HUIPPUALFA RAUNO ALATALO

Olen aiemminkin tainnut mainita, että kapitalismi ja feminismi ovat sukulaisuskontoja. Pääministeri Katainen sen jälleen kerran todisti liittyessään Tukholmassa äiti- ja lapsivihamieliseen rintamaan. Olisiko jo vallankumouksen aika?

Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, kun Jyväskylän yliopiston saloissa liehuivat liput puolitangossa eilen tiistaina; akatemiaprofessori Rauno Alatalo oli kuollut perjantaina vain 60 -vuotiaana. Taas Suomi menetti kansainvälisen tason huipputiedemiehen aivan liian varhain! Alatalo oli Oulun kasvatteja kuten kaksi vuotta sitten, ennenaikaisesti hänkin, kuollut huippututkija Leena Palotie. He olivat jopa molemmat syntyneet samana vuonna (1952).

Oulun yliopisto on tuottanut suomalaiseen tiedemaailmaan runsaasti nimekkäitä tutkijoita. Liekö Alatalon kurssitovereita, mutta samaa ”sarjaa” kumminkin, on Turun yliopiston ekologian professori Erkki Korpimäki, joka aloitti omat helmipöllötutkimuksensa 14 -vuotiaana. Mittavan työn massiivinen tilinpäätös julkaistiin parisen viikkoa sitten, kun Cambridge University Press kustansi Korpimäen ja Harri Hakkaraisen teoksen The Boreal Owl. Kirja paljastaa ikävän uutisen: aikoinaan pohjoisten metsien yleisin petolintu helmipöllö kuolee sukupuuttoon 30 vuodessa, mikäli vanhojen havumetsien väheneminen jatkuu nykyvauhtia.

Muistan itsekin lueskelleeni lintulehdistä Korpimäen ja Alatalon kirjoituksia milloin kirjosiepoista, milloin teeristä. Monien muiden biologien tapaan Alatalon ura alkoi lintuharrastuksen merkeissä 13 -vuotiaana. Voin kuvitella, kuinka nuori poika seikkaili pitkin rantoja, pusikoita ja metsiä siivekkäiden perässä. Siinä on hohtoa ja koukuttavuutta, eikä aina tarvitse juosta erikoisuuksien perässä. Alatalolle kelpasivat tutkimuskohteiksi muun muassa varpuset.

Ei siis liene mikään yllätys, että Alatalo myöhemmällä iällä totesi lintujen bongailusta menneen maun, koska siitä on tullut pelkkää urheilua, jossa kaahataan autoilla ympäriinsä harvinaisuuksien perässä.

Seksuaalivalinta

Alatalo väitteli Ruotsissa pohjoisten metsien lintuyhteisöistä vuonna 1980. Sieltä hän vuosikymmenen lopulla kotiutui Jyväskylään ja hänet valittiin yliopiston ekologian ja luonnonhoidon professoriksi vuonna 1994. Kolmen vuoden kuluttua hän sai nimityksen akatemiaprofessoriksi ja vuosituhannen vaihteeseen mennessä hänestä oli tullut jo yksi maailman johtavia evoluutioekologian tutkijoita. Professoriliitto nimesi hänet Vuoden Professoriksi 2001. Alatalon johtama evoluutioekologian tutkimus valittiin Suomen Akatemian huippututkimusyksiköksi kahdelle perättäiselle kaudelle vuosiksi 2000-2011.

Akatemiaprofessuuri on viisivuotinen ja Alatalo sai osakseen vielä toisenkin kauden vuosille 2004-2009. Samalla Akatemia teki myös kummallisen liikkeen rahoittaessaan naistutkimusta edustavan Minna Canth -akatemiaprofessuurin Kevät Nousiaiselle – kuinka kreationismiin verrattava, biologian kieltämiseen pohjaava epätiede voi päästä Suomessa samalle viivalle evoluutiobiologian kanssa?

Alatalon uran keskiössä on ollut eläinten seksuaalisen valinnan tutkiminen. Hän ei juuri lainkaan elämöinyt tuloksillaan julkisuudessa, vaikka me kaikki olemme eläimiä. Onko tieteentekijöillä liian ahtaat pilttuut, joista ei voi kasvojaan menettämättä käydä yleisöä valistamassa? Jos näin on, mennään pahasti pieleen, sillä näin me apinat jäämme pelkän humanistihöpötyksen uhreiksi eikä siitä tunnetusti seuraa mitään hyvää.

Vuosituhannen vaihteessa Jyväskylän yliopiston biologian laitoksella tehtiin joitain kokeita ihmisilläkin. Suvi Terhon gradutyöhön liittyvä testi todisti alkoholin (samoinkuin ovulaation) aiheuttaman testosteronitason nousun tekevän naisista normaalia krantumpia heidän arvioidessaan tilapäiseen suhteeseen kelpaavien urosapinoiden kasvosymmetriaa. Seppo Kuukasjärvi teki graduaan parinvalinnan hajuista ja totesi, että sekä miehet että naiset pystyvät (tiedostamattaan) tunnistamaan naaraspuolisen koehenkilön ovulaation pelkän hajuaistin avulla – mikäli koehenkilöt eivät käyttäneet ehkäisypillereitä.

Kuukasjärvi on jatkanut työtään ihmislajin seksuaalivalinnasta väitöskirjaksi, mutta projekti on vielä kesken. Aihe tuntuu olevan vaativa, sillä samassa kaupungissa samasta aiheesta väitöskirjaansa on jo pidempään valmistellut myös Henry Laasanen – tosin näkökulmansa on sosiologinen. Odotan malttamattomana, kumpi ennättää estradille ensin.

Sininen hetki

Alatalon uraauurtava tutkimustyö lähti siitä perusasiasta, että eläinten ja kasvien toiminta perustuu luonnonvalintaan ja sopeutumiseen kulloiseenkin ympäristöön. Tutkimushankkeissa pyrittiin selvittämään esimerkiksi sitä, kuinka elinkykyyn vaikuttavien ominaisuuksien muuntelu säilyy ja mikä merkitys tässä on seksuaalisella valinnalla. Myös varoitusvärien evoluution ja saalistajan oppimisprosessin tutkimuksessa huippututkimusyksikkö saavutti menestystä.

Alatalo tutki erityisesti teerien, kirjosieppojen ja hämähäkkien periutumismenestystä ja sen vaikutusta populaation hyvinvointiin. Yksi tutkimuslajeista oli pohjoisessa Euroopassa suhteellisen yleisenä esiintyvä juoksuhämähäkki (Hygrolycosa rubrofasciata), jonka urokset yrittävät herättää naaraiden huomion rummuttamalla takaruumiillaan kuivia lehtiä. Naaraille kelpaavat vain parhaat rummuttajat. Itse asiassa niiden vaatimustaso on mennyt niin pitkälle, että koiraat lopulta tömistävät itsensä hengiltä. Uhraus ei kuitenkaan mene hukkaan, sillä hyvän rumpalin jälkeläiset pysyvät hengissä noin kymmenen prosenttia paremmin kuin keskivertokoiraan pennut. Toimisiko tämä myös ihmisellä – onhan se tosiasia, että eliitin poikaset elävät pidemmän elämän kuin syrjäytyneiden apinoiden jälkikasvu.

Keski-Suomessa on teeritutkimuksissa pitkä perinne. Itsekin olen istunut seuraamassa lyyrapyrstöjen kukkoilua tutkimuskojussa, mutta se oli paljon ennen Alatalon aikaa. Huippututkimusyksikkö vei tämänkin tutkimuksen uusille urille. Heli Siitari on yksi huippuyksikön teeritutkijoista. On selvinnyt, että teerikanoja kiinnostaa (reviirimenestyksen ohella) erityisesti kukkojen sininen metallinhohtoväri, joka lahjomattomasti paljastaa kantajansa elinvoiman. Loisille, testosteronikuormalle ja muille rasituksille altis kukko ei pysty kasvattamaan sellaisia höyheniä, että niiden heijastama valo kelpaisi naaraille.

Logiikka on melko suoraviivaista. Mitä tarkemmin höyhenet heijastavat juuri oikeaa aallonpituutta, sitä parempi on kyseisen koiraan pariutumismenestys. Kukon veriloisten määrä on sitä pienempi mitä sinisemmät höyhenet sillä on. Teerinaaraat ovat ehkä vielä tarkempia parittelukumppaninsa valinnassa kuin apinanaaraat, sillä ne eivät saa koirailta mitään muuta kuin geenit. Siksi ne turvautuvat seksuaalisignaaleihin, joilla isäehdokas vakuuttaa olevansa huippujätkä.

Yhdessä vai erikseen?

Lisääntyminen on tietysti keskeinen asia eliöiden menestymiselle. Mutta myös yhteistyöllä on tärkeä merkitys. On jopa mahdollista, että yhteistyötä tekevät lajit eivät kuole sukupuuttoon yhtä helposti kuin itsekkäämmät. Näennäinen ristiriita yhteistyön ja itsekkään lisääntymisstrategian välillä askarrutti muun muassa yhteiskuntahyönteisiä tutkinutta Darwinia. Lopullisesti dilemman ratkaisi brittibiologi William Hamilton. Hän oivalsi 1960 -luvulla, että geenien siirtämiseen tuleville sukupolville riittää, jos tukee sukulaisten elossapysymistä. Ei siis ole pakko itse edes sekstailla.

Hamiltonin elämäntyötä pidetään yleisesti nykyisen evoluutiobiologian yhtenä kulmakivenä. Rauno Alatalo arvosti kovasti tätä henkilökohtaista tuttavaansa ja totesi Hamiltonin vuonna 2000 (63 vuotiaana…) tapahtuneen kuoleman jälkeen tämän olleen oman aikamme Darwin.

Hamiltonin perusidea voidaan tiivistää kaavaksi rb>c. Toista kannattaa auttaa, jos autettavan saama hyöty (b) on suurempi kuin auttajalle aiheutuva kustannus (c). Sukulaisuus (r) ilmaisee kuinka läheistä sukua autettava on auttajalle. Alatalon mukaan kaava ennustaa evoluution kulkua, muttei suoraan yksittäisen yksilön tekoja. Tämä on juuri se suuri ero käyttämieni ”mahdollinen ja todennäköinen maailma” -termien välillä. Yksilö voi käyttäytyä kuinka tahansa, mutta lajitasolla ”mikään ei koskaan muutu”.

Mainion esimerkin tästä sukulaisvalinnan käytännöstä tarjoaa kuukkeli. Se varoittaa havaitsemastaan pedosta sukulaisiaan, mutta ei vieraita kuukkeleita. Jos lähistöllä on vain muita kuin omia sukulaisia, se livahtaa turvaan vähin äänin – varoittamiseen kun liittyy aina riski omasta paljastumisesta.

Tiedettä potkitaan päähän

Alfauroksille näyttää kohtalonomaisesti kertyvän kaikenmoisia luottamustoimia ja niitä oli Alatalollakin useita, monet niistä kansainvälisillä areenoilla. Hän oli kysytty luennoitsija ympäri maapalloa. Vuonna 2004 hän sai suhteidensa ansiosta Jyväskylään kansainvälisen käyttäytymisekologian ISBE -kongressin. Sieltä voidaan poimia yksi kiinnostava esimerkki biologian todellisuudesta. Tutkija Vladimir Pravosudov oli tutkinut eläimiä, jotka kätkevät hyvinä aikoina ruokaa pahan päivän varalle ja oli huomannut, että kätköjen köytämiseen vaikuttaa avaruudellinen muisti, jota säätelee hippokampuksen koko ja stressihormonin erittyminen.

Talven ajaksi parveutuvilla ruoankätkijälinnuilla havaittiin alempiarvoisten yksilöiden kuolleisuuden olevan suurempaa kuin eliittiyksilöiden. Syykin selvisi; syrjäytyneillä linnuilla oli heikentynyt avaruudellinen muisti ja vähentynyt hippokampussolujen uusiutumiskyky verrattuna dominoiviin yksilöihin. Pravosudov huomasi myös, että poikasena ravinnonpuutetta kärsineiden lintujen muisti jäi pysyvästi normaalia huonommaksi.

Alataloa on luonnehdittu joviaaliksi ja vaatimattomaksi persoonaksi, joka ei millään ilveellä suostunut tekemään itsestään numeroa. Hän oli pidetty, joskin vaativa opettaja. Sillä menetelmällä saatiin sitten aikaiseksi tutkimuksia ja jopa graduja, joista Nature -lehtikin riehaantui.

Luulenpa, että keskivertosuomalainen ei ole koskaan kuullut Alatalosta yhtään mitään. Ei hän ole kuullut Alatalon kuolemastakaan, koska ainoa maininta siitä löytyy Jyväskylän yliopiston sivuilta. Pitäisikö median mennä itseensä? Kuinka ylipäätään on mahdollista, että Suomessa voi elää maailmanluokan tiedemiehiä, joista ei kirjoiteta yhtään kansantajuista lehtijuttua tai kuvata ensimmäistäkään populaaridokumenttia? Mikä vaivaa suomalaista journalistikoulutusta, kun se hyljeksii luonnontieteitä?

Tieteen hyljeksintä näkyy jokaisessa käteen sattuvassa lehdessä, jokapäiväisessä uutisoinnissa ja jokailtaisessa televisio- sekä radiotarjonnassa – hävettää suorastaan. Alatalon kuolinpäivänä julkaistiin professoreiden Antti Hautamäki (Jyväskylän yliopisto) ja Pirjo Ståhle (Turun yliopisto) kirjoittama kirja Ristiriitainen tiedepolitiikkamme. Siitä media nosti esille vaatimuksen tiedeministeristä Suomeen(kin) turvaamaan perustutkimuksen uhanalaista asemaa. Luulenpa, että Alatalo olisi yhtynyt kirjoittajien vaatimukseen, sillä hän oli moneen kertaan esittänyt huolensa perustutkimuksen rahoituksesta. Mutta kuinka tämän vaatimuksen kävi – se tietysti vaiettiin kuoliaaksi!

Alatalon oppilas, kollega, seuraaja ja akatemiaprofessori Johanna Mappesin mukaan Alatalon merkitys laitoksemme menestymiseen oli niin valtava, että on hyvin vaikea löytää sanoja sitä kuvaamaan. Alatalon työ jatkuu uusissa käsissä. Mappes on nyt kolmannen perättäisen tutkimuksen huippuyksikön 2012-2017 vetäjä. Tämä biologisten vuorovaikutusten tutkimusryhmä selvittää biologisia vuorovaikutuksia, jotka läpäisevät eluömaailman molekyyleistä ekosysteemeihin. Tasa-arvokin on kunnossa, sillä yksikön johdossa on neljä naarasta.

Mietipä yksi hiljainen hetki mielessäsi, miksi meillä pääsevät ääneen vain sellaiset apinat kuin objektivisti Björn Wahlroos tai feministi Sofi Oksanen? Jos he kuolisivat, media olisi asiasta sekaisin monta päivää. Kuitenkin heidän käsityksensä ja julkisuudessa viihtyvien apinoiden enemmistön käsitykset ihmisestä ylipäätään perustuvat totaalisen vääriin ja vanhanaikaisiin oppirakennelmiin.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 14.11.2012.

2 vastausta to “HUIPPUALFA RAUNO ALATALO”

  1. Turun yliopiston pöllöjä tutkivan ekologian professorin nimi ei ole Erkki Kellomäki, vaan Erkki Korpimäki.

    • Suurkiitos korjauksesta! Paha moka tosiaan. Muistan kirjoittaessani jopa varoneeni, ettei nyt vaan tule väärä Erkki tähän ja niin se sitten tuli. Mulla näköjään menee nämä Erkit aina sekaisin. Tärkeitä luontoihmisiä molemmat. Muutin tekstiin oikean nimen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: