta ei koskaan tapahdu, sillä opettajamafialla on mahtava vaikutusvalta päätöksenteossa. Kukapa nyt omaa työpaikkaansa rupeaisi lopettamaan, vaikka tuloksena olisi paratiisi maan päällä.

Muutosvastarinta on vähintään yhtä massiivista kuin kansalaispalkan toteuttamisessa, vaikka näillä kahdella toimenpiteellä ratkaistaisiin yli puolet yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista, köyhyys mukaan lukien.

Vau mitä leidejä

Kaiken tämän keskellä on hienoa, että meillä on vielä missikisat ilonamme. Ne tulivat hyvään saumaan viikko sitten lauantaina parantamaan Pauliine Koskelon aiheuttamaa v***tusta. Kerrankin median valtaavat tavalliset naiselliset naaraat, joilla kiertää suonissaan enemmän estrogeenia kuin testosteronia. Lopulta kyse on aivan tavallisista naaraista, joita kadut ja baarit ovat pullollaan. Loppukilpailuun päässeet kymmenen finalistia eivät siis ole valtakunnan kauneimpia, mutta ei se heidän arvoaan alenna. He ovat uskaltaneet panna itsensä likoon ja siitä pitää palkita.

Mielenkiintoista, kuinka Idols -kilpailunkin semifinaaliin selvinneet naaraat olivat kaikki missiainesta (oma suosikkini on muuten Anna Paatero – tai sitten Lotta Sandholm, vau mitä leidejä!). Kaipa tämä todistaa vain sen yksinkertaisen asian, että hyvillä geeneillä on taipumus kasautua. Symmetria näkyy paitsi naamassa, myös sisäisessä kauneudessa. Omastakin laumasta löytyisi kaksi ylivertaisen kaunista nuorta naarasta, mutta he eivät ole niin paljon julkisuuden perään, että olisivat missikisaan mukaan lähteneet.

Eikä kyse ole siitä, että he olisivat feministejä ja boikotoisivat kisoja, kaukana siitä. He ovat jopa uhanneet äänestää Perussuomalaisia – enkä ole heitä siitä moittinut. Perussuomalaiset ovat muuten onnistuneet taas johtamaan vaalikulkuetta omaan suuntaansa. He ovat pakottaneet muut puolueet puhumaan postmodernia kulttuuripolitiikkaa, jossa olisikin paljon korjattavaa. Soinin ehdotus eläkevarojen käytöstä kotimaisiin infrakohteisiin on järkevä ja saanut tukea jopa kokoomuksen Sampsa Katajalta. Puolueen ilmastolinjauksessaan kritisoima päästökauppa on myös kansainvälisten tutkijoiden mielestä huono järjestelmä.

Eduskunta äänesti kuun alussa vaalilaista ja hallituspuolueiden äänillä halusi rajoittaa poliittista kilpailua. Suomeen on tulossa kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys, mikä tarkoittaa sitä, että entistä vähemmän vanhoilla puolueilla tulee olemaan huolta uusien ajatusten pääsystä politiikkaan. Eipä näinkään räikeä epäoikeudenmukaisuus ja oman edun tavoittelu ole kansassa aiheuttanut minkäänlaista liikehdintää. Täysin käsittämätöntä omaan pussiin pelaamista ja osoittaa, että puoluejärjestelmästä on pakko päästä eroon.

Sitä odotellessa voitaisiin kokeilla järjestelmää, jossa kustakin vaalipiiristä valittaisiin eduskuntaan ehdokkaat, jotka ovat saaneet absoluuttisesti eniten ääniä. Siis ilman mitään laskutoimituksia tai suhteellisuuksia, ilman puolueiden kokonaisäänisaaliita – pelkkä yksinkertaisin mahdollinen henkilökohtainen puoluerajat ylittävä paremmuusjärjestys. Valitsematta jääneitä äänestäneiden äänet jäisivät siis hyödyntämättä, mutta entä sitten? Epäkohta ei olisi sen suurempi kuin nykyinen alhainen äänestysprosentti, jonka taustalla on paljolti se, etteivät nukkuvat halua äänensä valuvan ”väärälle” ehdokkaalle.

Ruotsissa on neljän prosentin äänikynnys. Se on onneksi ollut liikaa Feministiskt initiativ -puolueelle. Tämä militanttipuolue perustettiin vuonna 2005 ja sen johtajaksi siirtyi sujuvasti Gudrun Schyman, joka oli juuri potkittu pois kommunistipuolueen johdosta. Vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa puolue sai 0.68 prosentin kannatuksen ja viime vuoden vaaleissa kerrassaan 0.40 prosentin äänisaaliin. EU -vaaleissa 2009 ääniä kertyi sentään 2,2 prosenttia, suurelta osin Abba -tähti Benny Anderssonin lahjoittaman miljoonan kruunun ansiosta. Miesten rahat kyllä kelpaavat. No eipä tarvitse enää kuunnella Abbaakaan…

Eikä tarvitse katsella Jane Fondaa, joka on lahjoittanut puolueelle 400 000 kruunua – puolueelle, jonka naiset ovat keskenäänkin tukkanuottasilla. Professori Tiina Rosenberg on haukkunut kanssasisariaan heteroseksuaaleiksi, keskiluokkaisiksi harpuiksi ja sukupuolipettureiksi, kun jotkut puolueen jäsenet ovat erehtyneet naimaan miesten kanssa. Gudrun on puolestaan vaatinut miesveroa ja verrannut ruotsalaismiehiä Afganistanin talibaneihin! Tasa-arvoa parhaimmillaan…

Puolueen ainoat neljä vaaleissa valittua poliitikkoa löytyvät skånelaiskunta Simrishamnista, jossa puolue on saanut huikean yhdeksän prosentin kannatuksen. Mikä mahtaa olla tämän pienen kylän salaisuus? Ehkä se, että puolueen puheenjohtaja asuu täällä. Jopa yksi mieheksi luokiteltava on valtuustoryhmän jäsenenä, Jacques Öhlund. Kaikkeen miesten on alentuminen hengissä pysyäkseen.

Pyysikö joku anteeksi?

Mitä sanoo kilpailuviranomainen tällaisesta äänikynnyksen varjolla tapahtuvasta kilpailun rajoittamisesta? Ei tietystikään yhtään mitään. Eduskunta on kaiken arvostelun yläpuolella. Saas nähdä, jos Perussuomalaiset saisivat enemmistön eduskuntaan, tuskinpa hekään menisivät ensitöikseen äänikynnystä poistamaan, niin apinoita me kaikki olemme. Olemme myös niin apinoita, että viime päivinä Persujen tilille on taas ropissut monesta laarista.

Mitä enemmän haukutaan, sitä varmemmin epäröivät äänestäjät lyövät hampaansa Persujen perseeseen. Varmaan tahtomattaan parhaaksi Perussuomalaisten lobbariksi paljastui EK -perkeleen puheenjohtaja Ole Johansson. Hän astui estradille missionaan vanhojen puolueiden lobbaaminen ja Persuilla pelottelu. Ei kai vain EK:ssa ole havaittavissa muutosvastarintaa!

Johansson kehui vanhoja puolueita siitä, kuinka heidän kanssaan on aina saatu sujuvasti sovittua kaikista etujärjestölle tärkeistä asioista. Joo, huomattu on ja siksi kansa onkin takajaloillaan. Uskomatonta, ettei eliitti ole vieläkään ymmärtänyt, missä mennään. Kehtaavat tulla julkisuuteen mainostamaan, kuinka sujuvasti rahat on poliitikkojen suosiollisella avustuksella saatu hoideltua veroparatiiseihin. Sille linjalleko tässä pitäisi vielä antaa äänensä? Ei kiitos, sanoo varmaan moni muukin kuin tämän kirjoittaja.

EU:n taloussotkut osuivat Persujen kannalta parhaaseen mahdolliseen saumaan. Kilpailukykysopimuksen varjolla liittovaltiokehitystä vängätään voimalla eteenpäin, äärioikeistolaisilla arvoilla. Eipä ole kauaakaan, kun meillä hehkutettiin uuden avoimuuden ajan koittaneen politiikassa. Se varmaankin saavutti kulminaatiopisteensä keskiviikkona, kun pääministeri Mari Kiviniemi haukkui opposition epäisänmaalliseksi, koska se halusi keskustella asioista avoimesti. Politiikassa on edelleen Suuria Salaisuuksia, joihin pääsy on sallittu vain harvoille ja valituille.

Kiviniemen puhetta voidaan pitää jo nyt historiallisena. Miten nämä suomlaispoliitikot ovatkin niin surkeita? Ensimmäisen sammakon päästyä suusta sieltä tunkee niitä oikein laumoittain. Koskaan ei pitäisi ruveta selittelemään. Kiviniemi yritti jo seuraavassa puheenvuorossaan perua sanomisiaan väittämällä, että hänet oli ymmärretty väärin! Kyse ei ollut missään tapauksessa minkään puolueen poliittisista linjoituksista tai mistään puolueesta.

Niinhän se aina näyttää olevan, että politiikassa vastuu on kuulijalla, ei puhujalla.

Seuraavaan päivään mennessä pääministeri sitten oli kolmeen kertaan pyytävinään anteeksi, mutta ei oikeasti kuitenkaan kertaakaan pyytänyt anteeksi. Yllättäen sekin kelpasi oppositiolle – paitsi että sama avoimuussota leimahti kohta uudestaan ilmiliekkiin Jyrki Kataisen toimesta. Kovasti näyttää hallituspuolueilla olevan hätä näin vaalien alla.

Toisaalta voisi ihmetellä, miksi meillä nousee kauhea haloo jokaisesta hiemankin normaalista kielenkäytöstä poikkeavasta ilmaisusta. Ulkomailla moinen sanailu olisi aivan normaalia. Ehkä olemme alkukantaisen herkkähipiäisiä? Siitä todistaa myös viimeisin Pyöreän pöydän keskustelu, jossa oli mukana elokuvaohjaaja Lauri Törhönen. Hän uskaltaa joskus sohaista feministipesäänkin, ja myös tällä kertaa oli käydä niin. Huvittaa oikein, kuinka puheenjohtajana toimiva Pauli Aalto-Setälä oli helpottunut siitä, että aika loppui kesken.

Tyhmiä äijiä

Kiviniemen johdolla hallituspuolueet puolustavat eurooppalaisen kotikutoisen taloussotkun pyykinpesua verovaroin, koska pankkeja tai sijoittajia ei  voi panna maksumiehiksi. Tekosyynä on perustelu, ettei sijoittamisen pelisääntöjä voi muuttaa kesken kaiken! Mielenkiintoista. Itsekin olen kyseistä toimintaa hieman harjoitellut, mutta eipä ole koskaan tullut mieleen, että joku kantaisi riskit puolestani. Olen kaiketi ollut väärässä – mihin voin lähettää laskun tappioistani? Olisiko pääministerin kanslia oikea osoite?

Persujen laariin meni myös eilisen (naisten päivän kunniaksi koostetun) Politiikkaradion sisältö. Feministitoimittaja Tiina-Emilia Kauniston johdolla siinä kauhisteltiin, kuinka naisten määrä eduskunnassa vähenee Perussuomalaisten menestyksen vuoksi. Asiantuntijaksi kutsuttu politiikan tutkija Anne Maria Holli (yak, mikä feministikampaus) ihmetteli kuinka nuoretkin miehet äänestävät nykyään miehiä eivätkä naisia. Näin menettelevät leimattiin maalaisiksi ja vähemmän koulutetuiksi äijiksi. Kiitos vaan, itse ainakin asun kaupungissa ja olen sentään yliopistokoulutuksen itselleni repinyt.

Holli on tutkinut sukupuolen mukaista äänestämistä. Olemme havainneet, että yhä edelleenkin suurin osa miehistä antaa äänensä miesehdokkaille. Naiset ovat tässä paljon tasapuolisempia. Ehkä kyse ei olekaan tasapuolisuudesta, vaan biologiasta. Jos miehet ovat olleet lauman johtajia vuosimiljoonien ajan, se on pakosti jättänyt jonkin geneettisen jäljen aivoihimme. Politiikantutkijan aivoihin tällainen mahdollisuus ei kuitenkaan voi missään tilanteessa pulpahtaa.

Hollin aivoihin sentään oli päässyt epäilys siitä, että nuorten miesten äänestyskäyttäytyminen voisi olla kapinaa vallitsevaa ”postmodernia arvomaailmaa” vastaan. Siitä Holli teki johtopäätöksen nimitellä konservatiiveiksi kaikkia, jotka äänestävät miehiä! Mies on siis sama kuin konservatiivi? Aika paksua tekstiä.

Ehkä tässä on kyseessä vain normaali luonnonlaki. Yksipuolinen propaganda kääntyy jossain vaiheessa itseään vastaan. Ehkä yhä useampi mies on vain saanut tarpeekseen postmodernista feminismistä ja haluaa osansa ”tasa-arvosta”. Ehkä he eivät olekaan konservatiiveja vaan yksilöitä, jotka pystyvät ajettelemaan itsenäisesti.

Olen aikaisemmin äänestänyt sujuvasti naisia, silloin kun tarpeeksi symmetrinen ehdokas on sattunut kohdalle. Nytkin tiedossa olisi eräs houkutteleva naaras, matemaatikko ja evoluutiostakin jotain kirjoittanut, jopa feminismiä julkisesti kritisoinut – mutta hän sattuu olemaan Vihreiden listoilla. Ei tule kauppoja, liian feministinen puolue. Jos meillä olisi järjestelmä, jossa äänelläni ei olisi mahdollisuutta lipsahtaa puolueen hyväksi, voisin häntä äänestääkin. Ei nyt. Ei näillä eväillä. Sorry. Pakko äänestää miestä aivan periaatteen vuoksi. Jos feministit vaativat naisia (ja miehiä) äänestämään naisia, minulla on yhtä suuri oikeus vaatia ainakin kaikkia miehiä äänestämään miesehdokkaita.

Kauneus kiehtoo

Kaikki vaalimainoksia silmäilleet tietävät, että kokoomuksella on enemmän missi- ja mistertason ehdokkaita kuin esimerkiksi vasemmistoliitolla, jonka ehdokkaat ovat melkoisen hompsuisia ja kasvonpiirteiltään epäsymmetrisiä. Kauniit ja rumat eivät mahdu samaan koriin. Sama jako näkyy myös silloin, kun televisioon tupsahtaa joku feministi. En muista yhtäkään ihan oikeasti naitavan näköistä feministiä. Anne Moilanen roikkuu niillä rajoilla, mutta jokin hänen leukojensa kireydessä karkottaa pahimmansorttisessakin puutteessa elävän uroon.

Politiikan osalta tämä jako on tutkittu juttu. Suomalaisehdokkaiden viehättävyyttä ulkomailla testanneet tutkijat saivat työnsä valmiiksi viime kuussa. Aineisto oli vallan kunnioitettava: 2513 ruotsalaista, amerikkalaista, ranskalaista, saksalaista tai tanskalaista apinaa arvioi 1357 suomalaispoliitikon naamavärkin. Aikaisemmista tutkimuksista jo tiedetään, että kauniit eli symmetriset kasvot saavat enemmän ääniä kuin rumemmat – pelkkää raakaa biologiaa tietysti. Ehkä sekin on sitten biologiaa, että oikeiston ehdokkaat ovat paremmannäköisiä sekä kunta- että eduskuntavaaleissa. Sekin taitaa olla biologiaa, että juuri epävakaina kriisiaikoina apinat turvautuvat normaalia enemmän kauniisiin ehdokkaisiin – eli vuosimiljoonaisen kehityksen hyväksi testaamaan käytäntöön.

Onko biologia siis konservatiivista, jos se tunnustaa symmetrian ja hyvien geenien vallan? Siksikö vasemmiston ja feministien on pakko vaatia vallankumousta – rumien vallankumousta? Onneksi asia ei ole aivan näin lohduton. Ehkä konservatiivisuus on vain väärinymmärretty sana. Ihminen kuitenkin on hyväluontoinen laji. Symmetristen apinoiden on pakko ottaa huomioon koko lauma, sekin on geeneissä. Viime aikoina löysä raha on valitettavasti pannut tätä järjestelmää sekaisin, siksi kai kokoomuksestakin on tullut idioottipuolue – ja siten epäbiologinen, mikä vaarantaa sen luontaisen valta-aseman. Jos kokoomus pystyisi ahneutensa sijaan ottamaan tehtäväkseen koko lauman etujen ajamisen, se olisi ilman muuta enemmistön valinta, ehkä myös minun.

Henry Laasanen esittää hypoteesin, että kauneusero feministien ja normaaleiden naisten välillä on vieläkin suurempi kuin vasemmistolaisten ja oikeistolaisten välillä. Oletus pitänee paikkansa, mutta olisihan se oiva tutkimuskohde jollekin Suomen lukemattomista ”sukupuolentutkimuslaitoksista”. Tekisivät kerrankin edes yhden hyödyllisen tutkimuksen.

Ne missit Ruotsissa

Pauliine Koskelo haikaili Ruotsin perään. Ehkä hänen mielestään sieltä löytyy opittavaa myös missirintamalla? Jo vuosiahan siellä on tapeltu niin verissäpäin, ettei maa ole aina saanut edustajaa edes kansainvälisiin kisoihin. Mikäpä siihenkään muu olisi syyllinen kuin feministiliike, jonka mielestä missikilpailut ovat naisten alistamista. Ulkoisella kauneudella ei muka ole merkitystä. Heh, juurihan sen äsken todistimme, että sillä todella on merkitystä. Selitys lieneekin paljon arkisempi. Kun on itse ruma, ei voi sallia, että muut saisivat hyötyä moisesta ominaisuudesta.

Samalla logiikalla tietysti pitäisi luopua kilpailemisesta ylipäätään. Kaikessa rankkauksessa on kysymys perittyjen ominaisuuksien avulla pärjäämisestä, on sitten kysymys hiihto-, matematiikka-, laulu- tai viulukilpailusta – tai menestymisestä kansainvälisissä tieteen viittausindekseissä.

Suodaan siis kauniiden ihmisten hyödyntää lahjakkuuttaan, ei sen luulisi olevan keneltäkään pois. Feministit ovat vain niin ovelia, että tekevät tästäkin tasa-arvokysymyksen. Ja kun tasa-arvo mainitaan, kaikki ovat rivissä kumartamassa, vaikka kuinka tomppelista asiasta olisi kyse. Melkoinen valta yhdellä sanalla. Feministit menevät jopa niin pitkälle, että kieltävät sanomasta naisia kauniiksi. Se on kuulema ylistämällä alistamista. Minä sanoisin, että moinen määritelmä on kateudenkitkerää vallankäyttöä sellaisten naisilta näyttävien apinoiden taholta, joita kukaan ei ole koskaan sanonut kauniiksi – logiikalla jos minua ei kehuta, ei kyllä kehuta ketään muutakaan

Ruotsin tilanne kärjistyi, kun uimapukukeisari Panos Papadopoulos osti missibisneksen vuonna 2005. Pian Panos jo valitti feministien pakottaneen hänet luopumaan kisajärjestelyistä. Yllätyin, että niinkin kehittyneessä ja vapaassa maassa kuin Ruotsi naisten oikeusliike saa tällaisessa asiassa niin paljon mediahuomiota… niiden ihmisten kanssa on mahdoton keskustella… ymmärtäisin moisen reaktion arabimaissa, mutta en Ruotsissa.

Pari vuotta myöhemmin Panos oli jo aivopesty (tai pakotettu) ja hän oli neuvomassa kansainvälisiä missikilpailuja ottamaan oppia Ruotsiin tehdystä Nya Fröken Sverige -formaatista.

Uudenmallin missikisassa ei ole uimapukukierrosta, vaikka kisan omistaja on bikinijätti Panos Emporion perustaja. Huikeaa, huikeaa! Lisäksi kilpailussa testataan osallistujien sisäistä kauneutta. Huikeaa, huikeaa! Miten sisäistä kauneutta sitten mitataan? Ruotsalaisfeministeillä on tähänkin vastaus valmiina. Siihen tarvitaan kolme testiä: inprovisaatio-, kieli- ja tietokilpailu. Tietokilpailukysymykset ovat oikein professoritason asiantuntijan käsialaa, tähän tyyliin:

  • mikä on aakkosten viimeinen kirjain (kolme vaihtoehtoa: J, K tai Ö)?
  • mikä on Ruotsin pisin silta?
  • oletko ensimmäinen, toinen vai kolmas, jos ohitat juoksukilpailussa toisena juoksevan…?

Huikeaa, huikeaa!

Ne missit Suomessa

Onneksi meillä missitkin saavat sentään vielä esiintyä bikineissä. Onkohan suomalaisissa feministeissä jotain vikaa, kun eivät ole saaneet kieltoa aikaiseksi? Viikontakaiset kisat oli aivan pakko katsoa, pelkästään periaatteesta ja ilosta saada olla eri mieltä feministien kanssa.

Kisan juonsivat Vappu Pimiä ja joku laulajantapainen Mikael Konttinen. Vappua hehkutetaan suosikkijuontajaksi, miksiköhän? Nätti katsella, mutta mikä lienee hänen sisäisen kauneutensa aste? Puheet menivät vähän sinne päin ja hän tarvitsi turvakseen toista senttiä paksun nipun lunttilappuja, joista piti tarkistaa jopa Konttisen nimi!

Onko se jotain turvallisuudentunteen maksimointia, että on mahdollisuus vilkuilla kahden sekunnin välein papereihinsa? Saako siitä henkistä selkärankaa? Jostain syystä Konttinen ei näitä lappuja tarvinnut. Samanlaista ihmetystä aiheuttaa melankokoisten käsimikrofonien käyttö. Olisi paljon hauskempi katsella ihmisiä, joilla on molemmat kädet vapaina eikä mitään mökkylää naamansa edessä. Tekniikka olisi olemassa, mutta jostakin syystä juontajat (kuten laulajat myös) haluavat tarrautua peniks.. eikun mikrofonin varteen.

Juhlavuoden kunniaksi ohjelma vilisi vanhoja missejä, ja mikäs sen mukavampaa. Myös tuomaristo oli heidän naisittamansa, vain puhenjohtajuus oli luonnollisesti urosapinan hallussa. Missikeisari Eino Makunen oli äänivallaton sihteeri, mutta tuskin muuten kuitenkaan vallaton. Ei voi olla ihmettelemättä, että noin ruma mies on saanut viettää koko elämänsä Suomen kauneimpien naisten keskellä. Hänessä täytyy olla jotain suurta, joka ei näy vaatteiden läpi… Kohta 80 -vuotiaana hän näyttää myös mallia kaikille eläkehysteerikoille.

Eipä missiehdokkaista kukaan oikein selvästi hypännyt tajuntaan. Kruunatuksi tullut Pia Pakarinen on hyvä kompromissi – ainoa kauneusvirhe oli käyttämänsä ristiriipus. Blondit jyräsivät ja mikäs sen ihanampaa. Mutta jos täydellistä naista haluaisi metsästää, se olisi koottava näistä osista:

  • Silmät: Rita Aaltolahti
  • Hiukset: Rita Aaltolahti
  • Nenä: Sara Sieppi
  • Huulet ja hymy: Pia Pakarinen
  • Rinnat: Anni Uusivirta
  • Vatsa: Pia Pakarinen
  • Peppu: Nina Lavonen
  • Vyötärö/lantio -suhde: Anni Uusivirta
  • Sääret: Pia Pakarinen
  • Ryhti: Pia Pakarinen
  • Pituus: Anni Uusivirta
  • Sisäinen kauneus: Helena Riihitupa (upea vastaus naisten arvostusta koskeneeseen kysymykseen)
  • Iltapuku: Nina Lavonen

Kun Ruotsissakin ollaan tehty muutoksia missikilpailuun, niin miksei meilläkin. Ensin kiellettäisiin housujen käyttö kilpailuasuina. Televisioon ei oikein sovi myöskään vaatteiden musta väri, koska siinä muodot häviävät. Mutta ennen kaikkea pitäisi luopua bikinikierroksesta. Se on aivan turha, sillä voisimme jo viimein siirtyä nykyaikaan, suvaitsevalle 2000 -luvulle ja korvata uimapuvut – ilmalla. Nudekierros ilman muuta ensi vuoden kisoihin, näin vaativat kaikki apinametsän asukkaat!

Koira – avain ihmisyyteen?

Näimme edellä kuinka Panos Papadopoulos manipuloitiin kuvittelemaan, että ihmislajin biologia voitaisiin ”valistuksella” muuttaa joksikin ”uudeksi”. Yksilötasolla aivot voidaan ehkä saada pestyksi, mutta laji ei sillä konstilla miksikään muutu. Yhtä vähän kuin lasten sukupuoli tuotetaan leluja valitsemalla, yhtä vähän kasvatus tekee sudenpennusta koiran. Prisma esitti häkellyttävän ohjelman naistenpäivän aattona. Jos ihmiskunnan historia kiinnostaa, kannattaa katsoa Areenasta. Jos et ehdi uhrata tuntia elämästäsi, tässä tärkeimmät asiat lyhennelmänä.

Molekyyligenetiikka on todistanut, että koirat ovat geneettisesti harmaasusia ja ne ovat kesyyntyneet ehkä jo 100 000 vuotta sitten. Sen verran on tarvittu aikaa, että sudesta on tullut ihmisen paras ystävä. Jossain kehityshistorian hämärissä jotkin epänormaalin pelottomat sudet huomasivat hyötyvänsä ihmisen seurasta. Venäjällä tehtyihin hoepakettujen kesyyntymiskokeisiin kelpuutettiin vain yksi prosentti populaatiosta eli ne kaikkein vähiten aggressiiviset. Valitsemalla joka sukupolvesta yhteistyökykyisimmät yksilöt, kesyyntymisen merkkejä havaittiin jo kolmannessa sukupolvessa. Kahdeksannen sukupolven ketut rupesivat jo kiinnostumaan ihmisen seurasta.

Koirat ovat kehittyneet niin paljon, että ne osaavat tulkita ihmisen mielialoja, katsetta ja ohjausta. Tähän esimerkiksi simpanssit eivät pysty, koska ne eivät ole eläneet ihmisen kanssa tarpeeksi pitkään. Ihmisen kasvonpuoliskojen ilmeet eroavat toisistaan esimerkiksi ilon tai suuttumuksen hetkellä. Oikean puolen oletetaan ilmentävän tunnetiloja vasenta tarkemmin. Siksi ihmiset kiinnittävät vaistomaisesti huomionsa ja katseensa oikeaan kasvonpuoliskoon – ja silmiin. Koirat tekevät samoin. Ne ovat oppineet tämän tavan eläessään ihmisten kanssa, sillä koirien väliseen viestintään silmiin katsominen ei kuulu. Toisaalta koirat ilmaisevat omia tunnetilojaan haukkumalla, mitä ihmisetkin osaavat tulkita. Ihminen tunnistaa keskimäärin kuusi haukkua. Koiran sukulaiset eivät hauku, taito on siis kehittynyt ihmisen kanssa kommunikoimista varten.

Ihminen on sosiaalinen lihansyöjä (terveisiä vain vegaaniuskovaisille), joka metsästää päiväsaikaan samoin kuin susi. Koira on ensimmäinen kotieläimemme ja siitä oli meille hyötyä keräilijä-metsästäjäkulttuurin aikana.Yhteistyön avulla kehityimme metsästäjinä. Tutkijat ovat jopa sitä mieltä, ettemme olisi koskaan pystyneet siirtymään maatalousyhteiskuntaan ilman koiraa. Koiran avulla lajimme kilpailukyky parani ja pystyimme lisääntymään tehokkaasti. Ilman koiran kesyyntymistä sivilisaatioita ei olisi syntynyt ja eläisimme edelleen metsästäjä-keräilijöinä! Joku voisi olla sitä mieltä, että koira on syyllinen kaikkeen pahaan…

Kasvatuskokeilla on voitu osoittaa, etteivät koirat ole sosiaalistettuja susia (kuten pojatkaan eivät ole sosiaalistettuja tyttöjä). Koiria ja susia kasvatettiin erilaisissa tilanteissa sen selvittämiseksi, onko ihmisen ja koiran suhde perimän vai ympäristön seurausta. Koiranpentuina kasvatetut sudet eivät oppineet katsekontaktia eivätkä reagoineet osoittamiseen. Sutta ei siis voi muuttaa koiraksi hellälläkään huolenpidolla.

Koirilla on luontainen taipumus viestimiseen ja sosiaalisuuteen (kuten pojilla autoilla leikkimiseen). Taipumus on kesyyntymisen ansiota, koirien ominaisuuksista on tullut sisäsyntyisiä. Sama asia todistettiin hopeaketuilla, joilla kesyt ja aggressiiviset emot hoitivat poikasiaan ristiin. Osa alkioista jopa istutettiin vieraaseen kohtuun. Emon luonne ei kuitenkaan vaikuttanut pentujen käyttäytymiseen millään tavalla. Geenejä ei voi muuttaa ja aggressiivisuus tai kiltteys säilyy pennuissa kasvattajan tarjoamista roolimalleista huolimatta.

Jalostuksella pyritään aggressiivisuuden karsimiseen. Siinä ohessa on tapahtunut monia muitakin muutoksia: turkin väritys kirjavoituu, lurppakorvaisuus lisääntyy, hännät menevät kierteelle ja raajat sekä häntä lyhenevät. Aggressiivisuutta karsittaessa lapsekkaat piirteet tulevat esiin, koska nuoret eläimet ovat täysikasvuisia säyseämpiä. Yksilönkehitys on tavallaan jäädytetty varhaisvaiheeseen, koirat muistuttavat nuoria susia. Kesyn luonteen suosiminen aiheuttaa siis automaattisesti muutoksia ulkonäköön (miltä miehet näyttäisivätkään, jos naiset antaisivat vain kiltteille miehille).

Koirat ovat monella tapaa hyväksi terveydellemme. Meillä on samoja sairauksia, mutta koiran geenipooli on paljon ihmisen vastaavaa pienempi. Näin haitalliset mutaatiot on helpompi löytää myös ihmiseltä, kun koirien avulla tiedämme, mistä kromosomista ongelmia kannattaa ruveta etsimään.

Ohjelma oli hieno osoitus siitä, mihin kaikkeen biologia pystyy.

PS. Japanissa tapahtui sitten se, jota ydinvoimauskovaiset eivät koskaan myöntäneet mahdolliseksi. Ikävä, mutta tarpeellinen muistutus uskovaisuuden harhasta. Silti he jatkavat valitsemallaan linjalla ja selittävät, ettei Suomessa voi tapahtua tällaista – eihän meillä edes maa järise! Nytkin viranomaiset vakuuttavat, ettei Fukushimassa edes ydinvoimalan ytimen mahdollisesta sulamisesta olisi ihmisille vaaraa!!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 12.03.2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: