KANAVASURFFAILUA

Pelastusopiston kätilöjohtaja Mervi Parviainen valittaa, että niin harva nainen haluaa palohenkilöksi. Vastaavasti voitaisiin ihmetellä, miksi niin harva mies hakee kätilökoulutukseen.

Muutama sananen pitää vielä jatkaa edellisen jutun muutosvastarintapuheesta. Olet varmaan huomannut, että sitä käytää hallitsemiskeinona toisaalta eliitti ja toisaalta – naissukupuoli. Oikeastaan tuo sana ”toisaalta” on väärä, sillä naisethan edustavat eliittiä rahvaaseen eli normiuroksiin verrattuna.

Loistavan esimerkin ylätason syytöksistä tarjoaa kukapa muu kuin pääministerisöpöläisemme Jyrki Katainen. Hänen mielestään kuntauudistuksen vastustaminen on osoitus muutosvastarinnasta. Hän on väärässä. Kysehän on vain hänen mielipiteestään verrattuna jonkun muun mielipiteeseen. Ei siitä nyt millään ilveellä saa aikaiseksi muutosvastarintaa. Itse asiassa Jyrki itse on se muutosvastarintainen apina, kun hän kieltäytyy tekemästä sitä oikeaa muutosta eli terveys- ja sosiaalipalveluiden riisumista kuntapäättäjien hyppysistä. Jyrki roikkuu kynsin hampain kiinni perinteisessä impivaaralaisessa mallissa, vaikka vastaavaa järjestelmää ei löydy mistään muualta Euroopasta ja tuskin koko Tellukselta.

Jyrki on kuin uskonnolliset saarnaajat, jotka syyttävät muita omista synneistään. Ilmiö on toki ymmärrettävä. Kun voimme tuntea vain omat ajatuksemme, luulemme helposti, että kaikki muutkin ajattelevat yhtä alkeellisesti. Raivokkaimmat raittiusihmiset ovat yleensä entisiä alkoholisteja, seksikaupan inhoajilla on ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa ja kaameimmat homofoobikot paljastuvat lopulta itse homostelijoiksi, kuten kävi eräälle saarnaaja Markku Koivistolle.

Ihmislajin sosiaalinen elämä on naaraiden johtamaa. Se toimii naaraiden ehdoilla. Ei tietoakaan, että siinä astuttaisiin modernille tasolla. Mies tekee edelleen kaiken väärin. Miestä vaaditaan muuttumaan. Meillä on vain yksi hyväksytty tapa elää yhdessä ja sen ovat määritelleet naaraat. Oikein malliesimerkin tästä vanhakantaisuudesta tarjoavat iltapäivälehtien muotitoimittajat Irene Naakan johdolla. He päättävät, milloin mekko on liian lyhyt, mikä kaula-aukko on syntisen antelias tai kuinka syvältä onkaan vilautus. Paradoksaalisuuden huippu on tietysti se, että paheksumansa paljas pinta myy lehtiä parhaiten varmistaen myös heidän oman palkkansa.

Voisivatko nämä naakat vihdoin siirtyä nykyaikaan ja hyväksyä sen, että apinoita on monenlaisia ja osa heistä on jopa urospuolisia? Voisivatko he antaa luvan miehillekin sanoa mielipiteensä dekolteesta tai vaikkapa sen tarpeettomuudesta? Entäpä jos haluaisimmekin punaisella matolla asteltavan Eeevan asussa?

Ovatko nämä naakat laumamme vanhoillisimpia jäseniä? Millä oikeudella he haukkuvat kyseenalaisiksi vanhat miehet, jotka ihailevat samaa peffaa, joka saa heidät itsensä raivon partaalle?

Olisiko muutoksen aika? Olisiko aika lopettaa naakkailu?

Levottomat kävyt

Olin lauantai-iltana jo nukkumaan menossa, kun menin sammuttamaan yksinään seurustellutta televisiota. Syyllistyin selailemaan kanavia, jos sieltä vaikka sattuisi jotain tärkeää löytymään. Moista ei tietysti pitäisi koskaan tehdä, jos oikeasti haluaa ajoissa uinumaan. Teeman kohdalla jäin koukkuun, sillä menossa oli Mikko Niskasen ohjaama elokuva Käpy selän alla. Se on jo vuodelta 1966, mutta edelleen ajankohtainen, kuten olin kuullut Krista Kososen radiossa muutama päivä aiemmin kehuvan.

Mikko Niskanen oli nero. Jo elokuvan nimi on nerokas. Aikanaan leffa herätti pahennusta, koska siinä kuvattiin maailmaa sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin moralistit sen haluaisivat olevan. Samanlaisen tai vielä kaksinaismoralistisemman kohtelun sai osakseen vuonna 2000 valmistunut Aku Louhiniemen ohjaus Levottomat. Tämä 2000 -luvun Käpy selän alla -elokuvaksi luonnehdittu teos esitettiin Teemalla käpyelokuvan jälkeen ja olihan sekin sitten pakko katsoa.

Muistan vielä hyvin, millaisen närkästyksen Levottomien kuvaama elämäntapa aiheutti vaaleanpunaisten simälasien läpi maailmaa katselevien keskuudessa. Ehkä tämän yleisen mölinän vuoksi sille uskallettiin myöntää vain kaksi Jussi- palkintoa, kun Käpy selän alla oli sentään kahminut niitä kuusin kappalein.

Levottomat oli kuitenkin vuoden 2000 katsotuin kotimainen elokuva ja miksei olisi ollut. Se on poikkeuksellisen rehellinen elokuva, kuten on myös Käpy selän alla. Ne eivät kerro pelkästään nuorisosta, kuten on totuttu ajattelemaan. Ne ovat rehellisiä siksi, että niissä kuvataan ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Sitä, kuinka Suomessa ja maailmassa oikeasti eletään eikä sitä kiiltokuvaa, jota meille kouluissa ja kaikkialla muualla tuputetaan. Milloin uskallamme herätä todellisuuteen?

Kaikesta valistuksesta ja manipuloinnista huolimatta lauman elo on kaikkea muuta kuin raitista ja yksiavioista. Noin kymmenen prosenttia suomalaisista on raittiita. Suunnilleen samansuuruinen vähemmistö on yksiavioisia. Se ei tietystikään tarkoita sitä, että nämä ominaisuudet ilmenisivät samoissa apinayksilöissä. Herää tietysti kysymys, miksi meitä hallitaan vähemmistön arvoilla?

Yli 2000 vuotta ihmistä on yritetty jalostaa ”paremmaksi”, surkein tuloksin. Kannattaisiko jo avata silmät? Ei näytä sekään kovin lupaavalta. Olemme vasta sillä asteella, että älymystöksi itsensä luokitteleva kansanosa puhuu turkiseläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä! Ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen on edelleen puoskareiden ja manipuloijien hoteissa.

Rehellistä näissä elokuvissa on myös se, että seksiä harrastetaan ilman vaatteita ja sängystä noustaan ilman, että olisi pakko kietoutua päiväpeitteeseen. Siitä tunnustus molempien elokuvien näyttelijöille. Leffoja yhdistää sekin, että käpyelokuvaa tähdittäneiden Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan tytär Vilma näyttelee Levottomissa. Halkola on ollut naimisissa myös samassa elokuvassa esiintyneen Kari Franckin kanssa. Aku Louhimies puolestaan nai Levottomien naispääosaa näytelleen Laura Malmivaaran.

Levottomien pääosassa on lääkäri ja alfauros, jota näyttelee Mikko Nousiainen. Kuten tosielämässäkin käy, (kaikki) naiset tunkevat hänen sänkyynsä enemmän tai vähemmän tietoisina siitä, etteivät koskaan saa häntä kokonaan itselleen – vaikka sitä harhaluuloa hellivätkin ja yrittävät moisella vaatimuksella alfamiestä hallita. Kummallinen paradoksi, ellei tietäisi tämänkin käyttäytymisen biologisia taustoja. Myös Nousiainen saa kuulla, kuinka hänen pitäisi muuttua. Miksi ihmeessä? Jos hän muuttuisi ”kiltiksi” atm -mieheksi, yksikään nainen ei enää perässä juoksisi! Miten kävisi naisille, jos kaikki alfat muuttuisivat tavisapinoiksi?

Saman kysymyksen voisi esittää vaihtamalla miehen tilalle melkeinpä minkä tahansa muun eläinlajin uroksen. Miten kävisi metsoille, jos parhaat kukot poistuisivat markkinoilta? Luultavasti koko laji häviäisi, koska naaraat antavat vain soidinpaikan kunkulle. No okei, myös joku toiseksi jäänyt voi viekkaudella tai säälipisteillä vahingossa saada, mutta suurin osa koiraista ei milloinkaan pääse panemaan. Sen sijaan naaraat eivät koskaan jää ilman. Näin se pääpiirteissään menee meillä ihmisilläkin.

Nousiaisen roolihahmo toteaa, ettei ole koskaan ollut rakastunut. Rehellistä puhetta, joka ei tietenkään naisille kelpaa. Miesten tunteet harvoin ovat oikeita. Arvostelijat innolla kauhistelivat kuinka tyhjää moisen elämän täytyy olla. Ei se ole tyhjää. Apinoita on moneen junaan, jokainen tuntee tavallaan.

Antibiologiset minnat

Radiopuolellakin on joutunut viime aikoina surffailemaan. Puhe -kanavalla on nyt niin paljon uusintoja, ettei sitä vaan pysty aina kuuntelemaan. Niinpä eksyin alkuviikosta YleX:lle, jossa oli parhaillaan menossa valitushetki naisjohtajuuden vaikeudesta. Eihän siinä mitään, jos puhuttaisiin asiaa, mutta kun naisjohtajuutta vuosikausia ellei -kymmeniä tutkinut kauppatieteiden tohtori Minna Hiilloskaan ei ole päässyt ennakkoluuloja pidemmälle…

Aura Lindebergin ja Eve Väyrysen emännöimässä Etusivuohjelmassa ihmeteltiin aluksi, kuinka näin tasa-arvon aikakaudella johtajuuskoulutuksessa ei ole päästy opiskelijoiden määrässä 50/50 -tilanteeseen, vaan ollaan jumiuduttu 40/60 tasolle. Ongelma on tietysti siinä, että naiset ovat vähemmistössä. Tällaiseen päivittelyyn syyllistynyt paljastaa heti antibiologisen asenteensa, jota voisi armeliaasti myös tietämättömyydeksi sanoa.

Sama linja jatkui kautta koko haastattelun. Naisjohtajat ovat vähemmistöä, jota kuulema arvioidaan rankemmin kuin miehiä. Ei pidä paikkaansa, sillä vähemmistöjä kohdellaan myös hellemmin ja ymmärtäväisemmin kuin enemmistöä. Keskiarvo asettunee sievästi neutraalille tasolle.

Hiilloksen mukaan ihmisissä syvällä olevien stereotypioiden mukaan johtaja kuitenkin edelleen on valkoihoinen, keski-ikäinen mies. Saatiin siis tähänkin ohjelmaan sisällytetyksi VHM -mollaus! Minna ei nyt vaan jaksanut ajatella, ettei valkoihoisuus ole voinut istua esimerkiksi afrikkalaiseen ajatteluun – keski-ikäisyys kylläkin, koska ikä tuo johtamiseen viisautta. Vai ajatteleeko Minna rasistisesti, ettei Afrikassa ole koskaan johtajia ollutkaan?

Sinänsä johtajuus on urossukupuolen vahvuus, jos evoluutiolta kysyttäisiin. Minnat vaan eivät koskaan ymmärrä kysyä. He päivittelevät kyllä sujuvasti ”hirveen pysyviä” stereotypioita, mutta eivät vaivaudu ajattelemaan, mistä käyttäytyminen sinne selkärankaan on ilmestynyt. Se ei todellakaan putkahda sinne päiväkodeissa, kuten nämä tyhjän taulun minnat kuvittelevat.

Olisiko mitenkään mahdollista käydä edes yhdellä evoluutiopsykologian kurssilla?

Tutkimusten mukaan sekä nais- että miesjohtajat muistuttavat niin sanottua johtajan miehistä prototyyppiä. Ei kai sen pitäisi olla mikään yllätys, jos johtajuus on ollut miesten käsissä viimeiset seitsemän miljoonaa vuotta. Siksi laumassa on paljon vähemmän naaraita, joilla johtajuus on ”selkärangassaan”. Siksi heitä on niin vähän huippujohdossa. Ja nekin, jotka siellä ovat, ovat todennäköisesti saaneet sikiönkehityksessä päähänsä miestyypin aivot. Minna kuitenkin selittää tätä edelleen vanhanaikaisella lasikatolla.

Minna kannattaa sukupuolikiintiöitä, koska lasikattokokemus on junnannut niin pitkään paikallaan. Mutta mitä on sata vuotta seitsemän miljoonan vuoden rinnalla?

Yksi minnaselityksistä kuuluu, että keski-ikäinen valkoihoinen miesjohtaja valitsee johtajakollegat homososiaalisen mekanismin avulla. Hauskoja nämä feministiheitot. Mies siis valitsee miehen, koska apinat pitävät kaltaisistaan. Mies valitsee miehen ja nainen sitten varmaankin valitsee naisen? Ihan hauska teoria, joka olisi jopa helposti empiirisesti testattavissa, mutta feministit eivät koskaan uskalla (tai osaa) tällaisia tutkimuksia tehdä.

Minna puhuu johtajuuden feminisaatiosta, joka ilmeisesti etenee huomattavasti evoluutiota nopeammin. Silti hän ei halua, että naisjohtajilta itseltään kysytään mitään. Ilmeisesti he vastaavat väärin, kuten siinä tutkimuksessa, jossa enemmistö naisjohtajista ei kannattanut sukupuolikiintiöitä. Minna mainostaa edustavansa objektiivista tutkijaperspektiiviä, joka tietää totuuden asianosaisia paremmin.

Tämä paljastaakin kaiken naistutkimuksen uskottavuudesta.

Ei tämä ole edes ensimmäinen kerta, kun naisjohtajien vastaukset mitätöidään ”objektiivisella tutkijaperspektiivillä”. Essi Kurkelan ja Mira Rantalaisen suurta julkisuutta saanut opinnäytetyö on malliesimerkki siitä, kuinka ”tutkijat” tietävät asiat paremmin kuin haastateltavansa. Mitä siis pitäisi ajatella siitä, että naistutkimukset järjestään perustuvat haastatteluihin?

Antiäitiys

Hiilloksen haastattelun jälkeen Etusivun toimittajattaret jatkoivat keskustelua työurista. He ihmettelivät 50 000 pohjoismaalaisen insinööri-, ekonomi- ja it-alan opiskelijan vastauksia työuratoiveistaan. Vetovoimaisimmat työpaikat löytyvät Mikrosoftilta, Googlelta, IBM:ltä, Nordeasta ja Ikeasta. Ehkä syynä on sama suuruudenhulluus, joka pakottaa apinat ajamaan ABC -asemalle? Vain 13 prosenttia ruotsalaisopiskelijoista halusi yrittäjiksi. Mutta onko se oikeasti ”vain”? Apinoista pieni osa ylipäätään haluaa johtajaksi. Kaikista ei yksinkertaisesti ole laumaa johtamaan. Tiedän sen ihan perskohtaisesti, sillä viikonmittainen komppanianpäällikkyys RUK:ssa oli jo tarpeeksi stressaava kokemus.

Johtamisen ja yrittäjyyden välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkki heti, kun yritys palkkaa työntekijöitä. Yrittäjyys ei ole kaikkien hommaa ja siksi unelmat yhteiskunnasta, jossa jokaisen pitäisi olla yrittäjä, ovat yhtä kaukana ihmisen lajityypillisestä käyttäytymisestä kuin äitiyden mitätöinti. Näin tekee kuitenkin Aino Salonen toimittaja-ammattinsa suomalla ylivertaisella vakaumuksella, jonka vain täydellinen tietämättömyys mahdollistaa – ja päätyy suurimpaan kuviteltavissa olevaan antibiologiseen harhaan.

Äidin ylivertaiselle vanhemmuudelle ei ole perusteita… järkevää syytä sille, että äiti on lapselle läheisempi kuin isä, ei ole olemassa. Näin julistaa feministisilmälasit nenälleen asettanut Aamulehden Aino, jonka missio on muuttaa isät äideiksi. Mistään ei tosin löydy ensimmäistäkään tieteellistä tosiasiaa, joka tukisi Ainon väitettä. Mutta eiväthän feministit ole koskaan tarvinneet tietoa propagandansa taakse. Riittää, että julistaa tarpeeksi kovaan ääneen. Se se on riittänyt kaikkien muidenkin totalitarististen ismien leviämisessä.

Yhteiskunnan rakenteiden ja asenteiden on muututtava, Aino kiimaisena jatkaa. Ihan hyvä. Odotetaan ensin vaikka 100 000 vuotta, ehkä sitten on jotain tapahtunut – sillä edellytyksellä, että naaraat ovat oppineet hyväksymään siittäjiksi atm -miehet. Toinen ehto on tietysti se, ettei suvunjatkamista ole ulkoistettu teknoevoluutiolle. Ehkä (hetero)seksin ulkoistaminen onkin feministiliikkeen perimmäinen tavoite?

Iltalehti valitsi Ainon kirjoituksen arvokkaaksi kolumniksi suomalaisessa lehdistössä ja julkaisi siitä lyhennelmän maanantain numerossaan. Sic!

Hamehelmoja

Teen nyt täysin väärän yleistyksen, mutta haluan päästä moittimaan Suomen yrittäjiä hamehelmoiksi. Heistä on tullut viimeisen vuoden tai parin aikana feministejäkin pahempia valittajia. Se on aika paljon sanottu, mutta kun lehtien otsikoita lukee, ei voi muuhun johtopäätökseen tulla. Yrittäjä- ja elinkeinoelämän järjestöt suorastaan kilpailevat siitä, kuka pystyy surkeimman uhristatuksen tai kyselytutkimuksen esittämään. Mukaan on liittynyt myös yltiökapitalistinen ”ajatushautomo” Libera, jonka puheenjohtajana toimii lastensairaalaAnne Berner. Hallituksessa istuu myös erilaisiin ismeihin tykästynyt Björn Wahlroos. Ehkä hän seuraavana ryhtyy feministiksi?

Liberan vasta julkaisema manifesti amattiyhdistysliikkeen lopusta on tyypillistä kapitalistipropagandaa. Siinä on yhtä vähän todellisuuspohjaa kuin feministisissä julistuksissa. Vihkosen on kirjoittanut kolme elinkeinoelämän veteraania. Jo sen pitäisi kertoa, mikä on homman tarkoitus.

Vakavin ongelma tässä kaikessa valittamisessa on, että siinä huudetaan suuryritysten suulla. Hallitus komppaa, vaikka surryritykset työllistävät koko ajan vähemmän. Pk -yritysten ääni ei tässä kilpalaulannassa pitkälle kanna. Yrityselämä ajaa meille nyt aktiivisesti mallia, jossa yhteiskunta maksaisi puolet työntekijöiden palkasta. Nerokasta, eikö olekin? Kokoomus on jo puoliksi hankkeen takana. Ideana on maksaa työntekijöille niin pientä palkkaa, ettei sillä tule toimeen. Pelastukseksi EK ja kumppanit tarjoavat sosiaaliturvaa, jolla palkan pienuus kompensoitaisiin.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus perustelee tällaista palkkamallia sillä, että on parempi olla nälkäpalkalla töissä kuin työttömänä. Siinä on vain toinen puoli totta. Työkokemus on hyväksi, mutta eihän yhteiskunnan tuella kannata pitää hengissä kannattamattomia yrityksiä! Jos ei ole vara maksaa kustannustason mukaisia palkkoja, on parempi laittaa lappu luukulle tai siirtää bisnes vaikka Angolaan. Ja miksi me muka luottaisimme siihen, etteivät säästyneet palkkarahat livahtaisi veroparatiiseihin? Se on enemmän kuin todennäköinen ”palkkauudistuksen” syy.

Hameyleistys oli väärä siksi, että feministit (Anne Moilasta lukuunottamatta) käyttävät mieluummin housuja kuin hameita. Housuista on tullut jopa jonkinlainen tasa-arvokysymys. Kun miehet käyttävät housuja, on naistenkin voitava niitä käyttää, mukavuudesta tai ulkonäöstä riippumatta.

Ruotsalaiset urospuoliset juna-apinat ovat nyt ruvenneet käyttämään hameita, sillä ohjesäännöt kieltävät shortsit. Taas tuli todistetuksi, että miesten maailma on paljon naisten maailmaa säännellympää – miehet eivät vaan pidä siitä yleistä meteliä. Tästä hameesta voisivat miehet nyt kuitenkin ottaa kiinni kaksin käsin. Kun feministit haluavat omia housut, me miehethän voisimme omia hameen. Jestas sitä vapauden tunnetta, kun pallit saisivat heilua vapaina! Hameesta olisi paljon hyötyä, ajatellaanpa vain niitä lukuisia paljastelijoita, jotka haluavat esitellä penistään kauniimmalle sukupuolelle.

Entäs poliisi sitten? Sinne hameen alle mahtuisi piiloon ja helposti saataville mahtava asearsenaali. Ja jos pitää juosta kovaa karkuun, ei muuta kuin perinteinen tyyli käyttöön: hame korviin ja menoksi. Kesämekoista tulisi varma hitti, kun väljät helmat tuulessa leppoisasti heilahtels. Taskubiljardi kokisi aivan uuden renesanssin.

Vessakäynnitkin helpottuisivat oleellisesti, kun ei tarvitsisi kaivella patukkaa monen napin ja sepaluksen takaa. Ei muuta kuin helma ylös ja vot! Sisätiloissa hame houkuttelisi automaattisesti istumaan, mikä puolittaisi perheriidat, kun kukaan ei enää lorottelisi seisaaltaan pitkin seiniä…

PS. Kai olet huomannut, kuinka eri tavalla kulttuurimme suhtautuu vilautukseen ja paljasteluun? Samasta asiasta kuitenkin on kyse. Itse asiassa termit näyttävät olevan niin tarkasti rajattuja, että paljastelukin kuuluu naisten oikeuksiin, rikollista on vasta miesten itsensäpaljastelu. Naiset saavat toteuttaa ekshibitionismiaan lämpimissä sisätiloissa ja punaisilla matoilla salamavalojen loisteessa, miehet joutuvat kärvistelemään säiden armoilla pakkasissa ja sateissa…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 12.06.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: