ÄÄRIVASEMMISTO JA HENNA V

Samppa Linna alias Aku Hirviniemi (tai jotain sellaista) joutui lauantaisessa Putouksessa putousuhan alle. Ei kai kansa nyt niin ahdasmielistä sentään ole, että rankaisisi paparazzin kurmuuttamisesta – nehän kerjää sitä. Samppa paljasti, että ”gangbang -haaveeni on vaakamambo Aurajoen rannalla”. Samat haaveet meillä näköjään, mutta tuo vaakamambo kuulostaa jo aika kuluneelta ilmaisulta. Voisiko se mennä näin: ”gangbang -haaveeni on tehdä voileipiä Aurajoen rannalla”? Vai olisiko parempi kuitenkin sanoa, että heiteltäisiin sandwitsejä Aurajoen rannalla…?

                     – joko tällä pääsis Akun taustatiimiin?

Kaikki ovat varmaan tulleet valistetuiksi siitä, että äärioikeisto riehui ja puukotti viime viikolla Jyväskylän kirjastossa. Hysteria leviää, vaikka kukaan ei tiedä mitä oikeasti tapahtui. Vasurikansanedustaja Silvia Modig sanoi, ettei hän voi kansanedustajana ottaa kantaa vaikka onkin sitä mieltä, että se oli äärioikeisto. Äärioikeistosta on tullut jonkinlainen sijaiskärsijä, jonka päälle kaadetaan yhteiskunnan paha. Onhan se kätevää, ei tarvitse tehdä varsinaisille ongelmille mitään.

Mikä on äärioikeisto? Joidenkin mielestä ne ovat pulipäitä uroksia. Joidenkin mielestä uusnatseja, jotka hilluvat hakaristiensä kanssa. Joidenkin mielestä perussuomalaiset edustavat äärioikeistoa. Ikään kuin olisi unohdettu, että kaikissa ismeissä on äärilaidan kulkijoita – on äärikristillisyyttä, äärivasemmistoa, äärifeminismiä, äärisuvaitsevaisuutta… Minä ilmeisesti edustan äärievolutionismia, jos toimittaja Sanna Vuolteenahoa on uskominen.

Miksi vain yksi äärilaita on julistettu rikokseksi? Tässä asiassa olen jopa samaa mieltä Sofi Oksasen kanssa: ei Natsi-Saksa ainoana edusta maailman pahuutta. Äärivasemmisto ajaa jopa vasemmalta ohi eikä se ole pelkkää historiaa. Silvia Modig valitti, ettei poliisi edes tunnista kaikkea rasistista eli ääärioikeistolaista rikollisuutta. Tämä on se vakiovalitus, kun halutaan nostaa omaa häntää. Mutta otetaan koppi; väitän että poliisi vielä vähemmän tunnistaa äärifeminististä rikollisuutta. Mies on helppo tappaa eikä kukaan keksi kysyä, vaikuttiko taustalla miesviha.

DiyDiyDiy

Äärivasemmisto teki kirjan Äärioikeisto Suomessa – vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Otsikossa on jo perustavanlaatuinen virhe. Ei maailmassa ole yhtäkään ilmiötä ilman naaraita. Edes miehiä ei olisi ilman äidinmaitoa ja naisten hoivaa. Koska miesten elämä riippuu naisten hyväksynnästä ja suosiosta, äärioikeistolaisuuttakaan ei voi olla ilman naaraita, jotka aatetta kodeissa vaalivat ja jotka eturintaman sotureille antavat.

Jos äärivasemmisto kirjoittaa kirjan äärioikeistosta, lopputulosta ei voi millään logiikalla sanoa puolueettomaksi, vaikka kirjoittajien joukossa olisikin seksuaalisesti kiihottava (tämä on se syy, miksi Jari Sarasvuokin on sekaisin Listä) Li Andersson. Kirjassa jopa antifeminismi yhdistetään äärioikeistoon. Tästä kai voi tehdä johtopäätöksen, että terveen järjen käyttö on äärioikeistolainen ominaisuus…

Analysoidaanpa nyt tätä kirjastohässäkkää. Tilaisuuden järjesti JKLDIY -kollektiivi, jonka toimijat esiintyvät nimettöminä ja jonka päämääristä ei saa tolkkua edes heidän omilta nettisivuiltaan. Se nyt sentään tulee selväksi, että siellä kehitellään vasemmistolaista vallankumousta. Juuri heidän taholtaan kahakointi leimattiin äärioikeiston syyksi. Toinen järjestö tilaisuuden takana on Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto, joka nimensä mukaisesti kouluttaa apinoista vasemmistoaatteen taistelijoita. ”Opistoa” rahoittaa Kansan sivistystyön liitto ja se toimii Jyväskylän Seudun Sivistystyön yhteydessä. Opisto kertoo itse taustoistaan näin:

Kansan sivistystyön liiton resursoima yhteiskunnallinen opisto on toiminut Helsingissä jo vuodesta 1962. Tampereelle se levisi uusvasemmistolaisen liikehdinnän nousun vanavedessä syksyllä 2009 ja heti keväällä 2010 vuorossa oli Jyväskylä.

Vasemmistolla noita propagandaopistoja riittää, eikä niitä jostain syystä pidetä ääriliikkeen pesäpaikkoina, vaikka syytä olisi. Olemmeko me niin hyväuskoisia, että annamme sivistys -sanan väärinkäytön hämätä arvostelukykyämme?

Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtorina toimii itsensä syksyn kunnallisvaaleissa työttömäksi pätkätyöläiseksi määritellyt Keski-Suomen Vasemmistonaisten vasemmistofeministinen puhenainen Irma Hirsjärvi. Hän käytti hyökkäyksen tuoman julkisuuden täysimittaisesti hyväkseen mainostamalla itseään ja opistoaan sekä leimaamalla häiriköijät äärioikeistolaisiksi patriooteiksi.

Kumman helposti se syy löytyi äärioikeistosta. Ikään kuin se olisi ollut jo valmiiksi tiedossa. Ikään kuin se olisi ollut tilattu juttu. Mikä olisikaan tehokkaampi tapa saada mainosta järjestäjille ja kirjalle kuin ”terroriteko”. Ja mikä olisikaan tehokkaampi tapa todistaa, että äärioikeiston uhka on Suomessa todellinen!

Jos minä olisin järjestänyt tällaisen tilaisuuden, olisin kutsunut kirjan kohteen eli äärioikeiston edustajat keskustelemaan aiheesta enkä olisi ensimmäisenä ollut estämässä toisinajattelevien sisäänpääsyä. Jos minulla olisi ollut etukäteen aavistus välikohtauksesta (kuten järjestäjät ovat sanoneet ”aavistaneensa”), niin olisin pyytänyt paikalle poliisit enkä olisi koonnut ovelle omaa kuuden miehen aseistettua kommandojoukkoa!

Tai jos kuuluisin äärioikeistoon, niin vihonviimeinen ajatukseni olisi lähteä häiriköimään ja siten tuomaan julkisuutta vastustamalleni aatteelle. Jos äärioikeisto todella on näin idioottimaista porukkaa, niin ei heistä ole minkäänlaista uhkaa Suomen turvallisuudelle tai ainakin se on promilleluokkaa verrattuna uhkaan, joka syntyy ”sivistyksen” varjolla erilaisissa ”opistoissa” (verovaroilla?) koulutettavista sotureista.

Keskustelupalstoja hieman vilkuilleena olen joutunut ihmettelemään näiden ”sivistyneiden” apinoiden puolusteluja sille, että ovivahdeilta löydettiin vahingoittamiseen soveltuvia esineitä. Täytyyhän meillä olla aseita, jos hyökkääjilläkin on, porukka huutaa. Miten tämä on niin kovin tutunoloinen perustelu? Ai niin, sehän on juuri se sama argumentti, jolla USA:n Kansallinen Kivääriyhdistys perustelee rynnäkkökiväärien tarvetta jokakodin turvavälineinä. Äärivasemmiston mielestä aseita siis on olla hyvä olla itsellä, mutta ei vastustajilla, hah!

Paskin kaupunki?

Kun nyt kerran Jyväskylään päästiin, niin jatketaan aiheesta. Jyväskylä on kokkarikaupunki, vaikka demareilla onkin eniten valtuutettuja. Kaupunginjohtajana pällistelee kokoomuksen sisäpiiriläinen, kasvatustieteen (!) kunniatohtori ja Kuntaliiton varapuheenjohtaja Markku Andersson, joka tienaa enemmän kuin Suomen tasavallan presidentti. Valtuustoa johtaa kokoomuslainen reservin eläkeläinen Pauli Partanen. Kukkona… hmmm eikun siis kanana tunkiolla kuopsuttelee maakunnan ainoa ministeri kokoomuksen Henna Virkkunen. No ehkä pitää myös mainita kokoomuksen Timo Fredrikson, joka edellämainittujen apinoiden suosiollisella avustuksella rakennutti muutama vuosi sitten monumentikseen Keljonlahden kivihiilivoimalan eikä hintakaan ollut kuin vaivaiset 300 miljoonaa veri… eikun veroeuroa…

Näillä Jyväskylä siis porskuttaa. Yritys kun nikottelee, niin johtaja voi jopa saada potkut. Anderssonilla ei sitä vaaraa ole, vaikka Jyväskylällä menee huonommin kuin millään suurella kaupungilla – osin Anderssonin ajamien kuntaliitosten vuoksi. Hallintokulut ovat liitosten jälkeen räjähtäneet käsiin (mikseivät olisi, kun uusia johtajanvirkoja ja virastoja on perustettu hoitamaan asioita, jotka aiemmin tehtiin asiakasläheisesti muun muassa terveyskeskushoitajien toimesta) ja kaupungin kermalle tarjotaan ilmaisia kultuuri- ja urheilunautintoja samaan aikaan kun omaishoidon tuen sopimukset irtisanotaan ja pitkäaikaissairaiden apuja leikataan. Kaupunki säästää sieltä, mistä rahat aina pois nyhdetään, eli köyhiltä ja sairailta. Asukkaita verotetaan ja piiloverotetaan raskaimman kautta – kaupungissa juodaan Suomen kalleinta vettä eikä kaukolämpökään ole halvimmasta päästä.

Jyväskylässä oli 1970 -luvulla Suomen suosituimpiin Tuomiojärvenrantakuulunut leirintäalue. Tuomiojärvenranta on vieläkin olemassa, mutta reppureissaajilla sinne ei ole mitään asiaa. Ranta on kaavoitettu ökyasunnoille. Mihinkään muuallekaan ei telttaa voi Jyväskylässä pystyttää, koska kaupunginisien mielestä sellaiset edustavat roskasakkia. Karavaanareille sentään rakennettiin keskitysleiriksi kansan nimeämä, panssariaidalla ympäröity alue paikkaan, jossa ei näy järveä mailla eikä halmeilla. Jyväskylään ovat tervetulleita vain eliittimatkailijat!

KeskitysleiriOnko Jyväskylä jo Suomen paskin kaupunki?

Tyhmempi voisi kuvitella, että Anderssonille näytettäisiin ovea. Mutta Jyväskylässä kengänkuvia lahjoitetaan vain demarijohtajille. Kaupunki sai suorastaan sikamaista mainetta sählätessään edellisen kaupunginjohtajan eli Pekka Kettusen erorahan. Kettunen on paljastanut, että pääpiruna erottamisen takana hääri – kukas muukaan kuin Henna V.

Markku ja Henna haluavat lisää kuntaliitoksia. Erityisesti he himoitsevat Muuramen päänahkaa, koska siellä vielä talous toimii. Mutta listalla on 10 muutakin kuntaa. Normiapinan mielestä näissä suunnitelmissa ei ole järjen häivää, mutta niin vain persaukinen kuntasektori pakotetaan maksamaan tällainenkin puuhastelu. Askarrellaan rajaviivojen kanssa, kun pitäisi tarttua oikeisiin ongelmiin eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järkevään uudelleenorganisointiin. Sen jälkeen Suomessa ei tarvittaisi yhtään kuntaliitosta, voitaisiin jopa perustaa uusia.

Puolue edellä vaikka helvettiin

Mutta jos kokoomukselta kysytään, rajaleikki on tärkeintä. Jyväskylä on jarruttanut sisäilmaongelmaisen ja vanhanaikaisen keskussairaalan korvaamista uudella, koska kaupungin johdon mielestä Jyväskylä on jo liian iso (!) joutuessaan maksamaan investoinnista kokonsa mukaan. Erityisesti kaupunkia jurppii, ettei Jyväskylä ole tähän mennessä saanut itsevaltiaasti päättää sairaanhoitopiirin asioista, koska siellä monopoliasema on estetty äänileikkurilla.

Tämä onkin yksi ponnin hallituksen soteuudistuksessa. Siis kuntaministerin oma kotikylätrauma! Tarvitaan vahva kunta, joka voi päättää muidenkin kuntien asioista, jolloin ne muut kunnat kutistuvat pelkiksi maksuatomaateiksi. Partasen sanoin: Jyväskylän on sanottava selvä ei sellaiselle haikailulle, että kaupunkilaisella veronmaksajalla ei tulevassa mallissa annettaisi maksuosuuttaan vastaavaa päätösvaltaa (kielioppivirhe Partasen).

Yhteiskunnassa yleensä yritetään vastustaa yritysten pääsyä määräävään markkina-asemaan, mutta hallitus haluaa tällaisen käytännön kuntasektorille!

Virkkunen on Partasen linjoilla – tai sitten päinvastoin. Tai ehkä se on kokoomuksen linja. Mennään puolueen etu edellä. Vähät välitetään lauman palveluista, kunhan poliitikkojen ja puolueen valtaan ei kajota.

Tästä löytyy aivan loistava todiste Virkkusen haastattelusta 30.1. Keskisuomalaisessa. Lehti oli edellisenä päivänä esitellyt Keski-Suomen terveyshallinnon johtavien viranhaltijoiden yksimielisen esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. Se malli ei ollut nähnytkään vahvoja peruskuntia, sillä se perustui maakunnalliseen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämiseen, mihin rahoitus tulisi yhtä putkea myöten.

Virkkunen tyrmäsi maakuntamallin oitis. Häntä kauhistutti erityisesti se, että malli johtaisi eurooppalaiseen malliin! Siis EU -uskovainen kokoomus kammoaa eurooppalaista mallia ja haluaa ihan oman supisuomalaisen vahvan peruskunnan, jollaista ei löydy mistään muualta maapallolta! Olisiko jo aivan oikeasti syytä ottaa järki käteen, Henna ja muut? Henna sanoi suoraan, että maakuntamalli merkitsisi hyvästejä suomalaiselle kuntien itsehallintoon perustuvalle järjestelmälle (lue: puolueiden vallalle).

Edelleen Henna kysyy, miten kunta voisi vaikuttaa asukkaiden palveluihin maakuntamallissa. Ei mitenkään, ja sehän mallin vahvuus juuri onkin! En todellakaan halua Hennaa enkä Paulia päättämään, keiden peräpukamat hoidetaan ja keiden ei. Kunnalle jää riittävästi puuhaa ilman soteakin. Henna vaikeroi, että valtuutettujen taloudellisesta päätösvallasta vietäisiin pois 60-80 prosenttia.

Henna ei siis ajattele mitään muuta kuin rahaa. Raha on hänelle sama asia kuin valta. Ja Henna on olevinaan naarasapina. Olen luullut, että naaraat toisivat päätöksentekoon jotain uutta ja parempaa. En malta olla kirjaamatta lisätodistetta aiheeseen. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mielestä viisi Suomen tulevaisuuden kannalta vaarallisinta hanketta ovat rikkidirektiivi, rahoitusmarkkinavero, EU:n ilmastopolitiikka, kaivosvero ja energiatehokkuusdirektiivi!

Hennan perustelut ovat paras todiste sille, miksi kuntaa ei pitäisi päästää vastaamaan soteasioista. Suomessa on vain yksi tarpeeksi vahva peruskunta, joka pystyisi hoitamaan hallituksen kaavailemat velvoitteet ja se kunta on Helsinki. Kaikki loput kunnat joutuisivat tekemään yhteistyötä, mutta yhteistyö ei voi koskaan toimia tarpeeksi hyvin johtuen ihmislajin biologisista heikkouksista. Kuntamallilla ei voi koskaan päästä lähellekään sellaista hoidon tasa-arvoa, jota hallitus haikailee ja mihin maakuntamallilla päästäisiin. Hennan mallilla vaativan hoidon tasa-arvoisuus päinvastoin heikkenisi.

Virkkunen myös paljastaa sen todellisen syyn, miksi kokoomus ei halua toimivinta soteratkaisua. Kuntamalli tarjoaisi maakuntamallia enemmän mahdollisuuksia yksityisten veroparatiisiyrittäjien kermankuorinnalle. Ja niitähän kokoomus haluaa jostain syystä suosia. Kaipa se on ideologia, joka tähänkin pakottaa?

Katolinen kirkko vastustaa ehkäisyä, koska se haluaa itselleen lisää jäseniä ja siten lisää rahaa. Sama logiikka on Henna Virkkusella, kun hän perustelee sote- ja kuntasotkuaan. Kunnilta ei saa viedä rahaa, vaikka mikä olisi. Suurille kunnille pitää saada vaan lisää rahaa. Vaikka lauman hyvinvointi kärsisi, niin kuntapoliitikkojen valtaa EI SAA vähentää.

Metabolinen oireyhtymä

Partanen haukkui Kainuun mallin. Kas kun ei haukkunut Ruotsin mallia, joka on sama kuin Kainuun malli. Kainuussa kokeiltiin maakuntamallia vapaaehtoisuuden pohjalta ja se tuotti hyviä tuloksia siihen saakka kunnes yksi kunta päätti nuolla omaa tikkariaan. Ahneus kaataa kaikki vapaaehtoiset yhteistoimintamallit ennemmin tai myöhemmin. Siksi tarvitsemme maakunnallisen järjestelmän ja päätösvallan pois kuntakeinottelijoilta.

Jotain vaikutusta voi silti demokratiallakin olla. Viime kuntavaaleissa kansa valitsi Jyväskylän valtuustoon Mauno Vanhalan (ps), joka on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön johtaja ja yleislääketieteen professori. Kumma kyllä, hänet päästettiin perusturvalautakunnan puheenjohtajaksi. Vanhala on vuosikaudet kannattanut osuuskuntamallia julkisen terveydenhuollon pelastajaksi. Nyt jo mallia on päätetty kokeilla Tikkakosken terveyskeskuksessa.

Ilman kansalaisten ääntä tätäkään ihmettä ei olisi tapahtunut, vaan kaupunki olisi ulkoistanut terveyskeskuksen jollekin veroparatiisiyhtiölle.

Nyt sitten jännitetään, millä keinoin kokoomus ja muut vanhat jäärät heittelevät kapuloita osuuskuntakokeilun rattaisiin. En usko, että he mukisematta nielevät nöyryytyksen, jonka ensikertalainen ja vielä perussuomalaisiin kuuluva valtuutettu on aiheuttamassa. Entä jos osuuskuntamalli toimiikin ja se leviäisi koko maahan? Silloinhan vanhat puolueet kokisivat ennennäkemättömän arvonalennuksen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen (sd) onkin jo kiirehtinyt selittämään, ettei osuuskunnista mitään yleistä mallia tule, kokeillaanpa vaan nyt noilla syrjäseuduilla sitäkin.

Siksi Hennakin vastustaa tällaista kehitystä kynsin hampain.

Henna menee kaikessa tekemisissään puolue edellä. Ensin yliopistosekaannus ja nyt tämä kunta- ja sotesotku. Vanhalan väitöskirjan nimi on Metabolinen oireyhtymä Suomessa. Kyseessä on vakava kansansairaus, joka tuhoaa lauman elinvoimaisuutta. Mutta meillä on muitakin kansan hyvinvointia nakertavia metabolisia oireyhtymiä. Niistä puoluepolitiikka on yksi vaarallisimmista.

Politiikasta on tullut tunnepolitiikkaa. Tiedolla ei enää ole mitään merkitystä päätöksenteossa. Jopa vihreiden eduskunta-avustaja Touko Aalto kirjoittaa sotesotkusta, että hallitus valitsi asiantuntijavalmistelun sijaan poliittisen ohjauksen ja henkilökeskeisyydestä kasvavan jääräpäisyyden.

Ensi vuonna suomalaiset saavat valita vaikka sen, mihin menevät sydänsiirtonsa teettämään. EU haluaa, että valinnanvapaudesta tulisi Euroopan laajuinen. Herää vain kysymys, millä perusteella apinat valintansa tekevät. Eivät ainakaan tiedon perusteella, koska sellaista tietoa ei ole olemassakaan. Valinta siis tehdään tunteen viemänä. Jos joku lääkäri pääsee vaikka Seitsemänteen taivaaseen kehumaan yksikkönsä loistavuutta, oville syntyy heti jonoja. Mutta jospa se onkin niin, että paras hoitola on se, jonne on pisimmät jonot – niiden ohihan pääsee rahalla? Tai ehkä valitsen kuitenkin facebook -ystävän suositteleman lääkärin, joka oikeasti on hänen yrityskumppaninsa? Vai luottaisinko sairaalan nettisivuihin, joissa on pakko keskittyä mainoshypetykseen? Vaan tuonne en kuitenkaan mene, kun siellä on liikaa maahanmuuttajia, köyhiä ja vanhoja vammaisia…

Nykypolitiikka yhdistää tunteen ja rahan. Jospa minä nyt yhdistäisin tunteen ja Kansanradion. Tammikuun viimeisessä lähetyksessä asikkalalainen Jukka Liipola analysoi osuvasti kuntaliitohysteriaa ja määritteli Henna Virkkusen tunnepuolelta kuolleeksi. Aivan samanlainen tunne on minullekin syntynyt. En panisi, vaikka suhteellisen kaunis onkin.

PS. (5.2.) Enää ei tarvitse pähkäillä, onko Jyväskylä Suomen paskin kaupunki vai ei. Kyllä se on. Samaan aikaan, kun rustailin pistettä Hennan kauneudelle, kaupunginhallitus päätti lopettaa maailman vanhimman suomenkielisen oppikoulun eli Jyväskylän Lyseon. Kiitos vaan tästäkin. 150 -vuotinen historia ja ainoa Ateena -sivistystä enää ylläpitänyt brändi lakkautetaan feministikapitalististen riemunkiljahdusten saattelemana. 1970 -luvulle saakka Lyseo oli vain poikia varten. Löytyisikö päätöksen takaa hitunen miesvihaa? Ainakin mieskulttuurin halveksuntaa. Ja oikeasti kaupunginhallitus vain siunasi Pauli Partasen johtaman koulutuskuntayhtymän päätöksen –  kuntaliitosten jälkeen lukiokoulutuksesta tehtiin liikelaitos! Liikelaitoksen tärkein tehtävä on tuottaa rahaa… Samalla listittiin useita muitakin lukioita. Tämän jälkeen tulevaisuuden nuorille on tarjolla vain kaksi 1200 oppilaan jättilukiota. Tsemppiä heille!

Päätös on yksi lisätodiste Jyväskylän manimanimani -vetoisessa päätöksenteosta. Lyseon lakkauttamista perusteltiin näin: kaupunginhallitus päättää käynnistää välittömästi koko Lyseo-korttelin kehittämistä ja kaavoittamista koskevan selvityksen olemassa olevan käyttö- ja kehityspotentiaalin hyödyntämiseksi. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että koulun ”moderni” osa puretaan ja koulun tontti rakennetaan täyteen uusia rakennuksia ”arvokkaampaa” käyttöä varten. Joku suurista rakennusfirmoista pääsee taas tekemään rahakasta bisnestä. Tällä kertaa ahneudesta ei kuitenkaan pääse syyttämään kokoomusta, sillä Lyseon kaatoi vasemmisto! Opistosivistys kaatoi lukiosivistyksen.

Hauskaa vai surullista, mutta Lyseon lopusta kertovassa tänäisessä Keskisuomalaisessa vaadittiin Tipulan eli Jyväskylän Tyttölyseon kunnian palauttamista. JyTy ry:n varapuheenjohtaja Mirjami Asikaisen mielestä entisen tyttölyseon seinään pitäisi saada iso teksti ”entinen Jyväskylän Tyttölyseo” yhtä suurin kirjaimin kuin Jyväskylän Lyseon nimi kyseisen rakennuksen julkisivulla. Kaikin mokomin, mutta nyt kun Poikalyseonkin nimi pyyhitään aikakirjoista niin Mirjamin toive taitaa olla turha.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 04.02.2013.

7 vastausta to “ÄÄRIVASEMMISTO JA HENNA V”

  1. Vanha opinahjoni Cygnaeus-lukio kantoi muistini mukaan vanhimman suomenkielisen tyttökoulun mainetta tai perinnettä, olikos se tuo se entinen tipula?

    • Täytyy myöntää, että putosin jossain vaiheessa kärryiltä tässä koulujen nimiruletissa. Piti oikein ruveta salapoliisityöhön. Ensin hieman historiaa. Korjatkaa ja täydentäkää, ketkä paremmin tietävät!

      Cygnaeuksen koulu perustettiin vuonna 1925 luultavasti osoitteeseen Voionmaankatu 18, jossa vieläkin on vanha komea koulurakennus. Tämä siis toimi viime ajat peruskouluna. Valitettavasti se on homeessa ja koulunkäynti lopetettiin siinä 2000 -luvun alussa. Vuonna 1961 rakennetussa uudisrakennuksessa toimi mm. Voionmaan lukio.

      Cygnaeus-lukio perustettiin vuonna 1995 Vapaudenkadun varrelle entisen Keski-Suomen yhteiskoulun eli Kesyn (1954-1995) tiloihin. Kesyhän oli ennen vanhaan se kallis yksityinen koulu, kun taas Tipula, Lyseo ja Normaalikoulu (Norssi) olivat halpoja valtion kouluja. Vuonna 2006 Cygnaeus-lukio siirrettiin Viitaniemeen entisille Kortesuon pelloille, kun vanha koulurakennus purettiin asuntojen tieltä. Tontti siis pantiin rahoiksi.

      Jyväskylän Tyttölyseo (Tipula siis) eli Suomen ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu perustettiin vuonna 1864. Vuonna 1958 se muutti Voionmaankadun varteen valmistuneeseen uuteen rakennukseen Cygnaeuksen koulua vinottain vastapäätä. Tällä hetkellä rakennuksessa toimii Voionmaan lukio (ja Steiner-koulu). Tämä on koulu, jonka lattioita Sofi Oksasen mainostetaan kuluttaneen.

      Eli jos olet käynyt Cygnaeus -lukiota, et ole käsitykseni mukaan voinut olla missään (virallisissa) tekemisissä Tipulan kanssa.

      • Tässä kohtaa se meneekin vaikeaksi, nimittäin Cygnaeus-lukion seinässä oli muistolaatta, jossa luki suunnilleen: tässä sijaitsi ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu, tai jotain vastaavaa, ja siitä perinteestä koulussa puhuttiin. Samoin kuin Kesyn perinteestä. Eli ota siitä selvää 😀

      • No nyt menee todella vaikeaksi. Wikipedia kertoo, että Cygnaeuksen lukio perustettiin 1995 ja lehtijuttu, että koulu muutti Vapaudenkadulta Viitaniemeen vuonna 2006.

        Mutta ehkä arvoitus ratkeaa täällä, jossa sivumennen mainitaan, että ”Tyttölyseon arkkitehtuurin historiaa henkivät puurakennukset Cygnaeus-puiston kupeelta purettiin” Voionmaankadulle muuton yhteydessä. Ehkä samalle paikalle sitten rakennettiin Kesy….

        Lopullinen totuus varmaan selviäisi kirjasta Tipulan tarinoita, Voionmaan vaiheita.

  2. Ratkaisu on varmastikin siinä, että Cygnaeus-lukiolla/Kesyllä oli sama sijainti sen tyttölyseon kanssa.

    • Näin se on ymmärrettävä.

      Tuli tässä samalla mieleen, kuinka mielenkiintoisesti koulumaailma on muuttunut. Ennen vanhaan valtion oppikouluihin pyrittiin ja vain parhailla arvosanoilla päästiin sisään. ”Rupusakki” sitten joutui tyytymään yksityiskouluihin. Nykyään tuntuu siltä, että eliitti haluaisi yksityiskouluja lapsilleen. Julkisia koulupalveluja väheksytään – sama ero kuin terveydenhoidossa. Raha hajottaa laumaa.

      • Näinhän se tuntuu olevan, eliitti ei haluaisi omien lapsiensa saavan ”huonoa mallia” rupusakin lapsilta. Sitähän voi vaikka kysyä Kokoomusnuorilta, se sakki haluaisi kunnon luokkayhteiskunnan voimaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: