MIKSI HERÄSIN YÖLLÄ

Heräsin viikonloppuna kesken unien ja huomasin miettiväni, onko todellakin olemassa apinoita, joiden mielestä moderni Syyria on parempi kuin perinteinen Syyria. ”Moderni” kun tahtoo nykyisessä psykososiaalisessa kielenkäytössä tarkoittaa samaa kuin hyvä ja tavoiteltava. ”Perinteisestä” taas on tullut haukkumasana. Moisella käytännöllä ei tietenkään ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa.

Moderni Syyria sai alkunsa vuoden 2011 mellakoista, joiden innoittajana toimi EU -parlamentinkin ylistämä, arabikevääksi kutsuttu kansannousujen aalto. Lännessä uskottiin sinisilmäisesti, että näin demokratia leviää arabimaailmaan. Väärin luultu. Sekasorron seurauksena alueen vakaus sekä elinolot heikkenivät. Arabikevät vain tarjosi terroristijärjestöille uusia toimintamahdollisuuksia.

Moderni arabikevät siis petti lupauksensa. Elokuisten tilastojen mukaan Syyriassa on kuollut jo 240 000 ihmistä, heidän joukossaan 12 000 lasta. Kotinsa on joutunut jättämään toistakymmentä miljoonaa syyrialaista. Isis ja kirjava joukko muita kapinallisryhmiä taistelee paitsi Syyrian hallitusta, myös toisiaan vastaan. Rauhaa ei ole näkyvissä eikä vakautta ole odotettavissa tulevaisuudessakaan, mikäli jokin kapinallisryhmä sattuisi sodan voittamaan. Syyrian tie olisi Libyan ja Irakin tie.

Yhdysvallat ja muu länsi katselee teurastusta sivusta, koska presidentti Bašar al-Assadin ”perinteinen” hallinto ei taannut kansalle riittäviä poliittisia ja yksilönvapauksia. Länsi tukee joitakin kapinallisryhmiä ja vaatii al-Assadin syrjäyttämistä eikä edes suostu neuvotteluihin, joissa al-Assadin hallinto olisi mukana.

Ensimmäinen kysymys: Mikä on idealismin hinta?

Lännen idealismi on käynyt todella kalliiksi. Onko sananvapaus ihmishenkeä arvokkaampi? Onko kohtuullista tapattaa satojatuhansia ihmisiä vain periaatteen vuoksi, vain siksi, ettei suostuta sanomaan käsipäivää al-Assadille?

Onko neljännesmiljoonan ihmisen henki hyväksyttävä hinta puhdasoppisuudesta ja naiivista idealismista?

Sadattuhannet ruumiit ja 11,5 miljoonaa pakolaista on aika helvetin kova hinta sananvapaudesta – semminkin kun on nähtävissä, ettei mikään sodan lopputos tuo alueelle sananvapautta.

Montako kuollutta vielä tarvitaan, jotta Obama ja Hollande suostuvat ymmärtämään, ettei demokratiaa rakenneta sotimalla? He kun eivät edes ymmärrä, ettei lännen markkinoima demokratia edusta kansanvaltaa, vaan rahanvaltaa. Se näkyy niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan Unionissakin. USA:ssa demokratia on edelleen rikkaan valkoisen väestönosan etuoikeus. Autoteollisuuden typen oksideja koskevat päästöhuijaukset ovat vain yksi esimerkki siitä, millainen valta rahalla on EU:n ja jopa Angela Merkelin politiikassa.

Rahanteko on tärkeämpää kuin kansalaisten terveys. Yhdysvalloissa rakennetaan innolla yksityisiä vankiloita, jotka täytetään värillisellä väestöllä vain siksi, että se on hyvä bisnes. Ei siis kannata ihmetellä, miksi USA:sa on eniten vankeja maailmassa väestöön suhteutettuna. Sieltä löytyy alueita, joissa 100 mustaa naista kohden on vain 60 mustaa miestä, koska mustat miehet ovat kuolleet tai heidät on pantu vankilaan.

Britanniassa on laskettu, että typen oksidit aiheuttavat siellä yli 23 000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Mikä mahtaakaan olla globaali uhriluku?

YLE tarjosi heinäkuussa suomalaisillekin mahdollisuuden seurata suoraa lähetystä Lontoon terrori-iskujen kymmenvuotismuistotilaisuudesta. Iskussa kuoli 52 ihmistä. Mitä tämä on neljännesmiljoonan turhaan kuolleen syyrialaisen rinnalla? Tai mitä se on kymmenessä vuodessa typen oksideihin turhaan kuolevan 230 000 britin rinnalla? Jos New Yorkin kaksoistornien luhistumisessa kuolleet vajaa 3000 apinaa oikeuttivat maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen sodan aloittamisen, miksi todelliset ongelmat eivät saa edes demokratioita toimimaan omien kansalaistensa parhaaksi?

Toinen kysymys: Emmekö olekaan monikulttuurisia?

Monikulttuurisuus -sanasta on tullut tasa-arvon kaltainen hokema, jota on paras toistella ollakseen ”moderni”.

Mutta miksi ylistämme monikulttuurisuutta vain omassa maassamme? Kun tavat jossain muussa valtiossa poikkeavat liian paljon omistamme, olemme heti valmiit tuomitsemaan ja jopa voimakeinoin vaatimaan muutosta heidän kulttuuriinsa!

Eihän se ole monikulttuurisuutta, että suvaitsemme toisia vain silloin, kun he käyttäytyvät meidän hyväksymällämme tavalla.

Länsimaihin pesiytynyt, Lähi-Idästä (!) peräisin oleva valtauskonto on malliesimerkki tästä suvaitsemattomuudesta. Kristillinen lähetystyö on tuhonnut maapallon monikulttuurisuutta luultavasti enemmän kuin mikään muu yksittäinen teko. En ole huomannut, että tätä kritisoitaisiin, vaikka lähetyssaarnaajat edelleen etsivät uhrejaan jopa viimeisiä alkuperäiskansoja jahdaten – yhteistyössä muiden ahneuden apostolien (öljy-, kaivos- ja metsäyhtiöiden) kanssa.

Monikulttuurisuuden pahimpia kompastuskiviä lännessä näyttää olevan Venäjä. Slaavilaiset ja slaavikulttuuri ovat meille kuin alempaa kastia. Suhtautuminen näkyy niin politiikassa, mediassa kuin yksityishenkilöidenkin mielipiteissä. Meidän on turha ylpeillä ”vapaalla mediallamme”, joka vain kritiikittömästi toistelee ”oikeita” poliittisia näkemyksiä, tulevat ne sitten Yhdysvalloista, EU:sta tai Ukrainan semipresidentiaaliselta hallinnolta.

Venäjävastaisuus leimaa myös Syyria -politiikkaa, onhan Syyria Venäjän pitkäaikainen ystävä. Semipresidentiaalinen Bašar al-Assadin hallinto on leimattu rikolliseksi, vaikka länsi yleensä tukee laillisia hallituksia. Itsenäisyysliikkeitä tai kapinallisryhmiä tuetaan vain silloin, kun se on lännen intressien mukaista. Ei ole kurdien, katalaanien, palestiinalaisten tai skottienkaan itsenäistymishaaveet länneltä tukea saaneet. Paljastava on kartta Palestiinan tunnustaneista valtioista: Australia, Pohjois-Amerikka ja Länsi-Eurooppa loistavat siinä valkoisina alueina.

Maailman suurin aseidenostaja, sunnilainen Saudi-Arabia taistelee maalliseksi leimaamansa Bašar al-Assadin hallintoa vastaan yhdessä sunnienemmistöisen Turkin kanssa. Syyrian sota on myös uskonsota.

Syyriaa hallitsevat alaviittishiiat ovat punainen vaate Turkille ja Saudi-Arabialle. Jos kapinalliset voittaisivat Syyrian sodan, tiedossa olisi shiiojen kansanmurha. Saudi-Arabia ei ole sen demokraattisempi valtio kuin Syyriakaan, mutta silti se on Yhdysvaltojen kaveri – ehkä siksi, että se on öljymahti, mitä Syyria ei ole.

Lännen toiminta Libyassa paljastaa kuinka läpeensä kaksinaamaista peliä se harjoittaa.

Eikö Afganistanista tai Irakista tai Libyasta ole opittu mitään? Afganistanissa CIA tuki islamistitaistelijoita Neuvostoliiton kaatamiseksi. Samalla luotiin olosuhteet al-Qaidan synnylle. Nyt USA aseistaa Syyriassa ”maltillisia kapinallisia” Venäjän vaikutuspiiriä murentaakseen. Kuka sanoo, että ”maltilliset” voimat ovat sitä vielä viiden vuoden kuluttua? 60-80 prosenttia USA:n aseavusta päätyy jo nyt al-Qaidalle.

Ukrainassa länsi tukee enemmän tai vähemmän laillista hallitusta ja Venäjä tukee kapinallisia. Syyriassa länsi taas tukee kapinallisia ja Venäjä laillista hallitusta. Saudi-Arabia taistelee Syyriassa laillista (shiia)hallitusta vastaan, mutta Jemenissä se USA:n tuella taistelee laillisen (sunni)hallituksen puolesta. Miksi näyttää siltä, että länsi tukee mieluummin sunni- kuin shiiahallituksia?

Konfliktien osapuolet tekevät aina niin kuin oman valtapiirin laajentaminen vaatii. Koska elämme lännessä, meille uskotellaan, että vain länsi on oikeassa. Suurin osa meistä näyttää nielaisseen propagandan karvoineen päivineen. Venäjällä ajatellaan ja puhutaan tasan toisin päin. Näin ne sodat syntyvät.

Pitäisi olla kaikille selvää, että Syyrian hallinnon kaatuminen merkitsisi uuden terroristiparatiisin syntymistä Irakin ja Libyan malliin. Siksi on surkuhupaisaa seurata lännen reaktioita Venäjän aloittamiin ilmaiskuihin. Nato -maa Turkin ilmaiskut Isis -järjestön vihollisia kurdeja vastaan eivät paljon EU:ta hetkauttaneet, mutta nyt unionin ulkoministerit vaativat Venäjää lopettamaan välittömästi iskut ”maltillisia” oppositiojoukkoja vastaan.

Nato jopa kutsui koolle hätä(!)kokouksen, kun yksi venäläiskone sattui vahingossa kaartamaan Turkin ilmatilan kautta. Pääsihteeri Jens Stoltenberg lupasi Natolta apua, jos turkkilaiset sitä Venäjää vastaan tarvitsisivat. Kuka tosissaan kannattaa liittymistä näin hysteeriseen sotilasliitttoon?

Olisiko vähän teatraalista pullistelua myös briteiltä, kun he valmistautuvat ampumaan alas venäläiskoneet, jos tai kun ne hyökkäävät brittien kimppuun? Onko tämä jotain poliittista vihapuhetta vai suoranaista kansanryhmää vastaan kiihottamista?

Al-Assadin hallinnon vastainen koalitio (USA, Kanada, Australia, Ranska, Britannia, Turkki sekä Persianlahden liittolaismaat) on tehnyt ilma- ja ohjusiskuja Syyriaan jo vuoden ajan. Uhreina on ollut vähintään satoja siviilejä ja toistasataa lasta. Siinä sivussa liittouman maat ovat pommittaneet siviilejä myös Jemenissä. Silti Saksalla vahvistettu koalitio syytti Venäjän vasta kaksi päivää kestäneitä ilmaiskuja konfliktin kärjistämisestä ja ääriliikkeiden radikalisoitumisesta. Lausumassa vedotaan kuolleisiin lapsiin ja vaaditaan Venäjää lopettamaan pommitukset.

Kuinka Venäjän tappamat lapset eroavat länsivaltojen tappamista lapsista?

Kolmas kysymys: Mistä pakolaiskriisi johtuu?

Eurooppa tuntuu olevan hätää kärsimässä pakolaistulvansa kanssa. Lähi-itä on jostakin syystä ollut levotonta aluetta kautta historian, vaikka sitä voidaan pitää ”sivistyksen” kehtona. Maanviljely alkoi juurikin tämän hedelmällisen puolikuun alueella viimeistään 8500 eaa.

Vuonna 2003 USA:n presidentti George W. Bush sai päähänsä hyökätä valheellisin perustein Irakiin. Sota jätti jälkeensä valtatyhjiön, joka tarjosi terroristijärjestöille oivat toimintamahdollisuudet. Bushilla oli pakkomielle saada roistovaltioksi nimeämänsä Irakin presidentti Saddam Husseinin päänahka hinnalla millä hyvänsä. Barack Obamalla näyttää nyt olevan samanlainen tarve juosta al-Assad -trofeen perässä.

Syy nykyiseen pakolaiskriisiin löytyykin siis Atlantin takaa.

Ilman USA:ta meillä tuskin olisi sen paremmin al-Qaidaa kuin Isis -järjestöäkään.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ilmastonmuutoksella on osasyynsä Syyrian levottomuuksien alkamiseen. Maa kärsi vuosina 2006-2010 pahimmasta kuivuudesta miesmuistiin. Hedelmällinen puolikuu ei ole enää nimensä veroinen ja puolitoista miljoonaa ihmistä joutui muuttamaan maalta kaupunkeihin. Lisäksi Syyria oli ottanut vastaan miljoona pakolaista Irakista.

Myös USA:n vuodesta 2004 jatkuneella taloussaarrolla on ollut oma negatiivinen vaikutuksensa syyrialaisten elämään – taloussaartoa pidetään perinteisesti sotatoimena.

Jopa vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö myöntää, että olemme kaikki vastuussa Syyrian tilanteesta, sillä länsimaat kehottivat maan korkeasti koulutettuja ihmisiä nousemaan hallintoaan vastaan.

Pitäisi varmaan olla huolestunut, kun ihmislajin suurimmat johtajat massiivisine koneistoineen eivät tulleet Irakiin hyökätessään ajatelleeksi, että tilanne voi mennä huonommaksi. Tony Blair sai vasta nyt, 12 vuotta myöhemmin, pyydettyä anteeksi sitä, ettei liittoumassa ymmärretty, mitä hallinnon kaatamisesta voi seurata.

No, suuresti kunnioittamamme, läntisen pallonpuoliskon lahja ihmiskunnalle, pridentti George W. Bush tuskin on asiaa vieläkään ymmärtänyt…

Mutta ettei edes seuraajansa Barack Obama ole asiaa ymmärtänyt, alkaa olla jo anteeksiantamatonta.

Lännettyneet aktivistit ovat meilläkin kyselleet, miksei Venäjä ota vastaan pakolaisia. Heille ei tunnu kelpaavan vastaus, että Venäjälle on virrannut Ukrainasta jo 1, 1 miljoonaa pakolaista ilman sen suurempaa mainostusta. Ehkä kukaan ei ole heille kertonut, että Syyriastakin Venäjälle on otettu kolme kertaa enemmän pakolaisia kuin Yhdysvaltoihin! Kas kun ketään ei tunnu kiinnostavan USA:n pakolaispolitiikka.

Ranskaan on päässyt 500 syyrialaispakolaista. Britanniaan heitä on otettu 5000 eli saman verran kuin Venäjälle – eikä kukaan kysele brittimoraalin perään. Varsinkaan ketään ei kiinnosta, miksi rajanaapuri Israel kieltäytyy ottamasta vastaan ensimmäistäkään Syyrian pakolaista. Ei sekään näytä ihmetyttävän, etteivät lähellä sijaitsevat ja rikkaat arabimaiden yhteistyöneuvoston jäsenmaat (Oman, Saudi-Arabia, Kuwait, Bahrain, Arabiemiraatit, Qatar) huoli pakolaisia alueelleen.

Neljäs kysymys: Mihin on moraali maailmasta kadonnut?

Tämä kysymys on tietysti väärin asetettu. Eihän sellainen voi kadota, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Tai onhan maailmassa evoluution tuotoksena käyttäytymismalleja, joiden avulla eläimet pystyvät elämään yhteisöissä. Jos tässä heittäisin, että bonobot ovat maapallon moraalisin eläinlaji, en paljon erehtyisi. Ihminen se ei ainakaan ole.

Niin paljon hyvää yhteisöllisyyttä kuin ihminen tuottaakin, historia kertoo kuinka helposti sorrumme ahneuteen toisten kaltaistemme kustannuksella. Ja koska emme lajina pysty mitään historiasta oppimaan, lyömme kerta toisensa jälkeen päätämme milloin seinään, milloin Karjalan mäntyyn. Noita jälkimmäisiä Nato -intoilijoita on viime aikoina ilmaantunut runsain määrin Suomenkin poliittiselle kartalle.

Vaikea on täällä apinametsässä ymmärtää EU:n viimeisintä vetoa pakolaisvirtojen hillitsemiseksi. EU:n pääministerit päättivät maksaa Turkille siitä, että maa rajoittaa pakolaisten pääsyä Eurooppaan. Lisäksi Turkin jäsenyysneuvotteluja ja viisumivapauspyrkimyksiä luvattiin vauhdittaa.

Turkkia hallitsee presidentti Recep Tayyip Erdoğan, jonka taustaryhmä AKP on islamistinen ja homovastainen puolue. Se haluaa kasvattaa presidentin valtaa. Marraskuun alussa järjestetään uudet vaalit, koska kesäkuun vaalien tulos ei tyydyttänyt Erdoğania. Jos puolue voittaa marraskuussa, maa ajautuu diktatuuriin. Näin ennustaa Ulkopoliittisen instituutin Turkin asioihin erikoistunut tutkija Toni Alaranta. EU -sopimus sataa suoraan AKP:n laariin. Toni Alaranta muotoilee asian näin:

Kysymys on siitä, että pakolaisvirran estäminen on toisessa vaakakupissa, mutta toisessa vaakakupissa on 78-miljoonaisen valtion parlamentaarisen järjestelmän mureneminen, jos Erdoğan nämä vaalit voittaa.

Kysymys siis kuuluu, kuinka ihmisarvolla ja kaikilla kauniilla arvoilla ratsastava EU haluaa tukea itsevaltaisesti hallitsevaa pikku-Putinia? Eivät kai oikeusvaltiot voi hyväksyä esimerkiksi Turkin hallinnon toimia kurdeja vastaan? Ei tällaisella valtiolla pitäisi olla mitään edellytyksiä päästä EU -jäsenyysneuvotteluihin.

Presidentti Niinistö vieraili justiinsa Turkissa. En ole huomannut kenenkään kyselevän sen perään, ottiko hän siellä esille maan ihmisoikeustilanteen. Miksi?

Ihmisoikeudet ovat loppupeleissä niitä viimeisiä arvoja, jotka suurvaltapolitiikkaa ohjaavat. Vallan ja taloudellisten hyötyjen tavoittelu ovat aina olleet ne arvot, joihin nojautuen päätökset on tehty ja tehdään edelleen.

Osmanien valtakunta eli entinen Turkin suurvalta soti Saksan rinnalla ensimmäisessä maailmansodassa. Vastassa oli muun muassa Venäjä, jonka kanssa se on sotinut satojen vuosien ajan. (Siksi Turkki kai vieläkin hysterisoituu venäläiskoneiden toiminnasta Syyriassa). Vuonna 1916 Britannia ja Ranska solmivat salaisen Sykes-Picot -sopimuksen, jolla maat etukäteen jakoivat Osmanien valtakunnalta vallattavat alueet keskenään: Ranska halusi Libanonin ja Syyrian, Britannia Irakin ja Palestiinan. Rajat siis piirreltiin muiden kuin paikallisten intressien mukaan, mikä on siirtomaavaltojen normaali käytäntö.

Syyria oli Kansainliiton eli YK:n edeltäjän siunauksella käytännössä Ranskan siirtomaa vuodesta 1920 vuoteen 1946. Se onkin sitten mielenkiintoista, kuinka Ranska siirtomaitaan edelleen kohtelee. Ainakin 14 Afrikan entistä siirtomaata maksaa EU -valtio Ranskalle edelleen vuonna 2015 ”siirtomaaveroa” – ja ovat tehneet sitä itsenäistymisestään lähtien. Näin Ranskan kassaan kilahtaa vuosittain 500 miljardia dollaria!

Ranskalaiset eivät olleet järin innostuneita alusmaidensa itsenäistymishaluista. Mustan Afrikan ensimmäinen itsenäistyjä Guinea sai maksaa rohkeudestaan kalliisti vuonna 1958. Ranskalaiset veivät mukanaan minkä kykenivät ja tuhosivat kaiken muun: koulut, sairaalat, hallintorakennukset, autot, traktorit, hevoset, naudat… Se oli varoitus kaikille muille siirtomaille. Ne pakotettiinkin sitten sopimuksiin, joilla ne lupautuivat maksamaan vuosittain ”eduista”, joita Ranskan kolonisaatio oli niille suonut. ”Vero” saattoi olla jopa 40 prosenttia valtioiden budjeteista. Eikä ”siirtomaavero” ei ole ainoa afrikkalaisvaltiota kyykyttävä asia 11 -kohtaisessa sopimuksessa, jossa Ranskan edut on kattavasti turvattu.

Tämäkään ei Ranskalle riittänyt. Jos uudet valtiot yrittivät eroon vaikkapa Ranskan hallinnoimasta CFA -siirtomaavaluutasta, paikalle saapui mies muukalaislegioonasta tehtävänään murhata maan johtaja. Näin ainakin Togon, Malin, Keski-Afrikan tasavallan, Burkina Fason ja Beninin ensimmäisten presidenttien kohtalona oli kuolla väkivaltaisesti.

Viides kysymys: Miksi suuruudenhulluus koukuttaa?

Suuruudenhulluus -sana voitaisiin korvata ahneudella ja vastaus kysymykseen olisi samanlainen. Kyse on lajityypillisestä käyttäytymisestämme. Evoluutio ei ole ehtinyt kehittää minkäänlaista mekanismia ahneutta hillitsemään. Ahneus on käytännössä tullut mahdolliseksi vasta viimeisten 10 000 vuoden aikana. Itse asiassa vasta rahan keksiminen mahdollisti suuruudenhulluuden ja rajattoman itsekkyyden.

Ahneus näyttää aina päihittävän ihmisyydeksi kutsutun moraalin.

Tutkija Kristiina Koivuselta ilmestyi keväällä kirja Suuruudenhullu Turkki. Kirjan nimi kertoo olennaisen.Yhtä paljon kuin Venäjä, myös Turkki kaipaa entistä suuruuttaan. Osmannivaltakunnan muistot eivät ole mihinkään hävinneet.

Sopii kysyä, miksi myös EU haluaa väkisin laajentua uusille alueille ja sitoa jäsenmaat entistä tiukemmin liekaansa? Ei, kyse ei ole modernista kansainvälisyydestä vaan suuruudenhulluudesta. Ihminen on koko ”sivistyneen” historiansa rakentanut toinen toistaan uljaampia imperiumeja. Kaikki ne ovat lopulta romahtaneet. Miksikö? Siksi ettei lajimme biologia taivu mahdottomuuksiin.

USA:ssa kaikki on suurinta Mega Mac:stä asevientiin. Maailmanpoliisi on suurin aseiden viejä, sen osuus globaalista asekaupasta oli vuonna 2011 kolme neljäsosaa. Aseita viedään tietysti myös konfliktialueille.

Mihin ihmislaji tarvitsee aseita? Toinen toistensa tappamiseen. Monikulttuurisuudellaan ja demokratiallaan ylpeilevät valtiot murhaavat vieraan kulttuurin edustajia siinä kuin kaikki muutkin. Sietäisi miettiä, onko tässä mitään järkeä.

Ai niin, eihän ihminen ole järkevä eliänlaji. Emme edes rakkauttamme osaa hallita, vaan biologia vie meitä siinäkin.

Siksi ei kannattaisi ihmetellä, miksi sallimme maailman mahtavimmalle valtiolle sellaista, mitä emme muilta siedä. Melkein huvittaaa presidentti Obama, joka YK:ssa haukkui al-Assadin lastenmurhaajaksi. Ei kulunut kuin muutama päivä, kun amerikkalaiskoneet pommittivat hajalle avustusjärjestön sairaalan Afganistanissa. Iskussa kuoli myös lapsia.

Onko Obamakin siis lapsenmurhaaja? Kuinka on mahdollista, etteivät suuret valtionpäämiehet näytä ymmärtävän sotien tappavan aina myös lapsia?

Sananvapaudellaankaan Yhdysvaltojen ei kannattaisi elvistellä – siis maa, jossa poliisi tappaa kolme (värillistä) ihmistä joka päivä. Maa, jossa kukaan ei voi puhua puhelimessa tai kirjoittaa netissä ilman isoveli NSA:n valvontaa. Maa, jossa suuryrityksetkin voivat sensuroida mediayhtiöiden sisältöä. Maa, joka kuuntelee liittolaisjohtajiensa puheluja. Siitä huolimatta Angela Merkel tai kukaan muukaan ei vaadi USA:ta kauppasaartoon.

Kumarrammeko sitten Kiinan suuntaan, kun se ohittaa Yhdysvallat talouskilpailussa?

Miksi?

1960 -luvun aurinkoisina kesinä leikin serkkujeni kanssa järven rannalla ja mitäpä muuta pikkupojat uimisen lisäksi osasivat tehdä kuin näperrellä purjelaivoja. Uiton jäljiltä rannat olivat täynnä sopivankokoisia kaarnanpaloja. Joskus aluksia vuoleskeltiin puustakin. Yhden hienoimman tuotoksen nimeksi annoin Warum. Siitä tuli tietysti heti kuittia kavereilta; onpa tyhmä nimi veneelle!

Kysymmekö liian harvoin miksi? Voihan se pelottaakin, sillä todennäköisyyksien maailma (eli ihmisen lajitason käyttäytyminen) näyttää tuhoisalta. Ja sitähän se onkin. Jos emme osaa reagoida luonnonvarojen ylikulutukseen muutoin kuin talouskasvua lisäämällä, lajimme on tuhon tiellä. Toisaalta eihän siinä olisi mitään uutta, jos lajimme populaatio kutistuisi sukupuuton partaalle. Itse asiassa se voisi tehdä meille hyvää.

Ilmastonmuutoksenkaan emme reagoi riittävästi. Nyt on jo myöhäistä haikailla kahden asteen perään. Paljon puhetta, vähän tekoja. Toiseen yhtä tuhoisaan kehityskulkuun, aiheuttamaamme kuudenteen eliöstön sukupuuttoaaltoon, ei päättäjien suusta irtoa edes puheita.

Onneksi on mahdollisuuksien maailma eli yksilötason todellisuus. Yksilö voi muuttua, laji ei koskaan. Siksi elämä on elämisen arvoista ja positiivinenkin maailmankuva saa mahdollisuuden kukoistaa.

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 27.10.2015.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: