WTF

Ajattele – jos evoluutio olisi suuressa viisaudessaan pannut miehet synnyttämään ja lapsia hoitamaan sekä naiset metsästämään ja laumaa johtamaan, niin olisiko silloin feministejä valittamassa? Totta kai olisi. Miesaivoiset naaraat silloin huutaisivat, että jälkeläisten hoito on suurinta mahdollista vallankäyttöä, vaatisivat patriarkaattisten roolimallien ja elämän segregaation purkamista sekä naisten pääsyä kotitöitä tekemään.

Eilen hehkutin innoissani Krista Siegfridsiä, joka pian edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa. Paras mahdollinen biisi meillä, mutta olisihan se pitänyt arvata. Feministit pilaavat tämänkin ilon. On se kumma, että riittää kun yksi feministi (Linnea Portin) raivostuu ja kirjoittaa siitä blogiinsa, niin valtakunta on Hesaria myöten sekaisin ja ”kohu” on lennätetty jo Amerikoihin saakka. Ei voi tällaista tavallinen perusapina ymmärtää.

Nyt pitäisi vain toivoa, että Krista onnistuisi kaiken feministivihan keskellä säilyttämään järkensä ja kieltäytyisi selittelemästä mitään. Korkeintaan kannattaisi sanoa, että en tajuu näitä tosikkofemakoita. Haluan pysyä mahdollisimman kaukana heistä. Ja hyvin Krista näyttää selvinneenkin: Tein tämän laulun rakkaudella ja ilon kautta. Jos jengillä ei ole huumorintajua, se ei ole minun vikani!

Feministi Portin leimasi Marry Me -kappaleen antifeministiseksi huutosakkilauluksi. Ahaa, nyt selvisi, miksi minä siitä niin kauheasti tykkäänkin… Ehkä olisikin vain parasta sivuuttaa Portinin pimahdus hänen omalla lääkkeellään. Tällä videolla hän vuosi sitten nollasi erään mieltään pahoittaneen naarasapina Barbro Schaumanin näkemykset:

Krista oli jokin aika sitten vieraana Min Morgonohjelmassa isosiskonsa Anna-Karin Siegfridsin kanssa. Siskokset ovat molemmat aivan yhtä kauniita ja yhtä energisiä apinoita. Hyvät geenit siis heillä – päinvastoin kuin feministeillä. Kun etsiskelin tuota kyseistä ohjelmaa, satuin katsomaan myös tämänpäiväisen Min Morgon –tallenteen. Kuinka ollakaan, femistipropagandaan siinäkin heti törmäsi. Väestöliiton sosiologi Anna Rotkirch oli kutsuttu syyllistämään suomalaismiehiä liian vähäisestä osallistumisesta lastensa hoitoon. Jotain hyötyä tästäkin ajan tuhlaamisesta sentään oli, sillä ohjelmassa paljastettiin seksistinen sankari-isävideo, jolla STTK:n feministitädit luulevat saavansa tasa-arvon Suomessa kuntoon. Näin meitä manipuloidaan: rasittuneet ja seksinpuutteessaan riutuneet äidit ovat vaaraksi pienokaisille, mutta nahkatakkinen mies osaa tämänkin paremmin. Loistava todistuskappale siitä, minkä verran feministit arvostavat naisia:

Lisää Kristasta:
MARRY ME!

KESÄN KOHOKOHTIA: Kaskinen

IHANAA KRISTA, IHANAA!

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 11.02.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: