ONNEN PÄIVÄ

Kerrankin kelvollinen juhannusaaton sää! Tai sitten ei, tämähän tietää vain enemmän hukkuneita urosapinoita. Radio Suomessa soi Tomas Ledinin Sommaren är kort…hösten kommer snart. Niin totta kuin variksen syksyinen raakkuna, johon aamulla heräsin.

Aamulla selvisi brittien EU -tahto. Lähtevät lipettiin uppoavasta laivasta. Rotat ovat viisaita eläimiä.

Mitä me teemme pelkkää rahaeliitin etua ajavalla unionilla, jossa vallanmakuun päässeet politrukit keskittyvät vain omiensa asiaa ajamaan? Valloituspolitiikalla on kautta historian ollut paskainen loppu. Puhtaita jauhoja ei löydy EU -komissaarienkaan päistä, kun menevevät Merkeliä peesaten lupaamaan jäsenyysneuvotteluja vähemmistökansoja vainoavan ja itsevaltiutta rakentavan Erdoğanin kanssa.

Mutta tuollainen epäloogisuus näyttää olevan Unionin tavaramerkki. Venäjää rangaistaan toimista, joista Yhdysvaltoja kiitellään. Maapallon pahin roistovaltio Israel nauttii Unionin erityissuojelua. Pohjois-Koreakin sentään tyytyy tappamaan vain omia kansalaisiaan, israelilaiset listivät naapureitaan kuin muurahaisia.

Veronkierrolle ei ole tehty mitään. Pankkien etu menee yhteisen hyvän edelle. Ei tätäkään tarvitse ihmetellä, kun koko lafkaa johtaa veroparatiisijärjestelyihin erikoistunut Juncker, joka kaiken lisäksi sattuu olemaan juoppo. Junckerin ongelmat ovat olleet hyvin sisäpiirin tiedossa valinnan aikaan ja nyt tuolle pellelle nauraa koko Eurooppa – vaikka viisainta olisi tietysti itkeä.

Sisältyykö tähän opetus kaikke nuorille, että viinan kanssa läträämällä pääsee parhaisiin hommiin, jopa kokonaista maanosaa johtamaan?

Ihmeen pienellä uutisoinnilla Junckerin toilailut on Suomen mediassa sivuutettu. Tämä video taitaa löytyä vain yhdeltä mielenkiintoisen oloiselta Facebook -sivulta. Videolla Suuri Johtaja harrastaa seksuaalista häirintää, mutta koska se kohdistuu vain miehiin, ketään ei kiinnosta:

Enemmistö briteistä eli se viisaampi puolisko on siis saanut tarpeekseen tällaisesta pelleilystä. Jostakin syystä melkein kaikki median käyttämät ”asiantuntijat” ovat syyttäneet eroa kannattavia tunteiden perusteella toimimisesta. Ikään kuin kannattajat olisivat järjen asialla, heh. Kun kuunteli median haastattelemien, jäsenyyttä kannattavien brittien perusteluja, niin kaikki puhuivat vain vapaasta liikkumisesta. Jotkut pelkäsivät, etteivät enää pääse mannermaalle, jos ero tapahtuu…

Tuohan on suorastaan lapsellista tunteellisuutta. Tuskin norjalaisilla tai sveitsiläisilläkään on suuria vaikeuksia siirtyä Euroopan maasta toiseen. Ei se ole sen vaikeampaa kuin suomalaisten laivamatka Tallinnaan, siihenkin tarvitaan passi. Pohjoismaissa passivapaus ja vapaa liikkuvuus on toteutettu jo aikoja sitten. Ei moiseen ”oikeuteen” mitään liittovaltiota tarvita!

Ei tarvittaisi liittovaltiota moneen muuhunkaan EU:n omimaan ”etuun”. Tavaroiden vapaa liikkuvuus on turvattu eri puolilla maailmaa vapaakauppa-alueilla. Sellainen on myös Euroopassa. ETA:n avulla esimerkiksi norjalaiset voivat nauttia yhteismarkkinoiden eduista ilman EU -jäsenyyteen liittyviä velvoitteita.

Edes rahan vapaa liikkuvuus ei tarvitse EU:ta. Hyvin ne eurot veroparatiiseihin ovat löytäneet, mistään rajoista välittämättä.

Brittejä on turha syyttää edes sisäänpäin käpertymisestä. Ei kai kukaan nyt enää kuvittele, että vain Eurooppa omistaisi monikulttuurisuuden avaimet? Iso-Britannia siirtomaavaltana todella tietää, että elämää on Euroopan ulkopuolellakin.

Yllätys, yllätys, kaikkein lapsellisin tunteenpurkaus kuultiin kuitenkin EU:n huipulta. Eurooppa -neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin mukaan Britannian ero tarkoittaisi läntisen poliittisen sivilisaation tuhoa. Juncker sanoo olevansa samaa mieltä hänen kanssaan. Sic!

Kun meillä nyt on tällaisia johtajia, ei ole mikään ihme, että henkilökohtainen vallanhalu on pilannut sen hyvän idean, joka Unionin taustalla on joskus saattanut olla. Ei mitään uutta auringon alla. Historioitsijana Tuskin pitäisi tietää, että laajenemisen pakkoon perustuneet maailmanvallat ovat aina romahtaneet omaan mahdottomuuteensa.

Pelot brittieron vaikutuksesta ovat malliesimerkki ihmislajin muutosvastarinnasta. Edes huonosta vaihtoehdosta on vaikea luopua, jos siihen on jo ”tottunut”. Pörssikurssien paniikkireaktiot osoittavat, että rahamaailmassa muutosvastarinta on kaikkein suurinta. Samalla se paljastaa, mikä maailmaa oikeasti johtaa. Ei se ole empatia eikä moraali, vaan silkka raha. Valitettavasti.

Loppukevennys

Suur-Jyväskylän Lehti kysyi neljältä nuorelta, mikä heidän mielestään tekee hyvän juhannuksen. Mitä näistä vastauksista pitäisi ajatella? Että tasa-arvo on toteutunut? Molemmat nuoret naiset mainitsivat juhannuksen sisällöksi alkoholin. Toinen nuorista miehistä kertoi nukkuvansa, toinen viettävänsä laatuaikaa mökillä ystävien kanssa…

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 24.06.2016.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: