ILKKA KOIVISTO JA YKSINÄINEN GEORGE

Luonnontuntemus ja luonnonsuojelu ovat mielestäni tällä hetkellä tärkein osa kulttuuria, joskaan sitä ei sellaiseksi tunnusteta. Ihmisten kulttuuriset aikaansaannokset ovat kakkosluokkaa.

Ilkka Koivisto 2011

Kirjahyllyni yksi helmistä on Ilkka ja Sesse Koiviston signeeraama kirja Puusta pudonnut. Siinä tämä kaiken kansan tuntema biologipariskunta kertoo, millainen eläin ihminen oikein onkaan. Eevoluution valossa he tarkastelevat lajiamme ja päätyvät toteamaan, että väärät asenteet ja tietämättömyys biologisista tosiasioista ovat pääasiallinen syy ihmissuhteiden ja yhteiskunnan vakaviin häiriötiloihin. Muut eläimet yleensä käyttäytyvät mielekkäästi, viisaammin kuin ylivoimaisesta älystään ylpeilevä ihminen. Olisikohan niin, että apinaesi-isämme puusta pudotessaan on pahan kerran täräyttänyt päänsä?

Juhanusviikonlopun päätteeksi Suomen valtasi suru-uutinen. Se kertoi Korkeasaaren eläintarhan pitkäaikaisena (1968-1995) johtajana tunnetun ja Luontoillan vakiojäsenenä pitkään toimineen Ilkka Koiviston kuolemasta. 80 vuoden ikään ehtinyt luontoguru teki väitöskirjansa teerien soidinkäyttäytymisestä ja gradukin käsitteli sepelkyyhkyjen käyttäytymistä. Ilkasta meille muotoutui kotoinen versio Konrad Lorenzista, itävaltalaisesta etologian uranuurtajasta. 1960 -luvulla hän suomensi Sessensä kanssa Lorenzin kirjan Niin sanottu paha.

Koiviston ansiolista on pitkä niin kuin alfaurokselle kuuluu. Hän ei perustanut titteleistä, vaikka niitä hänelle siunaantuikin. Korkeasaaressa hän saattoi tarttua vasaraan ja lapionvarteen päästäkseen ”oikeisiin hommin”. Hän kirjoitti parisenkymmentä teosta matkakirjoista eläin- ja tietokirjoihin, mutta myös runo- ja novellikokelmat sekä yhden romaanin. Hän otti räväkästi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin erityisesti ympäristön ja eläinten puolesta. 1990 -luvulla Koivisto toimi pitkään myös Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton puheenjohtajana.

Esimerkkinä

Tunnenpa erään kalabiologin, jonka uravalinnan Koiviston julkiset esiintymiset ratkaisivat. Pikkupoikana hän ilmoitti haluavansa tulla Korkeasaaren johtajaksi – saapa nähdä, onko seuraavan eläintarhapomon nimi Tapio Keskinen. Jo satunnainen nettisurffailu tuo listalle monia muitakin biologeja, jotka kertovat Koiviston olleen innoittajana ammatinvalinnalleen: Petri Riikonen, Tiina Reavaara, Mika Sipura, Matti Luostarinen… Näitä täytyy olla todellisuudessa kymmeniä, ellei jopa satoja.

Koivisto ei omasta mielestään ehtinyt edes murrosikään, vaan pysyi lapsen kyselyiässä. Miksi on se sana, joka hänen toimintaansa perhaiten selittänee. Miksi jokin eläin tekee näin, miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, miksi kissa tappoi elättikäenpojan. Vastaukset hän kertoi kansantajuisesti, niin ettei niiden ymmärtäminen edellyttänyt kahta akateemista loppututkintoa. Tällainen tieteen popularisointi on tiedon ja innostuksen leviämisen edellytys.

Itsekin ajauduin biologian laitokselle ja myös oma intohimoni liittyi eläinten käyttäytymiseen. Yltiöpäisenä haaveenani oli päästä Afrikkaan tutkimaan simpansseja Jane Goodallin tyyliin. Eihän se unelma sitten toteutunut – luultavasti en ollut tarpeeksi alfa. Afrikkaan kuitenkin mentiin ja siihen oli sitten jo Koivistokin osasyyllinen.

Tulin ehdottaneeksi professorille, että eikös kutsuttaisi Ilkka Koivisto laitokselle eläinten käyttäytymisestä luennoimaan. Niin Ilkka sitten saapui ja rupesin puuhaamaan opiskelijaporukkaa opintomatkalle Itä-Afrikan kansallispuistoihin. Ilkka ja Sesse olivat siellä käyneet monta kertaa ja olivat sopivasti julkaiseet aiheesta kirjan Kwa Heri. Toiveenamme oli saada Ilkka oppaaksi. Hänelle ajankohta ei sopinut, mutta Sesse onneksi pääsi! Niin kymmenpäinen apinalauma pääsi kahden viikon telttaretkelle Tsavoon, Ngorongoroon, Amboseliin, Tarangireen, Manyaraan, Secret Valleyhin, Nakurulle, Naivashalle…

Ikimuistettava on se kokemus. Ehdimme nähdä alueen luonnon paremmassa tilassa kuin mitä se nyt on, ikävää sinänsä. Neljässäkymmenessä vuodessa ihmislajin paine on tässäkin paratiisissa voimakkaasti lisääntynyt. Secret Valleyn puunlatvahotelli paloi vuonna 1981. Micato Safaris toimitti meille silloin oppaat ja autot. Firma näyttää olevan edelleen hengissä. Nyt se tuntuu profiloituvan luksussafareiden järjestäjänä, mutta silloin meille kelpasivat aivan tavalliset ”soputeltat”.

Puusta pudonneet

Koivistojen kirja Puusta pudonnut, havaintoja eläimistä ja ihmisestä tuotti tekijöilleen tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tasan 40 vuotta sitten. Oltiinko silloin edistyksellisempiä kuin nykyään? On vaikea kuvitella, että feministiaatetta niin raskaasti korville lyövä kirja voisi enää nykypäivinä mitään palkintoa saada.

Olipa mielenkiintoista selata kirjaa piiiitkästä pitkästä aikaa. Suorastaan yllätyin, kuinka tuoretta tekstiä se on pullollaan. Ei kai se kerro muusta kuin siitä, että vaikka maailman sanotaan muuttuvan, ihmislaji ei muutu miksikään.

Kirjasta löytyy selitykset juuri niihin ilmiöihin, jotka nykyaikaakin puhuttavat, muun muassa sukupuolivääntöön, roolimalleihin, äitiyteen ja päivähoitoon, joukkoinnostukseen, yhteisöllisyyteen, isyyteen, lasten kurittamiseen, lauman johtamiseen, eriarvoisuuteen… Useimmat pohdinnat ovat edelleen täysin ajantasaisia, mutta esimerkiksi homoseksuaalisuuden sikiönaikaisesta kehityksestä ei silloin vielä tiedetty mitään. Kuvaavaa toki on, ettei tämä uusi tieto ole vieläkään vaikuttanut julkiseen keskusteluun, joten siinä mielessä Puusta pudonnut on yhtä pätevää tekstiä kuin Setan nettisivut.

Yksiavioisuudesta Koivistoilla on tiukan perinteinen kanta. Siinä osiossa heidän olisi ehkä vielä tarmokkaammin pitänyt kysyä miksi. Mutta esimerkiksi feminismiä vastaan kirja tykittää vastaansanomattoman keskityksen. Astelkaapa kirjastoon tai antikvariaattiin, jos aihe kiinnostaa! Kirjassa tosin vältellään feminismi -sanan käyttöä. Tilalle on keksitty kuvaavia termejä kuten nuoret aatteelliset ansiotyön kannattajat, roolikeskustelijat tai naisten tasa-arvoisuustaistelijat. Koivistot ehdottavat feministeille paremmin sopivaksi nimeä maskulinisti.

Päiväkoteja kirjassa nimitetään lasten keskitysleireiksi, kotiäitiys taas on maailman vanhin ammatti. Muutama esimerkki tästä aihepiiristä:

  • Ihminen on tosiaan älykäs eläin, nin älykäs, että hän on keksinyt keinoja, joiden avulla äiti voi päästä eroon lapsestaan.
  • Emostaan erotettu simpanssilapsi ei pysty myöhemmin pariutumaan normaalisti muiden simpanssien kanssa.
  • Lasten ja nuorten pahointi on lisääntynyt samaa tahtia äitien työssäkäynnin kanssa.
  • Isät eivät koskaan voi korvata äitejä alle kolmevuotiaiden lasten hoitajina.
  • Aatteelliset äitien ansiotyön kannattajat ovat pieni mutta hyvin äänekäs ryhmä, joka sisimmässään tuntee tekevänsä väärin lapsiaan kohtaan.
  • Eläinlajiesta ihminen on ainoa, jolle sukupuolesta on tullut ongelma.
  • Tietämättömyys ihmisen biologisesta rakenteesta on syynä siihen, että hyvätkin asiat pilataan lähtemällä täysin vääristä olettamuksista.
  • Vertailua ei voi suorittaa muuten kuin vertaamalla keskiarvoja toisiinsa, jos haluaa tietää todelliset erot. Jos kiinnitetään huomiota pieninä vähemmistöinä oleviin ääritapauksiin, ei mistään asiasta saada selkeää kuvaa.

Nimekäs historia

Hauska yhteensattuma. Istuin nuorukaisena kesät haarapääskyjen pesillä kirjaten kaikki mahdolliset tapahtumat muistivihkoihin. Myös Ilkka vietti kesät maalaisympäristössä ja hänen ensimmäinen elättinsä sattui olemaan ladossa sijainneesta pesästä pudonnut haarapääskyn poikanen. Hän sai hoidokkinsa pysymään elossa ja kasvatti sen lentokykyiseksi asti.

Ilkka ei pitänyt muistelmista, koska niissä ei kuitenkaan puhuta täysin totta tai niitä on muuten sensuroitu. Sama seikka minuakin aina ärsyttää, jos sattuu elämäkertaa lukemaan. Nykyään sentään on muotia paljastaa kieriskelleensä viinassa tai kuinka on selviytynyt alkoholismista tai kuinka on joutunut sen uhriksi. Mutta harvassa ovat ne muistelot, joissa seksistä mitään sanottaisiin. Ikään kuin tämä elämän perusasia olisi näkymätön, mauton ja hajuton. Muistuupa mieleen suuresti arvostamani Osa Johnsonin muistelukset, joissa ei hänen ja miehensä Martinin (tai varsinkaan muiden urosystäviensä) sekstailuista löydy ensimmäistäkään vihjettä, vaikka hän muun muassa asui Neljä vuotta paratiisissa.

Myös Ilkan biologinuralle oli olemassa esikuva, Jukka Koskimies, jonka tervapääskyä käsittelevä väitöskirja The life on the Swift, Micropus apus (L.), in relation to the weather  ilmestyi vuonna 1950. Aineiston hankintaan oli osallistunut myös nuori Koivisto. Koskimies suomensi Koivistojen tapaan Lorenzia, jopa kahden kirjan verran. Opiskelutovereiksi Helsingin yliopistoon Ilkalle sattuivat Olavi Hildén ja Pentti Linkola – kaikista näistä vuosikerran 1932 kasvateista kasvoikin sitten nimekkäitä suomalaisbiologeja.

Olisiko yliopiston biologian laitos ollut myös se paikka, jossa Ilkka ja samana vuonna syntynyt Maija-Liisa (Sesse) Saraja tapasivat toisensa? Joka tapauksessa he pariutuivat vuosikymmeniksi,  kasvattivat kolme jälkeläistä ja villitsivät kansaa milloin minkinlaisilla eläinaiheilla. Lapsista Aura Koivisto on jatkanut vanhempiensa ympäristöaktivisti- ja kirjailijanuraa. Aura on aina osannut löytää itselleen eksoottisia asuinpaikkoja, kuten nykyinen Vormsin saari Virossa. Melkein kateena ihailen!

Ilkan kuolema houkutteli myös pahanilmanlinnut koloistaan. Naaraiden suosimat keskustelupalstat rupesivat täyttymään sanoista vastenmielinen, kettu, hirviö, hyi… Mikäpä siihen muukaan oli syynä kuin Sesse Koiviston sivistynyt viha, jota hän vuodatti 1990 -luvulla tapahtuneen avioeron jälkeisissä kirjoissaan. Niissä tunne saa vallan ja Sesse unohtaa kokonaan biologiansa. Näin helposti naaras uhriutuu, näin helposti ja kritiikittömästi uhrius monistuu!

Arvostin ja arvostan sekä Sesseä että Ilkkaa. Harvoin mikään parisuhteen kuvio kuitenkaan on vain toisen osapuolen syytä. Ilkka kertoi minulle oman eroversionsa ja myös siksi tällainen kuolemanjälkeinen rienaus tuntuu niin pahalta ja epäoikeudenmukaiselta – suoranaiselta vihapuheelta. Urosten ei ole mahdollista kertoilla julkisesti omia tarinoitaan, sillä uroksen sana häviää aina naaraan sanalle. Uros myös tekee itsensä naurettavaksi, jos valittamaan sortuu. Jussi Parviainen on tästä malliesimerkki. Ilkka osasi pitää suunsa kiinni, koska tiesi, ettei evoluutio ole tätäkään asiaa tasa-arvon kannalta ajatellut.

Galapagos

Korkeasaaren nykyinen johtaja Jukka Salo luonnehtii Koivistoa hyvin erityiseksi, lämpimäksi ja huumorintajuiseksi henkilöksi, joka oli ystävällisimpiä koskaan tapaamistaan ihmisistä. Koivisto myös oli kansainvälisesti ensimmäisiä henkilöitä, jotka ymmärsivät eläintarhojen merkityksen uhanalaisten lajien suojelussa. Ilkka pitikin suurimpana Korkeasaaren ajan saavutuksenaan sitä, että eläintarhojen työ sukupuuton partaalla olevien lajien hyväksi tuli Suomessa tunnetuksi.

Siksi on hyvin koskettavaa, että media uutisoi samana päivänä sekä Ilkka Koiviston että Yksinäisen Yrjön kuolemasta! Tätä satavuotiaaksi elänyttä Yksinäistä Yrjöä (Lonesome George) pidettiin maailman harvinaisimpana eläimenä ja Galapagossaarten tunnuksena.

George sai lisänimensä siksi, että se oli ainoa lajiaan, tarkemmin sanottuna alalajiaan Chelonoidis nigra abingdonii (Pinta- saaren jättiläiskilpikonna). Ennen ihmisten tuloa saaret pullistelivat suurista kilpikonnista, joiden mukaan saaret saivat nimensäkin. Saaret löydettiin vuonna 1635, minkä jälkeen merirosvot sekä valaan- ja hylkeenpyytäjät pitivät siellä tukikohtiaan tappaen samalla tuhansittain kilpikonnia ja alueen muita endeemisiä lajeja. Charles Darwin vieraili saarilla kolmesataa vuotta niiden löytymisen jälkeen. Vuonna 1959 alueesta muodostettiin kansallispuisto, johon sisällytettiin 97 prosenttia saarten maa-alasta. Viisi vuotta sitten Unesco lisäsi Galapagossaaret uhanalaisten maailmaperintökohteiden listalleen, koska turismi, ylikalastus, vieraslajit ja maahanmuutto uhkasivat alueen luontoa entistä voimallisemmin.

Kolme vuotta myöhemmin saaret kuitenkin poistettiin tältä uhanalaislistalta, koska Equadorissa oli nähtävissä merkittävää edistystä ongelmien ratkaisemiseksi. Saa nähdä, oliko ratkaisu oikea, sillä sen teki brassiministerin johtama komitea. Brasilia ei ole kovin kummoisessa huudossa ympäristöväen silmissä, koska siellä teurastetaan häikäilemättömästi alkuperäiskansojen jäseniä sekä tuhotaan Amazonian korvaamatonta luontoa. Belo-Monten padon rakentamispäätös ja Riossa juhannuksen aikaan järjestetyn ympäristökokouksen vesittäminen ovat viimeisimpiä nauloja Tellusarkuun. Kuinka tämä edes on mahdollista, kun Brasilian presidenttinä häärää käteväsorminen naarasapina, Dilma Rousseff…?

Minulla oli uskomaton onni vierailla Galapagossaarilla Ilkka Koiviston kanssa noin 30 vuotta sitten. Silloin saarille päästettiin korkeintaan 15 000 turistia vuodessa. Liikkuminen oli sallittu vain tietyillä saarilla ja merkityillä poluilla. Vuonna 2009 turisteja rahdattiin saarille jo 173 000! Matkailijoiden määrä oli noussut kolmessa vuodessa 30 000 apinalla, siis vielä Unescon suojelupäätöksen jälkeenkin – ei kovin vakuuttavaa toimintaa Equadorin viranomaisilta. Tämän vuoden helmikuussa tulivat voimaan uudet käytännöt, joilla turistivirtaa sanotaan rajoitettavan. Saa nähdä, miten se tapahtuu, kun konkreettisia enimmäismääriä ei vieläkään ole säädetty.

En muista, näimmekö matkallamme juuri Yksinäisen Georgen, mutta jättiläiskilpikonnia kuitenkin. Niitä elää vapaana joillakin 21 saaresta, mutta yleensä matkailijat pääsevät tutustumaan niihin vuonna 1964 perustetulla Charles Darwinin tutkimusasemalla. Suojelutoimien avulla konnien määrä on saatu nousuun siitä aallonpohjasta, johon laji oli nelisatavuotisen vainon jälkeen joutunut; populaatio oli ehtinyt supistua sadasosaan alkuperäisestä.

Galapagoksen jättiläiskilpikonnia oli alkujaan todennäköisesti 15 alalajia. Nyt kun oman alalajinsa viimeinen edustaja George on kuollut, niitä on jäljellä enää kymmenen. Optimistit toivovat, että Georgen sukua löytyisi vielä Isabelan saarelta, jonne valaanpyytäjät ja merisosvot aikoinaan eri saarten kilpikonnia ”varastoivat”. Pahasti kuitenkin näyttää siltä, että peli on menetetty. Yleensä elämässä on niin, että asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät – yksinkertaisin selitys on todennäköisesti oikea. Siksi on todennäköistä, että elämää on muuallakin universumissa kuin vain omalla planeetallamme. Siksi on todennäköistä, että ihminen ei ole sen erikoisempi eläin kuin mikään muukaan. Siksi on todennäköistä, että ihmislaji ennen pitkää tuhoaa omat elinmahdollisuutensa…

Galapagossaarten viehätys tavallisen turistiapinan kannalta on varmaankin se, etteivät eläimet tunnu pätkääkään välittävän ihmisistä. Sinijalkasuulan pesä saattaa olla puolen metrin päässä polusta eikä emo lähde hautomasta, vaikka lauma turisteja ihmettelee ympärillä. Maa- ja merileguaaneja pääsisi vaikka silittämään, jos ajatus jotakuta viehättäisi. Galapagosinhylkeestä voisi ottaa helposti vaikka silmäripsikuvia, jos sillä sellaiset sattuisi olemaan.

Sanottua

Ilkka Koivisto piti tärkeänä erityisesti lasten luontoinnostuksen vaalimista. Sessen kanssa he toimivatkin merkittävinä luontotietoisuuden herättelijöinä Suomessa. Samalla viestiin sisältyi kritiikkiä ihmislajin yliarvostusta ja taloudellista kasvua kannattavia poliitikkoja kohtaan. Romaani Paviaanien kaupunki oli suoraa naureskelua ihmislajin eläimellisyydelle.

Mahtoi se olla välillä synkkää seurattavaa Ilkallekin, kun politiikan tuloksena vanha ympäristövihamielinen meno aina vaan jatkui – eikö ihminen koskaan opi. Ehkä se on uskottava, ettei opi, ei ainakaan lajitasolla eli todennäköisyyksien maailmassa. Yksilötasolla eli mahdollisuuksien maailmassa jotain sentään voi tapahtua.

Hyväksymme tietoisesti asioita, joista tiedämme, etteivät ne ole oikein. Jo itsekunnioituksemme vuoksi näin ei pitäisi tehdä.

Ei kaikki entinen tietysti ollut vain hyvää, esimerkiksi vanhanaikaisessa parsinavetassa seisominen koko talven tuskin oli lehmän kannalta onnellista, mutta ei myöskään ole hyvä, kun vähän kaikessa ihmistoiminnassa pienimuotoisuus on saanut potkut suuren ja mahtavan tieltä.

Koulussa tarvitaan lisää biologian tunteja ja vähemmän vaikka matematiikkaa. Ennen kasvatettiin kuuliaisia kunnon kansalaisia, nykyään koulu näyttää tuottavan standardisoituja kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitäjiä.

Ihmislajin toiminnassa on menty moraalisesti niin alas, että jopa valaita tapetaan.

Kehittyneet eläinlajit, joita on tuhatmäärin, eivät ole kopioiden massaa vaan hiven jokaisesta muusta omanlajisesta poikkeavia yksilöitä; tuskin käytän väärää sanaa, jos sanon: persoonallisuuksia.

Koivisto oli aktiivinen tutkija ja kirjoittaja loppuun saakka. Viime vuonna ilmestyivät kirjat Eläinten kielellä ja Elämän mittainen luontoretki. Ihana Minna Pyykkö kävi haastattelemassa Ilkkaa tammikuussa, jolloin tarkkailtiin lintuja ja oravia talviruokinnalla. Viime vuosina Ilkan mielenkiinto kohdistui entistä enemmän eläinten äänimaailmaan, jossa jokaisella vikinällä on merkityksensä.

Aura luonnehti isäänsä näin: Ei sinua myöskään voi moittia pitkävihaiseksi tai katkeraksi. Niin että mikään pelottava auktoriteetti et ole osannut etkä varmaan halunnutkaan olla; sen sijaan olet opettanut tärkeitä elämänarvoja omalla esimerkilläsi. Ja sinun oma pikkupoikamainen innostumisesi eri asioihin on ollut ja on yhä kivaa.

Poikamaisuudellakin on rajansa. Se raja tuli vastaan 25 kesäkuuta vuonna 2012. Miten minusta tuli minä -ohjelmassa Ilkka puhui kuolemasta, joka hänen iässään tulee mieleen jo päivittäin. Hän ei pelännyt kuolemaa, mutta: menetämme siinä sen, mikä on meille arvokasta eli tunnon minuudesta, omasta olemassaolosta. Tylsää on se, että joutuu lähtemään juhlista kesken kaiken pois.

Ilkka Koiviston harrastuksiin kuului muun muassa piirtäminen, kirjoittaminen, pianonsoitto, valo- ja videokuvaaminen, sienestys ja puutyöt. Piirtämisessä hän oli suoranainen mestari, joten ei ole ihme, että hän ehti pitää myös neljä omaa näyttelyä. Seinälläni roikkuu evoluutioversioita Galagosta, eräästä suurisilmäisestä puoliapinasukulaisestamme. Kuljen teosten ohitse monta kertaa päivässä – ne pitävät yllä uskoa lajimme hyväluontoisuuteen.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 29.06.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: