VUODEN URHEILIJAT

Suosikkinaaraani houkutteli toissailtana katsomaan Urheulugaalaa. Ja olihan siellä sykähdyttäviä hetkiä. Varsinkin Matti Nykäsen palkitseminen elämänurapalkinnolla irrotti kyyneleet niin apinametsässä kuin näköjään myös Susanna Ruotsalaisella. Viimeinkin Uros on saanut rinnalleen Naaraan, joka rakentaa eikä revi. Matti on palkintonsa ansainnut. Yhden totuuden yhteiskunta ei ole häntä aina kovinkaan kunniakkaasti kohdellut.

Hienoa oli myös suunnistuksen arvostus, kun Liisa Veijalainen nostettiin Suomen urheilun Hall of Fameen. Idioottimainen termi kylläkin, ei kai olisi aivan mahdotonta keksiä tällekin suomenkielistä ilmaisua? Liisa tahkosi kansainvälistä kultaa 1970 -luvulla, jolloin harva oli kuullutkaan mitään metsissä karttojen ja kompanssien kanssa rymyävistä menninkäisistä.

Sitten tuli Vuoden valmentajan valinnan vuoro ja gaalailun pahin moka. Joku Sami Hyypiä, josta en ole koskaan kuullutkaan, valittiin purjehdusvalmentaja Esko Rechardtin nenän edestä pystin voittajaksi. Tämä oli varmaan jonkun potkupallojengin salajuoni. Mitä nyt on jonkun seurajoukkueen puolikaspäävalmentajan alle vuoden mittainen pesti olympiamenestyksen rinnalla? Aivan karsea oikeusmurha.

No entäs sitten Vuoden urheilija -äänestys! Siitä onkin jo sanan säilää julkisuudessa heiluteltu. Ihan aiheesta tietysti, sillä eihän olympiahopea vaan mitenkään voi mennä olympiakullan edelle. Naaraslisällä näköjään on vaikutusta! Kansa sentään valitsi Leo-Pekka Tähden saavutuksen Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Näin siis valitsi kansa, jota joka tuutista haukutaan rasistiseksi ja vähemmistöjä syrjiväksi.

Pienemmälle ihmettelylle on sitten jäänyt se, ettei yksikään toinen paralympialaisvoittajista päässyt edes kymmenen kärkeen vuoden urheilijaa valittaessa. Eiköhän joku heistä olisi sopinut viidenneksi paremmin kuin veropakolainen Kimi Räikkönen? Kimin ainoa saavutus oli sinänsä hyvä lausahdus, mutta onhan niitä myös Nykänen tehtaillut, eikä ole niillä palkintoja päässyt pokkaamaan. Täytyy ihmetellä suomalaisia urheilutoimittajia, jotka valinnan tekivät. Kovin on perinteistä porukkaa eli vielä vanhoillisempia kuin lukijansa.

Suomen Urheiluliiton sedät puolestaan valitsivat Vuoden urheilutoimittajaksi Sinikka Rajamäen. Hauska (?) sanamuoto löytyy valinnan perusteluista: sukupuolestaan huolimatta lunastanut paikkansa miesvaltaisella alalla. Taitaa olla kuitenkin niin, että sedät ovat eniten kiihottuneet nuoren naaraan suunnattomasta kauneudesta

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 17.01.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: