UHRIUTUMISEN ABC

Lööppi lähikaupan kassalla valitti, ettei Juice Leskisen ex-vaimo saa euroakaan perinnönjaossa. Enpä ole tiennytkään, että ositusta pitää maksaa kahteen kertaan! Onko meillä jokin uusi tasa-arvolaki astunut huomaamattani voimaan?

Naaraat osaavat tämänkin paremmin. Jos yhteiskunnassa havaitaan osaamisvajetta, yleensä tilannetta yritetään parantaa koulutuksen keinoin. Tämähän on se suuri asia, jolla Suomi pullistelee kansainvälisillä areenoilla. Uskottelemme jopa itsellemme, että koulutuksella sinänsä olisi jotain ihmeitätekevää apinoita jalostavaa vaikutusta. Ennustanpa kuitenkin, että tulevaisuudessa sekatyömiehet ovat kovaa valuuttaa, kun akateemisista glittereistä on tullut niin herkkähipiäisiä, ettei heille kelpaa mikään muu kuin siisti sisätyö, jossa kynsiviila ja hiusväri kuuluvat luontaisetuihin.

Naiset osaavat siinä kysienviilauksen ohessa valtapelinkin miehiä paremmin. Ei mikään ihme, sillä laumaelämä on sosiaalista tykitystä ja naarasaivot osaavat sen urosaivoja paremmin. Erityisen loistavasti naarasaivoilta käy valittamisen ja uhriutumisen valtapolitiikka. Miesaivot tulevat jossain valovuoden takana perässä. Ja vaikka tähänkin on syynä evoluutio eikä mikään matriarkaatti, asiantilaa voisi edes yrittää korjata kurssituksella ja harjoituksilla – vai voisiko?

Miksei meillä siis ole jokaisessa työväenopistossa ja kansalaisopistossa kursseja miehille: valittamalla valtaa, uhriutumisen abc, henkisen väkivallan perusteet (ja tietysti jatkokurssi), kyyn eleiden mahti… Ehkä vastaus opetuksen olemattomuuteen on niinkin luonnollinen, että valittamisen taito on haluttu pitää naisten etuoikeutena. Mutta tässä jos missä tarvittaisiin tasa-arvoa. Sitä vaatisi jo urosapinoiden luvattoman lyhyt elinikä – valittamalla pidempään elämään!

Punahilkka ja iso paha Susi

Portugali on onnistunut heittäytymään uhrin rooliin. Suomesta puolestaan on tehty tunteetonta pahista, rumaa sutta, joka ei välitä kyynelten keskellä piehtaroivasta immestä. Näin helppoa on kulttuurinen manipulointi. Oikeastihan yhtälössä on vain yksi pahis, ja sen nimi on Portugali. Se on aivan itse (tosin kapitalismin auliilla avustuksella) taloutensa pilannut – ja kehtaa silti suhtautua ylimielisesti muihin.

Sitten on joukko pankkien palkkalistoilla olevia asiantuntijoita, joiden mielestä konkurssiin pitää mättää lisää rahaa. Sitten on Eurooppa täynnä poliitikkoja, jotka uskovat näihin asiantuntijoihin kuin hullu puuroon. Ehkä se johtuu siitä, että koko EU rakentuu klassisen taloustieteen teorioiden varaan? Ei mitään merkitystä sillä, että biologit ovat nämä teoriat todistaneet vääriksi jo aikoja sitten.

Jostakin syystä Euroopasta on tullut yhden totuuden maanosa, jossa ei haluta kuunnella historian opetuksia. Olemme vajoamassa entistä selvemmin liittovaltiokehityksen tielle ja vaikka kuinka rankasti olisi kallellaan globalisaatioon, moisella kehityksellä ei ole nähtävissä kuin yksi loppu – eikä se ole ruusuinen. Mutta vielä ihmellisempää on, että Euroopalla on varaa jättää kuuntelematta niitä asiantuntijoita, jotka hoitivat Latinalaisen Amerikan velkakriisit. Ja heidän viestinsä ei todellakaan hivele Jyrki Kataisen tai Mari Kiviniemen uskoa.

Viime vuosituhannen lopulla Etelä-Amerikassa meni monella maalla huonosti ja sielläkin pankit yrittivät vedättää valtioita viimeiseen saakka lypsääkseen loputkin veronmaksajien roposet. Mutta siellä tämä nyt Euroopassa toistuva näytelmä pistettiin uusiin puihin amerikkalaisin opein. Lakimies Lee C. Buchheit ja professori G. Mitu Gulati olivat mukana operaatiossa, jolla pankit pantiin vikisemään. Nyt nämä gurut (uroksia tietysti molemmet, kuinkas ollakaan) kehtaavat tulla sanomaan eurooppalaisille, että EU:n käyttämät menetelmät ovat enemmän kuin perseestä.

Buchheitin ja Gulatin mielestä Euroopan talousviranomaiset ovat saattaneet jo menettää kriisin hallinnan. Euroopassa roolit ovat kääntyneet päinvastaisiksi kuin Latinalaista Amerikkaa pelastettaessa. Täällä liian suuria riskejä ahmineet pankit vievät ja EU vikisee – ja veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi. Ei voi kuin ihmetellä EU -virkamiesten ja poliitikkojen ajatuksenjuoksua. Yhdessä lyödään päätä, tällä kertaa johonkin muuhun ja paljon kovempaan kuin Karjalan mäntyyn. Eniten ärsyttää tämä idioottimainen hokema, ettei meillä ole kuin yksi vaihtoehto. Aina on vaihtoehtoja – ja erityisesti aina kun joku huutaa, ettei ole kuin yksi vaihtoehto ja silläkin on kiire, taustat eivät kestä päivänvaloa.

Populismia vai tervettä järkeä?

On meillä joitakin toisinajattelijoita. Suomesta heitä löytyy muun muassa Timo Soinin leiristä, mutta eihän järjen ääntä yleensä kuunnella uskonkiihkon pahimmassa vaiheessa. Mieluummin naureskellaan, kuinka nyt joku persu mitään taloustieteestä ymmärtäisi, hah hah haa. Olisi todella hauska katsoa, mihin tämä tukisotku lopulta päätyy, ellei se kävisi omankin kukkaron päälle. Aika vähän lämmittää, vaikka seuraavissa vaaleissa saa ilkkua, kuka kriisirahastojen kanssa olikaan oikeassa.

Tässä on perimmältään kyse siitä, että edistyksellisinä itseään pitävät luulevat olevansa muita parempia apinoita. Rohkeus sinänsä muka olisi hyvä asia ja varovaisuus huono asia. Eihän maailma kuitenkaan niin toimi. Maailmassa ei ole hyviä eikä huonoja asioita, on vain kulloisessakin tilanteessa paremmin tai huonommin toimivia ratkaisuja. Joskus ne ovat ”edistyksellisiä”, joskus ”konservatiivisia”. Siksi on enemmän kuin naurettavaa, kuinka esimerkiksi A-Eurooppaohjelmassa rahan kaivoon kaatamisen vastustamista nimitettiin joko nationalismiksi tai populismiksi!

Tuskin on ”populismin” vika, jos poliittinen todellisuus ei tarjoa järkeään käyttäville äänestäjille muita mahdollisuuksia vastustaa kapitalistista ahneuspolitiikkaa. Tanskalainen Morten Messerschmidt sanoi sen ääneen: ehkei tämä olekaan populismia, vaan terveen järjen käyttöä. Ehkä todellakin olisi jo aika lopettaa populistiksi haukkuminen, sillä siinähän samalla haukutaan merkittävää osaa äänestäjistä. Tällainen nimittely osoittaa vain, ettei ymmärretä ihmislajin olennaisinta olemusta, joka on muuttumattomuus.

Nyt on muodikasta ajatella, että ihminen muuttuisi jatkuvasti edistyksellisemmäksi ja paremmaksi. Näin ei todellakaan tapahdu. Ihmisen ymmärrettävissä olevan ajan kuluessa emme muutu miksikään. Osa laumasta on aina ollut edistyksellisinä hyppäämässä kalliojyrkänteeltä alas, osa on epäillyt moisen järkevyyttä. Tällaista hidasta tasapainon molemmilla puolin heilumista eläinlajien kehitys vaan sattuu olemaan. Jos edistyksen nimissä mennään liian pitkälle, jossain vaiheessa tulee takapakkia. Samoin käy, jos lauma jämähtää paikoilleen – siitä meillä on käytännön esimerkit meneillään Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Lajinkehityksessä toimii jonkinlainen ismien tasapainotila.

Ruma akka vs. komea uros

Toimittaja Risto Makkosen haastateltavana A-Euroopassa oli Messerschmidtin lisäksi portugalilaisleidi Elisa Ferreira ja suomityttö Sirpa Pietikäinen. Sosialisti-Elisa vaikutti viehättävältä apinalta, joka puhui kohtuullisen järkeviä, mutta mitä voi sanoa konservatiivi-Sirpasta? Olen aikaisemmin arvostanut hänet melko korkealle, mutta en enää tämän esiintymisen jälkeen.

Pietikäinen käyttäytyi juuri sillä lapsellisella ylimielisyydellä, joka vahvistaa äänestäjien käsitystä eliittipoliitikoista. Jos käyttäytyy kuin idiootti, ei pidä ihmetellä, että ”populismin” suosio kasvaa kohisten. Morten päihitti Pietikäisen enemmän kuin kuusi-nolla. Sirpa näytti kärttyisältä rumalta akalta, Morten hymyilevän komealta urokselta. Ei ole vaikea arvata, kumman äänestäjä mieluummin valitsee.

Oikeastaan Sirpa syyllistyi itse melkoiseen populismiin heitellessään natsikortteja ja sortuessaan nimittelemään muita ala-arvoisella tavalla. Ehkä olisikin syytä muuttaa populismi- käsitteen sisältöä? Sitä on turha ulottaa politiikan sisältöön. Kuka tahansa voi olla populisti, jos syyllistyy äänestäjien aliarvioimiseen. Ei ole populismia vastustaa toimimattomia ja epäoikeudenmukaisia talousratkaisuja, joista ei ole apua sen enempää ”autettaville” kuin ”auttajillekaan”. Portugalin apupaketti hyödyttää pelkästään kapitalisteja. Morten sanoi hienosti olevansa aina surullinen, jos ikävä ennustukseni käy toteen.

Ohjelmassa haastateltiin myös suomalaismeppejä, Anneli Jäätteenmäkeä ja Liisa Jaakonsaarta. Heidän luonnehdintansa EU:n nykyisestä toiminnasta oli melko kalseaa kuunneltavaa. Suomalaisten on myös todettu itse sössivän vaikutusmahdollisuutensa. Jos olisin Islanti, miettisin kaksi kertaa, haluisinko liittyä yhteisöön, joka tuntuu sortuvan pöhötystautiin.

Havainnollisesti haastattelussa kävi ilmi, kuinka tiukan seulan EU ainakin periaatteessa asettaa uusille jäsenmaille – vaikka pelkkä poliittinen tarkoituksenmukaisuus lopulta jäsenyyden ratkaiseekin. Miten tämä nyt muka eroaa maahanmuuttokriitikoiden vaatimuksesta, että tulijoita on valittava? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

On ”vanhojen” puolueiden oma vika, jos kansalaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin äänestää ”populisteja”. Näinhän euron kriisissä nyt kävi. Jos ei suostu uskomaan, että bensan heittäminen liekkeihin olisi hyvä keino sammuttaa tulipalo, niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin ”populismi”. Mitä tämä kertoo EU:sta, joutuu kysymään. Jopa entisenä EU -intoilijana tässä pitää pysähtyä miettimään, onko ollut väärässä.

Tällaiselle apinalle, joka ei usko sen paremmin kapitalismiin, nationalismiin kuin populismiinkaan, ei oikein ole vaihtoehtoja nykyisessä politiikassa. Vihreydestä odotettiin pelastajaa, mutta jostakin syystä sekin eksyi kannattamaan talouskasvua ja sotkeutui syvälle kulttuuriuskon suohon.

Kuka lypsää ketäkin

Soinin poppoo teki johtopäätökset ja jättäytyi pois hallitusneuvotteluista. Hallituksen muodostavat nyt pelkät miinusmerkkiset puolueet. Se on häviäjien hallitus, kuten Soini sattuvasti sanoi. Soini myös totesi, ettemme ole itkijöitä emmekä narisijoita, me emme pyydä erioikeuksia emmekä vaadi niitä. Perussuomalaisiahan on sanottu äijäpuolueeksi ja tässä se nyt taas nähtiin. Miehet eivät osaa valittaa eivätkä narista. Mies pitää sanansa ja kantaa siitä vastuun.

Toisaalta, eihän mitään vielä ole kirkossa kuulutettu. Demareille olisi itsemurha mennä mukaan Kataisen suunnittelemaan koaliitioon. Ellei vasemmistoliittoa saada joukon jatkoksi, pakka taitaa levitä käsistä ja edessä on kokonaan uusi ponnistus – ja tällä kertaa jonkun muun kuin Kataisen johdolla. SE olisi todella mielenkiintoista.

Vihreitä voi pitää neitipuolueena. Mikä on vihreiden narinan määrä? Ainakin puheet ovat olleet mitä sattuu. Ensin oltiin valmiita oppositioon, nyt mennään täyttä päätä hallitukseen. Vaaleissa tanssahdeltiin eurooppamekko liehuen, mutta vaalien jälkeen varapuheenjohtaja Ville Niinistö rupesi jo perumaan tukea Portugalille. Nyt ollaan taas ruodussa mukana.

Perussuomalaiset pitivät siis sen minkä lupasivat, mitä ei ole voinut sanoa kaikista muista puolueista. Oli niin herkullista kuunneltavaa, kun kilpailijat ehtivät jo syyttää Soinia vaikka mistä, kun hän vain totesi, että asioista voi neuvotella. Ikään kuin neuvotteluvalmiuskin olisi vappupuheissa kelvannut lyömäaseeksi. Äänekkäimmin poksahtelivat Arhinmäen pompannapit, kun hän yritti purkaa omaa turhautumistaan.

Eniten ihmetyttää kuitenkin emävihreiden eli keskustan käytös. Pääministeri Kiviniemi ilmoitti, että toimitusministeristö toimii vain postikonttorina! Jos heittäytyy postineidiksi, pitäisi myös tyytyä postineidin palkkaan, mutta näinhän ei tietysti tapahdu. Raha kyllä kelpaa, mutta vastuu ei. Entinen hallitus hoitaa Suomen asioita niin kauan kuin uusi hallitus on saatu kokoon, ei marimaiseen hanskojen nakkeluun pitäisi olla mitään perusteita. Vastuuta pitää kantaa niin kauan kuin presidentti siitä antaa vapautuksen. Jos tällaisen tempauksen jälkeen vielä voi jatkaa puolueen puheenjohtajana, niin kyllä ihmeellisiä aikoja eletään. Miespoliitikolle moinen olisi ainakin ollut poliittinen itsemurha. Ehkä tämä sitten on vain sitä kuuluisaa tasa-arvoa?

Sekä vihreiden että keskustan naaraspuheenjohtajat hävisivät vaalien jälkeen maan alle. Julkisuuteen pantiin urokset, Ville Niinistö ja Mauri Pekkarinen. Pakosta tulee kysyneeksi, mitä tämä kertoo naispoliitikoista.

Kaikkien aikojen takinkääntö tai iltalypsy tai mikä vaan oli kuitenkin keskustan käyttäytyminen suuressa valiokunnassa. Ennen vaaleja ”vastuunkantoaan” hehkuttanut puolue olikin sitten ainoa, joka vastusti valiokunnassa Portugalitukea ja kriisirahastoja. Aivan käsittämätöntä.

Sehän on vain demokratiaa

Ainoa vaalivoittaja oppositiossa? Mutta sehän on vain demokratiaa. Mitä mahtaa kansa ajetella tällaisesta poliittisesta asetelmasta? Heittääkö rahvas turhautuneena hanskat tiskiin vai sisuuntuuko se entisestään ja äänestää neljän vuoden päästä perussuomalaiset yli 50 prosentin puolueeksi? Sitten se todellinen muutos ehkä olisi mahdollinen. Haluaako virallinen Suomi ottaa sellaisen riskin?

Vaalituloksella on sentään ollut jo sen verran vaikutusta, että sijoittajille ollaan kohdistamassa paineita ja ehkä saamme jonkin sortin markkinaveronkin aikaiseksi, kuka tietää. Ilman perussuomalaisten vaalivoittoa tätä ei olisi tapahtunut, vaikka neuvottelutulos menikin demarien piikkiin. Taustalla oli kuitenkin kansan terveiset, kyllä ne vaikuttivat lopputulokseen, samoin kuin eduskunnan uuden puhemiehen Ben Zyskowiczin puheeseen, jossa hän teilasi yritysjohtajien ylisuuret tulot. Huomionarvoista tietysti on, ettei Jyrki Katainen sitä sanonut – eikä tule koskaan sanomaan.

Katainen antoi sentään tunnustusta Soinille rehdistä neuvottelusta – ehkä sekin vain oli kansan kosiskelua? Naaraat sen sijaan rupesivat heti piikittelemään ja valittamaan. Jutta Urpilaisen mielestä persujen jääminen oppositioon johtuu tahdon puutteesta ja halusta välttää vastuunottoa. Ei siis malttanut pitää suutaan kiinni edes yhtä päivää. Arvelin jo aiemmin, että perussuomalaisten mahdollisesti jäädessä oppositioon seurauksena olisi varsinainen mollauskampanja. Oikeastaan sen aloitti jo valtakunnan ykkösluokan naarasidiootteihin itsensä asemoinut Eva Biaudet vaatimalla rangaistusta Teuvo Hakkaraiselle, kun hän oli sanonut ääneen sanan neekeri!

Biaudet ei ymmärrä, että ylenmääräinen herkkyys kääntyy yleensä asiaa vastaan. Siksi ei ole välttämättä hyvä, että meillä on naaraita tällaisissa tehtävissä. Hyvää (?) tarkoittavan toimen lopputulos saattaakin keikahtaa päinvastaiseksi. Tästä meillä pitäisi olla kokemusta, kun kieltolailla pilasimme maamme alkoholikulttuurin sadaksi vuodeksi. Elämä ei ole niin yksinkertaista, miltä se kulttuurisilmälasien läpi saattaa näyttää. Jos maahanmuuttoon liittyy ongelmia (kuten kaikkiin asioihin väistämättä liittyy), niistä pitää voida myös keskustella. Joidenkin asioiden julistaminen pyhäksi ei enää nykyaikana toimi, jos on koskaan toiminut ennenkään.

Ikävä kyllä, meitä odottaa uuden hallituksen myötä BB -akselin jatkokausi. Brax-Biaudet -tykitys jatkuu entistä suuremmilla kierroksilla. Pitäisikö muuttaa Norsunluurannikolle?

Uuden veren tarve

Pyöreän pöydän keskustelussa Hakkaraista verrattiin natseihin ja häntä luonnehdittiin avoimen rasistiseksi. Keskustelijoista Olavi Uusivirta yhtyi (!) Kaarina Hazardiin, jonka mielestä veren puhtautta ei ole olemassakaan ja sellaisen puhujat pitäisi laittaa täydennyskoulutukseen! Nonniin, heti olisi koulutusta tarjolla, kunhan ei vain järjestetä niitä valituskursseja… Pekka Seppänen sentään osasi ajatella omilla aivoillaan. Hän jopa kysyi, miksei sirppiä ja vasaraa vaadita kiellettäviksi, kun Uusivirran mielestä hakaristit pitäisi kieltää.

Ei se Kaarinakaan aivan oikeassa ollut – pitäisikö hänetkin laittaa koulunpenkille? Jos nyt veren puhtaus onkin vanhanaikainen termi, niin olemme me suomalaiset tääällä sen verran pitkään keskenämme naineet, että se näkyy geeneissämme. Eikö Kaarina ole koskaan kuullut esimerkiksi suomalaisesta tautiperimästä? Siitä ei tietystikään ole mitään syytä olla ylpeä ja sen vaaliminen on pelkkää tyhmyyttä. Ainoa oikea toimi on siis haalia tänne mahdollisimman paljon ”uutta verta” – mitä kauempaa, sitä parempi.

Oikeastaan kauheasti ihmettelen näiden verenvaalijoiden logiikkaa. He kun näyttävät olevan etupäässä miehiä ja miehillä on krooninen pula naisista eli seksistä. Mikäpä siihen olisi parempi lääke kuin tuoda maahan mahdollisimman paljon värikkäitä naaraita. Suomalainen monimuotoisuus paranisi, seksitarjonta lisääntyisi ja kaikki olisivat tyytyväisiä – no, ehkä feministejä lukuun ottamatta, mutta kuka heistä enää välittäisi.

Aivan aina ei kannattaisi käyttää kirvestä, vaikka näkeekin sen seinällä roikkumassa. Hakkaraista on arvosteltu siitä, että hän ottanut vastaan EU-tukia, mutta silti kehtaa vastustaa EU:ta. Tässä arvostelussa on aika paha logiikkavirhe. Ovatko arvostelijat sitä mieltä, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat -periaate on hyvä ja suositeltava? Pitäisikö leipäjonoissakin käpristelevien pidättäytyä moittimasta EU:ta, kun keittävät puuronsa eurooppalaisista apuryyneistä? Markkinatalous nyt vaan menee niin, että kaikki tarjolla olevat tuet on pakko käyttää, piti niitä järkevinä tai ei. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka antaa.

Biologiaa

Persuja on syytetty käpertymisestä kotimaan rajojen sisälle. Siihen syytökseen Soini osasi vastata tyylikkäästi julkistaessaan puolueensa lopullisen kannan pankkitukiin The Wall Street Journalissa. Aivan loistava veto. Tiedä sitten, mikä sensuuri siellä WSJ:ssa sitten on pyyhkäissyt, sillä Soinin kirjoituksesta hävisi parin päivän kuluttua kolmasosa pois ja ilmeisesti myös kommentteja poistettiin. Näin siis sananvapauden mekassa USA:ssa.

Onneksi netti on lahjomaton. Sensuroidut kohdat löytyvät yliviivattuina vaikkapa täältä. Aika olennaisia asioita toimitus on lähtenyt poistamaan, ties mistä syystä. Mitä rapakon takana pelätään? Maailmanlaajuiset lonkerotko ovat huolissaan pankkipomojen tulevaisuudesta?

Mielenkiintoinen oli myös komissaari Olli Rehnin ulostulo sen jälkeen, kun persut olivat luovuttaneet. Yht’äkkiä kävikin ilmi, että salaisessa (!) kokouksessa on jo päätetty vaatia Kreikalta vakuuksia lisätuelle. Ongelmia on ratkottu kulisseissa jo pidemmän aikaa. Samalla Rehn myönsi, että soraääniä valkamaiden jatkuvaa tukemista vastaan on noussut useissa maissa. Ei kai tämä nyt ketään yllätä, maalaisjärjellä on ollut pääteltävissä, ettei Suomi voi olla ainoa maa, jossa pystytään kriittiseen ajatteluun. Media ja poliittinen eliitti voisi kyllä katsoa peiliin – kuinka on mahdollista, että meillä koko EU:n olemassaolo kaadettiin perussuomalaisten niskaan!?

Mutta politiikka ja journalismikin ovat vain biologiaa. Ehkä tämä kaikki kummallisuus johtuukin vain siitä, ettemme tunne vielä tarpeeksi käyttäytymistämme, onhan sen selittäminen ollut vuosisadat puoskareiden hallussa. Vasta aivan viime aikoina olemme ruvenneet saamaan oikeaa tietoa, milloin evoluutiobiologien, milloin aivotutkijoiden aherruksen tuloksena.

Aikaisemmin olemme jo oppineet muun muassa, että konservatiivit ovat kauniimpia kuin vasemmistolaiset ja että naarailla on keskimäärin huonompi politiikan taju kuin uroksilla. Nyt tiedämme, että tyytyväiset äänestävät tyytymättömiä innokkaammin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rikkaat äänestävät köyhiä aktiivisemmin. Siksi köyhyys ei koskaan katoa maan päältä.

Aivokuvannuksen ansiosta tiedämme senkin, että poliittinen suuntaus näkyy aivoista: liberaalien ja konservatiivien aivot toimivat eri tavoin. Aivokuoren tavallisesta poikkeavia tilanteita tunnistava ACC -alue toimii liberaaleilla kaksi kertaa aktiivisemmin kuin konservatiiveilla. Tutkija David Amodio huomauttaa aiheellisesti, ettei tämä ole mikään paremmuusjärjestys, sillä joissakin tilanteissa vaan on eduksi, ettei ihminen heti muuta tapojaan ja mielipiteitään.

Pelottava kuva saa konservatiivit hikoilemaan enemmän kuin liberaalit. He reagoivat uhkiin sisäsyntyisesti liberaaleja voimakkaammin – ja kannattavat siksi muun muassa kuolemantuomioita ja maahanmuuton rajoittamista. Heillä sattuu vaan olemaan sellaiset aivot. Pitäisikö ruveta taas tekemään lobotomioita, jos haluamme kaikista yhtä ”edistyksellisiä”?

Eivätkö miehet koskaan opi?

Toisaalla meitä miehiä yritetään kauheasti kasvattaa ihmisenä ja sitten, kun mitään ei (tietystikään) tapahdu, ihmetellään suureen ääneen. Eivätkö naiset koskaan opi, että ihmistä on turha yrittää muuttaa? Ainoa mahdollisuus vaikuttaa miesten pään sisältöön on siinä vaiheessa, kun naaraat miettivät, kannattaako antaa vai ei. Ja jos tuli antaneeksi, sitten on vielä pieni mahdollisuus yrittää paikata asiaa sen pennun kasvatuksella. Mutta naislogiikan puute tulee kaikessa karmeudessaan ilmi siinä, että nyt ne haluavat tämän lastenkasvatuksenkin ulkoistaa miehille!

Tuo otsikko on lainattu Riitta Auvisen kirjoituksesta Iltalehden yleisönosastossa 29.4. Riitta on merkonimi ja ”Suomen kovimman PHP -talon” Soprano Oyj:n varatoimitusjohtaja. Saman yrityksen hallituksen puheenjohtaja on tekniikan ylioppilas Pekka Vennamo. Ymmärrämme niin sähköiset sisällöt, sosiaalisen median kuin perinteisen viestinnän ja markkinoinnin keinot. Näin firma kehuu itseään. Jos ymmärrys on sitä tasoa kuin varatoimitusjohtajan ymmärrys ihmislajin käyttäytymisestä eli biologiasta, ei voi kuin toivottaa pikaista konkurssia.

Riitta Auvinen muistetaan Kiesi -kohun aktiivisena hyödyntäjänä. Hänellä taitaa olla jonkinlainen miestrauma. Ehkä hän on saanut rautaisannoksen eläinvalistusta jollakin naisunionin kurssilla? Tällä kertaa hän ei malttanut pitää sormiaan kurissa, vaan halusi välttämättä pilata maineensa kommentoimalla Gustav Hägglundin lausuntoa naisten lihavuudesta. Riitan mielestään kyse on samanlaisesta intohimosta, joka pakottaa työntämään kielen jääkylmään rautaan. Seksikäs vertaus, sellaisiahan ne pojat iästä riippumatta ovat. Vertaus ei ole kuitenkaan vallan looginen, sillä kielen jäätymiselle on olemassa luonnontieteellinen selitys. Mutta mikä mahtaa olla selitys sille, ettei miehillä ole oikeutta sanoa mitään naisten ulkonäöstä?

Tämä on se musta piste, joka jäi Riitalta vastaamatta ja vastaamatta se on jäänyt kaikilta muiltakin asiaan suurella intohimolla paneutuneilta naarailta. Pikkulapsillekin menee oppi paremmin perille kuin aikuisille miehille… naisen ulkonäkö, osaaminen, menestyminen ja uravalinnat eivät ole aiheita, joihin miehillä on oikeus ottaa kantaa julkisesti… näin se on ja siihen on parempi taipua, Riitta vaahtoaa. Tämä menettelisi, jos näin tasa-arvon aikana samat säännöt koskisivat myös naisia. Mutta eiväthän ne koske. Miehiä saa sanoa vaikka eläimiksi eikä kukaan älähdä.

Vähemmistövaltuutettu on naaras ja valittaa valtakunnansyyttäjälle ensimmäisestä neekeri -sanasta. Minä olen kuullut aika monta pahempaakin ilmaisua, joita on käytetty kollektiivisesti miehistä. Kukaan ei ole viitsinyt vaivautua valittamaan valtakunnansyyttäjälle, vaikka tyypillinen rangaistava menettely on sellaisen mielipiteen levittäminen, jossa ihmisiä verrataan eläimiin… taikka henkilöitä väitetään yleistäen esimerkiksi muita alempiarvoisiksi. Näin asian muotoili apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätöksessään, jossa hän katsoi, ettei Hakkarainen ole syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Jos naarailla on oikeus olla lihavia, miehillä pitäisi olla oikeus sanoa, ettei läski kiihota. Tästähän Hägglund -casessa oli kysymys. Puolustusvoimain eläkkeellä oleva komentaja ja kenraali oli käynyt Floridassa, nähnyt siellä metrin levyisiä takapuolia ja todennut, että lihavuus vie minulta kaikki halut. Media oli sitä mieltä, että tällainen läskipuhe suututti suomalaiset, vaikka suurin osa suomalasista oli kenraalin kanssa samaa mieltä. Läski ei kiihota minuakaan ja raja kulkee jossain siinä, miltä Sirpa Pietikäinen nykyään näyttää.

Ongelma tässä taisi olla kuitenkin taas kerran biologia. Sukupuolet eivät taaskaan ymmärtäneet toisiaan, koska naiset puhuvat aidasta ja miehet aidanseipäistä. Jos Hägglund tarkoitti metrin levyisiä takamuksia, se on hieman eri asia kuin naisten ymmärrys, jonka mukaan viisi kiloa on jo kauhistus. Sitähän ei mies edes huomaa. Tämä ohipuhuminen näkyi selvästi lööppilehtien haastattelemien julkkisnaaraiden puheista, jotka vetosivat siihen, että vaatteet näyttävät jopa paremmilta, jos naisella on hieman kurveja (missi Heidi Sohlberg). Heidikin oli raskauden jälkeen laihduttanut kymmenen kiloa! Jestas. Gustav nyt kuitenkin tarkoitti sataa kiloa.

Mies puhuu naisesta”

Tuo on se teema, jolla Jaana Rinne oli Hägglundia Anna -lehteen haastatellut. Kaikki Jaanan kysymykset koskivat naisia. Pitäisikö tästä episodista tehdä sellainen johtopäätös, ettei yhdenkään uroksen kannata enää antautua Jaanan haastateltavaksi? Kun on lukenut koko jutun, ihmettelee entistä enemmän, miten siitä on onnistuttu repimään vain yksi pieni sivulause koirille revittäväksi. Olisi ollut niin paljon kiinnostavaa kerrottavaa miehen ajatuksista ja tunteista. Mutta kun mies niistä kertoo, se ei äkkiä kiinnostakaan ketään. Lopulta se onkin vain ruumis, joka merkitsee!

Jutusta voi huomata, että Hägglund on ajatellut paljon naisia – kukapa heteromies ei olisi. Voin olla samaa mieltä hänen kanssaan useimmista asioista, mutta erojakin löytyy. Ihmettelen muun muassa valintaansa seksikkäimmäksi naiseksi: Anni Sinnemäki! Minusta Anni on liian laiha ja luinen narisija… ei voisi vähempää kiinnostaa. Annin lisäksi häntä ovat mietityttäneet muutkin feministit. Siinä he ovat onnistuneet kyllä fuulaamaan kenraalia linssiin oikein lahjakkaasti, sillä Hägglund luulee feministien ja äitien taistelevan samalla puolella rintamalinjaa!

Hieman nikotuttaa, että kenraalintasoinen strategi on näin huonosti tulkinnut vihollisen liikkeitä. Jos moinen edustaa puolustusvoimiemme yleistä osaamistasoa, olemme kusessa. Kenraali on jopa onnistuttu aivopesemään uskoon, että naisten ja miesten välillä ei ole suuria eroja. Ikävää todeta, kuinka miehekkään miehen ajatukset harhailevat näin onnettomasti. Sai hän sentään sanotuksi, että jos tasa-arvokehitys jatkuu samanlaisena, miehiä ei enää viidenkymmenen vuoden päästä tarvita muuta kuin spermapankeiksi. Tällaisen ymmärtäminen hieman paikkaa strategiavajetta.

Olisi luullut, että tämä spermapankkikommentti olisi levinnyt lööppeihin, mutta ei. Sehän juuri on aihe, josta pitäisi puhua. Hiljaisuus todistaa vain siitä, millainen naarasvalta yhteiskunnassamme vallitsee. Naaraat valitsevat puheenaiheet eivätkä he tietystikään halua nostaa esille näin räjähdysherkkää asiaa, silloinhan jouduttaisiin pohtimaan tasa-arvopolitiikan syvimpiä perusteita.

PS. En malta olla ihmettelemättä helsinkiläisten suhtautumista köyhiin asukkaisiinsa. Leipäjonotkin alentavat jo asuntojen arvoa! Mutta eikös Hesan johdossa olekin Kauniit ja Rohkeat, Kansallinen kokoomus ja Vihreä liitto ?

PS2. Hyvässä lykyssä tästä viikonlopusta tulee suomalainen menestystarina vailla vertaa. Paradise Oskar voittaa euroviisut ja jääkiekkojoukkue MM -kultaa. Tai sitten ei…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 14.05.2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: