LUHANKA ON IN

Pienen kylän tapahtumattomuudessa ihmiset alkavat loistaa omaa eritystä valoaan… Jokaisen ikkunan takana jonkun ihmisen elämä… Kodissani on neljä seinää: kevät, kesä, syksy, talvi… Niin paljon tapahtuu juuri silloin, kun ei tapahdu mitään…

-Kiti Luostarinen

Suomessa ei taida olla enää kuin yksi missitason poliitikko. Urostoimittaja Janne Junttila ymmärrettävästi valitteli silmäkontaktin puutetta Päivän meppi -ohjelmaa puhelimitse tehdessään. Eija-Riitta Korhola paljasteli haastattelussa harvinaislaatuisesti; hän jopa vaikutti rehelliseltä todetessaan:

Joudun myöntämään, että olen itsekin jo mennyt sekaisin tämän talouskriisin kanssa. Jos minulla olikin jokin mielipide, se on jo moneen kertaan jauhautunut tohjoksi tässä kovassa kulutuksessa. Osaan yhtä hyvin perustella kannan, miksi velkoja täytyy edelleen taata ja miksi ei. Välillä tulee sellainen tunne, että saman tein voisin heittää noppaa – ja tietysti pelkään, että muutamalla muulla on sama ongelma… Tuntuu, että päättäjillä on edelleen sellainen yhden vaihtoehdon malli mielessään, että tämän täytyy päättyä tietyllä lailla. Tällainen plastisuuden puute vaihtoehdoissa saattaa olla ongelmallinen.

Tulevat tästä mieleen kuntauudistusta pyssynpiippuun tunkevat poliitikot ja eräs onneton kokoomusnaaras siinä lippua etunenässä heiluttamassa. Onko heilläkään plastisuutta nähdä ongelmien ytimeen? Ei ongelma ole kunnan koko vaan sote -palvelujen organisoiminen, mihin ei kunnanvaltuutettuja tarvita. Poliitikoille tämä ei tietysti kelpaa, koska kuka nyt omaa valtaansa vähentäisi. Kuntauudistuksessa on kyse pelkästä poliittisesta vallanhimosta ja sen kuvitellusta uusjaosta. Tämä himo tulee maakunnissa ja kodeissa vielä kalliiksi.

Ja rahvas tietysti maksaa myös tämän puoluehegemonialaskun, eurosekoilujen tapaan.

Päijänteen itärannalla sijaitseva Luhanka on Suomenniemen jälkeen Manner-Suomen pienin kunta asukasluvulla mitattuna. Kaikki kahdeksan pienintä  kuntaa killuvat Saaristomeren luodoilla. Toki myös Luhanka täyttää saaristokunnan kriteerit. Järvenselkiä, lahtia, rantoja ja saaria riittää miesvoittoisessa 800 asukkaan kunnassa vaikka muille jakaa. Ja onhan niitä rantatonttien muodossa runsaasti rauhaa etsiville myytykin. Jos kaikki kylän asukkaat saisi kerralla omaan kirkkoon huokuteltua, tila täyttyisi vain puolilleen.

Mutta Luhangassa ei valiteta. Hyvin on talous pysynyt kasassa, vaikka eläkeikäisten määrä hipoo 40 prosenttia eli se on kaksinkertainen maan keskiarvoon verrattuna. Kunnan hallintorakenne on äärimmäisen kevyt, joten se on paljon eurooppalaisempi kuin vaikkapa Helsinki tai naapurinsa Jyväskylä. Luhangan veroäyri on vain 19, kun se on Jyväskylässä 19,5. Jos kuntarakennetta halutaan uudistaa, oikea malli olisi Luhangan malli – ja oikea kuntamäärä vaikkapa 600!

Elämänmyönteisyys ja toisista välittäminen suorastaan paistavat Kiti Luostarisen Kotona kylässä -elokuvasta, jonka Yle toissapäivänä esitti. Elokuva kertoo Luhangasta. Siinä on sellainen taideteos, joka harvoin tavallisen apinan koettavaksi sattuu. Sillä olisi näin kuntaliitosvaalien alla myös poliittista sanomaa. Pieni on elinvoimainen, kun sen annetaan elää. Elokuvaa voitaisiin pitää kuntataistelun näyttävimpänä ikonina, mutta on harmi, että sitä voi katsella Areenassa enää vain muutaman päivän! Mielenkiintoista yleläistä logiikkaa sekin, ettet löydä elokuvaa Areenasta hakusanalla Luhanka.

En muuten ole ainoa elokuvasta viehättynyt.

Pieni on kaunista, koska se on biologiaa. Ihmisen luontainen laumakoko on 150 apinan paikkeilla. Sen verran yksilöitä pystymme hallitsemaan. Sellaisessa yhteisössä huijaaminen ja ahneus ovat vaikeammin toteutettavissa kuin metropoleissa. Mitä suurempi yhteisö, sitä vähemmän siitä löytyy yhteisvastuuta, esimerkiksi veronmaksuhalukkuutta – ja sitä huonommin kadulla makaavaa sairasta autetaan. Tutkimukset kertovat myös lihavuusongelmien pahenevan kaupungin koon kasvaessa. Tällekin löydetään joskus biologinen selitys, kunhan tutkimus tarpeeksi etenee.

Elokuva on valon taidetta ja sitä Kitin elokuva on mitä suurimmassa määrin. Se on mestariteos, jossa tuhnuisesta sadesäästäkin saadaan esille tunnetta ja sävyjä. Mieleen jäi vaikkapa punaisten viinimarjojen loiste. Aitoja ihmisiä, aitoja maisemia, hienoa luontokuvausta. Luhankalaiset maisemat eivät ole ensimmäistä kertaa elokuvan taustana, sillä siellä kuvattiin myös Matti Kassilan elokuva Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin (1971).

Jos luonto on komiaa, ovat Luostarisen filmille tallentamat asukkaat ja kiireettömät hetket jotain sellaista yläluokkaista, mitä hektiset citybilettäjät tuskin pystyvät sietämään, saati siitä nauttimaan. Kun kamera seuraa puoli minuuttia kuollutta rastasta vedenrajassa, lyhytpinnaisimmat kiirehtivät jääkaapille.

Kiti välittää meille kylänsä rauhallisen hengityksen – ilmiön, jota ei löydä metropoleista. Kiti asuu itse Luhangassa, joten hän tietää, mistä puhuu. Hänen lisäkseen pienen kunnan on valinnut asuinpaikseen muun muassa maailmankansalainen Toni Edelmann. Tai vaikkapa taiteilija Eila Raesmaa – sekä 800 muuta Suurta Persoonaa, joiden upeaa kerrontaa Luostarinen on taitavasti elokuvaansa vanginnut:

Aikuiseks ei tule ihminen koskoa, aina on vaan kuin pentu, lapsen mieli, lapsen laatu ja mieli – kyllä on kevyt elää, on ihan riemullista elää… Kaikki on vaan yhtä linnun lentoa ja perhosen lentoa ja rakkautta (Pilvenpaimentaja)

Rahaton ei voi huutaa kuin apua (Martti)

Ei niin synkkiä pilviä, ettei niissä olis kultasia reunoja (Hevosmies)

Maalla on hyvinvoinnin ylijäämää… Lopulta luonto aina voittaa, vaikka me ihmiset yrittämme sitä ohjata (Nainen)

Luhangassa välitetään naapurista ja tehdään talkoilla, jos joku ei jaksa. Pienessä kunnassa tulee nähdyksi. Elokuvassa kaikki ovat tasa-arvoisia, sillä nimet ja tittelit on jätetty mainitsematta. Kiti on yhyttänyt elokuvaansa myös kuunpimennyksen ja karhun – hieno suoritus, jos karhu oikeasti on luhankalainen…

Erään äärisuunnan apinat eivät tätäkään elokuvaa hyvällä katso. Siinähän ammutaan – jopa kilttejä kasvissyöjähirviä. Siinä miesjoukko raahaa hirvenruhoa metsästä ihmisten ilmoille. Rankkaa työtä vesi- ja räntäsateessa tai pakkasessa. Silti sitä nimitetään vain mukavaksi harrastukseksi. Tässä taitaa paljastua maailman ”epätasa-arvoisuuden” ydin. Miehillä on niin paljon testosteronia, että työkin tuntuu mukavalta puuhastelulta.

PS. Sinivalkoisen äänen eli Pekka Tiilikaisen äiti muuten oli luhankalainen torpan tyttö Hilda Halme.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 05.09.2012.

3 vastausta to “LUHANKA ON IN”

  1. Hieno, lumoava dokumentti ja mukava huomata, että joku muukin koki sen samalla tavalla. Löysin blogisi sattumalta ohjaaja Kiti Luostarisesta tietoa haettuani. Blogistasihan löytyykin paljon mielenkiintoista parran pärinää itseänikin kiinnostavista, ihastuttavista ja vihastuttavista aiheista. Pitääkin laittaa blogisi seurantaan.

  2. Luhanka on aivan paras paikka elää ja asua:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: