VENÄLÄISNUKET

Kelly (Reilly) lienee luonnollisin, sitoutunein ja vaikuttavin näyttelijätär, jonka kanssa olen työskennellyt.

– Terry Johnson

Mahtaako yhdellekään muulle apinalle käydä niin, että kun pitäisi kiivetä illalla yöpuuhun ja menee sulkemaan itsekseen paasannutta (huono tapa, tiedän) näköradiota, niin jostain kumman syystä siinä tulee selanneeksi kaikki kanavat läpi. Ja sitten siihen saattaa jumittua tunniksi seuraamaan ohjelmaa, joka on alkanut jo aikoja sitten. Eihän siinä ole järjen häivää. Onneksi tällaisia koukuttavia ohjelmia tulee Ylen harvoin.

Perjantai-iltana kävi näin nolosti. Teemalla pyörähteli leffa, jossa puhuttiin ranskaa, mikä jo on melko varma ansa apinametsässä. Toinen on tietysti se, jos tarjolla on symmetrisiä naarasapinoita. Tällä kertaa yksi sellainen juoksenteli ilkosillaan Pariisin yössä. Eikun katselemaan.

Yllättävän hyvin sitä luulee pääsevänsä juoneen kiinni, vaikkei ole elokuvan alkua nähnytkään. Ehkä se jopa on hyvän elokuvan ominaisuus, että se pystyy kokoaikaiseen koukuttamiseen? Tällä kerta asialla oli ranskalaisen Cédric Klapischin käsikirjoittama ja ohjaama Les poupées russes (2005). Tämä Auschwitz -historian perinyt ranskanjuutalainen, juuri 51 vuotta täyttänyt kaveri on ohjannut 16 elokuvaa. En ymmärrä elokuvataiteesta mitään, mutta tämä leffa on mielestäni varsinainen mestariteos. Itse asiassa se on keskimmäinen osa trilogiasta, jonka ensimmäinen osa oli L’Auberge Espagnole (Espanjalainen kimppakämppä) ja kolmas osa vuoden päästä ensi-iltaan tuleva Casse-tête chinois (Kiinalainen pähkinä).

Teeman sivuilta lueskelin, että kyseessä olisi romanttinen komedia. No ei se mikään tragediakaan ole, mutta että komedia? Jos muutama hymyilyttävä kohtaus tekee elokuvasta komedian, niin en ymmärrä. Mielestäni tässä on kyseessä harvinaisen kypsä miehen ja naisen seksuaalisuutta luotaava tarkastelu. Joku sanoo sitä parisuhteeksi, joku toinen romantiikaksi. Ihan samasta asiasta kuitenkin puhutaan – ilmiöstä, joka pyörittää maailmaa.

Nyt se siis pyöritti loisteliasta leffaa. Siinä kolmekymppinen Xavier (Romain Duris) pyörittää naisia, joita ylenmäärin tuntuu tunkevan hänen vällyihinsä. Tämä ei ollut kuitenkaan elokuvan varsinainen sisältö, vaan kaveriporukan kokoontuminen urosjäsenensä Williamin (Kevin Bishop) häihin Pietariin. Mitä siellä sitten tapahtuu, sisältää elokuvan keskeisen sanoman.

Elokuva on perinteisen monikulttuurinen. Se on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla eli Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Moskovassa. Myös Xavier on perinteisen monikulttuurinen; hänen naisensa edustavat kaikkia ihonvärejä. Vaikka olen käynyt Afrikassa monta kertaa, en silti ole tullut koskaan nauttineeksi mustasta sillei – iso harmitus toki jo tässä iässsä.

Xavier taitaa olla tyypillinen keskivertomies. Naisista ei ole pulaa, mutta harva heistä ymmärtää hänen moniavioisuuttaan. Ehkä se ainoa on Wendy (ihana Kelly Reilly)? Onko naisen puute siis turhaa miesten valitusta? Kokemuksesta sanoisin, että jos on edes jonkin verran täysipäinen ja varsinkin jos ensin vaivautuu tanssittamaan näitä ihanuuksia, niin kyllä herkuille kylvöalustaa riittää. Voihan se olla, että nuoret naaraat ovat viime aikoina käyneet krantummiksi, mutta jos 40 raja ei ole este, niin pääsee jo valikoimaan. Suurin osa näistä puumista tosin on naimisissa, mutta se tuskin on normaaliurokselle mikään ongelma.

Joku voisi sanoa tätä elokuvaa Sinkkuelämän urosversioksi, mutta oikeasti näissä liikutaan täysin eri tasoilla. Kuinka ranskalainen elokuva voikin olla valovuoden edellä amerikkalaistekeleitä? Ei tässä tarvinnut kaahata autoilla, räjäytellä rakennuksia eikä vetää ketään turpaan. Paitsi että yksi naaras mottasi Xavieria päin pläsiä, mutta sehän on tässä psykososiaalisessa tasa-arvomaailmassa vain viehättävän positiivinen lisämauste… Eikä ranskalaisleffoissa nainen koskaan kääriydy päiväpeitteeseen sängystä noustessaan niin kuin kaksinaismoralismin huippuvaltiossa tehdään.

Jos Hollywood -tekeleissä liikutaan paikasta toiseen, se tapahtuu melkein aina henkilöautolla. En muista kuin Bussipysäkin, jossa julkisilla liikennevälineillä olisi ollut merkittävä rooli. Klapischin ohjauksessa naisen luota toisen luo mennään bussilla, laivalla ja erityisesti Eurostarilla kanaalin ali. Ja Venäjältä oli löydetty ihan aito Volga hääseuruetta liikuttamaan!

Elokuva pursuilee äärimmäisen kauniita naarasapinoita: Kellyn lisäksi muun muassa kaurissilmäinen en koskaan muuttaisi Los Angelesiin Audrey Tautou (36), joka tunnetaan myös filmeistä Amélie ja Da Vinci -koodi; belgialainen naapurintyttö Cécile de France (37), myös leffoissa Kiihtyvää kauhua ja ranskalaiskirjailija Vernen teokseen perustuvassa Maailman ympäri 80 päivässä; pietarilaissyntyinen Bolshoi -ballerina Evgenia Obraztsova (28), joka Natashana esitti elokuvassa itseään eli Williamin morsianta; pariisilaistunut englantilaismalli Lucy Gordon, jonka esittämää Celia -huippumallia Xavier piti täydellisten mittasuhteiden naisena – naisena, joka pelkkien säärtensä ja hameenhelmansa liikkeellä saa miehen ekstaasiin. Kauneus ei kuitenkaan aina riitä onneen, sillä Lucy hirttäytyi Pariisissa neljä vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen.

Elokuvan Nainen on kuitenkin Wendyä esittävä Kelly Reilly (35). Elokuvan koskettavin kohtaus näyteltiin Moskovaan lähdössä olevan junan ovella, jossa Wendy (tietäen Xavierin olevan menossa tapaamaan salaa Celiaa) tunnustaa rakkautensa kauniimmin kuin nainen voi sen tehdä. Hän toteaa Xavierin olevan epätäydellisyydessään täydellinen. Siitä huolimatta Xavier nousee junaan – tiedostaen samalla tekevänsä virheen. Tähän kohtaukseen tiivistyy miehen elämä ja siksi siihen on niin helppo samaistua.

Ihana elokuva, jossa päätähti  lopulta saa Wendynsä, pikku kiukuttelun jälkeen tosin. Suomalaiset sen sijaan ovat onnistuneet pilaamaan elokuvan antamalla sille idioottimaisen nimen Sinkkuuden huuma! Ikään kuin elokuvasta ei olisi ymmärretty mitään tai se on ymmärretty tahallaan väärin – ilmeisesti sinkkuuden oletetaan myyvän paremmin kuin maatuskojen? Maatuskoissa tässä nyt kuitenkin oli kyse. Xavier pohti junassa naiseuden syvintä olemusta ja päätyi vertaamaan sitä venäläisiin puunukkeihin. Aina sieltä kuoriutuu uusi ja entistä kauniimpi luomus. Milloin tulee se ”oikea”? Englantilaisversioon alkuperäinen nimi on käännetty uskollisesti Russian Dolls. Miksei se ole kelvannut suomalaisille? Samalla tavalla täällä raiskattiin myös trilogian ensimmäinen elokuva: espanjalainen kimppakämppä! Jestas sentään, mitä tyhmyyttä.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 24.09.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: