KUKKAKÄRPÄSFILOSOFIN OTSIKOITA, osa 1

Eräs Timo Soini on feministi Anne Moilasen mielestä sirkuskarhu. Sama Anne paheksuu viikonlopun Ilta-Sanomissa kirkosta eroavia apinoita. Niin ei saisi tehdä. Ilmeisesti Anne siis uskoo patriarkaatin lisäksi myös patriarkaattiseen jumalaan. Anne taitaakin olla moniuskovainen, vaikka eräässä kirjassa kielletään pelehtimästä muiden kuin sen yhden jumalan kaa.

Viimeksi tuli kirjoitettua jotain eläinten taidosta valehdella. Huijaaminen onkin todella mielenkiintoinen aihe. Esimerkiksi ihmisyhteisöt eivät toimisi totuuksia laukomalla. Jokainen meistä, ellei nyt aivan erakkona elele, valehtelee useita kertoja päivässä. Onko siis aivan turha huutaa totuuksien perään? Jokuhan tässä tapaus Tiitisen listassakin puhuu lööperiä. Entäs sitten se kuuluisa risupaketti, jonka varjolla meille syötettiin kaksi uutta ydinvoimalaa? Nyt koko paketti on jo unohdettu. Pitäisikö siis ajatella, että huijaaminen on elämän edellytys?

Luonto ainakin pursuilee erisorttista vilppiä. Mahtaako termi mimikry muistua mieleen? Kaikille siitä on koulussa puhuttu, mutta jos sanan merkitystä mentäisiin kadulla vastaantulevilta kysymään, oikeat vastaukset jäisivät alle viiden prosentin. Siinäkin taitaa olla puolet liikaa. Perinteinen esimerkki on kukkakärpänen. Se näyttää vaaralliselta ampiaiselta, vaikka olisi mitä herkullisin makupala hyönteissyöjille. Huijaaminen on koko lajin olemassaolon perusta.

Ja näitä vastaavia puhalluksia on meret, järvet, rannat, niityt, autiomaat, metsät pullollaan. Kuka suojautuu viholliselta, kuka haluaa naimaan, kuka etsii sapuskaa, kuka pullistelee jonkin resurssin perään. Ovelimmat kasvattavat omat jälkeläisensä muilla lajeilla. Käki on vain yksi esimerkki. Kaloilla ja kilpikonnilla on ”syöttejä”, joilla ne houkuttelevat saaliskaloja kitaansa. Monet rukoilijasirkat muistuttavat kukkia, joilla hyönteiset tapaavat käydä. Eräällä afrikkalaislajilla on jopa valekärpäsiä ”kukassaan” houkuttelemassa oikeita kärpäsiä suoraan pedon ahnaisiin leukoihin.

Huijaaminen ei rajoitu vain eläinkuntaan. Myös kasvikunta valehtelee. Esimerkiksi monien kasvien kukat muistuttavat naarashyönteistä niin tuoksultaan kuin ulkonäöltäänkin. Näin ne houkuttelevat kyseisen hyönteislajin uroksia ”parittelemaan” kanssaan – uroksillehan tunnetusti kelpaa melkein mikä vaan… Urokset pettyvät, mutta kasvit kiittävät pölytyksestä. Mahtaako niin ”alkeellista” elämää ollakaan, missä ei vilppiä tunnettaisi? Mahtaako se olla koodattu kaiken elollisen rakenteisiin? Onko se itsekkään geenin yksi perusominaisuus, joka omalla lajillamme on puhjennut varsinaiseen kukkaan?

Kukkakärpäsyksilö tuskin itse tietää mitään mimikrystä tai huijaamisesta. Ei sen tarvitse. Joku sanoisi, että tässä on fundamentaalinen ero oikeaan valehtelemiseen verrattuna. Ehkä niinkin, mutta ei ole harvinaista törmätä apinayksilöön, joka ei itse ymmärrä valehtelevansa. Ehkä se ero ei loppupeleissä olekaan niin fundamentaalinen…

Kynnys hakea apua on madaltunut”

Mihin ryhmään mahtaa Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja Eija Paloheimo kuulua? Valehteleeko hän vai onko hän vain yksinkertaisesti asiantuntematon eli epäpätevä työhönsä? Vai onko jopa niin, että johtajuus joskus (aina?) edellyyttä taitoa sivuuttaa tosiasiat? Lehtihaastattelunsa alkaa näin: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen (2008) mukaan jopa 100 000 suomalaista naista joutuu vuosittain puolisonsa väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi.

Samaa yksisilmäistä höpötystä jatkuu sitten koko sivunkokoinen Katariina Kalmarin kirjoittama juttu. Ei kai ole mikään ihme, että Eijan suosikkikirja on Jari Tervon Layla sekä suosikkikulttuuriaan Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan valitusvirsi Liian lyhyt hame. (Urosnäkökulmasta liian lyhyitä hameita ei toki ole olemassakaan – mutta sehän ei tässä tasa-arvokulttuurissa ketään kiinnosta).

Paloheimo elää menneisyydessä. Hän ei tunnu koskaan kuulleenkaan, että nainen lyö ja solvaa siinä missä mieskin – vaikka se oli juurikin hänen oma organisaationsa, joka nosti naisväkivallan julkisuuteen siitä vuosikymmenten mittaisesta pimennosta, johon eräs f-liike oli sen haudannut. Tuo urhea Nainen, joka uskalsi sanoa ääneen kaikkien tietämän tosiasian, että naaras lyö sekä miestä että lapsia, on Hannele Törrönen. Hän veti Ensi- ja turvakotien liiton projektia Vaiettu naiseus vuosina 2004-2008.

No, ei se tieto näytä tavoittaneen Ensi- ja turvakotien liittoa itseäänkään, mikäli asiaa arvioi järjestön nettisivujen valossa. Ja miksei arvioisi. Siellä miehen uhrius on edelleen näkymätön asia.

Miesfysioterapeutit ja naispomot masentuvat

Eläketurvakeskus selvitti, ketkä tässä maassa masentuvat. Tulos oli hätkähdyttävän selvä. Miehet masentuvat ”perinteisissä” naarastöissä ja naiset masentuvat ”perinteisissä” uroshommissa. Silti tutkijat eivät ole keksineet syytä siihen, miksi tietyt ammatit masentavat vain toista sukupuolta. Kulttuuriuskovaiseen tapaan selityksenä pyöritellään vain palkkausta ja toimenkuvaa.

No minäpä kerron, mistä sukupuolittunut työmasennus johtuu. Se johtuu segregaationvastaisesta taistelusta, johon kohta koko yhteiskunta ministeriöiden johdolla on valjastettu. Ja mikä ismi sen valjastuksen takana on, sen saat päätellä aivan itse. Ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikea tehtävä?

Näin käy, kun evoluutio unohdetaan. Sukupuolet ovat sopeutuneet koko lajinkehityksemme ajan erilaisiin tehtäviin ja siinä samalla sukupuolille on kehittynyt keskimääräisesti toisistaan poikkeavat osaamis- ja vahvuusalueet. Segregaationvastainen liike kieltää näiden erojen olemassaolon ja väittää kaikkien olevan yhtä sopivia kaikkiin tehtäviin. Tämän propagandan houkuttelemina väärille aloille ajautuneet apinat masentuvat muita herkemmin. Tällainen ”tasa-arvo” vie yhteiskunnan vielä konkurssiin. Jos oireet ovat jo tässä vaiheessa näin selvät, sopii miettiä, mikä on tilanne, kun päiväkodista saakka segregaatiokasvatuksen uhreiksi joutuneet apinat aikanaan päätyvät työelämään.

Ministeri Henna Virkkunen on yksi segregaatiouskovaisista. Olisi mielenkiintoista olla näkemässä, kuinka hän 30 vuoden kuluttua kantaa vastuun aikaansaannoksistaan.

Naisten pitäisi katsoa peiliin”

Suomessa ei ole yhtäkään naista pörssiyhtiön toimitusjohtajana. Tämä on sitä jokapäiväistä median valituskauraa. Yksinkertaisin johtopäätös olisi tietysti todeta, että kun tilanne on näin paha, ehkä kyseessä on luonnonlaki. Jos urokset ovat toimineet laumanjohtajina miljoonien vuosien ajan, sen on täytynyt jättää jotain sukupuolittuneita valmiuksia miesten käyttäytymiseen. Ellei näin olisi, evoluutioteoria olisi todistettu pätemättömäksi. Luuleeko feminismi siis tekevänsä sen, mihin kreationismi ei ole pystynyt? Yritys ainakin on vimmattu.

Lakimies Anne Horttanainenkin itse asiassa tietää, mistä on kysymys. Naiset eivät useimmiten edes halua vastuullisiin tehtäviin. Annen mielestä ratkaisu kuitenkin löytyy helposti – peiliin katsomisesta. Ei se sieltä löydy. Se löytyisi geeneistä, jos joku vain viitsisi sinne katsoa.

Kyse on keskiarvoista. Luonnossa pienillä keskiarvoeroilla on suuri vaikutus. Vuotuisen keskilämpötilan kohoaminen yhdellä asteella on iso juttu vaikkapa kasvien kasvukauden ja sitä tietä eläinten esiintymismahdollisuuksien kannalta. Yksi senttimetri pituudessa tietää keskimäärin 300 dollaria lisää liksaa.

Ihminen on osa luontoa siinä missä mikä tahansa muukin eliö. Siksi miesten ja naisten välisillä pieneltä tuntuvilla keskimääräisillä eroilla on valtava vaikutus käytännössä – vaikkapa siihen, kuinka vauva saa tarvitsemaansa rajatonta huomiota. Ei ole lainkaan samantekevää, hoivaako häntä keskimääräinen naaras vai keskimääräinen uros. Ei myöskään ole samantekevää, johtaako pörssiyritystä keskimääräinen urosapina vai keskimääräinen naarasapina.

Tasa-arvopolitiikka sukupuolikiintiöineen ja isäkuukausipakkoineen vaikuttaa keskiarvojen maailmaan, vaikka vaatimukset perustellaan yksilötason näkemyksillä. Humanisteille ja erityisesti feministeille keskiarvo tuntuu olevan vaikea, ellei mahdoton asia ymmärrettäväksi. Yhtä mahdoton kuin vapaan tahdon olemattomuuden ymmärtäminen.

Onko ihmisen tahto vapaa?

Eivät kaikki miehetkään tietysti voi olla asiantuntijoita ja suuria ajattelijoita. Hieno esimerkki tästä on filosofi Arno Kotron johdattelema keskustelu vapaasta tahdosta. ”Asiantuntijoiksi” hän oli kutsunut filosofian professori Timo Airaksisen, kirjailija Jarkko Tontin ja kriminaalipsykologi Jaana Haapasalon. No, tulihan siinä neljä humanistia osoittaneeksi asiantuntemattomuutensa. Paljon melua tyhjästä.

Peruskysymys ihmisen vapaasta tahdosta on edelleen ratkaisematta, julistaa ohjelmateksti. Saattaahan asia humanistiyhteisössä siltä tuntua, sieltä kun ei paljon uskalleta tiedemaailmaan vilkuilla. Suurimman taakan tässä kantaa ohjelman isäntä Kotro, joka lienee vieraansa itse valinnut. Miksi kutsua nimekkäät ihmiset nolaamaan itsensä? Miksei mukaan mahtunut kuin humanisteja, missä olivat oikeat tieteentekijät? Missä oli vaikkapa biologi Jussi Viitala, joka sentään on kirjoittanut kirjan Vapaasta tahdosta?. Mahtoiko syynä kutsumattomuuteen olla se, että Viitalan kirjan jälkeen koko ohjelmaa ei olisi tarvittu? Vaiko se, että olisi ahdistavaa keskustella eri maailmaa edustavan apinan kanssa? Omien kamujen kaa on paljon mukavampi sosieerata.

Viitalan kirjassa vapaalle tahdolle näytetään valoa vain pilkahduksen verran. Itse tajusin lopullisesti vapaan tahdon olemattomuuden, kun maailman mahtavin mies Bill Clinton vaaransi kaiken leikkimällä sikarileikkejä Monicansa kanssa.

Kaikki Kotro-apinat uskoivat vapaaseen tahtoon, kukin omalla tyylillään. Vapaaseen tahtoon kaikkein raivokkaimmin päätään löi Airaksinen: Ihmisellä on vapaa tahto. Hän voi toimia toisin, jos haluaa. Timolle todisteeksi riittää virtuaalinen tunne vapaudesta – hän myöntää, että käytännössä vapaa tahto saattaa onnistua ohjaamaan käytöstä kerran pari, mutta pitkässä juoksussa apina sortuu kuitenkin. Timon asennetta tiedemaailmaan kuvaa kommenttinsa tieteen puolelta tulee niin hirveästi potaskaa, kun ne joutuu kilpailemaan keskenään.

Tontista ei oikein ottanut selvää. Hän jopa tunnusti geenitutkijoiden ansiot, mutta vetäisi sitten esille ihmeellisen jokaisella on vapauden momentum -teesinsä. Toinen uskomuksensa kuuluu, että yhteisöllisyys on kamaluuden ydin. Pitäisi muka keskittyä yksilöihin! Aika kauaksi evoluutiosta näillä opeilla mennään. Mitä sanookaan Viitala yksilökeskeisyydestä: mihinkään kuulumattomasta ihmisestä ei tule yhteiskuntakelpoista vaan korkeintaan kyyninen saalistaja tai neuroottinen häirikkö.

Jaana sentään myönsi, että kuka tahansa voi toimia ryhmäpaineessa arvojaan vastaan, mutta silti ihmiselle mikä tahansa on mahdollista… Ja lapsuuteen näyttää rajoittuvan Jaanankin ymmärrys ihmisen kehityksestä.

Kaikki naiset eivät ole vammaisia

Tämä toimittaja Tuomas Enbusken kolumni on mainio. Tuomas näyttää ymmärtävän keskiarvon merkityksen. Hän sattuu olemaan mies, ehkä se johtuu siitä? Hän tuntuu ymmärtävän jotain myös biologiasta. Ehkä sekin johtuu sukupuolesta? On todennäköisempää, että tällaiseen kirjoitteluun pystyy mies kuin nainen. Se ei tarkoita, etteikö naisistakin löytyisi yksilöitä, jotka lähes samaan kykenisivät, mutta heitä on vähemmän. Naaraiden joukossa on taas paljon enemmän niitä, jotka hallitsevat muunlaisen ajattelun miehiä paremmin. Esimerkiksi muotibloggaajista yli 99 prosenttia on naaraita. Onko se sitten jokin tasa-arvovääristymä? En ainakaan ole kuullut, että kukaan olisi vaatinut kiintiöitä muotiblogeiluun.

Se, ettei kukaan ole moisia kiintiöitä halunnut, johtuu tietysti siitä, että kiintiömuijat väheksyvät naaraiden vahvuuksia. Hinku tuputtaa naisia miesten aloille ilmentää ainoastaan vaatijoiden omia käsityksiä naarasvahvuuksien huonommuudesta. Mietipä sitä muutama hetki aivoissasi!

Itse olen sitä mieltä, että miesten ja naisten sukupuolisidonnaiset erikoisosaamiset ovat yhtä arvokkaita. Mies ja nainen ovat yhtä hyviä ja molempien erikoistaidot yhtä tarpeellisia ihmislajin hengissäpitämiseksi. Kenenkään ei pitäisi valita uraansa tai elämäänsä sukupuolen perusteella.

Yhtä juttua se Tuomaskaan ei uskaltanut sanoa – sitä, että urokset ovat keskimäärin naaraita parempia laumanjohtajina. Sehän ei sopisi nykyiseen psykososiaaliseen diskurssi-ilmapiiriin ja Tuomas olisi pantu moisesta möläytyksestä samaan karsinaan Halla-Ahon kanssa. Niinpä Tuomaksen oli pakko vastata omaan kysymykseensä ovatko ihmislajin naaraat sitten uroksia hölmömpiä, tai huonompia johtajia turvallisesti: eivät tietenkään. Ehkä kysymys oli tarkoituksella muotoiltu näin kaksimielisesti. Eivät naaraat tietenkään ole hölmömpiä. Mutta keskimäärin naaras on huonompi johtaja kuin uros. Aivan ohimennen Tuomas muuten tuli sen toisessa yhteydessä todenneeksikin: naisten vähäisempi johtajuus johtuu sukupuolten eroista, siis keskiverroista.

Viimeisinkin Tuomaksen kolumni Suvaitsevaisuus on vastenmielistä on täyttä asiaa. Ihmeekseni huomasin, että kirjoitettu versio on rankka lyhennelmä puhutusta versiosta. Kannattaa siis mieluummin käyttää korviaan kuin silmiään.

Tekeekö laitehulluus onnelliseksi?

Suomen parhaisiin kuuluvan toimittajan ohjelma tämäkin. Otin tämän mukaan vain siksi, että se on urospuhetta parhaimmillaan, loogista, asiallista ja analyyttistä. Pohdintaa eikä diskurssia. Asialla olivat Enbusken lisäksi sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen, tuotantotalouden professori Paul Lillrank ja kirjailija Antti Nylén. Tällainen puhe synnyttää luottamuksen ilmapiiriä, vaikkei samaa mieltä asioista olisikaan.

Toinen urospuheen ilotulitus löytyy Politiikkaradion jaksosta Tannerin unohdetut päiväkirjat. Siinä keskustelevat Tanner- kirjan tehneet Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio sekä toimittaja Tapio Pajunen. Melkoisen upeaa tykistystä! Siinä pantiin herrat järjestykseen, Paasikivi ja Kekkonen laskettiin jalustalta, Tanner nostettiin samaan sarjaan muiden poikien rinnalle. Siinä urokset puhuivat, ei mitään turhaa jauhamista.

Tanner asettuu nyt tavallisen apinan aivoissa uuteen asentoon. Pitäisi varmaan lukea kirjakin. Väinö Tanner ja Risto Ryti tekivät vaikeat päätökset panikoitumatta ja omaa kohtaloaan säästelemättä. Tulee väistämättä miettineeksi, kuinka homma olisi feministeiltä sujunut. No, apinat tietävät sen kyllä ydinjatkostasollaan. Siksi feministipuolueen kannatus länsinaapurissamme on puolen prosentin tasolla. SE on pelkkää biologiaa.

Ei näitä ohjelmia voi olla vertaamatta vaikkapa siihen Enbusken isännöimään jaaritteluun, jossa kolme naarasta höpöttää tyhjänpäiväisyyksiä yhtä aikaa. Ei moisesta pinnistyksestä maailma yhtään viisastunut. Asialla olivat kansanedustaja Maria Tolppanen, kirjailija Maria Syvälä (taas kirjailija tässäkin ohjelmassa, mistä moinen muoti mahtaa olla peräisin?) sekä feministi Anne Moilanen. Viimeksimainittu paheksui erityisesti sitä, että oikeus päättää perhevapaiden käytöstä on jätetty perheille! Ohjelman johtopäätös oli, että naisella kyllä on oikeus päättää omista asioistaan, mutta perheellä sitä oikeutta ei enää olekaan…

Näitä juttuja kun aikansa kuuntelee, ei ole epäselvää, miksi Lasse Lehtinen olisi tsiljoona kertaa Anne Moilasta parempi presidentti. Kuvitelkaapa vaihtoehtoja päissänne! Itse asiassa olin pettynyt, etteivät demarit ymmärtäneet ottaa Lehtistä ehdokkaakseen, sillä hän olisi vaaliväittelyissä peitonnut muut ehdokkaat mennen tullen. Nyt voi olla vaikea löytää ketään, jota voisi äänestää. Onko siis annettava protestiääni? Jokainen tietää, kenelle se menee – ei ainakaan Eva Biaudetille!

Nämä viisi maajussia jatkavat kumppanin etsintää

Istahdin television ääreen suosikkinaraani mieliksi. Ohjelma oli Maajussille morsian. Naaraita tällaiset apinasuhdesekoilut kiinnostavat, koska he ovat koko kehityshistoriansa ajan puineet lauman suhdekuvioita leirinuotioiden äärellä. Televisio on nykyään korvannut sekä nuotion että juorukumppanit. Ei hyvä.

Suomalaiset ovat hirvittävän tylsiä. Verratkaapa nyt vaikka meikäläisten maajussien elämää brasilialaisten kollegojensa vastaavaan…

Eniten maajussiohjelmassa ihmetyttää sen vanhanaikaisuus. Siinä miehet pakotetaan tekemään mahdottomia valintoja, vaikka suurin osa haluaisi naida kaikki kaksi tai kolme tai neljä mieluisinta morsiantaan. Maalla jokaiselle riittäisi tekemistä, ei kävisi aika taatusti pitkäksi kenellekään. Ja miksei näin voi tehdä – vain siksi, että meillä on voimassa vanhanaikaisen patriarkaattinen kieltolaki, joka sallii pelkästään yksiavioisuuden. Kuten kaikkia kieltolakeja, tätäkin kierretään massiivisen suruttomasti. Löytyy salarakkaita, julkirakkaita, uusioperheitä ja polyamoristeja, mitä kaikkea niitä onkaan.

Ehkä olisi jo aika siirtyä kehityksessä eteenpäin tässäkin asiassa. Moniavioisuus on tulevaisuuden trendi, sillä kahden yksinäisen aikuisen perhe nääntyy velvollisuuksiensa alle. Yhteiskunnallinen tuottavuus nousisi uudelle tasolle, kun salailu loppuisi. Pienemmässä mittakaavassa näin on käynyt sen jälkeen, kun homoseksuaalisuus poistettiin rikosten joukosta. Siitä on sentään kulunut jo 40 vuotta – nyt maajussit etsivät jo täyttä päätä itselleen miestä. Hyvä niin, mutta ei maailman muuttumista voi tähän pysäyttää. Seuraava askel on sukupuolineutraali moniliitto, jonka koostumusta ei säädellä millään tavalla valtion toimesta. Ei kuulu hallitsijalle alamaisten yhteiselo!

Moniliittojen vastustukseen ei löydy ensimmäistäkään järkevää argumenttia; uskonnollinen vakaumus ei ole sellainen. Uskonnoilla ei ole mitään tekoa järjen käytön kanssa eikä uskominen johonkin mielikuvitusolentoon voi antaa kenellekään oikeutta puuttua muiden henkilökohtaisiin asioihin. Nyt meillä moniavioisilla on sentään toivoa, kun eduskunnassa vaikuttaa Jani Toivola. Katselin tätä vihreää miestä A-talkissa, jossa hän paljasti periaatteensa:

mulla tää kumpuaa perusihmisoikeudellisesta käsityksestä, mulla on korvat auki aina sille pienimmälle äänelle, herkkyys sille, ovatko kaikki samassa veneessä. Mulle ei tulisi mieleenkään mitätöidä sitä ääntä, jos se on olemassa.

Ei kai näillä arvoilla voi muuta kuin puolustaa moniavioistenkin apinoiden ihmisoikeuksia! Ja mikä hienointa, persukansanedustaja Juho Eerola katsoi samaa ohjelmaa ja sai täysin samanlaisen oivalluksen kanssani. Hän jopa halusi jakaa tämän ilosanoman kaikille kansanedustajatovereilleen lähettämässään sähköpostissa! Nyt meillä on ainakin kahdessa puolueessa moniavioisuuden kannattajia – ja mikä tärkeintä, vihdoin löytyi yksi asia, joka yhdistää vihreitä ja persuja.

Perussuomalaisten ansiosta moniavioisuus on päässyt poliittiselle agendalle. Myös puolueen kansanedustaja Maria Tolppasella on edellytykset puolustaa vainon kohteeksi joutuneita moniavioisia apinoita, tulihan hän todenneeksi, että kaikki mikä on kiellettyä, siitä tulee vaarallista ja sairasta.

Kohta meillä on mukana kolme puoluetta, sillä A -talkissa esiintynyt järkyttävän kaunis demarinuorten varapuheenjohtaja (ja tuleva puolueen puheenjohtaja) Sanna Marin haluaa oikeasti tasa-arvoisen yhteiskunnan, missä kaikki ihmiset voi elää suhteellisen onnellisina ja ilman rakenteellisia esteitä (lue: kieltolakeja) kehittää itseään ja elää onnellisesti. Ei kai tässä voi kuin huutaa hiphiphuraa! Nyt tarvittaisiin enää vain joku tunnettu apina, joka uskaltaisi tulla ulos kaapista. Olisiko Ilkka Kanerva sopiva keulakuva meille?

Valkoinen masai

Afrikkafanina oli ihan pakko katsoa näin koukuttavan niminen elokuva, jonka YLE reilu viikko sitten esitti. En ole lukenut elokuvan pohjana olevaa sveitsiläisnaisen Corinne Hofmannin omaelämäkerrallista kirjaa, mutta sen mukaan tehty elokuva ainakin oli pettymys. Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta lienee eri mieltä, sillä se oli hänen lempielokuvansa politiikkaradio-haastattelun aikoihin. Hänen mielestään kyseessä oli opettavainen elokuva. Jäin miettimään, mitä muuta se mahtoi opettaa kuin rasismia ja kolonialismia…

Jo elokuvan (ja kirjan) nimi on väärä. Ei tässä ole valkoista masaita nähtykään. Ei se tee masaita, että suostuu seksinhimossaan nukkumaan muutaman yön lehmänlantamajassa. Valkoinen nainen käyttäytyy niin ylimielisesti kuin valkoiset apinat aina käyttäytyvät. Ei hän luopunut mistään muusta kuin idiootiksi leimaamastaan sveitsiläisestä poikaystävästä lähtiessään itse mustan munan perään. Kyseessä on elokuva yksilötason kolonialismista. Ei Corinne osallistunut heimon naisten töihin, ei pukeutunut heidän laillaan eikä omaksunut heidän tapojaan, steppailipa vaan kylänraitilla ihmettelemässä. Ei hän suostunut elämään maassa maan tavalla. Päin vastoin, hän paheksui heimon ikiaikaista kulttuuria ja rupesi muuttamaan sitä mieleisekseen. Hän rakennutti itselleen talon ja rahtasi paikalle jopa valkoisen hääpuvun!

Ei kulunut kauaakaan, kun hän matkusti Maralaliin ostamaan itselleen auton. Seuraavaksi hän perusti kylään kaupan, vaikkei siellä kenelläkään ollut rahaa. Suurin syy kaupan perustamiseen oli se, ettei hän suostunut syömään masaiden ruokaa. Siinä sivussa hän nyt sitten vain tuli pilanneeksi kylän elämän rahataloudella ja viinalla. Olut taisi olla suosituin ”myyntiartikkeli” tämän kirkasotsaisen naaraan puodissa.

Yksilötasolla elokuva oli loistava kuvaus naisen vallasta, joka käy kaikessa miehen vallan ylitse. Uros nöyrtyy kerta toisensa jälkeen naaraan itsekkäiden vaatimusten edessä, oman kulttuurinsa kustannuksellakin. Naaras ei näe rahan ja viinan tuomisessa kylän elämää pilaamaan mitään moraalista ongelmaa, vaikka saa itse hysteriakohtauksia heimon perinteistä. Vaikka olisi yksinään vieraassa kulttuurissa, nainen pystyy muuttamaan kaiken. Miehellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ihmetellä sivusta, miten tässä nyt näin on käymässä. Ei miehellä ole mitään sanomista siihenkään, että nainen vie yhteisen lapsen neljän vuoden puskassa-asumiseen kyllästyttyään Sveitsiin. Lapsikaappaus siis, mutta ei sitä elokuvassa tietenkään paheksuta.

Elokuva teki surulliseksi. Taas kerran todistettiin, ettei länsi-ihminen pysty elämään maassa maan tavalla, vaan muuttaa maan omaksi tavakseen. Ja ainoa pääparin ulkopuolinen henkilökuva piirrettiin valkoisesta lähetyssaarnaajasta! Kuten Corinnen kirja, myös elokuva hyväksikäytti masaita – heidät yksinkertaiseksi pisteltiin rahoiksi. Emmekö osaa todellakaan ajatella mitään muuta kuin rahaa? Hofmann on kirjoittanut kokemuksistaan ainakin neljä kirjaa, yhden siitä, kun hän 14 vuotta lähtönsä jälkeen kävi lapsensa isää tapaamassa.

Elokuva kertoi mamunaisesta Afrikassa. Siksi olikin mielenkiintoista, kun elokuvan edellä esitetyn Suomen sotakorvauksista kertovan ohjelman juontajana oli oma mamunaisemme Fatbardhe Hetemaj. Sotakorvaukset näyttivät olleen miesten asia, kaikki arkistofilmeissä rehkineet työn orjat sekä Fatbardhen haastattelemat aikalaiset olivat uroksia. Sotakorvausbyrokratiaa hoitavan Sotevan johdossakin näkyi pelkkiä miehiä, mutta niin vain saatiin tämäkin urakka kunnialla hoidetuksi. Fatbardhe oli kaunista ja värikästä katseltavaa muuten harmaassa ohjelmassa.

Maahanmuuttaja yhä harvinaisuus univormussa

Maahanmuuttajista halutaan tehdä poliiseja. Hyvä juttu, mutta hieman tämä haiskahtaa rasismilta. Poliisin työ on huonopalkkaista vuorotyötä, välillä vaarallista ja haistattelujen kohteeksi altistavaa. Miksi maahanmuuttajille aina tarjoillaan töitä vain nokkimisjärjestyksen alapäästä? En ole kuullut, että kukaan olisi huolissaan professorikunnan tai pörssiyhtiöiden hallituspaikkojen valkoisuudesta. Vain valkoinen nainen on sinne tarpeeksi hyvä. Vain VFN- naisille vaaditaan kiintiöitä. Missä viipyvät maahanmuuttajakiintiöt?

Ai niin, mutta eihän meillä ole nuorisokiintiöitäkään. Ei sen puoleen ole kiintiöitä edes rumille apinoille, läskikiintiöistä nyt puhumattakaan…

Talouspolitiikkaa kaikille

Enpä olisi vielä viikko sitten uskonut, että olisin joskus samaa mieltä Atlas, alias Akuliina Saarikosken kanssa. Mutta niin vain maailma yllättää. Saarikoski lataa loistavan analyysin demokratian syvimmästä olemuksesta – rahasta. Tähän ei ole poikkipuolista sanaa lisättäväksi. (No, jotkut kyllä epäilevät, ettei tätä ole voinut kirjoittaa Atlas itse, vaan joku haamusellainen… kenties, kenties).

Ranskalaismies tuomittiin tuhansien korvauksiin seksin panttaamisesta

Otanpa tämän asian vielä käsittelyyn, vaikka linkin ohimennen edelliseen juttuun piilotinkin. On tämä sen verran paljastava uutinen. Se kertoo siitä, kuinka eri tavalla miesten ja naisten tarpeisiin länsimaisessa kulttuurissa suhtaudutaan. Osaksi se on sitä kuuluisaa evoluutiota, mutta ei feministinen aivopesu ole sitä ainakaan tasa-arvoisempaan suuntaan vääntänyt.

Miesten altavastaajan asema näkyy niin käyttäytymisnormien muotoutumisessa, lainsäädännössä kuin tuomioistuinten toiminnassakin. Miesten naisia kovemmat tuomiot eivät ole mikään uusi asia. Naisen vankilavuosi on about 10 kuukautta. Enpä muista aiemmin kuulleeni päätöksestä, jossa aviopuoliso olisi tuomittu seksin pihtaamisesta. Nyt sellainenkin ihme on nähty. Ranskalaismies joutuu maksamaan 10 000 euroa entiselle vaimolleen, joka kuulema kärsi koko 21 -vuotisen avioliittonsa ajan seksin puutetta. Oikeus totesi miehen yksin syylliseksi ja perusteli asiaa avioliiton jaetulla yhteiselämällä, johon myös seksi kuuluu.

Moni uros saattaa siellä nyt hioa kynsiään. Onhan se nyt vaan niin, että miehet kärsivät seksin parisuhdepuutteesta monin verroin naisia enemmän. Yksikään uros ei vaan ole keksinyt nostaa kärsimyksistään oikeusjuttua. Ehkä se on ollut viisasta, sillä yksikään mies ei olisi voittanut taisteluaan. Lopputulemana olisi ollut pelkkä vitsi, jolla naiset olisivat pyyhkineet vessanpönttöjään. Näin se evoluutio vaan toimii.

Nyt siellä aika moni onneton naislukija polttelee proppujaan, koska feministidiskurssi on opettanut, ettei sukupuolten haluissa ole mitään eroa. Tällainen oppi perustuu siihen, että todellakin on löydetty naisia, joista halu valuu valtoimempana kuin miehistään – feministiopit perustuvat yksittäistapausten voimaan periaatteella henkilökohtainen on poliittista eli yksityinen on yleistä. Kun lukumääriä ei lasketa, keskiarvojakaan ei ole olemassa eikä niistä kannata välittää.

Tällä logiikalla voitaisiin tarvittaessa väittää, että miehet ja naiset ovat samanpituisia, koska silloin tällöin vastaan tulee pariskunta, jonka naaras on miestään pidempi. Ehkä siis kannattaisi edes kerran elämässään käyttää omia aivoj.. eikun aistejaan. Ei nimittäin tarvitse käydä kuin yhdellä deittipalstalla ihmettelemässä, missä ne halukkaat naaraat oikein piileksivät.

Sukupuolten halujen suhteesta löytyy mainio todiste uudesta Victoria Milan -deittipalvelusta. Se on tarkoitettu varatuille, siis jo parinsa kanssa eläville apinoille. Iltalehden naistoimittaja sai päivässä liikkeelle yli sata halukasta miestä, kun taas miestoimittaja ei edes kahdessa päivässä kiinnostanut ensimmäistäkään naarasta. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että miesten halut ovat 200- kertaiset naisten haluihin verrattuna? Voisi osua aika lähelle totuutta. Ainakin ne ovat vähintään 20- kertaiset, sillä sivustolle on rekisteröitynyt 10 000 urosta ja 500 naarasta… (Jostakin syystä Victoria Milan -palvelun etusivua koristaa kuitenkin kaksi kertaa useammin naisen kuin miehen kuva).

Artikkelin muut osat: Osa2

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 18.10.2011.

2 vastausta to “KUKKAKÄRPÄSFILOSOFIN OTSIKOITA, osa 1”

  1. Tutkimusten mukaan, joissa ei etsitty sukupuolisia eroja, vaan hyviä johtajia, naiset päihittivät miehet mennen tullen kaikessa muussa kuin teknologia osaamisessa. Sekä firmoilla,joilla on naisjohtajia menee taloudellisesti paremmin.

    • Tuollaisia heittoja on helppo levittää, jos ei yhtään mieti, että on tutkimuksia ja ”tutkimuksia”. Se ei vielä kerro mitään ilmiöstä, jos jossakin tutkimuksessa jokin asia sivutuotteena näyttää joltakin.

      Jos asiasta haluttaisiin selvyys, pitäisi tietysti tutkia tarpeeksi suuri määrä (eli vähintään muutama tuhat) satunnaisesti valittua miestä ja naista ja tehdä heille asiaankuuluvat testit. Missasit nimittäin sen juttuni pointin eli sanan keskimäärin. Jos halutaan verrata sukupuolten taitoja, pitää puhua siitä, mitä sukupuoli keskimäärin osaa. Ei riitä tutkimus, jossa tutkitaan valikoitunutta joukkoa kuten yritysten johtajia. Tällainen lähestyminen johtaa automaattisesti lopputulokseen, että naiset ovat parempia, koska naisista on miehiä huomattavasti pienempi (eli valikoituneempi eli paremmin tehtävään sopiva) osa on halunnut tai joutunut johtajiksi.

      Naisten aivot ovat keskimäärin parempia empatoinnissa ja miesten aivot keskimäärin parempia systemoinnissa. Tämä on tiedetty jo kauan. Lauman menestyminen edellyttää tietysti molempia taitoja. Pakkaa sotkee myös se, että osalla naisista on miestyypin aivot ja päinvastoin. Ei siis oikeastaan riitä, että katsotaan tutkittavan johtajan jalkoväliä, pitäisi tutkia aivot.

      Jos tällainen satunnaisotantaan perustuva tutkimus tehtäisiin, siinä ilmenisi, että miehet ovat parempia johtamaan laumaa ja naiset ovat parempia hoitamaan jälkeläisiä – keskimäärin. Jos tulos olisi jotain muuta, samalla olisi tullut todistettua evoluutioteoria pätemättömäksi.

      Eli siitä vaan tutkimaan, ehkä nurkan takana odottaa Nobel-palkinto!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: