YLEmäistä

Ulkonäöstä ei ole kenellekään haittaa, päinvastoin. Vain kateellinen tai sovinisti väittää muuta.

Lenita Airisto Kotivinkissä 15/2013.

On vuosi siitä, kun poliitikkojen kyhäämä Yle -vero näki säädöskokoelmassa päivänvalon. Nyt kokoomuspoliitikot ovat jo ehtineet pääministeri Jyrki Kataisen johdolla kritisoida omaa päätöstään. Jyrkipoika on huolissaan siitä, ettei Yle osallistu säästötalkoisiin, vaan nauttii täysin rinnoin rahoitusautomaattinsa ihanuudesta.

Kuten yleensä, poliitikko ei koskaan kerro julki oikeita vaikuttimiaan. Kataisen populistisen lausuman takana ei ole huoli yleläisten tuhlailusta, vaan huoli yrityselämän rahoista. Kun lehtitalojen levikit laskevat ja mainoseurot vähenevät sähköisessä mediassa, julkisen palvelun laitostakin pitäisi tasapuolisuuden nimissä kurmuuttaa. Kokoomus kun ei välitä muusta kuin eliitille kertyvästä varallisuudesta.

Tietysti Jyrki on tapansa mukaan väärässä. On pelkästään hyvä asia, että meillä on tällainen sosialisoitu mediatalo, joka jakaa tietoa ilmaiseksi myös köyhimmälle rahvaalle; ilmaiseltahan se tuntuu, kun verolta ei voi välttyä. Perusapina pärjää vallan mainiosti ilman kalliiden aviisien tilausmaksuja, idioottimaisista maksukanavista nyt puhumattakaan. Ja onneksi on vielä kirjastoja, jos haluaa välttämättä paperia rapisuttaa. Siis on vielä kirjastoja. Jos kokoomus saa jatkaa vallassa, kohta ei ole niitäkään. ”Rakenneuudistuksen” nimissä leikatut valtionavustukset ajavat jo ensi vuonna kuntia lopettamaan kirjastopalvelujaan entistä kiivaampaan tahtiin. Kokoomuspoliitikoille se sopii, onhan hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen yrittänyt listiä kotikaupunkinsa lähikirjastoja ainakin kymmenen vuoden ajan.

Nyt kun Ylen rahoitus on kunnossa, voitaisiinko kiinnittää huomiota myös toimittajien ammattitaitoon ja tasapuolisuuteen? Tai ehkä siihen pitäisi kiinnittää huomiota jo oppilaitoksissa ja yliopistoissa, joista näitä juornalismin ihmelapsia ulos putkahtelee. Jostakin syystä siellä edelleen vallitsee perinteinen käsitys ihmisestä kulttuurisena olentona. Jopa yhteiskuntatieteissä tällainen yksisilmäisyys on hitaasti murenemassa, mutta journalismin laitoksilla näytetään yhä vannottavan feminismin nimeen. Tämä on kummallista, sillä kyse on marginaalisen ääriliikkeen uskonkappaleista.

Väistämättä tulee mieleen vanhat hyvät ajat, jolloin toimittajat tulivat yleisradioonkin ilman sen kummempaa akateemista puleerausta. Oppivat siinä tehdessään ja monista heistä tuli legendoja jo eläessään. Vieläkin täytyy ihailla esimerkiksi Martti Silvennoisen selostuksia eri puolilta maailmaa. Vastaavaan ei yksikään nykyinen toimittajamaisteri yllä.

Yleltä löytyy toki paljon laadukasta dokumenttia ja asiaohjelmaa, mutta varsinkin radiopuolella kulttuuriusko suorastaan kaatuu päälle. Tällä kertaa on pakko kommentoida Yle:n tarjontaa elokuun viimeiseltä torstaipäivältä. Sieltä löytyy sekä plussaa että miinusta. Aloitetaan jälkimmäisestä.

Kokemus vs. todellisuus

Kuuntelin Yle Puhetta päivällisen ohessa viiden ja kuuden välillä. Siihen tuntiin toimittajat olivat saaneet tungetuksi kaksi ohjelmaa, joissa todellisuuttamme katseltiin feministisilmälasien läpi.

Toinen jutuista käsitteli STM:n rahoittamaa tutkimusta Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa. Mikrofonin eteen oli kutsuttu Diakonia -ammattikorkeakoulun dosentti Sakari Kainulainen. Hän esitteli raporttia, jossa on kartoitettu vankien, työttömien, asunnottomien, oikeuspsykiatrian potilaiden, päihdetyön sekä ruokajonojen asiakkaiden hyvinvointia, terveyttä ja luottamusta yhteiskuntaan.

Hienoa, että näiden ryhmien olosuhteisiin kiinnitetään huomiota. Selvä enemmistö mainituista huono-osaisista on miehiä. Se selviää jopa feministiportaali Minnan sivuilta: asunnottomista, itsemurhan tehneistä, toimeentulotuen saajista, syrjäytyneistä nuorista, alkoholiin kuolleista, huumeiden käyttäjistä, vangeista ja työttömistä (myös nuorista) enemmistö on urosapinoita.

Kuinka ollakaan, toimittajat olivat kuitenkin onnistuneet löytämään haastateltavakseen henkilön, jonka puheissa tutkimus tiivistyi lauseeseen: asunnottomat naiset kokevat miehiä enemmän elämässään huonommuutta (väkivallan pelkoa ja elämässä epäonnistumista). Tämä on raportin pieni sivujuonne eikä sitä edes mainita STM:n tiedotteessa. Sakari tuli siis paljastaneeksi naisten näkymättömän evolutiivisen vallan. Missä kaikkialla nainen kokeekaan huonommuutta, se peittoaa kaikki todelliset yhteiskunnalliset ongelmat, koska naaraan kokemus on ihmislajin keskiössä. Ei siis mitään väliä sillä, että huono-osaisuus kasautuu urosapinoille, mutta jos sinne samaan alhoon joutuu yksikin naaras, hänen pelastamisekseen tehdään kaikki mahdollinen.

Näinhän sen pitää ollakin, siellä ruudun ääressä huudahdetaan. Olen samaa mieltä, naaras pitää aina pelastaa. Se on niin syvällä geeneissämme, ettemme voi sille mitään. Mutta on yksi asia, jolle voisimme jotain tehdä. Voisimme lopettaa ”tasa-arvosta” jauhamisen, koska sukupuolten välinen tasa-arvo ei edellä kuvatusta biologisesta syystä voi koskaan toteutua. Naaras on aina se arvokkaampi sukupuoli. Roman Schatzin haastattelema tutkimusprofessori ja psykiatri Hannu Lauerma onnistui erittäin hyvin kansantajuistamaan tämän biologian yhden perustotuuden..

Jotain Sakari Kainulainen voisi tehdä myös itse. Hän tuossa ohjelmassa pohtii, että pitäisi etsiä kulttuurisia syitä siihen, miksi naiset kokevat elämässään huonommuutta, vaikka elävät samoissa olosuhteissa kuin miehet. Tämä on juuri sitä henkistä laiskuutta, johon feministinen kulttuuridiskurssi näyttää koko yhteiskunnan harhauttaneen. Ikään kuin kukaan ei olisi oppinut mitään koulun biologiantunneilla.

Ja jos ei ole biologian tunneilla jaksanut olla hereillä, Sakari voisi lukea muutaman rivin luonnontieteellistä tekstiä ja heureka! Hänelle selviäisi, että kysehän on sukupuolten erilaisesta fysiologiasta ja sen tuottamasta erilaisesta reagoinnista todellisuuteen – ei vähäisimmässäkään määrin kulttuurista. Naaraat ovat aina olleet (uroksia enemmän) huolissaan kaikesta, kaikkien niiden miljoonien vuosien ajan, jonka kehityksemme on vaatinut. Tämä on pitänyt lajimme hengissä. Sen hintana tosin on ollut, ettei naaraiden testosteronitaso ole voinut kehittyä samanlaiseksi kuin uroksilla. Naisten testosteronipitoisuus on kymmenesosa miesten vastaavasta. Testosteroni tuo mukanaan itseluottamusta ja kuviteltua paremmuutta. Tämäkin on asia, jota ilman lajimme ei olisi selvinnyt hengissä, sillä jonkun on pitänyt taistella petoja, epäinhimillisiä olosuhteita ja jopa lajitovereitaan vastaan ja jonkun on pitänyt tappaa se riista, jonka proteiinilla ja rasvoilla aivomme ovat nykyiselle tasolleen kehittyneet.

Ei kai olisi paljon vaadittu, jos oppisimme tällaisen yksinkertaisen perusasian? Silloin nykyinen yhteiskunnallinen keskustelu kääntyisi päälaelleen. Ehkä pelkäämme muutosta ja siksi kieltäydymme oppimasta uutta? Tiedon omaksuminen ei edes näytä olevan vahvimpia ihmislajin ominaisuuksia. Mieluummin uskomme huuhaapuheita. Onko tällaiseen pimeyden aikakauteen syynsä myös koulutuksella? Eihän kouluissa ihmisen biologiaa taideta opettaa, kun ei opeteta edes evoluutiota. Tämä paljastui uutisesta, joka kertoi viitasaarelaisesta lukionopettajasta Tuula Väyrysestä. Hän on kieltäytynyt opettamasta oppilailleen evoluutiota, koska sattuu olemaan helluntalainen ja uskoo jumalan luoneen maailman kuudessa päivässä. Näin siis Suomessa vuonna 2013.

Naaraiden lajityypilliseen tapaan Väyrynen heittäytyy uhriksi ja korostaa olevansa biologi. Väärin todistettu. Biologi ei nyt vaan voi olla tätä mieltä:

Tämä tuntuu ajojahdilta vakaumukseni takia. Mitä enemmän olen tutkimuksiin ja teorioihin perehtynyt, sitä enemmän ne kertovat minulle jumalan suuruudesta. Evoluutioteoriassa on paljon sellaista, mitä en pidä oikeana.

Samassa yhteydessä tuli ilmi, ettei peruskoulussa opeteta evoluutiota lainkaan. Jos tieto pitää paikkansa, niin johan on opetushallituksella ja opetusministeri Krista Kuirulla selittämistä. Turha tietysti odottaa sieltä mitään, sillä ministeriötä johdetaan Naisasialiitto Unionista ja opetushallituksen tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonenkin höpöttää vain sosiaalisesta perinnöstä. Sosiaalinen perintö muka on syynä siihen, että tytöt ja pojat valitsevat aivan vääriä kouluaineita, kun eivät tee päätöstä omien kykyjensä vaan sukupuolensa perusteella

Savu nousee korvista tällaista diskurssia kuunnellessa. Kuinka taikauskoista ihmistieteiden kouluttama ”sivistyneistömme” onkaan!

Kulttuurisaastutus

Toinen illallishetkeäni sulostuttanut uutinen kertoi Päivi Frantsin uunituoreesta väitöskirjasta: Johtajuutta etsimässä. Naislähijohtajan identiteettitarinan rakentuminen siivoustoimialalla.

Suomessa tehdään tuhoton määrä väitöskirjoja, mutta vain pieni murto-osa niistä päätyy julkisuuteen. Osaisitko kuvitella, miksi juuri Päivin opus valikoitui tähän joukkoon, vaikka sen aineisto on luonnontieteilijän silmin katsottuna lähinnä naurettava: yhdeksän apinan haastattelu. ”Tutkimuksen” n on siis yhdeksän. Sen perusteella ei voi sanoa yhtään mitään yhtään mistään. Ainoa mitä siitä saa irti, ovat yksittäisten apinoiden tarinat. Kyse on lähinnä romaanista. Frantsi on onnistunut heruttamaan aineistostaan jopa neljä erilaista kertomustyyppiä – kaksi apinaa siis tyyppiä kohden!

Mutta aina kun väitöksen tai mistä tahansa muusta otsikosta löytyy sana nainen, toimittajat hurmioituvat.

Malttoiko Päivi pysyä lokerossaan? Malttoivatko toimittajat esittää kysymyksiä, joihin moisen aineiston perusteella voisi vastata? Ei tietenkään. Kuten arvata saattaa, Frantsi oli päätynyt esiteltäväksi Ylen lisäksi moneen muuhunkin mediaan. Niissä mentiin vielä enemmän sivuraiteelle kuin Niina Hongan haastattelussa.

Niina vaatimattomasti tiedusteli, miten väitöskirja-aineisto selittää sen, että korkeimmat päättäjänvirat ovat edelleen urosten miehittämiä. Kaikki Päivin yhdeksän haastateltavaa olivat keskijohdon naaraita, joten melko mahdottoman kysymyksen Niina heitti. Tokihan Päivi vastasi. Hänen selityksensä oli, että pitkälle edenneet naaraat ovat pystyneet vapautumaan naisjohtajuuteen liitetyistä rasitteista.

Väärin vastattu. Oikea selitys olisi ollut, että huippujohtoon pyrkineet ja päässeet naaraat ovat kaikki miesaivoisia yksilöitä. Heidän ei ole tarvinnut luopua mistään eikä heidän avullaan saada tulevaisuudessakaan lisätyksi oikeita naarasjohtajia, koska he arvostavat miesaivojen toimintatapaa ja valitsevat joukkoonsa kaltaisiaan miesaivoisia naaraita. Yhteiskunnassa mikään ei muutu, vaikka puolet huippujohdosta olisikin näitä naarasjalkovälisiä mutta urosaivoisia apinoita. (Minä kun vielä naivisti otaksun, että johtaminen tapahtuu enemmän ylä- kuin alapäällä…)

Päivi olisi toki voinut vastauksessaan hyödyntää omaakin aineistoaan. Kaksi kolmasosaa haastattelemistaan naaraista kun oli ajautunut keskijohtoon ilman omaa pyrkyä valtaan ja vastuuseen. Heillä ei myöskään ollut ylenemistoiveita. Heillä siis oli päissään enemmän tai vähemmän naistyypin aivot. Juuri tämä on se (biologinen) syy, miksi niin harvat naaraat haluavat uhrata koko elämänsä uran eteen.

Väitöskirja siis perustuu naarasapinoiden kertomuksiin ilman minkäänlaista yritystalouden tai tuottavuuden analyysiä. Päivi oli vain kuunnellut, mitä naisilla on ollut sydämellään. Niin herttaista, mutta sen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä, jotka tietysti olivat päätyneet lehtien lööppeihin. Toimittaja Eeva Salminen oli otsikoinut Keskisuomalaisen juttunsa: Naisten tapa johtaa lisää tuottavuutta. Iltalehti puolestaan hehkutti STT:n välittämän uutisen otsikolla: Väitös: naisjohtajat saavat työntekijän motivaation esiin. Jopa Päivin omasta mediatiedotteesta löytyy seuraavaa:

Aikaisemmassa johtamisen maskuliinisuutta ja yksilöllisiä johtamisominaisuuksia korostavissa keskusteluissa naistapainen yhteisöllisyyttä korostava johtaminen on usein koettu poikkeavaksi ja vähemmän toivottavaksi. Naisille tyypillinen johtamisorientaatio on kuitenkin organisaatioiden toiminnan kannalta tuottavuutta, tehokkuutta ja myös työhyvinvointia lisäävää.

Väitöskirjasta tällaisiin johtopäätöksiin ja otsikoihin ei tietystikään löydy minkäänlaista pohjaa. Kertooko tämä jotain olennaista nykyisen yliopistokulttuurin laadusta? Humanistien väitöskirjat näyttävät vastaavan korkeintaan luonnontieteilijöiden graduja. Jos Jyrki Katainen olisi halunnut tehdä ministeriköörinsä kanssa todellisia rakenneuudistuksia, hallitus olisi puolittanut kaikkien ihmistieteiden opiskelijakiintiöt. Meidän on pakko irtautua tästä kulttuurisaastutuksesta, jos haluamme menestyä globaalissa kilpailussa. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa päivifrantsimaiseen diskurssiin, jonka mukaan meidät kasvatetaan tytöiksi ja pojiksi.

Nyt kun elämme biokauden kynnyksellä, luulisi poliitikkojenkin ymmärtävän, ettei siinä menestytä naistutkimuksella, teologialla, valtio-opilla eikä edes taloustieteillä. Silti muutokseen ei ole koulutuksen tasolla mitenkään varauduttu.

Viha biologiaa kohtaan

Tämä kolmas miinusuutinen ei kuulu illallisjoukkoon, mutta menköön nyt, kun se niin mainiosti solahtaa edellisiin aiheisiin. Yle Puheelta toki on tämäkin esimerkki, nettilinkkiä en sille kuitenkaan löytänyt.

Nyt puhutaan matematiikasta ja kuinka myös luonnontieteilijät voivat olla harhaanjohdettuja. Opetushallitus on tutkinut peruskoululaisten matematiikan osaamista ja julkaisi lehdistötiedotteen syyskuun alussa. Siinä kerrotaan, kuinka 92 prosenttia oppilaista paransi osaamistaan vuosiluokkien 3. ja 9. välillä, mutta asenteet matematiikkaa kohtaan menivät päinvastaiseen suuntaan. Parhaiden osaajien ryhmässä pojat ovat yliedustettuina. Sukupuolten ero oli huomattava erityisesti ruotsinkielisissä kouluissa, joissa myös oppilaiden osaaminen lisääntyy huomattavasti enemmän kuin suomenkielisissä kouluissa. Lopputoteama oli kuitenkin, että koulutuksellinen tasa-arvo on Suomessa hyvä eikä matematiikan osaamisen yleisestä tasosta tarvitse olla huolissaan.

No mistä luulet julkisuudessa sitten keskustellun? Ruotsinkielisten koulujen paremmuudestako? Ei tietenkään. Sekä Puheella vieraillut Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry:n puheenjohtaja Leena Mannila että Keskisuomalaisessa esitelty matematiikan didaktiikan professori Markku Hannula valittivat samasta asiasta. Tutkimuksessa oli nimittäin käynyt ilmi, että

pojat luottavat osaamiseensa enemmän tytöt, vaikka tiedot ja taidot ovat yhtäläiset.

Moisesta tiedosta ihmistieteilijä tietysti vetää herneitä nenäänsä. Luonnontieteilijän pitäisi ymmärtää, että pojat luottavat osaamiseensa tyttöjä enemmän, vaikka heillä olisi tyttöjä huonommat tiedot ja taidot. Tämä on pelkkää perusbiologiaa. Mannila ja Hannula taitavat olla poikkeuksia luonnontieteilijöiden joukossa, kun eivät tätä näytä ymmärtävän. Johtuisiko se siitä, että Mannila on ollut väsäämässä MAOL:n ideologista tasa-arvojulistusta ja Hannula tunnustaa kirjoituksessaan (Mitä matematiikan opettajan tulee tietää tytöistä ja pojista?) olevansa feministi ja uskovansa enemmän sosiaaliseen kuin biologiseen sukupuoleen. Tämän jälkeen kenellekään tuskin tulee yllätyksenä tieto, että Hannula on myös vihreiden kunnallispoliitikko.

Hannula pohtii Keskisuomalaisessa näin:

Sopii kysyä, kohdellaanko tämän ikäisiä tyttöjä ja poikia niin eri tavoin, vai mistä tässä on kysymys.

No ei todellakaan sovi kysyä. Ei tällaista tarvitsisi pohtia, jos omaisi edes alkeet ihmislajin biologiasta. Mutta kuinka sellaisen tiedon voisi omata, jos ei ole koulussa mitään oppinut ja on myöhemminkin pelkkien humanistien kanssa kaveerannut? Onhan tällainen toki noloa luonnontieteilijälle.

Oikeasti kyseinen havainto poikien paremmasta itseluottamuksesta kertoo sukupuolten erilaisesta biologiasta tai paremminkin biokemiasta. Se kertoo siitä suorastaan ilotulitusrakettien voimalla, mutta silti laumamme käytännössä kieltäytyy näkemästä totuutta, Hannula heidän mukanaan.

Matematiikkatutkimuksessa havaitut sukupuolten erot osaamiseensa luottamisessa ilmenivät juuri niillä luokilla, jolloin nuoret tulevat murrosikään. Mitä silloin mahtaa tapahtua, sattuisiko joku muistamaan?

Onko kukaan koskaan kuullut, että murrosiässä pojat joutuvat testosteronimyrskyn kouriin? Ja vaikka moisen olisi joskus sivumennen kuullutkin, niin ei ainakaan ole koskaan tullut tietäneeksi, että testosteroni buustaa itseluottamuksen pilviin. Nyt ei kummoista aivokapasiteettia tarvita, jotta voisi ymmärtää, että suurin osa sukupuolten välisestä ”epätasa-arvosta” johtuu sukupuolten erilaisesta (hormonaalisesta) biokemiasta.

Mitä tämän ymmärtäminen puolestaan tarkoittaisi nykyiselle tasa-arvokohkaamiselle? Se tietysti tarkoittaisi, että tasa-arvopolitiikka paljastuisi sellaiseksi tyhjäksi tynnyriksi millainen se onkin. Ainoa tapa saavuttaa miesten ja naisten välinen tasa-arvo olisi koko kansaan kohdistuva hormonihoito.

Tasa-arvobisnes on mahdollinen vain siksi, että se perustuu tietämättömyyteen – aivan samalla tavalla kuin rasismi ja muu ideologinen köyhäily. Elämme biologiavihamielisessä yhteiskunnassa. Ilmankos suomalainen keskusteluilmapiiri on niin alkeellista kulttuurijargonia.

Tuottavuuden uhrit

Olihan siinä torstaina Ylellä hetkensäkin, kun se lähetti kaksi tärkeää dokkaria. Femillä esitettiin ruotsalaisesta erikoissairaanhoidosta kertova ohjelma Vårdlotteriet. Siinä paljastettiin, ettei tasa-arvo toteudu edes tasa-arvon mallimaan huippulaadukkaassa sairaanhoidossa.

Kävi selville, ettei Ruotsin julkisissa(kaan) huippusairaaloissa hoideta sairaimpia potilaita vaan sellaisia, jotka tuovat hoitoyksiköille eniten rahaa. Hoitopaikkoja pidetään mieluummin tyhjinä kuin että niihin otettaisiin mustiksipekoiksi nimitettyjä potilaita. Mustiapekkoja ovat muun muassa:

  • vanhukset
  • monisairaat
  • dementikot
  • mielenterveyspotilaat
  • päihderiippuvaiset

Yleensä tästä ei uskalleta puhua ääneen, koska hoidosta valittava työntekijä leimataan epälojaaliksi. Tukholman Karoliinisen sairaalan sydänklinikan apulaisylilääkäri Magnus Nygren on poikkeus. Hän kertoo yllättävän avomielisesti siitä, kuinka lääkärit suojelevat osastojaan ongelmapotilailta. Osastot saavat tietyn summan rahaa potilasta kohti. Mitä helpommalla eli nopeammalla hoidolla päästään, sitä enemmän rahaa osaston käyttöön jää. Lyhytaikaiset potilaat tuottavat taloudellista voittoa, josta osastot kilpailevat keskenään. Potilaita siis arvioidaan paitsi lääketieteellisin, myös taloudellisin perustein. Magnuksen mukaan hoitoon pääsy on onnenkauppaa: pitäisi olla oikeanlainen potilas ja osata tulla sairaalaan ”oikeaan” aikaan.

Lääkäriliiton puheenjohtaja Marie Wedinin mukaan ilmapiiri on terveydenhuollossa koventunut. Hoitoalalle on pesiytynyt yritysmaailmasta tuttu ajattelu- ja hallintokulttuuri. Potilaat jaetaan haluttuihin ja vähemmän haluttuihin. Varsinkin monisairaat ja iäkkäät potilaat joutuvat mustanpekan rooliin eikä kukaan halua hoitaa heitä. Sairaalat panostavat siihen, mikä tuo eniten  rahaa.

Mitä sanovat työantajat? Aika vähän. Sairaalan johtoon kuuluva ylilääkäri Stefan Engqvist tietysti kieltää talouden ja tuottavuuden vaikutuksen hoitovalintoihin, vaikka myöntääkin mustapekkailmiön olemassaolon.

Poliitikoille, jotka loppupeleissä ovat vastuussa järjestelmän toimivuudesta, näiden asioiden ei pitäisi olla tuntemattomia, sillä tilintarkastajat ovat huomauttaneet epäkohdista jo kymmenen vuotta sitten. Kokoomuspoliitikko Filippa Reinfeldtilla (pääministeri Fredrik Reinfeldtin ex-vaimo) on ylin vastuu Tukholman läänin sairaanhoidosta, mutta hän kieltäytyi haastattelusta. Perustelu on mielenkiintoinen: Asia ei kiinnosta meitä nykytilanteessa.

Raha maksimoi ahneuden

Afrikkaa pidetään takapajuisena maanosana, mikä on meidän ylemmyydentuntoisten länsiapinoiden käsitys maailmanmenosta. Toki Afrikassa on paljon korruptiota, mutta emme voi katsella sitä sivusta. Tai meidän ei pitäisi katsella, koska olemme entisinä siirtomaa-apinoina osasyyllisiä tilanteeseen.

Ulkolinja -dokumenteissa esitetään yleensä hyvää kamaa, mutta on sarjassa poikkeuksensa. Yksi tällainen rimanalitus on sotien raiskauksista kertova ohjelma, jonka missio tiivistyy näyttävästi: sodissa miehet palkitaan, mutta naisten kärsimykset unohdetaan. Tämä paljastaa armottoman selkeästi feministien tavan valikoida totuuksia omien päämääriensä edistämiseksi. Moisesta politiikasta voisi kirjoittaa kymmenosaisen kirjan, mutta enpä sitä nyt tee.

Sen sijaan kehotan kaikkia apinoita katsomaan torstaisen Ykkösellä esitetyn Ulkolinja -jakson Afrikan upporikkaat valtiaat. Aikaa on parisen viikkoa. Ohjelma on ranskalaisen naarastoimittaja Magali Serren käsialaa ja siinä on onnistuttu paljastamaan, kuinka niin Gabonin Bongot kuin Päiväntasaajan Guinean Obiangit sukulaisineen ryöväävät presidentin ominaisuudessa laumansa luonnonvarat ja rahat sekä pröystäilevät niillä pitkin ”sivistynyttä” maailmaa. Tuhlailun kohteena ovat niin kellot, urheiluautot, luksusjahdit, huippumuoti, korut kuin keskellä Pariisia sijaitsevat kartanotkin. Ohjelman jälkeen tuli miettineeksi, olisiko esimerkiksi Vuittonia edes olemassa, ellei meillä olisi näitä upporikkaita paskiaisia…

Eivät Bongot sen paremmin kuin Obiangitkaan mitään poikkeuksia ole. Afrikassa vain ollaan niin ”kehittymättömiä”, että ryöstösaaliit näytetään. ”Sivistyneessä” lännessä sama ryöväys osataan tehdä salassa veroparatiisien ja jopa lainsäätäjien suosiollisella avustuksella. Myös meillä on oma eliittimme, jonka moraali ei olennaisesti eroa Bongojen vastaavasta. Kaiken lisäksi nykyhallituksemme on ansiokkaasti edistänyt tämän eliitin mahdollisuuksia kasvattaa ryöstösaalistaan.

Ei siis kannata ojentaa syyttävää sormea Afrikkaan saakka. Voitaisiin aloittaa vaikka kotoisasta kokoomuksestamme tai minkä tahansa länsimaan poliitikosta ja talouselämän johtajasta. Ohjelmasta käy selville, ettei näillä Bongoilla olisi valtaansa ja omaisuuttaan ilman ”sivistysmaiden” hyväksyntää. Ranskalaispoliitikot ovat jopa presidenttiä myöten ottaneet vastaan Bongojen tarjoamia lahjuk… eikun vaaliavustuksia. Ei todellakaan ole kysymys Afrikasta, on kysymys ihmislajin ahneudesta, jonka rahatalous mahdollistaa.

Samaan aikaan, kun monet afrikkalaisjohtajat kylpevät kullassa, kansalta puuttuu alkeellisimmatkin elämisen edellytykset, kuten vesihuolto. Toisinajattelijoita rangaistaan, kuten on käynyt muun muassa gabonilaiselle virkamiehelle Grégory Minsalle. Hän ihmettelee aiheellisesti, miksi vain kiväärein ja pommein kansaansa näyttävästi tappavat johtajat (kuten Gaddafi ja al-Assad) herättävät länsimaiden huomion. Kansan hidas kiduttaminen hengiltä tuottaa kuitenkin yhtä paljon, ellei enemmän, kärsimystä ja uhreja.

Taas päästiin ihmislajin käyttäytymisen perusteisiin, vai pitäisikö sanoa kehittymättömyyteen. Emme näe hiljaista ja henkistä väkivaltaa, reagoimme vasta kun kun joku näyttävästi vetää toista turpaan eli käyttää fyysistä väkivaltaa. Henkisyys ja fyysisyys eivät ole tasa-arvoisia asioita.

Tästä logiikan puutteesta meillä on viime päiviltä mainio esimerkki. Suomessa ei herkästi lähdetä kaduille mieltä osoittamaan. Täytyy olla todella merkittävä ihmisyyttä raastava ongelma, että näin kävisi. Vai täytyykö? Viime sunnuntaina sadat apinat marssivat julisteita kantaen keskellä Helsinkiä. Oliko mielenosoituksen syynä maapallon resurssien ylihyödyntäminen, alkuperäiskansojen tappaminen sukupuuttoon, sukulaisapinoidemme ja sademetsien uhanalaisuus, pakolaisvirtojen paisuminen, miesten alhainen elinikä vai tuloerojen kasvu? Ei tietysti mikään näistä eikä mikään muukaan ihmislajin tulevaisuudelle tärkeä asia. Demonstraatiossa oli kyse ehkäpä Telluksen miljoonanneksi pahimmasta ongelmasta.

Kyse oli Romanian koirista! Muistelen, että edellisen kerran marssittiin venäläisten pussyfeministien puolesta. Mitä tämä kertoo lajistamme? Mitä kertoo se, että 90 prosenttia mielenosoittajista oli naarasapinoita ja mukana kulkeneet urokset olivat paikalla lähinnä naaraidensa pakottamina? Joku voisi tehdä tästä jopa sellaisen epäortodoksisen johtopäätöksen, ettei naarasapinoille tulisi antaa poliittista päätösvaltaa.

Miten tästä nyt tulikin mieleen ihmetellä, kuinka niin vihreät, keskustapuolue kuin demaritkin ovat lyöneet kirveensä naisjohtajuuteen. Kaikki ovat kärsineet raskaimmat vaalitappionsa naaraiden johdolla. Uskaltaako tästä kukaan tehdä johtopäätöstä? Vai onko ”johtopäätös” liisajaakonsaarimainen älynvälähdys: syy demarikannatuksen romahdukseen onkin miehissä!!! Syyllisiä ovat kuulema puoleen nynnerömäiset miesministerit sekä tietysti miesäänestäjät, jotka ovat äänestäneet jaloillaan. Naispoliitikot eivät näytä demokratiaa arvostavan.

Valitseeko kokoomus varoittavista esimerkeistä huolimatta seuraavaksi puheenjohtajakseen puolueensa nuorten liiton puheenjohtaja Susanna Kosken? Kokoomus ihannoi nuoruutta ja rankaisee kokemusta, kuten tapaus Kanerva todistaa. Susanna on EKNN eli  ERITTÄIN KAUNIS NUORI NAARAS. Se ei ole haitaksi politiikassakaan, kuten muistamme vaikkapa Lenitan lausahtaneen.

Onko Susanna Suomen Sarah Palin? Susanna on kerrasta ponnahtanut koko kansan tietoisuuteen, kun kokoomusnuoret ovat hänen johdollaan päätyneet esittämään psykososiaalista eliittiä kauhistuttaneita linjauksia. Aika naftisti heidän ohjelmassaan on asioita, joita täällä apinametsässä voisi fanittaa, mutta sellaisiakin sentään löytyy: nuoret vastustavat muun muassa EU:n liittovaltiokehitystä, sukupuolikiintiöitä ja pakkoruotsia sekä hallituksen kunta- ja soteuudistusmallia. Vähemmistövaltuutetun viran lopettaminen on kannatettava ehdotus, koska Suomi voisi henkisesti paljon paremmin ilman Eva Biaudetia. Suomi menestyisi paljon paremmin myös ilman tasa-arvovaltuutettua – kokoomusnuorille siis riittää haasteita vielä tulevaisuudessakin.

Ymmärrän myös kokoomusnuorten perustelun vaatimukselle, että laki kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan pitäisi kumota. Susannan mukaan kansanryhmä on terminä ongelmallinen, koska tiettyjä ryhmiä voidaan pilkata mielin määrin, toisia ei taas lainkaan. Nykyään tasa-arvo ei todellakaan toteudu. VHM eli (keski-ikäinen) VALKOINEN HETEROMIES on julkista riistaa, jota saa huoletta vihata eikä kukaan koskaan perään huutele.

Sukulaiskansat

Nyt kun meillä on valmis aasinsilta Afrikkaan, tuohon mielimantereeseeni, en malta olla etsimättä Etelä-Afrikan tasavaltaa ja Suomea yhdistäviä tekijöitä. Niitä löytyy yllättävän paljon. Aloitetaan vaikka sellaisesta perusasiasta kuin aikavyöhykkeestä. Elämme samaa aikaa, joten aikaerorasituksesta ei tarvitse kärsiä, jos lentää Helsingistä Kapkaupunkiin tai toisinpäin. Luulisi, että matkustaisimme nykyistä innokkaammin lomailemaan Etelä-Afrikkaan esimerkiksi tusinakohde Thaimaan sijaan. Ja luulisi, että eteläafrikkalaiset kansoittaisivat talvisen arktiset hotellimme. Jostain syystä näin ei ole (vielä) käynyt.

Myös Kongo sattuu olemaan yhteisellä aikavyöhykkeellä. Kongon lahja Suomelle on Kelly Kalonji. En yhtään ihnettele, jos Cheek olisi riisunut aseensa tällaisen kaunottaren edessä. Kuinka yksikään heteromies voisi tällaista naarasta vastustaa?

Meillä on myös yhteisiä lintulajeja Etelä-Afrikan kanssa. Pääskyt ja luhtakerttuset pendelöivät edestakaisin maidemme väliä. En ole kuullut, että yksikään niistä olisi valittanut pitkistä työmatkoista tai perheen ja työn yhteensovittamisen vaikeudesta. Myös kalasääsket, kuhankeittäjät ja käet voivat lentää eteläisimpään Afrikkaan saakka. Kala- ja lapintiirat ovat tunnettuja erittäin pitkistä muuttomatkoistaan, joiden ensimmäinen etappi löytyy Etelä-Afrikan rannikolta.

Sekä Suomessa että Etelä-Afrikassa maahanmuuttajat ovat nöyryyttäneet ja riistäneet alueen alkuperäiskansoja. Se meillä on erona, että Etelä-Afrikan valtio on pyytänyt historiaansa anteeksi. Supisomalainen ominaisuus taitaa olla, ettei anteeksi pyydellä.

Sekä Etelä-Afrikassa että Suomessa apinoiden seksielämä on vaakalaudalla, syyt vain ovat hieman erilaiset. Ystäviämme riivaa HIV ja AIDS, meillä taas (hetero)seksikieltoja väsäilevät valtaan nousseet naispoliitikot.

Myös rikollisuudesta löytyy yhtymäkohtia. Kansa seuraa molemmissa maissa henkeään pidätellen, onko se Anneli Auer tai Oscar Pistorius tappanut puolisonsa. Molemmat syytetyt selittävät, etten se ollut minä, vaan joku tuntematon huoneistoon tunkeutunut apina. Pistorius sentään pantiin heti rautoihin ja sitä tietä oikeuteen tekosistaan vastaamaan, mutta Aueria ryhdyttiin epäilemään vasta kun kaikki asianosaiset olivat jo unohtaneet tapahtumain kulun eikä kunnon rikospaikkatutkintaakaan enää voinut tehdä. Voisiko tästä tehdä johtopäätöksen, että Etelä-Afrikassa poliisit ovat pätevämpiä, vai meneekö tämä(kin) kokonaan sen piikkiin, että naaraat nauttivat yhteiskunnan erityistä suojelua?

Yhteistä maillamme on myös Martti Silvennoinen. Ihanaisen miehekkäällä toimittajanäänellään hän kävi selostamassa (suomalaisten apinoiden) elämää Etelä-Afrikassa armon vuonna 1959. Silloin neekeri oli vielä normaali ja neutraali ilmaisu. Kävi ilmi, että mustat naiset hurmasivat jo silloin lasikorkoisilla kengillään. Tulivatko ne Suomeen joskus 1990 -luvulla? Nyt hunajainen Pia Lamberg voisi näyttää eteläafrikkalaisille sisarilleen , että kyllä sivistys on jo suomalaisetkin tavoittanut; hän voisi sujauttaa jalkaansa lasikengät mennessään Kapkaupunkiin kuvaamaan draamasarjaa, jossa hän esittää hyväntekeväisyysjärjestön virkanaarasta.

PS. Ihmettelet ehkä jutun alkuun lainaamaani Lenitan lohkaisua. Ei mennyt tuo määritelmänsä aivan putkeen. Sovinisti tuntuu olevan yleinen kirosana, jota käytetään aina, kun ei muutakaan keksitä. Yhtälöön ei tietenkään sovi, että sovinisti jos kuka arvostaa (nais)kauneutta ja on viimeisenä kieltämässä esimerkiksi missikilpailuja. Ehkä Lenita ei nähnyt malkaa omassa silmässään? Hänhän julistaa olevansa feministi ja mikä muu aate onkaan kateellisempi ja ulkonäkökielteisempi kuin feminismi. Lenitan olisi tietysti tullut sanoa, että ulkonäöstä ei ole kenellekään haittaa, päinvastoin. Vain kateellinen eli feministi väittää muuta.

PS2. Pakko on kommentoida tämänpäiväistä kohinaa, vaikken BB -talon tapahtumia seuraakaan. Taas saimme seurata draamaa, jonka tuloksena miesuhria rangaistiin ja kiusaajanaaraita suojeltiin. Näinhän se aina menee.

Andy McCoy oli maalannut taulun myydäkseen sen hyväntekeväisyystilaisuudessa. Anu Saagim ja Claudia Eve hiippailivat Andyn poissaollessa paikalle ja sotkivat teoksen. Marianne Kallio kanteli töhrimisestä Andylle. Andy haukkui Anun, uhkasi tätä väkivallalla ja tönäisi selkään.

Kysymys kuuluu: onko luovan työn tuloksen pilaaminen pienempi paha kuin raivoaminen? Tuottaja Mikko Räisäsen mukaan vain Andy on syyllinen ja siksi hänet potkittiin pois talosta. Naaraita ei rangaista, koska Mikkopoika ei näe asiassa minkäänlaista sääntörikkomusta.

Näin se menee kaikkialla muuallakin. Naaras saa huoletta aloittaa perheriidan, koska se on uros, joka aina viedään putkaan. Anun puoliso Ristomatti Ratia ymmärtää Andyn reaktion. Ehkä hän tuntee vaimonsa. Ikävää tällainen, kun on tullut tähän saakka fanitettua Anua. Taas täytyy luopua omista illuusioistaan…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 12.09.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: