PUOLI VUOSISATAA LEGENDAA

Täytyy olla fiksu brunette, jotta pystyy esittämään tyhmää blondia”.

– Marilyn Monroe

Kuinka niin tunnetun apinan elämästä ja kuolemasta tiedetään lopultakin niin vähän? Hänestä on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta elokuvanäyttelijästä – enemmän kuin ehkä yhdestäkään toisesta ihmisapinasta. En siis pysty mitään uutta tästä jumalattaresta kertomaan, mutta jokin sisäinen pakko kuitenkin käskee kunnioittamaan ihmiskunnan suurinta ikonia kuolemansa merkkipäivänä.

Tuskinpa olet voinut välttyä tiedolta, että Norma Jeane Mortensenin eli Norma Jeane Bakerin eli Marilyn Monroen kuolemasta on juuri tänään tullut kuluneeksi 50 vuotta. ”Itsemurha” herättää yhtä paljon kysymyksiä ja siihen liittyy samanlaisia kummallisia epäselvyyksiä kuin reilu vuosi myöhemmin tapahtuneeseen John F. Kennedyn salamurhaan. Kaksi maailman eniten rakastamaa apinaa kuolee oudoissa olosuhteissa Telluksen parhaaksi demokratiaksi itseään hehkuttavassa valtiossa…

Marilyn ja JFK tunsivat toisensa intimiisti. Kummanko geenit jahtasivat kumpaako? Onko geeneillä jokin vielä tuntematon tapa löytää tasoistansa seuraa? Kaksi aikansa suurinta ihmistä kohtasi toisensa ja molemmat kuolivat ennen aikojaan. Molemmat legendat olivat vanhempiensa hyväksikäyttämiä. MM kärsi äidin poissaolosta ja JFK isän liiallisesta läsnäolosta. Olisiko historia ollut toisenmoinen, jos he olisivat eläneet? Olisiko JFK uskaltanut erota kulissiavioliitostaan?

Marilyn olisi halunnut lapsen 16-vuotiaana ollessaan naimisissa Jim Doughertyn kanssa, mutta mies kieltäytyi. Olisiko endometrioosi ollut silloin vielä niin pieni ongelma, että lapsensaanti olisi onnistunut? Olisiko Normasta voinut tulla tavallinen perheenäiti, emmekä olisi koskaan päässeet tuntemaan Marilyn Monroeta? Turhaa pohdintaa, mutta niin kiehtovaa.

Itse satuin olemaan kymmenisen vuotta liian nuori, jotta olisin oppinut tuntemaan Marilynin vetovoiman reaaliaikaisena. Palloilin kyllä apinametsän elokuvateatterissa, mutta senikäisenä vain kerättiin hylsyjä valkokankaan edestä. Saattaa toki olla, että olin nähnyt esimerkiksi Piukat Paikat -leffan mainoksia teatterin aulassa. Pitäisikö mennä hypnotisoitavaksi, jos pään sisältä löytyisikin aitoja kokemuksia…

Edes tieto Marilynin kuolemasta ei ole jättänyt mitään tunnistettavaa mielikuvaa aivokoppaan toisin kuin uutinen JFK:n murhasta. Se jysähtikin sitten kunnolla kansakoulun välitunnilla. Televisio oli jostakin syystä tehnyt Kennedyn tutuksi, mutta ei Monroeta.

Ylinormaali ärsyke

Yhden historiamme suurista miehistä, Albert Einsteinin aivot kaivettiin kuoleman jälkeen esille ja pantiin säilöön sen varalta, että niistä löytyisi viisauden avaimet. Marilynin aivoja sen sijaan ei otettu talteen, vaikka hän on Einsteinin veroinen poikkeusyksilö. Luulenpa, että hän on tuottanut ihmiskunnalle enemmän positiivista latausta kuin kukaan muu. Siksi Marilyn  voitaisiin perustelluksi nimetä ihmiskunnan tärkeimmäksi jäseneksi, feminiinisyyden tiivistymäksi: 89-56-89.

Marilynin WHR on uskomaton 0,6292134831460674. Lukua pitäisi jauhaa kouluissa yhtä tarkkaan kuin piin arvoa. Tämä on se luku, joka pyörittää ihmiskuntaa. Se paljastaa naisen terveyden ja hedelmällisyyden sekä todistaa, ettei kyseessä ole ainakaan ylimääräiselle testosteronille sikiönkehityksen aikana altistunut (feministi)naaras. Urosapinat ovat tiedostamattaan kautta aikojen arvioineet naaraita juuri tämän suureen avulla. Evoluutiopsykologi Steven Gangestadin mukaan naisilla, joiden vyötärö-lantiosuhde on noin 0,7, on hedelmällisyyden kannalta ideaalinen testosteronin ja estrogeenin suhde.

Marilynillä näyttäisi siis olleen jopa ylimäärä estrogeenia, mikä selittää hänen kärpäspaperimaisen vaikutuksensa miehiin. Marilyn oli ylinormaali ärsyke. Liika estrogeeni saattoi aiheuttaa myös endometrioosin, sillä tällä taudilla ja hormoneilla on jotain tekemistä keskenään.

Jos saat naisen nauramaan, saat hänet tekemään mitä tahansa”.

– Marilyn Monroe

Marilynin aivot siis haudattiin muun ruumiin mukana. Silloin(kaan) ei vielä ymmärretty, että myös fyysinen kauneus edellyttää aivojen olemassaoloa. Marilyniä on pidettävä vähintään Einsteinin veroisena nerona. Molemmilla oli ainutlaatiset kyvyt ihmiskunnan historiassa – mutta vain toisen apinan aivot säilöttiin tulevaisuuden varalle. Miksi? Siksi, että seksuaalinen osaaminen on kristinuskon kyllästämässä maailmassa paheksuttu ja lähes rikollinen ominaisuus. Ulkoista tai ylipään mitän ruumiillista ei edelleenkään arvosteta samalla tavalla kuin ”sisäistä” ja ”henkistä”.

Olemme siis suhteellisen kieroonkasvatettuja.

Kun lukee Marilynin kirjoituksia tai kuuntelee hänen haastattelujaan, niistä näkyy syvällinen elämän ymmärrys. Marilyniä valokuvanneet ammattilaiset kertovat, kuinka loistavasti tämä hallitsi tilanteet ja kuinka paljon he itse oppivat häneltä kuvaamisesta. Kamera oli oikeastaan se väline, joka sytytti Marilyn Monroen elämään. Hän saattoi liikkua Norma Naapurintyttönä kaupungilla kenenkään kiinnittämättä huomiota, mutta pystyi halutessaan muuntautumaan hetkessä Marilyniksi, katseiden keskipisteeksi.

Ja hän halusi olla Marilyn, niin raskasta kuin sen on täytynyt ajoittain ollakin. Hän rakasti kameraa ja kamera rakasti häntä. Se sai ujon Norman elämään. Norma piiloutui valokuvien taakse, koska se oli puhumista helpompaa. Tämä kuulostaa jotenkin tutulta. Koen itsekin valokuvauksen hyväksi tavaksi päästä eroon puhumisen sietämättömästä keveydestä. Minä vaan olen toisella puolella kameraa kuin Marilyn. Kameran avulla voi siirtyä ulkopuolisen rooliin tilaisuudessa kuin tilaisuudessa.

Minulla on mukava olo vain alastomana”.

– Marilyn Monroe

Marilyn ahmi klassikkoja ja ylipäätään kirjallisuutta. Ehkä häntä rasitti se, ettei hän mielestään ollut päässyt tarpeeksi opiskelemaan. Varmaan myös ympäristöstä tuli tämänsuuntaisia paineita, niin kuin aina tulee ”sivistyneiden” olettaessa olevansa parempia apinoita kuin muut. Norma kuitenkin edelleen päihittää heidät kaikki luontaisella älykkyydellään. Marilyn on enemmän kuin kaikki maailman feministit yhteensä.

Jostain käsittämättömästä syystä Monroe ei saanut koskaan Oscar -palkintoa ja Amerikan Filmi-instituuttikin on rankannut hänet vasta kuudenneksi valkokankaan suurten naistähtien listalla. Elizabeth Taylor sentään jäi seitsemänneksi. Marilyn ja Elizabeth kuulema kilpailivat toistensa kanssa paikasta julkisuuden valokeilassa sekä elokuvastudioiden suosiossa. Mielenkiintoista on nähdä, sivutaanko tätä kissatappelua millään tavalla Tampereen Työväen Teatterissa ensi syksynä alkavassa musikaalissa Liz. Nuorta Tayloria esittää ihananihana Maria Lund ja vanhempaa versiota Sinikka Sokka.

Operaatio neidonpelastus

Norma Jeanen koko elämää varjosti äidinrakkauden puute ja äidin poissalo. Sellainen on tuhoisaa pienelle apinanpennulle. Äiti vei hänet jo kaksiviikkoisena kasvattivanhemmille uskonnollispuritaaniseen perheeseen. Myöhemmin sijaisäidit ja orpokodit vaihtuivat. Teini-iän avioliittokin oli järjestetty hoito-ongelmien ratkaisemiseksi.

Ahdistusko tuottaa suuria yksilöitä? Näin voisi kuvitella suuren osan naaraista nykyään ajattelevan, kun niin monet äidit hylkäävät lapsensa päivä”koteihin”.

Edes koko maailman ihailu ei riittänyt täyttämään sitä Norman sisällä vellovaa valtavaa mustaa aukkoa, jonka äidinrakkauden puute pienelle naarasapinan alulle oli aiheuttanut. Norma lienee ollut neroutensa vuoksi normaaliakin herkempi laiminlyönneille. Edes Marilynin viimeisten vuosien psykiatri Ralph Greenson ei pystynyt auttamaan hädissään olevaa pikkutyttöä – eikä edes pitämään itse varaansa, sillä Norma veti hänet mukanaan pimeyteen.

”Hollywood on paikka, joka maksaa 1000 dollaria suudelmastasi ja 50 senttiä sielustasi”.

– Marilyn Monroe

Marilyn käytti miehiä hyväkseen ja vaihtoi heitä lennossa. Hän saattoi hylätä edellisen tukihenkilönsä äkkiarvaamatta, mutta turvautui jo seuraavassa hetkessä uuteen. Marilynin toinen aviomies Joe DiMaggio on jäänyt mysteeriksi. Hän riensi avioeron jälkeenkin apuun Marilynin kriiseissä ja toimitti 20 vuoden ajan useita kertoja viikossa kukkia tämän haudalle. Toisaalta hänen väitetään syyllistyneen väkivaltaisuuteen, mikä tietysti herättää suunnatonta paheksuntaa. Kuinka kukaan voisi lyödä Marilynin kaltaista naarasta! Mikään ei tietenkään koskaan ole niin yksinkertaista kuin miltä se julkisuudessa näyttää. Jos DiMaggio löi rakastamaansa naista, kuinka paljon siinä oli vain hänen henkilökohtaista taisteluaan välttyä joutumasta mustan aukon nielemäksi? Siinä saattaa olla kyse samasta ilmiöstä kuin hengenpelastajalla, joka on vaarassa joutua pelastettavansa hukuttamaksi.

Luulenpa, että nykyisessä ”tasa-arvo”ilmapiirissä käytävä keskustelu perheväkivallasta näkee asiassa vain yhden puolen. Emme taida ymmärtää hittojakaan koko ilmiöstä, koska sitä lähestytään ennakkoasenteiden ja ismien kautta. Uhkista huolimatta suuri osa uroksista haluaisi yrittää Marilynin pelastamista. Pienemmässä mittakaavassa miehet käyvät tätä tasapainoilua paratiisin ja helvetin välillä lukemattomissa parisuhteissa joka puolella maapalloa.

Marilyn oli nainen, jollaiselle miehet haluaisivat antaa kaikkensa, koska tällainen vyötärö-lantiosuhde pistää miesten aivot solmuun. Mutta samalla Marilyn on esimerkki naaraasta, jonka äidinrakkauden puutteesta kumpuavaa itsetunnon puutetta ei kukaan ulkopuolinen pysty korvaamaan. Tyhjyyttä ei poista edes se, että sattuu olemaan maapallon kaunein ja halutuin olento. Aivan liian monet miehet yrittävät parisuhteissaan pelastaa näitä itsetunto-ongelmaisia naaraita, mutta eivät tule siinä koskaan onnistumaan. Moinen haaste voi tuhota miehetkin. Huono itsetunto saattaa alkuvaiheessa tosin kiehtoa urosapinoita ja heillä saattaa jopa olla tarve pelastusoperaatioihin, mutta varoitan kaikkia valintatilanteessa olevia uroksia moisesta uhkapelistä.

Tässä voi olla myös yksi syy Marilynin poikkeukselliseen suosioon. Vaikka hän on legenda, hän on myös yksi meistä. Hän on operaatio neidonpelastuksen ikuinen ja suurin ikoni. Vaikka Marilyn oli tähti, hän vaikuttaa monissa kuvissa herkän viattomalta naapurintytöltä. Luulenpa, että hän oli sisimmissään juuri sitä.

PS: Jos haluat osaksi Marilynmyyttiä, vieraile täällä. Uskomaton määrä tietoa, elämänvaiheita ja kuvia Marilynistä löytyy Christellen kokoamasta tietopankista. Onkin mielenkiintoista, että kaikki kohtaamani Marilyn -aiheiset sivustot ovat naisten ylläpitämiä!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 05.08.2012.

2 vastausta to “PUOLI VUOSISATAA LEGENDAA”

  1. Onko nämä kirjoitukset käännetty englannista? Niissä on niin paljon lauseenrakenteita ja retorisia konsteja, joita käytetään amerikanenglannissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: