NORPPASOTA

Melkein tasan vuosi sitten Helsingin kokoomusnuorten toiminnanjohtaja, yhteiskuntatieteilijäksi itsensä ylpeästi profiloiva Eero Tikka kirjoitti blogijutussaan Tapetaan saimaannorpat seuraavasti: saimaannorppa voisi olla kannattavaa tappaa sukupuuttoon. Sama koskee kaikkia marginaalilajeja, eli käytännössä pääosin isoja nisäkkäitä. Ei luonto siitä pahemmin kärsisi, jos norppa katoaisi Saimaasta.. Tietysti kaikkein paras tapa suojella suojella uhanalaisia eläimiä olisi syödä niitä. Seuraavana päivänä Tikka oli hädissään lisännyt selityksen, että tämähän oli vain sarkastista huumoria

Sarkasmiselitys ei pure, koska kirjoitus ei ollut sarkasmia, mikä paljastuu viimeistään hänen selittelyistään lööppilehdistölle. Alkeellinen kirjoitelma paljastaa lahjomattomasti kulttuuriuskovaisten luonnontieteellisen ymmärryksen taso(ttomuude)n ja kokoomuslaisten yleisen suhtautumisen ympäristöasioihin. Ympäristö on kokoomukselle pelkkä sana, jonka varjolla voi tehdä omia tavoitteita edistävää politiikkaa. Ainoa suuri nisäkäs, jota heidän mielestään pitäisi suojella, on varmaankin Nalle. Nalle Wahlroos.

Tikan mielipiteet ovat yhtä tasokkaita kuin japanilaisten delfiinintappajien: en ole saanut vakuuttavaa selitystä kyseisen lajin erityisasemasta.

En muista yhtäkään oikein sisäistettyä kokoomuslaista ympäristöhuolta, ellei Sirpa Pietikäistä lasketa. Eikä häntä voidakaan laskea, sillä hänet on ajettu puolueessaan sivuraiteelle. Oikeastaan olen ihmetellyt, miksi tuollainen Naaras ylipäätään on kokoomuksen jäsen, hänhän kuuluisi aivan johonkin muuhun viiteryhmään. Sirpa oli juuri se meppi, joka sai EU:n huolestumaan Suomen tavasta kohdella saimaannorppaa ja lähettämään toukokuussa 2010 Suomelle kirjallisen varoituksen, koska lajia ei suojella riittävän tehokkaasti.

Naisasialiitto Unioni ei muuten ole ainoa hyväntekijäksi naamioitunut oman edun tavoittelijayhteisö. Norppasota paljastaa sukulaissieluja yllättävästä suunnasta…

Tapetaan ihmiset?

Tulipa tässä apinalla mieleen, että ihminen voisi olla kannattavaa tappaa sukupuuttoon. Ei luonto siitä pahemmin kärsisi, jos ihminen katoaisi maapallolta. Pikemminkin luonto kiittäisi päästessään eroon kakkien aikojen epäonnistuneimmasta luomuksestaan. Sillä rahalla, joka ihmisten paapomiseen kuluu, voisi tehdä paljon oikeaa luonnonsuojelua. On paljon lajeja, joiden suojelusta olisi enemmän hyötyä. Tarkoitan siis tiettyjen alueiden suojelua lajien elinmahdollisuuksien säilyttämiseksi. Toki ihminen on joidenkin mielestä söpö ja siksi sitä pitää suojella. Ketäpä joku iljettävä ötökkä kiinnostaisi. Tietysti kaikkein paras tapa suojella ihmisiä olisi syödä niitä. Jos jollakulla on bisneksenä tarjoilla syötäväksi vaikkapa nyt äijiä, on aivan selvää, etteivät silloin äijät pääse loppumaan…

Ja nyt kaikki varmaan ymmärtävät, että tämä oli sarkastista huumoria – vai oliko?

Eero Tikka ei tykkää isoista nisäkkäistä. Niillä hän kai tarkoittaa saimaannorpan lisäksi kaikkia muita isoja petojamme, jotka verenhimoisina kiertelevät nurkissa vaanimassa kirkassilmäisiä ja söpöjä lapsukaisia? Onkohan hänelle pilttinä luettu liikaa Punahilkka -satua? Sitten kun ahmat ja ilvekset on saatu syödyksi, voitaisiin siirtyä Afrikkaan. Seeprat vaan lihoiksi ja leijonat kokoomusnuorten seinille roikkumaan. Norsunluusta tietysti saa ihania koruja silikoniavusteisille tyttöystäville ja sarvikuononsarvesta apua omaan lerputtimeen. Ja mikä mainiointa, virtahevonjalat ovat oivallisia roskakoreja kylpyhuoneeessa, siinä kuivatun ja savustetun gorillanpään vieressä.

Äärimmäisellä reunalla

Jos kysyttäisiin keneltä tahansa suomalaiselta – no, Eero Tikkaa lukuunottamatta – kaikki olisivat sitä mieltä, että totta kai afrikkalaisten pitää suojella gapardejaan ja okapejaan, jotta voimme tehdä valokuvasafareitamme Serengetin savanneille ja Iturin metsiin. On se niin järkyttävää, että siellä on salametsästäjiä, jotka tappavat näitä söpöjä eläimiä ja hätistävät niitä pois viljelyksiltään. Linnaan pitäisi pistää moiset rikolliset.

Mutta sitten kun meillä on täällä maailman uhanalaisin hylje ja maamme ainoa endeeminen nisäkäs, maakuntajohtajan arvovallalla ruvetaan värkkäämään norppasotaa. On se ihmisluonto vaan niin ihmeellinen, ettei mitään saa tapahtua omalla takapihalla – ikään kuin joku voisi omia maapalloa itselleen, vielä vähemmän vesialueita. Mutta niin sitä vaan tehdään.

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yhtä uhanalainen kuin esimerkiksi maapallon sarvikuonolajit. Se on Suomen ainoa IUCN:n äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) luokittelemista nisäkkäistä. Suomen Punaisessa listassa myös naali ja ahma ovat saaneet CR -statuksen. CR -luokan jälkeen tuleekin enää luokka hävinnyt.

Ehkä emme taida oikein ymmärtää koko asiaa, kun ne Nestori Miikkulaisen kaverit elävät liian lähellä meitä. Luonnostaan hylje asusti koko Saimaan alueella ja niitä oli tuhansia. Koska ne sattuivat syömään kalaa, aivan kuin delfiinitkin, niitä pidettiin tuhoeläiminä ja niistä maksettiin tapporahaa viime sotiin saakka. Sitten elohopea alkoi kertyä kudoksiin – aivan kuten delfiineilläkin. Se heikensi norppien lisääntymistä. Sitten tulivat nailonverkot ja moottorikelkat ja kesämökit ja ilmastonmuutos ja…

Nyt elohopeapitoisuudet ovat laskussa, mutta muut häiriötekijät jatkavat porskuttamistaan. Jäljellä on 270 norppaa, mikä on lajin elinvoimaisuuden kannalta kriittisen pieni määrä. Vähäinenkin muutos terveys- tai ympäristötilanteessa voi suistaa lajin syöksykierteeseen. Lisääntyviä naaraita on vain 70 ja poikasia syntyy vuosittain puolensataa. Tutkijat ovat päätelleet, että vieroitetuista kuuteista karkeasti puolet kuolee kalaverkkoihin ensimmäisenä vuotenaan. 1980 -luvulla kuolleita oli 80 prosenttia. Aikuisia mätänee verkkoihin vain muutama vuosittain.

Suojelutavoitteeksi on asetettu kannan saaminen 400 yksilön tasolle, mutta hidas elpyminen on pysähtynyt 2000 -luvulla. Ei tuo 400 kuulosta taivaitahipovalta tavoitteelta. Suomellako ei ole siihen varaa? Siltä tuntuu, kun lueskelee viimeaikojen taistoa. Ihan tulee 1800 -luku mieleen – ja miksei tulisi, olemmehan samoilla aivoilla varustettuja samoja ihmisapinoita.

Kahden ministeriön loukussa

Ainoa toimiva tapa varmistaa saimaannorpan lisääntyminen on verkkokalastuksen säätely. Suomi sattuu olemaan niitä harvoja maita, jossa verkolla kalastaminen ylipäätään on ”jokamiehen”oikeus. Sitä se on nimenomaan vedenomistajille. Jos siihen oikeuteen yritetään kajota, jossain ruvetaan kaivamaan haulikoita sängyn alta.

Totuuden nimissä on toki sanottava, että suuri osa Saimaan kalastajista ymmärtää norpansuojelun tärkeyden ja on valmis tekemään myönnytyksiä. Mutta sitten ovat ne pakolliset isänmaan urhot ja urhottaret, jotka pilaavat kaikki ihmiskunnan hyvät aikeet.

Saimaannorpan suojelun ja kalastuksen yhteensovittamista miettinyt seurantaryhmä esitti reilu vuosi sitten, että norpalle on saatava noin 1500 neliökilometrin laajuinen yhtenäinen suojelualue, jossa verkkokalastus, kalatäkyinen koukkukalastus ja asetuksessa määritelty isorysäpyynti on kielletty huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Tämäkin ehdotus on tietysti kompromissi, sillä suojelutavoitteiden toteutuminen vaatisi paljon laajempaa aluetta ja ajallisesti pidempää kalastuksen rajoittamista.

Tätä työryhmän ehdotusta on sitten yritetty toteuttaa vapaaehtoisilla sopimuksilla kalastuskuntien kanssa. Valtio maksaa 170 euroa neliökilometriltä omistajille siitä hyvästä, että he sitoutuvat rajoittamaan verkkokalastusta kahden ja puolen kuukauden ajaksi! Hyvä bisnes omistajille. Rahaa tulee eikä tarvitse tehdä mitään. Tyhmempi voisi kysyä, onko tämä oikeaa verovarojen käyttöä. Osa rahoista nyhdetään kaiken lisäksi Metsähallituksen retkeilypalveluiden ylläpitovaroista.

Saimaannorppa on kahden ministeriön loukussa. Sekä ympäristö- että maa- ja metsätalousministeriöllä on lusikkansa sopassa. Kepulaisen Sirkka-Liisa Anttilan johtama maaseutupuoli hoitaa kalastusrajoituksia ja kepulaisen Paula Lehtomäen ympäristöpuoli muita suojelutoimia. Molemmilla on omat työryhmänsä asiaa pohtimassa. Käytännön suojelutyötä tehdään Metsähallituksessa. Siellä solmittiin viime vuonna myös sopimukset kalastuskuntien kanssa, mutta täksi vuodeksi ne jouduttiin uusimaan Etelä-Savon ely-keskuksen kanssa.

Anttila on päätynyt mediapyöritykseen ja pahaan välirakoon vesienomistajakannattajiensa ja suojeluaktivistien välissä eikä uskalla tehdä mitään. Lehtomäen en muista lausuneen saimaannorpasta(kaan) mitään järkevää.

Rantasalmelaista

Vapaaehtoiset sopimukset piti saada aikaiseksi jo viime vuoden lopulla, mutta vieläkään ei ole valmista. Suojelualueessa on ammottavia, satojen neliökilometrien kokoisia aukkoja ja lisäksi kalastuskunnat ovat rajanneet parhaita kalavesiään rajoitusten ulkopuolelle. Parin viikon päästä pitäisi olla valmista, mutta on aivan päivänselvää, ettei kattavaa suojelualuetta saada tehdyksi vapaaehtoisin sopimuksin. Mitäpä sitten? Varastossa on eduskunnan viime kesänä antama valtuutus säätää asetuksella kalastuskielto niille alueille, joita ei saada sopimusten piiriin. Saa nähdä riittääkö Anttilalla pokkaa tehdä sellainen päätös juuri vaalien alla.

Ei käy kateeksi Anttilaa. Ei hänellä ole kuin huonoja vaihtoehtoja valittavana, noin henkilökohtaiselta kannalta katsottuna. Tekee hän mitä tahansa, aina tulee haukkuja niskaan. Ehkä Sirkka-Liisa vain niittää kylvämäänsä satoa? Ministeriönsä on vuosikausia hehkuttanut vapaaehtoisten sopimusten nimiin ja siksi sotku on tarjottimella sopivasti näin vaalinaluspäivinä. Olisi kannattanut tehdä väistämätön asetus jo aikoja sitten – olisi pelastunut Kepun vaalikone ja ennen kaikkea monta kuuttia olisi jäänyt henkiin. Aina ei kannata lykätä asioita viime tippaan.

Viime kesänä jopa kaksi kolmesta Itä-Suomen yliopiston radiolähetinkuutista kuoli pyydyksiin, toinen heinäkuussa. Rajoitusajan loppuminen kesäkuussa palveleekin lähinnä kalastajia eikä norppia. Pitäähän kesämökkiläisten päästä laskemaan verkkonsa, kun tulevat norppien vesille lomanviettoon!

Rantasalmi on saanut kyseenalaisen kunnian jäädä historiaan saimaannorpan sotanäyttämönä. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Pro Agria Etelä-Savon kalatalouskeskus olivat kutsuneet Rantasalmelle agitaatiokokouksen maaliskuun alussa. Siellä oli tarkoitus väsätä osakaskuntien lausuntoja ja toimenpiteitä maa- ja metsätalousministerön asetusluonnoksia vastaan. Henki tuntui olevan oikein perinteistä suomalaista uhoa, jossa lähdetään kirveen kanssa katsomaan, kuka on laittanut lastun laineille purjehtimaan.

Maakuntajohtaja Matti Viialainen syytti maa- ja metsätalousministeriötä sodan lietsonnasta, kun se on kehdannut valmistella asetuksia paikkaamaan vapaaehtoisten sopimusten reikiä – ja tuli samalla syyllistyneeksi itse sotimisen aloittamiseen. Moinen suojelu on kuulema ylimitoitettua ja kohtuutonta ja se loukkaa paikallisten ihmisten (lue: maanomistajien) itsemääräämisoikeutta. Kun suku on asunut rannoilla jo 400 vuotta, niin ehkä suhteellisuudentaju katoaa. Silloin voi omasta pihasta katselemalla väittää, että norppia onkin tuhat, ei niitä tarvitse laskea eikä varsinkaan suojella…

Viialainen on vasemmistoliiton miehiä. Mielenkiintoista, kuinka se nyt käyttäytyy kuin kokoomuslainen tai änkyräkepulainen. Mies tuntuu ottaneen norpan hampaisiinsa ihan täyspäiväisesti. Vuosi sitten hän kävi sotaansa norppaa vastaan jopa Hesarin mielipidepalstalla ja sai Sirpa Pietikäisen vastaamaan. Viialainen on puolustanut myös suuria kauppakeskuksia rakkikoiran ärhäkkydellä ja aivokapasiteetilla. Sääli savolaisia, kun ovat saaneet tällaisen kiintiöjohtajan itselleen.

Kalatalousunioni

Toinen Rantasalmen aktivisteista ja agitaattoreista on Pro Agrian kalatalousneuvoja Harry Härkönen. Siinäpä vasta oiva nimike. Kalatalousneuvoja, kuulostaa varmaan asiantuntevalta? Ehkä taustoja selvittää se, että kyseessä on vesienomistajajärjestön palkollinen, joka tietysti puhuu niin kuin käsketään. Nämä alueelliset kalatalouskeskukset ovat jäseninä Kalatalouden Keskusliitossa, joka siis nimestään huolimatta edustaa vain kalatalouden laajan kentän omistajatahoa.

Kalatalouden Keskusliitolla on maamme kalataloudessa melkein puolivirallinen asema ja Anttila haluaisi vahvistaa sitä entisestään. Järjestöä rahoitetaan valtion toimesta ja sitä kuunnellaan hörökorvin maa- ja metsätalousministeriön kaikissa kalapäätöksissä. Kalastuskunnat (eli osakaskunnat) ovat jäseniä kalatalouskeskuksissa, näin se portaikko etenee. Ja kalastuskunnista löytyy tarpeeksi jääräpäistä porukkaa, johon tieto uppoaa hitaasti jos ollenkaan. Esimerkiksi sisävesien ammattikalastuksen huono jama johtuu pääasiassa siitä, etteivät kalastuskunnat myönnä tarpeeksi lupia ammattikalastajille. Tähän epäkohtaan ei ole saatu minkäänlaista parannusta vuosikymmeniin, vaikka kaikki tietävät, mistä kenkä puristaa. Sitä ei vaan saa sanoa ääneen.

Härkönenkin esitti Rantasalmella tarkoitushakuista tietoa väittämällä, että suunnitellut kalastusrajoitukset koskisivat myös ammattikalastajia. Sehän sai tietysti ammattilaiset valittamaan, että juuri uusittu verkkokalusto joudutaan uutuuttaan uusimaan. Eihän se niin mene, sillä asetusluonnoksessa on varattu ammattikalastajille monivuotinen siirtymäaika. Ja tämä Kalatalouden Keskusliitto on toimivinaan myös ammattikalastajien etujärjestönä. Ei mitään eroa feministeihin, jotka kehuvat olevansa myös miesten asialla.

Tässä Kalatalouden Keskusliitossa meillä onkin toinen Naisasialiitto Unioni. Molemmat teeskentelevät edustavansa jonkinlaista ”koko totuutta”, vaikka molemmat ovat vain oman taustaryhmänsä asialla valtaa ja rahaa hamuamassa. Yhteistä on myös se, että niin kalastajissa kuin naisissakin pieni kovaääninen ja suvaitsematon vähemmistö onnistuu pilaamaan enemmistön maineen. Valtiovalta kuuntelee molempia vähemmistöjä ikään kuin asiantuntijoita. Feministeillä toiminnan savuverhona toimii ”tasa-arvo” ja vesialueiden omistajilla ”kalatalous”. Taustan tuntien tämä norppasotakaan ei siis tullut yllätyksenä.

No, ehkä ei ole täysin oikeudenmukaista verrata feministejä ja kalastajia. Jälkimmäiset sentään omaksuvat uuttakin tietoa ja sitä löytyy runsaasti myös Kalatalouden Keskusliiton nettisivuilta ja julkaisuista. Samaa ei voi sanoa Naisasialiitosta, jonka olemassaolo perustuu täysin mielipiteiden voimaan.

Kielletään verkkokalastus

”Kalaministeriö” on koko ajan ajanut vapaaehtoisia sopimuksia. Osastopäällikkö Pentti Lähteenoja perustelee tätä sillä, että alueen ihmistä lähtevä toiminta tuottaa parhaat tulokset luonnonsuojelussa. Suojeluun sitoudutaan ja kalastusrajoituksia myös valvotaan käytännössä. Valtiolla ei olisi edes voimavaroja laajan alueen kattavaan valvontaan. Tässä on totta vain toinen puoli. Se toinen puoli kertoo, ettei ympäristö-, monimuotoisuus- ja uhanalaisuusongelmia olisi edes olemassa, jos paikalliset ihmiset osaisivat toimia kestävällä tavalla. Siitäkään ei ole kovin rohkaisevia kokemuksia, että toiminnan valvonta jätetään yrittäjien itsensä harteille. Siksi me tässä parhaillaan hukumme kemikaaleihin ja esimerkiksi ilotulitteiden testaukset jäivät tekemättä…

Suurinta mekkalaa tänä keväänä tuntuu aiheuttaneen asetusluonnos, jossa verkkojen lankavahvuuksia pyritään ohentamaan. Ajatuksena lienee, että norpat pystyisivät paremmin repimään itsensä niistä vapaaksi. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestökin on lausunnossaan puuttunut tähän osioon asetusluonnoksissa – tosin hieman maltillisemmin kuin Saimaan rannoilla järjestetyissä tilaisuuksissa. Pelätään jopa maailmanloppua eli tässä tapauksessa sitä, että suomukalat jäävät kokonaan saamatta.

Mutta olisiko se nyt sitten aivan kauheaa? Ainakin taimen ja järvilohi ovat jo uhanalaisia lajeja eteläisessä Suomessa ja niidenkin ahdinko johtuu pääosin verkkokalastuksesta. Näin ollen voisi olla aivan järkevää kieltää verkkokalastus kokonaan ja sallia se ainoastaan rekisteröityneille ammattikalastajille. Näinhän asian laita on muissakin sivistysvaltioissa.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 30.03.2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: