TESTONÄKÖKULMAA

Kiinteistökuningatar Kaisa Liski on tehnyt yli 1000 asuntokauppaa pariskuntien kanssa – ja kaikissa tapauksissa ostopäätöksen on tehnyt nainen. Se siitä naisen eurosta.

Taas meni aikataulut uusiksi, kun itsepäisyyspäivän juhlallisuudet kääntyivät epätyypilliseksi keuhkokuumeeksi. Lääkärit olivat rohinoita kuunneltuaan jo varmoja diagnoosista, mutta keuhkokuvista ei kuitenkaan löytynyt mitään. Antoivat silti antibioottikuurin ja makuuttivat pari päivää keskussairaalan päivystysosastolla. Kaipa se sitten oli taas pieni mutta vakava muistutus elämän ailahtelevasta herkkyydestä. Vieläkin räkä valuu entiseen malliin eikä apinapolulle ole ollut asiaa yli viikkoon, vaikka mömmökuuri on jo loppunut.

Mutta joskus sairaalasänkykin on positiivinen kokemus. Akvaariohuoneen sermin taakse kotiutui nimittäin toinen keuhkokuumepotilas. Oli ensimmäistä kertaa sairaalassa, kuten olin ollut itsekin reilu kuusi vuotta sitten. Keski-ikäinen yrittäjäuros, sanotaan häntä nyt vaikka Samuliksi. Hänellä oli jollakin tapaa hyvin symmetriset piirteet. Ei kai sitten ollut mikään ihme, että hoitajattaret olivat hänen ympärillään yhtä naurua. Erään kerran hoitajakollega jopa veisteli käytävällä naapurin luota tulevalle sisarelleen: mitäs sitä hymyillään niin…

Joku voisi tietty kuvitella, että siinä se apina kärvisteli kateellisena, mutta ei. Olen aikoja sitten päässyt siitä taudista eroon samoin kuin mustasukkaisuudestakin. Ei siihen tarvita kuin pientä aivojumppaa, että ymmärtää lähimmäisen onnen olevan myös osa omaa hyvinvointia. Mikäpä olisikaan ollut sen hienompaa, kuin että joku hoitajista olisi innostunut sylitanssiin Samulimme kanssa. Kummallista sinänsä, ettei hoitohenkilökunnan seksuaalisista himoista potilaita kohtaan koskaan puhuta mitään, ei ainakaan asiallisissa yhteyksissä. En suostu uskomaan, etteikö sellaisia ajatuksia hoitajienkin päissä liikkuisi, apinoita hekin vain ovat. Siinäpä olisi oiva tutkimusaihe jollekulle humanistitutkijalle!

Ikääntyvän miehen oireisto

Meillä oli sen kahden päivän aikana Samulin kanssa aikaa jutella kaiken maailman asioista. Ja mehän käytimme ajan hyväksemme. On elähdyttävää saada keskustella itseään fiksumman apinan kanssa ja sitä Samuli tuntui ehdottomasti olevan. Se, että sivistys tai älykkyys on jotain muuta kuin oppiarvoja ja tohtorinhattuja, tiivistyi hänessä erinomaisesti. Oli hän toki tekniikkansa lukenut, mutta jossain muualla kuin yliopistoissa. Sivistys on geeneissä, kuten symmetrisyyskin. Aika harvan kanssa itse asiassa tällaiseen ajatustenvaihtoon kykenee – johtuiko se sitten siitä, että tunnuimme olevan lähes kaikesta samaa mieltä…

Uskonnosta tai päivänpolitiikasta emme tulleet puhelleeksi, mutta melkein kaikista muista aiheista kyllä, esimerkiksi suuruudenhulluudesta ja sen vaikutuksesta yhteiskunnan pahoinvointiin. Hänellä on pienyrittäjänä aitiopaikan näkymät oman alansa suuryritysten arkeen ja hän oli yksiselitteisesti sitä mieltä, että niiden työntekijät ovat jo ihan rikki. Koneisto jauhaa pelkkää nimellistä, kasvotonta kvartaalituottavuutta kykenemättä näkemään tulevaisuuteen. Suurissa organisaatioissa toiminta on huonosti suunniteltua ja valvottua, vaikka niiden byrokratiakoneisto mittava onkin. Suuruuteen on helppo piiloutua. Selvisi siinä samalla, miksi VR:n lippu-uudistuskin meni penkin alle.

Tuli puheeksi myös muodollinen pätevyys, koska osa hoitajistakin täytti tämän kriteerin. Muodollinen pätevyys on yksi yhteiskunnan sokeista pisteistä. Kaikki tietävät, että sillä on valtava merkitys esimerkiksi työnhaussa, mutta siitä ei saa puhua ääneen. Itse asiassa meillä on paljon asioita, joista ei saa puhua, koska ne eivät sovi vallitsevaan psykososiaaliseen ilmapiiriin. Torstaisessa Taustapeilissä puhuttiin lasten köyhyydestä, joka sekin on vaiettu aihe – muutenhan meillä ei enää olisi lapsiköyhyyttä. Köyhyyden poistaminen olisi maailman yksinkertaisimpia asioita, jos päättäjillä vain olisi siihen haluja. Mutta niin kauan kuin kansa antaa äänensä tuloeroja kasvattavalle kapitalisti(lue: kokoomus)politiikalle, jossa tärkein asia on lisätä vain rikkaimman väestönosan etuuksia, mikään ei muutu.

Samuli kertoi pestanneensa väkeä aikoinaan töihin suoraan baaritiskiltä, hyvin kokemuksin. Ei kai tarvitse selittää, kumman sukupuolen edustajat tulevat näin työllistetyiksi. Työelämä ei ole mitään tasa-arvopolitiikkaa. Muodollisesti pätevä tulee valituksi, jos tarjolla on suurin piirtein samantasoisia hakijoita. Urokset eivät tässä kisassa pärjää ainakaan niin kauan kuin miehet ovat valintoja tekemässä. Muistelinpa siinä omaakin uraani, kun olin kesäharjoittelijoita palkkaamassa. Jostakin kumman syystä meillä oli silloin aina maalikylän kauneimmat mimmit palkkalistoilla eikä heidän myöhempikään urakehityksensä ole huono ollut.

Yksi vaiettu asia on myös miehen elämä. Se sivuutetaan jollakin tavalla itsestäänselvyytenä. Naisen elämä muistetaan aina mainita. Kuuntelepa vaikka uutisia. Jos jossain päin Tellusta on heitelty pommeja, aina muistetaan kertoa, montako naista ja lasta on ollut uhrien joukossa. Miesten kuolema on luonnollinen asia eikä siitä tarvitse välittää. Samoin tuntuu olevan miesten terveyden kanssa. Samuli kertoi kaveristaan, jolta oli loppunut puhti kokonaan. Ei jaksanut enää töissä eikä siviilissä. Oli mennyt tietysti lääkärille. Tiesin jo tässä vaiheessa, mikä miestä todennäköisimmin vaivasi, mutta kuuntelin kertomusta.

Yksityisen lääkäriaseman tohtori oli määrännyt kaverille sen enempää tutkimatta masennuspillerit! Mikähän valelääkäri sekin on ollut, kuulostaa niin järkyttävältä. Muutaman kuukauden pillerinpopsinnan jälkeen olo oli vain pahentunut. Viimeisetkin elämän ilot olivat kadonneet. Silti psykiatri vaan selitti, että näitä pitää syödä vuosi tai kaksi, että vaikutus näkyy! Onneksi kaveri oli sen verran tolkuissaan, että tajusi lopettaa moisen kuurin, ja meni toiselle tohtorille. Tutkittiin kilpirauhasarvot, mutta ei niissä mitään vikaa ollut. Viimeisenä keinonaan potilas vaati mitattavaksi testosteronipitoisuudet ja sai oikeasti tapella, että näin yksinkertainen koe saatiin tehdyksi. Sieltähän se ongelma sitten löytyi. Testosteronipitoisuudet olivat päin persettä.

Kaverin elämä alkoi hymyillä heti ensimmäisten testosteronilääkkeiden jälkeen. Virtaa oli taas kuin Duracell -pupulla. Näinkö yksinkertaista se elämä onkin? Kyllä, joskus se on sitä. Mutta miksi lääkärit eivät tunnu asiaa ymmärtävän? Eikö koulutuksessa puhuta mitään testosteronista tai edes Ikääntyvän Miehen Oireistosta? Ei ilmeisesti, sillä jopa urologi oli vähätellyt testosteronin merkitystä. Ja jos menet vaikka työterveyteen kiinnostuneena omasta testopitoisuudestasi, et saa analyysiä maksamatta sitä itse!

Kun asiasta puhuu, niin törmää yllättävän moniin kertomuksiin siitä, kuinka testolääkitys on pelastanut miehiä elämän raiteille tai jopa parisuhteita kariutumiselta. Olisiko jo aika ruveta puhumaan ääneen testosteronista ja sen merkityksestä ihmiskunnalle?

Itse olen joutunut popsimaan testosteronia jo kuuden vuoden ajan. Elimistö ei vain aina toimi niin kuin pitäisi ja joskus kärsijänä on hormonituotanto. Mutta miten siihen suhtautuu moderni erikoissairaanhoito? Suorastaan kelvottomasti. Sairaalapäivinä hoitajat tietysti etsivät potilaille näiden normaalin lääkityksen sairaala-apteekin varastoista. Yleensä pillerit löytyvät, ehkä toisen nimisinä, mutta löytyvät kuitenkin. Kaikki muut paitsi testosteronilääkkeet! Olin siis ilman testogeeliä ne kaksi päivää, sillä hoitaja oli selvittänyt asiaa ja lääkityksen saamiseksi olisi pitänyt tehdä kirjallinen anomus, jonka joku komitea olisi sitten armollisessa aikataulussaan käsitellyt. Sic! Kuulema vain yhdellä potilaalla koko keskussairaalassa oli tällainen lupa! Niin sitä sitten oltiin ilman lääkitystä. Pitäisikö tehdä valitus johonkin?

Ei mennyt hoito ihan putkeen muutenkaan, vaikka hoitajat olivat nättejä. Kaikki mittauslaitteet eivät toimineet, ihokarvoja ei poistettu liimalappujen alta, mittauksia tehtiin hieman miten sattuu ja jopa antibiootteja tuotiin eri tahtiin kuin sitten poislähtiessä huomattiin, että olisi pitänyt… Osastolla oli kahden henkilön vajaus. Sijaisia ei ole eikä niitä varmaan saanut edes palkata. Hoitajat valittivat raskaita päiviään, kun olivat suostuneet ottamaan ylimääräisiä vuoroja pelastaakseen osaston täydelliseltä katastrofilta. Ja näin toimii päivystysosasto, jossa luulisi olevan normaalia tiukemmat hoitovaatimukset.Tämä on sitä tuottavuuden maksimointia. Ei käy hoitajia kateeksi. Yölliset huutelijat muistuttivat siitäkin, etteivät kaikki potilaat ole niitä helpoimpia hoivattavia.

Saksalaista

Samulia ärsytti sama asia kuin itseänikin. Verinäytteen ottajat kysyvät aina syntymäaikaa, vaikka haluavat kuulla koko henkilötunnuksen. Samuli jopa kehtasi kysyä yhdeltä neidolta, miksi näin. Kuulema käy niin, että jos apinoilta kysyisi henkilötunnusta, saisi vastaukseksi pelkän loppuosan. Niin käsittämätöntä, mutta selitykseen on uskominen. Meitä todella riittää kaikkiin juniin. Itse kiittelin näytteenottajia siitä, että tällä kertaa kaikki ymmärsivät käyttää siipineuloja. Ne ovat ainakin kymmenen kertaa vakuumineuloja asiakasystävällisempiä.

Sinänsä on hauskaa, kun näytteenottajat aina varoittelevat, että nyt pistää. No niin pistää, mutta sitten he muitta mutkitta suojaavat pistokohdan teipillä. Sen irtirepiminen sattuu monta kertaa pistämistä enemmän. Joissakin sairaaloissa, esimerkiksi Meilahdessa, näytteenottajat sentään kysyvät, pannaanko teippiä vai sideharsoa. Valtaosa kuulema valitsee sideharson. Onko teipin käyttö pelkkää välinpitämättömyyttä vai tuottavuusvaadeko siihenkin on ajanut?

Satuinpa toipilaana katselemaan Prisma -ohjelmaa Nautinto ja kipu. Siinä kerrottiin, kuinka kipu on subjektiivinen asia. Jo kivun ennakoiminen aktivoi saman aivoalueen kuin varsinainen kipu. Joillakin ihmisillä kivun ennakointi tuntuu pahemmalta kuin itse kipu. Osastolle pääsyä ensiavussa odotellessani törmäsin juurikin tällaiseen tapaukseen. Hoitaja yritti saada kanyyliä erään naaraan käteen, jolloin aijaijaijattelu alkoi välittömästi, ennen kuin neula edes oli näkyvissä.

Samuli oli myös Saksa -asiantuntija, viettää siellä osan elämäänsä. Olikin mielenkiintoista vertailla oloja siellä ja Suomessa. Eipä ole meillä syytä ylvästelyyn tässäkään vertailussa. Hintataso on siellä paljon alhaisempi ja asuminen todella edullista. Mutta siellä asuntopolitiikka meneekin täysin päinvastoin kuin Suomessa. Meillä kaksi kolmasosaa kotitalouksista omistaa itse (tai kalliilla pankin rahoituksella) asuntonsa. Saksassa porukka asuu vuokralla, vaikka asuntojen hintataso on noin tuhat euroa neliöltä. Vuokrien täytyy siis todella olla halpoja. Vuokra-asuminen houkuttaa siksikin, ettei asunto ole siellä mikään sijoitus.

Saksassa pankinjohtajat ovat yhä pankinjohtajia eivätkä duunarin parhaita ystäviä, kuten Suomessa. Pankkiin mennään siellä vielä lakki kourassa eikä laina irtoa ilmaiseksi. Tämä ehkäisee asuntokuplan syntyä. Samuli kertoi uskomattoman jutun nuoruudestaan, kun oli avaamassa tiliä yritykselleen täällä Suomessa. Pankinjohtaja vaati tilinavaamisen ehdoksi, että yrittäjä sitten ottaa ainakin satatuhatta markkaa lainaa, koska ainahan yrittäjä rahaa tarvitsee. Samulin hyvistä geeneistä kertoo sekin, ettei hän sortunut tällaiseen manipulointiin. Hyvä niin, sillä laina olisi ollut valuuttaluottoa ja muutaman viikon kuluttua Suomi devalvoi markkansa, jolloin lukemattomat valuuttaluottoon sortuneet yrittäjät kaatuivat saappaat jalassa.

Löytyy Saksasta toki huonoakin, muun muassa suuret tuloerot, mikä näkyy palkoissa. Huipulla maksetaan hyvin, mutta sitten tarjolla on kokoaikatyötä euron tuntipalkalla – ja monet perussaksalaisetkin joutuvat sellaiseen turvautumaan.

Samuli oli lukenut koulussa lyhyen saksan ja totesi, ettei siitä ole ollut mitään hyötyä käytännön elämässä. Kielitaidon oppii vasta paikan päällä. Tämä on kertomus, jonka kuulee melko monen (uroksen) suusta. Itse tankkasin saksaa seitsemän vuotta ja kirjoitin siitä laudaturin (ja toisen laudaturin kuuntelukokeesta), mutta en ole koskaan puhut sitä sanaakaan – en edes Saksassa käydessäni. Yhteen ainoaan saksankieliseen tenttikirjaan olen törmännyt, siinä hyöty seitsemän vuoden pänttäämisestä. Olisiko koulujen kielipolitiikassa jotain uudistamisen tarvetta?

Itse asiassa minut huijattiin pitkän saksan lukijaksi. Lyseon ekaluokkalaiset jaettiin ensimmäisenä koulupäivänä englannin ja saksan luokkiin. Saksan lukijoiksi oli liian vähän halukkaita, joten vararehtori, vanha äkkiväärä jermu, alkoi pelotella. Ellei vapaaehtoisia löydy, täytyy ryhtyä pakottamaan, hän paasasi. Sitten hän lupasi, että vuoden päästä valinnan voi vielä muuttaa – pitkää kieltä kun ruvettiin lukemaan vasta toisella oppikoululuokalla. Kiltteinä poikina sitten kaverimme kanssa menimme ansaan. Ei siitä kielen muuttamisesta enää vuoden jälkeen kukaan puhunut mitään. Olimme siis klassisen politiikkatempun uhreja. Ehkäpä siksi olen vieläkin niin allerginen poliitikkojen tyhjille lupauksille.

Uskomatonta, miten selkeästi tuo pelottava tilanne koulun ekakerroksen käytävällä on piirtynyt aivoihin. Sen on täytynyt tuntua todella uhkaavalta, sillä paljon muuta en koko eka vuodesta muistakaan – paitsi saman jermun vetämät voimistelutunnit maapohjahallin kolkossa ja kalseassa ilmapiirissä.

Seksuaalista häirintää

Ihan pakko on komentoida Linnan juhlia, joita vietettiin ensimmäisen kerran ilman Mannerheim -ristin ritareita. Ilta oli omistettu Jutta Urpilaisen tisseille, ainakin mikäli uskomme hakukoneiden kautta simpanssisivuille tulleiden mielikuvia. Ja miksemme uskoisi, olihan Jutalla mukavan paljastava asu. Siksikö häntä ei nähty tanssiparketilla? Parvekkeelle olisi tarjoutunut liiankin paljastavia näkymiä? No oli hänellä sentään hyviä tuurajia. Nimettömäksi jäänyt punapukuinen rouva tarjoili luomurintaa tosi kiitettävästi. Ehkä Sinä tunnet daamin (katso 15 sekunnin kohdalta)?

Kansanedustaja Pertti Salolainen onnistuu joka vuosi sijoittumaan tanssilattialla siten, että päätyy myös kotisohville. Entisen toimittajan ammattitaitoa? Tasa-arvo sen sijaan oli juhlista kaukana, vaikka emäntä tekeekin sillä politiikkaa. Yksinäisille miesvieraille ei vieläkään ollut tarjolla escort -seuraa, vaikka moinen palvelu on ollut naisille itsestäänselvyys vuosikymmenten ajan. Mikä lie ollut syynä siihenkin, että kaikki muusikot olivat laulajia myöten uroksia, myös jatkoilla?

Ja mikä vaivaa naisia, kun eivät osaa enää niiata edes vuoden tärkeimmässä tilaisuudessa? Kättelyssä näin vain kaksi pientä yritelmää, ei yhtään kunnollista prinsessaniiausta! Jos ovat hyvät tavat unohtuneet miehiltä, niin eivät ole naiset sen parempia. Ikävä mainita, mutta opiskelijajärjestöjen 200 -kiloiset naarasedustajat eivät todellakaan olleet parasta mainosta opiskelijoiden asialle.

Tissikatseet on julistettu pannaan feministien toimesta, mutta Iltalehti paljasti ansiokkaasti, kuinka itse pääfeministi Halonen sortui tissikatseeseen viime vuonna: Halonen loi tahattoman katseen kohti Karita Mattilan avointa miehustaa. Median mielestä naisen katse on kuitenkin tahaton, ikään kuin anteeksiannettava, koska se tulee selkäytimestä. Vaikka miesten silmiä ohjaa biologia vielä naisia voimakkaammin, silti miehiltä vaaditaan mahdotonta itsensä hallitsemista. Samaa feministivallankäyttöä on myös koskettamisen kriminalisointi. Muistat varmaan tapaus Mitro Revon, jonka yhteydessä kosketus viimeistään pantiin pannaan. Mutta mitä tekee sitten feministi ja presidenttiehdokas Eva Biaudet suorassa presidenttitentissä viime torstaina? Syyllistyy seksuaaliseen häirintään ottamalla Paavo Arhinmäkeä käsivarresta kiinni! Jos joku Paavoista olisi tehnyt saman tempun Evalle, niin media olisi kivittänyt uroksen seuraavana päivänä elävältä.

YLE:n toimittajat tekevät linnanjuhlissa aina mokia, mikä on vallan ymmärrettävää. Tämän vuoden herkullisin tilanne oli, kun miestoimittaja ei tunnistanut Eva Biaudetia! Namnam… Sama herra onnistui sotkemaan myös hallituksen kaksi pientä pyöreää naarasta keskenään, mitä ei toki voi kovin suurena ihmeenä pitää.

Linnanjuhlien vieraslistaa on turha arvostella, samat naamat siellä kiertävät joka vuosi kumminkin. Iloinen yllätys oli tällä kertaa luontokuvaaja Hannu Hautalan naama. Ehkä on parempi, ettei sinne kutsuta köyhiä taviksia, ei heillä olisi kuitenkaan varaa ostaa tarpeeksi näyttäviä pukuja, kun pitäisi vielä jäädä rahaa matkoihin ja hotelliinkin. Eikä kukaan jaksaisi heitä edes televisiossa katsella. Voisi koko juhlan suosio kääntyä laskuun. Siksi YLE ei televisioi köyhien linnattomien juhlaakaan, eihän moista ankeutta kukaan halua nähdä, eivät edes köyhät itse. Ulkona palellaan räntäsateessa ja sielläkin huomion vievät poliitikot, jotka piipahtavat keräämässä irtopisteet omaan laariinsa.

Olli Rehn käväisi Halosen juhlissa mainostamassa, että Suomen itsenäisyys on tärkeä asia. Aika huimaa, kun hän kuitenkin on siellä EU:ssa Saksan ja Ranskan juoksupoikana viemässä meitä kohti liittovaltiota, jossa isot määräävät mitä tehdään. Siirtyminen enemmistöpäätöksiin vie sen ainoan itsenäisyyden elementin, joka jäsenmailla on tähän mennessä ollut. On melko erikoista, että tästä EU:n perussopimuksen mukaisesta käytännöstä ollaan luopumassa menettelyllä, joka on itsessään perussopimusten vastainen. Vain kolmelle maalle eli Saksalle, Ranskalle ja Italialle jätettäisiin erioikeus yksinään kaataa niille epämieluisat asiat!

Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore pääsi myös ääneen toteamaan, että maailma muuttuu ja kasvatustavoitteiden on muututtava vanhoista tavoista. Toisaalta hän sitten kertoi, etteivät nuoret ole muuttuneet. Nuoret siis ovat entisellään, mutta silti kasvatusmenetelmien on muututtava?

Luovaa politiikkaa?

Tätä asiaa ei voi olla kommentoimatta. Poliitikot ovat yrittäneet keskenään pähkäillä kahdeksan vuoden ajan, miten Yleisradio rahoitetaan. Kasa toinen toistaan älyvapaampia ehdotuksia on sinkoillut, kuten kansanedustaja Mika Lintilän työryhmän lanseeraama mediamaksu. Siinä maksu olisi sidottu jääkaappien lukumärään (!), sillä poliitikkotyöryhmä keksi aivan uuden rahastusyksikön, asuntokunnan. Tuorein yle -veroviritelmä on sentään mediamaksua parempi, mutta kaukana siitä luovuudesta, jota muun muassa YLE:n toimitusjohtaja Lauri Kivinen on viime päivinä hehkuttanut.

Eliitti veti taas välistä, eipä yle -verosta voi muuta sanoa. Poliitikot hehkuttavat, että siinä otetaan huomioon apinoiden maksukyky. Hyvää on tietysti se, että kaikkein köyhimmiltä maksua ei peritä – mutta heitä ei kovin montaa löydy, sillä jo perusturvan varassa elävä työtön tai takuueläkkeellä kitkutteleva joutuu maksamaan lähes 60 euron pakollisen veron. Sitä markkinoidaan 200 euron säästönä nykytilanteesen, mutta eihän se niin mene. Televisolupaa ei tarvitse maksaa, jos ei omista televisiota. Nyt köyhillä sentään on mahdollisuus valita ja säästää, vuoden kuluttua sekin mahdollisuus poistuu.

Eniten tässä nyt kuitenkin hyötyvät apinat, jotka ansaitsevat yli 22 000 euroa vuodessa. Siihen asti veroa maksetaan 0,64 prosenttia palkasta, mutta mitä enemmän tienaat, sitä pienempi osuus tuloistasi menee YLE:n rahoittamiseen. Jos hankit 50 000 euroa vuodessa, maksat yle -veroa vajaa 0,3 prosenttia ja jos palkkasi on 100 000 euroa, osuutesi putoaa 0.14 prosenttiin. Ja jos kuulut tosi rikkaaseen eliittiin eli tienaat miljoonan, verosi on vain mitätön 0.01 prosenttia! Jostakin syystä poliitikot ovat siis halunneet säästää itseään ja kavereitaan. Todellinen maksaja on taas kerran 650 – 1800 euroa kokoon kuukaudessa riipivä pienituloinen. Keskituloiset ja sitä rikkaammat voivat jälleen taputtaa karvaisia käsiään!

Miten tässä nyt taas näin pääsi käymään? Köyhien asialla elämöivät poliitikot rankaisevat juuri niitä köyhiä. Eivätkä köyhät taida edes ymmärtää, missä mennään. Heillehän esitellään vain hienoja lukuja siitä, kuinka kaikki säästävät. Eivät kaikki edes säästä; normiperhe, jossa molemmat puolisot saavat palkkaa tai eläkettä edes 1800 euroa kuukaudessa, maksaa reilusti nykyistä enemmän.

Oikeudenmukaisuus tuntuu olevan poliitikoille tuntematon käsite. Oikeudenmukaisuus olisi ollut sitä, että yli 1400 euroa ansaitsevat olisivat maksaneet yle -veroa esimerkiksi 0.5 prosenttia kaikista tuloistaan. Se tarkoittaisi, että 2000 euron kuukausituloilla vero olisi 120 euroa, 4000 euron kuukausituloilla 240 euroa, 8000 euron kuukausituloilla 480 euroa, 16 000 euron kuukausituloilla 960 euroa – ja 100 000 euron kuukausituloilla 6000 euroa.

SE olisi ollut OIKEUDENMUKAISTA.

Osaavatko poliitikot edes hävetä? Eivät tietenkään. Tämä teatteri oli kaukana oikeasta luovuudesta, tämä oli suuri puhallus. Yleisin perustelu poliitikoilla kuulosti olevan, että tärkeintä on, että saatiin vihdoin ratkaisu aikaiseksi. Siis myönnetään, ettei sisältö ole pääasia, kunhan saadaan jotain paperille. Kunhan saadaan edes jonkinlainen kompromissi. Mutta miksi se kompromissi tuntuu aina tarkoittavan sitä, että köyhät maksaa? Miksi helvetissä???

Onhan ”puolueeton” tiedonvälitys tärkeää, mutta onko se yhteiskunnan tärkein asia? Miksei poliitikoilta löydy koskaan todellista luovuutta vaikkapa köyhyyden poistamiseen? Se olisi vain tahtokysymys. Miksei köyhyysveroa ole saatu aikaiseksi näiden 94 itsenäisyyden vuoden aikana? Prosentti vuodessa yli 30 000 ansaitsevien tuloista auttaisi jo monia ahdingossa eläviä – heitä, joilla ei ole tähän mennessä ollut varaa maksaa sen enempää laajakaista- televisiolupa- kuin lehtitilausmaksujakaan.

Voisi tietysti olettaa, että kun YLE nyt saa tällaisen 500 miljoonan euron potin, se myös tuottaisi puolueetonta materiaalia varsinkin uutislähetyksiin. Alku ei näytä lupaavalta, sillä yle -veron esittely perjantaisessa pääuutislähetyksessä oli uskomattoman asenteellinen.

Paras, halvin ja yksinkertaisin vaihtoehto eli suora budjettirahoitus kaatui siihen, etteivät poliitikot luottaneet toisiinsa – eli itseensä. He epäilevät, että politiikka vaikuttaisi jossain vaiheessa YLE:n rahoitukseen, että vihollisleiri saisi painostettua tiedonvälitystä. Hieman naurettava selitys tietysti, sillä budjettisiivun lohkaiseminen YLE:lle olisi voitu tehdä automaatiksi, johon kukaan ei olisi päässyt väliin vaikuttamaan. Valtiovarainministeriössä olisi tarvittu vain yksi laskutoimitus ja yksi tilisiirto. YLE:n vuotuinen rahoitus olisi hoitunut viidessä minuutissa, puolueettomasti, varmasti ja ilman byrokratiaa.

Huoli YLE:n riippumattomuudesta taisi olla vain sumuverho. YLE on aina poliitikkojen näppien alla, oli rahoitusmalli mikä tahansa. Erikoisinta tässä koko episodissa on tietysti se, että YLE otettiin erikoiskohteluun. Kaikista muista julkisista menoista säästetään, mutta yleisradio saa enemmän kuin nykyään ja tulevaisuuskin on indeksillä turvattu. Miksi mediatalolle suodaan tällainen koskemattomuus? Miksi sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta ja koululaisten aterioista on oikein tinkiä, muttei tiedonvälityksestä? Ei YLE sentään niin pyhä asia ole.

Ilmastovääntö

Etelä-Afrikkaan kokoontui koko maailma. Kuka ei nyt Afrikkaan haluaisi matkustaa, minä ainakin – ja varsinkin jos sinne pääsisi veronmaksajien rahoilla. Kokouksen aihe tosin oli tärkeä, mutta kun etukäteen oli jo tiedossa, ettei siellä mitään konkreettista saada aikaan, joutui kysymään miksi. Sama kysymys jäi pyörimään kokouksen päättymisen jälkeen. Miksi kansalaisjärjestöt ovat tyytymättömiä, mutta ministerit kehuvat kokousta historialliseksi? Jokin tässä mättää.

Vastaus on sama kuin yle -verossa. Poliitikot ovat tyytyväisiä, että saadaan aikaan edes jokin paperi, oli sen sisältö sitten kuinka heppoinen tahansa. Kansalaisjärjestöt ovat huolissaan maapallon tilasta, ei siitä, säilyttävätkö ministerit kasvonsa vai ei. Olen niin pettynyt tähän vihreään ympäristöministeriimme. Ei se ole mikään saavutus, että päätettiin jatkaa neuvotteluja hamaan tulevaisuuteen saakka. Viimeistään nyt olisi tarvittu radikaaleja ja sitovia päätöksiä. Vuonna 2020 ne ovat auttamatta liian myöhässä, jos niitä nyt silloinkaan saadaan toimimaan. Niinistön Ville hei, ei maapalloa pelasteta omaa kilpeä kiillottamalla.

Ja tämä Niinistö valehteli päin rahvaan naamataulua kertomalla, että Durbanissa saavutettu ratkaisu turvaa ilmastonmuutoksen rajaamisen kahteen asteeseen. Ei turvaa. Se juna meni jo aikoja sitten.

Ei maailma pelastu myöskään sillä selittelyllä, joka Suomen metsien tilasta syntyi heti kokouksen jälkeen. Etelä-Afrikassa aivan oikein päätettiin, että metsien hävittäminen lasketaan ilmastopäästöksi. Siitäkös sitten kepulaiset ja teollisuuslobbarit kiihtyivät. Suomelle ei heidän mukaansa saisi koitua minkäänlaisia kustannuksia maapallon pelastamisesta! Mitä logiikkaa tuo tuollainen mahtaa olla? Pitäisikö Suomen olla vapaamatkustaja, kun köyhät kehitysmaat panostavat puhtaampaan tulevaisuuteen? Totta helvetissä metsien hävittämisestä pitää rangaista niin Suomea kuin kaikkia muitakin maita.

Ja mitä tekee vihreä ympäristöministeri? Selittelee, että Suomi neuvottelee EU:n kanssa päästäkseen eroon tästä metsäkatovelvoitteesta. Mitä ilmastoselkärankaa tämä tämmöinen puhe on? Häpeällisen selkärangatonta puoluepolitikointia se vain on.

PS. Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on hypännyt EK -perkeleen ohjaamaan junaan. Vai mitä muuta pitäisi ajatella hänen pähkäilystään, jonka mukaan eläkeikää on nostettava? Perustelunsa on se sama, jota kaikki muutkin ympäri toreja huutelevat: elinikä nousee, joten ihmisten pitää tehdä pidempään töitä! Jossain vaiheessa yhteiskuntakehitystä oltiin vielä sitä mieltä, että apinat pitäisi vapauttaa työn orjuudesta. Nyt ollaan taas vanhoilla raiteilla kolkottelemassa. No okei, jos ollaan sitä mieltä, että elinajan pidentyminen on se peruste, miksei sitten Liikanenkaan uskalla olla johdonmukainen? Jos naisten elämä on miesten elämää pidempi, silloin heidän eläkeikänsäkin pitäisi apinalogiikan mukaan olla miesten eläkeikää korkeampi – silkkaa oikeudenmukaisuutta!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 18.12.2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: