HAAVISTOA AHTERIIN JA NIINISTÖKIN TULEE RASKAAKSI?

Aivot taitavat olla apinaansa viisaammat. Olen käynyt muutaman kerran vuodessa jalkaterapeutilla. Eilen terapeutti soitti ja kysyi, olenko unohtanut aikani. Olinpa hyvinkin, miten noloa! Kalenterissa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista merkintää. Siinä samassa muistin, kuinka edellisyönä olin herännyt miettimään, milloin se jalkaterapeutin aika olikaan ja pitäisikö soittaa hänelle varmistaakseni asian. Aivojen oma kalenteri siis toimi moitteettomasti. Jostakin sinne oli jäänyt tieto oikeasta ajankohdasta. Oma mokani sitten oli, etten enää aamulla muistanut koko asiaa. Olisi pitänyt sekin yöllä paperille kirjoittaa.

Mitä pitäisi ajatella siitä, että joku Hakkarainen (ei Teuvo…) innostuu poliitikosta niin paljon, että haluaa iholleen tatuoitavaksi tämän naamataulun? Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että fani ilmoittaa asiasta lööppilehdelle, joka mielellään maksaa operaation saadakseen taas aiheen yhteen turhanpäiväiseen juttuun? Ja erityisesti, mitä kertoo se, että naama tatuoidaan perseeseen? Jos minä haluaisin Marilynin kuvan johonkin, ei se ainakaan takapuoleen tulisi. Oliko tempaus siis vain yksi tapa tulla ulos kaapista?

Peruspalveluministeri Marilyn… eikun Maria Guzenina-Richardsonin puljussa ollaan värkätty lakia, joka sallisi miesten synnyttää. Varmaan tämä on niitä tärkeimpiä yhteiskunnallisia ongelmia, joihin ministeriön voimavaroja ja valtion budjettirahoitusta tarvitaan? Maria väittää, ettei tiedä asiasta mitään ja antaa potkut erityis(!)avustajalleen Martta Octoberille, joka tunnustautuu netissä vasemmistolaiseksi feministiksi – mikä tuskin ketään yllättää.

Martta valehteli joka suuntaan, mutta silti Maria -ministeri puolusteli avustajansa toimintaa sillä, että tämä aiheutti tilanteen ymmärtämättömyyttään. Feministipiireissä on siis luvallista tehdä mitä päähän juolahtaa, koska aina voi vedota siihen, että on toiminut täyttä ymmärrystä vailla? Ei toki mitään uutta auringon alla, sillä olemme oppineet feministien olevan aina uhreja, tekevät he sitten mitä tahansa. Inhimillinen tekijä tarjosi mainon lisän tähän valikoimaan, kun entinen juoppo mutta ikuinen feministi Päivi Istala kertoi olleensa kemian uhri!

Sinänsä elämme pian todellisuutta, jossa sukupuolen voi pistää naftaliiniin ja seksin julistaa vanhanaikaiseksi, kun ihminen pystyy lisääntymään itsensä kanssa.

Homokortti

Naispresidentti Tarrrja Halonen ilmoitti, ettei hän ota kantaa seuraajansa valintaan, mutta jo seuraavassa käänteessä äityi kehumaan, kuinka tyylikkäästi Haavisto on tuonut esiin homoutensa esittelemällä puolisonsa Antonion julkisesti. Näin meillä on ollut mahdollisuus nähdä miten viehättävä ihminen tämä on. Melko vähillä eväillä Halonen nyt sortuu arvioimaan kakun ihanuutta. Saattaa olla ja saattaa olla olematta. Minulle Antoniosta tulee mieleen Martina Aitolehti. Millaista olisi keskustelu, jos Niinistö olisi nainut Martinan?

Olen ollut ensimmäisten joukossa suomassa homoille samat elämisen oikeudet kuin kaikilla muillakin on. Sama koskee maailman jokaista apinaa, on sillä millainen erityisyys tahansa. Mutta viime aikojen homohysteria alkaa vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan. Sekin on vain biologiaa. Anne Moilanen heiluttaa Ilta-Sanomien kolumnissaan (28.1.) homokorttia. Kun homous on hänen mielestään tärkein asia presidenttiydessä, alkaa väkisinkin miettiä onko tässä kaikki kohdillaan. Apinoiden pitäisi äänestää Haavistoa vain siksi, että tämä on homo!? Vaikka se vinouma on tuon feministin omissa aivoissa, silti moinen typeryys kaatuu lopulta homojen niskaan. Tuskin homoille enää suurempaa karhunpalvelusta voisi tehdä. Se saa suvaitsevaisimmankin miettimään, pitääkö tässä kuitenkin ruveta homokriittiseksi.

Sukupuolinen suuntautuneisuus ei tietenkään saa olla este presidenttiydelle tai millekään muullekaan, mutta ei se voi olla myöskään mikään peruste valinnalle. Jälkimmäisen kannattajat eivät ymmärrä antavansa suhtautumisellaan hyväksynnän rasismille. Jos sukupuolinen suuntautuminen on hyväksyttävä perustelu jonkin suosimiseen, silloin se on myös pätevä syy syrjimiseen.

Ensin ajattelin, etten äänestä toisella kierroksella lainkaan. Sitten Haaviston taakse tulivat nämä idioottikannattajat. En todellakaan halua meille presidenttiä, jota fanittavat Moilanen, Saarikoski, Biaudet, G-R, Halonen, October ja kumppanit. Ei kiitos tällaista.

Viimeinen pisara oli, kun törmäsin Atlas Saarikosken kirjoitelmaan Haluan presidentiksi romaninaisen. Otsikossa ei sinänsä ole vikaa – minulle tosin kelpaisi myös saamelaisukko. Vihakirjoituksen varsinainen kohde oli Sauli Niinistö, jonka Atlas nimesi toiseksi Suomen epätoivotuimmaksi apinaksi. Se toinen on Henry Laasanen. Ei kai näille herroille olisi voinut tämän parempaa suositusta antaa. Nyt siis kaikki täysijärkiset Niinistöä äänestämään! Kuuden vuoden kuluttua tehdään sitten Laasasesta presidentti.

Enää feministit eivät voi kiemurrella eroon miesvihasta ja tavoitteestaan päästä kokonaan eroon miessukupuolesta – joukkosurma vailla vertaa siis. He valitsivat pää-äänenkannattajansa päätoimittajaksi Suomen SCUM -papittaren Atlas Saarikosken, joka avoimesti ihannoi miesmurhia.

Akuliina vaihtoi jokin aika sitten etunimensä mahtavaan Atlakseen. Mutta miksi nimi piti kaivaa patriarkaattisesta Kreikasta? Siksikö, että Atlas on kreikkalainen jumalhahmo? Eniten tässä nimileikissä kuitenkin ihmetyttää, että hän edelleen tyytyy kantamaan patriarkaattista sukunimeään. Miksi ihmeessä? Daddys girl anyhow?

Kaikkien alojen erityiskonsulttina voin antaa Atlakselle ilmaisen neuvon. Tässä olisi sopiva nimi suurelle egolle pienessä apinassa: Atlas de l’Univers.

Humanismin olemus

Oikeastaan tämä presidentinvaalin toinen kierros on hauska. Se on hauska siksi, että se paljastaa ihmislajin syvimmät totuudet. Kulttuuriväki ja humanistit ovat linnottautuneet Haaviston taakse. Siis juuri se väki, joka kuvittelee olevansa ihminen parhaasta päästä, sivistynyt ja mahdollisimman kaukana eläimestä. Mutta juuri he ovat malliesimerkki eläimellisestä käyttäytymisestä. Juuri he innostuvat eläimestä Haavistossa ja sen vetovoimasta itsessään. Myös he äänestävät vaistollaan – ja sitten perustelevat päätöksiään mukaälyllisesti, kuten me kaikki teemme.

Jokainen päätöksemme syntyy vaistolla eli tunteella. Sen verran meissä on ihmistä, että perustelemme sen itsellemme ja muille imaginaarisella järjellä.

Ihmislaji on eläin, joka ei osaa olla rehellinen edes itselleen. Meillä olisi paljon opittavaa sukulaisestamme simpanssista, joka ei jätä mitään rivien väliin, vaan kertoo juuri sen, miltä nyt tuntuu. Ehkä siksi ne osaavat kehon kielen meitä paremmin. Ehkä siksi ne osoittavat hellyyden kokreettisesti koskettamalla ja suukottamalla ja pitämällä pienet poikasensa aina ihokontaktissa. Ehkä siksi simpanssilauma pitää kaikista jäsenistään huolta ihmistä paremmin.

Ihminen on oppinut abstraktin puheen, mikä on sallinut rehellisyyden irtaantua entistä kauemmas sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Rivinvälit ovat täynnä enemmän tai vähemmän käsittämätöntä viestintää. Mutta silti biologia on se, joka edelleen määrää lopputuloksen. Biologia selittää, miksi Haavisto viehättää apinoita Niinistöä enemmän. Niinistön äänestäminen vaatii biologian työntämistä syrjään. Joku sanoisi sitä järjen käytöksi, vaikkei se sitäkään ole. Se on jotain vastabiologiaa. Tajusin sen katsellessani ehdokkaiden ”väittelyjä”. Tajusin, miksi Haaviston äänestäminen viehättää itseänikin niin kovin, vaikka ”järki” sanoo, ettei moista feministiä pitäisi missään tapauksessa kannattaa.

Selitys on siinä edessämme. Haavisto on pidempi kuin Niinistö.

Johtajauroksilta odotetaan suuruutta lajin kuin lajin parissa. Toinen yleiseläimellinen valintakriteeri olisi äänen mataluus ja kolmas vartalon symmetria. Enpä osaa ilman mittaria sanoa, kummalla on matalampi ääni. Symmetriakin on siinä ja siinä, vaikka Haavisto saattaa olla tässäkin hieman vahvemmilla. Siksi Haavisto -ilmiö on syntynyt. Biologia ohjaa meitä äänestämään Haavistoa. Se vetoaa juuri niihin, jotka eniten ovat alttiina tunne-elämyksille eli naisiin, taiteilijoihin ja humanisteihin. Tämä näkyy siinä, että Haavisto on erityisesti naisten suosikki. Meillä siis on kuin onkin myös tällä kertaa mies- ja naisehdokas.

Näissä vaaleissa Haavisto on naaras ja Niinistö uros. Tämän ymmärtäminen selittää monta seikkaa. Haavisto voi muun muassa arvostella Halosta, mitä Niinistö ei voisi koskaan rankaisematta tehdä. Haaviston tukikonsertin esiintyjälista oli kovin naisellinen, jopa miehet listalla olivat enemmän tai vähemmän feminiinisiä – Mikko Kuustonen etunenässä. Ei siellä nähty Frederikiä eikä Hynystä. Ei Haaviston listalla ollut yhtään sellaista, jonka kuuntelemisesta itse jotain maksaisin. Entäpä jos ne kaikki muut muusikot kannattavatkin Niinistöä?

Juuri tämä joukkohysteria Haaviston leirissä saa ajatukset suuntautumaan muualle. En halua olla minkään ilmiön tukena. Haluan tehdä toisin kuin muut eläimet. Minussa on jokin riivatun pakko olla aina heikomman puolella, ja tällä kertaa Niinistö tarvitsee puolustajan. Ensimmäisellä kierroksella en halunnut äänestää Niinistöä, koska hän oli lauman suosikki. Nyt äänestän Niinistöä, koska hän ei enää ole lauman suosikki. Tai hän ei ole enää lauman kovaäänisimpien apinoiden – toimittajien, feministien ja taiteilijoiden – suosikki.

Varsinkin sosiaalinen media on täynnä ilmiöitä. Meillä on jo some -uskonto. Mikään asia maailmassa ei kuitenkaan ole pelkästään hyvä tai paha, ei myöskään sosiaalinen media. Se aiheuttaa ainakin yhteiskunnan polarisoitumista. Meillä on meno kohta kuin Amerikassa. Osa tässäkin hypessä syrjäytyy ilman että ketään taaskaan kiinnostaa.

Kimppadiilit ovat yksi uusi somevöyhötys, erilaiset ruokabuumit toinen. Päätinpä testata yhden diilitarjouksen, kun sitä superfoodia niin kovasti hehkutetaan. Ostin kaksi superfoodsalaattia yhden hinnalla. Kuulostaa hienolta, eikö totta? Tiistaina sitten käytiin suosikkinaaraani kanssa nauttimassa ilmiöstä. Tupa oli täynnä nuoria naaraita, jotkut puhuivat kielillä, yksi kehui suureen ääneen reissuaan Peruun ja siellä nauttimiaan foodeja. Ketään ei tuntunut haittaavan, että paikka oli ankea. Seiniä ei oltu jaksettu maalata eikä pistorasioita korjata. Kukaan ei kai edes ajattele tulla tänne lasten kaa – niistä rasioista saisi sähköiskun.

Tulihan se ”supersalaattikin” sieltä. Kasvihuonekurkkua ja yksi tomaatti paloiteltuna (toivottavasti edes suomalaisia, mitä epäilen), paprikaa ja parikymmentä pähkinää sekä jotain öljyä. Siinäkö se nyt sitten oli? En tiennytkään, että syön kotona joka päivä superfoodia! Olen käynyt ravintoloissa ympäri maailmaa, Equadorista Intiaan ja Ugandasta Namibiaan – enkä ole koskaan ollut niin pettynyt annokseeni. Se siitä ilmiöstä.

Kuntauudistus ja norsun penis

Eläimellisyys on sinänsä ihan ok, emmehän siitä mihinkään pääse, koska olemme eläimiä. Huvittavaa tässä on vain se, että Haavistoa kannattavat ovat juuri niitä, joiden mielestä ihminen ei ole eläin, vaan jotain suurempaa. Ja tärkeä sana tässä on tuo suurempi. Ihminen on suuruudenhullu siitä samasta syystä kuin kaikki muutkin eläimet, kasvit mukaan lukien. Suuruuden tavoite taitaa olla kirjoitettu jokaikiseen geeniin.

Suuruudenhulluus on siis biologiaa. Eläinurokset yrittävät näyttää mahdollisimman suurilta pullistelemalla ja pörhistelemällä, vain ollaakseen naaraille mieluisia. Lehtimajalinnut rakentavat mahdollisen suuria ja kauniita majoja vain seksin vuoksi. Naaraat suosivat isokokoisia uroksia lähes kaikkien lajien parissa valaista kalmareihin. Tämä tietysti koskee myös ihmisnaarasta. Koolla on väliä heillekin, vaikka he yrittävät selittää sen pois sosiaalisesti korrektilla ”järjellä” kertoen, ettei se koko vaan kuinka sitä käyttää – ikään kuin kuulija ei ymmärtäisi tässä sekoitettavan kaksi eri asiaa keskenään.

Tässäkö syy, miksi ihmislajin yksilökoko kasvaa koko ajan pituutta ja – painoa?

Myönnetään, olemme ainutlaatuinen laji siinä mielessä, että koosta löytyy meillä rajaton määrä variaatioita megahampurilaisesta Guggenheimiin, ABC -asemiin ja lompakon paksuuteen. Mutta aina koko on se juttu. Guggenheimvillitys paljastaa taiteenkin menevän samaa rataa. Innostumme suurista nimistä. Picasso myy. Siksi niin moni eliittiapina palvoo G:tä. He haluavat panna kansan maksamaan, jotta nämä pääsisivät kumartamaan suureksi julistettujen taiteilijoiden töitä. Ilman tätä suuruudenhulluutta voisi olla jopa niin, että eliitti menisikin itse kansan pariin havaitakseen, että täysin tuntemattomat nimet tekevät suurnimien veroista taidetta joka puolella valtakuntaa – vieläpä niin, että se on sitä parempaa, mitä syrjemmällä eletään.

Kun meillä on jo pop up -ravintoloita, niin voisiko meillä olla myös pop up -taidetta? Siis niiden katusoittajien lisäksi.

Kuntauudistus, EU -liittovaltio, globalisaatio, kansainvälisyys, rahanhimo – ne ovat kaikki suuruuden ihannointia eli mitä suurimmassa määrin eläimellisiä piirteitä. Nämä nyt ovat niin helppoja esimerkkejä, että erkkikin ne tajuaa. Ne kuuluvat samaan sarjaan kuin kaikki maailmanvallat ennen meitä Roomasta osmanien, mongolien, mayojen, songhaiden ja arabien valtakuntiin sekä eurooppalaiseen siirtomaapolitiikkaan. Kaikki ne ovat kuitenkin kaatuneet omaan pöhötykseensä ja aiheuttamiinsa ympäristökatastrofeihin. Aivan samalla tavalla käy kaikille muillekin lajeille, jotka vihollisen puutteessa pääsevät ylilaiduntamaan ympäristöään. Kanta romahtaa. Emme ole kaneja viisaampia. Meillä romahtaa vain ”kulttuuri”.

Geenien suunta tuntuu olevan aina kohti mahdollisimman suurta, mitataan sitä millä tavalla tahansa. Meidän on pakko kasvaa ja lisääntyä niin kauan kuin rajat tulevat vastaan. Niin ne tulivat vastaan dinosauruksille, mammuteille, jättiläiskilpikonnille, dronteille kuin Lehman Brothersillekin. Jopa silikonitissit poksahtelevat. Ja suuruus kiinnostaa vihollisia, koska se tyydyttää niiden geneettistä ahneutta.

Olemme niin kyvyttömiä olemaan ihmisiksi, että biologina oikein hävettää. Kuntaministeri Henna Virkkunenkaan ei ole oppinut mitään historiasta, vaan rakentelee apinaa suurempia mammuttikuntia. Eivät eläimet opi koskaan, sillä muisti on lyhyt apinoillakin. Kuntauudistus on aivan samaa alkuperää kuin intialaismiesten uusin muoti tappaa viimeiset norsunsa vain siksi, että saisivat niiden kärsien ja sukuelinten avulla itselleen lisää potenssia ja ehkäpä myös mittaa! Aasialaismiesten SSS eli ”suurten sarvien syndrooma” on sinänsä ymmärrettävää, koska heillä sattuu olemaan ihmiskunnan pienimmät penikset. Johtuneeko pienuus liiallisesta soijan popsimisesta? Ikävää vain, että lisää pituutta heti -filosofia koituu monen eläinlajin kohtaloksi.

Kapitalismi vai feminismi?

Kulttuuria ei ole ilman luontoa ja elämää. Simpansseilla on omat kultuurinsa, valaat osaavat puhua ja jokaisella valasyksilöllä on nimi, kuten ihmisilläkin. Tietysti se on kulttuuria. Ihmiskulttuureja on vain siksi, että ylipäätään on olemassa apinalaji, jota kutsumme ihmiseksi. Luonto on aina olemassa, se on SE. Kulttuuri ei ole itseisarvo, vielä vähemmän selitys millekään. Se on biologian tuote. Kulttuuri on siis biologiaa, koska ilman biologiaa ei ole kulttuuria. Biologia ei vaadi kulttuuria ollakseen olemassa, se oli täällä ennen meitä ja jälkeemme jää.

Miten tässä nyt sitten äänestäisi, että olisi mahdollisimman vähän eläin? Siinäpä kysymys.

Olisiko se hyvä perustelu, että äänestää vaihtoehtoa, johon sisältyy mahdollisimman vähän riskejä? Ei siis lähde fanittamisen tielle, vaan käyttäytyy juuri päinvastoin. Niinistön takana on kapitalismi ja Haaviston takana feminismi. Kumman valitset? Kapitalismi haluaa tappaa köyhät, feminismi haluaa tappaa miehet ja lisäksi  ”isin tytöt”, eli enemmistön naaraista. Kumpi mahtaa olla pahempi vaihtoehto, saat päättää aivan itse.

Feminismi on omasta mielestäni pahempi ääriliike kuin kaikki muut ääriliikkeet yhteensä. Siksikö sitä ei oteta todesta, kun feministit ovat olevinaan naaraita? Siksikö he saavat riekkua vapaasti, vaikka yhdestäkin uusnatsi(urokse)sta jo nostetaan kaamea meteli? Mutta natsithan halusivat tappaa vain juutalaiset ja romanit, feministit haluavat tappaa yli puolet ihmiskunnasta. Siis kumpiko mahtaa olla vaarallisempi aate? Mikään toinen ääriliike ei pyri yhtä massiiviseen ”muutokseen”.

Miksi VHM on sallittu haukkumatermi, mutta homo ei? VHM on feministieliitin mielestä maailman vaarallisin ongelmajäte. Mutta jos on luvallista inhota julkisesti VHM:ä, silloin pitäisi olla oikeus inhota myös homoja, eikös se olisi vain tasa-arvoa? Nyt se näyttää menevän niin, että harva vaaliohjelmien haastattelema apina edes kehtaa sanoa ääneen, miksei äänestä Haavistoa.

Samasta syystä Hakkarainen pääsee lööppeihin puhuessaan Ahvenanmaasta, mutta Saarikoski saa vapaasti markkinoida miesvihaansa. Siksi nykyinen ”tasa-arvo” pitää kirjoittaa lainausmerkkeihin. Se on miesvihaa. Meillä ei edes ymmärretä, mitä tasa-arvo tarkoittaa. Esimerkiksi lööppi huusi lähikaupassa pari viikkoa sitten: raivostuneet miehet hyökkäsivät. Jutussa kerrottiin perussuomalaisaktiivi Sirkka -Liisa Lamminkoskesta, joka oli  ilmoittanut äänestävänsä Haavistoa ja saanut siitä palautetta.

Mietitäänpä tapausta toisinpäin. Perussuomalaisuros olisi tehnyt samanlaisen päätöksen ja hän olisi saanut samanlaista viestiä. Olisiko hän soittanut lööppitoimittajalle? Ei tietenkään, koska miehet eivät valita. Ja jos hän olisikin erehtynyt soittamaan, toimittaja olisi vain kysynyt, et kai sä naisilta pataan ota… Tämä Sirkka-Liisa muuten on se sama naaras, joka pukeutuu hameeseen, jussipaitaan ja helavyöhön puukkoinen ja joka vuosi sitten pääsi lööppeihin arvostelemalla persujen taidepolitiikkaa. Siitäkinkin tuli lunta tupaan ja Sirkka-Liisa tirautti asian vuoksi jopa kyyneleen. Voivoi.

Kapitalismillakaan ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa, se on raakaa ryöstämistä. Realistisen kuvan maailman tilasta pankkien varjossa tarjosi torstainen Ulkolinja, joka löytyy Areenasta vielä kuukauden ajan. Jos joku niin tämä kannatta katsoa. Vaikka vain kymmenesosa siinä esitetystä olisi totta, niin meillä on syytä huoleen.

Kisailua

Haavisto osaa kehua itseään paremmin. Media eli toimittajat hehkuttavat Haavistoa kaksi kertaa Niinistöä aktiivisemmin. Se kuuluu sanavalinnoissa ja painotuksissa. Silti YLE:n aluepomo Sari Lehtinen hyllytettiin, kun hän oli kertonut kannattavansa Niinistöä. Taiteilija Toni Wirtanen puolestaan tuomitsi taiteilija Sipe Santapukin toiminnan, kun tämä oli kertonut kannattavansa Niinistöä. Eipä sille Sipe paljon korvaansa lotkauttanut, vaan marssi maikkarin vaalitenttiin esittämään Haavistolle kysymyksen.

Monta muutakin kisaa on tässä käyty alkuvuodesta. Jussi-gaalassa innostuttiin politikoimaan, kun kiitospuheissa ja muissakin jorinoissa kehotettiin äänestämään Haavistoa. Tähän megamokaan syyllistyivät Sara Melleri, Elina Knihtilä ja Joonas Saartamo. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän nuoria taiteiljoita. Kukaan ei siinä hurmoksessa edes huomannut, että GOM Lasse Pöysti syyllistyi seksuaaliseen häirintään kehumalla iki-ihanan GOL Elina Salon sääriä.

Jussigaalan kaksi prinsessaa olivat kuitenkin Viivi Pumpanen ja Krista Kosonen, jotka sivumennen sanottuna ovat johdossa apinametsän prinsessaäänestyksessä. Molemmat vihtyivät Timo Harjakaisen kainalossa. Siis, miksei prinsessakunnalla voisi olla yhtä aikaa kahta prinsessaa! Miksen minä idiootti ole sitä jo aiemmin keksinyt. Kaksi prinsessaa, molemmilla yhteinen Timo -kuningas. Kuumaa, kuumaa... Tulisi siitä nyt ainakin sata kertaa kiih… eikun kiinnostavampi elokuva kuin tekeillä olevasta Halosrainasta.

Toisaalta on tietty olemassa vaara, että Viivi ja Krista olisivatkin feministejä; Viivi kun heilutti Harjakaisen vieressä kiivaasti pistoolia ja Krista lienee polttanut kaikki rintsikkansa, kun ei ollut sellaisia gaalassa mukana lainkaan.

Mikä onkaan ollut jännittävin kisa? Missikisa, Kiira Korven EM -luistelu vai presidentinvaali? Kiiran mitalista ainakin tuli parhaalle tuulelle. Uusi Miss Suomi Sara Chafak oli oma suosikkini, joten valinta oli oikea. Tosin kilvan taso oli armottoman huono, apinapolulla tulee joka päivä kauniimpia vastaan. Onhan Saralla liian pieni suu, mutta kaikkea onnea hänelle. Oikeasti Lola O oli loppukilpailun paras. Maahanmuuttajataustaisia molemmat naaraat, joten turha valittaa tänne tulevista apinoista.

Kaikki missikokelaat olivat 20-24 vuotiaita, mitä voidaan pitää hyvänä kehityksenä. Jostakin syystä tuomaristossa vallitsi naisvalta, vaikka kisa kiinnostaa uroksia huimasti naaraita enemmän ja urokset olisivat todellisia naiskauneuden asiantuntijoita. Edes kadetit olisivat voineet valita ihannetyttönsä, valitsivathan missitkin omansa. Miesnäkökulma oli nyt häivytetty olemattomiin. Ehkä siksi, että jos miehiltä kysyttäisiin, meillä olisi myös Miss Nude Finland -kilpailu, kuten kaikissa muissakin sivistysvaltioissa.

Väitetään, että meillä on nykyään rajattomasti tietoa tarjolla, mtta mitä se hyödyttää, kun omaksumme vain sellaisen tiedon, joka vahvistaa entistä uskoamme, maailmankuvaamme ja tekemiämme valintoja? Humanistin perusongelma on, että hän selittää maailman ja ihmisen ihannekuvansa mukaan, ei realismin mukaan. Stereotypia on humanistin selitys normaalille biologiselle ilmiölle.

Ihanteet ja todellisuus olisi toki pidettävä erillään, se on elämän tärkeimpiä perussääntöjä.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 04.02.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: