HUIPPUJOHTAJAN JA SARJAMURHAAJAN ERO

”Seuraavana pääsevät ääneen Alivaltiosihteerin heppulit”, toimittaja Jussi Wistrand esitteli Yle Puheessa. Kukaan ei huomannut mitään erikoista. Mutta mitä mahtaisi tapahtua, jos hän kertoisi, että seuraavaksi haastatellaan kolmea taiteilijanaikkosta?

Mitä luulet, muistetaanko sadan vuoden kuluttua paremmin eräs Anders Behring Breivik vai eräs Björn Arne Christer Nalle Wahlroos? Jos menestystä elämässä mitataan historiankirjoitusten määrällä, terroristi saattaa voittaa kapitalistipankinjohtajan. Jos rupeaisimme tutkimaan, miksi molemmat herrat ylipäätään ovat median sivuille päätyneet, voisimme yllättyä. Aivonsa saattaisivat olla identtiset ja ainoa ero löytyä siitä, miten heitä on pieninä piltteinä kohdeltu.

Miksi Breivik siis viettää loppuikänsä vankilassa, mutta Nalle juhlii eliitin kanssa nizzalaisessa ökyhotellissa tai eräs Katainen keekoilee pääministerinä? Minäpä kerron, sillä jälleen on kysymys biologiasta. Toisaalta, kuinka muuten voisi ollakaan, koska olemme eläimiä.

Naarailla elämä on jo kohdussa helpompaa. Maailman parhaan (?) koululaitoksen kasvatteina meidän kaikkien pitäisi tämä tietää. Jotenkin ei vain siltä tunnu, kun julkista höpötystä vaikkapa ”tasa-arvosta” kuuntelee. Miksi kaikki huippujohtajat ovat uroksia, kuuluu vakiovalitus. Kukaan ei kuitenkaan ole huolissaan siitä, ettei vankiloissa ole tarpeeksi murhanaisia. Olemme keksineet lasikaton ja eräs Wallin keksi jopa lasiseinät ja lasiovetkin (kumma, ettei lasi-ikkunoita!), mutta lasilattiasta kieltäydytään puhumasta. Jos olisimme loogisia, toki senkin naaraita suojeleva olemassaolo pitäisi tunnustaa.

Vain toinen puoli samasta ilmiöstä siis määritellään ”tasa-arvo”-ongelmaksi. Oikeasti ei tietenkään ole olemassa mitään lasiesteitä, on vain erilaisia geenejä, erilaisia aivoja ja erilaisia hormoneja. On jopa puuttuvia tai virheellisiä geenejä, vaurioituneita tai toimimattomia aivolohkoja sekä epänormaalia hormonitoimintaa. Ota tästä nyt selvää, siksi kulttuuriväen on ollut helpompi keksiä lasisia selityksiä kuin etsiä oikeaa tietoa. Pelkkää laiskuutta – ellei jopa tyhmyyttä.

Sitten on pienten pentujen kasvatus, joka meillä mieluusti ulkoistetaan äitiyden ulkopuolelle. Kaikesta tästä osaamattomuudesta koituu laumalle hirmuisen kallis lasku. Se on mieluummin miljardi- kuin miljoonaluokkaa. Se on pahempaa kuin hölmöläisten valonkuljetus.

Psykopaatin jäljillä

Mitä helvettiä bilsanmaikat siellä kouluissa opettavat, kun näin keskeisestä asiasta ei uskalleta mitään puhua? On siis taas aloitettava rautalangasta. Vain urossikiö joutuu vaihtamaan sukupuolta, naarassikiöt pääsevät paljon helpommalla. Siksi urokset ovat alttiimpia erilaisille virheille. Siksi uroksilla on enemmän ongelmia myös aikuisina. Siksi autismi, AS, Brunnerin oireyhtymä, AD/HD, APD ja moni muu vaiva riivaa enemmän miehiä kuin naisia. Siksi psykopaateista yhdeksän kymmenestä on urosapinoita.

Jos evoluution tavoitteena olisi ollut tasa-arvo, miesten aivoja ei olisi olemassa lainkaan. Olisi kaikin puolin helpompaa, jos aivojen vääntelyyn ei tarvittaisi hormoniväkivaltaa kohdussa. Evoluutio ei koskaan keksisi näin riskialtista operaatiota turhan päiten. Koska feministit eivät tätä ymmärrä, he yrittävät raivoisasti parannella evoluutiota omilla sukupuolen eheyttämisohjelmillaan.

Homojen eheyttämiset sentään jo tuomitaan, mutta olemme niin alkeellisella kehitystasolla, että rahoitamme sukupuolieheytystä jopa verovaroilla!

Prismassa esitettiin viime maanantaina erityisen hyvä ohjelma, jota on katsottu Areenassa jo yli 20 000 kertaa. Valitettavasti prismoja esitetään netissä vain viikon ajan, joten enää nopeimmat ehtivät sen katsomaan – 22 tuntia aikaa. Suosittelen! Teille hitaammille esitän seuraavassa lyhyen referaatin tästä hyvyyden ja pahuuden olemusta kartoittavasta BBC -dokumentista. Sen täytyy olla hyvä – onhan sen käsikirjoittanut ja ohjannut naarasapina, Nicola Stockley.

Ensin kertojaääni totesi tutkijoiden (siis oikeiden tutkijoiden, ei naistutkijoiden) löytäneen biologisia tekijöitä, jotka erottavat hyveen paheesta. Tämän kerrottiin voivan mullistaa koko maailmankuvamme. Aivan oikea johtopäätös minunkin mielestäni.

Liikkeelle lähdettiin psykologian professori Paul Bloomin (Yale U.) tutkimuksista, jotka hän julkaisi Naturessa vuonna 2007. Vauvatutkijaa kiinnosti, onko meillä moraali jo syntyessämme. Jos minulta olisi kysytty, niin vastaus olisi tietysti ollut myönteinen, koska moraalin peruspilarit ovat universaaleja ja lajeista riippumattomia. Kaikilla apinoilla on moraalikäsitys, luultavasti myös delfiineillä, valailla ja varmaan monilla muillakin lajeilla.

Mutta minulta ei kysytty mitään ja siksi Bloom joutui panemaan piltit nukketeatteritesteihin. Kaksi kolmasosaa vauvoista valitsi hyviksen, minkä Bloom tulkitsi kertovan orastavasta moraalista – ihmettelen vaan, miksi pitää olla näin varovainen. Psykologit eivät näköjään koskaan pääse kokonaan irti Freudin varjosta. Eräät muut tutkimukset kun kertovat (apinalogiikan lisäksi), että vauvoilla voi olla ihan oikeakin moraali. Ei sitä vältttämättä tarvitse niille kurkusta alas kaataa.

Olikos se yksi kolmannes sitten pahiksia? Ei tietenkään. Bloom selitti, kuinka jokaisessa ryhmässä viidesosa käyttäytyy poikkeavasti johtuen erilaisista häiriötekijöistä. Luultavasti kaikki vauvat eivät edes ymmärtäneet, mitä heidän odotettiin valitsevan. Ehkä fiksuimmat olettivat, että pitää tunnistaa se paskiainen…

Seuraavaksi käytiin taloustieteilijä Paul Zakin (Claremont Graduate U.) kimppuun. Hänen kysymyksensä kuului: löytyykö ihmisten yhteistyölle biologinen perusta? Totta kai löytyy, jos olisi apinoilta kysytty, sillä melkein kaikki apinat elävät laumoissa ja tekevät yhteistyötä. Mutta koska taloustieteilijä ei tätä tiedä, hän joutui pistämään pystyyn rugbytestin. Hän kokosi toisilleen tuntemattomista uroksista joukkueen ja mittaili heidän hormonejaan. Okstisiinitasot asettuivat samalle tasolle pelaajien lämmiteltyä ennen ottelua. Oksitosiini on yhteistyöhormoni. Zak kutsui sitä moraalimolekyyliksi, koska se lisää epäitsekkyyttä. Mutta lämmittelyn aikana myös urosten testosteronitasot nousivat, vaikka se lisää itsekkyyttä. Molempia ominaisuuksia kuitenkin tarvitaan taistelussa vastustajaa vastaan. Zak vertasi rugbypeliä yhteiskuntaan pienoiskoossa, sillä testosteronin ja oksitosiinin suhde valottaa myös yhteisöjen toimintaa – hyvän ja pahan taistelu onkin vain kemiallisen tasapainon etsimistä.

Olisi tietty ollut hauska tietää, millaiset hormonitasot varsinaisen pelin jälkeen vallitsivat.

Kanadalainen kriminaalipsykologi Robert Hare (Britis Columbia U.) on tunnettu psykopaattiasiantuntija, jonka kirjoista ainakin kaksi on suomennettu: Ilman omaatuntoa (2004) ja Käärmeet liituraidassa (2007). Suosittelen! Hän on vankilalääkärinä päässyt lähelle sarjamurhaajia, joista monet ovat komeita ja luottamusta herättävän näköisiä nuoria miehiä.

Haren mukaan psykopaatin keskeinen luonteenpiirre on empatian puute eli syvällisen myötäelämiskyvyn puute. Häneltä puuttuu omatunto ja hänen tunne-elämänsä on köyhää, tunteet ovat laimeita. Kokeissa psykopaattien aivoissa ei näy eroa suhtautumisessa neutraaleihin tai tunneperäisiin sanoihin, kuten ”normaaleilla” apinoilla tapahtuu. Haren mukaan tunteiden puuttuminen on yksi tekijä, joka erottaa hyvän pahasta.

Neurobiologi James Fallon (California U.) paljastui erikoiseksi tyypiksi, melkein sarjamurhaajaksi. Tutkiessaan suuren joukon PET -aivokuvia hän huomasi, että tietyllä ryhmällä oli vaurioita silmien yläpuolella sijaitsevissa etuotsalohkoissa ja myös ohimolohkot vaikuttivat epänormaaleilta. Kävi ilmi, että nämä kuvat esittivät tappajien aivoja. Epänormaalit osat liittyivät tunteiden ja impulsiivisuuden hallintaan, joten tappamishalulla on biologinen perusta. Itselle tuli siinä vaiheessa mieleen, että jos nämä rikolliset eivät tunne mitään, ehkä heidän pitää tehdä äärimmäisiä tekoja saadakseen edes jotain liikahtamaan sisällään.

No mistä aivojen epänormaali toiminta sitten johtuu? Jo vuodesta 1992 saakka on tiedetty, että monilta väkivaltaisilta miehiltä puuttuu yksi geeni, mikä aiheuttaa voimakkaan muutoksen käyttäytymisessä. Myös yksi tämän MAO-A -geenin matala-aktiivinen muoto altistaa väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Sitä on kutsuttu jopa soturigeeniksi. Pahuus voitiin siis jäjittää geenitasolle.

Pakko oli tässä välissä miettiä, miksi moinen geeni meillä vielä on tallella, miksei näin epäedullinen  ominaisuus ole karsiutunut pois luonnonvalinnassa. Vaan onko se epäedullinen, täytyy kysyä. Varmaan nämä tappajat ovat pelastaneet lauman moneen kertaan evoluutiomme kuluessa; milloin pedoilta, milloin naapuriheimojen soturigeeneiltä. Ja kuten myöhemmin selviää, sama geeni tekee miehistä huippujohtajia pankkisaleihin, kartanoihin, teollisuusteen ja – politiikkaan. Siksi geenimuoto ei ole hävinnyt.

Eikä tässä vielä kaikki.

Viime kesänä julkistettiin tutkimustulos, joka paljastaa tämän soturigeenin toimivan naisilla aivan eri tavalla kuin miehillä. Tutkijat kutsuvat sitä jopa ensimmäiseksi naisten onnellisuusgeeniksi! Kuinka epätasa-arvoinen biologia onkaan: sama geenimuoto vie miehen sähkötuoliin ja naisen maanpäälliseen paratiisiin. Vieläkö feministit kehtaavat väittää, ettei sukupuolissa ole mitään eroa?

Ja miksi tällainen ero sukupuolten välillä? Tutkijat arvelevat, että syyllinen on – testosteroni. Taas kerran tämä miesten elämää boostaava aine näyttää yhden synkistä puolistaan.

Lapsuuden merkitys

Takaisin BBC -dokkariin. Fallonin ylläri oli se, että hän tutki myös omat aivonsa ja omat geeninsä. Tulos osoitti, että häneltä itseltään löytyivät kaikki suuren riskin geenit ja tappajan aivokuvat. Hänellä oli lähes kaikki riskitekijät, mutta hän ei kuitenkaan ollut vankilassa. Miksi? Koska hänen lapsuutensa oli onnellinen!

Isää on nyt helpompi ymmärtää, Fallonin poika totesi tuloksen kuultuaan. Hänessä on aina ollut myös kylmä puoli, vaikka hän on hauska ja seurallinen, vaimonsa sanoi. Tiedän tekeväni joskus väärin, mutta viis veisaan, James kertoi itse.

Tappajien taustat tutkittiin ja kaikki olivat kokeneet lapsuudessaan rankkaa kaltoinkohtelua. Geenit lisäävät psykopatia-alttiutta, mutta kasvatuksella on vaikutusta sen puhkeamiseen. Huono kasvuympäristö lisää väkivallankäytön riskiä huomattavasti.

Kuin tilauksesta viime päivinä Norjassa on ilmestynyt Aage Storm Borchgrevinkin kirja En Norsk Tragedie. Se paljastaa Behringin traumaattisen lapsuuden. Äiti kanavoi primitiivisen aggressiivisuutensa ja seksuaaliset fantasiansa häneen. Sosiaaliviranomaiset suosittelivat pojan huostaanottoa, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Äiti ei suostunut todistamaan Behringin oikeudenkäynnissä ja jopa kielsi vuosina 1983-84 perhettä hoitanutta psykologia luovuttamasta tietojaan oikeudelle.

Kirjailija ansaitsisi paljastuksestaan rauhanpalkinnon, mutta mitä tekevätkään äärisuvaitsevaiset? He syyllistävät tämän siitä, että hän on loukannut rouva Behringin yksityisyyttä!

Ainakaan media ei ole kertonut, että Behringiltä olisi tutkittu soturigeenin olemassolo. Miksei? En ole kuullut, että näitä testejä Suomessakaan tehtäisiin, vaikka Helsingin yliopisto on kiinnittänyt asiaan huomiota jo kaksi vuotta sitten:

Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian professori Matti Virkkunen toteaa, että olisi hyödyllistä yhdistää vaarallisuusarviointiin yksinkertainen MAOA-geeninmääritys; MAOA-testi voitaisiin hänen mielestään tehdä vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille jo oikeuden määräämässä mielentilatutkimuksessa.

Ovatko oikeuslaitokset yhtä vanhoillisia kuin naisliike? Luonnontieteiden tuottama tieto ei vaan mene kaaliin, vaikka kuinka takoisi? Yhdysvalloissa sentään ollaan saatu jotain aikaan. Eräs Bradley Waldroup murhasi Tennesseessä raa’asti vaimonsa ystävättären vuonna 2006. Puolustus selvitti psykiatrian professori William Bernetin (Vanderbilt U.) avustuksella murhaajan taustat ja sieltä löytyi niin soturigeeni kuin lapsuuden pahoinpitelyt. Näitä todisteita käytettiin oikeudessa ensimmäistä kertaa ja ne pelastivat Bradleyn kuolemantuomiolta, murhasyyte muuttui tapoksi. Neurotieteen ja käyttäytymisgenomiikan tutkimustuloksia on siis jo käytetty rikoksen ja rangaistuksen pohdinnassa – mutta miksei se ole yleinen käytäntö?

Bradley oli oikeastaan itse uhri. Olisiko sähkötuoliin pitänytkin haastaa hänen vanhempansa? Olisiko jo aika lopettaa vanhempien paapominen, ettei niille vain tule paha mieli. Juuri he ovat vastuussa jälkikasvunsa tulevaisuudesta, ei kukaan muu – ainakin sen jälkeen, kun lauma on onnistunut omassa tehtävässään luomaan kaikille apinoille turvallisen perustoimeentulon. Raskaimmin vastuu kaatuu äitiapinoiden harteille, koska pienet pennut ovat erityisen riippuvaisia heistä. Voi vain ihmetellä, miksi ortodoksifeministit haluavat sirtää tämän vastuun vähemmän empaattiselle urossukupuolelle.

Miten sen nyt hienovaraisesti sanoisi? Päiväkodit pitäisi kieltää alle kolmevuotiailta!

Sotilasgeeni on ollut tarpeellinen ihmislajin kehityksen aikana. Emme ehkä olisi edes olemassa ilman sitä. Nyky-yhteiskunnassa olisi tietysti toivottavaa, etteivät geenin hengenvaaralliset ominaisuudet aktivoituisi. Siihen tarvitaan pikkupentujen hyvää hoitoa. Sitä ei ole heidän jokapäiväinen kiikuttamisensa laitoshoitoon, jossa alati vaihtuvat ihmissuhteet eivät tue perusturvallisuuden kehittymistä.

Pitäisikö vauvat testasta ja synnytyssalissa, jotta riskipilttien hoitoon voitaisiin varautua?

Huipulla

Psykologi Paul Babiak joutui työssään yrityskonsulttina tekemisiin lukemattomien huippujohtajien kanssa. Hän kuuli ja koki kaikenlaista ja päätyi tekemään tutkimuksen organisaatioiden toimitusjohtajina tai muissa esimiestehtävissä toimivista apinoista. Tulos kertoi, että soturigeeni löytyy yritysjohtajilta neljä kertaa useammin kuin sitä esiintyy väestössä keskimäärin. Ehkä kannattaisi lopettaa kokoomuslaiset puheet siitä, että jokaisesta voi tulla yritysjohtaja. Ei tule, koska myös aivoilla, eikä vain kokoomuksen puoluetoimistolla, on asiaan jotain sanomista.

On siis menestyviä ja jopa erittäin menestyviä psykopaatteja. Babiakin mukaan psykopaatin käyttäytyminen riippuu asiayhteydestä, älykkyydestä, ulkonäöstä ja kasvatuksesta. Psykopaatti osaa näytellä loistavasti johtajaa. Hän voi vaikuttaa karismaattiselta ja osaa tarvittaessa hurmata, manipuloida ja uhkailla taitavasti. Psykopaatti osaa asettua toisen nahkoihin älyllisellä tasolla mutta ei tunnetasolla. Hän kuuntelee mitä toinen sanoo, mutta ei tunne mitä toinen tuntee. Tämä antaa hänelle mahdollisuuden käyttää sanoja manipulointiin ja petkuttamiseen syyllisyyttä tuntematta.

Puolet työyhteisöstä voi pitää psykopaattia loistavana johtajana ja toinen puoli itse piruna. Babiak toteaa, etteivät psykopaatit ole sellaisia, millaisia heidän luullaan olevan. Pahimmat psykopaatit ovat eniten edukseen – he ovat niitä, jotka herättävät huomiota huoneeseen tullessaan. Heillä on karismaa ja he osaavat puhua. Mutta kun heidän tuottavuuttaan tutkittiin, tulokset olivat ala-arvoisia. He näyttivät hyviltä, mutta suoriutuivat huonosti. Nykypäivän yrityskulttuuri tuntuu Babiakin mukaan suosivan psykopaatteja, jotka etsivät jännitystä ja ikävystyvät helposti. Jatkuvasti muuttuva ympäristö on heille ihanteellinen työpaikka. Siellä psykopaatit viihtyvät täydellisesti.

Johtajia rekrytoitaessa käytetään yleisesti vanhanaikaisia palikkatestejä. Olisiko jo aika siirtyä 2000 -luvulle ja tutkia myös geenit? Pitäisikö ainakin pääministerikandidaatit testata?

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 15.10.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: