TEAM FINLAND?

Hallitusohjelmassa kuulema sovittiin, että Suomessa ryhdytään panostamaan entistä enemmän yritysten (vientiponnistelujen) hyväksi. Toukokuussa syntyikin Taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelma, jossa ideoitiin Team Finland. Näin se toimintaohjelmassa määriteltiin:

Luodaan taloudellisia ulkosuhteita, vienninedistämistä, ulkomaisia investointeja ja kansainvälistymistä koskeville toiminnoille yhteinen strateginen ohjaus. Perustetaan strategiaa luova elin – Team Finland -ohjausryhmä – jonka tehtävänä on laatia ja ylläpitää jatkuvasti päivittyvää strategiaa sekä ehdottaa toimenpiteitä strategian toimeenpanemiseksi.

Tuli varmaan selväksi? Tänään radiossa taas höpötettiin taloudesta. Rahasta on tullut niin keskeinen osa yhteiskuntaamme, että se tulee vastaan joka käänteessä. Onko ihan pakko esimerkiksi jokapäiväisissä uutislähetyksissä kerrata pörssikurssien viimeiset kiekurat? Radiossa muuten temmelsi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, taas kerran. Ja mikä oli valituksensa sisältö tällä kertaa? Risto halusi yrityksille lisää verohelpotuksia ja muita etuja… Tätä kun aikansa kuuntelee, tulee väkisin pohtineeksi, minkä apinaryhmän elo mahtaakaan täällä susirajalla olla surkeinta.

Seuraavassa lauseessa Risto jo kehui, kuinka Finlandiatalolle kokoontuu tänään Suomen kerma juhlimaan Team Finland -avausta. Yrittäjiä siellä oli viihdyttämässä koko kokoomuksen kärkikaarti: presidentti Niinistö, pääministeri Katainen, ulkomaankauppaministeri Stubb ja elinkeinoministeri Häkämies.

Hyvä idea tämä TF varmaan. Hyvä, että byrokratiaa yritetään loiventaa ja yhteistyötä lisätä. Hyvä, että innostetaan ja innostutaan. Yrittäminen on tärkeää. Mutta onko se tärkeintä? Miksi Team Finland tarkoittaa vain elinkeinoelämän etujen ajamista? Voisiko Finland tarkoittaa jotain muutakin kuin suuryritysten veronkierron edistämistä? Voisiko vaikka terveyssektorin idioottimaisuuksia ryhtyä purkamaan samalla innolla?

Milloin Finlandia -talo avattaisiin samanlaisiin juhlallisuuksiin vaikkapa syrjäytymisen ehkäisemiseksi tai yhteiskunnan eriarvoistumisen pysäyttämiseksi? Malli annettiin jo tänään: kaiken hyvän lisäksi tilaisuus oli ilmainen ja luultavasti valtiovalta tarjosi buffetlounaatkin köyhille yrittäjille. Ministereillä oli kerrankin koko päivä aikaa istua paikallaan. Läsnä oli 1500 enemmän tai vähemmän yrittäjää. Kataisen mukaan tilaisuuteen odotettiin sataa osallistujaa! Uskokoon, ken tahtoo. Ainakin joutuu miettimään järjestäjien täysipäisyyttä, jos sataa apinaa varten maksetaan Finladiatalon pääsali…

Jos googlaat Team Finlandia, joudut ensimmäisenä EK -perkeleen sivuille. Team Finlandin nimen alla puhuu sekava joukko apinoita, vaikkei TF ole kenenkään työnantaja – korkeintaan valtioneuvoston kansliassa työskentelevän koordinattori Tuomas Tapion. TF on enemmän verkosto kuin organisaatio. Silti sillä on johtoryhmä, jonka johdossa häärii kiireinen (?) Jyrki Katainen. Se on rakennettu tasan päinvastoin kuin presidentti Niinistön koollekutsuma syrjäytymistyöryhmä, johon kutsuttiin kenttätason osaajia. Dream Team sen sijaan koostuu kuudesta naaraasta ja kahdeksasta uroksesta, jotka edustavat ministeri- ja suuryritystason huippujohtoa. Sitten mainostetaan, kuinka projektin tarkoitus on edistää PK -yritysten asioita. Finlandia -talolla hieman asiaa jo kummasteltiinkin.

Katainen kehui, kuinka koko hallitus haluaa palvella suomalaista elinkeinoelämää entistä paremmin. Hänen mukaansa on kuin raikasta ilmaa hengittäisi, kun pääsee yrittäjien kanssa Japaniin tai Brasiliaan. No joo, kyllä minäkin hehkuttaisin, jos pääsisisin noin kauas veronmaksajien piikillä.

Kaikkien puhumaan kutsuttujen apinoiden suista pursuili pelkkiä ylisanoja. Tämän pitäisi viimeistään panna hälytyskellot soimaan. Ei mikään asia voi olla näin ylivoimaisen hieno. Tilaisuus muistutti lähinnä iPhone -uskovaisten kokoontumista. Hypeä, mutta ei mitään uutta, sillä ydinongelma tuntui olevan yhden luukun periaate! Siis se sama, josta on paasattu ainakin viimeiset 30 vuotta. Viranomaisia on niputettu yhteen oikein urakalla, mutta luukkuongelma vain on ja pysyy!

Hurmiossaan Jyri Häkämies jo melkein lupasi 300 miljoonaa euroa valtion pussista julkisiin investointitukiin. Pikku summa kokoomuspoliitikolle, kun yrittäjille pitää jotain herkkua saada. Mutta tiukassa on Suomessa ollut löytää kaksi miljoonaa tyttöjen HPV -rokotusten aloittamiseen. Vasta tänä kesänä siitä päätettiin, viimeisimpien maiden joukossa Euroopassa. Ei ole hallituksilla tässä asiassa ollut hinkua Euroopan ytimeen. Mutta ei tämäkään päätös kestä tasa-arvotarkastelua. Miksi vain tytöt rokotetaan, vaikka laumaimmuniteetti edellyttäisi myös poikien piikittämistä? Miksi naisten syövät ovat taas tärkeämpiä hoidettavia kuin miesten syövät? Papilloomavirukset kun aiheuttavat syöpiä myös uroksille – niistä ei edes puhuta mitään!

THL sentään oli suositellut poikien rokottamista.

Kaiken kukkuraksi rahamaailman eliitti pääsi tänään kuin koira veräjästä, kun apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ei uskaltanut nostaa syytettä nimekkäitä laumamme nokkamiehiä vastaan. Kalskeen mukaan lahjusrikoksen tunnusmerkit eivät täyty. Uskokoon, ken tahtoo.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 10.09.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: