MARINA CANO -2-

Ympäristöpsykologi Kirsi Salonen kertoo, että maailmalla on tehty satoja tutkimuksia ympäristön vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Tulos on kristallinkirkas: rakennettu ympäristö tuottaa huonompaa hyvinvointia ja terveyttä kuin luonnonympäristö. Luonnossa stressi vähenee, verenpaine normalisoituu ja sydämensyke alenee. Aivojen palautuminen alkaa heti metsän siimekseen astuttaessa – oikea metsä on tehokkain tässäkin asiassa.

Salosen mukaan luonnossa olisi hyvä olla päivittäin vähintään 20 minuuttia. Ei siis ole sama, missä käy lenkillä. Ei siis ole sama sekään, halutaanko kaikki ihmiset houkutella ja pakottaa suurkuntien taajamiin. Se näkyy kansanterveydessä. Ja se näkyy myös kansantaloudessa, jos joku ei muuta kuin rahan kieltä ymmärrä.

Mikä mielenkiintoisinta, metsän puutetta voi korvatata katselemalla luontokuvia, sillä ne tuottavat samankaltaisia terveysvaikutuksia. Tässäkö syy siihen, että luontokirjoilla aina vaan on hyvä menekki? Kannattaa siis ripustaa luontokuvia kodin tai työpaikan seinille ja ostaa luontoteoksia tai lainata nitä kirjastosta! Ei liene sattuma sekään, että Suomen Luonnonvalokuvaajien jäsenmäärä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut.

Luonnon merkitys näkyy myös kasvavissa kansallispuistojen kävijämäärissä. Viime vuonna Suomen kansallispuistoissa vierailtiin kaksi miljoonaa kertaa sekä muilla Metsähallituksen hallinnoimilla suojelu- ja retkeilykohteilla kolme miljoonaa kertaa. Nämä ovat merkittäviä lukuja, sillä esimerkiksi paljon hehkutettuja laskettelijoita on Suomessa vain noin miljoona.

Drama & Intimacy

Siksi varmaan myös erilaiset luontokuvatapahtumat vetävät täysiä saleja. Olen käynyt Finlandia– talollakin Vuoden luontokuva -tapahtumissa, mutta tänä vuonna päätin suosia pienuutta ja matkustin pari viikkoa sitten Viitasaaren vastaavaan kuvailtaan katselemaan Lasse Niskalan ja espanjatar Marina Canon upeita otoksia. Ei tarvinnut katua ratkaisua.

Viitasaarellakin on Areenansa. Tavallinen urheiluhallihan se on, mutta jostain syystä kaikkien pitää nykyään apinoida Harkimon keksimää hiekkakenttää – areena kun tulee latinan sanasta hiekka. Ei ollut hiekkaa viitasaarelaisten hallissa. Hyvä niin, sillä sain pentuna tarpeekseni Lyseon maapohjahallissa rypemisestä. Mutta eikö näille monitoimikeskuksille voisi löytyä paikallisia ja persoonallisempiakin nimiä?

Onneksi nimi ei vienyt tunnelmaa, joka oli Viitasaarella katossa. Ei merkkiäkään siitä Finlandia -talon pönäkkyydestä ja virallisuudesta, vaan ihmisläheistä kansainvälisyyttä, josta henki yhteys ja välittäminen. Prameuden tilalla kodikkuus, suuruuden tilalla apinankokoinen yhteisöllisyys, jonka Pohjoisen Keski-Suomen Luonnonvalokuuvaajien talkootyö oli mahdollistanut. Käsiohjelman sponsorilista oli pitkä kuin nälkävuosi, mikä osaltaan kertoo pienyhteisöjen tavasta tehdä töitä yhdessä.

Pieneltä paikalta eli Vesilahdelta tuli myös Lasse Niskala räväyttäen kankaalle huippuotoksia, joista suuri osa kuulema oli syntynyt lähiympäristössä ja jopa pihapiirissä kotona Vesilahdella tai kesäpaikassa Karstulassa.

Hieman eksoottisempaa eloa edusti sitten Espanjan Kantabriasta Suomen syksyyn tupsahtanut ammattiluontokuvaaja Marina Cano, jota jo kertaalleen olen ehtinyt teille mainostaa. Hän ihasteli maamme kauneutta ja kertoi käsimyksistään junamatkan aikana, kun kulkuvälinettä ei voinut pysäyttää ikuistamisenarvoisten näkymien tallentamiseksi. Sitä lauantaipäivää suosikin poikkeuksellisen kaunis syksyvalo.

Marina aloitti kuvaamisen valokuvausta harrastavan isänsä innoittamana. Vähitellen luonnon tallentamisesta kehkeytyi hänelle ammatti. Hän haluaa välittää kuvilla omia tunteitaan. Lopputulosta kun katselee, niin oikealle alalle on tyttö päätynyt, taitaa olla jonkinlainen luonnonlahjakkuus. Areenan valkokankaalle heijastui kuvia niin Afrikanmatkoilta, Farna- saarilta kuin Kantabriastakin – melkoisia merikuvia tyrskyistä, jotka lähes peittävät majakan. Kesytön voi olla Espanjankin talvi.

Minua tietyti kiinnostivat erityisesti kuvat Afrikasta. Marina oli käynyt Amboselissa sadekautena, jolloin turistit yleensä pysyvät kotimaissaan. Kuvaajan kannalta silloin löytyvät kuitenkin parhaat valot ja Marinan kuvat sen todistivat. Ilmastonmuutos vai mikä lienee syynä, ettei sateita sillä matkalla kuitenkaan tullut kuin yhtenä pävänä.

Luontokuvaajat haluavat yleensä välittää kuvillaan huolensa luonnon säilymisestä tässä talouden globaalissa kilpajuoksussa. Marinalla on sama missio. Erityisesti häntä tuntui huolettavan sarvikuonojen päätyminen salametsästyksen uhreiksi. Välillä niiden tilanne oli jo valoisampi, mutta aasialaismiesten potenssiongelmat lienevät taas pahenemaan päin…

Luontokuvaaja joutuu tai oikeammin hän saa liikkua paljon luonnossa. Vain aktiivisuus takaa tilanteiden yhyttämisen ja suuresta kuvajoukosta löytyy aina helmiä. Marinan kuviin eksyy usein lintuja, vaikka ne eivät olisikaan kuvan pääkohde. Marina oli kuvannut edellistä Cabárceno -kirjaansa kolme vuotta. Hänen uusin kirjansa Drama & Intimacyei valitettavasti ehtinyt mukaan Viitasaarelle, sillä painossa oli ilmennyt viivästyksiä.

Marina tunnusti jännittävänsä ensimmäistä englanninkielistä esitystään, mutta aivan turhaan. Saimme hienon shown ja Pohjoisen Keski-Suomen Luonnonkuvaajien puheenjohtaja Alpo Syvänen suomensi sisällöt huumoria unohtamatta. Tämä oli sitä pienen yhteisön välittömyyttä. Kun katseli yleisön ilmeitä, niin puolet heistä (urosapinat siis) olisivat olleet valmiit lahjoittamaan viimeisetkin siemenperunansa pelkästä Marinan halaamisesta. Kahdelle urokselle sellainen mahdollisuus suotiinkin!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 04.11.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: