SAMMAKOIDEN KOIJÄRVI

Et ehkä tiedä, mikä on Koijärvi. En tiennyt minäkään, että Suomessa on ollut senniminen kunta vuoteen 1969 saakka, jolloin se koki kataiset eli se jaettiin kahtia ja palaset liitettiin osiksi Forssaa sekä Urjalaa. Forssan puolelle jäi se kuuluisampi Koijärvi. Siis järvi, josta runsaat 30 vuotta sitten käytiin pienimuotoinen sota. Toisella puolella taistelivat maanviljelijät, jotka halusivat kuivattaa kohtalaisen lintukosteikon maineessa olleen järven pelloksi. Vastapuolella sätkyttelivät cityvihreät, jotka leiriytyivät järven luusuaan ja patosivat laskuojan.

Oikeasti silloin ei edes tunnettu cityvihreä -sanaa. Vihreä liike vasta sai alkunsa Koijärvellä, kun sinne kokoontui ympäristöstä huolissaan olevia apinoita ympäri Suomea. Syntyi Koijärvi -liike. Yli sata luonnonsuojelijaa tuomittiin sakkoihin niskottelusta ja haitanteosta viranomaisille. Järvi kuitenkin ”pelastui”. Sitä ei kuivattu ja se ostettiin valtiolle sekä liitettiin myöhemmin osaksi Natura -verkostoa. Liikkeen yhdestä johtohahmosta Ville Komsista tuli ensimmäinen vihreä kansanedustaja vuonna 1983.

Pitkään on tehnyt mieli käydä näin kuuluisalla paikalla. Eräänä kevätpäivänä sitten lähdettiin suosikkinaaraani kanssa tutkimusretkelle. Seikkailulta se todella tuntui, sillä järvestä ei tahtonut löytyä paljonkaan ajantasaista tietoa. Lintutorni oli merkitty joihinkin karttoihin, mutta minkäänlaista opastusta tornille ei ollut luvassa. Tämä on muuten melko ihmeellistä, sillä tornit on yleensä rakennettu julkisella rahalla. Koijärven torni ei todellakaan ole valtakunnan ainoa ”pimeä” torni, jonne osaavat vain lintuyhdistysten sisäpiiriläiset.

Tornin paikka

Kunnat haluavat matkailijoita alueelleen. Luonto on yksi matkailuvaltti lähes kaikkialla Suomessa. Luontotorneja meillä on yli 400, mutta moneenko sellaiseen olet huomannut opasteen tienvarressa? Luultavasti aika harvaan. Lukuisia ovat ne tornit, joihin ei ole ensimmäistäkään viittaa. Satunnainen matkailija ja vieraspaikkakuntalainen luontoharrastajakin ajaa sujuvasti näiden hienojen kohteiden ohitse. Tornit ovat hakusassa jopa sellaisella huippukohteella kuin Liminganlahdella!

Suomessa ei näköjään osata luontomatkailua.Kauklaisten lintutornille

Ainoa mieleen jäänyt, kunnolla opastettu torni löytyy Raumalta. Kauklaisten lintutornille on näyttävät opasteet valtatien varresta alkaen. Myös kaikkiin reitin myöhempiin teiden ja polkujen risteyksiin on muistettu laittaa kyltit, on parkkipaikka ja polku on jopa raivattu esiin hakkuualueen risujen alta! Tämä on suorastaan esimerkillistä toimintaa, kuka lieneekään ollut asialla.

Nyt joku voisi heittää, että onhan meillä olemassa Jan Södersvedin ansiokas kirja Lintutornit. Onhan meillä, paitsi että se on lähes kymmenen vuotta vanha eikä voi odottaa, että kaikki tienpäällä reissaavat potentiaaliset luontoihmiset sellaisen olisivat itselleen hankkineet. Nyt tornimainosten pitäisi mieluiten ilmestyä älypuhelimeen heti, kun turisti sattuu luontokohteen lähistölle saapumaan.

Olisiko BirdLife Suomella näytön paikka? Valtakunnan lintupaikkojen yhtenäiselle opastuhakkeelle voisi hyvinkin kuvitella löytyvän EU -rahoitusta.

Näytön paikka

Olisiko Vihreällä puolueellakin näytön paikka? Sellainen johtopäätös oli pakko tehdä, kun viimein muutaman metsälenkin jälkeen satuttiin osumaan sinne Koijärven tornille. Kaikesta näki, ettei siellä kovin moni ole käynyt. Saman havainnon voi tehdä vaikkapa Tiira -palvelusta, johon lintuharrastajat havaintonsa kirjaavat. Tänä vuonna Koijärvellä on käynyt kokonaista kolme apinaa…

Koijärvi on surkea kokemus. Torni on niin heikkokuntoinen, että Metsähallitus Koijarven lintutornion naulannut portaiden eteen laudat eikä ota vastuuta, jos joku sinne kuitenkin kiipeää. Sinänsä torni on kyllä komea, katettu ja tuulensuojainen. Voisi kuvitella, että se on rakentamisen jälkeen ollut ainakin tekijöilleen jonkinmoinen ylpeydenaihe.

Koijärven menneestä suuruudesta kertoo myös ränsistynyt ja haalistunut tervetuloportti, joka sitten löytyi poislähtiessä sammaloituneen polun varrelta. Unohduksesta kertoo myös kyltti, jossa kielletään Koijärven alueella liikkuminen. Luvattuja lisätietoja ei saa kyltissä mainitusta lääninhallituksesta, koska sellaista viranomaista ei enää ole olemassa. Ei ole enää edes läänejä…

Ympäristöhallinnon sivuilla kehutaan yhä, että Koijärvi on kansainvälisesti arvokas lintuvesi. Älkää nyt viitsikö. Jos se sellainen olisi, siellä kävisi porukkaa aivan toiseen malliin – ja siellä olisi lintuja aivan toiseen malliin. Omat havainnot rajoittuivat laulujoutsenen ääneen, kahteen kurkeen, telkkään, epävarmaan ruskosuohaukkaan, pyrstötiaisiin ja sammakoihin. Kurnutus oli aivan valtaisaa! Kaipa sammakotkin yhden suojelualueen tarvitsevat, nehän ovat myös kärsineet ihmistoiminnasta ja vähentyneet.

Koijarven kylttejaKoijarven kyltteja2

Tiiran mukaan järvellä on tänä kesänä havaittu muun muassa harmaasorsa, kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtakana ja luhtahuitti. Ei ihan mitättömiä lajeja, mutta oikeasti Koijärvi on kasvamassa umpeen ja sen arvo on kovasti vähentynyt aikaisemmista ajoista. Tapasimme metsätiellä paikallisen urosapinan, joka vahvisti, ettei täällä liiemmin kävijöitä tai lintuja ole. Olisi pitänyt tehdä niin kuin vesihallituksen insinööri oli patosodan aikoihin ehdottanut, että järvi olisi kuivattu talveksi ja nostettu vesi sitten takaisin. Tätä keinoa meillä on viime vuosina käytetty joidenkin järvien kunnostamiseen.

Jos vihreät kunnioittaisivat juuriaan, he uusisivat Koijärven tornin ja laittaisivat opastukset kuntoon. Kyllä järvi edelleen olisi käymisen arvoinen, jos kokemuksesta tehtäisiin hieman houkuttelevampi. Prosentilla tai kahdella vuotuisesta puoluetuesta tehtäisiin jo kummia!

Koijarven portti

Hassin paikka

Mutta ei vihreitä enää ympäristö oikeasti kiinnosta. Heille on tärkeämpää askarrella signaalien parissa. He haluavat Suomen täyteen lakeja, joilla ”vihreät” mieliteet nostetaan säädösten avulla kaikkien suomalaisapinoiden elämää määritteleviksi ohjenuoriksi. Vihreys on enää suojaväri, jonka taakse punaisuus ja sukupuolinen suvaitsemattomuus kätketään.

Harmittaa Ville Komsin puolesta.

Vihreät aloittivat ympäristöpuolueena, mutta siitä on tullut ihmisenä kasvattamisen feministinen erikoislahko. Löytyykö sieltä enää ketään, joka muistaisi Koijärven? Onko puolueelle käynyt kuin Koijärvelle? Järvestä, joka pelastettiin lintujen kodiksi, on tullut sammakkojen valtakunta.

Harmittaa oikeastaan Koijärvi -veteraani Osmo Soininvaarankin puolesta. Hän on yrittänyt todistella, kuinka koijärveläisyydessä oikeastaan oli kyse antitaistolaisuudesta. Kyllä se punaisuus sieltä kuitenkin paistaa. Ketkä valmistelivatkaan Vihreän liiton ensimmäisen puolueohjelman? Satu Hassi, Pekka Välimäki ja Pekka Sauri. Ainakin kaksi ensiksimainittua ovat tunnettuja 1970 -luvun kommunisteja.

Taistolainen kuuden laudaturin ylioppilas, sähköalan DI, ministeri, Vihreiden puheenjohtaja, ”feminismin veteraani”, meppi ja kirjailija Satu Hassi paljasti Yle:n Syntymäpäiväsankari -ohjelmassa ettei ymmärrä ihmislajin käyttäytymisen alkeitakaan – ja tuntui olevan siitä ylpeä! Hassi leimasi entiset työtoverinsa idiooteiksi vain siksi, että he sattuivat niin TKK:ssa kuin Tampellassakin olemaan miehiä. Jokaisella oli siellä seinillään tyttökalentereita ja kahvitunneillakin puhuttiin vain työasioista ja numeroista.

Näin siis puhuu nainen, joka menee töihin miesvaltaiselle alalle ja voi yhdellä äänellään, mielestään oikeutetusti, kyseenalaistaa koko työpaikan kuulttuurin. Täytyyhän tyttökalentereiden olla patriarkaatin perseestä, koska ne kiinnostavat miehiä. Siksi ne on kiellettävä ja muutettava koko yhteisö tätä yhtä feministiä tyydyttäväksi.

Kuka tässä yhtälössä onkaan itsekäs, voisi kysyä. Ei minulle ainakaan ensimmäisenä olisi tullut mieleen ryhtyä kieltämään naisvaltaisen työpaikan poikakalentereita, jos olisin moiseen paikkaan urallani päätynyt.

Hassin, kuten muidenkin feministien tragedia on, että miestyypin aivonsa pakottavat heidät kilpailemaan miesten kanssa. Naisena eläminen ei heitä tyydytä. Siksi he haluavat saada kaikki naiset käyttäytymään omalla tavallaan, vaikka näillä olisikin naistyypin normaali aivorakenne. Muiden pakottaminen oman ajattelun mukaiseen muottiin vaikuttaa olevan feminismin peruspilareita. Omaa pahaa oloa ilmeisesti yritetään lievittää pakottamalla kaikki voimaan pahoin?

Tulee mieleen Katriina Järvisen kokemukset feministivaltaiselta työpaikalta. Vaikka hän onkin nainen, hän ei uskaltanut puhua yliopistossa mitään lapsistaan, koska se ei ollut työpaikan ilmapiirin mukaista eikä siten sallittavaa. Hän oli siis aivan samassa asemassa kuin Hassi Tampellan insinöörien kanssa. Mikä patriarkaatti sitä feministiyhteisöä mahtoi riivata?

En oikeastaan enää ihmettele, mikseivät Vihreät menesty nykyistä paremmin. Ympäristö on niin tärkeä elämän ja kuoleman kysymys, että sillä pitäisi pärjätä paremmin. Vihreät ovat itse ryssineet mahdollisuutensa samaistumalla salakommunismiin ja julkifeminismiin. Huuhaan yhdistäminen tieteeseen eli ympäristöasioihin on yhdistelmä, joka vierottaa ajattelukykyiset äänestäjät. Ilman feminismikytkentää Vihreät voisi olla Suomen suurin puolue.

Koijarven kevattulvaa

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 03.07.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: